My two cents. Sijoitussalkku on tuottanut jo useamman vuoden ajan enemmän pääomatuloja, mitä saan palkkaa päiväduunista. En voi kiistää, etteikö välillä mielessä olisi käynyt ajatus vapaaherran elämästä, mutta kun kuitenkin saan tehdä mielenkiintoista työtä IT-alalla, niin ei se vaihtoehto ikinä ole kovin realistinen ollut. Osittain kyse on varmasti myös turvallisuushakuisuudesta. Jos sijoitussalkun koko olisi useita miljoonia, niin saattaisin ehkä alkaa enemmän kyseenalaistamaan nykyistä päivätyötä.
Välillä olen mielessäni pyöritellyt mahdollisuutta tehdä 3 päiväistä työviikkoa, mutta koska korona on mahdollistanut etätyön viitenä päivänä viikossa, niin tuollekkaan ei ole ollut mitään sen suurempaa tarvetta.
Mitä taas tulee roinan keräämiseen, niin silloin joskus nuorempana kun ei ollut näin paljon rahaa käytössä, niin saatoin ostaa satasen T-paidan. Nyt kun rahaa on tilillä kymmenen kertaa enemmän, niin jopa kymppi T-paidasta on aivan liikaa
Ei mitään tarvetta omistaa autoa, venettä, mökkiä, tms statuksen takia. Kun näille on tarvetta, niin sitten vuokrataan.
Hyvän pyörän hommasin, mutta koska tulee harrastettua (maasto)pyöräilyä lähes päivittäin, niin useampi tonni tähän harrastukseen oli minusta ihan perusteltua, koska sellaista ei ole järkevää / mahdollista vuokrata.
Mitä enemmän on rahaa käytössä, niin sen vähemmän tuntuu olevan tarvetta ostaa mitään. Jos nyt voittaisin Ässä-arvasta 100.000 euroa, niin säästöön se menisi, koska jonkun Porschen osto tuottaisi mielihyvää sen kaksi viikkoa, jonka jälkeen kaikki huollot, yms. aiheuttaisivat enemmän stressiä, mitä tuollainen auto minulle ikinä tuottaisi.
Kyllä itselleni kaikkein eniten mielihyvää tuo juurikin se turvallsiuuden tunne, että vaikka työt lähtisi alta, niin ei tarvitse ainakaan seuraavaan kymmeneen vuoteen miettiä, että pärjääkö taloudellisesti. Silloin minusta nauttii siitä duunistakin paljon enemmän, koska kuitenkin alitajunnassa on tieto siitä, ettei tätä ole mikään pakko tehdä, jos tästä ei tykkää.
Myös omat mielipiteet voi töissä sanoa paljon rohkeammin ja esimiehiä ei tarvitse yrittää silittää myötäkarvaan, koska ne tarvitsee minua enemmän, kuin minä heitä. Iso henkinen muutos aikaisempaan, kun vihdoin oppisin ymmärtämään nämä asiat.
On kuitenkin lisättävä, että vaikka tykkään duunista, niin vuosi vuodelta on vaikeampaa yrittää selittää itselleen, että miksi mä poljen pilkkopimeässä marraskuun loskapaskassa fillarilla aamuisin töihin, jos vaihtoehtona olisi golffata jossain Kanarialla ja juoda Piña Coladaa palmun alla. Vielä toistaiseksi olen keksinyt mitä ihmeellisimpiä mutku ja sitku selityksiä itselleni, mutta kyllä tässä entistä lähempänä aletaan olla sitä tilannetta, että pahimpaan kaamosaikaan voisi olla ihan kiva viettää pari kuukautta jossain lämpimässä.
Jos nyt ei mitään todella ihmeellistä tapahdu, niin 2025 täytän 50 vuotta ja viimeistään siinä kohtaa mä alan viettämään talvet jossain ihan muualla. Noin. Nyt sekin on sanottu ääneen, niin ei ole enää mitään sijaa tekosyille olla toteuttamatta haaveita.
. Ehkä sitten kun muksut 5-10v päästä muualla niin voi tosissaan miettiä tollasia.
. Ja se kun tulevista töistä ei koskaan tiedä. Joskus kun on ollut sellasissa hommissa, että meisseli on ottassa ja mikään määrä unta ei riitä saamaan sitä väsymystä pois niin vapaus valita tai lopettaa on hemmetin isoja juttuja.
