• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Feminismi ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus

Mutkun FBI ei ole kolmannen osapuolen faktantarkastaja vaan valtion byroo.
Jos poliisi tai viranomainen kehottaa sinua tekemään jotain, toimitko kehotuksen mukaan, vai odotatko aina, että saat käskyn, ja lopulta istut putkassa jos et noudattanut käskyä?
Siinä tapauksessa valtion byroon olisi pitänyt tarttua itse lähteeseen (nypost), ei aiheeseen linkittävään kolmanteen osapuolueen. Jos joku maanpetos kuvitelmat olisivat todellisuutta, näin olisi tehty, ei tehty koska Facebook oli helpompi uhri painostukselle, heidät saatiin a) peloteltua, b) suostuteltua tai c) uskoteltua.

Ei yllätä nämä Zuckerbergin ulostulot kun uus sheriffi on kaupungissa.
Mark Zuckerberg on myöntänyt asian jo useampi vuosi sitten ja puhunut siitä avoimesti, aikaa jolloin Trumpin poliittinen tulevaisuus näytti synkältä.
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuosta yhtään mitään juttua ollut, mikä tälle peittelylle oli motiivina

Vaatiiko tämä nyt kovaa mielikuvitusta? Ei haluttu negatiivista julkisuutta Bidenille

Siinä tapauksessa valtion byroon olisi pitänyt tarttua itse lähteeseen (nypost), ei aiheeseen linkittävään kolmanteen osapuolueen. Jos joku maanpetos kuvitelmat olisivat todellisuutta, näin olisi tehty, ei tehty koska Facebook oli helpompi uhri painostukselle, heidät saatiin a) peloteltua, b) suostuteltua tai c) uskoteltua.

Vaihtoehto d) vielä että faktantarkistajat olivat Bidenleiriläisiä ja hymyssä suin sensuroivat.

Mutta oleellista ja hieno homma että tällainen paske jää historiaan oli mikä tahansa case kyseessä.
 
Siinä tapauksessa valtion byroon olisi pitänyt tarttua itse lähteeseen (nypost), ei aiheeseen linkittävään kolmanteen osapuolueen. Jos joku maanpetos kuvitelmat olisivat todellisuutta, näin olisi tehty, ei tehty koska Facebook oli helpompi uhri painostukselle, heidät saatiin a) peloteltua, b) suostuteltua tai c) uskoteltua.
Tarkennetaan nyt vielä että Zuckerbergin mukaan FBI ei juuri tähän NY Postin juttuun liittyen antanut mitään kohdennettua kehotusta ollenkaan vaan FBI oli vaan antanut tiedoksi että ulkomaista vaalivaikuttamista oli käynnissä ja että somejen tulisi olla sen suhteen varuillaan. Zuckin mukaan FB:ssa sitten ihan itse arvioitiin että NY Postin juttu vaikutti epäilyttävältä tuon informaation valossa. Mitään faktantarkistajia ei tuota päätöstä ollut tekemässä.
 
Niin siis arvioitiin että ei ollut faktaa...vaan epäilyttävä juttu. Mikäs tämä prosessi oli ellei faktantarkistusta? :rofl2:

Mistä muuten tiedät kuka tai ketkä tarkalleen ottaen päätöksen teki ja mikä hänen tai heidän tittelinsä ja toimenkuvansa oli?
 
Viimeksi muokattu:
Vaikuttaa nyt tässäkin olevan niin monta erilaista versiota, ettei se joukkojen viisaus tässäkään kohtaa tunnu konvergoituvan minnekkään tolkulliseen lopputulemaan.
 
