Käyttäjän
@hemmodoge kanssa tehdyt CPU-kaupat ei tahdo nyt oikein onnistua... Prossua ei näytä postin seurannan mukaan edes toimitettu kuljetukseen ja myyjästäkään ei tiistain jälkeen ole kuulunut mitään.
Tapahtumien aikajana jotakuinkin:
28.12: Tarjottu prossusta, myyjä hyväksyy. Maksettu.
29.12: Myyjä ilmoittaa rahojen näkyvän tilillä, toimittaa seurantatunnuksen ja kertoo samalla hoitavansa postiin samana tai seuraavana päivänä
3.1: Tiedustelen mikä tilanne, kun ei ole seurannan mukaan näkyvissä ja luvattu hoitaa jo edellisellä viikolla. Myyjä ilmoittaa samana iltana että on ollut kiireinen viikonloppu, tarjoutuu hoitamaan alkuviikosta postiin tai palauttamaan rahat.
Totean, että voi pistää postiin
alkuviikosta.
7.1: Lähestyn myyjää taas tiedustellen mikä tilanne, kun ei ole näkynyt postilla. Annan sunnuntaihin asti aikaa hoitaa kuljetukseen tai palauttamaan rahat jos ei onnistu. Samalla huomautan että lähetystunnus on voimassa 2vko eli ensi TI jälkeen ei ole kelvollinen postille.
Edelleen hiljaisuus, myyjä ollut viimeksi mestoilla tiistaina. Pakettikaan ei ole postille päätynyt. Myyjällä 1 negapalaute, jota tässäkin ketjussa aikasemmin ruodittu. Pahoitellut tätä jonka jälkeen löytyy pari posia joten ajattelin että minimaalinen riski. Virheitähän sattuu joskus kaikille.....
Ymmärrän myös että välillä ei vaan kykene, mutta tässä on jo pariin kertaan lupailtu katteettomia ja hyviin tapoihin kuuluu ilmoittaa jos tulee este.
Mitäs mieltä raati on, mitenkä tässä kannattaa jatkaa, missä vaiheessa rustataan lainvalvojille ilmoitusta?