IT-alan työpaikat

Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Tuo ”ryhmätyö” on kyllä mielenkiintoinen aspekti, ja aina jos mä vahingossa päädyn mukaan haastatteluun kysyn hakijalta aiheesta.

Yllättävän moni hakija vastaa, että ryhmätyö toimii kunhan kaikki ”hoitavat hommansa eivätkä laiskottele”. Ilmeisesti eivät siis ole koskaan olleet tilanteessa jossa erilaiset ihmiset joilla on eri vahvuudet (jotka tuntevat) tukevat toisiaan, ja jakavat vastuut niiden vahvuuksien mukaan.
Kuulostaa kyllä enemmän joltain ohjatulta koulun harjoitustyöltä kuin miltään itseohjautuvalta tiimityöskentelyltä.
 
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 878

Riippuu tietysti täysin tiimistä. Jos tiimin työ koostuu pitkälti muiden määrittelemistä tehtävistä ei luonteiden kirjo välttämättä anna yhtä paljoa kuin silloin kun se on itseohjautuva.

Mulla on nyt 7 tiimiä alla ja kaikki ovat täysin erilaisia. Osan kanssa käyn lähinnä parin kuukauden välein isot kuviot läpi ja he hoitavat, toisten kanssa istun monta tuntia sprintissä ja keskustelen yksityiskohdista. Osa tiimeistä on luovia ja keksivät useita vaihtoehtoja, toiset puurtavat annetuista vaihtoehdoista.

Kaikki noi tiimit tuottavat hyviä juttuja, mutta jos pitäisi kohdella niitä samoilla tavoilla niin eivät tuottaisi. Munkaan aika ei riittäis edes puolille jos kaikki tarvisivat sitä yhtä paljon kuin nuo ”pahimmat”.

Nuo itsenäiset tiimit ovat mielenkiintoisia, ja niissä on just isoin hajonta persoonallisuuksissa. On äänekästä rokkistaraa, hiljaista puurtajaa, suurpiirteistä, pikkutarkkaa jne. On mahdollista hyödyntää heidän kaikkien vahvuuksia ja saada ympäristö josta pitävät.

Harjoitustyö on mielenkiintoinen termi koska musta siinä ei oikeasti ole niin paljon negatiivista kuin tarkoitat. Aina voi parantaa ja muuttaa tapoja, koskaan ei olla valmiita.
 
En tarkoittanut harjoitustyötä mitenkään negatiivisena sinänsä. Harjoitustyö vain yleensä on sellainen valmiiksi mietitty ja rajattu kokonaisuus, jota annettaessa on jo selvää mitä pitäisi tehdä ja minkälainen on työmäärä, ja ehkä jopa tehtävän antaja on hiukan ajatellut vielä onko se jaettavissa osiinkin. Harjoitustyön toteuttaminen vie yleensä muutaman viikon osa aikaisesti joku yksi projektityökurssi voi tulla vastaan opiskelujen aikana mikä on inasen isompi.

Työelämässä taas usein projektit on pitkiä ja yhden priojektin jälkeen pitäisi ehkä jopa pystyä tekemään toinen projekti entisen opeilla/päälle. Projektin vaatimukset ovat laveita ja muuttuvia ja vaatimuksissa ei välttämättä olla kovin paljoa vielä edes mietitty miten on tarkoitus tehdä. Näissä tilanteissa pitäisi kommunikaation ja yhteistyön sisältää aika paljon muutakin kuin "sinä koodaat noi lohkot, ja minä koodaan nämä". Lisäksi mitä isompi organisaatio, sitä enemmän joutuu kommunikoimaan joka suuntaan.

Itse en ole ikinä päätynyt sellaiseen tilanteeseen työelämässä, että "siinä on speksi, mikset jo koodaa" ja silloinkin kun tuo on ollut lähempänä on tekemisessä ollut kaikista eniten riippuvuuksia ja "stakeholdereita" joiden kanssa on pitänyt sovittaa ja kommunikoida ja miettiä sitä tekemistä joka suunnasta. Toki, tämä voi olla seurausta ihan omasta opitusta toimintatavasta ja hakeutumisesta (suoranaisesti yrittämättä) tietyn tyyppisiin hommiin.
 
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Työllistääkö python? Hyvä hallita myös django, selenium, flask ja robot framework? Muita vinkkejä pythonin valinneelle?

Tuskailin tuon ensimmäisen ohjelmointikielen valinnan kanssa ja tulin siihen lopputulokseen että python olisi itselleni se sopivin kieli aloittaa. Valintaa tuki kiinnostus kyberturvaa ja robotisaatiota kohtaan - duunipaikkojen perusteella molemmissa hommissa pythonia tarvitaan.

Olentoki usein kuullut senkin, että kun yhden kielen valitsee ja opiskelee kunnolla, on helpompaa siirtyä seuraavaan.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 220

Jos katsoo puhtaasti tilastoja, niin Python taitaa olla työllistävyydessä ihan kärkikastia. En kyllä tiedä miten noi tilastot on kasattu ja ainakaan omassa kuplassani en tiedä kuin yhden data-analyytikon, joka käyttää päivätöissään enimmäkseen Pythonia. Muuten se on tullut vastaan lähinnä oheiskielenä, millä tehdään jotain asiaa X suorittavia lyhyehköjä scriptejä. Mutta on sitä helppo suositella juuri ensimmäisenä ohjelmointikielenä, koska alkuun pääsee todella nopeasti ja netistä löytyy paljon materiaalia.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898

Veikkaisin samaa, että python ei välttämättä tuo töitä pääasiallisena työkaluna. Se on vain hyvin laajasti käytetty eri työtehtävissä apuna. Ehdottomasti hyödyllinen kieli.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
876
Työllistääkö python? Hyvä hallita myös django, selenium, flask ja robot framework? Muita vinkkejä pythonin valinneelle?

Tuskailin tuon ensimmäisen ohjelmointikielen valinnan kanssa ja tulin siihen lopputulokseen että python olisi itselleni se sopivin kieli aloittaa. Valintaa tuki kiinnostus kyberturvaa ja robotisaatiota kohtaan - duunipaikkojen perusteella molemmissa hommissa pythonia tarvitaan.

Olentoki usein kuullut senkin, että kun yhden kielen valitsee ja opiskelee kunnolla, on helpompaa siirtyä seuraavaan.
Pitkällä kokemuksella ja avoimella mielellä uuden oppimisen suhteen, saavuttaa tilanteen, jossa voi vaihtaa melkein kieleen kuin kieleen lyhyen kertauksen jälkeen. Guru ei tietenkään tällöin ole, mutta pystyy tuottavaan työhön melkein missä vain.
 
Incredible Buff

Suosittelen maastohiihtoa
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 417
Pyyttonia käytetään paljon data-analytiikka hommissa ja olen minä pari pyyttonilla tehtyä backendiäkin nähnyt.

Ehdottomasti hyödyllinen kieli.
 
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Tällainen kuva avoimia paikkoja selatessa yleisesti jäi, että hakijan odotetaan hallitsevan python + muu kieli. Onko suosituksia pythonin frameworkkien osalta, mitä kannattaisi kokeilla ja opiskella?
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
1 416
Python on siitä hyvä että se on niin versatiili. Sillä voi tehdä melkeenpä mitä tahansa. Frameworkkeja ja plugareita löytyy lähes kaikelle mahdolliselle ja mahdottomallekin. Toisekseen, ympäristöt jne. on todella helppo asentaa kun ei tarvitse mitään erillisiä buildihässäköitä, ja se python console <3. Harmi kun ei oo töissä päässyt vähään aikaan Pythonia vääntämään.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 220
Tällainen kuva avoimia paikkoja selatessa yleisesti jäi, että hakijan odotetaan hallitsevan python + muu kieli. Onko suosituksia pythonin frameworkkien osalta, mitä kannattaisi kokeilla ja opiskella?
Sattumalla on niin paljon sijaa, että ainakin itse vierastan jonkun tietyn asian opettelua vaan työmarkkinat mielessä (pl. certit). Itse siis yleisesti suosittelen sitä, että teet alkuun jotain mikä motivoi itseäsi. Itsellä ensimmäiset projektit lähti siitä, että tein jotain omia nettisivuja, web scrapereita, servosysteemejä ja REST-rajapintoja omiin pikkuprojekteihin. Tuli käytettyä paljon juuri Pythonia ja JS:ää. Kun on oma lehmä ojassa niin mielenkiinto pysyy paremmin yllä.

Noista Pythonin frameworkeista olen aika pahasti jo vieraantunut, mutta Flask:lla pääsee ainakin todella nopeasti alkuun nettisivujen ja REST-rajapintojen kanssa. Djangoa muistan myös kokeilleeni samaan tarkoitukseen, mutta se oli muistaakseni inasen raskaampi saada pyörimään - eli monimutkaisempi, mutta ehkä hyödyllisempi pitkässä juoksussa. Paljon pystyy tekemään myös ihan puhtaasti Pythonilla ilman mitään frameworkkeja.
 
Liittynyt
17.12.2016
Viestejä
428
Tällainen kuva avoimia paikkoja selatessa yleisesti jäi, että hakijan odotetaan hallitsevan python + muu kieli. Onko suosituksia pythonin frameworkkien osalta, mitä kannattaisi kokeilla ja opiskella?
Jos web-kehitys kiinnostaa, jonkin verran kysyntää voisi olla osaamisella Python-backend (esim. Django, Django Rest Framework) + JS-frontend (esim. React). Mutta tuossa on jo niin iso läjä opeteltavaa, että jos web ei kiinnosta, voi aikansa käyttää varmasti paremminkin. Ja toisaalta puhtaasti webbipuolella on kyllä kysytympääkin osaamista kuin Python.

Mitä tulee aiempaan kysymykseesi "Hyvä hallita myös django, selenium, flask ja robot framework?", en ole kyllä itse havainnut, että ihan näin laajaa osaamista kaivattaisiin, vaan tyypillisesti se on joko web tai testiautomaatio. Todennäköisesti esim. Django-kehittäjältä kysytään jotain muita taitoja kuin Seleniumia (tai tämä on ollut se oma havaintoni). Tietenkin laajasta osaamisesta on hyötyä, mutta oma veikkaukseni on, että helpommin saat töitä opettelemalla asian x kunnolla kuin asiat x, y ja z pintapuolisesti. Toisin sanoen en tarkoita, että ei kannata opetella, mutta älä ahnehdi liikaa kerralla. Jos Python kielenä on vielä vieras, niin siihen päälle Django tai Flask, ja saat kyllä tekemistä ihan hyväksi aikaa.

Joten pääosin olen kyllä samoilla linjoilla kuin qtba. Ehkäpä itse katselisin mielenkiintoisimpia työpaikkailmoituksia ja poimisin pari esiin nousevaa kieltä/tekniikkaa/frameworkia, joita käyttäen pyrkisin sitten toteuttamaan jonkin oman projektin.
 
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Pythonia taidetaan käyttää myös testauspuolella, tuossahan voisi olla ihan hyvä mahdollisuus vielä yhdistää kyberpuoli. Voisi ajatella että jotain tekemistä löytyisi.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 834
Mitä kokemuksia jengillä on Sarasesta? Vähän hirvittää ajatus tehdä duunia 6kk ilman palkkaa. Saisin saman rahan kotona istumalla ja potentiaalisesti tekemällä jotain järkevämpää jos harjoittelufirma onkin huono eikä siellä pääse oppiman. Mitään takeitahan ei ole että firma palkkaa 6kk jakson jälkeen. Mitä tuosta lukenut niin voi joutua pahimmassa tapauksessa ilmaiseksi juoksupojaksi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
Mitä kokemuksia jengillä on Sarasesta?
Eipä ole tuosta kokemusta, eikä omaa kokemusta muistakaan vastaavista. Mutta tuttu humanisti meni 3kk kurssille Pk-seudulla (Academy joku), työllistyi devaajaksi isoon konsulttitaloon. Eli hänen kohdallaan homma meni hyvin. Työllistymisen jälkeen voi tehdä työsopimuksen suoraan sen tilaajakonsulttitalon kanssa - ja sen jälkeen on vapaa kuin taivaan lintu. Näköjään on yhä samassa talossa. Aiempi kokemus alalta oli pyöreä 0. Joten hänen kohdallaan koulutus kannatti.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
442
Mitä kokemuksia jengillä on Sarasesta? Vähän hirvittää ajatus tehdä duunia 6kk ilman palkkaa. Saisin saman rahan kotona istumalla ja potentiaalisesti tekemällä jotain järkevämpää jos harjoittelufirma onkin huono eikä siellä pääse oppiman. Mitään takeitahan ei ole että firma palkkaa 6kk jakson jälkeen. Mitä tuosta lukenut niin voi joutua pahimmassa tapauksessa ilmaiseksi juoksupojaksi.
Ei ole Sarasesta kokemusta, mutta käsittääkseni olet tuon 6kk työtön työnhakija, eli työnhaku jatkuu normaalisti ja samantien pääsee töihin.
Muistaakseni sai sen 9e kulukorvauksen ja CV ssäkin parempi merkintä kuin tyhjä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
215
Kovasti koittaa mediat meemittää, mutta ei tällä alalla ole valmistuvalle juniorille mitään. Sennut vie kaikki trainee paikat. Vähän hävettää, että lankesin tuohon tuovoimapula juttuun, mutta lasken oppirahoiksi.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2018
Viestejä
1 878
Toi pätee moneen alaan. Työvoimapula on, mutta kaikilla on kiire, ja työntekijöitä tarvitaan heti sitä lievittämään.

Meillä on myös junnuja, mutta vaihtuvus on isompaa kokeneempien kohdalla. Yleensä kokonaan uudet positiot ovat senioreita, muuten palkkaus on korvauksia lähteneille.

Mutta työvoimapula ehdottomasti on, haaste on vain päästä vauhtiin.
 
Liittynyt
24.01.2019
Viestejä
95
Kovasti koittaa mediat meemittää, mutta ei tällä alalla ole valmistuvalle juniorille mitään. Sennut vie kaikki trainee paikat. Vähän hävettää, että lankesin tuohon tuovoimapula juttuun, mutta lasken oppirahoiksi.
Vastavalmistuneille ja junnuille voin kyllä suositella töitä myös julkiselta puolelta. Palkka ei toki kilpaile yksityisen puolen kanssa, mutta täältäkin puolelta saa arvokasta työkokemusta. IT-puolen asiantuntijapestit julkisella puolella maksaa kuitenki päälle kolmea tonnia (pk-seutu > 3500), jos sisältävät ohjelmointia. Kela, tilastokeskus ja vastaavat hakevat paljon erilaisia it-alan ammattilaisia. Nytkin THL näyttää hakevan työntekijöitä Helsinkiin.
 
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Minkälaisia kokemuksia it-serttien suorittamisesta tuon pearson vuen valvomana? Ovatko kuinka tarkkoja ympäristöstä? Ovat varmasti tarkkoja, mutta minkälaiset ympäristöt ovat hyväksyneet?

Nimim. Täytyykö tässä vetäytyä maakellariin tekemään koe :D
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
439

Tyhjä työpöytä lienee tarkoin, ranteessa ei kelloa tms. ja muut tilassa olevat näyttölaitteet poiskytkettynä. Kokeen aluksi kuva kännykällä joka suunnasta ja jos kokeen aikana kamerassa näkyy /vilahtaa toinen henkilö tai kuuluu ylimääräisiä ääniä voivat kuulemma keskeyttää kokeen ja käskeä näyttämään ympäristö kameralla. Eikä tosiaan kameran edestä voi poistua kokeen aikana tai puhua tms.

Istu selkä ovea vasten siten että kamera kuvaa myös huoneen ovea ja ovi lukkoon. Niin ei tule mitään sanomista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
931
Minkälaisia kokemuksia it-serttien suorittamisesta tuon pearson vuen valvomana? Ovatko kuinka tarkkoja ympäristöstä? Ovat varmasti tarkkoja, mutta minkälaiset ympäristöt ovat hyväksyneet?

Nimim. Täytyykö tässä vetäytyä maakellariin tekemään koe :D
Ohjeet tuolle on aika selkeät ja yksityiskohtaiset: About online exams with Pearson VUE

En usko että noista voi juurikaan neuvotella.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 898
Tuossa Pearson VUE testissä pitää olla käytännössä tyhjä huone, jossa saa olla pöytä sekä tuoli testissä käytettävän tietokoneen lisäksi. Ikkunat pitää olla peitetty, ovi kiinni ja mitään ääniä ei tosiaan saa kuulua (automaattinen hylkäys). Huonetta pitää kameran avulla esitellä testaajan edustajalle ennen testiä.

Edit. Kirjaimellisesti tyhjä huone. Missään ei saa olla mitään tekstiä, esim papereita, julisteita, tauluja jne. Edes vaatteissa ei saa olla tekstiä.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 834
Jos ei nyt vielä muuta sanottavaa tästä Sarasen ohjelmasta ole niin ainankin haastatteluja on ollut paljon. Ehkä vähän liikaakin. Alkaa jo tursuta korvista.

Ohjelman sisällä on kyllä ihan sikana varianssia minkälaisiin hommiin firmat ettivät tekijää. Osa on selvästi enemmän markkinointia kun taas osa etsii sitten ihan data engineer tyylisiä tekijöitä. Hiukan turhauttavaa käydä pyörimässä noissa haastatteluissa joissa etsitään jotain markkinointijamppaa kun on jo sanonut että se data analytiikka kiinnostaa.

Edit: Just kun pääsin sanomaan että haastatteluja on liikaa vääränlaisiin paikkoihin sain data orientuneen paikan. Raportoin sitten 6kk päästä sainko töitä tätä kautta vai olinko vain ilmaista työvoimaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
300

Itse olin mukana valitsemassa tuolta saranen koulutusohjelmasta Dynamics "osaajia", käytönnössä kaikki valitut siihen palkattomaan 6kk sitten työllistyivät ihan normi soppareilla ainakin (oman ex.) duuniin tulleista. Palkka on noh, mutta sillä avaa sen polun millä voi sitten shoppailla työpaikkoja.
Ainakin vielä 1-2v sitten homma oli sitä että työnantajana joutui tappelemaan niistä parhaista, jopa siellä akatemia puolella, eli tarkoitti sitä että osaajapula oli niin pahaa että kehityskelpoisista junnuista tapeltiin :D

Todella pienellä otannalla niin tuolta akatemia puolelta kyllä työllistyy hyvin ,siihen kriittiseen ensimmäiseen paikkaan, se on se tärkein! Pari vuotta konsultti kokemusta ja ura on avoin, helposti kestää sen 6kk sikailua :)
 
Liittynyt
14.02.2018
Viestejä
73

Sama kokemus täällä. Työnantajalla on suuri intressi saada tuosta hyvä työntekijä taloon; koulutukseen käytetään kuitenkin paljon resursseja ja aikaa. Omalla suppealla kokemuksella kaikki ovat jääneet töihin.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 802
Vihreäkorttilottoon osallistuminen on nyt auki about kuukauden verran. Jos kiinnostaa lähteä amerikkaan töiden perässä niin eikun arpaa vetämään. Jos tärppää niin pääsee suoraan vihreäkortilla maahan asumaan ja töitä etsimään. Paljon helpompi tapa kuin yrittää h1b/l1b/tms. viisumilla päästä amerikkaan töihin. Todennäköisyys suomalaiselle on ihan hyvä vihreäkortin saamiseen. Vaikka tärppäisi niin korttia ei ole pakko ottaa vastaan.

Ei ehkä paras threadi vihreäkorttiloton mainostamiselle. Mutta mun mielestä erityisesti it-alan työpaikat ovat houkuttelevia amerikassa. Lapseton pääsee hyville nettoansioille, jos haluaa nopeuttaa eläkesuunnitelmia tai jos tykkää laittaa rahaa vaikkapa autoihin. Eikä sille kokemukselle muutaman vuoden ulkomaantyöskentelystä voi laittaa hintaa. Esimerkiksi kalifornia on monella tapaa hieno paikka.

Psycho

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.09.2020
Viestejä
169
No mutta tuo haastattelujen määrä vaihtelee todella paljon IT alalla. Joskus on noin 5-6 haastattelua IT alalla ja joskus onnekkasti 1-3 haastattelua. Tämän jälkeen joskus joutuu odottaamaan viikkoja päätöstä jos saa paikan.

Tämä uusin työpaikka jolta sain kyllä vastauksen tässä kuussa teki älykkäästi kaikki samassa haastattelussa. Yleinen esittely, IT tuki testi, kieli osaaminen testi: suomi, ruotsi ja englanti ja antoivat kyllä vastauksen alle 24 h:cool:!
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Jos tuon az-900 jälkeen haluaisi laajentaa pilviosaamistaan, olisiko tuo az-104 siihen hyvä? (Exam AZ-104: Microsoft Azure Administrator - Learn)

Yritin katsoa että tuo 104 olisi vielä sellainen joka ei kauheasti vaadi vuosien azuressa devaamista.

Kyselen työllistymisen näkökulmasta, ymmärrän sen ettei näidenkään jälkeen nyt välttämättä headhuntterit tällaiselle keltanokalle soittele :D
 
Liittynyt
04.03.2017
Viestejä
653

Kyllä toi voi olla ihan hyvä mutta ei sertifikaatit sitä työpaikka tuo. Kokemusta Azuresta kaivataan ellei ole jokin trainee tai yrityksen akatemia.

Itsellä siis löytyy AZ 100, 101, 300, 301 ja 500 suoritettuna. Teen siis jokapäivä töitä Azuren parissa.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676

Olet sinänsä oikeassa mutta ainakin devauspuolella joskus asiakkaat arvostavat sertifikaatteja ja "päättelevät niistä osaamista". Eli sopivista sertifikaateista voi olla kyllä merkittävää hyötyä työllistymisessä.
 
Psycho

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.09.2020
Viestejä
169
Kysymys onko kenelläkään toiselle käynyt niin kuin minulle? Hämmästyin kuin luin allekirjoittamani uuden IT tuki työsopimuksen. Suomen valtio päätti ärsyttävästi että on 6 kuukauden koeaika 4 kuukauden sijaan.

Minun työsopimuksessa allekirjoitettu nyt lokakuussa 2020 lukee 3 kuukauden koeaika.

Kysyin miksi niin? Vastaus tuli teit niin hyvän vaikutuksen ja me halutaan että jäät töihin.

Joku kohta sanoo mutta haa eikös sinulla ole itseluottamusta niin mitä edes välitä koeajasta? No ensinnäkin saan enenmään työpaikka etuja koeajan jälkeen (koeajan aikana vain osittain työpaikka etuja ei kaikki edut lupa niihin) ja ensimmäinen realistinen palkankorotus mahdollisuus tulee useimmiten kun koeaika on ohitse.
 
Liittynyt
01.09.2018
Viestejä
800
Tässä kävi nyt "yllättäen" niin, että kun laissa piteni koeajan maksimi, niin siitä tuli se yleisin käytetty vaihtoehto. Propsit kaikille työnantajille, jotka noita käyttää mielekkäästi, eikä laita maksimia automaatilla.
 
Liittynyt
19.06.2018
Viestejä
640
Myös työntekijälle tuo voi olla hyvä/huono asia. Voit nostaa vapaasti kytkintä jos on tuo 6kk koeaika.. Jos pääset jonnekin töihin niin puolen vuoden ajan voit etsiä muualta töitä ja irtisanoutuminen tapahtuu ilmoitusasiana.
 
Tämä. Koeaika ei ole vain työnantajan etu, vaan siinä on kummallakin saavutettavaa ja menetettävää. IT-alalla työnantajalla on ihan todellinen riski, että työntekijä löytääkin uuden kivan paikan ja lähtee lätkimään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070

Työnantajalla on hyvin vähän menetettävää, lain mukainen irtisanomisaika työntekijän puolelta on 14 päivää ja useimmiten kai lain mukaisilla irtisanomisajoilla mennään.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
681

Nyt puhuttiin koeajasta, jonka aikana työntekijä voi tosiaankin lähteä lätkimään samana päivänä kun ilmoittaa päättävänsä työsuhteen. Päädyin kerran itsekin tekemään tällaisen ratkaisun ja ainakin vaikutti siltä, että ratkaisuni ahdisti työnantajaa pahemman kerran. Mutta mitäs laittoivat 6kk koeajalle... :)
 
Jep. Miettii sitä hukattua aikaa, mikä on käytetty saadakseen X projektiin sopiva tekijä ja sitten se lähteekin kävelemään. Rekry uudelleen auki ja koko prosessi uudelleen läpi. Mä ainakin näen, että monessa tehtävässä pitkä koeaika on suuri riski tehdä tappiota työnantajalle. Siihen yhteen rekryyn ja perehdytykseen on voitu käyttää kymmeniä tuhansia euroja + vaikka se 5 kuukauden palkka.
 
  • Tykkää
Reactions: drc
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 150
"Työntekijän puolelta epäasiallisena perusteena on pidetty työsopimuksen purkamista pelkästään sillä perusteella, että työntekijä sai uuden työnantajan palveluksesta sovittua paremman vastikkeen."

Tarkoittaako tuo, että koeaikapurkua ei saisi työntekijänä tehdä vain siksi, että sai jostain paremmin palkatun sopimuksen? Tietysti oikeaa syytä ei tarvitse kertoa ja tuo koskee kaikkia aloja eikä vain IT-alaa.
 
Liittynyt
21.11.2016
Viestejä
6 108

Siltähän tuo kuulostaa, jos pelkästään palkan takia lähtee.
Mutta "työ ei ollut sitä mitä odotin" on ihan ok syy eikä siihen ole kellään nokankoputtamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 550
"Työntekijän puolelta epäasiallisena perusteena on pidetty työsopimuksen purkamista pelkästään sillä perusteella, että työntekijä sai uuden työnantajan palveluksesta sovittua paremman vastikkeen."
Tällaiset lakipykälät ovat aika hankalia. Laillisuus ei liity suoraan siihen, mitä teet, vaan miten perustelet tekosi. Osakekaupassa on vastaavaa nähty: jos teet jotain vain sen takia, että säästät veroja, sinulle mätkähtää seuraamuksia (jälkiverot). Jos taas perustelet saman teoin muilla syin (halusit spekuloida, sillä jorma69 antoi kuuman vihjeen palstoilla), on sama teko täysin ookoo.

Enpä tiennyt tuotakaan.

PS. Viitsitkö laittaa sitaatille lähteen?
 
Liittynyt
15.04.2020
Viestejä
1 128
Työnantajan näkökulmasta ei juurikaan ole väliä tekeekö työntekijä koeaikapurun vai irtisanoutuuko 2 viikon irtisanomisajalla varsinkin juniorimpien kavereiden osalta. Työnantaja joutuu maksamaan kaksi viikkoa pidempään palkkaa mutta työpanos on aika usein huono.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Tällaiset lakipykälät ovat aika hankalia. Laillisuus ei liity suoraan siihen, mitä teet, vaan miten perustelet tekosi. Osakekaupassa on vastaavaa nähty: jos teet jotain vain sen takia, että säästät veroja, sinulle mätkähtää seuraamuksia (jälkiverot). Jos taas perustelet saman teoin muilla syin (halusit spekuloida, sillä jorma69 antoi kuuman vihjeen palstoilla), on sama teko täysin ookoo.
Koeajalla purkamisessahan kannattaa sekä työnantajan ja työntekijän olla tosi varovainen siinä mitä sanoo perusteluksi, yleensä mitä vähemmän ja geneerisemmin selittää niin sen parempi.

Meillä firma ei ole koskaan jäänyt jurnuttamaan lähtemisestä, niin kyllä meillä on parikin esimerkkiä missä joku lähti "paremman" paikan perässä muualle, ja pölähti parin kuukauden sisällä takaisin, irtisanoutuminen koeajalla, soitto HR:aan ja vanha paikka takas (usein vielä sama projektikin).
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 144
"Työntekijän puolelta epäasiallisena perusteena on pidetty työsopimuksen purkamista pelkästään sillä perusteella, että työntekijä sai uuden työnantajan palveluksesta sovittua paremman vastikkeen."

Tarkoittaako tuo, että koeaikapurkua ei saisi työntekijänä tehdä vain siksi, että sai jostain paremmin palkatun sopimuksen? Tietysti oikeaa syytä ei tarvitse kertoa ja tuo koskee kaikkia aloja eikä vain IT-alaa.
Sitähän se juuri tarkoittaa, mutta mikään ei pakota kertomaan että purkaa sopimuksen siitä syystä vaan ilmoittaa lyhyesti purkavansa työsuhteen koeajan perusteella.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Työnantajan näkökulmasta ei juurikaan ole väliä tekeekö työntekijä koeaikapurun vai irtisanoutuuko 2 viikon irtisanomisajalla varsinkin juniorimpien kavereiden osalta. Työnantaja joutuu maksamaan kaksi viikkoa pidempään palkkaa mutta työpanos on aika usein huono.
Saattaahan se kaksi viikkoa olla arvokas, jos jotain on jo ehtinyt tekemään ja hommat pitää siirtää eteenpäin. Toisaalta harva nyt varmaan lähtee ihan siltä istumalta ja jättää työpöydät täysin levälleen.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
876
Kysymys onko kenelläkään toiselle käynyt niin kuin minulle? Hämmästyin kuin luin allekirjoittamani uuden IT tuki työsopimuksen. Suomen valtio päätti ärsyttävästi että on 6 kuukauden koeaika 4 kuukauden sijaan.

Minun työsopimuksessa allekirjoitettu nyt lokakuussa 2020 lukee 3 kuukauden koeaika.

Kysyin miksi niin? Vastaus tuli teit niin hyvän vaikutuksen ja me halutaan että jäät töihin.

Joku kohta sanoo mutta haa eikös sinulla ole itseluottamusta niin mitä edes välitä koeajasta? No ensinnäkin saan enenmään työpaikka etuja koeajan jälkeen (koeajan aikana vain osittain työpaikka etuja ei kaikki edut lupa niihin) ja ensimmäinen realistinen palkankorotus mahdollisuus tulee useimmiten kun koeaika on ohitse.
Koeaikahan voi olla myös työntekijän etu. Halutessaan voi heittää hanskat naulaan millä sekunnilla tahansa.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Saattaahan se kaksi viikkoa olla arvokas, jos jotain on jo ehtinyt tekemään ja hommat pitää siirtää eteenpäin. Toisaalta harva nyt varmaan lähtee ihan siltä istumalta ja jättää työpöydät täysin levälleen.
En tiedä tarkkaan mitä tuolla tarkoitat mutta aika usein jotain jää kesken kun IT-alalla työtilanne on hyvä. Esim. itse olin ollut pitkään samassa paikassa ja yrityskaupan takia tuli paineet lähteä. Mietin toisaalta että projekti oli aika tiiviissä vaiheessa, mutta sekin olisi kestänyt varmaan muutaman kuukauden vielä ja paha siinä sanoa tuleeko "parempaa aikaa". Homman voi ajatella myös niin että firmat voivat lomauttaa/antaa potkut sen kummemmin miettimättä millainen aika se on työntekijälle, useinhan potkuja annetaan esim. ennen joululomia josain syystä.. Eli lähtee kun siltä tuntuu, turha siinä firmankaan parasta on ihan liikaa miettiä.

Edit: Vielä lisäyksenä että itsellä oli aika paljon asioita mistä tiesin enemmän kuin muut. Työnantaja lupaili että katsotaan sitten niin saat käydä nämä jutut läpi muisen kanssa. No siinä firma kyllä kusi homman ja asiat katsottiin tiiviisti parin viimeisen päivän aikana kun olin töissä. En siitäkään stressiä ottanut, ihan puhdas firman moka :D
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 413
Viestejä
4 160 305
Jäsenet
70 408
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom