• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Internetin paskamyrskyt

Olet varmaan oikeassa, mutta veikkaan että julkinen paine tapauksen tutkimikseksi poliisin toimesta olisi korkeampi, jos kyseessä ei olisi nainen.

Jälkimmäisestä eri mieltä. Miehet eivät ole "sekoilleet metsässä jo pitkään". Suurin osa miehistä on metsästäjiä, joten on selvä, että suurin osa onnettomuuksista on miehien auheuttamia.

Et taida itse metsästää?
Olen kyllä metsästämässä käynyt ja vaikka suurin osa on ihan fiksua porukkaa, niin aika paljon sääntöjä rikotaan, koska kukapa niitä olisi valvomassa. Hirviporukat erikseen, kun siellä on (onneksi) aika tiukka kontrolli ja vouhottajat laitetaan ulos. Tuo ylläoleva keissi nyt on aika ihmeellinen ja sietäisi eukko joutua jäähylle metsähommista.

Edit. Tähän minun näkökulmaani toisaalta vaikuttaa varmasti se, että olen enimmäkseen ollut metillä nuorempana ja kaveritkin ollut nuoria, joten järkeä ei kaikilla ollut vielä kertynyt tarpeeksi
 
"Olen kyllä metsästämässä käynyt" --> et siis metsästä.

Aika kova statement, että "aika paljon sääntöjä rikotaan". Mitä sääntöjä tarkalleen?
 
Nauratti jo ennen räiskintää kauniit puheet luonnon kunnioittamisesta ja erähenkisyydestä, kun on citymaasturilla ajettu kaupungin laidalle talousmetsään soratien varteen nokipannukahveille tonnin vaatteet päällä. Kivasti vahvistaa jo valmiita stereotypioita. Ikävästi Yle tuli tahattomasti näyttäneeksi vähän tahatonta komediakultaa.
 
"Olen kyllä metsästämässä käynyt" --> et siis metsästä.

Aika kova statement, että "aika paljon sääntöjä rikotaan". Mitä sääntöjä tarkalleen?
Niin, nuorempana metsästin, mutta se harrastus on jäänyt.

Enimmäkseen sääntöjen rikkominen näkyi huviampumisena ja lintujen ampumisena ennen sen varmaa tunnistamista. Asutusta ja yleisiä teitä ei myöskään aina jakseta kunnioittaa. Silloin kun on metso nätisti hollilla, niin ei siinä välttämättä kaikki jaksa alkaa metrejä mittaamaan. Itse olen todistanut lähinnä tuota että ammuskellaan huvikseen tai ennen tunnistamista. Kyllähän noita juttuja kuulee ja en usko että kaikki on keksittyjä.
 
Ok, puhut siis lyhyen harrastamisen perusteella nuorempana ja vedät tästä laajemmankin yleistyksen. Oletko varma, ettei kertonut enemmänkin omasta sakistasi/lähipiiristäsi?

Sehän on selvä, että metsästäjiä on niin paljon, että porukkaan mahtuu kaikenlaista, mutta keskimäärin pidän metsästäjien moraalia ja aseenkäsittelyä varsin asiallisena - noin valtakunnan tasolla.
 
Kertoo varmasti myös lähipiiristäni, mutta uskon että näiden suhteen on alueellisiakin eroja. Näillä harvemmin asutuilla alueilla, missä on paljon lääniä, ei tarvitse tarkastajia/poliiseja/muita ihmisiä niin paljoa pelätä, niin voi olla että otetaan vähän rennommin.

Mutta olen jokatapauksessa aika pitkälti samaa mieltä sinun kanssa. Pääsääntöisesti porukka on kyllä ihan fiksua.
 
Kuinka moni nainen on muuten tähän mennessä ampunut ihmistä luullessaan tätä hirveksi, teereksi tai mitälie eläintä kuvitteli metsästäneensä? Mä luulen että tähän mennesssä ne on kaikki olleet miehiä.

Nyt kun joku nainen on onnistunut ampumaan ilmaa tai kenties huonosti hirveä, niin se onkin kamalaa! Vika on naismetsästäjissä erityisesti eikä metsästäjissä ylipäätään.

Mulla ei ole koskaan riittänyt mielikuvitus siihen että miten ihmisen kokoista otusta luullaan hirveksi. Aina olen ihmetellyt ettei noista silloin tällöin tapahtuvista vahingoista tunnu kukaan välittävän tai ihmettelevän että mikä meininki siellä seurassa on kun annetaan jonkun umpisokean tyypin vielä olla mukana.
 
Missä tästä on nyt tehty niin kamalaa tuon naisen sukupuolen vuoksi? Itsellä mennyt tämä sukupuoliaspekti vähän ohi, jos sellaista on ollut.
 
"Olen kyllä metsästämässä käynyt" --> et siis metsästä.

Aika kova statement, että "aika paljon sääntöjä rikotaan". Mitä sääntöjä tarkalleen?
Itse metsästän ja aika paljon niitä sääntöjä rikotaan, mitä kuulee kylillä. Esim.
- ammutaan liian vaikeita tilanteita tai haulikantaman ulkopuolelle (näitä tapahtuu paljon)
- ollaan passissa ymyrikännissä.
- ammutaan kanahaukkoja tai valkkareita luvattomasti
- ammutaan hirviä alueen ulkopuolella

On seuroja jossa ei missään nimessä sallittaisi mitään yllä mainituista ja sitten on seuroja jotka harrastavat kaikkea yllämainituista. Prosenteista on vaikea sanoa, mutta tietty prosentti perseilee asiassa kuin asiassa. Tota paskoihin tilanteisiin ampumista("yrittämistä") nyt näkee jo kun katsoo vaikka ihan noita suomalaisia metästys tubekanavia. Itse en edes paljon käy metsällä, mutta silti olen osaa näitä havainnut joko valtion mailla kanametsällä ollessa, tai sitten kaverien puheista, joissa yleensä kertovat mitä omat kaverinsa metsällä tehneet. Tai sitten ihan vain juttelemalla metsästyksestä eri tilanteissa metsästäjien kanssa, jossa avoimesti kertovat näitä tarinoitaan häpeilemättä.
 
Tottahan se on, että siellä on monennäköistä. Ampumaetäisyyksistä ja -tilanteista hankala vetää mielestäni selkeää rajaa hyväksyttävyydestä, koska ampujien taitotasot vaihtelevat. Hauliaseilla kokemuksen ja harjoittelun kautta kyllä muodostuu aika selkeä kuva, mihin omalla ase-supistaja-patruuna-taidot -kombolla kannattaa yrittää. Osa on sitä mieltä, että linnun pitää suurinpiirtein istua kannonnokassa 15 metrissä, että sitä saa haulikolla ampua ja toinen yrittää aina. Suurin osa sitten jotain tältä väliltä.

Erit. hirvihommiin tuntuu liittyvän älyttömästi kateutta ja eripuraa naapuriseurojen kanssa. Siksi itse väistelin sitä pitkään, kunnes löytyi asiallinen porukka, jossa selvät säännöt ja hyvä johtaja. Viimeksi viime viikonloppuna oli jotain sanaharkkaa naapuriseuran kanssa, kun majoittuivat meidän seuran mailla jollain esihistoriallisella luvalla edesmenneeltä omistajalta. Poliisitkin mainittiin jo keskustelussa. :)

Mutta se olennainen pointti on mielestäni se, että metsästäminen ja aseenkäsittely on Suomessa hyvällä tolalla ja luontoon mahtuvat jatkosakin sekä metsästäjät että muut siellä kulkijat. On selvä, että nollaan ei onnettomuusmäärissä ikinä päästä - kyse on siitä, mikä on hyväksytty taso - samoin kuin liikenteessä. Sitten on paljon niitä, jotka kysyvät perään, että miksei sitä metsästystä voi kieltää ja perusteena ovat
- viimeaikaiset onnettomuudet
- kenenkään ei tarvitse (enää) metsästää elääkseen
- tappaminen nyt vaan on väärin

Mielestäni metsästys on hieno harrastus ja jollain tavalla kai osa myös suomalaista kulttuuria eikä näillä perustein hommaa ole tarve rajata yhtään enempää. Ja tietysti hirvenmetsästyksen perustelu on vielä helpompaa liikenneonnettomuusmäärien vuoksi.
 
Missä tästä on nyt tehty niin kamalaa tuon naisen sukupuolen vuoksi? Itsellä mennyt tämä sukupuoliaspekti vähän ohi, jos sellaista on ollut.

Kyllähän tuon yksittäisen metsästäjän sukupuoli on hyvin tuotu esille.

vvv.mtvuutiset.fi/artikkeli/naismetsastaja-raiski-aseellaan-hirvia-kohti-holtittomasti-kesken-ylen-haastattelun-kyllahan-ma-tiesin-etta-ma-en-osu-siihen-riistakeskus-ihmettelee-ampujan-toimintaa/7973874 (www vaihdettu vvv jotta foorumi ei tee upotetta)

Uutisen otsikosta on myöhemmin korvattu se naismetsästäjä pelkällä metsästäjällä, mutta näkyy edelleen tuossa sivun osoitteessa.

"Metsästyskulttuuri muuttuu, kun naisten määrä lisääntyy"

Tämä on sen koko ylen lyhyen uutisklipin mistä juttu lähti liikkeelle, otsikko ja kantava teema ylipäätään.
 
Niin on. Se sukupuolen korostaminen oli ihan ok siinä vaiheessa, kun tämän piti olla siistiä ja voimaannuttavaa. Toisinpäin se pitäisikin vaieta.

Ylellä kävi selvästi sellainen työtapaturma, että joku umpityhmä lukutaidoton sivistymätön mulkku ei tajunnut tuota materiaalia mitenkään epätavalliseksi ja paheksuttavaksi. Ehkä siinä oli yksi cityvihreä ihan ensimmäistä kertaa soratiellä.

Metsästysvastaisen propagandan hyvinkin puna-yleltä ymmärtäisin, mutta tässä ei ollut siitä kysymys. Sellaista ei ikipäivänä tehtäisi naisesittäjillä.
 
Ok. Itse en ole sitä kovin edes huomannut. Ehkä sinulle naisena kolahti enemmän?

Niin on. Se sukupuolen korostaminen oli ihan ok siinä vaiheessa, kun tämän piti olla siistiä ja voimaannuttavaa. Toisinpäin se pitäisikin vaieta.

Ylellä kävi selvästi sellainen työtapaturma, että joku umpityhmä lukutaidoton sivistymätön mulkku ei tajunnut tuota materiaalia mitenkään epätavalliseksi ja paheksuttavaksi. Ehkä siinä oli yksi cityvihreä ihan ensimmäistä kertaa soratiellä.

Metsästysvastaisen propagandan hyvinkin puna-yleltä ymmärtäisin, mutta tässä ei ollut siitä kysymys. Sellaista ei ikipäivänä tehtäisi naisesittäjillä.

Ihan samaa mieltä.
 
Kaikkea sitä. Yliopistossakin kielitiede runnoo biologian päälle. Sateenkaarifoorumeilta tämän voisi jotenkin vielä ymmärtää, mutta ei korkeakouluilta.

"Opiskelija kyseenalaisti yliopiston opetuksen ”miesten kuukautisista” – seurauksena somekohu ja äkkilähtö kurssilta".

Kurssina "YKTM01 Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnassa. Pakollinen tai puolipakollinen suoritus filosofian, historian, pol. tutkimuksen, psykologian, sosiaalityön ja yhteiskuntatutkimuksen opiskelijoille. "

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

1605192112827.png
 
Viimeksi muokattu:

Siirtyikö tuomiopäivän kello juuri 12:00??
Ei vaan ymmärrä miten biologian yli voidaan ajaa tasa-arvon nimissä. Tuossahan olisi ollut täydellinen paikka KESKUSTELLA asiasta täysin oikealla kurssilla.
Miesten kuukautiset >>>> Transmiesten kuukautiset, eikö?
 
Kaikkea sitä. Yliopistossakin kielitiede runnoo biologian päälle. Sateenkaarifoorumeilta tämän voisi jotenkin vielä ymmärtää, mutta ei korkeakouluilta.

Tuo kuvakaappauksen kommentti kuvaa kyllä hyvin millaista yliopistossa on nykyään:
"mulle ainakin ehti tulemaan epämukava olo tästä keskustelusta joakimin puheiden johdosta" :facepalm:
Onhan se kauheaa kun joutuu kohtaamaan asioita oman kuplan ulkopuolelta. Onneksi yliopistolta löytyy safe spacet ja unisex vessat. Lisäksi miesten vessasta pitää löytyä roskis tamponeille.
 
Nämä on kyllä yksi asia mikä ei mun ymmärrykseen mene. En millään tapaa ole ahdasmielinen ja mun mielestä jokainen saa olla ihan mitä haluaa. MUTTA. On olemassa naisia ja miehiä. Se, että omasta mielestä ei sovi siihen biologiseen muottiin mihin on syntynyt ei muuta sitä faktaa, että on joko mies tai nainen. Jos musta rupeaa tuntumaan yksi aamu siltä, että olen koira ja pukeudun semmoiseksi, leikkautan vaikka naamarinkin uuteen uskoon niin se ei minusta koiraa tee vaikka kuinka yrittäisin. Olisin silti mies jolla on koiran naama.
 
Amerikkalaiset tykkää äänestää. Samalla periaatteellahan ne veti pressan vaalitkin. Vielkin laskevat että onko tää uppvote vai downvote.
 
Kyllähän tuo on ihan varmasti provona nuo chatti viestit kirjottanut. Jos on yliopistossa kursilla jonka nimi on "Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnassa" niin kyllä sen tietää ihan 100% että mikä siellä on reaktio kun alkaa puhumaan tuossa yhtetydessä biologisista miehistä jne.
Naurettavaa tuossa on se että yliopistoa myöten porukka tarttunut noin selkeään provoon ja antanut vaan aineksia jatkaa provoilua ihan uutisissa jne.
 
...ja yliopistonhan pitäisi nimenomaan olla paikka, jossa on erilaisia mielipiteitä ja toisten mielipiteitä pitäisi haastaa. "Vihapuhe", "turvallinen tila" jne. ovat mielestäni vain keinoja vaientaa erilaiset mielipiteet - kunnon Pohjois-Korea -meininkiä.
 
Ei ihan selviä uutisessa, oliko tuo hänelle pakollinen kurssi, mutta jos oli, niin mitä muuta hän voi tehdä? Ymmärrän että tällaisten kurssien kierto kaukaa voisi olla vaihtoehto, mutta se että pitäisi hiljaa istua ja niellä valheet virtuaalisessa takapulpetissa on vähän liikaa vaadittu.
 
Mitäs mieltä tästä poliitikosta jonka päälle roiskui uimahallin altaassa vettä --> veti herneet nenään kun uimavalvoja ei ollut backuppina toista uimaria ojentamassa ja vaatii nyt 500€ korvauksia. Mistä näitä sikiää?
 
Kyllähän tuo on ihan varmasti provona nuo chatti viestit kirjottanut. Jos on yliopistossa kursilla jonka nimi on "Yhdenvertaisuus ja sukupuolten tasa-arvo yhteiskunnassa" niin kyllä sen tietää ihan 100% että mikä siellä on reaktio kun alkaa puhumaan tuossa yhtetydessä biologisista miehistä jne.
Naurettavaa tuossa on se että yliopistoa myöten porukka tarttunut noin selkeään provoon ja antanut vaan aineksia jatkaa provoilua ihan uutisissa jne.
Taisi mennä sinulta itse asia ohi kokonaan? Ensinnäkin tuo kurssi on monille opiskelijoille pakollinen ja vaikka ei olisikaan, niin onhan se nyt ihan perseestä, jos tieteen ja avoimuuden kehdossa ei voi kyseenalaistaa jotain opetukseen liittyvää asiaa lentämättä kurssilta pellolle.

Oli kyse provosta tai ei, niin Yliopisto on viimeinen paikka missä pitäisi alkaa kieltämään jostakin asiasta puhumista siksi että joku toinen ei pidä siitä oman elämänkatsomuksensa vuoksi.

Mitäs mieltä tästä poliitikosta jonka päälle roiskui uimahallin altaassa vettä --> veti herneet nenään kun uimavalvoja ei ollut backuppina toista uimaria ojentamassa ja vaatii nyt 500€ korvauksia. Mistä näitä sikiää?
Siinä on taas niin sekopäinen tapaus, että ei sanat riitä. Lehtijuttujen mukaan täti on sekoillut vuosien varrella enemmänkin. Perusmallin Karen.
 
Viimeksi muokattu:
...ja yliopistonhan pitäisi nimenomaan olla paikka, jossa on erilaisia mielipiteitä ja toisten mielipiteitä pitäisi haastaa. "Vihapuhe", "turvallinen tila" jne. ovat mielestäni vain keinoja vaientaa erilaiset mielipiteet - kunnon Pohjois-Korea -meininkiä.
Pitäs olla joo mutta näin ei valitettavasti ole ja sen käytännössä kaikki, varsinkin ne jotka yliopistolla opiskelee, tietävät. Pointtina tuossa olikin se että ihan varmasti tuo kaveri tiesi miten noihin sen viesteihin porukka tulee vastaamaan kun kirjoitti ne.
 
Vaikka näin olisikin, niin mitä sitten? Jos tuollaista ei saisi sanoa pelkäämättä että saa niskaansa paskamyrskyn ja kenkää kurssilta, niin olisi kyllä meno aika Pohjois-Korea taas. Tai siis nythän se vähän niin juuri onkin, mutta oletan että lopulta tuollakin joku tulee järkiinsä ja ojentaa opettajaa.

Ihan oikein että näitä kuplia nostetaan välillä pintaan. Täysin ansaittua julkisuutta sairaalle asialle, eli sille ettei saisi ääneen sanoa että miehellä ei voi olla kuukautisia, jos kyse tosiaan on biologiselta sukupuoleltaan miehestä. Nämä nykypäivän lumihiutaleiden omassa päässä keksityt sukupuoli-identiteetit ovat eri asia, mutta nyt puhutaan kuitenkin biologisesta miehestä, joka ei ole mikään mielipidekysymys.
 
Tuo kuvakaappauksen kommentti kuvaa kyllä hyvin millaista yliopistossa on nykyään:
"mulle ainakin ehti tulemaan epämukava olo tästä keskustelusta joakimin puheiden johdosta" :facepalm:
Onhan se kauheaa kun joutuu kohtaamaan asioita oman kuplan ulkopuolelta.

Juurikin näin! Yliopistotutkimusen pitäisi olla puolueetonta ja asioita lähestyä jokaiselta näkökannalta, omista intresseistä välittämättä. Tuo vaikuttaa joltain aivopesulta.

Ja niin moni heti hyökkäsi Joakimin viestiä vastaan hullun raivolla. Kenelläkään ei ollut yhtään faktoja heittää, ainoastaan uhoamista ja haukkumista. Jos opiskellaan yliopistotasolla, niin olisi voinut kertoa että miten sieltä miehen peniksestä tulee kuukautisveret?:hmm: Ai ei mitenkään. Aah, eli veri tuleekin vaginasta, mutta naisen... siis miehen... korvien välissä on se vika ja hän onkin siis omasta mielestään mies jonka vaginasta tulee kuukautiset:rofl:

Että tuollaista on yliopistojen humanistinen koulutus... joo, olisihan se pitänyt toki arvata, mihin muualle kaikenmaailman lumihiutaleransut menisi kuin lukemaan jonkin täysin turhan humanistisen tutkinnon ja sitten sossun kassalle lopuksi iäksi hakemaan kansalaispalkkaa ja sit on hyvin aikaa kaikelle muulle huuhaalle. Yksi onnellinen noista on joskus päässyt ihan yliopistolehtoriksi jakamaan noita sairaita tarinoitaan.
 
Naurettavaksi on mennyt nykyaika kun saat identifoida itsesi taisteluhelikopteriksi ja saada peppukivut siitä jos joku kyseenalaistaa asian. VMP.
Itse asiassa tuohan olisi vielä ihan ok. Ongelma tulee siitä, kun muut ympärillä pahoittavat mielensä sen taisteluhelikopterin puolesta ja alkavat rajoittamaan asiasta keskustelemista ja vääristämään tiedettä.
 
Ja vielä isompi ongelma on se, että niiden mielensäpahoittajien mielen pahoittamiseen ylipäätään reagoidaan potkimalla mielenpahoituksen aiheuttaneet kurssilta pois.
 
Maton alle lakaiseminen tuntuu olleen usein se tehokkain tapa hoitaa ikävät asiat.

Niin, onko se sitten maton alle lakaisemista, jos vain sanoisi, että keskustellaan tästä ja kaverilla on erilainen mielipide. Johtaisi vain kurssilla keskustelua ja käskisi pitää linjan asiallisena, että ketään ei henkilökohtaisesti oikeasti loukata, mutta asioista voidaan puhua - tiukkaankin sävyyn.

Mutta joo, sillä tavalla nämä mielensäpahoittajien jutut saisi noin yleisemmin lakaista maton alle, että niistä ei tehtäisi aina lehtijuttuja ja kerrottaisi, miten on noussut "kohu". Liittyy lähinnä näihin kulttuurisen omimisen, transfobian ym. keisseihin.
 
Maton alle lakaiseminen tuntuu olleen usein se tehokkain tapa hoitaa ikävät asiat.

Pää pensaaseen -argumentointi taitaa olla ainoa mikä mieleen tulee kun ei muuhun pysty. Johan sen pienet lapsetkin ovat havainneet toimivaksi kun kädet pistää korville ja alkaa huutamaan niin ei tarvi kuunnella epämiellyttäviä tosiasioita.

Tosin tyhmempi voisi luulla, että jos yliopistolle on päässyt jollakin tavalla opettamaan kursseja, niin olisi oppinut jo muullakin tavalla keskustelemaan tai väittelemään ja puolustamaan näkökantojaan. Tosin voihan se olla että on otettu sinne kurssia pitämään esimerkiksi vammaisten omasta kiintiöstä ja sosiaaliset ja muut taidot ovat pienen lapsen tasolla.

Eihän tuo veijari näköjään ymmärrä sitäkään, että Suomen lain mukaan omat keskustelut joissa on ollut osallisena saa julkaista ihan vapaasti vaikka sunnuntai Hesarin etusivulla. Ihan sama onko ne keskustelut käyty puhuttuna, kirjallisesti tai vaikka viittomakielellä.

EmfTAttXYAIzuJi.jpg
 
Jotenkin tulee mieleen tuosta yliopistosta tämä "Rento feministiryhmä":

(Sitä en uskalla edes ajatella millainen tavallinen feministiryhmä sitten on tai joku hc-tiukkojen feministien ryhmä.)

DffAAH3X4AEH0Mz.jpg
 
Vaikka näin olisikin, niin mitä sitten? Jos tuollaista ei saisi sanoa pelkäämättä että saa niskaansa paskamyrskyn ja kenkää kurssilta, niin olisi kyllä meno aika Pohjois-Korea taas. Tai siis nythän se vähän niin juuri onkin, mutta oletan että lopulta tuollakin joku tulee järkiinsä ja ojentaa opettajaa.

Ihan oikein että näitä kuplia nostetaan välillä pintaan. Täysin ansaittua julkisuutta sairaalle asialle, eli sille ettei saisi ääneen sanoa että miehellä ei voi olla kuukautisia, jos kyse tosiaan on biologiselta sukupuoleltaan miehestä. Nämä nykypäivän lumihiutaleiden omassa päässä keksityt sukupuoli-identiteetit ovat eri asia, mutta nyt puhutaan kuitenkin biologisesta miehestä, joka ei ole mikään mielipidekysymys.
En tarkoittanut että siitä mitään erikoista seuraisi. Kunhan huomioin että ihan varmasti koitti tarkoituksella provota porukkaa ja tiesi mitä tulee tapahtumaan.
Siitä olen ihan samaa mieltä että tämä meno on mennyt ihan naurettavaksi. Ja kuten sanoinkin niin kaikkein naurettavainta on se että jopa itse yliopisto lähtee tuohon suvakki perseilyyn mukaan vaikka oikeasti pitäisi koittaa rauhoittaa tilanne ilman että tukahdutetaan keskustelua.
 
Taisi mennä sinulta itse asia ohi kokonaan? Ensinnäkin tuo kurssi on monille opiskelijoille pakollinen ja vaikka ei olisikaan, niin onhan se nyt ihan perseestä, jos tieteen ja avoimuuden kehdossa ei voi kyseenalaistaa jotain opetukseen liittyvää asiaa lentämättä kurssilta pellolle.

Kurssilta pellolle lentämisen taisi kuitenkin aiheuttaa opiskelijachatin keskuteluiden jakaminen pitkin mitälie ylilautoja, ei itse kyseenalaistaminen.
 
En ole tuosta opettajan motiivista täysin vakuuttunut, mutta omien keskusteluiden jakaminen niin että niistä on tunnistetiedot piilotettu, ei ole yhtään sen parempi syy potkia ketään kurssilta, eikä se laimenna tätä kakkelimyrskyä muutenkaan.

Lakimiehet siellä nyt selvittävät tätä sotkua, vaikka se varmasti olisi ollut alusta lähtien hoidettavissa paljon järkevämmällä tavalla, vaan eihän sellaista nykypäivänä arvosteta.

Tämä Joakim näyttää olevan joku persunuorten aktiivi, joten varmaan siellä on ollut tahallista trollausta taustalla, mutta ei se muuta perusongelmaa miksikään.
 
Viimeksi muokattu:
Kertoo erittäin paljon että kun kyseenalaistetaan niin vastaukseksi ei tule faktaa ja todistuksia, vaan pelkkää musta-tuntuu-pahalta ja näin-ei-saa-sanoa lässytystä. Jos samanlaisella tyylillä olisit kyseenalaistanut vaikka jotain asiaa matematiikan, insinööritieteiden tai tietojenkäsittelyn kurssilla niin vastaukset olisivat olleet paljon faktapitoisempia.

Näitä keissejä on koko ajan ja ainoa vaikutus itselleni ainakin on, että koko suokupuolen tutkimus, naistieteet ja muut feministitieteet eivät ole tiedettä ollenkaan vaan jotain ideologiaa, joka tarkoitushakuisesti käsittelee kaikki asiansa omien ennalta arvotettujen ja määriteltyjen dogmiensa pohjalta. Eli eivät kuulu korkeakouluihin ollenkaan koska tieteen kriteerit (kyseenalaistaminen, oletuksien todistaminen ja myös hylkääminen) eivät täyty.
 
Ja vielä isompi ongelma on se, että niiden mielensäpahoittajien mielen pahoittamiseen ylipäätään reagoidaan potkimalla mielenpahoituksen aiheuttaneet kurssilta pois.
Hullujen harhoihin mukaan lähtemistä yleensä pidettiin ennen huonona juttuna siksi, että se saattoi vahingoittaa mielisairasta itseään ja jossain tapauksessa olla myös mahdollistajalle vaaraksi. Nykyään se myös vahingoittaa muita sivullisia ja levittää joukkopsykoosia.

Tällaisen paskan välittömästi tuomitsematta jättäminen on halveksittavaa ja tuomittavaa.

Näitä keissejä on koko ajan ja ainoa vaikutus itselleni ainakin on, että koko suokupuolen tutkimus, naistieteet ja muut feministitieteet eivät ole tiedettä ollenkaan vaan jotain ideologiaa, joka tarkoitushakuisesti käsittelee kaikki asiansa omien ennalta arvotettujen ja määriteltyjen dogmiensa pohjalta.
Kyseessä on vihapolitiikka. Tiettyä toiseustoteemistatuksen ulkopuolelle jäävää väestönosaa vastaan käydään tuhoamistaistelua.

Kurssilta pellolle lentämisen taisi kuitenkin aiheuttaa opiskelijachatin keskuteluiden jakaminen pitkin mitälie ylilautoja, ei itse kyseenalaistaminen.
Juu, indoktrinaation kyseenalaistaminen olisi vielä mennyt joukkopaheksunnalla, työpaikkakiusaamisella ja paskalla arvosanalla tai kiristämisellä. Öykkäröinnin paljastaminen oli anteeksiantamatonta.
 
Pää pensaaseen -argumentointi taitaa olla ainoa mikä mieleen tulee kun ei muuhun pysty. Johan sen pienet lapsetkin ovat havainneet toimivaksi kun kädet pistää korville ja alkaa huutamaan niin ei tarvi kuunnella epämiellyttäviä tosiasioita.

Tosin tyhmempi voisi luulla, että jos yliopistolle on päässyt jollakin tavalla opettamaan kursseja, niin olisi oppinut jo muullakin tavalla keskustelemaan tai väittelemään ja puolustamaan näkökantojaan. Tosin voihan se olla että on otettu sinne kurssia pitämään esimerkiksi vammaisten omasta kiintiöstä ja sosiaaliset ja muut taidot ovat pienen lapsen tasolla.

Eihän tuo veijari näköjään ymmärrä sitäkään, että Suomen lain mukaan omat keskustelut joissa on ollut osallisena saa julkaista ihan vapaasti vaikka sunnuntai Hesarin etusivulla. Ihan sama onko ne keskustelut käyty puhuttuna, kirjallisesti tai vaikka viittomakielellä.

EmfTAttXYAIzuJi.jpg

Tuosta viestistä tulee ensimmäisenä mieleen, että paniikkiratkaisuna poistanut kurssilta ja nyt "selvittelee" asiaa. Fiksua tietysti sillä tavalla, että ei tarvi perua mitään, kun on vain "toistaiseksi" poistettu ja asiaa "selvitelty". Ei tarvi siis myöntää olleensa väärässä, jos päästäisikin takaisin kurssille.

En ymmärrä, mitä tuossa keskustelujen tallentamisessa on selvitettävää, kun itse perään toteaa, että kuvankaappauksia ei voi estää. Siinä on itse tehnyt jo selvityksensä.

En ole tuosta opettajan motiivista täysin vakuuttunut, mutta omien keskusteluiden jakaminen niin että niistä on tunnistetiedot piilotettu, ei ole yhtään sen parempi syy potkia ketään kurssilta, eikä se laimenna tätä kakkelimyrskyä muutenkaan.

Lakimiehet siellä nyt selvittävät tätä sotkua, vaikka se varmasti olisi ollut alusta lähtien hoidettavissa paljon järkevämmällä tavalla, vaan eihän sellaista nykypäivänä arvosteta.

Tämä Joakim näyttää olevan joku persunuorten aktiivi, joten varmaan siellä on ollut tahallista trollausta taustalla, mutta ei se muuta perusongelmaa miksikään.

Miksi persuaktiivin asema automaattisesti tekee asioiden esille nostaisesta trollaamista? En ylipäätään ymmärrä, mitä tämä "populisti" nykyään tarkoittaa, kun sitä käytetään vain oikeistosta puhuttaessa. Olen aiemmin ymmärtänyt sen tarkoittavan esim. sitä, että lupaillaan kaikennäköistä mitä ei ole realistista toteuttaa.

Entäs vasemmistonuoret: eikö kysessä ole vasemmistopopulistiporukka? Hehän ehdottivat viiden miljoonan omaisuuskattoa kaikille. En edes jaksa aloittaa selittämään, mikä kaikki tuossa menisi perseelleen. Eikö tämä ole populistista? Ehkä järjesttömin ehdotus miltään porukalta aikoihin.
 
Luulisi yliopisto-opiskelijan ymmärtävän, että jos jossain tulee vastaan termi "miesten kuukautiset" sanalla mies ei silloin viitata biologisiin miehiin.

Tässä tapauksessa idiootteja ovat sekä provoilun aloittanut, että siihen tarttuneet.
 
Se että poistetaan kurssilta on vain sellaista itsensä puolustamista someraivolta ja muille samanmielisille todistelua että itsellä on täysin peräänantamaton linja "niitä sikoja" vastaan. Jos ei olisi poistanut niin omat olisivat sitten puukottaneet selkään kun siedät tuommosta yhhyh vastenmielistä vihamielistä persua ryhmässäsi. Näinhän se näiden ääriryhmien kohdalla menee. Olet joko puolesta tai vastaan, joka asiassa.

Lopputulos on varmaan että omat tulkitsee tiedekunnassaan, että kaikki meni oikein, myöhemmin sitten tulee ehkä korkeammalta huomautus että ei näin, mutta ei haittaakaan, jos niin pitkälle asia koskaan menee. Siis oppilaan poispotkiminen, miesten kuukautisiin siellä varotaan ottamasta kantaa vimeiseen asti. Oppilaallehan tällä ei ole enää mitään eroa, hänet on kurssilta potkittu pois ja joutuu varmaan sen tekemään uusiksi ensi vuonna saman opettajan alaisuudessa. Pahimmassa tapauksessa hukkaan meni koko syyslukukauden alku tuosta kurssista jos se kurssi on jo silloin alkanut.
 
On siis olemassa muita miehiä kuin biologisia miehiä?

Jos tuo haluaisin tuon asian oikein hoitaa, niin ilmoitus, että kaveri otettu takas kurssille "hänen kanssaan käydyn keskustelun jälkeen". Ja siihen perään sitten peräänkuulutetaan, että asiat tunteita herättäviä ja muistetaan molemminpuolinen kunnioitus jne.
 
"Miesten kuukautiset" on "miehillä".
 
Luulisi yliopisto-opiskelijan ymmärtävän, että jos jossain tulee vastaan termi "miesten kuukautiset" sanalla mies ei silloin viitata biologisiin miehiin.

Tässä tapauksessa idiootteja ovat sekä provoilun aloittanut, että siihen tarttuneet.
Jaa että se riippuukin ihan kontekstista, että onko mies biologinen mies, vai joku muu?

Käsi ylös jos tämä kuulostaa siltä, että sen kyseenalaistamisesta on ok pahastua ja rankaista, niin tiedän laittaa nimimerkkejä suoraan ignoreen.
 
Sille uimahallisekoilijalle oli tarjottu pyydetyt 500€ kahden työttömän toimesta, mutta ei ollut kelvannut, kun eivät olleet miljonäärejä. Salon kaupunki oli eilen oikeaoppisesti hylännyt vaatimukset, joten nyt täti on sitten menossa asian kanssa oikeuteen. Toivottavasti saa tuntuvat oikeudenkäyntikulut maksettavakseen.

Kaikki varmaan tietää, että biologisilla miehillä ei ole kuukautisia.
Paitsi että selvästikään eivät tunnu tietävän (tai eivät halua kuplassaan myöntää), eikä sitä sovi heille edes oikasta ja sen tämä viimeisin kupru mainiosti osoittaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
284 972
Viestejä
4 896 142
Jäsenet
78 900
Uusin jäsen
tuaeimeo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom