Esimerkiksi aiemmin linkkaamaasi esimerkkiin liittyen ensinnäkin minun ymmärrykseni mukaan ainakin albedo on suure kaikista säteilyn tulokulmien painotetusta keskiarvosta ja siksi voi olla vakioarvo. Jos näin ei kuitenkaan ole, niin herää epäily, että kyseinen käytetty arvo on keskiarvo, joka on riittävän hyvä kattamaan arvon vaihteluita. Artikkelissa on myös veden oletusalbedon jälkeen muutama rivi alempana asiaan liittyen läjä lähteitä, joita nyt en muurin takaa pääse katsomaan. Ja jos tieteellisessä artikkelissa esitetään sanalla sanoen oletus, eikä laiteta perustelua tai lähdettä, niin silloin kyseistä oletusta pidetään niin yleisessä tiedossa olevana, ettei se vaadi välttämättä lähdettä. Muuten laitetaan kuin tarjottimelle artikkelin vajavuus. Pikaisella googletuksella avoimen meren albedo on kaikissa lähteissä juuri tuon arvon ympärillä.
Jos keskiarvoistuksen taustalla olevat oletukset eivät ole voimassa niin silloin vakioarvoa ei voi käyttää. Polaarisilla alueilla auringonvalon tulokulma on aina matala: jyrkät kulmat puuttuvat kokonaan ja aurinko paistaa suuremman osan ajasta lähellä horisonttia. Tämä poikkeaa merkittävästi siitä, mikä on globaalisti tyypillisistä, ja juuri siksi globaalin tyyppiarvon käyttäminen vaikuttaa väärältä - etenkin kun tätä ei mitenkään perustella.
Lumen (0,85) ja merijään (0,73) albedot taas eivät näytä ainakaan liian pieniltä. Paperin viittaamassa julkaisussa Arnold et al. (Airborne Spectral Measurements of Surface-Atmosphere Anisotropy for Arctic Sea Ice and Tundra : Arnold, G. Thomas : Free Download, Borrow, and Streaming : Internet Archive) suurinkin lumen spektraalinen albedo on 0,82 ja keskiarvoksi laskeskelin n. 0,7. Merijäälle taas sain 0,5.
Jos lumelle ja jäälle käytetään vähän yläkanttiin olevaa albedoa ja sulan veden albedo aliarvioidaan, niin kappas vain, saadaan laskennallisesti lisää energiaa merta lämmittämään ja jäätä sulattamaan. Miten sattuikin, juuri paperissa, jonka teemana on tutkia albedomuutoksen vaikutusta Jäämeren lämpenemiseen.