• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Internetin paskamyrskyt

No nettitietojen mukaan se mielipidekirjoitus muodosti merkittävän osan gradusta. Niin mitä siinä pitää ohjaajan sanoa? Heitä tuo hittoon ja kirjoita johtopäätökset siitä mitä tutkit ja mielipidekirjoitus sitten vaikka omaan blogiisi?
Esim. jos ei ole lähteitä käytetty tai niitä on käytetty väärin, niin ohjata lähteiden oikeaan käyttöön. Sanoa että tarviit lähteitä, jotta voit noin kirjoittaa. Sanoa että vain johtopäätös voi olla sun omaa ajattelua aiheesta.
 
Niinhän just sanoin. Että heittää ne puhtaat mielipiteet pois ja keskittyy siihen mitä on konkreettisesti tutkinut, ja vetää siitä johtopäätökset. Sinällään turha jankata koska sinä et ole nähtävästi opinnäytteitä ohjannut ja et edes (en minäkään lukenut) kys. gradua lukenut.

Niin nyt tässä on tilanne että sinä olet sitä mieltä että huonosti ohjattu/opiskelijaa on sensuroitu- onko opiskelija itse ollut sitä mieltä että huonosti ohjattiin?
 
Ei tietenkään ole. Mutta entä jos aatteen x analysointi ei alunperinkään ollut a) tutkimuksen aihe b) sitä ei ollut jossain vaiheessa edes tutkittu että siihen olisi lähteet.

Työn aihehan oli
"Current discussion on sexual violence in Japan and in the West in connection with intersectional feminism"
Niin minusta tuo antaa tilaa intersektionaalisen feminismin ja sen vaikutusten analysointiin. Se tosin pitää lähteistää käyttäen laadukkaita lähteitä oikein.
Sinällään turha jankata koska sinä et ole nähtävästi opinnäytteitä ohjannut ja et edes (en minäkään lukenut) kys. gradua lukenut.
Juu, en ole. Pelkän tiivistelmän luin.
Niin nyt tässä on tilanne että sinä olet sitä mieltä että huonosti ohjattu/opiskelijaa on sensuroitu- onko opiskelija itse ollut sitä mieltä että huonosti ohjattiin?
No, opiskelia ei ole tullut julkisuuteen, niin en tiedä hänen mielipidettään. Julkisuudessa on ollut juttua että ohjaaja vaati tuon osan poistamista koska ei tykännyt tuosta tekstistä. Minusta (julkisuuden tietojen perusteella) tuota osaa ei olisi tarvinnut poistaa vaan muokata tai kirjoittaa uudelleen lähteitä oikein käyttäen.
 
Tätähän se on käytännössä koko woke. Joku yksittäinen proffa jenkeissä sanoo jotain typetää ja netin koko alt-right ksikukammio puhuvinebpäineen pöyristelee kyinka vademmisto taas haluaa tehdä jotain hullua. Sama suomessa, pienemmässä mittakaavassa.
"Niin, Kun joukko opiskelijoita syytti Afrikan Tähteä rasismista, Helsingin yliopisto syytti opiskelijoita rasismista ja julisti, että Afrikan tähti olisi rasistinen peli. Yliopisto järjesti myös keskustelu- ja kriisiapua kohun myötä järkyttyneille sekä lupasi ”antirasistista koulutusta” henkilöstölleen. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Samuli Siltanen keskusteli julkisuudessa myös yliopiston johdon ”valkoisuudesta”. Arvostetun tieteellisen instituution toiminta löi suuren yleisön ällikällä ja herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Yliopiston twitter-tili joutui jopa selventämään ihmisille, ettei heidän tilinsä ole parodiaa."

Lainaus artikkelista: Helsingin Sanomat johdattelee lukijoitaan uskomaan, ettei woke-ilmiötä ole olemassa - Suomen Uutiset

HS-analyysissä Pekka Torvinen väittää, että yliopistojen kulttuurisotaa liioitellaan, ja että tosiasiassa yliopistojen itsesensuuri sekä opiskelijoiden yliherkkyys olisivat oikeiston luomia tahallisia mielikuvia. Teksti sivuuttaa täysin kulttuurisodasta viime vuosina käydyn länsimaisen keskustelun ja jopa suomalaiset, tuoreessa muistissa olevat esimerkit woke-ylilyönneistä. Torvisen teeseistä innostuivat lähinnä vasemmistolainen, wokeen taipuvainen yleisö itse. Muistin virkistykseksi Suomen uutiset nosti esille kasapäin aihetta koskevia uutisia Suomesta ja ulkomailta. Ne osoittavat, että kulttuurisota ja woke ovat todellisia maailmanlaajuisia ilmiöitä.

Kun Helsingin sanomien artikkelissa lukee ”analyysi”, on teksti yleensä lähempänä mielipidekirjoitusta kuin journalismia.

Tuoreessa HS-analyysissä Helsingin sanomien toimittaja Pekka Torvinen väittää, että kulttuurisota löytyy jostain muualta kuin yliopistojen poliittisesta korrektiudessa, kirjojen sensuroimisesta ja sisältövaroituksista. Tekstissään Torvinen pyrkii lähes kiistämään koko paljon puhutun vasemmistolaisen kulttuurisodan olemassaolon. Todistusaineistoksi hänelle riittää se, ettei kaunokirjallisuuden klassikoiden sensuroiminen ole vielä valtavirtaa brittiyliopistoissa. Tämän havainnon pohjalta Torvinen yrittää vielä syyttää oikeistoa yleisemmin kulttuurisodan lietsomisesta ja huomionhakuisuudesta.

Torvisen tekstin sytykkeenä oli Isossa-Britanniassa äskettäin käyty keskustelu yliopistojen kurssimateriaaleja koskevasta sensuurista. Alun perin The Times -lehdessä kartoitettiin, miten yliopistojen kurssien lukulistoilta oli poistettu yksittäisiä länsimaisen kirjallisuuden klassikoita opiskelijoiden toiveesta. Lehden lähettämät 300 tietopyyntöä 140 yliopistolle johtivat odotettua pienempään paljastukseen.

Vain kaksi kirjaa oli poistettu kurssien lukulistoilta, eikä taustalta löytynyt selvää ja systemaattista poliittista liikehdintää. Torvisen mielestä tämä riittää osoittamaan, että koko keskustelu kulttuurisodasta ja wokesta on liioiteltua ja lähinnä oikeiston tarkoitushakuisesti masinoimaa kohubisnestä:

”Pöyristymistä riitti myös britti-Twitterissä. Kamalaa! Missä sananvapaus!? Yliopistot on valloittanut woke-kulkutauti ja vasemmistolainen ryhmäajattelu! Tehkää jotain!”

”Klikkaa, lue ja pöyristy, jotta polarisaatiomoottori pysyy käynnissä. Mitä väliä sillä, että Yhdysvalloissa nimenomaan oikeistolaiset keksivät itselleen vihollisen ja antoivat sille nimeksi poliittinen korrektius. Sieltä sama olkiukko levisi ympäri läntistä maailmaa.”

Torvinen ei ole väärässä aistiessaan The Timesin kirjoituksesta sensaatiohakuisuutta. Hän on oikeassa siinä, että kulttuurisodasta ja wokesta kertovat uutiset provosoivat, polarisoivat ja ovat medioille takuuvarma keino ansaita klikkejä. Tavallaan hän siis ymmärtää itsekin, että wokeen liittyy maallikon silmin niin älyttömiä ilmiöitä, että ne herättävät luonnollisestikin huomiota.

Woke – oikeiston mielikuvitusharhaa vai uskomatonta todellisuutta?
Analyysille epätyypilliseen tapaan Torvisen kirjoitus kuitenkin sivuuttaa täysin sen ilmiselvän faktan, että lukemattomat sensuuri- ja woke-kohut ovat lähtöisin vasemmistolaisen arvomaailman sisäistäneiltä toimijoilta itseltään. Kirjoituksessa yritetään uskotella, että yliopistojen ja niiden opiskelijoiden yliherkkyys, itsesensuuri ja poliittinen korrektius olisivat tarkoitushakuista ylitulkintaa vailla katetta:

”Väitteet korkeakouluopiskelijoiden yliherkkyydestä, yliopistojen itsesensuurista ja poliittisesta korrektiudesta ovat hyvää otsikkomateriaalia. Näitä on näkynyt Suomessakin.”

Jo vuosia sitten eri puolilla Yhdysvaltoja yliopistot järjestivät kriisiapua Donald Trumpin vaalivoitosta ja virkaanastujaisista järkyttyneille opiskelijoille. Viime vuonna yliopisto-opiskelijoille jouduttiin järjestämään apua puolestaan Rittenhouse-oikeudenkäynnin päätöksestä aiheutuneista traumoista.

Torvisen tekstin mukaan oikeiston keksimät olkiukot leviävät läntistä maailmaa Suomeen asti. Faktoja vasten kyse on enemmänkin toimittajan toiveajattelusta tai jopa suorastaan todellisuuspakoisuudesta. Tähän mennessä suomalaiset yliopistomaailman woke-kohut ovat olleet todellisia ja vasemmiston itsensä aiheuttamia.

Syksyllä 2021 joukko Helsingin yliopiston opiskelijoita leikki Afrikan tähden hengessä, ja yksi ulkomaalainen vaihto-opiskelija syytti netin kautta lautapeliä kolonialismista, orjakaupasta ja rasismista. Tästä sai alkunsa historiallisen suhteeton kohu. Pian Helsingin yliopisto osallistui keskusteluun rähmäilemällä syytösten edessä.

Helsingin yliopisto heitti bensaa liekkeihin itseruoskinnalla. Se syytti opiskelijoita rasismista ja julisti, että Afrikan tähti olisi rasistinen peli. Yliopisto järjesti myös keskustelu- ja kriisiapua kohun myötä järkyttyneille sekä lupasi ”antirasistista koulutusta” henkilöstölleen. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan varadekaani Samuli Siltanen keskusteli julkisuudessa myös yliopiston johdon ”valkoisuudesta”. Arvostetun tieteellisen instituution toiminta löi suuren yleisön ällikällä ja herätti keskustelua sosiaalisessa mediassa. Yliopiston twitter-tili joutui jopa selventämään ihmisille, ettei heidän tilinsä ole parodiaa.

Samoihin aikoihin Renaz Ebrahim aiheutti kohun uhriutuessaan ja pöyristyessään Esko Valtaojalle n-sanaa koskevasta asiallisesta keskustelusta Ylen Marja Sannikan ohjelmassa.

Torvisen HS-analyysi unohtaa täysin edellä mainitut, suomalaisten tuoreessa muistissa olevat tapaukset ja yrittää sysätä ne pelkäksi oikeiston mielikuvituksen tuotteeksi. Tekstissä ehdotetaan, että todellinen sensuuri olisi sitä, kun yhdysvaltalaiset konservatiivit haluavat karsia kouluista ala-asteikäisille lapsille suunnattua sateenkaariteemoja käsittelevää seksuaalikirjallisuutta.

Kokonaiskuva hukassa
Ennen kaikkea Torvisen kirjoitus sivuuttaa woke-kulttuurin ja poliittisen liikehdinnän laajuuden. Faktapohjaisia esimerkkejä woke-ylilyönneistä riittää loputtomiin. Vuonna 2020 väkivaltaiset BLM-mellakat ja patsasvandalismi saivat suorastaan kulttuurivallankumouksellisia piirteitä. Toiset ovat löytäneet vasemmiston väkivaltaisesta massahysteriasta, kirjarovioista ja rotuerottelusta samoja piirteitä kuin 30-luvun Saksasta.

Woke-ideologia on juurtunut yhteiskunnan instituutioihin kuten yliopistoihin ja suuriin korporaatioihin. Yliopistojen ideologiset vinoumat ja yksipuolinen ilmapiiri vaikuttavat jo tutkimustyön sisältöön sekä sosiaaliseen kanssakäymiseen. Valkoisille professoreille on järjestetty uudelleenkoulutusta pelkän ihonvärinsä vuoksi. Coca Cola company ohjeisti työntekijöitään olemaan ”vähemmän valkoisia”. Jäätelöfirma Ben & Jerry’s näki tehtäväkseen jakaa venäjämielistä propagandaa ja syyllistää Yhdysvaltoja Ukrainan sodan lietsomisesta.

Suomessa Yleisradio tulkitsi keväällä suomalaisten solidaarisuuden Ukrainaa ja ukrainalaisia pakolaisia kohtaan liittyvän ”rakenteelliseen rasismiin”. Ennen koronapandemiaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos oli ajanut taloudellisista syistä alas tieteelliseen tutkimukseen liittyvää toimintaa ja käyttänyt vastaavasti varoja feministisen poliittisia sisältöjä tehtailevan osaston ylläpitämiseen.

HS-analyysin pyrkimys ohjata huomio pois woke-ilmiöstä ja vähätellä uusvasemmiston roolia kulttuurisodassa erottuu jo radikaalisti muihin länsimaisiin valtameidoihin nähden. Länsimaissa eri puolilla poliittista kenttää on havahduttu woke-ilmiöön jopa vasemmistoa myöten. Jo vuonna 2019 Barack Obama ärähti woke-vasemmiston identiteettipolitiikasta. The Atlantic -lehti julkaisi vuonna 2020 amerikkalaisprofessori John McWortherin artikkelin, jonka taustalla oli sadoittain tapauksia yliopistoissa tapahtuneesta poliittisesta sensuurista.

Vuonna 2021 arvovaltainen The Economist -lehti nosti teeman näkyvästi esille. Economistin kirjoituksen mukaan woke-kulttuuri uhkaa perinteistä länsimaista liberalismia ja yhteiskuntajärjestystä sekä järjellistä kanssakäymistä.

HEsarin agendajournalistinen rimanalitus sai vasemmistolta kiitosta
Valtakunnan johtavan median journalistiseksi tuotokseksi tuore HS-analyysi on varsin poukkoileva ja ristiriitainen teksti. Se sulkee silmänsä kaikilta viime vuosien uutisilta kulttuurisodasta ja wokesta ja maalailee ylimalkaisia johtopäätöksiä yhdestä tarkoitushakuisesti valikoidusta tapauksesta. Tekstissä Torvinen esittää olevansa huolissaan polarisaatiosta ja tuomitsee sen lietsojat näkemättä omaa rooliaan todellisuuden vääristelijänä ja vastakkainasettelun lietsojana.

Twitterin puolella kirjoittaja ei piilotellut motiivejaan, vaan jakoi tekstinsä saatteella: ”Olin taas kärkäs”.

Sosiaalisessa mediassa teksti sai yksipuolisesti suosiota ennalta vasemmistolaisiksi tunnetuilta hahmoilta. ”Tiedetäti”-nimimerkillä Twiittaava tohtori Laura Nissin (she/her) suitsutti tekstiä johtopäätöksellä, että ”woke-paniikki” olisi ”konservatiivien keksimä olkiukko”, jota ”perustellaan lähinnä virhellisesti ja valhein.” Myös Itä-Suomen yliopiston akateeminen rehtori, professori Tapio Määttä hehkutti kirjoitusta.

Juhlapuheissa ja mainoksissa faktatietoa ja vastuullisuutta ylistävällä valtamedialla sekä aktivistitutkijoilla näyttää olevan ylitsepääsemättömiä vaikeuksia nähdä tai tunnustaa rehellisesti edes sitä, mitä heidän silmiensä alla tapahtuu.

SUOMEN UUTISET
 
Hovioikeuteen ilmeisesti palkataan väkeä eläintarhasta ja juttujen perusteella kuulostaa vielä siltä että häkin väärältä puolelta:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Mitä vittua. Tulee mieleen joku humalaisen naisen, angstiteinin ja anarkistin yhdistelmä on steroids. :lol:

Hovioikeuden tiedotetta lainaavan Edilexin uutisen mukaan kyseinen määräaikainen hovioikeudenneuvos sai tänään kirjallisen varoituksen kirjoittelustaan.
Edilex sanoi:
Hovioikeuden presidentti Asko Välimaa katsoo päätöksessään, että hovioikeudenneuvoksen Twitterissä julkaisemat toiseen henkilöön kohdistuvat viestit ovat olleet varsin jyrkkiä ja häntä halventaviksi ja loukkaaviksi katsottavia ja siten epäasianmukaisia ja sopimattomia.

HHO: "Tuomareilla on lähtökohtaisesti yhtä laaja perustuslailla turvattu sananvapaus kuin kenellä tahansa. Sitä rajoittaa kuitenkin tuomarilta edellytetty aseman ja tehtävän mukainen käytös ja kielenkäyttö. Tuomarin arvovaltainen ja vastuullinen asema edellyttää, että tuomari käyttäytyy tuomarin asemalle sopivalla tavalla myös virkatehtäviensä hoidon ulkopuolella. Tuomarin on huolehdittava, ettei hän käytöksellään vaaranna puolueettomuuttaan eikä luottamustaan tuomarin virkansa hoidossa. Hovioikeudenneuvos on käytöksellään Twitterissä vaarantanut hovioikeuden luottamusta tuomioistuimena ja hänen omaa luottamustaan tuomarina. Hovioikeudenneuvos ei ole käyttäytynyt asemansa ja tehtäviensä edellyttämällä tavalla (valtion virkamieslain 14 §:n 2 momentti) lähettäessään julkiseen Twitter-kanavaan halventavia ja loukkaavia viestejä.

Virkamiesoikeudellisena toimenpiteenä on voinut tulla kyseeseen vain suullinen tai kirjallinen huomautus taikka kirjallinen varoitus. Kirjallisen varoituksen saaneella hovioikeudenneuvoksella on oikeus valittaa päätöksestä korkeimpaan oikeuteen.

Hovioikeudella ei ole asiasta enempää tiedotettavaa."
 
Hovioikeuden tiedotetta lainaavan Edilexin uutisen mukaan kyseinen määräaikainen hovioikeudenneuvos sai tänään kirjallisen varoituksen kirjoittelustaan.
Eihän tuo kaunista katseltavaa ole kun hovioikeudenneuvos avaa pullon viskiä ja tunnin päästä Twitterin.
 
Tämä ei ole mikään suuri paskamyrsky ainakaan vielä, mutta en nyt kuitenkaan keksinyt tälle parempaa ketjua. Modet voivat siirtää tai poistaa, jos ahdistaa liikaa.

Pirkan niksisivuilla on julkaistu huvittava vinkki, että "jos haluat pukeutua tummaihoiseksi, vaikka naamiaisiin tai joulupukiksi, ja et halua ruveta malaamaan kasvojasi, laita sen väriset sukkahousut päähän, minkä väriseksi itsesi haluat!!"

Sanomattakin on selvää, että tuosta nousee jonkinlainen haloo kaikkien blackface-kohujen myötä. K-ryhmä tekee tilannetta vaan pahemmaksi huonon damage controllin myötä, sillä väittävät somessa, että ko. niksin Twitterissä julkaissut tili ei mukamas olisikaan heidän ja että he ovat ottaneet siitä yhteyttä Twitterin ylläpitoon. Eivät nyt vaan hoksanneet sitä, että se tosiaan on heidän omillakin sivuilla linkitetty tili ja vaikka ei olisikaan, niin ei se ole edes olennaista, kun tuo niksi oli ihan oikeasti siellä Pirkan sivuilla jonkin aikaa. Sitten kun siitä heille kerrottiin, niin alkoivat väittämään että kyseessä on sivujen päivityksen yhteydessä tapahtunut vahinko. Hups. :D

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

1666697594755.png

1666697614376.png

1666697865946.png

1666697821646.png

1666697886695.png
 
Viimeksi muokattu:

Ai saatana :D Aivan totta:
Näyttökuva 2022-10-25 kello 14.29.21.png
 
Hahaha nauroin ääneen. Kyllähän tästä alkaa itku se on selvää. Eikös se ole monimuotoisuutta jos joku haluaa syystä tai toisesta pukeutua eksoottiseksi lähimmäiseksi? Seurataan tilanteen eskaloitumista tietyissä piireissä.
 
Sanomattakin on selvää, että tuosta nousee jonkinlainen haloo kaikkien blackface-kohujen myötä. K-ryhmä tekee tilannetta vaan pahemmaksi huonon damage controllin myötä, sillä väittävät somessa, että ko. niksin Twitterissä julkaissut tili ei mukamas olisikaan heidän ja että he ovat ottaneet siitä yhteyttä Twitterin ylläpitoon. Eivät nyt vaan hoksanneet sitä, että se tosiaan on heidän omillakin sivuilla linkitetty tili ja vaikka ei olisikaan, niin ei se ole edes olennaista, kun tuo niksi oli ihan oikeasti siellä Pirkan sivuilla jonkin aikaa. Sitten kun siitä heille kerrottiin, niin alkoivat väittämään että kyseessä on sivujen päivityksen yhteydessä tapahtunut vahinko. Hups. :D
Huomattavasti todennäköisempää kuin "huono damage control" on se että kyseessä on vain disconnect K-Ryhmän oman PR tiimin ja Pirkan välillä. Jokin Pirkan nettisivuista vastaava tiimi on itse mennyt avaamaan ko. tilin kommunikoimatta ylöspäin. Miksi sitten tuollainen twiitti tuonne päätyy on vaikea sanoa. Konsultilla loppui soppari? Työntekijä sai fudut?

Isompi ongelma on kuitenkin se että amerikkalaisen woke-paskavähemmistön uhriutumiskulttuuria normalisoidaan Suomessa.
 
sompi ongelma on kuitenkin se että amerikkalaisen woke-paskavähemmistön uhriutumiskulttuuria normalisoidaan Suomessa.
Tämä. Ymmärtäisin että joku paheksuisi jos pirkkaniksissä neuvottaisiin pukeutumaan "alkuasukkaaksi" tai "lakupekaksi". Siinä nyt vaan ei sanottu noin tai mitään muutakaan sopimatonta vaan annettiin itsestäänselvä vinkki miten pukeutua huonosti eri väriseksi sukkahousujen avulla.
 
Kai tuo on joku parodiatili tai muuten vaan random tyypin feikkitili "tutusta aiheesta".
Voin kuvitella miten sitä joku K-ryhmän viestinnän tyyppi on vauhdilla hakenut googlesta/Twitteristä ilman että olisi tarkistanut sen kummemmin.
Tuo itse "vinkki" on toki ihan trollailua, kuten varmaan nykyään noin puolet niksi-pirkoista muutenkin :D
 
Onkohan Suomitwitter tarpeeksi tärkeä, että joku maksaisi palkkaa ammattimaisille twiittajille jotka rankaisisi väärinajattelijoita. Meillä ei ole edes ADL.
 
Kai tuo on joku parodiatili tai muuten vaan random tyypin feikkitili "tutusta aiheesta".
Tuskin on. Tilillä on pelkästään automatisoidusti Pirkan omilta sivuilta tuotettuja niksejä. Se niksi julkaistiin siellä pirkka.fi -sivustolla, joten sillä ei ole edes merkitystä, vaikka se twitteri-tunnus olisi mikä.

Aamupäivän kuvakaappaus Pirkan verkkosivuilta:

1666705020230.png

Tuo itse "vinkki" on toki ihan trollailua, kuten varmaan nykyään noin puolet niksi-pirkoista muutenkin :D
Niinhän se on, mutta jos sitä trollailijaa kiinnostaa pitää työpaikkansa, niin ei ehkä kannata tuottaa tuollaisia firman virallisille sivuille.

Huomattavasti todennäköisempää kuin "huono damage control" on se että kyseessä on vain disconnect K-Ryhmän oman PR tiimin ja Pirkan välillä. Jokin Pirkan nettisivuista vastaava tiimi on itse mennyt avaamaan ko. tilin kommunikoimatta ylöspäin. Miksi sitten tuollainen twiitti tuonne päätyy on vaikea sanoa. Konsultilla loppui soppari? Työntekijä sai fudut?
Niin, todellista syytä ei voida tietää, kun eivät tunnu tietävän sitä vielä itsekään, mutta faktaa kuitenkin on, että Pirkan sivuille oli tuotettu tämä hassu niksi ja siitä sitten automatisoidusti myös tuo twiitti, joka ei aivan varmasti sovi ko. puljun brändiin, oli woke-keskusteluista nyt sitten ihan mitä mieltä tahansa. Faktaa on myös, että K-ryhmän somevastaava kusi tilanteen myös tuon damage controllin osalta, kun väitti ensin syyksi twitterin feikkitiliä ja sen jälkeen sivuston päivityksessä tapahtunutta virhettä. Tuollainen syyn vierittäminen keksityillä perusteilla muiden harteille voi aiheuttaa jopa enemmän pr-haittaa kuin alkuperäinen tilanne.

Tämä. Ymmärtäisin että joku paheksuisi jos pirkkaniksissä neuvottaisiin pukeutumaan "alkuasukkaaksi" tai "lakupekaksi". Siinä nyt vaan ei sanottu noin tai mitään muutakaan sopimatonta vaan annettiin itsestäänselvä vinkki miten pukeutua huonosti eri väriseksi sukkahousujen avulla.
Woketus on kakkelia, mutta ei sitä kannata puida laajemmin tässä ketjussa.
 
Viimeksi muokattu:
Niinhän se on, mutta jos sitä trollailijaa kiinnostaa pitää työpaikkansa, niin ei ehkä kannata tuottaa tuollaisia firman virallisille sivuille.

Muistelin lukeneeni jutun jostain Pirkka-niksien setämiehestä niin löytyihän se: (ja näitä juttuja on ollut ehkä muuallakin)

disclaimer: ei tietoa onko sama henkilö, mutta tällaista on julkaistu 2017.

– Unohtumattomin niksi on tietenkin oma idea, jonka Pirkan silloinen väki sensuroi. Ohjeeni oli, että ota pehmeä ja kypsä tomaatti, puraise sen kylkeen reikä, laita kieli sisään ja harjoittele kielisuudelmaa. Se alitti tämän perhelehden uutiskynnyksen, Orrenmaa muisteli SuomiAreenassa Porissa.

– Olen ehdotellut parisuhdeniksejä ja niihin liittyvää kirjaa, mutta ne ideat eivät ole menneet läpi. Ehkä syy on sama kuin minun kielariehdotukseni kanssa.

Olisikohan sensuroija ollut syyslomalla :D :think:
 
Nyt on kyllä aikamoinen farssi. Jos K-ryhmä käyttää erästä hyvin suosittua julkaisu- ja viestintäalustaa somessa, niin he kyllä varsin hyvin näkevät sieltä yhdestä alasvetovalikosta kaikki heidän käytettävissään olevat sometilit, vaikka mikä disconnect olisikaan käynnissä.
 
Ei tästä nyt tainnut mitään kohua ees tulla.
Ei näistä tulekaan mitään kohua. Joku päivä joku bloggari tai muu instahiiri pahoittaa tästä mielensä, ja siitä tehdään Iltiksen sivuille juttu, missä kerrotaan somemyrskystä, tai ainakin siitä että joku lumihiutale pahoitti mielensä. Siinä ne kohut on nykypäivänä, tässä maassa ainakin, heh.
 
Kanye West on nyt tässä viime viikkojen aikana aiheuttanut jonkinlaista myrskyä juutalaisiin liittyvillä ulostuloillaan, ja esim. jotkin yritykset ovat nyt sen takia lopettaneet yhteistyön hänen kanssaan.

Kanye on esim. väittänyt että juutalaiset hallitsevat mediaa. Mikä on kyllä toisaalta ainakin jossain määrin totta, koska esim. yhdysvaltalaisten media-alan yritysten johdossa on ylivoimaisen paljon juutalaisia.

Tässä toinenlainen näkökulma asiaan
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kanye West on nyt tässä viime viikkojen aikana aiheuttanut jonkinlaista myrskyä juutalaisiin liittyvillä ulostuloillaan, ja esim. jotkin yritykset ovat nyt sen takia lopettaneet yhteistyön hänen kanssaan.

Kanye on esim. väittänyt että juutalaiset hallitsevat mediaa. Mikä on kyllä toisaalta ainakin jossain määrin totta, koska esim. yhdysvaltalaisten media-alan yritysten johdossa on ylivoimaisen paljon juutalaisia.
Kanye Westillä on tunnetusti kaksisuuntainen mielialahäiriö ja sairautta negatiivisesti ruokkivat elintavat, jolloin myös lääkitys tuppaa jäämään väliin, tai ei pure. Lopputuloksena sairauden maanisissa vaiheissa heppu sitten suoltaa ilmoille tällaista tuubaa sen minkä muulta sekoilultaan ehtii. Mielen sairaudet eivät tietenkään oikeuta sanoihin/tekoihin, mutta tämän ongelman tiedostaminen auttaa ymmärtämään mistä nämä sekavat avautumiset juontavat juurensa.

Vaimo jättää, uusi puoliso edustaa vähemistöryhmää ja herrasmies käyttää miljardöörin ja kymmenien miljoonien seuraajien saippualaatikkoa huudellakseen että taisi se Aatu olla kuitenkin oikeassa ja yleisö hurraa. Sama juttu Muskilla ja Westillä
 
? Tarkennatko? Ripulista ei nyt iha selvää ottanu.
 
? Tarkennatko? Ripulista ei nyt iha selvää ottanu.
Joo voin tarkentaa. Kanye West ja Elon Musk. Näiden entiset romanttiset partnerit lähtivät kävelemään ja löysivät uudet suhteet. Aatu on leikkisä - mutta suhteellisen yleinen - nimitys Adolf Hitleristä. Ironia on siinä että AH oli nykykäsityksen mukaan paha ihminen
 
Edelleen ripulia.
 
Ei näistä tulekaan mitään kohua. Joku päivä joku bloggari tai muu instahiiri pahoittaa tästä mielensä, ja siitä tehdään Iltiksen sivuille juttu, missä kerrotaan somemyrskystä, tai ainakin siitä että joku lumihiutale pahoitti mielensä. Siinä ne kohut on nykypäivänä, tässä maassa ainakin, heh.
Eihän niistä yhteiskunnan laajuista kohua tulekaan, koska 20% ihmisistä lähinnä päässään suuttuu woketuksesta eikä voi asialle mitään, 20% ei välitä mistään muutenkaan vaikka huomaa ja 50% ei tiedä mistä on kysymys eikä tajua ympäröivästä maailmasta ylipäänsä mitään. 10% jossain määrin wokettaa omissa piireissään.

Valitettavasti siitä trollikohusta afrikantähdestäkin kai suuresti aiheutui stressiä ja haittaa yliopiston mittakaavassa ihmisille.
 
Asiaton käytös - toistuva asiaton käytös ja provoavat onelinerit ketjussa
Ah. Osanottoni. Auttaisikohan imodium? Ymmärsin että ketju koskee kuvainnollisia paskamyrskyjä mutta kerrankos sitä pakki pettää
Kappas, osasit muodostaa järkeviä lauseitakin. Hyvän, kiinteän pökäleen ulostit tälläkertaa.
 
? Tarkennatko? Ripulista ei nyt iha selvää ottanu.
Tässä vihjailussa tarkoitettiin selvästi nyt sitä, että sekä Kanye että Elon ovat hieman ansiottomasti rikkaita onnellisia rajallisesti sivistyneitä oman pierunsa haisteluun keskittyneitä pölöjä, ja toinen ulostulojensa perusteella fanittaa Putinia siinä missä väitetysti toinen Hitleriä. Mahdollisesti vihjattiin, että Kanyen lisäksi toisellakin saattaa olla mt-asioita, mitä en sinänsä ihmettelisi. Ihan normaalisti ei kumpikaan tunnetusti käyttäydy. Sydänsurujakin on molemmilla. Rikkaat amerikkalaiset elostelijat nyt vaan perseilevät, joskus kipeilläkin tavoilla. Sairaampaakin kuin näiden veikkosten jutut on viime aikoina alettu nostaa esiin, kun ne joidenkin muiden vastaavien hahmojen pedarisyytöksetkään eivät ilmeisesti sittenkään olleet pelkkää urbaanilegendaa.
 
ok..
 
Korostan vielä etten nyt siis ottanut vielä mitään kantaa mihinkään vaan pelkästään tulkitsin. Tai ainakin yritin.

Omasta puolestani voin sanoa vain, että Elon selvästi on ottanut jotain roolia käynnissä olevan sodan kannalta, vaikka en tiedä auttaako tai uhkaako hän auttaa Vladimiria tarkoituksella, vahingossa vai osana jotain kieroa käänteisoperaatiota. Kanyen edesottamuksista tällä kertaa en ottanut selvää koska en jaksa, joten en voi tietää johtuuko hänen juutalaispakkomielteensä natsisympatioista vai foliohattujutuista.
 
Siis Kanye jotain pro-Hitler juttua heittänyt? Itse kuullut vain jotain juutalaisten haukkumisista.
Antisemitismi ei ole synonyymi natseilulle.
 
Siis Kanye jotain pro-Hitler juttua heittänyt? Itse kuullut vain jotain juutalaisten haukkumisista.
Antisemitismi ei ole synonyymi natseilulle.

Sehän piti "White lives matter" paitaa, protestina black lives matter scammille, eli siis literal nazi joidenkin mielestä.
 
Sehän piti "White lives matter" paitaa, protestina black lives matter scammille, eli siis literal nazi joidenkin mielestä.
Ja sanoi että orjuus oli valinta - olikohan siksi että itsari on olemassa. Ja että juutalaiset omistaa P Diddyn. Ja että lähtee death con kolmoseen juutalaista kansaa kohtaan. Ja että voi jauhaa antisemitistä shittiä ilman että Addu heittää pihalle - joskin Addu heitti. Ja tämän juorun mukaan halusi nimetä 2018 levyn Aatun mukaan: Kanye West Reportedly Wanted To Name Album After Hitler

Näihin kun yhdistää sen että KW on avoimesti ja tunnetusti bipolaarinen eikä käytä lääkkeitään ja että Candase Owensin aviomies on Parlerlin toimari ja että Pete Davidsonin isällä oli juutalaistausta on jutussa vähän lisää käänteitä vai miten Musk asian kertoisi?

Edit. Tässä olisi nyt Prager U:lla ja DailyWirella fantastinen tilaisuus päästää Kanye ääneen ja osoittaa että sananvapaudella on merkitystä
 
Viimeksi muokattu:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ilmeisesti Kanye on niin ongelmallinen tapaus, että jopa Parler kieltäytyi kaupoista.

Kummasti ilmoitus tuli vasta nyt, kun Kanye kävi Alex Jonesin vieraana kehumassa Hitleriä ja natseja, ja kieltämässä taas holokaustin tapahtumisen.
 
Joo kyllä tuo on kipannut mieleltään ihan huolella. Saa nähdä milloin tulee pakkohoito kyseeseen.

edit. Kanye siis, unohdin lainata viestiä..
 
Otetaas pois - tämä postattiin jo toiseen ketjuun. Eli suomalainen TJ heittelee kalusteita Baltic Princess -laivan sviitin terassilta mereen. Koska syyt. Ja joutuu maksamaan perseilynsä.

No nyt ihan kansainvälinen paskamyrsky.

Ahvenanmaalainen äiti kehtasi arvostella Sisilian kouluja. Teki sentään omat arvionsa ja muutti takaisin Espanjaan :rofl:

Lyhyesti siis. Hän kirjoitti englanniksi paikallislehteen että lapsille huudetaan, he istuvat monta tuntia luokassa putkeen ja silloin harvoin kun pihalle pääsee niin siellä on betonikenttä.

Sen jälkeen hän vertasi noita Suomeen ja siitähän se riemu repesi. Ilmeisesti se on käännetty ja levinnyt ympäri eurooppaa.
 
Herkkähipiäisiä kyllä nuo italialaiset. Olisivat ottaneet palautteen vastaan kuten sivistynyt ihminen palautteen ottaa ja miettineet että onko oikeasti joku asia pielessä.
 
Suomessahan alkaa pikkuhiljaa kohu laantua kun Berlusconi sanoi että täällä on paskaa ruokaa ja ei-vanhoja kirkkoja
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
284 475
Viestejä
4 883 254
Jäsenet
78 836
Uusin jäsen
Kesäheinä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom