• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Greta Thunberg

Tajuaakohan Greta itse että on hyväksikäytön uhri? Vai miten hänet on tuohon lahjottu tai motivoitu?

Varmasti hänet on hyvin aivopesty ilmastoahdistukseen mukaan, mutta silti luulisi että omilla aivoilla ajatteleva ihminen kokisi vastenmielisenä että toiset sanelevat mitä omalla nimellään julkaiset.
 
Mitä ihmettä te saatte irti jonkun toisen ihmisen ulkonäön arvostelusta?
Omaan silmään tämä näyttää lähinnä huvittavalta, miten Greta on mennyt pahasti ihon alle. Henkilöön menevää, välillä todella lapsellista kommentointia. Sillä nyt sinänsä merkitystä mihinkään, mutta kertonee enemmän kommentoijista.
Oliko teillä jotain sanottavaa tuohon paljastukseen? Julkisuudessa olevien henkilöiden ulkonäköä on aina arvosteltu. Sille ei oikein voi mitään vaikka ikävää onkin.
 
No, vaikka kuinka moni poliitikko näyttää nälkiintyneeltä, eikä hiuksiakaan ole päässä, ei silti tulisi mieleenkään miettiä moisia jollain foorumilla ja päätellä ulkonäön pohjalta henkilön pätevyyttä.
Trumppia on kyllä arvosteltu ja monet hauskat meemit julkaistu. Politiikka ei ole lapsia varten.
 
Jos joku arvostelee Trumpin ulkonäköä, on ok itse toimia samoin? Pääasia, että on hauskoja meemejä.

Sittenhän on sama kieltää avustajat myös aikuisilta jotka politiikassa olevat. Ihme sätkynukkeja.

/s.
Kyllä jokaista julkisuuden henkilöä on arvosteltu, ei Greta ole poikkeus.

Lapsen käyttäminen idealogian keppihevosena on hyväksikäyttöä.
 
Kyllä jokaista julkisuuden henkilöä on arvosteltu, ei Greta ole poikkeus.

Lapsen käyttäminen idealogian keppihevosena on hyväksikäyttöä.
En ihan suoraan näe noista paljastuksista, että Greta olisi joku sätkynukke. Aika pakolla tuollainen toiminta vaatii tiimin ympärille.
 
No, vaikka kuinka moni poliitikko näyttää nälkiintyneeltä, eikä hiuksiakaan ole päässä, ei silti tulisi mieleenkään miettiä moisia jollain foorumilla ja päätellä ulkonäön pohjalta henkilön pätevyyttä. Tai jonkin oireyhtymän kautta, joka ei välttämättä vaikuta ihmisen älykkyyteen millään tavalla.

Ja tuosta paljastuksesta kyllä ajattelin ihan ensimmäisesti, että ihmiset jotka ovat Gretan tiimissä, avustavat ja seuraavat monia muita asioita joita Greta ei itse ehdi, ovat laatineet listaa mahdollisista twiiteistä ym. Eikai Greta ole missään vaiheessa kieltänyt etteikö hänellä olisi jotain avustavia ihmisiä mukana toiminnassaan?

Vähän kummallinen juttu, kun monien mielestä Gretan toimiessa yksin hän on täysin pätemätön puuhaansa jo pelkästään ikänsä takia, eikä tiedä mistään mitään, ja avustajien kanssa hän on sitten pelkkä sätkynukke? :hmm: Tuleeko mieleen ketään toista ilmastoaktivistia joka on suurinpiirtein saman ikäinen ja toimii täysin yksin?

HEUREKA. Tästä syystä hänen ei pitäisi toimia ensinkään, vaan olla hiljaa ja opiskella, kuten sivistysvaltiossa muutkin hänenikäisensä tekevät. Hän tekee, mitä tällä hetkellä tekeekin ainoastaan ikänsä vuoksi.
Mieti vaikka jotain teinipoikalaulajaa, joka menestyy ja luo uraa kimeän äänensä ansiosta vanhempiensa "avustuksella". Sitten tuleekin äänenmurros, eikä hänessä olekkaan enää mitään erikoista ja pitäisi mennä töihin, mutta koulut on käymättä. Surullista.
Sitten taas jos hänen figuurinsa sanelee muut tahot, on se vähintäänkin kyseenalaista. Nämä tahothan voisivat vaikuttaa ihan omilla nimillään? Ainiin, mutta heillehän tulikin jo äänenmurros, joten he uhraavat tämän kimeä-äänisen lapsen oman agendansa alttarille.
 
Viimeksi muokattu:
Ilmastoliikkeellä laajemminkin tuppaa olemaan tätä. Ilmastonmuutos kieltämättä on ongelma, mutta sitä usein liioitellaan, rajuimmillaan esitetään väitteitä että ihmiskunta kuolisi sukupuuttoon. Samoin yhteiskuntakaan tuskin on romahtamassa kuin korkeintaan päiväntasaajan lähistöllä sijaitsevissa köyhissä maissa.

Ihminen on tässä se viimeinen torakka, joka kuolee. Ongelma on siinä että tapamme muut eliöt viemällä sopivan elintilan.
 
Jokainen tehkööt elämällään mitä haluaa. Tietääkseni Greta kuitenkin opiskelee edelleen ihan normaalisti? Täällä ketjussa Gretan arvostelijoiden logiikalla myös poliittiset nuorisojärjestöt täytyisi lopettaa, ja miksei siinä samalla rajoitettaisi myös nuorten äänioikeutta, kun eihän politiikka kuulu lapsille.
Nuorten äänioikeus on rajoitettu 18 vuoteen koska politiikka ei kuulu lapsille.
 
Eiköhän Greta ole edelleen ihan itse lähtenyt tuohon hommaan, eikä toimi kenenkään hyväksikäytettävänä. Taitaa olla aiemmat 22 sivua täynnä ihan samanlaista spekulointia josta ei taida olla minkäänlaisia todisteita.
Kyllähän se on melkoisen selvää, että taustajoukot tuota showta pyörittivät ja sairas lapsi oli vain mukana, koska toimi hyvänä keulakuvana.
Ei tuollainen tapaus tuollaista showta saa itsekseen aikaan ja pyöriteltyä.
 
Ihminen on tässä se viimeinen torakka, joka kuolee. Ongelma on siinä että tapamme muut eliöt viemällä sopivan elintilan.

Tuskinpa tuotakaan tapahtuu, lajikirjo toki vähenee varsinkin tropiikissa kun sademetsiä hakataan yms. Mutta epäilen että tuokin jäänee ensisijaisesti alueelliseksi ongelmaksi, vaikka lieveilmiöitä leviää muuallekin.
 


Se fiilis kun Gretan "evil handler" olikin totta. :rofl:
Hype henkilön ympärillä oli alusta saakka niin synteettistä että jokainen hieman valveutuneempi kansalainen tuon varmaan näki. Paitsi mm. fanaattisesti ilmastolakkoilevat kansankynttilämme (ja lapset sielläkin työkaluna.) Olikohan samat memot ollut jaossa heillekin?
 
Edelleen täyttä spekulointia. Kuten jo aiemmissa viesteissä mainittiin, on ihan loogista, että Gretalla on tuossa muutama avustaja mukana.
Aina voit ummistaa silmäsi ja sulkea aivosi ja toivoa, että todellisuus ei olisi todellisuus, mutta ei se auta.
Gretan tapaus on täysin selvää; Toimi keulakuvana ja oli sairaan lapsen hyväksikäyttöä.
 
Mitä ihmettä te saatte irti jonkun toisen ihmisen ulkonäön arvostelusta?
Ei täällä mitään arvosteltu oltu. Huolestuneena kommentoitu kylläkin. Näkeehän sen selvästi, että jotain vialla pahasti. Tähän kun yhdistetään taustalla pyörivät polittiset propagandajoukot ja Gretan neurologinen kehityshäiriö, voidaan huolestuneena kysyä, pidetäänkö hänestä huolta ja eikai häntä käytetä tylysti hyväksi jonkun poliittisen agendan ajamiseen? Sinun harrastama silmien ummistaminen on ajanut monet lopulta hautaan, kun apua ei tullut ajoissa.
 
Viimeksi muokattu:
Sinun todellisuutesi ei ole kaikkien muiden todellisuus. En itse näe mitään todisteita sen puolesta, että tuossa olisi ollut jotain hyväksikäyttöä meneillään.

EDIT: Ja nuo salaliittoteorioiden tasoiset "et vain näe totuutta" -argumentit ovat kyllä painoarvoltaan täysi nolla.
Ei tässä kyseessä ole mitään salaliittoteorioita, Noilta itseltäänhän pääsi asia nyt karkaamaan, joten se miltä asia vaikutti kokoajan on nyt vahvistettu: Sairasta lasta käytettiin taustajoukkojen toimesta ilmastopropagandassa keulakuvana. Ihan hyvä ideä sinänsä, nyt vain homma otti ja kusahti.

Ja mitä tulee Gretan arvosteluun, niin kyseessä on julkisuuden henkilö, joka tyrkyttää itseään julkisuuteen jatkuvalla syötöllä ja nyt täysi-ikäinen sellainen, joten on täysin luonnollista, että monenlaista arvosteluakin tulee (ja pitääkin tulla).
 
Tuskinpa tuotakaan tapahtuu, lajikirjo toki vähenee varsinkin tropiikissa kun sademetsiä hakataan yms. Mutta epäilen että tuokin jäänee ensisijaisesti alueelliseksi ongelmaksi, vaikka lieveilmiöitä leviää muuallekin.

Kai nyt vitsailet? Se massasukupuutto on jo käynnissä. Ei sitä tarvitse arvailla.
 
Liittyy sanomaasi lauseeseen: "politiikka ei kuulu lapsille". Gretan ollessa nyt 18-vuotias hänet voidaan siis viimein ottaa vakavasti? :)



Mielestäni tuo kyllä lipsahtaa salaliittoteorioiden puolelle. Kuten ketjussa on jo usein aiemmin mainittu, kyseessä voi ihan yhtä lailla olla Gretaa avustava tiimi joka tutkii ja kerään Gretaa mahdollisesti kiinnostavia asioita. Tuosta on vielä pitkä matka sätkynukkena olemiseen tai tähän vakiofraasiin: "sairasta lasta käytettiin hyväksi". Onko asperger-oireyhtymä oikeasti monille niin tuntematon, että se tarkoittaa automaattisesti sitä, että ihminen on "sairas", idiootti tai ei pysty omiin päätöksiin? Tunnen useita tuon oireyhtymän diagnoosin saaneita ihmisiä ja jokainen heistä on varsin fiksu.
Mielestäsi asia voi lipsahtaa, vaikka minne, sillä ei ole mitään käytännön merkitystä. Todellisuus on kuitenkin se, että homma pääsi lipsahtamaan ihan yleiseen tietoon ja on nyt tosiasia: Sairasta lasta käytettiin ilmastoasiassa tukijoukkojen toimesta keulakuvana.
Itse lähinnä otit nyt tuon idiootti ajatuksen esiin. Muut ovat lähinnä todenneet hänellä olevan tuon sairauden.
 
Gretan ollessa nyt 18-vuotias hänet voidaan siis viimein ottaa vakavasti?

Joo. Vakavasti. Viimein kaikki tietää että Gretan some tilit eivät ole hänen, vaan suuri osa "muka hänen" teksteistään on toisten käsialaa.

"Pieni tyttö lasten ja nuorten puolesta" ei enää toimi.
 
Joo. Vakavasti. Viimein kaikki tietää että Gretan some tilit eivät ole hänen, vaan suuri osa "muka hänen" teksteistään on toisten käsialaa.

"Pieni tyttö lasten ja nuorten puolesta" ei enää toimi.
Missä sanotaan, että muut kirjoittaa suurimman osan hänen twiiteistä? Tuossa paljastuksessa mielestäni sanotaan "tässä ehdotuksia, mitä voisit twiitata, mutta kuitenkin päätät itse mitä haluat kirjoittaa". Tottakai hänellä on tiimi, joka auttaa viestinnässä ja tuo mielestäni enemmän kertoo, että itse hallinnoi tiliään. Muutenhan hänelle ei tarvitse noita viestejä edes laittaa.
 
Totuus nyt kuitenki on, että tuota aspergeria käytetään tässä yhteydessä vahvistamaan oletusta hyväksikäytöstä. Se antaa helposti kuvan ettei henkilö ole voinut tehdä itse omia päätöksiään. Kyseessä kun ei ole edes sairaus.

Edelleen: tuo "lipsahdus" ei todista mitään tuollaisen puolesta. Se ei jankkaamalla muutu siitä miksikään.


Tuo menee liioitteluksi. Korkeintaan voisi sanoa, että aspergereilla on taipumus kohdistua liikaa yksittäiseen asiaan, jolloin Greta ihan luontaisesti toimii sopivana keulakuvana ilmastoliikkeelle. Mutta tämä on epäoleellista, pitäisi keskittyä siihen, miksi tämä putkinäköisyys on ongelma.
 
Kun käy lääkärillä voi sen ammattitaidon testata helposti kysymällä: "Voiko ihminen elää pelkällä kasvisravinnolla?"
Jos vastaus on jotain muuta kuin "Ei", kannattaa vaihtaa lääkäriä.

Voikohan Greta edes koskaan saada lapsia kun näyttää niin keskitysleiriltä karanneelta, tosin ehkä parempi ympäristön kannalta että ei lisäänny. Kiitos järkeville Gretan vanhemmille tästä.
 
Kun käy lääkärillä voi sen ammattitaidon testata helposti kysymällä: "Voiko ihminen elää pelkällä kasvisravinnolla?"
Jos vastaus on jotain muuta kuin "Ei", kannattaa vaihtaa lääkäriä.

Voikohan Greta edes koskaan saada lapsia kun näyttää niin keskitysleiriltä karanneelta, tosin ehkä parempi ympäristön kannalta että ei lisäänny. Kiitos järkeville Gretan vanhemmille tästä.
Luulen, että Greatalla on joku tauti tai vastaava joka tuon aiheuttaa, eikä kasvisruoka. Tai sitten psykologinen tauti kuten anoreksia.
 
Aivan kuin Gretan kaikki sanoma olisi täyttä paskaa, yhtä isoa ilmasto-salaliittoa jossa Greta on vain ison viher-agendan autistinen sätkynukke
Niinhän hän on. Hän ei ole mikään "pyhä Greta". Pelkkä näyttelijä vanhempiensa sekä heidän taustavaikuttajien teatterissa.
 
Denialismi on kyllä hurjalla tasolla täällä(kin) eräiden kirjoittelijoiden toimesta.

Ajatusleikkinä olisi hauska nähdä vaikka sinisilmäinen ja pellavahiuksinen poika paasaamassa ylivertaisuudestaan.
 
Hauska on ollut vuosien varrella kyllä seurata miten boomer -sukupolven setämiehet ja kaikki kotisohvan sertifioidut klimatologit hyökkää aina Gretan persoonaa kohtaan, usein ihan helvetin alatyylisellä retoriikalla vielä. Aivan kuin Gretan kaikki sanoma olisi täyttä paskaa, yhtä isoa ilmasto-salaliittoa jossa Greta on vain ison viher-agendan autistinen sätkynukke - siis täydellinen henkilöitymä johon voi kanavoida omat vitosluokkalaisen tasolla olevat tunteet ja kieltää samalla kaikki nykytieteen osoittamat tosiseikat ilmastonmuutoksesta. Parasta komediaa on lukea eri Thunberg -uutisten kommenttikenttiä Facebookissa, saa aika tarkan leikkauksen kys. asiantuntijajoukon sielunmaisemasta.
Kerro mitä järkevää omaa sanomaa Greta on jakanut?

Narsistinen pikkutyttö joka ei elämästä eikä maailmasta tiedä mitään, sitä pitäisi palvoa tai olet setämies. Vittu mitä paskaa. :D
 
Hauska on ollut vuosien varrella kyllä seurata miten boomer -sukupolven setämiehet ja kaikki kotisohvan sertifioidut klimatologit hyökkää aina Gretan persoonaa kohtaan, usein ihan helvetin alatyylisellä retoriikalla vielä....
Tiedä onko niinkään sukupolvi juttu, vai olisko kyse siitä että ns ilmastokieltäjät yrittää siirtää hänen (kuten monenmuunkin ilmastoaktivistin ) kahdolla katseen henkilöön tai muuten ohi varsinaisesta asiasta.

Some algortim sitten jakaa asiat kohteen mukaan, kupalat paisuu.
 
Huomautus - Alueella on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista.
Tiedä onko niinkään sukupolvi juttu, vai olisko kyse siitä että ns ilmastokieltäjät yrittää siirtää hänen (kuten monenmuunkin ilmastoaktivistin ) kahdolla katseen henkilöön tai muuten ohi varsinaisesta asiasta.

Some algortim sitten jakaa asiat kohteen mukaan, kupalat paisuu.
Sinähän olet 110% trolli, ja vielä harvinaisen kirjoitustaidoton. Vai haluatko osoittaa muutaman ns. Ilmastokieltäjän?
 
Huomautus - Alueella on tarkoitus keskustella ketjun aiheesta, ei kanssakeskustelijoista.
Hauska on ollut vuosien varrella kyllä seurata miten boomer -sukupolven setämiehet ja kaikki kotisohvan sertifioidut klimatologit hyökkää aina Gretan persoonaa kohtaan, usein ihan helvetin alatyylisellä retoriikalla vielä. Aivan kuin Gretan kaikki sanoma olisi täyttä paskaa, yhtä isoa ilmasto-salaliittoa jossa Greta on vain ison viher-agendan autistinen sätkynukke - siis täydellinen henkilöitymä johon voi kanavoida omat vitosluokkalaisen tasolla olevat tunteet ja kieltää samalla kaikki nykytieteen osoittamat tosiseikat ilmastonmuutoksesta. Parasta komediaa on lukea eri Thunberg -uutisten kommenttikenttiä Facebookissa, saa aika tarkan leikkauksen kys. asiantuntijajoukon sielunmaisemasta.
Kaiken olennaisen sinusta kertoo tuo boomer sitä ja setämiehet tätä. Olet oppinut kivan muotisanan ja sitä nyt toistelet, kuin ne muut intenetin papukaijat. Ihme ettet eri mieltä Kareneiksi sentään kutsunut. Etkö huomaa kuinka sinua ohjataan ylhäältä ja olet vain yksi samaa käsikirjoitusta toistava NPC? Oma ajattelu, oma output? Lisäksi pidän ihmeellisenä, että viihdyt tuollaisten henkilöiden seurassa siellä facebookin kuonapiireissä. Järkevät ihmiset eivät edes liity facebookkiin. Jätetään tuollainen lapsellinen nimittely pois ja yritetään ajatella omilla aivoilla.

Itse olen esim. hyvin huolissani Gretan terveydestä. Mitä mieltä sinä olet tuosta?
 
Viimeksi muokattu:
Tämä on kyllä jännää, kun vaikuttaa siltä, että jos suhtaudut Gretaan negatiivisesti, vasta silloin kuulut porukkaan joka ajattelee omilla aivoillaan. :hmm:
Et tainnut ymmärtää lukemaasi.
Jos toistelet internetistä opittuja muotisanoja ja nimittelee niillä muita, onko se omilla avoilla ajattelua? Enemmänkin lapsellista lammasmaista käytöstä, joka osaltaa vähentää sen mielipiteen merkitystä.
 
Väitän, että joka sana jonka tähän kirjoitan, on ajatuksella näppäilty. Muotisanat? Melkosta.
Hyvä juttu. Niin pitääkin. Et kuitenkaan taida olla se henkilö jonka viestiä lainasin tai joka näitä haukkumanimiä viljeli.
 
Tiedä onko niinkään sukupolvi juttu, vai olisko kyse siitä että ns ilmastokieltäjät yrittää siirtää hänen (kuten monenmuunkin ilmastoaktivistin ) kahdolla katseen henkilöön tai muuten ohi varsinaisesta asiasta.

Some algortim sitten jakaa asiat kohteen mukaan, kupalat paisuu.
Melko koominen kommentti.

Kai ymmärrät, että Greta on itse se keulakuvahenkilö johon huomio on nimenomaisesti ja tarkoituksellisesti kiinnitetty.
 
En ole tutustunut Gretan ajatuksiin tarkemmin, mutta sen tiedän, että viesti on oikea vaikken toteutuksesta itse tykkäisikään. Enkä edes halua katsoa Gretan vuorisaarnoja, mieluummin luen vaikka ilmastotieteilijöiden kirjoittamia kirjoja aiheesta. Kommentoin vain miten koomista on se, miten fanaattisesti tämä setä-osasto suhtautuu Gretaan ja hänen persoonaan, selvästi herättää patoutuneita tunteita ja iskee johonkin heikkoon kohtaan miehisyydessä. Ihmiset tarvii aina jonkun jota voi kivittää ja osoittaa sormella.

Ja siinä sivussa, voidaan unohtaa kokonaan rakentava keskustelu ilmastonmuutoksesta.
Ehkä sedät on vain rehellisempiä. Jos et kerran tykkää sen enempää toteutuksesta kuin vuorisaarnoista, miksi pitäisi väkisin teeskennellä, että kyseessä on varmaan oikeasti kuitenkin todella hieno ihminen?

Ehkä viestintuojaksi kannattaisi valita oikeasti hieno ihminen, niin se voisi mennä perille paremmin.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
261 846
Viestejä
4 549 017
Jäsenet
74 856
Uusin jäsen
Acceli

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom