Henkilökohtainen talous

Poppamies

Que pasa, ese?
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 681
Lataan hybridi autoa niin paljon kuin mahdollista. Varsinkin talvella kun range putoaa niin joku 20min kauppareissu ehtii lataamaan aika vähän mutta yritys on kova. Tässä toki se, että yritän myös periaatteesta pitää keskikulutuksen minimissä.

Kesällä sitten kun range pidempi niin ei joka välissä ole tarvetta.

Sellaista olen huomannut että firman kuluja pidän myös maltillisena, vaikka omistusta on vain ihan pieni siivu. Majoitun ajoittain työreissullla lähisukulaisen luona, otan kohtuullisen hintaisia majoituksia, en hommaa itselleni kaikkea mitä voisi (edut) ellei ole aivan ilmeinen tarve.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 139
Tästä tuli Mieleen. Vituttaa jostain syystä erittäin paljon hyvätuloiset mätisäkit, jotka ajavat kalliin autonsa perhepaikalle (tietystikään yhtään lasta ei ole mukana) ettei vaan peltilehmään tule naarmuja. Koska hyvätuloisella, yleensä keskivartalolihavalla mätisäkillähän ei ole aikaa jättää autoa sinne kauemmas, josta joutuu kävelemään kauppaan peräti kymmeniä metrejä.

Mukava siinä sitten itse kantaa toisessa kädessä kahta ostoskassia samalla lasta ohjaten, ja toinen lapsi toisessa kainalossa, kun lähimmät perhepaikat on mennyt näille mätisäkeille.
Mikä tää perhepaikka juttu ylipäätään on. Ei mitään perhepaikkoja ole ollut kuin vasta viime aikoina ja nyt jo niistä kitistään. Mielestäni parkkialueilla ei tarvitsisi olla edes invapaikkoja vaan kaikki vapaata riistaa.
 
Liittynyt
24.05.2022
Viestejä
56

Perhepaikka on tavallista leveämpi ruutu, joka helpottaa lasten kanssa autosta poistumista ja autoon menoa niin, ettei ympäröiviin autoihin synny kolhuja.

Perhepaikkoja on ollut olemassa vuosikymmeniä, ei tietenkään kaikissa kaupoissa.

Mielestäni invapaikoilla ja perhepaikoille on hyvät perusteet, sinunkin autosi saa todennäköisemmin olla rauhassa jos minä pääsen lasten kanssa leveämpään ruutuun, jossa auton ovet eivät yllä avattuna naapurin autoon.

Koordinaatio ja ymmärrys ei vielä aikuisen tasolla
Tarpeellinen lisäys, tällä foorumilla. Kaikki aikuiset mieslapset eivät tiedä, että lapsissa ei ole bluetooth-ohjausta jolla ne saa tekemään juuri kuten on opetettu.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 431
Aika halvat ruoathan nuo yhdelle on jos ei juurikaan muuta työpäivinä syö.
Aika helvetin kallista, varsinkaan kun työpäivän luonaalla ei tarvitse mitään helvetinmoista mättöä seisovasta pöydästä, kun vähempikin riittää.
3x halvemmalla pääsee kun laittaa omat eväät töihin. Muutama voikkari, jogurtti, hedelmä ja halpis mikroeines tai kotiruokaa.
Noin 3€ selviää mitä tulee ruokiin töissä päivän aikana.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 431
Tästä tuli Mieleen. Vituttaa jostain syystä erittäin paljon hyvätuloiset mätisäkit, jotka ajavat kalliin autonsa perhepaikalle (tietystikään yhtään lasta ei ole mukana) ettei vaan peltilehmään tule naarmuja. Koska hyvätuloisella, yleensä keskivartalolihavalla mätisäkillähän ei ole aikaa jättää autoa sinne kauemmas, josta joutuu kävelemään kauppaan peräti kymmeniä metrejä.

Mukava siinä sitten itse kantaa toisessa kädessä kahta ostoskassia samalla lasta ohjaten, ja toinen lapsi toisessa kainalossa, kun lähimmät perhepaikat on mennyt näille mätisäkeille.
itse ajan auton aina niin kauas kuin mahdollista markettien parkkipaikoilla.
Joku introverttiys tuossakin läsnä, mitä kauempana muista ihmisistä sen parempi.
Koska mitä lähemmäs ajelee, sitä suurempi todennäköisyys että niitä vapaita paikkoja ei siellä ole.
Ja kun ajaa tarpeeksi kaukaiseen nurkkaan, niin parempi todennäköisyys että kukaan idiootti ei kolhi autoa.
Ei se ole niin hankalaa kävellä 50metriä enemmän autolle ostoksien kanssa.
 
Liittynyt
27.12.2016
Viestejä
2 497
Aika helvetin kallista, varsinkaan kun työpäivän luonaalla ei tarvitse mitään helvetinmoista mättöä seisovasta pöydästä, kun vähempikin riittää.
3x halvemmalla pääsee kun laittaa omat eväät töihin. Muutama voikkari, jogurtti, hedelmä ja halpis mikroeines tai kotiruokaa.
Noin 3€ selviää mitä tulee ruokiin töissä päivän aikana.
Saako sen rahan hautaan, vai mikä funktio sillä säästetyllä rahalla on? Itsellä ei ole tullut mieleenikään rahan säästön vuoksi tehdä itse lounaita. Muista syistä kyllä, kuten esim. ravitsemuksellisista. Itse saa tehtyä terveellisempää ja laadukkaammista aineista.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659

Säästetyllä rahalla voi hommata jotain fiksumpaa.
 
Liittynyt
17.07.2018
Viestejä
1 431
Saako sen rahan hautaan, vai mikä funktio sillä säästetyllä rahalla on? Itsellä ei ole tullut mieleenikään rahan säästön vuoksi tehdä itse lounaita. Muista syistä kyllä, kuten esim. ravitsemuksellisista. Itse saa tehtyä terveellisempää ja laadukkaammista aineista.
Ei saa hautaan mukaan, ja tällä nykymenolla ei ole mitään hautaan vietävissäkään kohta enää...
Omasta mielestä 11€ päivittäin työpaikkalounaaseen on ihan helvetin paljon rahaa.
Ja ihan helvetin typerää.
Ja se säästetyn rahan funktio on se pakkosäästäminen kun melkein kädestä suuhun eletään. Suosittelen kokeilemaan joskus, antaa perspektiiviä asioihin.

Ja myös siksi että töissä ei ole tarvetta ahtaa itseään täyteen juuri koskaan, kun paljon vähemmälläkin sapuskalla pärjää.
Niin se 11€ menee puolet hukkaan noissa ravintoloissa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
itse ajan auton aina niin kauas kuin mahdollista markettien parkkipaikoilla.
Joku introverttiys tuossakin läsnä, mitä kauempana muista ihmisistä sen parempi.
Koska mitä lähemmäs ajelee, sitä suurempi todennäköisyys että niitä vapaita paikkoja ei siellä ole.
Ja kun ajaa tarpeeksi kaukaiseen nurkkaan, niin parempi todennäköisyys että kukaan idiootti ei kolhi autoa.
Ei se ole niin hankalaa kävellä 50metriä enemmän autolle ostoksien kanssa.
Yksi syy jättää auto pidemmälle ovat kaikki puolisokeat vanhukset.. He haluavat auton mahdollisimman lähelle ovia joten ovien viereisellä paikoilla on suurin riski parkkipaikkakolhuihin.. Ja eivät noi vanhukset edes huomaa (tai ole huomaavinaan) kolhaisemista.
 
Liittynyt
16.04.2022
Viestejä
293
Enemmän minua on alkanut ihmetyttämään ne suunnitteluperiaatteet joilla mitoitetaan uudetkin parkkipaikat ihan vaikka jossain peltomarketissakin. Mitoitus on edelleen kuin 70-luvulta Fiat 600:lle vaikka ei tässä maassa kyllä ihan tilasta pitäisi olla pulaa.
Kysyt siltä suunnittelijalta. Piha on tietyn kokoinen ja siihen on määritetty tietty määrä autopaikkoja ja piste. Ne sovitetaan siihen paikkojen leveyden kustannuksella.
 
Liittynyt
24.05.2022
Viestejä
56
itse ajan auton aina niin kauas kuin mahdollista markettien parkkipaikoilla.
Kuten myös, jos ei ole lapset mukana tai perhepaikalle ei pääse.

Säästää myös polttoainetta, verrattuna siihen että peruuttelee ja pyörittelee siellä mummojen keskellä taistellen siitä viimeisestä vapaasta lähipaikasta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
923
Yleensä kauppojen parkkipaikkojen takanurkkauksista löytyy paikkoja, joihin ei kovin herkästi tule autoja viereen. Noin teen itse aina ja siinä saa vähän arkiliikuntaa samalla kun joutuu kävelemään vähän pidemmän matkan kauppaan ja paluumatkalla on myös ostokset mukana niin sitä kärryjen palautuspaikkaa ei ole aivan vieressä.
Itse olen toistamieltä. Joka hiton kerta koitan katsoa kaukaa jonkun parkin ja miltein aina kun tulen kaupasta vähintään toisellepuolelle joku parkkeerannut autonsa vaikka muuallakin olisi ollut reilusti tilaa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 748

Tämä on kyllä mielenkiintoinen ilmiö :facepalm:
 
tavallinen viikari

2024
Tukijäsen
Liittynyt
04.04.2020
Viestejä
1 259
Olen muuten profiloinut ja pisteyttänyt nämä markettien parkkiapaikoilla toisten autojen kylkien kolhijat:

1. Mamma ottaa lastenistuimelta pois lasta ja toinen auto on viereisessä parkkiruudussa
2. Lihava ihminen ei mahdu autosta ulos kun viereisellä parkkiruudussa on toinen auto
3. Kouluttamattomat lapset tulevat ulos autosta kun kummalla tahansa puolella on auto viereisessä parkkiruudussa
4. Mielenterveysongelmista kärsivä henkilö, jonka elämä ja autokehitys eivät ole menneet samaa rataa kuin viereisessä parkkiruudussa oleva kalliimman puoleinen premiumauto. Tämä on tahallinen tähtäys kohteeseen.
5. Ajattelemattomat ihmiset(yleensä nuoret), jotka ovat yleensä liikeellä vanhempien autolla tai muulla laina-autolla

Perheparkeille on olemassa luonnollinen tarve (kohdat 1. ja 3.). Muun pisteytyksen laitan tarvittaessa toisella viestillä.
Itse olen toistamieltä. Joka hiton kerta koitan katsoa kaukaa jonkun parkin ja miltein aina kun tulen kaupasta vähintään toisellepuolelle joku parkkeerannut autonsa vaikka muuallakin olisi ollut reilusti tilaa.
Olen kyllä huommannut ilmiön. Mihin 1. - 5. osastoon luokittelet itsesi vai onko vielä osasto muut?
 
Liittynyt
15.06.2022
Viestejä
6
Aika helvetin kallista, varsinkaan kun työpäivän luonaalla ei tarvitse mitään helvetinmoista mättöä seisovasta pöydästä, kun vähempikin riittää.
3x halvemmalla pääsee kun laittaa omat eväät töihin. Muutama voikkari, jogurtti, hedelmä ja halpis mikroeines tai kotiruokaa.
Noin 3€ selviää mitä tulee ruokiin töissä päivän aikana.
Yleensä siellä lounaalla syön kevyesti pääruokaa, paljon salaattia ja sen leivän, unohtamatta jälkiruokaa.

Suurin asia itselle on se että pääsee työpaikalta pois jaloittelemaan ja sitten se sosiaalinen puoli.

Einesruokaa nyt ei voi ruuaksi edes sanoa, jugurtissa pelkkää sokeria joten aika köyhäksi menee ruokavalio tuollaisella ruualla, hiilaria, suolaa ja sokeria.

Ruoka on kuin nukkuminen, se on perusedellytys ja siitä olen valmis maksamaan.
 
Liittynyt
17.02.2018
Viestejä
615
Olen muuten profiloinut ja pisteyttänyt nämä markettien parkkiapaikoilla toisten autojen kylkien kolhijat:

1. Mamma ottaa lastenistuimelta pois lasta ja toinen auto on viereisessä parkkiruudussa
2. Lihava ihminen ei mahdu autosta ulos kun viereisellä parkkiruudussa on toinen auto
3. Kouluttamattomat lapset tulevatr ulos autosta kun kummalla tahans puolella on auto viereisessä parkkiruudussa
4. Mielenterveysongelmista kärsivä henkilö, jonka elämä ja autokehitys eivät ole menneet samaa rataa kuin viereisessä parkkiruudussa oleva kalliimman puoleinen premiumauto. Tämä on tahallinen tähtäys kohteeseen.
5. Ajattelemattomat ihmiset(yleensä nuoret), jotka ovat yleensä liikeellä vanhempien autolla tai muulla laina-autolla

Perheparkeille on olemassa luonnollinen tarve (kohdat 1. ja 3.). Muun pisteytyksen laitan tarvittaessa toisella viestillä.
helpottaakseen elämää varsinkin tuon 1. kohdan osalta hankittiin auto missä takana liukuovet. ja edestä hallittava lapsilukko. ei kolhi muita ja helpompi pulata turvaistuinten kanssa.
 
Liittynyt
15.11.2021
Viestejä
1 099
Ja itse teen nykyään monesti niin, että syön tuollaisella lounaalla aika paljon ja sitten kotona vähän jotain leipää ja rahkaa tms. En koe useampaa lämmintä ruokaa päivässä minään välttämättömyytenä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 824
Ja itse teen nykyään monesti niin, että syön tuollaisella lounaalla aika paljon ja sitten kotona vähän jotain leipää ja rahkaa tms. En koe useampaa lämmintä ruokaa päivässä minään välttämättömyytenä.
Jos asuisin yksin, niin söisin varmaan yhden ison lounaan vähän myöhemmin ja sitten vaan illallisen. Olen etätöissä niin voi valita aika hyvin lounasajan ja lähellä on kymmenittäin ravintoloita joihin pääsee muutamissa minuuteissa niin valinnanvaraakin on hyvin.

Mutta sitten kun on lapsi niin täytyy olla ruokaa päiväkodin jälkeen niin vaimo yleensä tekee ruokaa ja monesti jotain jota voi pakastaa niin tulee lounaaksikin syötyä sitten pakastimesta ruokaa.

Toki välillä tulee käytyä lounaalla, mutta ehkä kerran viikossa tai parissa viikossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Ainut syy omalla kohdalla harrastaa töissä ulkona syömistä on sosialisointi. Toki se on koronan myötä tippunut hyvin vähiin kun pääkallopaikan porukat ei ramppaa enää täällä niin usein enkä itse siellä. Mutta kun on tätä useamman toimipisteen organisaatiota niin ihan mielellään vaihtaa lounaalla ajatuksia työtovereiden kanssa joita ei näe niin usein. Asialla on myös se puoli ettei unohdu täysin jonnekkin perähikiälle XD. Eli loppupeleissä pieni rahallinen panos tuossa kohtaa voi poikia isomman rahallisen hyödyn taas toisaalla.

Normaalisti tulee sukkuloitua aina kotiin syömään. Laskin, että säätän siinä muutaman euron niin ne eurot sitten kulukoot plugarin lyhennykseen millä taitan matkan. Kun sillä on järkevämpi suhata lyhyttä matkaa vs. entinen nafta vehjes. Menishän tuo pyörälläkin ja joskus jaksoin pari kilsaa ajella kotio ruoktauollakin. Nyt ei jaksa ja jos olisi fillarilla liikenteessä niin se olisi varmaan työpaikkaruokala/nouto/lounas jossain, mikä nostaisi fillaroinnin kulut taas autoa korkeammaksi :).

Aika usein nämä ketkut päätyy käsittelemään lounas vs. eväs linjaa...

Henkilökohtaisen talouden saralta -19 aloitin kirjaamaan tuloja ja menoja. Budjettia en pidä tai jotkut luvut heitän huvikseni viime vuoden perusteella, mutta niillä ei oikein mitään merkitystä ole eikä niihin tule palattua missään vaiheessa(tänä vuonna en ole tainnut edes niitä laittaa). Aluksi tuli päiviteltyä aika usein lukuja. Nykyään kerran kuussa tai kahdessa. Aika pieni vaiva... Alkuvuosina tästä sai todella mielenkiintoista dataa.

2021 meni omalla kohdalla ihan pipariksi kun en lähtenyt louhinta juttuja pistämään erikseen vaikka niiden kohdalla kävi niin, että tulot ylitti palkkatulot ja menot monivertaisesti normimenot. Enkä nyt oikein tee sillä tiedolla mitään, että maaliskuussa meni 16k€ elektroniikkaan kun kaikki laitehankinnat meni tuohon sarakkeeseen.... Jos olisi tiennyt leikin aloittaessa tuon volyymin olisi pitänyt tehdä oma taulukko tuohon hommaan ja jättää ne hankinnat 100% pois tuosta normi taulukosta.

Muuten tärkein mantra voisi olla, että maksa itsellesi ensin. Eli tilanteesta riippumatta aina lähtee touhutonni nordnettiin. Toi oli 500€ ennen ja nostin korona lyhennysvapaan myötä tonniin. Teoriassa ei pitäisi olla varaa pistää tonnia kuussa sijoituksiin, mutta jätin sen nyt lyhennsyvapaan myötä kuitenkin päälle ja ajattelin pitää siinä. En nyt muista oliko se Kiyosaki vai missä tästä mantrasta oli puhe, että maksa itsellesi ensin vaikka sinulla ei olisi varaa siihen. Tällöin mieli alkaa automaattisesti miettiä muita kohteita paikkaamaan puuttuvia tuloja. Tavallaan joudut laittamaan aivosi töihin vs. se, että säästät siitä mitä jää käteen. Lyhennysvapaa omalla kohdalla loppui 1,5v sitten eikä ole mitään ongelmia ollut pitää tuota touhutonni sijoituksiin sen jälkeenkään. Melkein tekisi mieli nostaa sitä summaa...

Tässä taitaa olla pätkä tuosta:

Liittynyt
25.08.2020
Viestejä
463
En pidä kovin tarkkoja lukemia taloudesta mutta ynnäilin juuri että tänä vuonna perheen matkailut (kesäloma+syysloma+talviloma) maksavat yli 30 000 euroa. Matkustusviikkoja tulee hieman normaalia enemmän, reilut 9 viikkoa ollaan reissussa. Syysloma ja hiihtoloma noin 7 500 euroa kumpikin, kesäloman maailmankiertue yli 15 000 euroa. Halvemmallakin pääsisi mutta en suostu majoittumaan alle viiden tähden hotelleissa kuin poikkeustapauksissa.

Auto maksoi toissa vuonna 6-numeroisen summan mutta se on minulle silti kulutustavara aivan kuin sukat. Jos joku sitä parkkipaikalla kolhii niin se on voi voi. En varmaan edes huomaisi itse kun auto on yleensä niin likainenkin.

Mikä pahempaa peltilehmä on vielä ostettu osamaksulla. Koska se nyt vaan olisi tyhmää ostaa käteisellä, korot ovat (vieläkin) niin matalat että saan sijoituksilleni moninkertaisen tuoton verrattuna autolainan korkoon. Auton arvo on kuitenkin alle 5 prosenttia nettovarallisuudestani, väittäisin että valtaosalla ihmisistä on suhteessa kalliimpi auto.

Rahaa siis palaa moninkertaisesti keskivertokansalaiseen verrattuna. Asuntolainaa on 6-numeroinen summa, tämänkin voisi kuitata huomenna ellei se nyt olisi niin tyhmää taloudellisesti.

Viime vuoden nettotuloista 110 000 euroa ei jäänyt juuri mitään sukanvarteen. Eikä ole tarkoituskaan koska sukanvarressa on jo pari miltsiä sijoutuksia. Välillä on sijoituslainaakin yli 200 000 euroa, tämäkin on varmaan suurta typeryyttä valtaosan mielestä. Itsehän nukun yöni hyvin vaikka lainaa olisi miljoonia. Joku voisi sanoa että elän kädestä suuhun eikä riitäkään kun otan "huolettomasti" lainarahaa. Totuus on kuitenkin että monessa tapauksessa halpa lainaraha on taloudellisesti jopa kannattavampaa kuin säästäminen ja käteisellä maksaminen.

Matkustelun lisäksi en kyllä koe eläväni kovin leveästi, vaimokin mielellään ostaa Lidlistä laputettua ruokaa :cigarbeye: Minusta on kuitenkin helpompi kasvattaa kakkua kuin nuukailla sen kanssa kuinka pienen kakun jakaa osiin.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 190
Onkohan heikko itsetunto tai pieni pippeli jos pitää palkkaa ja varallisuutta tuoda esiin useassa ketjussa? Tai sitten on ihan persauki ja pitää näyttää ulospäin rikkaalta :)
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Onkohan heikko itsetunto tai pieni pippeli jos pitää palkkaa ja varallisuutta tuoda esiin useassa ketjussa? Tai sitten on ihan persauki ja pitää näyttää ulospäin rikkaalta :)
On täällä tosiaan parikin nimimerkkiä moista harrastellut. Toinen niistä tykkää vielä vaimonsa tuloja tuoda esille. Liekö sama kaveri joka aikanaan murobbs:ssä muromittaisia palkkanauhojaan laittoi jakoon.

Mitä tulee henk.koht. talouteen, niin kyllähän tässä vedetään ns. hyvätuloisenakin tässä nykytilanteessa kulutusta minimiin, eli karsitaan lähes kaikesta mistä voi. Ei olla ennenkään mitenkään törsäilty, mutta nyt tuleva talvi mennään kyllä köyhäillen ja seuraillaan tilannetta.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
Minulla on aina ollut omasta mielestäni terve suhtautuminen rahankäyttöön, eli vähän heräteostoksia ja kun tekee hankintoja, saa maksaa enemmänkin jos laatuvaatimukset täyttyy. Halpaa paskaa ostaa helposti monta kertaa samalla rahalla kuin yhden kestävän ja kunnollisen.

Vaimo ei vaan tahdo aina uskoa, että minullakaan ei tule rahaa tyhjästä vaan joudun pitämään kirjaa menoista ja palkkatulot on ne mistä käyttörahaa jää pakollisten menojen jälkeen. Tässä kun hoitelee lainoista alkaen kaiken asumiseen ja autoon liittyvän omasta pussista niin pieni on puro.. Progressiivinen verotus on ollut hänelle aika vaikea sisäistää, mutta taisi mennä perille kun vertailtiin viime vuoden veroehdotusten maksettuja ennakonpidätyksiä.

Minulla on muutama sijoitusasunto, mutta ne on velalla ostettu ja todelliset tulot niistä sitten joskus. Nyt käytännössä verojen verran persnettoa vuodessa eli laskettakoon sijoituksekseni vuosittain.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Aika helvetin kallista, varsinkaan kun työpäivän luonaalla ei tarvitse mitään helvetinmoista mättöä seisovasta pöydästä, kun vähempikin riittää.
3x halvemmalla pääsee kun laittaa omat eväät töihin. Muutama voikkari, jogurtti, hedelmä ja halpis mikroeines tai kotiruokaa.
Noin 3€ selviää mitä tulee ruokiin töissä päivän aikana.
Halpis mikroeines (2-3€), mehu/maitotölkki 1€, paistopisteeltä 4 karjalanpiirakkaa 2€, jugurtti/rahka 1€.

yhteensä 7€ vähintään, ja energiamäärästä tai ravintoarvoista en ala edes puhumaan mitään. Tohon sitten päälle se että huono työlounas on pakko kompensoida kunnon syömisellä illalla kotona, ja etenkin jos aikoo jotain liikuntaa harrastaa niin täytyy syödä vielä kaksi kertaa kunnolla illalla.

itse tykkään ruuanlaitosta ja mulla onkin usein päivällissafkat ainakin puolivalmiina kotona. Se omatekoinen päivällinenkin maistuu paremmalta kun on lounaaksi syönyt jotain muuta, eikä yritä koko viikkoa vetää samalla makaronilaatikolla.

mut nää on näitä arvovalintoja, itse olen arvottanut työpaikkalounaan raflassa sellaiseksi eduksi minkä haluan kustantaa kun 300 päivää vuodessa kuitenkin olen tien päällä.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 534
Meillä lounasravintolassa työnantajan subventoinnin ja sarjaleimakortin jälkeen lounas vähän alle 7€. Laatu oikein hyvää. Vaimon kanssa ollaan kumpikin päivätöissä ja lounas minulle päivän pääateria. Illalla sitten jotakin evästä. Kyllä tuon nyt vielä maksaa, mutta tuleehan siitä vuodessa isohko summa.

Henk koht taloudessa omasta mielestä tärkeintä on arjen kulutustottumukset. Itse en suosi osamaksuja ja kuukausitilauksia kuten kanavapaketit tms. Osaan myös sopeutua "suu säkkiä myöten" ja tarvittaessa tulisin toimeen aika pienilläkin tuloilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 659
Minulla on aina ollut omasta mielestäni terve suhtautuminen rahankäyttöön, eli vähän heräteostoksia ja kun tekee hankintoja, saa maksaa enemmänkin jos laatuvaatimukset täyttyy. Halpaa paskaa ostaa helposti monta kertaa samalla rahalla kuin yhden kestävän ja kunnollisen.

Vaimo ei vaan tahdo aina uskoa, että minullakaan ei tule rahaa tyhjästä vaan joudun pitämään kirjaa menoista ja palkkatulot on ne mistä käyttörahaa jää pakollisten menojen jälkeen. Tässä kun hoitelee lainoista alkaen kaiken asumiseen ja autoon liittyvän omasta pussista niin pieni on puro.. Progressiivinen verotus on ollut hänelle aika vaikea sisäistää, mutta taisi mennä perille kun vertailtiin viime vuoden veroehdotusten maksettuja ennakonpidätyksiä.

Minulla on muutama sijoitusasunto, mutta ne on velalla ostettu ja todelliset tulot niistä sitten joskus. Nyt käytännössä verojen verran persnettoa vuodessa eli laskettakoon sijoituksekseni vuosittain.
Toi halvalla ei saa hyvää on vähän kinkkinen juttu. Itse pyrin aina myös ostamaan ennemmin kestävää, kuin paskaa. Mutta ongelma onkin että sitä kun ei koskaa tiedä koska se halpa onkin tarpeeksi hyvä ja kestävä. Monessakin asiassa mulla on ollut markkinoiden halvin tuote X ja hyvin pärjäilly vuositolkulla. Joissa asioissa taas sitten pitää oppia kantapään kautta mikä on hyvää ja mikä huonoa.
Esimerkisk marketeista en osta enää koskaan kaupan oman merkin vaatteita saati kenkiä. Ne on järjestäen ihan silkkaa paskaan. Eikä kuitenkaan tarvitse mennä minnekkään räätälille tai herran vaatehtimoon ostamaan vaatteita vaan riittää kun ostaa vähän tunnetumpia brädejä vaikka EMPistä.

Sitten taas telkkarit ja kodinkoneet sun muut on lähes kaikki hinnat alkaen malleja enkä muista että mitään olis koskaan hajonnut.
 
Awelonian

Residentti maahanmuuttaja
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
3 511
En pidä kovin tarkkoja lukemia taloudesta mutta ynnäilin juuri että tänä vuonna perheen matkailut (kesäloma+syysloma+talviloma) maksavat yli 30 000 euroa. Matkustusviikkoja tulee hieman normaalia enemmän, reilut 9 viikkoa ollaan reissussa. Syysloma ja hiihtoloma noin 7 500 euroa kumpikin, kesäloman maailmankiertue yli 15 000 euroa. Halvemmallakin pääsisi mutta en suostu majoittumaan alle viiden tähden hotelleissa kuin poikkeustapauksissa.

Auto maksoi toissa vuonna 6-numeroisen summan mutta se on minulle silti kulutustavara aivan kuin sukat. Jos joku sitä parkkipaikalla kolhii niin se on voi voi. En varmaan edes huomaisi itse kun auto on yleensä niin likainenkin.

Mikä pahempaa peltilehmä on vielä ostettu osamaksulla. Koska se nyt vaan olisi tyhmää ostaa käteisellä, korot ovat (vieläkin) niin matalat että saan sijoituksilleni moninkertaisen tuoton verrattuna autolainan korkoon. Auton arvo on kuitenkin alle 5 prosenttia nettovarallisuudestani, väittäisin että valtaosalla ihmisistä on suhteessa kalliimpi auto.

Rahaa siis palaa moninkertaisesti keskivertokansalaiseen verrattuna. Asuntolainaa on 6-numeroinen summa, tämänkin voisi kuitata huomenna ellei se nyt olisi niin tyhmää taloudellisesti.

Viime vuoden nettotuloista 110 000 euroa ei jäänyt juuri mitään sukanvarteen. Eikä ole tarkoituskaan koska sukanvarressa on jo pari miltsiä sijoutuksia. Välillä on sijoituslainaakin yli 200 000 euroa, tämäkin on varmaan suurta typeryyttä valtaosan mielestä. Itsehän nukun yöni hyvin vaikka lainaa olisi miljoonia. Joku voisi sanoa että elän kädestä suuhun eikä riitäkään kun otan "huolettomasti" lainarahaa. Totuus on kuitenkin että monessa tapauksessa halpa lainaraha on taloudellisesti jopa kannattavampaa kuin säästäminen ja käteisellä maksaminen.

Matkustelun lisäksi en kyllä koe eläväni kovin leveästi, vaimokin mielellään ostaa Lidlistä laputettua ruokaa :cigarbeye: Minusta on kuitenkin helpompi kasvattaa kakkua kuin nuukailla sen kanssa kuinka pienen kakun jakaa osiin.
Arvostan. Elämästä kuuluu nauttia, vaikka Suomessa kateellisuus on ainoa uusiutuva luonnonvara. Itse en tod. moiseen yllä, mutta ymmärrän tämän elämäntyylin ja ihan varmasti eläisin samalla tavalla mikäli olisi varaa. Näin sitä pitää olla ja olla välittämättä kaikista vääräleuoista, jotka itkee ja syö makaronia.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 065
Onkohan heikko itsetunto tai pieni pippeli jos pitää palkkaa ja varallisuutta tuoda esiin useassa ketjussa? Tai sitten on ihan persauki ja pitää näyttää ulospäin rikkaalta :)
En muista kyseisen henkilön muita vastaavia viestejä, mutta kun tämän ketjun aihe on henkilökohtainen talous niin miksi tästä viestistä piti erikseen lähteä valittamaan? :) Jos jonkun henkilökohtainen talous on jotain muuta kuin sentinvenytystä niin vähintäänkin on kyseisellä herralla oltava pieni pippeli?
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 105
Mielenkiintoinen keskustelu. Koen myös tuon työpaikkalounaan erittäin tärkeäksi asiaksi työpäivän lomassa ja henkisesti isoksi asiaksi kun pääsee viettämään taukoa työkavereiden kanssa, tuo kun ei korona-aikana ollut mikään itsestäänselvyys. Tämä siis toimistolla jossa on työpaikkaruokala saman katon alla. Jossain muunkaltaisessa duunissa taas tuollainen nimenomainen ruokalaan tai ravintolaan hakeutuminen ei ehkä samalla tavalla olisi yhtä virkistävää, vaan mieluummin tulisi sitten syötyä se maksalaatikko mikron kautta.

Josta päästäänkin seuraavaan aiheeseen, eli se maksalaatikon syönti ja punalappuisten tarjousten hakeminen voi oikeasti olla jollekin ihan elämäntapa, johon ei mikään tulotaso vaikuta. Väittäisin että henkisesti tärkeä asia ja tuollainen istuttaa jalat maahan vaikka muuten olisikin pätäkkää tehdä äkkinäisiä hankintoja sormia napsauttamalla ja lomailla miten haluaa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
164
Mielenkiintoinen keskustelu. Koen myös tuon työpaikkalounaan erittäin tärkeäksi asiaksi työpäivän lomassa ja henkisesti isoksi asiaksi kun pääsee viettämään taukoa työkavereiden kanssa, tuo kun ei korona-aikana ollut mikään itsestäänselvyys. Tämä siis toimistolla jossa on työpaikkaruokala saman katon alla. Jossain muunkaltaisessa duunissa taas tuollainen nimenomainen ruokalaan tai ravintolaan hakeutuminen ei ehkä samalla tavalla olisi yhtä virkistävää, vaan mieluummin tulisi sitten syötyä se maksalaatikko mikron kautta.
Samaa mieltä tästä henkisestä puolesta työpaikkaruokailun yhteydessä. Näkee samalla porukkaa muilta osastoilta, joiden kanssa ei muuten päivittäin ole tekemisissä.

Toinen syy lounasruokailuun itselläni on ruuan monipuolisuus. Varsinkin kun on reilu salaattipöytä, niin tulee automaattisesti syötyä vähän monipuolisemmin. Näin yksinelävänä ne omat eväät olisi kuitenkin mallia maksalaatikko, muita eineksiä tai joku nuudelisötkö.

Lounaan hinta tosin meilläkin jossain 7,50€ paikkeilla, niin tuon maksan mielelläni edellä mainituista syistä. Kipurajaa ei ole tullut pohdittua, mutta ehkäpä se olisi juurikin se 10-11€, jossa tulisi jo vakavasti mietittyä päivittäisen lounaan korvaamista omilla eväillä. Ainakin valikoiden, ruokalistan mukaan.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 841
Työpaikkaruokailua kannatan ihan jo sen takia, että olen laiska tekemään vaikka jotain salaattia siihen normaalin ruoan kylkeen vaikka ruoanlaitto on muuten ihan mukavaa puuhaa jos vaan on aikaa. Olen huomannut senkin, että työpaikalla tulee otettua melkein poikkeuksetta 3/4 siitä salaattipöydästä ja loput sitten varsinaista ruokaa. Ei tee yhtään huonoa keski-ikäisen aineenvaihdunnalla.

Punalappuisia ostan mielellään jo sen takia, että se on kuitenkin ruokahävikistä pois. Aika usein tulee poimittua sellaista, jota harvemmat syö kuten vaikka jauhettua maksaa. Broilerin jauhelihaakin on usein tyrkyllä.
 
Sally_Spectra

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
07.06.2021
Viestejä
2 367
No onhan se loogista, että jos on laiska ja ei jaksa ruokaa tehdä niin sitten ostaa valmista tai ruokailee ravintolassa. Terveellisempää ja halvempaa saa tietysti jos itse tekee.
 
Liittynyt
19.02.2017
Viestejä
914
Ihmettelen miten "henkilökohtainen talous" nimisessä ketjussa saadaan 11 euron työpaikkalounaasta väittely aikaiseksi yhden kirjoittajan provosoinnin takia.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
No onhan se loogista, että jos on laiska ja ei jaksa ruokaa tehdä niin sitten ostaa valmista tai ruokailee ravintolassa. Terveellisempää ja halvempaa saa tietysti jos itse tekee.
Et ilmeisesti ole ikinä syönyt kunnollista lounasta kunnollisessa lounasraflassa? Näin yksinasuvana naurattaa tuo ”terveellistä ja halvempaa saa kun itse tekee” -toistelu. Pelkästään salaattipöydän ja tuoreiden täysjyväleipien shoppailu tulisi itselle päivää kohti helposti maksamaan sen 5-10€. Sitä voi prismassa käydä koittamassa kuinka runsaan salaattipöydän saa vaikka 25€, ja montako sataa grammaa siitä tulee päivää kohti. Jos siis puhutaan muusta kuin rosson raastepöydästä. Sitten olisi himassa jääkaappi täynnä niitä salaattiaineksia, ja silti ne alkaisi parin päivän jälkeen nahistumaan niinkuin tuoreet kasvikset tekee.
 
Olen käynyt, kerran joka kuukausi. On sinun omasta osaamattomuudestasi kiinni, jos ruuat pilaantuu jääkaappiisi. Osta pienempiä tuotteita ja pakasta. Suosi juureksia. Itse ruokaa laittamalla saa parempaa, terveellisempää ja halvempaa.
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
34
No ei nyt ainakaan parempaa kuin ammattilaisten valmistamat pöperöt. Halvempaa kyllä.
 
Liittynyt
12.06.2022
Viestejä
1 580
Olen käynyt, kerran joka kuukausi. On sinun omasta osaamattomuudestasi kiinni, jos ruuat pilaantuu jääkaappiisi. Osta pienempiä tuotteita ja pakasta. Suosi juureksia. Itse ruokaa laittamalla saa parempaa, terveellisempää ja halvempaa.
Niin eli skippaa se monipuolinen salaattipöytä, tuoreet leivät ja jälkkärit, kyllä siinä makaronilaatikossa on kaikki mitä aikuinen ihminen tarvitsee.

salaatin pakastamiseen en ees jaksa kommentoida mitään, ja rosson raastepöytä tosiaan pysyköön siellä rossossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
11 941
Ruoassa on terveellisyyden kannalta kolme oleellista asiaa: määrä, makroravinteet ja mikroravinteet.

Ei tarvitse sekoittaa tuhatta ainetta joka päivä saadakseen tarvittavat mikrot ja makrot kasaan, kunhan varioi vähän pidemmällä aikavälillä sitä syömiään asioita.

Sen päälle tulee sitten maku ja laittamisen vaiva.

Omasta taloudesta puhuttaessa kannattaa aina miettiä, että mitä tavoitteita on ja miten ne saavuttaa ja mitä sitten tekee kun taavoitteet saavuttaa. Auttaako lounaissa säästäminen niihin omiin tavoitteisiin pääsemisessä - ja ovatko ne tavoitteet ylipäätään järkeviä/mahdollisia sillä hinnalla mitä siitä joutuu maksamaan? Surullisimmat fire-tarinat ovat mallia ”lasken vessapaperin palat ja varastan rullia töistä, niin säästän ja sitten eläköidyn 38 vuotiaana elämään 1200€ pääomatuotoilla”.

No, ehkä se jollekin on se mitä elämältä haluaa, mutta minusta elämässä jää paljon kokematta jos pitää minimoida elämisen kustannukset ja jättää kaikki festarit / keikat / reissaamiset jne. kokeilematta ja ei voi koskaan syödä raflassa kun se tuntuu niin kalliilta.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 070
Omasta taloudesta puhuttaessa kannattaa aina miettiä, että mitä tavoitteita on ja miten ne saavuttaa ja mitä sitten tekee kun taavoitteet saavuttaa. Auttaako lounaissa säästäminen niihin omiin tavoitteisiin pääsemisessä - ja ovatko ne tavoitteet ylipäätään järkeviä/mahdollisia sillä hinnalla mitä siitä joutuu maksamaan?
Tampereella, jos ostaa 20 neliötä pienemmän asunnon, niin säästyneellä rahalla syö lounaita käytännössä koko työuransa.
 
Liittynyt
13.01.2019
Viestejä
876
Ei saa hautaan mukaan, ja tällä nykymenolla ei ole mitään hautaan vietävissäkään kohta enää...
Omasta mielestä 11€ päivittäin työpaikkalounaaseen on ihan helvetin paljon rahaa.
Ja ihan helvetin typerää.
Ja se säästetyn rahan funktio on se pakkosäästäminen kun melkein kädestä suuhun eletään. Suosittelen kokeilemaan joskus, antaa perspektiiviä asioihin.

Ja myös siksi että töissä ei ole tarvetta ahtaa itseään täyteen juuri koskaan, kun paljon vähemmälläkin sapuskalla pärjää.
Niin se 11€ menee puolet hukkaan noissa ravintoloissa.
Taitaa tupakka-askikin nykyään maksaa yli 10 euroa. Tuon verran hyvään ruokaan ja ajansäästöön, kun ei itse tarvitse tuhertaa annoksia kotona, on aika pieni investointi. Jotkut tupruttaa samanverran tai enemmän päivässä taivaalle ja nokikeuhkoihin.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.02.2017
Viestejä
2 775
On täällä tosiaan parikin nimimerkkiä moista harrastellut. Toinen niistä tykkää vielä vaimonsa tuloja tuoda esille. Liekö sama kaveri joka aikanaan murobbs:ssä muromittaisia palkkanauhojaan laittoi jakoon.

Mitä tulee henk.koht. talouteen, niin kyllähän tässä vedetään ns. hyvätuloisenakin tässä nykytilanteessa kulutusta minimiin, eli karsitaan lähes kaikesta mistä voi. Ei olla ennenkään mitenkään törsäilty, mutta nyt tuleva talvi mennään kyllä köyhäillen ja seuraillaan tilannetta.
Taidetaan viitata muhun. En tosin ole murossa tilinauhoja esitellyt.

Meillä tulee lounarit palkan päälle, eli maksaa nettovaikutus joku 3-4e. Tosin kun etätyötä teen, niin noilla syö 50/50 perheen teinit ja itse tilailen lounaita kotiin. Meillä ei hintojen nousu kyllä näy mitenkään kulutuksessa. Toki kuulutaan hyvätuloisimpaan prosenttiin-kahteen, Ei toki tossa @Takaisku omaisuudessa. Tulot olleet jo vuosia kuitenkin lähempänä 300ke vuodessa taloudessa, niin eipä kovin helpolla pienet hinnannousut hetkauta. Onhan tässä myös vähän sitä, että esim. polttoaineen hinnnanousu vaikuttaa hyvätuloisiin keskimäärin vähemmän, koska meilläkin (kuten monilla hyvätuloisilla) työajot on etätöiden takia nollissa ja etätyö on molemmilla 100% tästä eteenpäinkin. Pihassa hybridi ja sähkäri tulossa, joten ajot muutenkin halpaa vs. bensavehkeella ajo. Tänä vuonna olen tankannut kahdesti, tammikuussa ja vappuna. Muuten hybridi mennyt halvalla kotisähköllä (12snt/kwh siirtoineen vielä ensi kevääseen meillä).
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 407
Omasta taloudesta puhuttaessa kannattaa aina miettiä, että mitä tavoitteita on ja miten ne saavuttaa ja mitä sitten tekee kun taavoitteet saavuttaa. Auttaako lounaissa säästäminen niihin omiin tavoitteisiin pääsemisessä - ja ovatko ne tavoitteet ylipäätään järkeviä/mahdollisia sillä hinnalla mitä siitä joutuu maksamaan? Surullisimmat fire-tarinat ovat mallia ”lasken vessapaperin palat ja varastan rullia töistä, niin säästän ja sitten eläköidyn 38 vuotiaana elämään 1200€ pääomatuotoilla”.

No, ehkä se jollekin on se mitä elämältä haluaa, mutta minusta elämässä jää paljon kokematta jos pitää minimoida elämisen kustannukset ja jättää kaikki festarit / keikat / reissaamiset jne. kokeilematta ja ei voi koskaan syödä raflassa kun se tuntuu niin kalliilta.
Kuten sanoit se on mitä elämältään haluaa. Jos joku nuukailemalla pääsee tuollaiseen tavoitteiseen niin todella hienoahan se on, eikä mitenkään surullista. Varsinkin jos nuukailu on henkilölle oikeasti mieluinen elämäntapa eikä pidennetty kärsimysnäytelmä, missä odotellaan elämän alkamista sittenkun X. Ei kaikki nauti kulutusjuhliin osallistumisesta tai sosiaalisista karkeloista.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 489
Tähän se juttu kun toinen sanoo et lopeta polttaminen saat n vuodessa Ferrarin ja polttaja kysyy toiselta missä sun Ferrari on?
Ei sillä kolmella tonnilla kummoista ferraria taida saada.. Korkeintaan lasikuidusta kuplan alustalle tehdyn "persoonallisen" kopion :D

Mutta hyvä esimerkki on perhetuttu jota ollaan välillä pyydetty lomamatkalla meidän kanssa. Tienaa minua paremmin ja lapset asuu jo omillaan.. Kuitenkin viisikymppiselle on tärkeämpää vetää aski röökiä päivässä ja vähintään kerran viikossa notkua paikallispubissa kuin yrittää säästää matkaa varten. Lopetettiin pyytely kun koskaan ei kuulema ole varaa vaikka haluais lähteä.

Eikä ole kiinni siitä että ovat nykyään kahdestaan ukkonsa kanssa. Ihan sama tilanne oli kun lapset asuivat kotona.

Valintoja mitä jokaisen pitää itse tehdä.

Röökin hinta on kyllä niin korkea että ihmettelen miten sitä oli aikaisemmin varaa polttaa se aski päivässä..
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 190
Ei sillä kolmella tonnilla kummoista ferraria taida saada.. Korkeintaan lasikuidusta kuplan alustalle tehdyn "persoonallisen" kopion :D
En jaksa laskea mutta pari askia päivässä 20 vuoden ajan riittänee uuteen. Varsinkin jos sijoittaa ”säästetyn” rahan.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
237 380
Viestejä
4 159 105
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
allun90

Hinta.fi

Ylös Bottom