Tarkennetaan nyt vielä että Zuckerbergin mukaan FBI ei juuri tähän NY Postin juttuun liittyen antanut mitään kohdennettua kehotusta ollenkaan vaan FBI oli vaan antanut tiedoksi että ulkomaista vaalivaikuttamista oli käynnissä ja että somejen tulisi olla sen suhteen varuillaan. Zuckin mukaan FB:ssa sitten ihan itse arvioitiin että NY Postin juttu vaikutti epäilyttävältä tuon informaation valossa. Mitään faktantarkistajia ei tuota päätöstä ollut tekemässä.
Kannattaa nyt lukea myös lainaamani käyttäjän vastauksia missä spekuloitiin ties millä oikeudellisilla seuraamuksilla tai sanktioilla, koska ne ovat oleellinen osa viestini pointtia. Vastauksesi on ilmeisesti c), FBI lähestyi Facebookia epäillystä ulkomaisten tahojen vaalivaikuttamisesta ja Facebook reagoi tähän tavallaan. Me voidaan takertua lillukanvarsiin kuka tai mikä osasto päätöksen teki ("epäilyttävän vaalivaikuttamisen" löytäminen tuskin oli hankala projekti Facebookille, koska 2016 vaalit ja Venäjä, sekä sen hetken (2020 vaalit) päivän kuumin poliittinen aihe Joe Bidenin poika.), mutta lopputulema on joka tapauksessa sama, eli tietoa pyrittiin sensuroimaan.

Reagointi ei sinänsä tule yllätyksenä, erityisesti silloin kun kuviteltu tieto tulee uskottavalta taholta. Ajatusleikkinä, jos ihminen tai yritys saa vihiä, että asuin- tai yritysalueella on ollut epäilyttävää liikehdintää ja taustalla on esimerkiksi aiempia murtoja, niin hyvin moni ihminen tai yritys reagoi siihen tietoon tavallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Hesarin meltdown ulina-artikkeli Mark Zuckerbergin viimeisestä puheesta:

Zuckerberg käytännössä julisti että Meta aikoo lakkauttaa radikaalivasemmistolaisen sensuurin, woke-mädätyksen ja muut niiden sivuilmiöt metan palveluissa
Onhan tämä nyt aivan mahtava asia, paitsi tietenkin sensuurin kannattajille ja siitä hyötyjille. Täälläkin foorumilla kalikka kalahtaa kun misinformaation levittäjiksi nimenomaan nimitetään MAGA/PS/Putin jengi sekä ei varmasti yllätä ketään, että HS on paniikissa. Ihanku joka poliittisesta suunnasta ei tulisi saman verran misinformaatiota ja pohjimmiltaanhan tää sensurointi on ollut vaan jonkinlainen seuraava leveli rasismi&maahanmuuttaja -keskusteluissa ja kyky hallita poliittista vastustajaa ja nimenomaan oikeistolaisempia julkaisuja sensuroida. Nyt peli muuttui avoimemmaksi kaikista suunnista mikä on ainoastaan ja vaan hyvä asia. Lukijalle vastuu, eikä anneta poliittisesti vinoutuneiden "faktantarkastajien" kontrolloida uutisvirtaa.
 
Eikö jatkossa puututa venäläisten propagandaan?
 
Eikö jatkossa puututa venäläisten propagandaan?
Se varmaan olisi suotavaa kyllä. En kylläkään usko, että Putinin trollitehdas on suurimman tai pienenkään osan jenkeissä MAGA porukan tai suomessa PS porukan julkaisujen takana. Kunhan lainasin toista keskustelijaa tältä foorumilta joka niputti noi kaikki yhteen vaikka en itse ymmärrä niiden yhteyttä.
 
Uskot varmaan kuitenkin sen että jonkin osan takana mitä tulee jenkkeihin? Näistä USA:n oikeusministeriön alla suoritetuista Putinin vaalivaikuttamiseen liittyneistä raporteistahan löytyy ihan konkreettisia esimerkkejä sometileistä ja muusta kuten Demokraattipuolueen hakkeroinnista joiden takana oli Venäjä. Sama meno on jatkunut joka vaaleissa. 2024 vaaleissakin FBI varoitti mm. Venäjän vaalien vaikuttamistarkoituksessa tekaisemista videoista (jotka oli ihan nähtävissä) ja paljastui esim. että jenkkioikeiston "vaihtoehtomedialle" oli kaadettu Tenet Median kautta miljoonia. Nämä mainitakseni vain hyvin pienen osan kaikesta raportoidusta.
 
Viimeksi muokattu:
Kunnon brain rot kyllä porukalla joka tätä kannattaa. Mistään muustahan tässä ei ole kyse kuin disinformaation levityksen mahdollistamisesta. Putinin trolleja harmittaa kun ei voi niin vapaasti valehdella niin aletaan sitten ulisemaan kuvitellusta "radikaalivasemmistosta" ja "sensuurista".
Tuossahan mainittiin että sensurointia suoritettiin ns. "herkistä" aiheista, riippumatta ovatko ne totta vai ei.

Esim. jos sanoo tieteellisen faktan että sukupuolia on vain kaksi, olisi tullut sensuuria tai jopa bänniä koska joku harhaluuloinen saattaa kuvitella toisin ja pahoittaa tuosta faktasta mielensä.

Putinin väärään tietoon oikea lääke puolestaan on ihmisten medialukutaidon ja kriittisen ajattelun kehittäminen, ja kykyä tarkistaa väitteitä useista lähteistä. Ei kannata uskoa kaikkea paskaa mitä jotkut väittävät, kuten että sukupuolia on ihmisillä muka enemmän kuin kaksi, tai että ihminen voi vaihtaa sukupuoltaan.

Koska olen sananvapauden kannattaja, minun puolestani Facebookissa tuollaisia valheita saa edelleen kyllä suoltaa. Jos taas puhutaan lasteni opettamisesta julkisissa kouluissa, siellä en kyllä katso hyvällä valheiden väittämistä todeksi, kuten puhetta sukupuolien moninaisuuksista. Lapsille ei välttämättä ole vielä kehittynyt tarpeeksi kriittistä ajattelukykyä, enkä vanhempana pysty välttämättä myöskään tarkkailemaan mitä lapsilleni on tunneilla väitetty, jotta voisin korjata väärät väittämät kotona.

Erona ehkä onkin se että osaan tehdä eron lasten ja aikuisten välillä. Jälkimmäisille suon ajattelun vapauden ja oletan heidän pystyvän suorittamaan kriittistä ajattelua, pieniltä lapsilta en sellaista vielä vaadi ja oleta.

Vähän tähän liittyen, on ollut mielenkiintoista seurata nuoren sukulaisnaisen henkistä kehittymistä. Teini-ikäisenä ja nuorena aikuisena hän oli syvästi uskovainen (helluntailainen, ei peritty vanhemmiltaan), oli yleisesti ajatuksiltaan varsin vasemmistolainen. Lähestyessään 30-vuoden ikää hänen ajatuksensa tuntuvat muuttuneen, nykyisin kokee olevansa enemmänkin agnostikko eli alkanut epäillä Jumalan olemassaoloa mutta myös miettii "uskonasioita" enää varsin vähän, kuitenkin kokee kristinuskon tarjoamat pehmeät arvot ihan kannatettaviksi eli mikään kristinuskon vastustaja hänestä ei ole tullut. Maahanmuuttoasioissa hän on muuttunut naiivista "kaikki turvapaikanhakijat ovat hädänalaisia pakolaisia" jopa varsin maahanmuuttokriittiseksi, osaksi omakohtaisten kokemusten myötä Helsingin yöelämässä.

Minusta selkeästi näytti että naiivista teinistä on alkanut kasvaa kriittisesti ajatteleva ja muita kyseenalaistava älykäs nuori nainen, johon osaltaan on vaikuttanut omat kokemukset ja mitä näkee ympärillään. Huomaan tämän myös kun hän keskustelee minun kanssani, hän pitää varmemmin kiinni omasta näkemyksestään ja uskaltaa kyseenalaistaa minunkin näkemyksiäni, aiemmin hän tuntui lähinnä vain myötäilevän mitä muut (minäkin) sanoivat. Ehkä hän kokee nykyisin vähemmän tarvetta yrittää miellyttää kaikkia muita ajatuksillaan?

Pidän mahdollisena että nuorempana hänen hakeutumisensa helluntailaisuuteen oli osittain myös turvan ja lohdun hakua elämään joltain suunnalta, ja vartuttuaan ja itsevarmuuden kasvettua hän kokee tälle vähemmän tarvetta.
 
Viimeksi muokattu:
Ainut oikea tapa olisi vetää nuo facebookit ja twitterit kokonaan alas.
Eikö riitä että jokainen päättää itse hengaileeko niissä? Minulla on FB-tili mutta viimeksi olen käväissyt siellä ehkä kaksi vuotta sitten. Twitter/X en ole varma, ehkä olen joskus tehnyt tilin sinne mutta en seuraa enkä käy siellä ollenkaan.

Whatsapissa olen kahdessa ryhmässä mukana (vanhojen koulukavereiden ja lähisukulaisten ryhmät), mutta en jaksa niissäkään hengailla, käyn ehkä muutaman kerran vuodessa katsomassa mikä on meno tai sanomassa jonkun sanasen.

En tiedä llasketaanko Youtube someksi, siellä kyllä tulee usein käytyä, jopa kommentoimassa. Pitäisikö sekin ajaa alas etteivät ihmiset vain saa sieltä "väärää" tietoa?

Ainoat kosketuspintani noihin someihin on kun perinteisissä medioissa ja näillä internetin keskustelupalstoillakin viitataan ja linkataan jatkuvasti niissä oleviin "uutisiin" kuten että Trump tai Musk sanoi kuulemma taas jotain "outoa", kuten kun Musk vitsaili olevansa 3000 vuotta vanha alien koska X:ssä oli joku bugi hänen liittymispäivässään, ai että oli taas uutisen arvoinen juttu mutta koska Musk piti voida esittää taas "oudossa" valossa vaikka oli ilmiselvä vitsi.

Somea ja näitä internetin keskustelupalstoja pidän kyllä sikäli tärkeinä että ihmiset voivat saada tietoa vapaammin muualtakin kuin valtion kontrolloimilta tai politisoituneilta perinteisiltä medioilta jotka ennakkosensuurilla päättävät mitä ihmiset saavat nähdä.
 
Kyllä sitä ihan suoranaista disinformaatiota tulee ihan jokaselta poliittiselta blokilta oli ne sitten woke blokkia tai maga blokkia, ja aktiivisesti halutaan toinen puoli aina hiljentää noissa somekanavissa, koska ne levittää disinformaatiota ja on olevinaan millon minkäkin paholaisen asialla. Facebook aika rajusti jossain vaiheessa ennakkosensuroi esimerkiksi rasistiseksi katsomiaan viestejä, nyt mennään toiseen suuntaan missä aletaan hiljentämään muuta porukkaa.

Wikipedia ei ole luotettava lähde ja on yksi pääsyyllisistä siihen miten tiedon käsite on saatu rapautettua. Ne ei ole minkään tietoon liitettävän tahon vertaisarvioimia vaan anonyymin "yhteisön". Jos vaikka katsoo niitä vanhoja paljon parjattuja tietosanakirjasarjoja, huomaa sen eron millasilla natsoilla ennen on tietoa päässyt kansalle jakamaan, liikutaan ihan eri planeetalla mitä kaikenlaisissa "wikeissä". Se wikipedia perustuu siihen romanttiseen 90- luvun ja 2000- luvun alun optimistiseen ajatteluun verkostoissa olevasta joukkojen viisaudesta, missä lopulta aina kaikki konvergoituisi lähelle totuutta kun jokainen tietää jotain ja on vilpittömin mielin valmis sen kontributoimaan. Tämähän ei pidä paikkaansa jos joukko on pieni tai tarpeeksi suuri joukko haluaa käyttää tuota mielipidevaikuttamiseen, wikipedia oli yhtenä disonformaation levittäjänä mm. viime vuoden britannian mellakoissa kun sinne joku porukka vaan työnsi "oikeaa tietoa" sinne . Myös pysyvämmissä artikkeleissa on aivan järkyttäviä virheitä, lähteitä puuttuu tai ovat vanhentuneita, tai on vaan kirjotettu joku outo epämääräinen mielipide totuutena.

Netissä on tällä hetkellä ennätys määrä käyttäjiä ja ennätys määrä propagandaa, mitään konvergoitumista kohti totuutta ei ole tapahtunut eikä tapahdu, jokanen löytää oman vaihtoehtotodellisuutensa mistä saa tehtyä sen oikean ja kaikki muu on väärää disinformaatiota. Tän vuoksi se wikipedia on ollu yksi pääsyyllinen tiedon rapauttamiseen, kun se ei vaan ole tietoa jos tarpeeksi moni ihminen on tiettyä mielipidettä tietystä asiasta. Tieto ei ole mikään demokratia, vaikka wikipedia ajattelun mukaan on. Maa ei muutu litteeksi vaikka 100% wikipedian "yhteisöstä" niin uskoisi.
Eikä tässä vielä kaikki, nyt tekoäly on tullut mukaan sotkemaan kuviota ja antaa ohjeita kuinka spagetista voi tehdä maukkaampaa keittämällä sitä bensiinissä tai että on terveydelle hyväksi niellä yksi pieni kivi päivässä, vain siksi koska tekoäly ei ole ymmärtänyt keränneensä tietoa The Onion-huumorisivustolta tai joltain somealustan vitsailevalta vääräleualta.

Ei yllätä nämä Zuckerbergin ulostulot kun uus sheriffi on kaupungissa. Vahvistaa lähinnä aikaisempaa sanomaani. Mites, jos Harris olisi voittanu olisi ihan päinvastaset jutut kuinka hienosti torjuttiin disinformaatiota ja yhteistyö yritysten ja hallinnon välillä toimi saumattomasti. Tuossakin on jo aivan selvää, että "totuus" on noille riippuva siitä kuka nuijaa tuossa maassa heiluttaa.
Uskon kyseessä olevan enemmän käyttäjäkunnan eli kansan mielen (mahdollinen) muuttuminen näihin asioihin, kuin siihen kuka sattuu olemaan presidenttinä. Käyttäjäkuntahan ne rahat somealusoille mahdollistavat, ei presidentti. Toki presidentin vaihtuminen on yksi mahdollinen merkki tuosta mielen muuttumisesta.

Oliko Trumpin aiemmalla kaudella havaittavissa samaa että somealustat ja mediat olisivat alkaneet kovasti myötäillä Trumppia "koska oli uusi seriffi talossa"? Silloin kuitenkin oli kaikki BLM-mellakat jne.
 
Hesarin meltdown ulina-artikkeli Mark Zuckerbergin viimeisestä puheesta:
Oli kyllä huvittava pläjäys, otsikosta lähtien luodaan jo mielikuvia lukijoille, nyt piipun päässä on Zuckerberg. Media tuo sanan- ja ilmaisunvapauden puolestapuhuja tuskin oli yhtä huolissaan sanan- ja ilmaisunvapauden rajoittamisesta, kun näitä muutoksia ja algoritmeja 2010-luvulla alettiin rakentamaan, ainakaan kotimainen. Loppukaneettina kuitenkin saadaan jonkilainen mutta, mutta se mutta jäi jutusta pois: "Zuckerbergin videolla esittelemä vapaus on tietysti hyvä asia. Sananvapaus ja moniäänisyys ovat lähtökohtaisesti hyvästä." Punavihreät toimittajat tulkaa jo ulos kaapista.

Mielenkiintoista nähdä, kuinka EU tulee laittamaan Saksan säestyksellä kapuloita rattaisiin, tuleeko taas sakkoukaaseja, taipuuko Meta vai pitääkö EU:n jonkun höpöhöpö termin tai uhkan takia harkita palveluiden rajoittamista mantereellamme. (jännä miten täällä "vapaassa onnelassa" mietitään jatkuvasti, mitä voitaisiin tänään rajoittaa tai sensuroida.)
 
Statistiikka

Viestiketjuista
264 126
Viestejä
4 576 022
Jäsenet
75 363
Uusin jäsen
sidni100

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom