Hyvät ajovalopolttimot autoon?

Voisivat johdattaa sen tuuletuslämmön umpioon ;-)
Onhan niitäkin polttimoita olemassa mutta eivät ne juuri sen paremmin umpiota sulana pidä. Kyse ei ole niinkään umpion sisäisestä lämpötilasta, vaan sieltä ulospäin suuntautuvasta lämpösäteilystä. Jos pidät kättäsi halogeeniumpion edessä siten, ettet kuitenkaan koske umpion pintaa, tunnet kyllä silti lämmön kädelläsi. Halogeenista kun lähtee muutakin kuin vain näkyvää valoa ja myös se suuntautuu heijastimen avustuksella umpiosta eteenpäin.
 
Ainakin valmistajien mukaan laadukkaammat polttimot hiipuvat hitaammin kuin budjettimallit, mutta taitaa käyttötunnit olla kaikilla sen parin tuhannen tunnin luokkaa jonka jälkeen tulisi viimeistään vaihtaa uusiin koska valoteho ja värisävy ovat jo kaukana uudesta. En tiedä onko noista night breakereista ym. juurikaan eroa vakioihin vaikka itselläni sellaiset onkin.
Paras ratkaisu varmaankin olisi käyttää OEM-tasoisia polttimoita ja uusia niitä puolet tiheämmin vrt. käyttää noita tuplahintaisia.
Tilasin kokeeksi nämä. D2S kannalla ja 6000K sävyllä. Maksavat 11€ rahdin kera, eli malttaa vaihtaa vaikka joka syksy.
 
Tilasin kokeeksi nämä. D2S kannalla ja 6000K sävyllä. Maksavat 11€ rahdin kera, eli malttaa vaihtaa vaikka joka syksy.
No jos kelpaa polttimot mistä puuttuu heti uutena se 1000lm niin antaa mennä vaan.
 
Vieläkös 65W hyviä halogeneejä saa helposti? Joskus Osram Rallye / Offroad nimellä tuli osteltua kun oli autoa jossa ei vielä xenoneita/ledejä. Kaverin auto tuollaisia vailla.

Vai onko nykyään noi LED-muutossarjat niin paljon parempia, ettei kannata maksella ~kymppiä per 65W Osram?
Muuttuivat jossain välissä 80 wattisiksi. En noillakaan onnistunut aiheuttamaan vahinkoa heijastinumpiolle. Piirtävät terävää valokuviota ja valoa tulee hitusen enemmän kuin 65 wattisista.

Osram H7 Super Bright Premium autolamppu | Karkkainen.com verkkokauppa
 
Lämmöistä tuli mieleen onko jollain ollut ongelmaa H7->H18 vaihdossa, kun nuo lämpeävät enemmän.
Pari vuotta olleet samat lamput Volvon keulilla ilman ongelmia. Melko huolettomat, kun aiemmin noita plussapolttimoita sai vaihdella omilla ajoilla vajaa vuoden välein. Ei tarvinut asentaessa dremeliäkään vinguttaa, kun liparetta sai pienennettyä sivuleikkureillakin.
 
No jos kelpaa polttimot mistä puuttuu heti uutena se 1000lm niin antaa mennä vaan.
No joo, eipä ole häävit polttimot testin perusteella. Saattaa silti valoteho parantua, kun korvaa monta vuotta vanhat Autoline-polttimot. Toisaalta, kuinka hyvin vastaa kuusi vuotta vanhan testin polttimot tällä hetkellä hykyssä olevia tuotteita?
 
No jos niitä polttimoita valmistetaan samalla tavalla kuin 6v sitten, niin hyvin.

Mutta edelleen ihmettelen että ihmiset edes viitsii tilata kiinasta 10€ polttimoita :facepalm:
 
No jos niitä polttimoita valmistetaan samalla tavalla kuin 6v sitten, niin hyvin.

Mutta edelleen ihmettelen että ihmiset edes viitsii tilata kiinasta 10€ polttimoita :facepalm:

Jooh, joku perusmallin osram/philips ei ole mikään erityisen kallis hankinta ja niissä tietää aina mitä saa. Ja kun jaksaa kytätä tarjouksia/laittaa vaikka hintahälytykset parille eri tuotteelle niin voi hyvinkin saada ne laatupolttimot sillä muutamalla kympillä.
Itse en ainakaan jaksaisi sitä rumbaa mikä tulee esim. ballastin äkillisestä hajoamisesta koska niitä ei jaksa missään tien päällä alkaa vaihtelemaan ja jos huoltoasemalta joutuu uuden HID-polttimon ostamaan niin säästö meni siinä.
 
Muistattehan sitten että 1.11.2022 astuu voimaan uudet katsastuksen arvosteluperusteet. Jatkossa hyväksymättömistä ledeistä saa hylkäyksen.
 
Jatkossa hyväksymättömistä ledeistä saa hylkäyksen.
Mutta vain lähivaloissa. Pitkissä moista ongelmaa ei ole.

edit: jännästi muuten mainittu näin, että "asennettu valaisimeen hyväksymätön tai soveltumaton polttimo" on hylkäysperuste. Tuo avaa mahdollisuuden sellaiselle tulkinnalle, että jos polttimo on soveltuva ko. valaisimeen, se ei välttämättä johda hylkäykseen vaikka ei hyväksytty olisikaan.
 
Myös pitkistä tulee hylky. Vika sisältyy säännösten vastainen rakenne vikaan.
Toki tuo peruste oli olemassa jo aiemmin myös lähivaloissa. Nythän vain lähivalojen perusteisiin on sisällytetty polttimoa koskeva osio. Kaukovalojen osuus pysyy muuten samana kuin aiemminkin, paitsi lisäksi on tullut maininta vedestä valon sisällä.
 
Muistattehan sitten että 1.11.2022 astuu voimaan uudet katsastuksen arvosteluperusteet. Jatkossa hyväksymättömistä ledeistä saa hylkäyksen.
Jahas. Tästä katsuri viime syksynä jo varoittelikin että voi tulla.
Noh menee halogeenit katsastuksen ajaksi paikoilleen...
 
Mutta vain lähivaloissa. Pitkissä moista ongelmaa ei ole.

edit: jännästi muuten mainittu näin, että "asennettu valaisimeen hyväksymätön tai soveltumaton polttimo" on hylkäysperuste. Tuo avaa mahdollisuuden sellaiselle tulkinnalle, että jos polttimo on soveltuva ko. valaisimeen, se ei välttämättä johda hylkäykseen vaikka ei hyväksytty olisikaan.
Paitsi, että ei avaa.

Sana tai ilmaisee että hylkäysperusteen muodostumiseen riittää, että toinen ehdoista toteutuu. Ehdot:
1. Hyväksymätön polttimo
2. Soveltumaton polttimo

Ensimmäisen ehdon toteuttaa käytännössä mikä tahansa kiinanledi. Toinen ehto toteutuu esimerkiksi, jos H7-umpioon on työnnetty hyväksytty D1S-xenonpolttimo.
 
Eli H18 H7 umpiossa on myös hylkäysperuste koska kantaa pitää modata?

Edith: minulla onkin kaukovalot H1 ! -ei ole tainnut yhtään polttimoa mennä, kun en moista hokannut, tosin autokin on ollut vasta 11 vuotta ;-)
 
Viimeksi muokattu:
En aio jatkossakaan ottaa katsastukseen pois kummastakaan autosta X7 kiinan ledejä. Toisessa on tällä hetkellä pitkissä lyhyiden xenonien kaverina heikommat kiinan ledit, mutta X7-ledit ovat matkalla. Vaihdan sitten samalla kertaa lyhyiden ja pitkien tuikut, kun saapuvat hämmästystä aiheuttavat 11€:n xenonit. Jos suuntaus on kunnossa, auto on muuten kunnossa ja sen oloinen, että siinä voisi olla Bi-xenonit, eivät valot kiinnitä katsastajan huomiota.
 
Nyt kun täällä etelässäkin on ollut ensimmäisiä nollakelejä niin parina aamuna toinen night breakereista on jättänyt syttymättä, ilmeisesti ballastissa jotain feilua kun ilman lämmetessä syttyvät ihan normaalisti. Ikää noilla on vasta puoli vuotta mutta onneksi on takuu voimassa ja vaihdonkin pitäis mennä aika sujuvasti kun tuli keväällä harjoiteltua mutta kyllähän tuo silti vähän ärsyttää.
 
Voitko vähän avata lisää?
H7 night breakerit ei tarvii kyllä ballastia
 
Nyt kun täällä etelässäkin on ollut ensimmäisiä nollakelejä niin parina aamuna toinen night breakereista on jättänyt syttymättä, ilmeisesti ballastissa jotain feilua kun ilman lämmetessä syttyvät ihan normaalisti. Ikää noilla on vasta puoli vuotta mutta onneksi on takuu voimassa ja vaihdonkin pitäis mennä aika sujuvasti kun tuli keväällä harjoiteltua mutta kyllähän tuo silti vähän ärsyttää.
Kokeilitko vaihtaa polttimot ristiin ja katsoa siirtyykö ongelma? Tai miksei ballastit jos se on helpompaa.
 
Kokeilitko vaihtaa polttimot ristiin ja katsoa siirtyykö ongelma? Tai miksei ballastit jos se on helpompaa.

En nähnyt aiheelliseksi koska ne vaihtuvat uusiin joka tapauksessa ja isokätiselle tuo on oikeasti aika tympeä homma vaikka ne umpioita/puskuria irroittamatta saakin onneksi vaihdettua.
Lisäksi siinä on aina riski että hajottaa esim. kaarrevalojen säädön tai ne vanhat myyjän takaisin vaatimat xenonit, mekaanista vauriota on ikävä selitellä takuuasiaksi.
 
En aio jatkossakaan ottaa katsastukseen pois kummastakaan autosta X7 kiinan ledejä. Toisessa on tällä hetkellä pitkissä lyhyiden xenonien kaverina heikommat kiinan ledit, mutta X7-ledit ovat matkalla. Vaihdan sitten samalla kertaa lyhyiden ja pitkien tuikut, kun saapuvat hämmästystä aiheuttavat 11€:n xenonit. Jos suuntaus on kunnossa, auto on muuten kunnossa ja sen oloinen, että siinä voisi olla Bi-xenonit, eivät valot kiinnitä katsastajan huomiota.

Laitoin tilaukseen X7Seven X-Ultrat Kiinasta kokeeksi. Saapa nähdä tekeekö mitään. Pari vuotta aiemmin hankitut saman hintaluokan HLXG:t eivät ainakaan valaisseet tietä yhtään halogeenejä paremmin projektori-umpiossa ollessaan. Tiellähän niillä ei olisi saanut ajaa. Mutta eipä kukaan ole koskaan vilkutellut valoja. Nykyään näkee kyllä paljon pahempia virityksiä päivittäin eli vanhoissa heijastinumpioissa jotain 55w xenoneja yms. Projektori sentään vähentää edes jonkin verran hajavaloa.
 
Tuli uusi video, liittyen aiheeseemme. Ömerikan vapaan mailman vinkkelistä, lähinnä toki historiaa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Laitoin tilaukseen X7Seven X-Ultrat Kiinasta kokeeksi. Saapa nähdä tekeekö mitään. Pari vuotta aiemmin hankitut saman hintaluokan HLXG:t eivät ainakaan valaisseet tietä yhtään halogeenejä paremmin projektori-umpiossa ollessaan. Tiellähän niillä ei olisi saanut ajaa. Mutta eipä kukaan ole koskaan vilkutellut valoja. Nykyään näkee kyllä paljon pahempia virityksiä päivittäin eli vanhoissa heijastinumpioissa jotain 55w xenoneja yms. Projektori sentään vähentää edes jonkin verran hajavaloa.
Kiinasta osramit ja ei ole kertaakaan väläytelty. Inssikin sano ettei ole kuviossa mitään huomautettavaa.
Tämä siis projektori umpioilla. Rihlatut on kyllä helvetistä jos kirkasta polttimoa laitettu.
Just katoin että pitää vaihtaa paskat h7 halogenit leimalle kun ensi kuun 5:s päivä saa mennä leimalle.
 
2017-vuosimallin Ioniqissa tuntuu olevan todella heikot kaukovalot. Lähivalot ovat ledejä ja ne ovat erinomaisen kirkkaat ja miellyttävän vaaleaa valoa tuottavat. Kaukovalot kun laittaa päälle, näkökenttään ilmestyy lähinnä vain keltainen täplä lähivalokuvion päälle. En ole ihan varma, ovat nuo tehdaspolttimot vai onko joku vaihtanut tilalle halvinta roskaa, mutta huonot ne ainakin ovat.

Kysymys siis kuuluu, mistäpä saisi lähivalojen kanssa valaistuksellisesti yhteensopivan kaukovalopolttimon? Ohjekirjan mukaan polttimon tyyppi on 9005HL+ ja teho 60 W. Mahtaako tuo nyt olla sama kuin HB3, vai kuinka? Google löytää tuollaisella merkinnällä aika heikosti mitään kotimaasta.

edit: Tällaiset osuivat silmään Osram CoolBlue Intense NextGen HB3-polttimopari 12V/60W | Motonet Oy
"CoolBlue" nimenä vähän epäilyttää, mutta värilämpötila 5000 K ei pitäisi olla kovinkaan sininen, vaan juuri siinä neutraalin rajalla.
 
Viimeksi muokattu:
Mahtaako tuo nyt olla sama kuin HB3, vai kuinka?
Näyttäisi olevan HB3. Mulla on Maximassa samat polttimot pitkissä.

X7-SEVEN X-Apollot näyttää näin:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Ovat toimineet vuoden verran moitteitta.

Tuo malli on päivittynyt X-Ultraan:
 
Näyttävät varsin hyvältä, mutta hakusessa on mieluummin jotain sellaista, jota ei tarvitse tilata rehti-Alin tukusta ja odottaa kevääseen asti laivan saapumista pohjolaan saakka.
 
Näyttävät varsin hyvältä, mutta hakusessa on mieluummin jotain sellaista, jota ei tarvitse tilata rehti-Alin tukusta ja odottaa kevääseen asti laivan saapumista pohjolaan saakka.

Löytyyhän tuota. HB3 - Google-haku

Jos leimaan vielä pitkä aika niin pistä joko lediä tai xenonia vaan tilalle. Eihän ne lisävalotkaan ole pahasta jos noiden polttimoiden kanssa ei jaksa jumpata.. ;)
 
Löytyyhän tuota. HB3 - Google-haku

Jos leimaan vielä pitkä aika niin pistä joko lediä tai xenonia vaan tilalle. Eihän ne lisävalotkaan ole pahasta jos noiden polttimoiden kanssa ei jaksa jumpata.. ;)
Ajattelin, että jollakin saattaisi olla valkoista valoa antavista polttimoista jopa kokemusta ja osaisi ihan suositella jotain tiettyä polttimoa. Kato googlesta ei ole kovin rakentavaa keskustelua, kuten ei ole laittomien valoviritysten ehdottelukaan.
 
Ajattelin, että jollakin saattaisi olla valkoista valoa antavista polttimoista jopa kokemusta
Laillisia moisia ei ole. Valkoista valoa antavista halogeenipolttimoista on suodatettu keltaista valoa pois, joten niiden todellinen valoteho on heikompi. Jos haluat enemmän valoa, laitat joko lisävalot tai sitten kunnolliset led-polttimot.
 
Ajattelin, että jollakin saattaisi olla valkoista valoa antavista polttimoista jopa kokemusta ja osaisi ihan suositella jotain tiettyä polttimoa.
Kun nyt halusit lisää valaisukykyä niin valkoinen valo on väärä valinta. Valkoisen valon polttimot valaisevat lyhyemmälle kuin keltaisen valon.
 
Laillisia moisia ei ole. Valkoista valoa antavista halogeenipolttimoista on suodatettu keltaista valoa pois, joten niiden todellinen valoteho on heikompi. Jos haluat enemmän valoa, laitat joko lisävalot tai sitten kunnolliset led-polttimot.
Kun nyt halusit lisää valaisukykyä niin valkoinen valo on väärä valinta. Valkoisen valon polttimot valaisevat lyhyemmälle kuin keltaisen valon.
Meinaatte kumpikin, että Osram valehtelee peruspolttimoa paremmasta valotehosta?

Toisaalta en usko, että noiden tämänhetkisten polttimoiden valoteho on edes tavallista vastaava, niin huonot ne ovat. Ihan peruskirkkaat halogeenit vaalealla valolla kelpaavat siis oikein mainiosti.
 
Hyvä ja halpa 35w xenon-muutossarja hajonneen tilalle? Ei ole korkeudensäätöä eikä pesuria eikä tule. Vai olisko vaan parempi palauttaa halogeenit.
 
Meinaatte kumpikin, että Osram valehtelee peruspolttimoa paremmasta valotehosta?
Ei niiden tarvitse valehdella. Tuollahan sanotaan sekä värilämpötilan että valomäärän kohdalla "up to..." eli kumpikaan ei välttämättä ole yhtään normaalia parempi.

Ja keltaisilta ne hyvätkin halogeenit näyttävät xenonien tai ledien kavereina.
 
Meinaatte kumpikin, että Osram valehtelee peruspolttimoa paremmasta valotehosta?

Toisaalta en usko, että noiden tämänhetkisten polttimoiden valoteho on edes tavallista vastaava, niin huonot ne ovat. Ihan peruskirkkaat halogeenit vaalealla valolla kelpaavat siis oikein mainiosti.

Kyllähän se niin vain on, että ledien rinnalla tuo perus halogeeni näyttää aina virtsan keltaiselta aivan sama kuinka paljon siihen halogeenin pakettiin on niitä prosentteja lisätty.
 
Meinaatte kumpikin, että Osram valehtelee peruspolttimoa paremmasta valotehosta?

Toisaalta en usko, että noiden tämänhetkisten polttimoiden valoteho on edes tavallista vastaava, niin huonot ne ovat. Ihan peruskirkkaat halogeenit vaalealla valolla kelpaavat siis oikein mainiosti.
Tämän ketjun sivulta 17 löytyy taulukko, josta näkee miten valkoisen valon polttimot Philips Diamond Vision ja Osram Cool Blue menettävät lähes 35-40 % kirkkaudestaan valkoisen valon takia.
 
No laitoinpa Philipsin X-tremeVision Pro 150:t, jotka nimestään huolimatta vaikuttavat kelvollisilta. Likaisenoranssin täplän sijaan nyt tulee pitkille vaihtamalla vaaleankeltainen, koko tien levyinen ja pitkälle valaiseva valokuvio. Nyt pitkät ovat sitä mitä niiltä alunperin odotin. :tup:
 
Laitoin tilaukseen X7Seven X-Ultrat Kiinasta kokeeksi. Saapa nähdä tekeekö mitään. Pari vuotta aiemmin hankitut saman hintaluokan HLXG:t eivät ainakaan valaisseet tietä yhtään halogeenejä paremmin projektori-umpiossa ollessaan. Tiellähän niillä ei olisi saanut ajaa. Mutta eipä kukaan ole koskaan vilkutellut valoja. Nykyään näkee kyllä paljon pahempia virityksiä päivittäin eli vanhoissa heijastinumpioissa jotain 55w xenoneja yms. Projektori sentään vähentää edes jonkin verran hajavaloa.
Vastataanpa omaan viestiin..

Aivan uskomattoman tehokkaat lamput Megane 3 Phase 3:n (2. facelift) halogeeniprojektoreissa. Valaisevat ja oiirtävät terävää reunaa todella, todella kauas. Täysin toista maata kuin aiemmat HLXG:t. En olisi uskonut, että nämä on kehittyneet niin paljon parissa vuodessa. Ei häviä (taitavat olla jopa paremmat?) Golf MK7.5:n parhaille led ajovaloille. Hankin kyllä pitkiin vielä toisen parin samanlaisia.
 
Bilteman H7 55W yllättävän hyvä. Kirkkaampi kuin toisella puolella oleva OEM lyhty (toki 3 vuotta vanha en tiedä vaikuttaako). Hinta 4,90 eur.
 
No, todellakin vaikuttaa. Nuo pitäs vaihtaa pareittain.

Aikamoista pennin venytystä taas.

Mihin toi perustuu että pitäisi vaihtaa pareittain? Joku historiallinen Esson baari legenda varmaan tai huollon kikka myydä toinen ylihintainen tuikku. Ympäristökin kiittää kun ei turhaan vaihda.

Ja joissain autoissa saa purkaa aika paljon että pääsee käsiksi, tähän taisi kyllä tulla joku EU asetus.

Olen aina luullut ettei halogeenit himmene iän myötä, ledeistähän lähtee noin 10% vuodessa.
 
Kyllä ne himmenee. Ei niin nopeasti kuin tavallinen hehkulamppu, mutta himmenee silti.

Yritin hakea jotain faktaa tai testiä mutta en löytänyt. Toki jos se käytössä tummenee vähän lasin sisäpuolelta lämmöstä niin se jo vaikuttaa.
 
Mihin toi perustuu että pitäisi vaihtaa pareittain? Joku historiallinen Esson baari legenda varmaan tai huollon kikka myydä toinen ylihintainen tuikku. Ympäristökin kiittää kun ei turhaan vaihda.
Polttimovalmistajat ainakin suosittelevat. Toki puolueellinen taho sekin. En mä usko, että mitään kovin vakavaa seuraa, jos yksi kerrallaankin vaihtelee.

Ja mulla on kanssa ajatus, että halogeenipolttimo toimii, kunnes sitten jonain päivänä lakkaa toimimasta. Valoteho on elinkaaren ajan jokseenkin sama.
 
Clio iv 2018 ajattelin vaihtaa lyhyille valoille tuollaiset.

30€:

Saa nähdä, että miten pitkäikäiset mahtaa olla?

Edit:
Kävin laittamassa nuo paikalleen ja nyt uusina näyttää ihan kirkkailta ja riittävän "vaalea" valo.
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 034
Viestejä
5 144 797
Jäsenet
81 928
Uusin jäsen
karvinator

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom