Olette te mussukoita. Tuo esimerkki, suomi toisena kielenä maahanmuuttajille on ihan aito esimerkki positiivisesta erityiskohtelusta, joka luotiin jo 90-luvulla kun Jugoslavian pakolaisia alkoi tulla isommin.
Tässä tapauksessa aiheeseen sopien, kuten inhimillisen pääoman puolella yleensäkin, resurssi ei sinällään ole rajallinen kun jokainen koulutukseen sijoitettu euro tuo pitkän aikavälin tarkastelussa useamman takaisin (siitä kuinka monikertaisena on erilaisia tutkimustuloksia, mutta koulutustaloustieteilijät ovat varsin yksituumaisia siitä, että moninkertaisena kuitenkin).
Koska kuitenkin taloudellinen hyöty tulee varsin pitkän ajan kuluessa, on valtio maksanut kunnille tukea suomi toisena kielenä koulutukseen. Tämän vuoksi kunnat ovat usein hyvin halukkaita sitä järjestämään, muuttotappiokunnat toki muutenkin mielellään ottavat maahanmuuttajia taloutta paikatakseen (mutta se ei liity tähän sen kummemmin).
Opettajaresurssi on toki rajallinen, mutta koska Suomessa on opettajia koulutettu muista syistä ns. riittämiin, meillä se on sitä vain paikallisesti joillakin alueilla. Pääsääntöisesti opettajarekryt onnistuu, koska aiheesta kiinnostuneita opettajia riittää hyvin, ja esimerkkinä tästä vaikkapa Ylitorniolla on median mukaan vastuuopettajana tuplatohtori.
Tämä on luonnollisesti osoittautunut menestystarinaksi. Ja on oikeasti hyvä esimerkki positiivisesta erityiskohtelusta, joka hyödyttää maahanmuuttajia, yhteiskuntaa ja yrityksiä. Eikä ole ollut pois keltään toiselta. Ja on nykyisin jo lainsäädännössä sekä maahanmuuttajien oikeutena että kuntien velvoitteena, kuuluen myös kiinteästi osaksi kotoutumista. On siis establisoitunut koulutusjärjestelmämme osaksi.
Ehkä siksi reaktiona tulikin verbaalisia itkupotkuraivareita, erilaisia ehtojen asettamisia yms.
Ehkä kuitenkin olisi vaan hyvä nousta sieltä kategorisen kieltämisen poteroista ja huomata, että positiivinen erityiskohtelu ei ole mikään yksioikoinen ja ehdoton asia, vaan sitä on onnistunutta, epäonnistunutta ja kaikkea siltä väliltä.