Kortteisen väikkäri 90-luvulta teki itseeni aikanaan vaikutuksen (kuten myös hänen tutkimuksensa Lähiö, sekä Työtön).
Tässä emeritaprofessori Raija Julkusen (joka muun ohella oli myös sukupuolitutkija) arvio, joka kuvaa hyvin mistä siinä on kysymys.
”LOGO: KIRJAT Suomen mies työelämän sankarina Matti Kortteinen kiteyttää väitöskirjassaan monien suomalaisten kokemukset työpaikan nöyryytyksistä ja pakosta pärjätä vaikka veren maku suussa Matti Kortteisen Lähiö (1982) on puhutellut suomalaisia kymmenen vuotta. Se tuntui antavan osuvan ilmaisun yhteiselle kokemukselle maaltamuutosta, lähiöstä, sukupuolten suhteesta. Uskon, että Kortteinen on tehnyt sen taas: Kunnian kenttä kiteyttää monen kokemukset työelämästä.
Kortteisen varsinaisena kohteena on ns. joustavan tuotannon strategia ja sen vaikutukset työn sisältöihin ja työelämän suhteisiin. Mutta etsiessään vastausta tähän Kortteinen kertoo yhden ison tarinan suomalaisuudesta ja pienempiä tarinoita työelämästä ja sukupuolesta.
Tutkimus lähtee liikkeelle siitä, että Suomen teollisuutta ja muutakin elinkeinoelämää pyritään modernisoimaan asiakasmyötäisen joustavan tuotantomallin mukaisesti. Samalla sen luvataan tarjoavan itsenäisempää ja vaativampaa työtä sekä suurempaa yhteisymmärrystä yritysjohdon ja työläisten välillä. Näyttää siis siltä kuin modernisoitumisen eri tasot - palkkatyöntekijöiden yksilöityminen ja tuotannon joustavoittaminen - kohtaisivat.
Toisaalta Kortteisella kuitenkin on tutkimusnäyttöä siitä, että ristiriidat työssä koetaan sitä yleisemmiksi mitä modernimmasta ja automatisoidummasta tuotannosta on kysymys. Kortteinen kysyy miksi - ja rakentaa vastaukseksi kertomuksen suomalaisesta eetoksesta.
Vastaus syntyy "aidolla antropologisella tutkimusretkellä" kehityksen kärjessä olevien metallitehtaiden koneistajien sekä pankkien naisten (työ)elämään. Kirjan takakannen mukaan tutkimus on "ensimmäinen pitkäaikaisiin kenttätöihin ja syvähaastatteluihin perustuva selvitys siitä, mistä työelämän ristiriidoissa perustaltaan on kysymys".
Ja toki Kortteinen on tehnyt poikkeuksellisen paljon työtä, juonut viinaa ja laskenut koskea, saadakseen koneistajat puhumaan asioita, joita ei puhuta edes vaimolle. Naiset nyt kertovat itsestään sujuvasti ilman tutkijan erityisiä ponnisteluja.
Tuntematon työläinen
Kunnian kenttä on suomalaisen miehen kuva, joka lukijasta tuntuu aidolta ja tutulta.
Työtarinoista, kertoivat niitä metallimiehet tai pankkinaiset, vanhemmat tai nuoremmat, Kortteinen löytää saman kertomuksen kuin Väinö Linnalta tai koko suomalaisuusmyytistä: on kovaa, on pakko yrittää selvitä, on selvinnyt ja on siitä ylpeä. Tämän Kortteinen nimeää selviytymisen eetokseksi. Tältä pohjalta asettuvat henkilökohtaiset pärjäämispakot sosiaalisissa asteikoissa ja itsellisyyttä arvottava palkansaajakulttuuri.
Kunnian kentällä pärjätään veren maku suussa, ja samanlaisella veren maulla Kortteinen kirjoittaa työstä. Kirjassa vilisevät kunnia, häpeä, selviäminen, pärjääminen, uhrautuminen, ihmisuhri, alemmuus, nöyryytys, vitutus, kusetus, viha, kiukku . . . Tämä kuva ihmisten työelämästä on kovin erilainen verrattuna moniin työn sosiologian siloisiin suuntauksiin.
Toisaalta tässä ei ole mitään erityisesti suomalaista. Saman kuvan piirtää koko etnografinen tehdassosiologia. Tehtaan lattiaa, suorittavaa työtä ja hierarkioiden pohjia hallitsevat ihmisten yritykset selvitä nöyryytyksestä ja säilyttää kasvonsa.
Kunnian kenttä sisältää kertomuksen kertomuksessa, eli Kortteisen oman selviämistarinan: miten kovaa oli löytää oikeat tavat saavuttaa metallimiesten luottamus, mutta selvisin ja olen ylpeä.
. . ja hänen naisensa
Kun miehet uhraavat itseään työlle, niin naiset tekevät kaikkensa muiden ihmisten eteen. Vanhemmilla naisilla tämä muiden eteen eläminen on itsestään selvää, nuoremmat taas kyseenalaistavat sitä ja pohtivat, mikä on heidän oikeutensa elää itselleen.
Mutta ylipäätänsä metallimiesten vittusaatanaörähtelyt ja pankkinaisten sivistyneempi puhe ovat niin kaukana toisistaan, että oikein jää miettimään, miten ne puhuvat samassa keittiössä ja samassa sängyssä, kun suomalaisessa luokkarakenteessa kuitenkin joutuvat naimisiin keskenään.
Muutenkin tutkija heittää jännittävän ajatuksen suomalaisen sukupuolijärjestelmän epäeroottisuuden ymmärtämiseksi. Sukupuoltenkin suhde on rakentunut yhteisessä selviämisen eetoksessa, jossa ennen kaikkea kysytään, tekeekö kumpikin osuutensa selviämisen eteen. Ja se, jonka ainakin on ollut selvittävä, on nainen, sillä miehet ovat voineet häipyä kuvioista menehtymällä kunnian kentillä.
Köyhtyy, ei köyhdy . . .
Nyt Kortteinen siteeraa itseään vuodelta 1987 ja toteaa, että nyt esitetyn aineiston valossa tuskin kukaan voisi osua pahemmin harhaan.
Nyt Kortteinen on kuin itse Harry Braverman, työn köyhtymisteesin vimmaisin esittäjä. "Kysymys ei siis enää ole siitä, että koneistajat hallitsevat työpistettään. Työpistettä hallitsee automaattisesti toimiva integroitu koneryhmä, jonka toimintaa toimihenkilöt ohjaavat ja työntekijät avustavat", hän kirjoittaa.
Tutkijan olisi toivonut enemmän pohtivan sitä, miksi erilaiset aineistot tuottavat niin erilaisia johtopäätöksiä, sillä Kortteinen vuonna 1987 oli yhtä hyvä ja rehellinen tutkija kuin vuonna 1992.
Viime kädessä joustavan tuotannon sisältämä lupaus kariutuu siihen, että se ei ylitä työelämän sisäänrakennettuja hierarkioita, säätyrajoja ja työnjakoa. Markkinoiden ääni onkin johdon ääni. Koneistajan elämässä ylittämätön säätyraja kulkee matalalla ja lähellä, toimihenkilön kohdalla. Pankkitoimihenkilöiden työtä taas joustavoittamisen yhteydessä organisoidaan hyvin klassisen kaavan mukaan, jakamalla heidät kahtia, "parempiin" neuvojiin ja kassojen liukuhihnalle.
Joutuminen jakolinjojen väärälle puolelle yhteiskunnassa, jossa kaikilla periaatteessa on samat pärjäämisen mahdollisuudet, synnyttää koko elämää leimaavaa alemmuutta. Työelämän alistusrakenteiden purkaminen edellyttäisi paljon radikaalimpaa työpolitiikkaa, sellaista, jota insinöörit, johtajat tai ammattiyhdistysliike eivät koskaan visioi.
RAIJA JULKUNEN Kirjoittaja on yhteiskuntatieteiden tohtori, joka on tutkinut työelämää, hyvinvointivaltiota ja sukupuolijärjestelmää. Hän työskentelee yhteiskuntapolitiikan lehtorina Jyväskylän yliopistossa.
Kunnian kenttä. Suomalainen palkkatyö kulttuurisena muotona. Hanki ja jää 1992.
Kirjailija: Kortteinen Matti ”
www.uusisuomi.fi
