Joo kyllä kovasti näyttää yleiseltä tieltä, eli siinä todennäköisesti rikottiin metsästyslakia. Toki miehissäkin on sählääjiä, ja sukupuoleen katsomatta tuollainen perseily pistää vihaksi. Menee kaikkien vastuullisienkin metsästäjien maine pilalle.
Kyllä tuo minusta näyttää selkeästi todennäköisemmin yksityistieltä, mutta ei se ole tärkeää.
Olen aivan samaa mieltä, ja tuo oli melkoista tampiointia. Ei sitä tarvitse pehmentää toteamalla, että "kyllä miehetkin". Naisten voimaantumistalkoot on nähty ihan tarpeeksi pitkälle. Tuollaista sikailua ei ole metsästys ollut yleisesti edes 70- tai 80-luvuilla, kun vähän viinaakin ukot ottivat. Haastattelu tilanteen jälkeen kertoo ihan kaiken. Virhe on aina mahdollinen, mutta jos tuollaisella etäisyydellä ei osu ja osu hyvin, sen pitäisi olla äärimmäinen poikkeus, surkea tapaus ja häpeällinen moka. Näille tädeille se taisi olla ihan another day at the office, eikä akka huomannut mitään ihmeellistä.
Tämä oli kyllä silmiä avaava pätkä, jota melkein toivoisin Ylen lavastamaksi(ei, en ole niin foliohattu). Ei tuollaista vaan tapahdu minun maailmassani.
Metsästyskulttuuri muuttuu, kun naisten määrä lisääntyy.

Eikä se oikeasti ole sukupuolikysymys, mutta siihenhän on jokin syy, että vihamieliset femakot eivät voi metsästää normaaleissa porukoissa normaalein säännöin. Heillä taitaa olla jotain seksistisiä ongelmia, ja vieläpä omivat kulttuuria.
Valitettavasti tämäkin saadaan puhuttua jotenkin pahojen metsästäjien eli valkoisten miesten syyksi, eikä ollenkaan nähdä että tässähän intersektionaaliset feministit kusevat toisten päälle. En yllättyisi, jos tuo porukka olisi jokin Luonto-Liiton tai muu neukkujen peiteoperaatio.
Tokihan tuollaista tapahtuu päivittäin metsästysaikana ympäri Suomea, mutta harva moisella tavalla tv-kameran edessä hölmöilee.
No ei tietenkään tapahdu. Millaisena roskaväkenä metsästäjiä oikein pidät?
Sellainen kutina, että em. tätien Yleisradion mestästysjutusta riittää poliiseillekkin tutkittavaa ja aseluvatkin voi lähteä.
Ei Suomessa naisille tule seuraamuksia rikoksista.