Noniin, oma seikkailu Fallout76 parissa on nyt ohi.
Kovana fanina en välittänyt siitä miten paljon sitä haukuttiin ja seurasin streamereitä, ettei tule yllätyksenä mitä sitten saa.
Ostin heräteostoksena, kun tuli niin pian alennus ja tykkäsin sen viikonlopun tuossa pelailla, sisältöä oli paljon, mutta valitettavan rajoittuneessa muodossa.
Aiemmassa viestissä taisin kertoa että luettavaa ja äänikirjoja on pilvin pimein ja niitä oli kiva lueskella ja kokea sitä selviytyneiden tarinaa, mutta kyllästys alkoi vähän vallata kun jonkun 30+ kirjeen ja viestin ja äänikirjan jälkeen lisää vain löytyi ja niitä olisi pitänyt lukea nopeasti spawnaavien scorched zombojen keskellä.
Siihen kun lisää sen että jostain syystä minun crashit alkoivat tapahtumaan kokoajan useammin ja pahimmoillaan crashin jälkeen inventaariosta tyhjeni kamaa ja questi muuttui mahdottomaksi palauttaa, alkoi turhauttamaan.
En mitenkään voinut odottaa että mulla olisi näitä pelintappocrasheja näin paljon, kun striimereillä niitä oli harvakseltaan. Pelin edetessä niitä alkoi tulemaan 30min välein tai useammin.
Päätin että kun se on nyt ajankohtaista, niin koitan ottaa refundit ja ostan joskus uudestaan kun se on ehkä patchattu ja vielä kovemmilla alennuksilla.
Bethesdan emaili oli tyly: Downloadaajille ei refundia. Onneksi Humble Bundle josta ostin, hyvitti ihan täysin kinastelematta summan takaisin minulle ja hyvä niin. Parempi niiden tapella sen yrityksen kanssa palautuksista.
Lyhyt pisteytys pelistä:
Ei vastaa tällä hetkellä missään nimessä hinta/laatua, mutta potentiaalia on.
Eikä toimi moninpelinä, jos haluaa lukea tarinat rauhassa.
Tarina 1/5 yleisellä tasolla, mutta kun lueskeli niin jotkut tarinat oli jopa 4/5
Tekeminen 2/5, pelkkää loottimista ja aika heikko craftisysteemi
Taistelut 4/5 (tykkäsin ammuskella kaikkia ja sitten sai mennä paniikissa karkuun kun tulikin lauma scrochedeja jne)
Toimivuus 1/5, miten voi nykyaikana olla noin keskeneräinen peli? Kuka siellä on ollut ohjelmoimassa ja valvomassa, joku moniosaajako?
(kuvassa yksi todella hyvä tarina vaikka surullinen kohtalo)
