• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Euroryhmän 1540 mrd kriisipaketti ja Suomen maksutaakka

Onko Suomen pikkukompensaatio tai ”allekirjoitusbonus” 150 miljoonaa maaseudun kehittämisrahaa kompensoimaan kehysleikkauksia niin, että saatava säilyy ennallaan meidän osalta?
 
Elvytyspakettineuvottelut ovat päättymässä täydelliseen katastrofiin Suomen osalta.

Vastineeksi vähintään 8,5 miljardin euron arvoisen tulonsiirron hyväksymisestä Suomi saisi Jan11:n mainitseman 150 miljoonan euron kertaluontoisen maaseudun kehittämisrahan.

Vastaavasti "frugal four" on onnistunut neuvottelemaan itselleen seuraavat vuotuiset maksualennukset ja ovat ilmeisesti kiristämässä vielä lisää alennuksia:
-Hollanti: 1,921 miljardia euroa
-Ruotsi: 1,069 miljardia euroa
-Itävalta: 565 miljonaa euroa
-Tanska: 322 miljoonaa euroa

Ennustan että Suomen nettomaksut EU:lle nousevat tuon nyt saavutetun 150 miljoonan euron verran vuodessa, kun EU-komissio kerää "frugal four" maiden ja Saksan saamat maksualennuksia muilta mailta.

Ne rahastot, josta Suomi olisi saattanut saada murusia, ovat uudessa ehdotuksessa leikkautumassa merkittävästi. Esimerkiksi siirtymärahasto, jonka tarkoituksena on tukea saastuttavia aloja siirtyessään ympäristöystävällisempään tuotantoon, leikkautuu 30 miljardista 10 miljardiin. Tämä tarkoittaa Suomessa sitä, että EU ei tue juuri mitenkään turpeeseen perustuvan energiatuotannon alasajoa. Tutkimusta ja kehitystä tukeva Horizon Europe -ohjelma leikataan 10 miljardista 5 miljardiin euroon.

Viimeksi muokattu:
Lainaan tänne toiselta foorumilta nimimerkki "Jukka Virtasen" analyysia tulonsiirroista. Ajatuksia herättävää, kannattaa lukea.

Tulonsiirtoihin perustuva elvytysrahasto olisi kallis suomalaisille. Esityksen mukaisesti noin 70 % varoista kohdentuisi muun kuin koronan perusteella. Täten elpymisrahasto nro 1:teen kuuluisivat merkittävät rakennerahastojen kaltaiset tulonsiirrot Itä-Eurooppaan. EU:n budjetti lähes kaksinkertaistuisi.

Rakennerahastojen yms. vuolasta tukea yrityksille mainostetaan mm. Puolan investointiaineistossa. Niinpä lukuisat yritykset ovat siirtäneet toimintojaan Suomesta Puolaan. Tällaisia yrityksiä ovat mm: Cargotec, Finn-Marin, Fiskars, Nokia Solutions and Networks, Nordea, Oras, Patria, Pilkington, Ruukki Construction, Unilever, UPM jne.

Jos hallitus hyväksyy elpymisrahaston (lue: komission elpymisrahaston ja vuosikymmenten velkaunionin), niin se kannustaa samalla tulonsiirroin Itä-Eurooppaan suomalaisten irtisanomista ja tehtävien siirtämistä sinne. Tämä voi kohdistua lähivuosina useisiin tuhansiin tehtäviin. Jo nyt ehkä noin 10 – 20 000 tehtävää on siirretty täältä Itä-Eurooppaan yritysten sisällä. – Tätäkö hallitus haluaa? Tämä olisi isku suoraan kansaa vastaan.
 
Elvytyspakettineuvottelut ovat päättymässä täydelliseen katastrofiin Suomen osalta.

Vastineeksi vähintään 8,5 miljardin euron arvoisen tulonsiirron hyväksymisestä Suomi saisi Jan11:n mainitseman 150 miljoonan euron kertaluontoisen maaseudun kehittämisrahan.

Vastaavasti "frugal four" on onnistunut neuvottelemaan itselleen seuraavat vuotuiset maksualennukset ja ovat ilmeisesti kiristämässä vielä lisää alennuksia:
-Hollanti: 1,921 miljardia euroa
-Ruotsi: 1,069 miljardia euroa
-Itävalta: 565 miljonaa euroa
-Tanska: 322 miljoonaa euroa

Ennustan että Suomen nettomaksut EU:lle nousevat tuon nyt saavutetun 150 miljoonan euron verran vuodessa, kun EU-komissio kerää "frugal four" maiden ja Saksan saamat maksualennuksia muilta mailta.

Ne rahastot, josta Suomi olisi saattanut saada murusia, ovat uudessa ehdotuksessa leikkautumassa merkittävästi. Esimerkiksi siirtymärahasto, jonka tarkoituksena on tukea saastuttavia aloja siirtyessään ympäristöystävällisempään tuotantoon, leikkautuu 30 miljardista 10 miljardiin. Tämä tarkoittaa Suomessa sitä, että EU ei tue juuri mitenkään turpeeseen perustuvan energiatuotannon alasajoa. Tutkimusta ja kehitystä tukeva Horizon Europe -ohjelma leikataan 10 miljardista 5 miljardiin euroon.

Femakkohallitus "suorittaa" taas kerran. Kun ollaan niin globalisteja ja EU-uskovaisia, niin mitä voi odottaa?
 
Hölmöläisiä viedään taas kuin pässiä narussa.

EU:sta on muodostumassa vääjäämättä tulonsiirtounioni

"Meidän suomalaisten verotus ja valtionvelka tulee luonnollisesti tämän myötä kasvamaan ja kilpailukykymme heikkenee entisestään. Lisäksi EU:lle tarjotaan vielä verotusoikeus. EU:sta on koronakriisin varjolla muodostumassa tulonsiirtounioni siitäkin huolimatta, että useat asiantuntijat pitävät tätä EU:n perussopimuksen vastaisena."

"Harvassa on kuitenkin ne johtavat poliitikot, jotka uskaltavat sanoa ei ja kävellä pois elpymisrahaston neuvotteluista. Harvassa on myös ne, jotka uskaltavat sanoa ääneen sen, mitä tämä tulonsiirtounioni todellisuudessa on: sosialismia. Ehkä juuri tämän vuoksi vasemmistohallitus on valmis kävelemään jopa eduskunnan perustuslakivaliokunnan yli eurooppalaisen solidaarisuuden nimissä."

Aamen.
 
Sopu on syntynyt ja Sanna sai kaikki läpi mitä halus.
Marinin mukaan Suomelle on tärkeää, että oikeusvaltioperiaate kytkettiin osaksi EU-varojen käyttöä
”Ensimmäistä kertaa Suomi sai myös erillisen 100 miljoonan euron lisärahoituksen pohjoisen ja itäisen Suomen harvaan asutuille alueille”

Käsittääkseni Suomi maksaa tuon 100 miljoonaa omasta pussista kun kansallisia tukia.
Uutisissa ei ole mitään paljon tää maksaa Suomelle.

Tuo rupee näyttää huonolta diililtä Suomen osalta
 
Sopu on syntynyt ja Sanna sai kaikki läpi mitä halus.
Marinin mukaan Suomelle on tärkeää, että oikeusvaltioperiaate kytkettiin osaksi EU-varojen käyttöä
”Ensimmäistä kertaa Suomi sai myös erillisen 100 miljoonan euron lisärahoituksen pohjoisen ja itäisen Suomen harvaan asutuille alueille”

Käsittääkseni Suomi maksaa tuon 100 miljoonaa omasta pussista kun kansallisia tukia.
Uutisissa ei ole mitään paljon tää maksaa Suomelle.

Suomi arvioi saavansa EU:n koronaelpymispaketista 3,2 miljardia euroa. Arvion mukaan Suomen maksut elpymispakettiin ovat 6,6 miljardia euroa vuosina 2021–2058.

Eli sellaset 3.4 miljardia maksaa tämä sekoilu, + 100 miljoonaa lisää jäsenmaksuja per vuosi.
 
Valitettavasti tuo on aika optimistinen kanta katsoa asiaa, koska maksaja ja saaja tuskin kohtaa. Eli veronmaksajat maksaa 6,6 miljardia ja EU:n valitsemat kohteet ja tahot Suomessa saa 3,2 miljardia. Se on siis vero, joita toiset maksaa enemmän ja saa sitten hyötyjä takaisin.

Huonoimmillaan tässä voi käydä niin, että nuo Suomen saamat miljardit investoidaan poliittisiin (=ei tehokkaisiin) ilmastotoimiin, haittamaahanmuuttoon ja johonkin sukupuolitutkimukseen.

Muita tulkintoja:
- Tämä oli vasta päänavaus suurempien EU-tulonsiirtojen suuntaan
- Rahoituspaketti käytetään suurimmaksi osaksi vanhojen rakenteiden ylläpitämiseen, eikä ongelmia esim. Italian ja Espanjan valtiontaloudessa korjata. Ainoana vaihtoehtona tulee olemaan seuraavalla kertaa entistä suurempi elpymispaketti.
- Tulee olemaan mielenkiintoista seurata miten rahat tullaan tarkemmin jakamaan. Perinteisesti poliitikkojen tekemät investoinnit on olleet huonosti tuottavia ja jakoperusteet on vähän niin kuin kummelin sketsistä: EU-rahojen jako
- Henkilökohtaisella tasolla ei kannata jäädä narisemaan, vaan sopeutua tilanteeseen. Fiksu voi hyötyä tällaisista tilanteista paljon enemmän kuin vapaa markkinatalous koskaan mahdollistaisi, vaikka kokonaisuus kärsiikin.
 
Sanna kehuu lopputulosta ja "oikeusvaltioperiaatetta", mitä ikinä nyt tuossa rahapaketissa tarkoittaa. Joo, varsinainen jackpot, miljardeja tyhjästä rahaa Saksan ja Ranskan pankeille sekä jäsenmaksut nousee. Ilmeisesti Sannan mielestä tiukan nelikon saamat alennukset jäsenmaksuihin olisi ollut jackpot, harmi että taas tollot asialla, kun ei osata pitää puoliaan.

Eda9IaJWAAE5Yfy

EZCSqbYX0AYONHc.jpg:large
 
Viimeksi muokattu:
Uutisoinnin perusteella Suomi onnistui kuitenkin varsin kohtuullisesti saamaan tavoitteisiin nähden.

Nyt kritiikissäkin olisi hyvä pystyä erottamaan se, missä määrin neuvottelut onnistuivat / epäonnistuivat suhteessa tavoitteisiin.
Ja se, missä määrin on vaan eri mieltä niistä tavoitteistakin.
 
Millähän mittarilla Suomi onnistui, sen voisi mediakin kertoa, jos naapurimaat saavat jäsenalennuksia ja Suomi jotain "oikeusvaltioperiaatetta", lisää jäsenmaksua sekä lainaosuudessakin tuli takkiin tavoitteesta? Maataloustuet taas laskevat ensi vuonna, mutta hei satiin 400m€ maaseudun kehittämiseen, hurraa. Suomi maksaa 6,6mrd€ saadakseen 3,2mrd€, no ei tälle hallitukselle numerot meinaa mitään.
 
Millähän mittarilla Suomi onnistui, sen voisi mediakin kertoa, jos naapurimaat saavat jäsenalennuksia ja Suomi jotain "oikeusvaltioperiaatetta", lisää jäsenmaksua sekä lainaosuudessakin tuli takkiin tavoitteesta? Maataloustuet taas laskevat ensi vuonna, mutta hei satiin 400m€ maaseudun kehittämiseen, hurraa.
Kirjoitin uutisoinnista, eli mittari oli siis aamukahvipöydässä luetut eri medioiden uutisoinnit joista varmaan 80-90 % on kirjoittanut (varovaisen) positiiviseen sävyyn.
 
Kirjoitin uutisoinnista, eli mittari oli siis aamukahvipöydässä luetut eri medioiden uutisoinnit joista varmaan 80-90 % on kirjoittanut (varovaisen) positiiviseen sävyyn.
Niin, no ei ole ensimmäinen kerta, kun pitää ihmetellä maamme mediaa. Koko asian uutisointi ihan alusta asti on ollut naurettavaa, käytännössä negatiivisille ajatuksille ei anneta palstatilaa, eikä noteerata juurikaan mitä muualla puhutaan. Vastuullista journalismia.

Selittää paljon se, että pitää oikeasti lukea muiden maiden lehtiä, että pysyisi kärryillä mitä EU:ssa tapahtuu ja mistä on kyse.
 
Tuo on just mun mielestä vähän sellaista asian ohi menevää jupinaa.
Olennaista olisi, että eduskunta (Suuri valiokunta) julkaisisi annetut tavoitteet, jotta neuvottelutulosta voisi verrata niihin.
Tai sitten tekisi itse analyysin, jonka yhteenvedon julkaisisi.

On esimerkiksi täysin ilmeistä, että esim. jäsenmaksupalautus tai -alennus ei nyt (kuten ei aiemminkaan) ole ollut meidän tavoitteissa. Siksi on ihan pelkkää sanahelinää verrata, että kun nuo sai neuvoteltua lisää palautuksia mutta me ei.
 
Joo, vappusataset tai puhutaanko jo vapputonneista meni nyt Saksaan ja Ranskaan. Vaikeassa asemassahan tuolla ollaan neuvottelupöydissä, mutta olisi tuo uutisointi edes rehellistä tosiaan. Ei paskaa diiliä voi ikinä kutsua hyväksi diiliksi, vaikka jotain pullanmuruja mukaan saisi.
 
Eli reilu kolme miljardia siitä, että Macron suostuu kättelemään ja morottamaan suomalaisia seuraavassakin kokouksessa?
Suomihan ei muutenkaan ole ikinä missään päätöksissä mitenkään mukana muutakuin idiootin maksajan roolissa vuodesta toiseen. Niinkuin nytkin ja siinä roolissa ilmeisesti tykkäämme olla ja maksamme jopa siitä, että saamme maksaa. No karsitaan taas vaan menoja ja supistetaan palveluita, jotta saadaan miljardeja lähetettyä lisää rikollisten ja sijoittajien taskuihin.
Pahimmillaanhan hallitus ilmoittaa pian, että hävittäjät jäihin, jotta EU saa rahansa.
 
Tuo on just mun mielestä vähän sellaista asian ohi menevää jupinaa.
Olennaista olisi, että eduskunta (Suuri valiokunta) julkaisisi annetut tavoitteet, jotta neuvottelutulosta voisi verrata niihin.
Tai sitten tekisi itse analyysin, jonka yhteenvedon julkaisisi.

On esimerkiksi täysin ilmeistä, että esim. jäsenmaksupalautus tai -alennus ei nyt (kuten ei aiemminkaan) ole ollut meidän tavoitteissa. Siksi on ihan pelkkää sanahelinää verrata, että kun nuo sai neuvoteltua lisää palautuksia mutta me ei.

Ei paska diili hyväksi muutu sillä, että paskaa väitetään tavoitelluksi. Kalliiksi tämä Suomelle ja suomalaisille tuli ja tulee, selitti tavoitteista mitä tahansa.
 
Ei paska diili hyväksi muutu sillä, että paskaa väitetään tavoitelluksi. Kalliiksi tämä Suomelle ja suomalaisille tuli ja tulee, selitti tavoitteista mitä tahansa.

Ei tietenkään. Mutta kun on kaksi erillistä asiaa arvioitavaksi.
1) Suomen politiikka ja tavoitteet (päättäjänä eduskunta Suuren valiokunnan suulla).
2) Neuvottelutulos (hallituksen neuvottelijoiden onnistuminen suhteessa annettuihin tavoitteisiin).

Nyt jos analyysi on vaan paska ja kallis tulos, niin ei ollenkaan päästä kiinni siihen, onko vika EU-politiikassa vai tekikö neuvottelijat virheitä jne.
On mahdollista, että tavoitteet olivat metsässä, mutta neuvottelijat onnistuivat. On mahdollista, että tavoitteet olivat hyvät, mutta neuvottelijat epäonnistuivat. On mahdollista, että molemmat epäonnistuivat, tai molemmat onnistuivat jne.

Tämä on se, mitä pitäisi analysoida. Miksi? Jos on niin, että tavoitteet olivat metsässä, mutta neuvottelijat onnistuivat, olisi syytä käydä erittäin tarkka analyysi läpi siitä, millaista eurooppa- ja eurooppa-talouspolitiikkaa tavoittelemme tulevaisuudessa.
Tämä keskustelu on viime vuosina jäänyt kovin vähäiseksi, kun olemme pyörineet maan sisäisissä asioissa ja EU-tasolla lähinnä brexitin ympärillä.
 
Tuo on just mun mielestä vähän sellaista asian ohi menevää jupinaa.
Olennaista olisi, että eduskunta (Suuri valiokunta) julkaisisi annetut tavoitteet, jotta neuvottelutulosta voisi verrata niihin.
Tai sitten tekisi itse analyysin, jonka yhteenvedon julkaisisi.

On esimerkiksi täysin ilmeistä, että esim. jäsenmaksupalautus tai -alennus ei nyt (kuten ei aiemminkaan) ole ollut meidän tavoitteissa. Siksi on ihan pelkkää sanahelinää verrata, että kun nuo sai neuvoteltua lisää palautuksia mutta me ei.

Näin yksityisen sektorin nettoveronmaksajana jolta nämäkin rahat yritetään repiä mielestäni nämä sinun omat selittelysi ovat lähinnä epätoivoinen ja todella säälittävä yritys selitellä tätä katastrofia. Ilmeisesti on totuttu siihen, että raha tulee ihan automatik valtiolta.
 
millaista eurooppa- ja eurooppa-talouspolitiikkaa tavoittelemme tulevaisuudessa.
Paluu juurille takaisin kauppaliitoksi tai korkeintaan vahvennettu/syvennetty kauppaliitto.

Ei liittovaltiolle!
Ei velkojen yhteisvastuulle!
Ei vallan keskittämiselle Brysseliin!

Euro menettelee kun kerran ollaan eurossa eikä pidä tehdä euroeroa ilman että on tehty tarkka analyysi euroeron vaikutuksista ja riskeistä sekä sama euroon jäämisen vaikutuksista ja riskeistä. Ja tämän analyysin tekeminen pitää aloittaa välittömästi ja kun valmis tehdä muutaman sivun tiivistelmä laittaa molemmat julkisesti kaikkien saataville ja lähettää molemmat lehdistölle uutisoitavaksi.

Kyllä itsenäiselle talouspolitiikalle!
Kyllä kansallisvaltioille!
Kyllä jäsenmaksujen leikkaamiselle!
 
Viimeksi muokattu:
Näinhän tässä kävi, kuten pelättiinkin. Kyllä tämän hallituksen kokoonpano on ollut Suomelle myrkkyä.

"Seitsenvuotisesta budjetista Suomi on saamassa oman arvionsa mukaan tulevalla kaudella 11,1 miljardia euroa ja on maksamassa 16,7 miljardia euroa.
Siinä on miinusta 600 miljoonaa euroa edelliseen budjettikauteen verrattuna. Suomen maksuosuus vajaa 100 miljoonaa euroa vuodessa.
Lisäksi päälle tulevat takausvastuut kriisirahaston jäsenmaille antamista lainoista. Suomen ennestään massiiviset EU- ja eurovastuut kasvavat kriisirahaston myötä 13 miljardia euroa.

Mainittakoon sekin, että tiukkaa linjaa Brysselissä vetänyt ns. nuuka nelikko eli Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti saivat neuvoteltua itselleen lähes neljän miljardin euron jäsenmaksuhyvitykset.

Suomi ei edes vaatinut jäsenmaksuhyvityksiä. Ehkä Suomi sai sitten vastineeksi ns. poliittista pääomaa.
– Suomi ei halunnut blokkiutua – yhteistyö tärkeämpää, Marin sanoi.
Suomi – iloinen nettomaksaja!"

Oikeasti kylmää tämä meininki. Toivottavasti tämä ei nyt ollut tässä, vaan ko. sopimus alistetaan vielä eduskunnan ja sopivien lainsäädäntörakenteiden tarkastelulle, vaikka pahasti pelkään ettei tuokaan mitään auta.

Loppuun vielä Rydmanin kommentti.

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Lisäys: Se on noin reilu tonni per. suomalainen miinusta. Vielä enemmänkin jos takausvaustuut realisoituvat. Ja tuo on sitten miinusta per jokainen suomalainen. Hirvittää edes yrittää laskea mitä tuo on per. nettomaksaja. :(
 
Viimeksi muokattu:
Ei tietenkään. Mutta kun on kaksi erillistä asiaa arvioitavaksi.
1) Suomen politiikka ja tavoitteet (päättäjänä eduskunta Suuren valiokunnan suulla).
2) Neuvottelutulos (hallituksen neuvottelijoiden onnistuminen suhteessa annettuihin tavoitteisiin).

Nyt jos analyysi on vaan paska ja kallis tulos, niin ei ollenkaan päästä kiinni siihen, onko vika EU-politiikassa vai tekikö neuvottelijat virheitä jne.
On mahdollista, että tavoitteet olivat metsässä, mutta neuvottelijat onnistuivat. On mahdollista, että tavoitteet olivat hyvät, mutta neuvottelijat epäonnistuivat. On mahdollista, että molemmat epäonnistuivat, tai molemmat onnistuivat jne.

Tämä on se, mitä pitäisi analysoida. Miksi? Jos on niin, että tavoitteet olivat metsässä, mutta neuvottelijat onnistuivat, olisi syytä käydä erittäin tarkka analyysi läpi siitä, millaista eurooppa- ja eurooppa-talouspolitiikkaa tavoittelemme tulevaisuudessa.
Tämä keskustelu on viime vuosina jäänyt kovin vähäiseksi, kun olemme pyörineet maan sisäisissä asioissa ja EU-tasolla lähinnä brexitin ympärillä.
Tavoitteista ja neuvotteluista vastasi yksi ja sama taho. Suomen vihervasemmistolainen hallitus.

Tässä on ihan turha alkaa saivartelemaan ja johtamaan keskustelua harhaan selittämällä mistään tavoitteista ja neuvottelijoista. Raha tulee taikaseinästä porukka kävi vähän "neuvottelemassa" ja tässä on lopputulos.
 
Näin se ei ole. Näissä on aivan selvä marssijärjestys.
Hallitus saa neuvotteluihin mandaatin ja liikkumavaran suuren valiokunnan lähetteestä, joka taas ottaa perustuslakivaliokunnan kannan huomioon. Eduskunta vielä hyväksyy neuvottelutuloksen.

Tämä koskee kaikkia hallituksia (on sitten patamusta tai kirkuvan punainen hallitus) ja jokaista EU-budjettikehystä.
On älyllisesti täysin epärehellistä väittää muuta.

(Edit: juuri siksi Suomen EU-politiikka on ollut näissä johdonmukaista, eikä vaihdellut kulloisenkin hallituskokoonpanon tuulien mukana.)
 
Älä nyt aikuinen ihminen viitsi selittää tälläistä lapsellista moskaa.

Näin se nimenomaan on. Suuri valiokunta sanoo tasan sen mitä eduskunnan enemmistönä olevat puolueet haluavat ja tämän päättävät viimekädessä näiden puolueiden puheenjohtajat jotka ylläripylläri vastaavat myös niistä neuvotteluista.

Älyllistä epärehellisyyttä on yrittää höpöttää jotain muuta jostakin valiokunnista, kun se todellinen valta ei siellä istu. Puoluekuri kyllä varmistaa, että valiokunnissa ei sooloilla mitään omia. Perustuslakivaliokuntakin yritti vähän esittää puolueetonta ja sillä pyyhittiin pelkästään persettä.
 
"Marinin hehkutus on turhaa. Todellisuudessa Suomea vietiin Brysselin yössä kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä tai litran mittaa. Turpiin tuli ja huolella. "

Näkökulma: Suomea vietiin Brysselin yössä kuin kuoriämpäriä

Seitsenvuotisesta budjetista Suomi on saamassa oman arvionsa mukaan tulevalla kaudella 11,1 miljardia euroa ja on maksamassa 16,7 miljardia euroa

Siinä on miinusta 600 miljoonaa euroa edelliseen budjettikauteen verrattuna. Suomen maksuosuus vajaa 100 miljoonaa euroa vuodessa.

Lisäksi päälle tulevat takausvastuut kriisirahaston jäsenmaille antamista lainoista. Suomen ennestään massiiviset EU- ja eurovastuut kasvavat kriisirahaston myötä 13 miljardia euroa.

Mainittakoon sekin, että tiukkaa linjaa Brysselissä vetänyt ns. nuuka nelikko eli Ruotsi, Tanska, Itävalta ja Hollanti saivat neuvoteltua itselleen lähes neljän miljardin euron jäsenmaksuhyvitykset.

Suomen koronalasku oli jo ennen EU-huippukokousta melkoinen. Valtio joutuu ottamaan tänä vuonna uutta nettovelkaa vajaat 20 miljardia euroa kattaakseen koronan rajoitustoimista aiheutuneet menot.

Kaikki Brysselin huippukokouksessa sovittu tuleen siihen päälle, ja nämä rahat päätyvät etupäässä niille EU-maille, jotka olivat ongelmissa jo ennen koronakriisiä, koska ne eivät ole hoitaneet talouttaan kunnolla.

Italian pääministeri ehti jos laskeskella, että tukipaketista 28 prosenttia kohdistuu Italialle. Uutistoimisto AP kertoi maanantaina, että ison osan Italian avustuksista pelätään päätyvän mafian käsiin.

Juuri niitä asioita, mitä on tässäkin ketjussa käsitelty. Ei paskasta saa hyvää edes tekemällä.
 
"Marinin hehkutus on turhaa. Todellisuudessa Suomea vietiin Brysselin yössä kuin sitä kuuluisaa kuoriämpäriä tai litran mittaa. Turpiin tuli ja huolella. "

Näkökulma: Suomea vietiin Brysselin yössä kuin kuoriämpäriä

Juuri niitä asioita, mitä on tässäkin ketjussa käsitelty. Ei paskasta saa hyvää edes tekemällä.

Ei tuota saa hyväksi hommaksi vaikka kuinka kääntelee. Ja nyt kun on saatu pää auki voidaan talvella väsätä seuraavaa pakettia kun ei tuo riitä Italian pelastamiseksi kuin kuukaudeksi.
 
Älä nyt aikuinen ihminen viitsi selittää tälläistä lapsellista moskaa.

Näin se nimenomaan on. Suuri valiokunta sanoo tasan sen mitä eduskunnan enemmistönä olevat puolueet haluavat ja tämän päättävät viimekädessä näiden puolueiden puheenjohtajat jotka ylläripylläri vastaavat myös niistä neuvotteluista.

Älyllistä epärehellisyyttä on yrittää höpöttää jotain muuta jostakin valiokunnista, kun se todellinen valta ei siellä istu. Puoluekuri kyllä varmistaa, että valiokunnissa ei sooloilla mitään omia. Perustuslakivaliokuntakin yritti vähän esittää puolueetonta ja sillä pyyhittiin pelkästään persettä.
Totta kai se on noin, kun meillä on enemmistöhallitus. Noin niin kuin perinteenä.
Esim. läntisessä naapurimaassamme perinne on vähemmistöhallitus.
Jos oikein ajattelet, niin vähemmistöhallituksella olisi vähemmistö myös valiokunnissa, jolloin päätösvalta onkin kaikilla muilla kuin hallituksella.

Tai sitten on kysymys siitä, että tietyissä valiokunnissa pyritään muodostamaan sitä kantaa yhdessä ilman järjetöntä politisointia.
Kannattaa kuunnella viime perjantain Ylen Ykkösaamun Suuren valiokunnan Satu Hassin (Vihr) ja Arto Satosen (kok) haastattelu, niin huomaat, että kyllä suuri valiokunta teki linjauksensa aivan itsenäisesti ilman sen suurempia poliittisia erimielisyyksiä (Satonen kun ei sellaisia yleensä tapaa juuri peitellä).
 
Lisäys: Se on noin reilu tonni per. suomalainen miinusta. Vielä enemmänkin jos takausvaustuut realisoituvat. Ja tuo on sitten miinusta per jokainen suomalainen. Hirvittää edes yrittää laskea mitä tuo on per. nettomaksaja. :(
Itse asiassa tonni per suomalainen noin monen vuoden aikana tuntuu hyvin pienelle, ja olisi hyvin tyytyväinen, jos se siihen jää! Nuo takausvastuut toki aikaisempine vastuineen toki voi muuttaa tilannetta mukaanlukien tulevat uudet elpymispaketit, koska tämä paketti ei yksinkertaisesti riitä vielä mihinkään. Veikkaan, että jo ensi vuoden alussa sovitaan uudesta merkittävästä paketista.

Kuitenkin olisin enemmän huolissani EU:n tulevaisuudesta Suomen nettomaksuosuuden sijaan. Vaikuttaa sille, että tässä lahjottiin Italia ja Espanja pysymään eurossa, pelastettiin siinä Saksan ja Ranskan pankit vuosi-kaksi eteenpäin, mutta mistään todellisista korjaavista toimenpiteistä ei sovittu. Tämä paketti ei ole todellisuudessa EU:n uusiutumispaketti, vaan juurikin päinvastoin vanhojen rakenteiden pelastuspaketti! Mitätön summa tullaan investoimaan todellisuudessa tuottaviin uusiin teknologioihin, ja esim. uusiutuviksi tullaan luokittelemaan ihan kaikkea mahdollista, jotta 30% ehto täyttyy. EU:sta näyttää tulevan yksi suuri vanhainkoti ja teollisuusmuseo.
 
Mitähän tämä Marinin "oikeusvaltioperiaate" tarkoittaa? Sitäkö, että suuri valiokunta hallituspuolueiden äänillä jyrää perustuslakivaliokunnan kannan, joka oli sitä mieltä, että Suomi ei voi olla mukana kriisirahastossa, koska se on laiton. Miten tämä enemmistöhallitus mahtoi ottaa tuon kannan huomioon?
 
Totta kai se on noin, kun meillä on enemmistöhallitus. Noin niin kuin perinteenä.
Esim. läntisessä naapurimaassamme perinne on vähemmistöhallitus.
Jos oikein ajattelet, niin vähemmistöhallituksella olisi vähemmistö myös valiokunnissa, jolloin päätösvalta onkin kaikilla muilla kuin hallituksella.

Tai sitten on kysymys siitä, että tietyissä valiokunnissa pyritään muodostamaan sitä kantaa yhdessä ilman järjetöntä politisointia.
Kannattaa kuunnella viime perjantain Ylen Ykkösaamun Suuren valiokunnan Satu Hassin (Vihr) ja Arto Satosen (kok) haastattelu, niin huomaat, että kyllä suuri valiokunta teki linjauksensa aivan itsenäisesti ilman sen suurempia poliittisia erimielisyyksiä (Satonen kun ei sellaisia yleensä tapaa juuri peitellä).
Niin vähemmistöhallituksia ei juuri ole ja Suomessa on maan tavan mukaan aina toimittu niin, että "kolmikko", "nelikko" tai "viisikko" päättää. Toki puheenjohtajat joutuvat myös vähän omien puolueiden voimahahmojen kanssa keskustelemaan.

Politiikassa politikoidaan aina ja joka paikassa.
 
Mutta näissä EU-asioissa meillä on perinteisesti ollut häkellyttävän suuri yksimielisyys isoissa asioissa.
Jos oikein kärjistän, niin aiemmin oli yksimielisyys kulkea Saksan rinnalla, koska ajateltiin, että päästään pöytiin, mihin muuten ei päästäisi ja sieltä sitten tippuu pullanmuruja meillekin.
Pientä turbulenssia oli ehkä kun kokoomus vei meidät niukkojen maiden kirjelmään, ja demarit taas vastasivat siihen, että myös Ranska on meille tärkeä ja alkoivat keskustella heidän kanssaan erikseen. Kepu on toki ollut siinä myös tasapainottelemassa, kunhan maatalous vaan saa tukensa. Ja Vihreät rakentamassa... no vihreämpää Eurooppaa, mutta hyvin merkityksettömässä roolissa.

Oikeastaan SDP ja Kokoomus on varsin yksituumaisesti kuljettaneet Suomea kukin omalla vuorollaan, ja lisäksi Kepun vuoroilla. Ehkä se onkin sen suhteellisen vakaana pysyneen linjan salaisuus.

Sen jonkun mielestä hyvän, jonkun mielestä huonon ja jonkun mielestä jossain sillä välillä olleen.

Tämän kierroksen tiedoilla en huomaa muuta, kuin sen, että olemme kenties vielä hieman etääntyneet lisää Saksasta, ja toisaalta ehkä hieman lähentyneet niukkaa nelikkoa. Nyt demarivetoisesti, kun viimeksi tosiaan Kokoomus-vetoisesti.
Siinä on siis jonkinlaista jatkumoa nähtävissä. Aika näyttää onko myös johdonmukaisuutta.
 
Ehkä oudointa asiassa on että perustuslakivaliokunnan näkemys kuinka EU:n rahoittaminen rikkoo perustuslakia ignoroitiin täysin, eikä sitä nyt mediassakaan juuri valiteta.
Perustuslakivaliokunnan kantaan vastuiden tarkkarajaisuudesta vastaus oli juuri tuo maksimivastuiden tarkka rajaus 1.7 * jäsenmaksu, jos shit hits the fan. Se myös uutisoinnin perusteella ilmeisesti maksoi meille neuvottelutuloksessa jonkin verrankin, kun mikään muu maa ei ollut sitä vaatimassa ja osa ei olisi halunnut neuvotella asiasta ollenkaan - sille siis jotkut on arvioineet muodostuneen jonkinlaisen hinnan.

Perustuslakivaliokunnan toinen huoli oli, rikkooko se EU:n perussopimusta. Ei perustuslakia.
Tähän suuren valiokunnan vastaus oli, että se asia ei ole perustuslakivaliokunnan vastuulla, vaan vastuu on suurella valiokunnalla, ja viime kädessä ylin tulkitsija on EU-tuomioistuin.
 
Viimeksi muokattu:
Mutta näissä EU-asioissa meillä on perinteisesti ollut häkellyttävän suuri yksimielisyys isoissa asioissa.
Jos oikein kärjistän, niin aiemmin oli yksimielisyys kulkea Saksan rinnalla, koska ajateltiin, että päästään pöytiin, mihin muuten ei päästäisi ja sieltä sitten tippuu pullanmuruja meillekin.
Pientä turbulenssia oli ehkä kun kokoomus vei meidät niukkojen maiden kirjelmään, ja demarit taas vastasivat siihen, että myös Ranska on meille tärkeä ja alkoivat keskustella heidän kanssaan erikseen. Kepu on toki ollut siinä myös tasapainottelemassa, kunhan maatalous vaan saa tukensa. Ja Vihreät rakentamassa... no vihreämpää Eurooppaa, mutta hyvin merkityksettömässä roolissa.

Oikeastaan SDP ja Kokoomus on varsin yksituumaisesti kuljettaneet Suomea kukin omalla vuorollaan, ja lisäksi Kepun vuoroilla. Ehkä se onkin sen suhteellisen vakaana pysyneen linjan salaisuus.

Sen jonkun mielestä hyvän, jonkun mielestä huonon ja jonkun mielestä jossain sillä välillä olleen.

Tämän kierroksen tiedoilla en huomaa muuta, kuin sen, että olemme kenties vielä hieman etääntyneet lisää Saksasta, ja toisaalta ehkä hieman lähentyneet niukkaa nelikkoa. Nyt demarivetoisesti, kun viimeksi tosiaan Kokoomus-vetoisesti.
Siinä on siis jonkinlaista jatkumoa nähtävissä. Aika näyttää onko myös johdonmukaisuutta.
Saksa oli aiemmin tiukan kurin kannalla, mutta kun tuli pelko pankkien menetyksistä se unohtuikin. Suomi sen sijaan kaivoi auliisti shekkivihon esiin koska "rahaa on" vaikka ei hommasta hyödy pätkän vertaa.

Toivottavasti ymmärrät (ei kyllä siltä tunnu), että Suomi on menossa niin lujaa päin seinää, että sitä ei enää millään solidaarisuusveroilla pelasteta vaan ainoa mahdollisuus on ajaa hyvinvointivaltio (tai mitä on jäljellä) alas. Köyhät kärsivät eniten.
 
Elvytyspakettineuvottelut ovat päättymässä täydelliseen katastrofiin Suomen osalta.

30% koko tuosta jättipotista menee ilmastonmuutostoimiin. Suomesta viis. Marin ja vihreät ovat onnesta soikeina tuosta. Big success!

En löytänyt mistään yksityiskohtia, mutta voisin lyödä vetoa siitä että ydinvoimaan ei saa tuota 30%:a käyttää.
 
Tottakai siitä iso osa menee ydinvoimaan, kun Ranska ajamassa asiaansa. Toisekseen sinne voidaan luokitella vähän kaikenlaista muutakin: Eurointelligence - Public
Esim: "The Commission counts subsistence payments to farmers as climate spending, so long as the farmers fulfil some nominal climate standards which almost every farmer does. "

Sinne ilmastoinvestointeihin voidaan luokitella jopa hiiliteollisuusinvestointeja, jos ne vähentää päästöjä. Näin siitä huolimatta, että olisi jo parempi ja kannattavampi uusiutuva ratkaisu olemassa, mutta koska joku Puola haluaa tukea omaa teollisuuttaan EU-rahalla. Ihan täyttä p*skaahan tuo on.
 
Viimeksi muokattu:
Toivottavasti ymmärrät (ei kyllä siltä tunnu), että Suomi on menossa niin lujaa päin seinää, että sitä ei enää millään solidaarisuusveroilla pelasteta vaan ainoa mahdollisuus on ajaa hyvinvointivaltio (tai mitä on jäljellä) alas. Köyhät kärsivät eniten.

Näinhän tässä valitettavasti tulee käymään (toivottavasti mielummin nopeasti kuin hitaasti). Kun hallitus reilu vuosi sitten kasattiin, niin kyllähän tolkun ihmiset tiesivät tämän olevan lopun alkua. COVID-19 jackpotistahan viisikko vain riemastui, koska nyt on ihan sama otetaanko velkaa 10miljardia vai 20miljardia - kansan syville riveille ne on vain nopeasti unohdettavia lukuja mutta hallitus saa sillä rahoitettua enemmän 'elvytystoimia' mitä olisivat koskaan kuvitelleetkaan saamansa läpi vielä vuosi sitten. Nyt sitten päästettin kansakunnan kerma, Marin ja Tuppurainen neuvottelemaan EU-tukipaketeista niin kyllähän siinä nyt tietää miten käy - hemmetisti lisää maksettavaa. Media vielä siloittelee suurimmat ongelmat aiheen ympäriltä tai vaikenee, keskiverto nettosaaja ei tajua mistään mitään, suurinta osaa ei edes kiinnosta ja viimekädessä Jan11 kaltaiset mustan valkoisen selittelijät kertovat kuinka tämä neuvottelutulos oli menestys tavoitteisiin nähden, wtf?
 
Totta kai se on noin, kun meillä on enemmistöhallitus. Noin niin kuin perinteenä.
Esim. läntisessä naapurimaassamme perinne on vähemmistöhallitus.
Jos oikein ajattelet, niin vähemmistöhallituksella olisi vähemmistö myös valiokunnissa, jolloin päätösvalta onkin kaikilla muilla kuin hallituksella.

Tai sitten on kysymys siitä, että tietyissä valiokunnissa pyritään muodostamaan sitä kantaa yhdessä ilman järjetöntä politisointia.
Kannattaa kuunnella viime perjantain Ylen Ykkösaamun Suuren valiokunnan Satu Hassin (Vihr) ja Arto Satosen (kok) haastattelu, niin huomaat, että kyllä suuri valiokunta teki linjauksensa aivan itsenäisesti ilman sen suurempia poliittisia erimielisyyksiä (Satonen kun ei sellaisia yleensä tapaa juuri peitellä).

Hallitus ja suuri valiokunta viis veisas perustuslakivaliokunnan kannasta. Perustuslakivaliokunnan pj (sd) esitti erilaisen kannanoton, kuin valiokunnassa päätetty. Kummallista että ennen hallituksen esitykset kaatuivat usein juuri peruslakivaliokuntaan, mutta nyt perustuslaki ei niille merkitse mitään.
 
Tottakai siitä iso osa menee ydinvoimaan, kun Ranska ajamassa asiaansa.
Niin voisi luulla, mutta Ranska on jo vuosia ollut ajamassa alas omaa ydinvoimaa, jotta siirryttäisiin käyttämään uusiutuvia. Siellä on sitovat velvollisuudet vähentää ydinvoiman osuutta energiantuotannossa.
 
viimekädessä Jan11 kaltaiset mustan valkoisen selittelijät kertovat kuinka tämä neuvottelutulos oli menestys tavoitteisiin nähden, wtf?
Kiitos kunniasta. Missään en ole sanonut tai kirjoittanut, että tulos olisi mun mielestä menestys.
Mulla ei ylipäätään ole vielä riittävästi tietoa muodostamaan kantaa siihen.

Kirjoitin, että aamun uutisointi mediassa oli varovaisen positiivinen.
Nyt iltapäivään kääntyessä on tullut myös kriittisempää uutisointia.

Lisäksi kaipasin analyysiä siitä, miten tulos suhteutuu oletettuihin tavoitteisiin (varsinaisesti niitä ei vielä ole edes julkaistu).

On se vaan kumma miten ihmisillä tunne ajaa lukutaidon yli.
 
Joo eihän ne tavoitteet koskaan ole nykyisillä hallituspohjilla suomen edun mukaisia. Sehän ois rasismia ja persuilua. Me halutaan olla joka suuntaan kontillaan.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 423
Viestejä
4 917 901
Jäsenet
79 183
Uusin jäsen
Gosse

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom