• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Energiakriisi sekä inflaatio 2022 (keskustelua elämisen kustannusten äkillisestä noususta)

Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Nykyään suihkussa tulee oltua max. 2 minuuttia ja sen jälkeen alkaa jo omaatuntoa soimaamaan tuhlailu. Tuon kahden minuutin voisi nipistää varmasti minuuttiin, jos haluaisi.
Jos siis laskee vain sen ajan kun hana on auki niin minuutissa ei tule edes kiire, kunhan keskittyy itsensä pesemiseen eikä esim. runkkaile tai kaiva persettä muuta kuin puhdistusmielessä.

Itse tosin usein lämmittelen ja hengailen suihkussa eli n. 2-3 min menee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 960
Tuossa kerrostalon laskelmassa ei ole mitään järkeä. Siellä sitä lämmintä vettä lotrataan, ja vettä muutenkin. Mutta laskelmassa se on 0, koska sehän siunaantuu sinne kerrostaloon ihan itsestään. Sen jälkeen, kun kerrostalosta tuli muutettua omakotitaloon, niin omat kulutustottumukset muuttui merkittävästi. Nykyään suihkussa tulee oltua max. 2 minuuttia ja sen jälkeen alkaa jo omaatuntoa soimaamaan tuhlailu. Tuon kahden minuutin voisi nipistää varmasti minuuttiin, jos haluaisi. Nykyisellään 2min menee niin, että vesi ei tule edes täydellä paineella. En jaksa sammuttaa välissä.
Jossain iltapaskan kyselyssä oli että kuinka usein ja kauanko menee suihkussa päivittäin. Yllättävän monella oli jotain +20min aikoja. Miten helvetissä suihkussa saa kulumaan tommosen ajan? Vaikka hammasharjalla ja pulloharjalla puunais joka raon niin ei helvetissä saa noin kauaa aikaa kulumaan. Tai saa toki jos asiakseen ottaa, mutta johan siinä tulee helvetin tylsääkin lorotella vedessä :D
 
Liittynyt
11.12.2016
Viestejä
828
Tämä + tietysti se että jos edes kehtaa vihjata sähköautoista ja autoista luopumista sekä edes kävely, pyöräily ja bussi/juna/ratikka kyytiä mikä tulisi halvemmaksi ja säästäisi rahaa (bensa/sähkö/vakuutuskuluissa + tietysti mitä saisi jos myisi sen auton) tulee yleensä aika monta kymmentä vihaista viestiä siitä miten se Suomalainen pyhä lehmä on tärkeä ja on talouksia missä asutaan niin keskellä korpea että niitä autoja tarvitaan se 2kpl + traktoria ja mönkijää sekä omaa lumiauraa.
Itse luovuin autosta maaseudulla. Junavuorot on hanurista. Töissä saa odotella välillä kiitettävästi duunivuoron alkua. Laskin silti, että saan parempaa tuntipalkkaa tuosta omasta ajasta, kuin työajasta. Junalippu vuodessa 370e rajattomat matkat. Laskin, että autolla menisi n. 200e/kk. Vituttaa vaan kun työkaverit jaksaa kuittailla.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 756
Kokonaan autoista luopuminen ei ole realistista
Tämä on tietysti totta. Mutta jos mietitään teoreettisesti tilannetta missä Suomen jokainen yksityinen auto lopettaisi ajamisen vaikka Joulukuu-maaliskuun ajaksi siinä varmaan säästyisi melkoisesti rahaa.

Sama toki jos tuona aikana esim. kaupat olisivat avoinna arkisin kello 08-21 ja lauantaina kello 10-18. Sunnuntaisin suljettuina, myös kaikki mainokset olisi suljettu, samaten jouluvalot jne.

Eniten tietysti säästettäisiin jos lähes ainoastaan poliisi, palokunta ja sairaala saisi pitää 3-vuorotyötä ja muut olisivat vain maksimissaan 07-22 välisenä aikana töissä (poislukien esim. armeija, rajavartiolaitos jne).

Siinä säästyisi melkoisesti sähköä, mutta vastavuoroisesti rahaa myös menetettäisiin melkoisesti.
 
root

Make ATK Great Again
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 320
Viimeksi kun katsoin niin kotitalouksilla oli käyttötileillä sata miljardia euroa käteistä. Auttaisi kummasti, jos ne joilla on rahaa kuin roskaa maksaisivat parin pienituloisen kotitalouden sähkölaskun talven ajalta. Taitaa vaan tuo varallisuus korreloida käänteisesti hyväntekeväisyyden kanssa.
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 417
Tämän takia ratkaisu ongelmiin on se, että annetaan hinnan nousta. Ne suihkut kyllä lyhenee ja huonelämmöt laskee ihan itsekseen…
Veikkaan, että sähkö ehtii loppua ennen kuin hintavaikutus näkyy :) Siis jos tulee jotain ongelmia ja kylmät kelit, normaalitilanteessa niistä selvitään, vaikka sähkö maksaisi sentin per kWh.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 960
Yle lähti mukaan valojen sammuttelijoiden kelkkaan ;)

Valojen sammuttelu on ensi talvena entistäkin tarpeellisempaa puuhaa.

Emmä tiiä onks toi valojen sammuttelu aina niin turhaa muistuttaa.. monella omakotitalolaisellakin palaa ajastetusti/hämäräkytkimellä pihavalot joka yö..
 
Liittynyt
24.10.2017
Viestejä
4 417
Emmä tiiä onks toi valojen sammuttelu aina niin turhaa muistuttaa.. monella omakotitalolaisellakin palaa ajastetusti/hämäräkytkimellä pihavalot joka yö..
Ei se tietenkään turhaa ole, mutta ei se ole asia, jota kannattaa mainostaa. Ennemmin vaikka huonelämpötilan laskemista ja kuuman veden käytön minimoimista.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 590
Mistä tää viha sähkölämmitystä kohtaan tulee? Eikö sähkölämmitys ole ekologisin ja huoltovapain lämmitysjärjestelmä? Sähköt tulee kuitenki joka mökkiin lämpee se sähköllä tai ei niin mikä järki rakentaa mieletön infra kaukolämmölle siihen viereen? Kaikenlisäks kaukolämmössä olet 100% naimisissa yhteen lämmön toimittajaan ja sen määräämään hintaan, sähkössä sentään voit energian kilpailuttaa.
Ilma- ja maalämmöllä sähkön kulutuksen saa puoleen tai jopa neljäsosaan. Kun näillä sähkön hinnoilla investoinnin eron saa muutamassa vuodessa takaisin on sekä lompakon että luonnon kannalta tyhmää sallia sähkölämmitys. Kaukolämpöäkin tarvitaan jotta saataisiin yhteistuotantolaitoksia tuottamaan talven huippukulutus sähköä.
Ja en vihaa sähkölämmitystä mutta vapaaehtoinen siirtyminen on hidasta. Tosin tämänkin talven sähkölaskut saa varmaan monen miettimään sähkölämmittämisen järkevyyttä ihan ilman pakkojakin.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 867
Tämä + tietysti se että jos edes kehtaa vihjata sähköautoista ja autoista luopumista sekä edes kävely, pyöräily ja bussi/juna/ratikka kyytiä mikä tulisi halvemmaksi ja säästäisi rahaa (bensa/sähkö/vakuutuskuluissa + tietysti mitä saisi jos myisi sen auton) tulee yleensä aika monta kymmentä vihaista viestiä siitä miten se Suomalainen pyhä lehmä on tärkeä ja on talouksia missä asutaan niin keskellä korpea että niitä autoja tarvitaan se 2kpl + traktoria ja mönkijää sekä omaa lumiauraa.
Kyllähän sitä kahta autoa tarvii moni kaupungissakin asuva perhe. Oma traktorikin voi olla maaseudulla aika pakollinen kapistus, kun asuu vaikka jossain yksityistien päässä ja siinä olisi 1-2 kilometriä kenties kolattavaa ja lapioitavaa ennen kuin aamulla lumisateen jälkeen pääsee töihin ajamaan julkisesti aurattavaa tietä pitkin. Siinähän menisi päiväkausia kun tuollaiselta 1-2 kilometrin pätkältä lumet käsipelillä puhdistaisi. Toki voihan sen auton jättää sinne aurattavan tien varteen ja kulkea loppumatkan kotiin vaikka suksilla. Pidemmän päälle voi olla "vähän" ahdistava ratkaisu kun ahkiossa kiskoo jotain lapsia ja kauppakasseja ja isompaa kodin hankintaa tyyliin sohvaa tai pesukonetta.
 
Eiks tähän kuulu vastata että muuttaisivat kaupunkiin?
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 890
Noista sähköautoista vielä, et jos jollekin ei ole selvää, niin sähköstähän ei ole pula, vaan huippukulutuksen aikaisesta sähköstä. Sähköauto on lämminvesivaraajan ohella ideaali paikka johon tunkea sähköä silloin kun se on ilmaista (ei kulutusta mutta ydinvoimalat jauhaa tai tuulee saakelisti).

Tähän lisäksi aurinkopaneelit omakotitaloasujalle ja sähköauto toimii isona akkuna, josta ottaa energiaa kun aurinko ei paista. Jos sattuu pystymään tekemään vielä etätöitä, että voi valita ajot, niin paketti on ideaalinen.

Harmi kyllä teknologia ei ole tällä tasolla, ei noita latauksia kaikki (kukaan ilman diytystä ?) voi ajastaa tunnin tarkkuudella pörssin mukaan, eikä toi sähkön ulos ottokaan ole standardisoitu. Arvatkaa ärsyttääkö kun on liki 100kWh akku tallissa ja sitä ei voi käyttää paneeleiden kanssa? Nyy olisi huvä hetki pakottaa valmistajat standardisoimaan nämä hommat.
 
Juuri näin. Lisäksi tänään säästetty kWh ei paljon auta helmikuun tulipalopakkasilla.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Eniten tietysti säästettäisiin jos lähes ainoastaan poliisi, palokunta ja sairaala saisi pitää 3-vuorotyötä ja muut olisivat vain maksimissaan 07-22 välisenä aikana töissä (poislukien esim. armeija, rajavartiolaitos jne).
Sinulla ei taida olla mitään käsitystä teollisuuden tuotantolaitoksista joita ajellaan 24/7? Niitä kun on sellaisia joita ei ajella alas kuin muutaman vuoden välein ja sitten re-start onkin vähän isompi urakka. Ja nämä on vielä usein niitä isoimpia sähkösyöppöjä valtakunnallisesti.

Niistä isosti kuluttavista teollisuudenaloista mitkä voi työajoista päättää, niin eikös se nimenomaan kannattaisi teetättää työhommat öisin, jolloin sitä sähköä on runsainmitoin ja edullisesti tarjolla?
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 756
Niitä kun on sellaisia joita ei ajella alas kuin muutaman vuoden välein ja sitten re-start onkin vähän isompi urakka. Ja nämä on vielä usein niitä isoimpia sähkösyöppöjä valtakunnallisesti.
Siksi se olikin teoreettinen tilanne. Lisäksi tässä on se että jos oikeasti nuo muutokset toteutettaisiin niin kuinka moni joutuisi osa tai täysiaikaisesti työttömäksi? (Eli kaupat ja muut kiinni jokaisena sunnuntaina jne) vaikka siinä sähköä varmaan tuon 4kk aikana paljon säästettäisiinkin. Unohtamatta sitä että se olisi käytännössä täysimahdottomuus saada JOKAINEN ihminen käyttämään yleisiä kulkuneuvoja sekä saada ne yleiset kulkuneuvot kulkemaan siten että JOKAINEN pääsisi kulkemaan niillä sen 4kk ajanjakson ajan. Presidentti, ministerit, poliisit, lääkärit jne jne. kulkisivat samalla bussilla kuin lapsetkin töihin/kouluun...
 
Liittynyt
08.12.2018
Viestejä
1 788
Tämä on tietysti totta. Mutta jos mietitään teoreettisesti tilannetta missä Suomen jokainen yksityinen auto lopettaisi ajamisen vaikka Joulukuu-maaliskuun ajaksi siinä varmaan säästyisi melkoisesti rahaa.

Sama toki jos tuona aikana esim. kaupat olisivat avoinna arkisin kello 08-21 ja lauantaina kello 10-18. Sunnuntaisin suljettuina, myös kaikki mainokset olisi suljettu, samaten jouluvalot jne.

Eniten tietysti säästettäisiin jos lähes ainoastaan poliisi, palokunta ja sairaala saisi pitää 3-vuorotyötä ja muut olisivat vain maksimissaan 07-22 välisenä aikana töissä (poislukien esim. armeija, rajavartiolaitos jne).

Siinä säästyisi melkoisesti sähköä, mutta vastavuoroisesti rahaa myös menetettäisiin melkoisesti.
Kuten itsekin tiedät, ei kauppojen aukioloaikoja lukuun ottamatta sanomasi ole realistista.

Moni ihminen tarvitsee autoa tai jää viemättä lapset tarhaan, kulkematta töihin ja edes kulkematta mihinkään, kun terveys ei muuta mahdollista. Suomi on pitkien etäisyyksien ja huonon julkisen liikenteen maa pl. suurimmat kasvukeskukset.

Lisäksi edellä jo hyvin argumentointiin, että sähköautot ovat osa ratkaisua. Varsinkin, kun niiden akkuja voidaan tulevaisuudessa hyödyntää kotitaloudessa tai tarjoammalla varaus markkinoille takaisin joustona.

3-vuorotyö on taas sellaista, että sitä ei todellakaan tehtäisi, ellei olisi pakko tai se olisi hyvin kannattavaa. Suomesta löytyy paljon 3-vuorotyötä tekeviä firmoja, joita ilman tämä maa totaalisesti pysähtyisi. Vesi, sähkö, lämpö, teiden huolto, tietoliikenne jne. Näissä piisaa valvomo-, päivystys- ja kenttätyötä. Päälle sitten tuotanto ja valmistus, jota ei voida pysäyttää järkevästi yön ajaksi. Lisäksi kauppatasetta ei kannata romahduttaa eli vientiä tappaa vaatimalla pakkoseisokkeja.

Ei liene järkevää pysäyttää lisäarvoa tuottavaa tekemistä, vaan fiksua on vähentää turhanpäistä sähkön tuhlausta. Sähkö on ollut aivan liian halpaa, kun kysynnänjoustoa ei ole Suomessa juurikaan ollut. Näillä hinnoilla sitä alkaa löytymään ja sen kautta kuluttajat pääsevät järkevämpään keskimääräiseen kilowattituntihintaan.

Meidän luonto ei tarjoa rajattomasti vesivoimaa, kaasuvarantoja tai lämpöenergiaa. Joko meidän tulee tukeutua naapurimaihin tai löytää investointiedellytyksiä tasaiselle perustuotannolle. Ollaan yksi vuosikymmen nähty, miten hyvin niitä on luotu, kun sähkön hinta on ollut 4-8 c/kWh. Kerran perustuotannolle ei löytynyt edellytyksiä, niin meidän on opittava pärjäämään yhä vaihtelevamman tuotannon kanssa tai kehitettävä ratkaisuja sen tueksi. Vai mikä on, kun ei Hanhikiveen löytynyt venäläisien lisäksi muita tarjoajia ja Loviisa 3 tai OL4 ei ole pahemmin otsikoissa ollut?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Veikkaan, että sähkö ehtii loppua ennen kuin hintavaikutus näkyy :) Siis jos tulee jotain ongelmia ja kylmät kelit, normaalitilanteessa niistä selvitään, vaikka sähkö maksaisi sentin per kWh.
Kyllä se menee just toisinpäin - jos hinta ei nouse, niin aivan varmasti loppuu. Ei tätäkään keskustelua kenenkään kiinnostanut käydä kun sähkö maksoi 5c/kWh. Kyllä se on se hintataso kun isoa joukkoa alkaa yhtäkkiä oma etu kiinnostamaan sen verran, että energiaa alkaa säästyä.

Suomalaiset ovat hamstraneet pelkästään polttopuita ihan raivoisalla tahdilla. Jokainen poltettu pinomotti on ~1500kWh lämpöä johonkin mökkiin, joka on melkein kaikissa tapauksissa 500-1500kWh vähemmän sähkön tarvetta. Sen lisäksi jos sadoissa tuhansissa mökeissä huonelämmöt putoavat 2C per möksä, niin siitäkin tulee jo kohtuullisesti säästöä.

Kovin montaa minuuttia per nenä per viikko ei tarvitse suihkujakaan lyhentää, kun puhutaan jo isoista energiamääristä vuositasolla.
Mullakin vaimon ehdotti, että entäs jos osallistutaan yleiseurooppalaisiin talkoisiin ja lyhennetään suihkuja, vaikka rahan puolesta ei tarvitse sinänsä välittää.

Kyllä ne hinnat vaan konkretisoi ihan toisella tavalla sen kriisin kouriintuntuvaksi ja pistävät puntteihin vipinää. Kyllä mullakin tuttavat ovat pistäneet toista ILP:tä tilaukseen OKT:hen kun sähkösoppari kuulemma loppuu marraskuussa eikä kuulosta kivalta hinta. Ja kuulemma menee jacuzzi todennäköisesti terdeltä tyhjennykseen täksi talveksi. Siinä on ehkä pari MWh:ta säästöä talvelle kun yksi ylemmän keskiluokan perhe sulkee paljun ja ihan suoraan nousevan hinnan takia.
 
Osjur

ლ(ಠ益ಠ)ლ
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
153
On ollut mielenkiintoista keskustelua viimeiset pari sivua. Zepi on siinä mielessä ihan oikeassa että markkinat toimivat ihan oikein koska ostajia sähkömarkkinoilta löytyy vaikka hinta huitelisi keveesti yli 1e /kwh. Tähän tosin vaikuttaa aika moni tekijä varsinkin kun puhutaan teollisuudesta. Suurella osalla raskaasta teollisuudesta sähkön hinta on aivan jotain muuta kuin mitä pörssi sanoo ja se on vielä suojattu. Lisäksi hyvin monessa raskaan teollisuuden firmassa se on halvempaa pitää tuotantolinjat sähköissä ja tyhjäkäynnillä esim viikonloppujen, ym. yli, vaikka sähkön hinta olisi ihan mitä vain koska jos sen tuotantolinjan ylösajo kestää esim 1-2h kauemmin niin siinä ajassa voi firma menettää kymmeniä tuhansia euroa vs maksaa kymppitonni viikonlopun tyhjäkäyntikulutuksesta.

Esimerkiksi omalla työmaalla kaikki tuotantolinjat jäävät hydrauliikoineen päälle aivan joka viikonloppu vaikka sitä sähköä kuluu about 20 000 kwh vuorokaudessa tekemättä yhtään mitään. Jos taas koneet ajettaisiin alas pe illalla ja lyötäisiin käyntiin su yöllä niin se ylösajaminen maksaisi firmalle aivan järkyttävän summan kun koneet ei tuota mitään ja ihmisille on kumminkin pakko maksaa palkkaa tästä ajasta.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 643
Eikö sähköntuotantoon päde normaali markkinatalous, luulisi että näillä hinnoilla sähköntuotantoon tulisi uusia toimijoita runsaasti apajille tuuli/vesi/aurinko/ydinvoimalla kun eihän näiden sähköntuotantomuotojen tuotantokustannukset ole noussu? Joten jollain sentin tuotantokuluilla saadaan satumaiset voitot aikaseksi. Kun porukka tässä on jo sitä mieltä että 50senttiä on uusi normaali.
 
Joskus ne teidänkin suojauksetkin loppuu ja silloin:
viikonloppusulkujen kannattavuus paranee / opetellaan menetelmät miten joku yksi nakkimies voi hoitaa ylös/alasajat koko laitokselle perjantain iltavuoron päätteeksi ja maanantaina aamuyöstä. Tai tilataan laitostoimittajalta automaatiota hoitamaan tuo - jos sähkö maksaa tarpeeksi, niin kannattaa maksaa satoja tonnejakin siitä projektista.

Jos teidän koneet kuluttavat megawatin tyhjäkäynnillä ja MWh maksaa talvella 500€, niin se on 24000€/48h. Siinä kannattaa maksaa jo jokunen sata tonnia siitä, että tuotantoinssi keksii miten tyhjäkäyntitehot saadaan pudotettua 100kW tasolle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Eikö sähköntuotantoon päde normaali markkinatalous, luulisi että näillä hinnoilla sähköntuotantoon tulisi uusia toimijoita runsaasti apajille tuuli/vesi/aurinko/ydinvoimalla kun eihän näiden sähköntuotantomuotojen tuotantokustannukset ole noussu? Joten jollain sentin tuotantokuluilla saadaan satumaiset voitot aikaseksi. Kun porukka tässä on jo sitä mieltä että 50senttiä on uusi normaali.
Kyllähän noita rakennetaan pää punaisena mikä ehditään. Ongelma on se, että jos mylly tuottaa 0.25x 5MW, niin se on nykyisellä sähkön hinnalla 625€/h.

Kuinka paljon maksaisit tornista joka tuottaa 625€/h? Aika monta euroa meinaan kantsii maksaa.

Ja kun maksuhaluisia tornien ostajia on jonoksi asti, niin Vestas ja kumppanit ovat saattaneet ”hieman” nostaa kiireellisten toimitusten hintoja. Ei tietysti kiusallaan, mutta kun jollain ne tehtaalla tuplavuoroa painavien duunareiden triplaliksatkin pitää kompensoida… Ja nyt kannattaa painattaa tuplavuoroa kun on energiakriisi päällä.

Paitsi, että hinnat tietty nousee just niin ylös kun vaan ostajat suostuvat maksamaan. Ja ostajienhan kannattaa maksaa, koska sähköstä saa niin kovan hinnan.
 
Ymmärrän kyllä että juuri nyt, ei tietenkään saada helpotusta mistään uudesta voimalasta koska rakentaminen vie aikaa ja propelleilla riittää kysyntää. Pointtini oli lähinnä se, että sähkön hinta ei tulisi enää koskaan, ikinä, laskemaan tästä uudesta normaalista joka on nyt jotain 30-50sentin välillä. Aivan varmasti sähkön hinta tulee laskemaan koska näihin uusiin (tuuli, ydin)voimaloihin oli jo kannattavaa investoida niillä vanhan hyvän ajan hinnoilla, ~5c/kwh.
 
Tuotantokustannukset määrittelevät hyvin pitkälti helposti tuotettavan bulkkituotteen hinnan. Sähkön käytön odotetaan lisäksi kasvavan todella paljon tulevaisuudessa, joten tarjontaan kannattaa investoida.

Se hieno asia sähkössä on, ettei se ole mitään harvojen herkkua, tyyliin kaasu tai öljy, joiden tuotannosta vastaa pari sheikkiä, joten niukkuus on vain väliaikainen ongelma.

Eli joo, 5c/kWh ei ole mitään utopiaa, se on ihan normaali hintataso.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Ymmärrän kyllä että juuri nyt, ei tietenkään saada helpotusta mistään uudesta voimalasta koska rakentaminen vie aikaa ja propelleilla riittää kysyntää. Pointtini oli lähinnä se, että sähkön hinta ei tulisi enää koskaan, ikinä, laskemaan tästä uudesta normaalista joka on nyt jotain 30-50sentin välillä. Aivan varmasti sähkön hinta tulee laskemaan koska näihin uusiin (tuuli, ydin)voimaloihin oli jo kannattavaa investoida niillä vanhan hyvän ajan hinnoilla, ~5c/kwh.
Joo, ilman muuta tulee laskemaan - kahdella tavalla: Saksan alumiinisulattojen pyörittäminen nykyisillä sähkön hinnoilla tulee niin totaalisen kannattamattomaksi, että niitä suljetaan, joka vähentää kyllä kulutusta. Ja vastaavasti lisääntyvä tuuli- ja aurinkovoima tulevat luomaan ainakin hetkellisesti liki nollahintaisia tunteja. Etelä-Euroopassakin on paneelibuumi päällä ja kyllä se jossain vaiheessa alkaa vaikuttaa.

Ei varmastikaan vielä kun samaan aikaan pitäisi vaihtaa maakaasu-boilerit sähköisiin, mutta muutamissa vuosissa vaikutusta tulee jo varmasti.
 
Liittynyt
05.09.2020
Viestejä
1 397
Sähkölämmitteisessä omakotitaloissa sähkölaitteiden karsintaa ei tarvitse miettiä talvella? Eikös jokainen watti muutu lämmöksi riippumatta siitä onko lämmityslaite, tietokone tai lamppu?
 
Hyötysuhde voi olla varsinaisella lämpöjärjestelmällä parempi, jos on ilppiä tai maalämpöä ym. Ja esim. puuta polttamalla hyötysuhde lämmöksi on niin hyvä, että se voi kannattaa sähköön nähden. Mutta hienosäätöä tosiaan.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 867
Sähkölämmitteisessä omakotitaloissa sähkölaitteiden karsintaa ei tarvitse miettiä talvella? Eikös jokainen watti muutu lämmöksi riippumatta siitä onko lämmityslaite, tietokone tai lamppu?
Niinhän se on jos talo lämpenee pelkällä sähköllä. Jos taas vaikka ilmalämpöpumppua ja tulisijaa on lämmityksen apuna, niin se voi vähän vaikuttaa.

Käytännössä ei kuitenkaan mitään merkitystä sähkön kokonaiskulutukseen vaikka joka huoneessa palaisi 200 watin led-lamput 24/7 talvipakkasilla.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 358
Toteutuessaan talven sähkökriisi tulee viemään järkyttävän määrän rahaa tavallisen Suomalaisen kuluttajan kotimaan kulutuksesta, pois ulkomaan tuottajille. Tähän lisäksi Fortum-tappiot. Heijastevaikutukset tulevat vasta viiveellä ja ne me ikävä kyllä tulemme jokainen tuntemaan vielä nahoissamme.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
837

Näinhän se menee. Perheenä tekisimme konkurssin hyvin todennäköisesti ilman määräaikaisen sopparin suojaa. Nyt jää elämiseen (polttoaineet, ruat, vaatteet jne) noin 1100e/kk ja tuo summa menisi talvella pelkkään sähköön näillä hinnoilla. Toivoa pitää, että jotain laskua tapahtuu kesällä.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 867
Toteutuessaan talven sähkökriisi tulee viemään järkyttävän määrän rahaa tavallisen Suomalaisen kuluttajan kotimaan kulutuksesta, pois ulkomaan tuottajille. Tähän lisäksi Fortum-tappiot. Heijastevaikutukset tulevat vasta viiveellä ja ne me ikävä kyllä tulemme jokainen tuntemaan vielä nahoissamme.
Ei niitä ensimmäisiä heijastevaikutuksia tarvi kauaa odottaa. Joulukuussa alkaa ihmisille tulla niitä jättimäisiä sähkölaskuja kun ilman kylmenevät marraskuussa ja laskut tulevat kuukauden viiveellä. Normaalissa sähkölämmitteissä omakotitalossakin sähkölasku voi olla tulevalta lämmityskaudelta yli 10 tuhatta euroa painottuen neljään talvikuukauteen. Siinähän samantien joutuu moni tekemään talouden hätäjarratuksen ja lopettamaan kaikki mahdolliset ei pakolliset menot, että selviää niistä sähkölaskuista tai kun yrittää niistä selvitä epätoivoisesti. Kylmää kyytiä tulee olemaan esimerkiksi kaikenlaisille palveluille ja kaupalle Suomessa se. Siinähän esimerkiksi parturissa ja kampaamossa käynnit saatetaan lopettaa kokonaan ja ravintolassa käymiset ja vaateostokset ja autokuumekin loppuu samantien. Myös kotimaan ja ulkomaanmatkailu loppunee samoilla tulilla.

Suomen talouden totaaliromahdukselta voi pelastaa se, että kuitenkin alle puolet suomalaisista asuu suoralla sähköllä lämpenevässä kodissa. Useamman tuhannen euron lisälasku vuodessa on luvassa myös maalämpötaloissa asuville jos joutuu ottamaan uuden uusilla hinnoilla olevan sähkösopimuksen nyt tai lähikuukausina. Talouden välittömältä totaaliselta romahdukselta pelastaa myös se, että osalla sähkösopimus on voimassa vielä vanhoilla halvoilla hinnoilla 1-3 vuotta.

Sähkölaskut ja niiden suuruudet tulevat olemaan ensi talvena työpaikkojen kahvituntien suosituin puheenaihe. Osalle voi tulla laskut yllätyksenä kun muistellut, että itsellä halpa sopimus on voimassa vielä vaikka vuoden ja sitten se onkin loppunut aiemmin kuin muisteli ja kuukauden 3000 kWh:n kulutuksesta paukahtikin 2000 euron lasku kun odotteli sen olevan sen 300 euroa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
2 393
Kuka tätä pörssisähköä ostaa 1€/kwh? Kun kokoajan puhutaan että markkinatalous päättää hinnat, joillakin on selkeesti liikaa rahaa kun tuollaisia summia suostuvat maksamaan kilowatista.
 
Pakko kait se on olla niin että sähkönmyyntiyhtiöt. Tilanne on sama kuin Uniperilla, myyty määräaikaisia 5c/kwh soppareita ja nyt sitten sähkönmyyntiyhtiöiden on pakko ostaa sähköä hinnasta viis koska kuluttajia ei kiinnosta joustaminen.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
1 590
Kuka tätä pörssisähköä ostaa 1€/kwh? Kun kokoajan puhutaan että markkinatalous päättää hinnat, joillakin on selkeesti liikaa rahaa kun tuollaisia summia suostuvat maksamaan kilowatista.
Mihnkä olet kotona valmis lämpötilan valmis laskemaan? Jos haluat puolittaa sähkön kulutuksen ollaan 10-asteen teinoilla. Silloin sähkölasku on vain 3x (50%×6) normaalista! Väki ei oikein ymmärrä kuinka vakava kriisi meillä on käsissä. Koko kesä biletetään menemää ja toivotaan että talvea ei tulisi.
 
Viimeksi muokattu:

Kukaan ei osaa selittää kunnolla mistä tämä energia kriisi johtuu, että sähkön hinta pyörii 1€/kwh. Vaikka todellisuudessa ei sähkön valmistus noin paljoa maksa ja sähkö ei ole viellä loppunut kesken.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 422
Ei noi kotitalouksien kiellot toimi, kun niitä ei voi valvoa. Oikeastaan vain julkisille toimijoille voidaan asettaa säästörajoituksia.

Jos sähkö meinaa loppua, niin sitten sitä aletaan kylmästi pätkiä.
Ei niitä tarvitse valvoa jos laitetaan 5000e uhkasakko.
 
Liittynyt
04.09.2018
Viestejä
2 212
Väki ei oikein ymmärrä kuinka vakava kriisi meillä on käsissä. Koko kesä biletetään menemää ja toivotaan että talvea ei tulisi.
Mikä sitten kenellekin on vakavaa. Osalla vanhat sopparit, osa maksaa uuden hinnan ilman ongelmia, jollain ei ole sähkölämmitystä ja loput on kusessa laskujen kanssa. Ei tämä mikään kaikkien yhteinen ongelma ole. Toki koskee isoa osaa kansasta, ehkä jopa neljännestä?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 422
Siksi se olikin teoreettinen tilanne. Lisäksi tässä on se että jos oikeasti nuo muutokset toteutettaisiin niin kuinka moni joutuisi osa tai täysiaikaisesti työttömäksi? (Eli kaupat ja muut kiinni jokaisena sunnuntaina jne) vaikka siinä sähköä varmaan tuon 4kk aikana paljon säästettäisiinkin. Unohtamatta sitä että se olisi käytännössä täysimahdottomuus saada JOKAINEN ihminen käyttämään yleisiä kulkuneuvoja sekä saada ne yleiset kulkuneuvot kulkemaan siten että JOKAINEN pääsisi kulkemaan niillä sen 4kk ajanjakson ajan. Presidentti, ministerit, poliisit, lääkärit jne jne. kulkisivat samalla bussilla kuin lapsetkin töihin/kouluun...
Mitä iloa on mennä bussilla jos sähkö on kallista?
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
1 250
Mikä sitten kenellekin on vakavaa. Osalla vanhat sopparit, osa maksaa uuden hinnan ilman ongelmia, jollain ei ole sähkölämmitystä ja loput on kusessa laskujen kanssa. Ei tämä mikään kaikkien yhteinen ongelma ole. Toki koskee isoa osaa kansasta, ehkä jopa neljännestä?
Kun neljäsosa laittaa stopin kaikelle pl. jauhelihan kulutukselle, niin kyllä siinä on jo yhteinen ongelma. Ensimmäisenä kyykkää palveluala, sitten vähän tasaisemmin muut.
 
Liittynyt
30.09.2017
Viestejä
984
Kuka tätä pörssisähköä ostaa 1€/kwh? Kun kokoajan puhutaan että markkinatalous päättää hinnat, joillakin on selkeesti liikaa rahaa kun tuollaisia summia suostuvat maksamaan kilowatista.
Markkinataloudessa tuntuu aina riittävän porukkaa, jotka ovat valmiita maksamaan maltaita eri asioista ja myyjäthän myyvät juuri niin kalliilla kuin ostajat suostuvat maksamaan. Nythän tuota hintaa nostaa ainakin pörssissä muutamien faktojen lisäksi epävarmuus, joka hinnoitellaan hyvin korkealle.

Keski-Euroopan tilanne heijastuu Norjan ja Ruotsin kautta tänne, vaikka täällä ei sinällään vuodenaikaan nähden ole mikään kriittinen tilanne.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 756
Sähkölämmitteisessä omakotitaloissa sähkölaitteiden karsintaa ei tarvitse miettiä talvella? Eikös jokainen watti muutu lämmöksi riippumatta siitä onko lämmityslaite, tietokone tai lamppu?
Jos pelätään että se sähkö sananmukaisesti loppuu + miettien ihan faktaa että jos yrität vaikka nukkua kun on ulkona -30C ja makkarissa sen vaikka +10C ja lämmityksenä olet laittanut saunan kiukaan päälle, keittiössä olevan uunin luukku on auki ja siellä maksimit joku 250-300C kiertoilma täysillä, sähkölämmittimen autotallissa olevaan autoosi sekä olohuoneen plasma TV:n.

Siinä sitten toivotaan vaan että jättämällä kaikki ovet avoimiksi se lämpö tulee tarpeeksi makuuhuoneeseesi..

Eli itse ainakin suosittelisin ihan käyttämään niitä pattereita eikä muita (vaikka esim. se kiuas sekä uuni hyvinkin lämmittää) myös mikäli mahdollista itse siinä tilassa mitä pyrkii lämmittämään vaihtoehtoisesti jopa pitäen sen (makuuhuoneen) oven kiinni ja antaen muiden huoneiden lämpötilojen hieman laskea.

Esim. siis kun nukkuu tai lähtee päiväksi töihin voisi harkita ihan että sulkee nuo kiukaat, uunit, sen plasma TV:n ja sulkee myös väliovia ja pyrkii pitämään lämpimänä ne tilat missä itse joko on (se makuuhuone) tai sitten antaa tilojen hieman viilentyä ja kun tulee kotiin ottaa sen vaikkapa +18C lämmön positiivisena asiana ja kun tekee ruokaa tms. saa siitä lisälämpöä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 366
Viestejä
4 215 605
Jäsenet
71 040
Uusin jäsen
leetnewb

Hinta.fi

Ylös Bottom