- Liittynyt
- 22.10.2016
- Viestejä
- 11 684
Siirretty muualta.
Itseasiassa aihetta järkevään kritiikkiin ei juuri ennen vuotta 2020 ollut.
Ennen vuotta 2020 esitetty Musk-"kritiikki" oli pääosin kateellisten valheita ja mustamaalaamista, eikä oikeaa asiallista kritiikkiä.
Musk-vihaajilta tuli mm. sellaisia valheita kuin että
* "Musk ei ole oikea insinööri" vaikka Musk on tehnyt hyvin paljon insinöörinhommia firmoissaan, ja omaa maisterinpaperit fysiikasta.
* "SpaceX vaan rikastuu veronmaksajien kustannuksella rahastaessaan NASAa ja puolustusministeriöitä" vaikka totuus on nimenomaan täysin päinvastainen, ennen kuin Falcon 9 oli toiminnassa, ULA rahasti NASAa ja puolustusministeriöitä ollen monopoliasemassa monissa laukaisuissa, ja kun SpaceX alkoi kilpailla niistä laukaisuista, veronmaksajat säästävät paljon rahaa kun SpaceX tekee laukaisut selvästi halvemmalla kuin ULA.
* "Musk vaan sijoitti isänsä timanttikaivoksesta saamansa rahat eikä tehnyt mitään itse." Fakta on, että Elon ensin perusti zip2n(ja isä sijoitti siihen vain n. $20000, loput $180000 alkupääomasta tuli ihan muualta), rikastui sillä miljoonia, sitten perusti X.com:n joka fuusioitui Confinityn kanssa molempien ollessa melko pieniä startuppeja, fuusion jälkeen firma sitten otti nimen Paypalja Elon toimiessaan firman johtajana luotsasi Paypalin menestyneeksi firmaksi ja tällä ihan itse tienasi satoja miljoonia.
Toki Elon oli jo selvästi ennen vuotta 2020 hyvin ammattiliittovastainen, mikä suututti monia.
Ainoa oikea sekoilu mikä tuolta ajalta tulee mieleen oli kun haukkui sitä jonkun pelastushenkilökunnan jäsenen liittyen siihen johonkin thaimaan luolatapaturmaan (15.7.2018)
Mutta pääasiassa sekoilu Muskin taholta alkoi vasta 2020, ja sen jälkeen onkin sitten tehnyt paljon sellaisia typeriä asioita, josta ansaitsee paljon kritiikkiä
* Koronan vähättely, kieltäytyminen koronarajoitusten noudattamisesta, covid-salaliittohörhöjen valheiden jakaminen
* Ryssien mielistely ja "appeasement-politiikka", sekoilu sen kanssa miten Ukraina saa käyttää Starlinkiä
* Efektiivinen moniavioisuus, lapsia samaan aikaan sekä Grimesin että Shovon Zillisin kanssa
* Twitterin osto
* Sekoilu twitterin hallinnossa;firman uudelleennimeäminen, porukan massapotkimiset, mainostajien karkottaminen typerillä jutuilla jne.
* Lukuisten Trumpinistien ja ryssäprogandistien valheiden jakaminen twitterissä
* Muiden syyttäminen asioista, joita myöhemmin alkanut katua, että hänet on muka "huijattu" niihin (lupa teinipojan puberteettiblokkereihin, OpenAIn rahoittaminen)
Tämä ei vastaa kyllä todellisuutta, media pääasiassa suorastaan palvoi Muskia siihen saakka että siirtyi täyspäiväisemmin tuohon sekoiluun twitterin kanssa. Aihetta kritiikkiin olisi ollut kyllä sitäkin ennen mutta aika vähän palstatilaa se sai kun mies oli median lellikki.
Itseasiassa aihetta järkevään kritiikkiin ei juuri ennen vuotta 2020 ollut.
Ennen vuotta 2020 esitetty Musk-"kritiikki" oli pääosin kateellisten valheita ja mustamaalaamista, eikä oikeaa asiallista kritiikkiä.
Musk-vihaajilta tuli mm. sellaisia valheita kuin että
* "Musk ei ole oikea insinööri" vaikka Musk on tehnyt hyvin paljon insinöörinhommia firmoissaan, ja omaa maisterinpaperit fysiikasta.
* "SpaceX vaan rikastuu veronmaksajien kustannuksella rahastaessaan NASAa ja puolustusministeriöitä" vaikka totuus on nimenomaan täysin päinvastainen, ennen kuin Falcon 9 oli toiminnassa, ULA rahasti NASAa ja puolustusministeriöitä ollen monopoliasemassa monissa laukaisuissa, ja kun SpaceX alkoi kilpailla niistä laukaisuista, veronmaksajat säästävät paljon rahaa kun SpaceX tekee laukaisut selvästi halvemmalla kuin ULA.
* "Musk vaan sijoitti isänsä timanttikaivoksesta saamansa rahat eikä tehnyt mitään itse." Fakta on, että Elon ensin perusti zip2n(ja isä sijoitti siihen vain n. $20000, loput $180000 alkupääomasta tuli ihan muualta), rikastui sillä miljoonia, sitten perusti X.com:n joka fuusioitui Confinityn kanssa molempien ollessa melko pieniä startuppeja, fuusion jälkeen firma sitten otti nimen Paypal
Toki Elon oli jo selvästi ennen vuotta 2020 hyvin ammattiliittovastainen, mikä suututti monia.
Ainoa oikea sekoilu mikä tuolta ajalta tulee mieleen oli kun haukkui sitä jonkun pelastushenkilökunnan jäsenen liittyen siihen johonkin thaimaan luolatapaturmaan (15.7.2018)
Mutta pääasiassa sekoilu Muskin taholta alkoi vasta 2020, ja sen jälkeen onkin sitten tehnyt paljon sellaisia typeriä asioita, josta ansaitsee paljon kritiikkiä
* Koronan vähättely, kieltäytyminen koronarajoitusten noudattamisesta, covid-salaliittohörhöjen valheiden jakaminen
* Ryssien mielistely ja "appeasement-politiikka", sekoilu sen kanssa miten Ukraina saa käyttää Starlinkiä
* Efektiivinen moniavioisuus, lapsia samaan aikaan sekä Grimesin että Shovon Zillisin kanssa
* Twitterin osto
* Sekoilu twitterin hallinnossa;firman uudelleennimeäminen, porukan massapotkimiset, mainostajien karkottaminen typerillä jutuilla jne.
* Lukuisten Trumpinistien ja ryssäprogandistien valheiden jakaminen twitterissä
* Muiden syyttäminen asioista, joita myöhemmin alkanut katua, että hänet on muka "huijattu" niihin (lupa teinipojan puberteettiblokkereihin, OpenAIn rahoittaminen)
Viimeksi muokattu: