Olen kyllä metsästämässä käynyt ja vaikka suurin osa on ihan fiksua porukkaa, niin aika paljon sääntöjä rikotaan, koska kukapa niitä olisi valvomassa. Hirviporukat erikseen, kun siellä on (onneksi) aika tiukka kontrolli ja vouhottajat laitetaan ulos. Tuo ylläoleva keissi nyt on aika ihmeellinen ja sietäisi eukko joutua jäähylle metsähommista.Olet varmaan oikeassa, mutta veikkaan että julkinen paine tapauksen tutkimikseksi poliisin toimesta olisi korkeampi, jos kyseessä ei olisi nainen.
Jälkimmäisestä eri mieltä. Miehet eivät ole "sekoilleet metsässä jo pitkään". Suurin osa miehistä on metsästäjiä, joten on selvä, että suurin osa onnettomuuksista on miehien auheuttamia.
Et taida itse metsästää?
Edit. Tähän minun näkökulmaani toisaalta vaikuttaa varmasti se, että olen enimmäkseen ollut metillä nuorempana ja kaveritkin ollut nuoria, joten järkeä ei kaikilla ollut vielä kertynyt tarpeeksi