Hyvät ajovalopolttimot autoon?

Kiinnostaisi kyllä itseänikin tietää, että paljonko tuollaisesta on sitten oikeasti hyötyä? Jos on noin syvällä maskin takana piilossa, niin luulisi että hyöty ei ole enää hirveän suuri.
 
Ihan mielenkiinnosta kysyn, että miten maskin takan olevan lisävalon puhdistaminen tapahtuu?
Edellisessä kotterossa oli. Ei se juuri sotkeutunut, autoa pestessä puhdistuu samalla, pieni kompromissi valotehon suhteen, mut eipä kai jäätynytkään koskaan vs. kilvenpäällä.
 
Edellisessä kotterossa oli. Ei se juuri sotkeutunut, autoa pestessä puhdistuu samalla, pieni kompromissi valotehon suhteen, mut eipä kai jäätynytkään koskaan vs. kilvenpäällä.
Tulee vain väkisinkin mieleen oikein kunnon rapakelit, jolloin auton omia valoja pesureista huolimattakin joutuu hinkkaamaan viidenkymmenen kilsan välein puhtaaksi jossain pysähdyspaikalla. Maskin taakse piilotettu lisävalo lienee aika vaikea puhdistaa pyyhkäisemällä Tähtiportin mainitsema konepellin avaamalla yläkautta on myös monessa nykyajan autossa estetty aika tehokkaasti, mutta vanhemmissa se onnistunee aika helposti. Maskin taakse piilottamalla ruma valo ei toki paista silmään niin helposti ja on tosiaan varkailta hyvin suojassa.
 
Philips ultinon pro 3022 H4 kyllä iso pettymys, aikasemmin oli arctic bright csp h4 joissa oli valokuvio huono mutta oli kyllä todella paljon kirkkaammat kun noi philipsit. Kai se pitäs sijottaa toi 180e noihin pro 9100 malleihin jotta sais kirkkaat polttimot hyvällä kuviolla:lol:
 
Saakohan LED-polttimoilla peruutusvalolle yhtään lisätehoa? Esim tämmöiset nykyisten tilalle: Philips Ultinon PRO3100 W16W LED-polttimo, valkoinen | Motonet Oy

Saat valkoista valoa, mutta ei tuolla alle 200lm juuri mitään valaista.

Itsellä joku Cree LED tyyppinen tehovalo ja lupailee 800lm ja se kyllä jo valaisee jotain
Juu, linkattu tuote väärä jos halutaan ikään kuin lisäpakkivalon funktiota auton alkuperäisen pakkivalon sisään piiloon. Käsitin että nyt merkkivalosta halutaan valaisin. Siinä missä alkuperäisvaruste kertoo muille että auto saattaa liikkua taaksepäin, parannettu asennus antaa valoa jolla kuljettaja näkee peruuttaessa mitä auton takana on.

Olen myös joskus käyttänyt muistaakseni vieläpä mainitussa kannassa jotain alibaba/dealextreme halpista. Kyseisessä ledimodulissa oli siis päässä iso ledi linssioptiikalla ja ympärillä useita pieniä. Se toimi oikein hyvin. Mitään tiettyä tuotetta en osaa suositella mutta kuvauksen mukaisia kiinakaupoista löytyy monenlaisia. Ei auta kuin kokeilla.

Taisin myös pari kertaa katsastaa virityksen kanssa. Katsastaja varmasti huomaa, mutta omassa tapauksessani asiasta ei kirjattu mitään vikaa. Varmaankin tällaisessa asiassa moni käyttää järkeä, koska haittaa moisesta ei juuri ikinä ole ja turvallisuushyötyä siinä on tavoiteltu, kenties saavutettukin.
 
Kiitos vastauksista. Tarkoitus oli juurikin saada pakkivaloista jotain valaisuominaisuuttakin. Jos tämä onnistuu niin ajattelin ottaa myös riskin katsastuksessa. Mutta hyvä etten noita ledejä sitten ostellut.

Onko tämän tyyppinen tuote sellainen mitä tarkoitat? https://www.amazon.co.uk/Briteye-W16W-LED-6000K/dp/B0BMQ12827#aw-udpv3-customer-reviews_feature_div
 
Joo, peruskonsepti on juuri tämä. Lukuisat pienet reunan ledit säilyttävät peruutusvalon alkuperäistä funktiota eli valaisevat takavaloasetelman sisällä olevaa heijastinta, jotta valoa leviää suunnilleen yhtä laajalle kuin alkuperäisellä valonlähteellä. Samaan aikaan modulin päässä oleva linssillä varustettu iso LED tuottaa kohdistetumpaa valoa suoraan, jotta saadaan mahdollisimman paljon valoa ulos valaisinasetelmasta ja nähdään peruuttaa. Tulokset varmasti vaihtelevat autokohtaisesti, mutta omassakin tapauksessa homma toimi vaikka pakkivalon lasi ei ollut missään nimessä kirkas ja sisäpinta aika kuvioitu.

En muista tarkkoja yksityiskohtia mutta ihan identtinen ei omani ollut - asensin varmaan kymmenen vuotta sitten ja myin sen auton poiskin viime vuosikymmenellä. Tuollaisia pakkipolttimoita on ollut kauan myynnissä aika monia erilaisia ja niiden teho sekä laatu vaihtelee varmaan enemmän kuin osaan kuvitella.

E: Saattaa hyvin olla että tilasin tuolloin Kiinasta useampia erilaisia ja testasin. Niin luultavasti tekisin ainakin nyt jos suunnittelisin moista hommaa. Eivät varmasti ole olleet kovin kalliita kun muistelen sen aikaista autoiluharrastustani. :rofl: Hintataso on saattanut toki olla samaa kuin tuossa linkissäsikin, mutta huomattavaa on etten olisi tarvinnut kokonaisia lamppupareja vaan yksittäiskappaleita testailuun, autossa kun oli vain yksi peruutusvalaisin. Ja tästä huolimatta olin ihan tyytyväinen.

Ja lisätään nyt vielä, että ihmeitä ei tietenkään sovi odottaa vaikka sattuu löytymään hyvä ledipakkivalopolttimo. Ei se valaistus tietenkään ollut samanlaista mitä saisi kunnollisella(tai edes rimpulalla) ulkoisella työvalolla/lisäpakkivalolla jossa on esim. 6 tai 8 lediä rivissä. Voisi verrata siihen, että tuolla autolla näki jarruvalojen(2*21w hehkulamppua + iso riviled-lisäjarruvalo) loisteessa auttavasti peruuttaa useimmissa pimeäolosuhteissa, vakiopakkivalosta ei ollut juuri mitään apua vs. pelkät takavalot, linssiledin valaistus enimmäkseen teki jarruvalojen valaistusvaikutuksen tyhjäksi.

Vaikka moni muu tekijä vaikuttaa, niin sehän on jo aika iso kerroin onko valaisimia 1 vai 2 koska enemmän on enemmän.
 
Viimeksi muokattu:
Tarkoitus oli juurikin saada pakkivaloista jotain valaisuominaisuuttakin. Jos tämä onnistuu niin ajattelin ottaa myös riskin katsastuksessa. Mutta hyvä etten noita ledejä sitten ostellut.
Itse on tullut vaihdettua ledi peruutusvaloon, kun niitä on vain yksi kappale niin lähtökohta jo heikko.

Linkitän alle hyvän arvostelun missä useampia ledejä testattu. Siitä saa ainakin näkemystä minkälaisin kannattaa ehkä kokeilla. Kyseisen videon perusteella valkkasin led lampun R (videossa eri malliset ledit merkattu kirjaimin) ja se on toiminut hyvin, valaiseekin aika hyvin siihen nähden, että vain yksi led polttimo huonossa peruutusvalon umpiossa.

On ollut myös nyt kolmessa katsastuksessa paikallaan ilman mitään mainintaa siitä, viimeisin kuukausi sitten.

Itse on tullut vaihdettua ledi peruutusvaloon, kun niitä on vain yksi kappale niin lähtökohta jo heikko.

Linkitän alle hyvän arvostelun missä useampia ledejä testattu. Siitä saa ainakin näkemystä minkälaisin kannattaa ehkä kokeilla. Kyseisen videon perusteella valkkasin led lampun R (videossa eri malliset ledit merkattu kirjaimin) ja se on toiminut hyvin, valaiseekin aika hyvin siihen nähden, että vain yksi led polttimo huonossa peruutusvalon umpiossa.
Omassa käytössäni oli tosiaan tuon näytteen "S" kaltainen mutta järeämpi. Lisäksi painottaisin sitä, että juuri suuri osa lampun kärjestä suoraan taakse suuntautuvaa valoa auttoi asiaa. Ja lopputulos oli ihan kiva vaikka pakkivaloja vain yksi.
 
Ite haluaisin kuulla tähän vastauksen myös. Omassa on myös prokteriumpiot ja aikalailla samanlainen valokuvio kun laitoin LEDit keulalle. Mun silmään tuossa ei mitään hajavaloa ole vaan terävät reunat mihin valot näyttää?
En myöskään osaa tällaista arvioida kuvasta enkä luota kykyyni arvioida edes kuskin paikalta, paitsi jos lopputulos on aivan järkyttävä tai vastaantulijat alkavat antaa valomerkkiä. Viime mainittu tuli testattu toissa vuosikymmenellä "hienolla" HID-retrofit-sarjalla. Näki kyllä paljon paremmin kuin vakiohalogeeneillä vaikka toinen ballasti porsi pitkällä reissulla, mutta jälkikäteen arvioituna tuli silti perseiltyä pahasti.

Nyt kun olen alkanut harkita "laitonta" eli "Saksassa tapauskohtaisesti sallittua" LED-muunnosta, en keksi mitään muuta tapaa kuin koeajo. Siten, että arvioin itse aistinvaraisesti toisella autolla modattua autoa vastaan ajaen erilaisissa paikoissa ja verraten muuhun liikenteeseen.
 
Kiitos vastauksista. Tarkoitus oli juurikin saada pakkivaloista jotain valaisuominaisuuttakin. Jos tämä onnistuu niin ajattelin ottaa myös riskin katsastuksessa. Mutta hyvä etten noita ledejä sitten ostellut.

Onko tämän tyyppinen tuote sellainen mitä tarkoitat? https://www.amazon.co.uk/Briteye-W16W-LED-6000K/dp/B0BMQ12827#aw-udpv3-customer-reviews_feature_div

Mulla oli joskus tuon näköiset aliexpress polttimot. Riippuu tietty autosta mitä kaikkea saman sulakkeen takana on, mutta itsellä tuollainen poltti sulakkeen ja samalla meni mm. mittaristovalot jne. eli en voi suositella. Kestoikä oli alle yksi talvi.
Samoin tuollaiset aiemmin linkkaamasi Philipsin kaltaiset (tosin muistaakseni Osramin valmistamat) ja kyllä niillä melkoinen parannus tuli verrattuna alkuperäisiin polttimoihin. Menivät auton mukana niin ei pysty tarkemmin tarkistamaan, mutta sellainen "sumea" energiasäästölampun näköinen.
 
Ilman muuta tällaiset epäviralliset turaukset ovat riskipeliä. Silloin laitoin surutta vanhaan nipponiin ja kun ongelmia ei aluksi ilmennyt, totesin että pahimmillaan pakkivalo pimenee, ja jos sulake laukeaa niitäkin on tietysti mukana. Siinä autossa oli silloisen arvioni mukaan pahempiakin riskimomentteja.

Nykyisellään en heti lähtisi omassa käyttöautossa, vaan jos oikeasti pitäisi saada valaisua peruuttamiseen, asentaisin puskurin alle mahdollisimman laihan lisäpakkivalon asiallisella relekytkennällä ja tarvittaessa jälkiä jättämättä purettavana versiona. Ei yleensä hirveästi nosta jälleenmyyntiarvoa, jos on kaikenlaista raneasennusta siellä täällä.
 
Se aika vuodesta taas. Puolisen tuntia neljän polttimonvaihto ja sulakkeen irroitus. Saatanan sade kyllä ns v*tutti maksimit. Nyt leimalle voi mennä.
Jumppa takaisin toki vie enemmän aikaa koska ledit on paljon isompia.
 
Tuli asennettua Philips Ultinon Access H4-ledit vm. 2011 VW Caddyyn. Kylläpä näkee hienosti. Ihan normaalit heijastinumpiot kyseessä, mutta aika tarkan valokuvion ne tekee lyhkäisillä enkä usko että kovin pahasti ketään häikäisevät.

Muuten olen siis ihan tyytyväinen, mutta jotain pientä väreilyä esiintyy valoissa. Ei sitä ajaessa huomaa, mutta ulkoapäin katsoessa. Lisäksi startatessa tulee pari sellaista välkähdystä mitä ei halogeeneilla tule. Mahdollisesti vastuksilla voisi päästä noista häiriöistä eroon? Samalla saisi varmaan sen polttimovikavalon pois, mutta sillä nyt ei ole niin väliä kun ko. autosta on aina muutenkin joku polttimo pimeänä jostain.
 
Kerro miten kestävät, mulla kesti H7:t noin 2,5 kuukautta. Sain takuuseen uudet mutta kuvittelin että kestäisivät pidempään kuin halogeenit.
 
Kerro miten kestävät, mulla kesti H7:t noin 2,5 kuukautta. Sain takuuseen uudet mutta kuvittelin että kestäisivät pidempään kuin halogeenit.
Mulla on ultion pro 9100 h7 ollut pari vuotta ja toimii kuin uudet.

Lämpöhän ledin tappaa nopeasti, eli jos kovin umpinainen tai ahdas umpio niin hajottaa kyllä valon nopeasti.
 
Mulla on ultion pro 9100 h7 ollut pari vuotta ja toimii kuin uudet.

Lämpöhän ledin tappaa nopeasti, eli jos kovin umpinainen tai ahdas umpio niin hajottaa kyllä valon nopeasti.
Ehkä sekin vaikuttaa kun nuo maksaa yli kolme kertaa enemmän kuin access polttimot :D
 
Muuten olen siis ihan tyytyväinen, mutta jotain pientä väreilyä esiintyy valoissa. Ei sitä ajaessa huomaa, mutta ulkoapäin katsoessa. Lisäksi startatessa tulee pari sellaista välkähdystä mitä ei halogeeneilla tule.
Eiköhän siellä oo halogeeneille tarkoitettu jännitteensäätö päällä + auto tarkistaa polttimoiden eheyden käynnistyksen yhteydessä. Normi polttimo ei ehdi reagoimaan noihin mutta led ehtii.
 
Onko useammallakin täällä ledipolttimot tavallisessa halogeenilyhdyssä? Tympii tuo lyhyitten valotehottomuus, en missään nimessä haluaisi myöskään sokaista vastaantulijoita :D Eihän tuo nyt mahdottoman kallis kokeilu ole hankkia noita ja asentaa :hmm:

Pitkiin nyt ainakin voisi tilata ledit ledbarin kaveriksi. Onko niin että "Philips Authorized Store" myyjä Aliexpressissä myy ihan aitoa tavaraa :D
 
Kokeilin omassa Skoda Fabia 3:ssa lähivaloissa(heijastinumpio) noita access ledejä ja ei jatkoon. Liikaa hajavaloa ja sen näki kyllä seinää vasten. No polttimon asennus on tuossa aika helppo ja pitkiin varsinkin helppo niin laitoin ne pitkien polttomoiksi jolloin häikäisyllä ei käytännössä ole väliä. Lyhyisiin jäi halogeenit, mutta pitäisi ehkä joku plussapolttimo niihin hakea.

Mitä tulee aliexpressiin, niin rohkenen epäillä, että philipsillä olisi oma virallinen kauppa siellä, kun myyvät kuitenkin tavaraa kautta euroopan jälleenmyyjille. Saattaisi jälleenmyyjiä hiertää jos myy itse alissa murto-osalla hinnasta mitä jälleenmyyjät.
 
Onko useammallakin täällä ledipolttimot tavallisessa halogeenilyhdyssä? Tympii tuo lyhyitten valotehottomuus, en missään nimessä haluaisi myöskään sokaista vastaantulijoita :D Eihän tuo nyt mahdottoman kallis kokeilu ole hankkia noita ja asentaa :hmm:

Pitkiin nyt ainakin voisi tilata ledit ledbarin kaveriksi. Onko niin että "Philips Authorized Store" myyjä Aliexpressissä myy ihan aitoa tavaraa :D
Projektori/linssi valoissa on. Ei häikäse.
Novlightilta löytyy hyviä ledejä. Kannattaa ottaa huomioon että niiden "perät" on sitten vastaavaa halogeenia huomattavasti isompia. Ei välttämättä mahdu.
 
Kerro miten kestävät, mulla kesti H7:t noin 2,5 kuukautta. Sain takuuseen uudet mutta kuvittelin että kestäisivät pidempään kuin halogeenit.
Access mallejen kestoon vaikuttaa todennäköisesti heikompi jäähdytys verrattuna kalliimpiin ja sehän korostuu vielä ahtaassa umpiossa.

Onko useammallakin täällä ledipolttimot tavallisessa halogeenilyhdyssä? Tympii tuo lyhyitten valotehottomuus, en missään nimessä haluaisi myöskään sokaista vastaantulijoita :D Eihän tuo nyt mahdottoman kallis kokeilu ole hankkia noita ja asentaa :hmm:

Pitkiin nyt ainakin voisi tilata ledit ledbarin kaveriksi. Onko niin että "Philips Authorized Store" myyjä Aliexpressissä myy ihan aitoa tavaraa :D
Se on täysin umpio ja polttimo kohtasta, joku ledi toimii toisessa umpiossa ia toinen taas toisessa ja tämä selviää vain kokeilemalla. Mutta philipsillä on varmaan isoin todennäkösyys sille että kuvio on toimiva.
 
Osrami ainakin, vissiin philipsikin, on tüvvittanut saksaan noita ihan laillisiksi. Kaikki taitaa olla projektori umpioihon tosin.
 
Onko useammallakin täällä ledipolttimot tavallisessa halogeenilyhdyssä? Tympii tuo lyhyitten valotehottomuus, en missään nimessä haluaisi myöskään sokaista vastaantulijoita :D Eihän tuo nyt mahdottoman kallis kokeilu ole hankkia noita ja asentaa :hmm:
Minulla on omassa ja tyttären autoissa heijastinumpiot ja etenkin omassa rellussa ledit loimottaa jonkin verran hajavaloa. Vaimolla ja pojalla oli autoissaan linssiumpiot ja niissä oli ledeillä tarkkarajainen valokuvio. Kaikissa autoissa siis on X7Seven Apollot tai Kronokset lyhyissä ja pitkissä valoissa. Nyt kun sekä vaimo että poika ostivat ledivalolliset autot niin ei niissä juuri paremmat valot kuin aiemmissa kiinanledillisissä.

Eipä kyllä vastaantulijat ole tässä kolmen vuoden aikana välkytelleet valoja joten ei varmaan poikkeuksellisen paljon häikäise. Ja kun itse vastaantulevien autojen virtaa katselee niin aika moni tehdasasenteinen ledi paistaa silmiin häikäisevästi.

Ehdottomasti kantsii ledit laittaa mutta asennusvaiheessa on syytä seinää vasten säätää valokuvio mahdollisimman siistiksi. Parinkin asteen kiertäminen voi muuttaa valokuvion ihan perseelleen. Itse olen polttimoiden säätörinkulaan laittanut ruuvilukitetta niin polttimot eivät pääse ajan saatossa kiertymään ja ala häikäistä tarpeettomasti. Saattaa olla tarpeen myös säätää umpioita hitusen alaspäin.
 
Onko useammallakin täällä ledipolttimot tavallisessa halogeenilyhdyssä? Tympii tuo lyhyitten valotehottomuus, en missään nimessä haluaisi myöskään sokaista vastaantulijoita :D Eihän tuo nyt mahdottoman kallis kokeilu ole hankkia noita ja asentaa :hmm:

Pitkiin nyt ainakin voisi tilata ledit ledbarin kaveriksi. Onko niin että "Philips Authorized Store" myyjä Aliexpressissä myy ihan aitoa tavaraa :D
Philips ultion pro 9100 h7, valokuvio kun veitsellä katkaistu (heijastinumpio), ei heijastele liikennemerkit vasemmalla tai ylhäällä, mutta oikealla pientareella sitten sitäkin enemmän koska sinne sitä valoa myös halutaan.
 
Kerro miten kestävät, mulla kesti H7:t noin 2,5 kuukautta. Sain takuuseen uudet mutta kuvittelin että kestäisivät pidempään kuin halogeenit.

Joo katsotaan miten käy, lupailevat kuitenkin kahden vuoden takuuta. Aika edulliset noi Accessit onneksi oli, tarjouksessa 35€ pari.

Eiköhän siellä oo halogeeneille tarkoitettu jännitteensäätö päällä + auto tarkistaa polttimoiden eheyden käynnistyksen yhteydessä. Normi polttimo ei ehdi reagoimaan noihin mutta led ehtii.

Tilasin nyt vastukset lisäksi, jos ne auttaisivat tuohon lievään värinään. Testaillaan...
 
seat ledy.jpg

Seattiin asensin Novsight n63 polttimot testimielessä, heijastin umpiossa toimii hyvin. Ei tarvitse tehdä mitään säätöjä, valokuvio osuu samaan korkeuteen kuin alkuperäinen halogeeni ja valo on hyvännäköistä valkoista valoa jolla näkee hyvin. Voi asentaa kahteen asentoon, itse laitoin samalla tavalla kuin alkuperäiset liitin nastat oli halogeenissa.
En aio vaihtaa polttimoita katsastukseen, on niin saman tehoisen oloiset kun alkuperäiset ja tosiaan mitään ylimääräistä hajavaloa ei ole, tai oikeastaan mitään muutakaan mikä herättäisi huomiota. 25€ maksoi ja siihen rahaan ihan hyvät jos kestää 2v.
Ei kestänyt, ei jatkoon.
 
Ehkä ylhäällä jo käsitelty, mutta kysyn silti. Mönkijässä H4 halogen polttimot ja melko kusinen valaistus on pimeällä tiellä ajettaessa. Onko jotain ehdotuksia, mitä H4:sta ledinä kannattaisi halogenin sijaan laittaa? Nopealla tsekkauksella joka paikasta led-polttimoita saa, mutta joukossa kuulemma kakkaa mukana. Eli onko jotain mitä käsi sydämellä voi suositella?
 
Uteliaisuus voitti järjen ja hain Philips Access led-polttimot (H7+HB3). Yhden yön kokemuksien jälkeen rahan hukkaa.
- Bosch Gigalight +150 tms. polttimot olivat yhtä kirkkaat/melkein yhtä kirkkaat. Kylmempi valo ledeissä hämää.
- Pitkillä (HB3) näyttää liian ylös. Saa korjattua säädöllä, mutta sitten taas lyhyet näyttävät turhan alas.
- Hinta. Nämä olivat tilattuna ~90€
- Säätäminen
+ Lyhyiden kuvio pysyi yllättävän hyvänä vaikka umpioiden heijastimet ovat monimuotoiset. Seinää vasten näytti ihan 1:1 mutta käytännössä jättää penkkoja enemmän valaisematta kuskin puolelta.

Koska näitä pystyy säätämään, niin onko parempi että ledit umpiossa osoittavat sivuille vai ylös/alas ? Vai pitääkö vain kokeilla?
 
Tilasin nyt vastukset lisäksi, jos ne auttaisivat tuohon lievään värinään. Testaillaan...

Asensin nyt nuo vastukset (tai hienommin sanottuna "canbus-adapterit").

Enää ei värise ollenkaan eikä myöskään välky startatessa.

Muutenkin olen edelleen tyytyväinen Accessien kirkkauteen ja valokuvioon. Ilmeisesti vastaantulijatkin ovat olleet tyytyväisiä, kun ei ole kukaan ainakaan protestoinut...

Seuraavaksi pitäisi varmaan päivittää tuon Caddyn takavaloja ledeihin, todella usein joku polttimo sieltä pimeänä.
 
Hyvät halogeenit lyhkäsiin? viimeks oli Night Breaker 200+ toinen sammu jo.. vajaa vuos kesti

pakkivaloja voi suositella kanssa
 
Viimeksi muokattu:
Hyvät halogeenit lyhkäsiin? viimeks oli Night Breaker 200+ toinen sammu jo.. vajaa vuos kesti

pakkivaloja voi suositella kanssa
Enemmän prosentteja = vähemmän kestoa. Et voi valita halogeeneilla samaan aikaan isompaa valotehoa ja yhtä pitkää kestoa, kuin vakiopolttimilla. Ellet sitten itse rakenna, tai autosta pysty koodaamaan, pienempää jännitettä sillon, kun on valoisaa.
 
Osramin H18-polttimo menee H7:n tilalle heittämällä, kun ottaa kannasta sivuleikkureilla pienen palan pois. Yhtä kirkkaita kuin +1xx% plussapolttimot, mutta selvästi kestävämpiä ja myös halvempia. 10W suurempi lämmöntuotto ei ole paljoa, mutta on hyvä toki pitää mielessä.
Minkälaisia ongelmia tuo suurempi lämmöntuotto voi aiheuttaa?

Olishan noissa se selkeä etu näihin plussapolttimoihin verrattuna, että keston pitäisi olla speksien mukaan ihan eri luokkaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 341
Viestejä
4 553 295
Jäsenet
74 959
Uusin jäsen
sorjonen

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom