Väite oli, että kaikkein mahtavimmat jutut tapahtuu työelämässä. Esimerkkejä mun mielestä mahtavista jutuista:
- Jalkapallon MM-kisojen loppuottelun ratkaiseva maali
Ei kyllä kiinnostaisi tippaakaan ammattiurheilijan elämä. Maailmanluokan futarin liksa kelpaisi toki. Toisaalta ihan vastaavia onnistumisen tunteita voisin itse kuvitella kokevani jossain kavereiden kanssa pelatussa legendaarisessa höntsämatsissa.
- Miljardivoiton tuottavan kaupan kättely
Minulle jonkun korporaation osakkeenomistajien rahapussin lihavoittaminen on ihan yhdentekevää. Toki jos tuosta saisi jonkun mojovan provikan niin se olisi toki jees, mutta silloinkin lähinnä sen takia mitä kaikkea muuta se raha mahdollistaisi.
- presidentin virkaanastujaiset
En ole millään muotoa kiinnostunut presidenttiydestä. Vaikuttaa aika vittumaiselta ja stressaavalta duunilta. Vai oliko tässä tarkoitus olla sen presidentin joku hännystelijä?
- Nobel palkinnon vastaanottaminen
Mikäänhän ei varsinaisesti estä voittamasta nobelia ihan harrastepohjalta.
- esiintyminen konsertissa kymmenille tuhansille ihmisille
Suvussa on pari ammattimuusikkoa. En missään nimessä vaihtaisi paikkoja heidän kanssaan.
Saa heittää vastaesimerkkejä, jos on eri mieltä. Ei mitään vaatimattoman elämän huippukohtia, vaan oikeasti joku maailman mahtava juttu, joka ei liity työelämäään.
Sä tunnut laittavan aika paljon painoarvoa ulkopuolelta, pääosin täysin tuntemattomilta ihmisiltä, tulevalle arvostukselle ja prestiisille. Ilmeisesti asian objektiivinen mahtavuus kasvaa lineaarisesti mitä isomman yleisön edessä se tapahtuu? Henkilökohtaisesti ei tuollainen kiinnosta oikeastaan ollenkaan. Elän elämää itseäni, en muita varten ja oikeastaan ainoastaan minulle läheisimpien ihmisten arvostus on minulle millään muotoa tärkeää.
Toki jos olisin oikeasti ns. itsenäisesti varakas ja loppuelämä olisi turvattu, voisin hyvinkin harrastella jonkin verran aikaisempaa merentutkijan työtäni, koska se oli todella mielenkiintoista ja antoisaa, ainakin tietyiltä osin. Toisaalta sitten käytännön tasolla siinä oli myös uskomattomat määrät paskaa vaakakupin toisella puolen kun sitä oikeasti teki työkseen.
Vähän kuten noissa sinunkin esimerkeissäsi. Kaikki ovat vähän sellaisia, että vaativat oikeastaan koko elämän omistamista noihin ja absoluuttisesti suurin osa noihin pyrintöihin lähtevistä ei tule ikinä saavuttamaan noita "objektiivisia" huippuhetkiä. Joten jos lähtökohtana on se ulkopuolelta tuleva arvostus ja mahdollisimman isolla teatterilla tapahtuvat onnistumiset, niin on muuten aika saatanan kova riski, että poltat koko elämäsi vittumaiseen työhön, ilman että ikinä saavutat noita "absoluuttisia huippuja".