Elden Ring (PC, PS4/PS5, Xbox One/X/S)

P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
Radhanin sain nyt kaadettua, lvl 65 melee confessorilla. Tunteroinen sitä piti yrittää, mutta kyllä oli hyvä fiilis, kun lopulta sai nurin. Energianuolet oli kyllä todella helppo väistää. Paljon vaikeampi ne sifya Riverin sarvipäiden nuolet on väistää.

Viimenen phase aiheutti kyllä eniten ongelmia. Ilman niitä taistelukentän summoneita olis ollu kyllä hemmetin paha.

Eikös tuo Radhan ole yksi vaikeimmista bosseista? Näin olen itse käsittänyt.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 917
Väänsin Maleniaa soolona oikeasti puolet viikonlopusta. Kun avokki palasi töistä, oli eka kysymys "Siis pelaatko sä vieläkin tota samaa kohtaa kuin aamulla?". Aivan helvetillisen vaikea bossi soolona ja meleenä, mutta summoneihin en alistu.

Tuntui että tuossa täytyy olla ihan täydellinen keskittyminen ja zen-mielentila, tai muuten ei etene yhtään. Etenkin toisessa phasessa piti olla ihan kylmänrauhallinen eikä yhtään paniikkidodgetella, tai hukkaa rytmin heti ja bossi pääsee niskan päälle.

Lopulta tuo meleenä putosi ja euforia oli melkoinen. En kyllä silti halua ehkä ikinä enää vetää tuota bossia läpi...
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
191

Se nerffattiin ekassa pätsissä ku oli liian vaikea :D Ne nuolet piti aluks rollata, ku tiputti hevosen selästä ja one shottasi melkee kaikki aina hengiltä. Muutenki tekivät vielä jotain sille. En oo tuota uudempaa versiota vielä ite koittanu, mutta se eka piti juustottaa sword of night and flamella (seki nerffattiin) ja respecillä. Oli nii vittumainen bossi.

Nuo sarvipäiden nuolet on kans perseestä, semmosta anor londo meininkiä
 
Tuo Radahn on monelle ollut aika vaikea ja selvästi alkupelin pahimpia bosseja. Silti, mielestäni se on aika helppo verrattuna tuohon endgame bossien lineuppiin. Tuntuu että täällä loppupelissä melkein jokainen bossi saa Radahnin näyttämään aika, jossei nyt helpolta niin kohtalaisella vaivalla voitettavalta.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777
Mulle hankalin pomo oli se ihan eka jolla oli välivideo eli Margit, toiseksi hankalin oli Radahn. Kumpaakin piti yrittää tunteja ja tuntui ettei voi millään voittaa. Jossain välissä tajusin alkaa nostamaan HP:tä ja se helpotti paljon, vaikka levuttaessa HP tuntui nousevan vain vähän. Mimic Tearin löytämisen jälkeen pomoista tuli helppoja ja lähes kaikki meni ekalla, mutta loppupomoa piti koittaa 10 kertaa. Pelasin STR melee ukolla ison miekan ja ison kilven kanssa ja käytin summoneita. Maleniaa en löytäny mutta en alottanu NG+ niin vielä kerkiäis koittaa. Mimic Tear helpotti peliä kyllä liikaa, mutta en malttanu olla käyttämättä.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
429
Väänsin Maleniaa soolona oikeasti puolet viikonlopusta. Kun avokki palasi töistä, oli eka kysymys "Siis pelaatko sä vieläkin tota samaa kohtaa kuin aamulla?". Aivan helvetillisen vaikea bossi soolona ja meleenä, mutta summoneihin en alistu.

Tuntui että tuossa täytyy olla ihan täydellinen keskittyminen ja zen-mielentila, tai muuten ei etene yhtään. Etenkin toisessa phasessa piti olla ihan kylmänrauhallinen eikä yhtään paniikkidodgetella, tai hukkaa rytmin heti ja bossi pääsee niskan päälle.

Lopulta tuo meleenä putosi ja euforia oli melkoinen. En kyllä silti halua ehkä ikinä enää vetää tuota bossia läpi...
Aikoinaan DS3 sl1-haasteen lopussa meinasi usko loppua kun Soul of Cinderia koitin rtsr-buffin ja flynn’s ringin avulla kaataa ottamatta yhtään osumaa. Laskut meni sekaisin 200 yrityksen jälkeen. Lopulta vedin sen muutamalla osumalla ”normaalisti” haarniska päällä.
 
Liittynyt
20.08.2018
Viestejä
171
Väänsin Maleniaa soolona oikeasti puolet viikonlopusta. Kun avokki palasi töistä, oli eka kysymys "Siis pelaatko sä vieläkin tota samaa kohtaa kuin aamulla?". Aivan helvetillisen vaikea bossi soolona ja meleenä, mutta summoneihin en alistu.

Tuntui että tuossa täytyy olla ihan täydellinen keskittyminen ja zen-mielentila, tai muuten ei etene yhtään. Etenkin toisessa phasessa piti olla ihan kylmänrauhallinen eikä yhtään paniikkidodgetella, tai hukkaa rytmin heti ja bossi pääsee niskan päälle.

Lopulta tuo meleenä putosi ja euforia oli melkoinen. En kyllä silti halua ehkä ikinä enää vetää tuota bossia läpi...
Jos saa tiedustella, niin millaisella buildilla vedit tuon? Itsellä tuommonen dex/int ukko, jolla max upgrade twinblade käytössä ja ihan hyvin tuntui vahinkoa tekevän.

Juurikin tuo keskittyminen täytyy tässä olla täydellisesti hallinnassa. Muistuttaa mielestäni sekiron loppupään bosseja, joissa piti kans opetella liikkeet käytännössä ulkoa. Kyllähän näissä tuo voiton jälkeinen fiilis nousee taas ihan seuraavalle tasolle.
 
P c L A Y E R

Team Ryzen
Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
4 613
Se nerffattiin ekassa pätsissä ku oli liian vaikea :D Ne nuolet piti aluks rollata, ku tiputti hevosen selästä ja one shottasi melkee kaikki aina hengiltä. Muutenki tekivät vielä jotain sille. En oo tuota uudempaa versiota vielä ite koittanu, mutta se eka piti juustottaa sword of night and flamella (seki nerffattiin) ja respecillä. Oli nii vittumainen bossi.

Nuo sarvipäiden nuolet on kans perseestä, semmosta anor londo meininkiä
No ihan uusimmassa pätsissä Radhanin nerffit tietääkseni peruttiin, tai ainakin osa nerffeistä peruttiin.

Patch 1.03.3 — 4th April 2022
  • Fixed a bug in the balance adjustment of the boss "Starscourge Radahn" in update 1.03, in which the power of some attacks was unintentionally reduced.

Ei niitä energianuolia edelleenkään pysty hepalla väistämään, tai en ainakaan itse siinä onnistunut. Rollata piti, mutta se oli helppoa, kun nuolet lentää suht hitaasti. Sarvipäiden nuolet on melkein "hit scan" kamaa ja niiden rollaus pitää ihan arviolla ajoittaa. Heppaa en tuossa käyttänytkään muuten, kun siinä lähestymisen loppuvaiheessa, missä alkoi nuolisade.

se verran ite vigoria levuttanut, että ihan one shot kuolemia täydestä healthists ei tullut, kun ainoastaan viimeisen phasen tietystä hyökkäyksestä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tuo Radahn on monelle ollut aika vaikea ja selvästi alkupelin pahimpia bosseja. Silti, mielestäni se on aika helppo verrattuna tuohon endgame bossien lineuppiin. Tuntuu että täällä loppupelissä melkein jokainen bossi saa Radahnin näyttämään aika, jossei nyt helpolta niin kohtalaisella vaivalla voitettavalta.
Radahn on perus gimmick-fight siitä eteenpäin kun pääsee lähelle. Vaikeaa siinä oli se, että sillä oli kaksi kerrasta tappavaa hyökkäystä, joita se spämmäsi monta kertaa niskaan ennen kuin oli mitään mahdollisuutta tehdä vahinkoa ja jokainen piti virheettömästi väistää, hyökkäyksestä riippuen jalan tai hevosella (väärä valinta tai virheliike = 100% OHKO).

Endgame bossit taas ovat pitkälti AOE-spämmiä jossa pitää keksiä, mihin suuntaan ja miten pitää rollata i-frameilla koska hyökkäyksiä ei oikeasti voi väistää joten intuitiivinen tapa toimia ei auta = paljon uudelleen yrityksiä. Endgamessa auttaa se, että on jo tasoja, varusteita ja taikoja ja voi vaikka respecata jos ei oma buildi vaan toimi. Bossit oli pääosin "brute forcella" voitettavissa eli uutta yritystä kunnes RNG on suosiollinen.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 270

Kun löysin bossin oli river of blood +10 ja ylilevelauksella kova vaikutus kun sain myös ekalla yrityksellä tapettua
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 917
Kun löysin bossin oli river of blood +10 ja ylilevelauksella kova vaikutus kun sain myös ekalla yrityksellä tapettua
Miten hemmetissä voi olla river of blood +10 Radahnilla? Kävitkö vetämässä koko muun pelin läpi ennen Radahnia :D. Kyllä varmaan aika iloisesti tuolla sulaa, kun on yksi pelin parhaista aseista, ellei jopa paras.
 
Liittynyt
23.11.2017
Viestejä
1 917
Jos saa tiedustella, niin millaisella buildilla vedit tuon? Itsellä tuommonen dex/int ukko, jolla max upgrade twinblade käytössä ja ihan hyvin tuntui vahinkoa tekevän.

Juurikin tuo keskittyminen täytyy tässä olla täydellisesti hallinnassa. Muistuttaa mielestäni sekiron loppupään bosseja, joissa piti kans opetella liikkeet käytännössä ulkoa. Kyllähän näissä tuo voiton jälkeinen fiilis nousee taas ihan seuraavalle tasolle.
str/faith buildi, josta lopulta speccasin faithit aikalailla pois ja kunnolla vigoria ja endurancea tilalle. Käytin sekä rivers of bloodia että cold uchigatanaa, joskaan en juuri doublewieldinä, vaan vuorotellen ja kilpi toisessa kädessä sitä sekirohyökkäystä varten, jos en ehdi pois alta ajoissa. Kyllä noilla hyvin lämää teki, mutta ongelma oli jatkuvasti se, että jos vähänkin hukkasi rytmin tappelusta, oli malenia niskan päällä ja itse joutui vain väistelemään paniikissa ja etsimään sopivaa tilaisuttaa ottaa flaskia. Etenkin toka phase meni todella helposti tällaiseksi. Tokassa phasessa oli ihan mahdotonta niin kauan kun ei osannut kaikkia liikkeitä kunnolla ulkoa ja pystynyt kontrolloimaan tappelun tempoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 270
Miten hemmetissä voi olla river of blood +10 Radahnilla? Kävitkö vetämässä koko muun pelin läpi ennen Radahnia :D. Kyllä varmaan aika iloisesti tuolla sulaa, kun on yksi pelin parhaista aseista, ellei jopa paras.
Alkas sillä kun keräsin noita upgrade kiviä sinne +9 asti jotka on todella helppo saada ja sitten enimmäkseen tehnyt näitä NPC questia ilman että tappanut pahemmin kovempia bossia
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Miten hemmetissä voi olla river of blood +10 Radahnilla? Kävitkö vetämässä koko muun pelin läpi ennen Radahnia :D. Kyllä varmaan aika iloisesti tuolla sulaa, kun on yksi pelin parhaista aseista, ellei jopa paras.
Jos ei spoilaa itseään niin Radahnin kohtaa lähinnä edistämällä yhtä niistä obskyyreistä NPC-tarinoista tai menemällä takaisin paikkaan, jossa luultavasti on jo käynyt aiemmin.
 
Kamikaze

Incoming
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
430
Loppupomo kaadettu. Helposti yksi kaikkien aikojen parhaista peleistä, lukuunottamatta loppuhetkiä.
Meni aika puuduttavaksi ja Azulassa M:n kakkosphaseen turhauduin sen verran että spämmin +10 Tichen kanssa Wraith Calling Bellillä ja Carian Retaliationilla kaikki siitä eteenpäin lakoon.
Tuntui että STR-ukko oli aivan turisti noissa viimeisissä mätöissä. Matka oli silti 5/5 mutta pelin pariin tuskin palaan enää...
 
Liittynyt
01.12.2020
Viestejä
366
Paras souls peli tähän mennessä helposti, 65 tuntia meni ekaan läpipeluu kertaan jossa missasin 2 sivubossia ja 140tuntia meni aikalailla 100% läpi pelaamiseen.
Niin meni mullakin about 140 tuntia, mutta yhdellä peluukerralla :D Joka paikka tuli koluttua läpi huolella, tosin varmasti silti jotain missasin.

Eri endingit häpeämättä savescummasin. Ja tottakai onnistuin missaamaan sen ainoan missattavan legeaseen, olin ottanut onneksi saven talteen ennen Giant's forgea niin piti sitten vaan metsästää kaikki sen jälkeiset legeaseet uudestaan.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
27
Eipä tullu itelle ees mieleen mikään save scummaus :D vedin pelin new game/new journey 5+ saakka mut nyt saa riittää pakko pelata muita pelejä kans.
 
Liittynyt
01.12.2020
Viestejä
366
Pakko kyllä vielä itekkin yhtyä tuohon loppupuolen puuduttavuuteen. Olisin mieluummin ottanut lyhyemmän pelin, jossa on vähemmän kierrätetty sisältöä. Aina jäätävä pettymys, kun bossiksi paljastuu kymmenennen kerran joku täysin sama bossi. Godskin duo ja Crucible knightit erityisesti...

Tai se punainen susi taikamiekalla, jota näkyi niin paljon että lopulta se oli kierrätetty normi-minibossiksi lumimestaan, eikä sen tappamisesta edes saa yhtään mitään.
 
Se punainen susi taikamiekalla oli kyllä hukatuin bossi-mahdollisuus tässä pelissä. Se eka bossfight olisi ollut hieno, mutta kun bossinakin tuo putosi tuossa vaiheessa peliä muutamalla iskulla, niin koko taistelu meni ihan hukkaan. Mielummin olisi tehty tuosta mieleenpainuva ja haastava bossi, ja jätetty sitten käyttämättä tusinavihuna uudestaan, kun alkuperäinen kohtaaminen kesti sen 30 sekuntia voittaa.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 831
Minusta pelin pituus on oikein mainio, kun sitä voi paljon itse päättää että miten paljon koluaa. Lopun boss rush oli kyllä hengästyttävä ja vedin itse kyllä sen myös liian tiiviisti niin korostui vielä. Itse olisin sinne laittanut viimeisen ison uuden paikan vielä, jonne loparit olisi ripoteltu. Voi olla, että kiirettä tullut tms.

Nyt pelaillut niin mukava, kun ei ole "pakko" koluta kaikkia paikkoja ja silti uuttakin löytynyt, mutta en mene johonkin luolaan ellen jotenkin hyödy siitä.

Toivottavasti saadaan pian lisäristä vahvistus. Eiköhän ole tulossa. Puussa ei saanut tarpeeksi turpaan niin pitää saada kovempaa. :p
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777
Muistatteko kun jossain vuoden vanhassa trailerissa näkyi parin sekunnin pomo (?) cinematic jossa oli joku Prisoner-hahmoluokan kypärä päässä ja kamera zoomasi nopeasti poispäin taivaalle kun ukko huusi tuskasta tai jotain? En löytänyt moista pomoa ja hankala yrittää googletella. Onkohan sitä koko pelissä?
 
Ei muuta kuin katsomaan traileri uudestaan ja sitten linkaat sen kohdan tänne videosta :)
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 898
Suhteellisen synkkää uutta kuvamateriaalia. Souls kohtaa Bloodbornen. :cool:
Muistatteko kun jossain vuoden vanhassa trailerissa näkyi parin sekunnin pomo (?) cinematic jossa oli joku Prisoner-hahmoluokan kypärä päässä ja kamera zoomasi nopeasti poispäin taivaalle kun ukko huusi tuskasta tai jotain? En löytänyt moista pomoa ja hankala yrittää googletella. Onkohan sitä koko pelissä?
Kuva tästä löytyy ainakin (spoilereissa). Ettet olisi nähnyt kuvan perusteella märkiä unia? ;) :D
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777
Kuva tästä löytyy ainakin (spoilereissa). Ettet olisi nähnyt kuvan perusteella märkiä unia? ;) :D
Just tuo. :D Mutta oon aika varma että oon nähny sen tralerissa.. Oonkohan juuri kuvitellu koko videon tuosta kuvasta. :D
 
Liittynyt
27.04.2021
Viestejä
235
Onko ER:sta tullut päivitys 1.03.003?
Jostain luin, että olisi mutta ei ainakaan itsellä ole päivittynyt Ps5:sella
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Aloittelin tuossa NG+:aa silleen vasurilla pelaten (samalla kun olut oikeassa). Ihan täyttä läpijuoksuahan tämä on mutta silti nautin joka minuutista enemmän kuin monestakaan Morgottin jälkeisestä ekalla kierroksella. Tämän pelin paukut käytetään todella vahvasti ensimmäisellä kahdella kolmanneksella.
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 472
Olen hieman katsonut arvosteluja ja pelin tyyliä, vaikka en ole ikinä pelannut edes Dark Souls pelejä.

Niin kaipaan rehellistä mielipidettä pelistä. Onko vaikea, mielenkiintoinen, pelattava, tarina, pitkä? Hyvät ja huonot puolet vaan pöytään suoraa, et kannattaako edes ostaa. :)
 
On hyvä ja on hankalakin, mutta ei läheskään yhtä hankala tai turhauttava kuin edelliset. Esim. pomoja pääsee kokeilemaan heti uudestaan eikä tarvitse juosta kentän alusta pomolle.

Uudelle pelaajalle antaisin neuvon että unohda taiat kokonaan ja keskity lähitaisteluun. Soulseissa on legendaarisen hyvä taistelu ja tulet ymmärtämään paremmin miten peli toimii kun pääset omin käsien tuhoamaan kaiken. Jos sulla on tarpeeksi iso ase käytössä niin vihut menee tomintakyvyttömäksi yhdestä huitaisusta, normaali miekan iskusta vihut taas menettää vain hp:tä ja lyövät takaisin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Pikemminkin suosittelisin souls-nyybälle battlemagea. Kumpikin puoli tulee ennen pitkää tarpeen ja on kiva, ettei jokaiseen konfliktiin yli yhden vastustajan kanssa haaskaannu healing flaskeja niin ettei seuraavalle nuotiolle pääse. Melee-sankaria ei saa riittävän kovaksi alkuvaiheessa, että aloittelija pärjää kilpiritareille ja vastaaville. Ja se legendaarisen hyvä taistelu, noh... kannattaa muistaa, että seinät ovat sinua rajoittamassa, ei vihollisia. Suuri osa hyökkäyksistä clippaa läpi vähän sieltä sun täältä ;)
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
709
Olen hieman katsonut arvosteluja ja pelin tyyliä, vaikka en ole ikinä pelannut edes Dark Souls pelejä.

Niin kaipaan rehellistä mielipidettä pelistä. Onko vaikea, mielenkiintoinen, pelattava, tarina, pitkä? Hyvät ja huonot puolet vaan pöytään suoraa, et kannattaako edes ostaa. :)

Souls pelit olleet aina vaikeita. Itse aloittanut 2012/2013 pelaamaan näitä, eli ds prepare to die oli se eka itelle. Se vaikeustaso ei nyt enää tunnu niin pahalta, mutta on vaikea peli (välillä jopa turhauttava) aloittelijalle, kun ei ollut itsellekään mikään läpijuoksu tämä. (Melee, ilman summoneita).

Pelistä kyllä saa reilusti helpomman jos tietää op buildit ja summonit. Itse kumminkin pelaisin just sillain mikä tuntuu hyvälle oli se sitten vaikka maagi, nakuna pelkällä nuijalla tai joku op melee buildi. Sitä varten on sitten ng+ että voit kokeilla muita yhdistelmiä, mikäli peli kiinnostaa vielä läpipeluun jälkeen.

Itse peli on itselle 5/5, mutta tämä nyt on tietenkin fanin arvio ja sellaisen joka tykkää haasteesta peleissä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777
Pikemminkin suosittelisin souls-nyybälle battlemagea. Kumpikin puoli tulee ennen pitkää tarpeen ja on kiva, ettei jokaiseen konfliktiin yli yhden vastustajan kanssa haaskaannu healing flaskeja niin ettei seuraavalle nuotiolle pääse. Melee-sankaria ei saa riittävän kovaksi alkuvaiheessa, että aloittelija pärjää kilpiritareille ja vastaaville. Ja se legendaarisen hyvä taistelu, noh... kannattaa muistaa, että seinät ovat sinua rajoittamassa, ei vihollisia. Suuri osa hyökkäyksistä clippaa läpi vähän sieltä sun täältä ;)
Päinvastoin. :D (okei, tämä riippuu siitä minkälaista hahmoa on pelannut, lopulta kaikki ovat käypiä, mutta alkupeli on eriasia)

Meleeukon nimenomaan ei tarvi koko aikaa healata kun vihut tippuu kun niitä menee lyömään ja iskut voi torjua kilvellä, toisin kuin maagilla kun stamina tai strenght ei riitä. Ei tarvi summoneita tai sniputella piilosta, kun colossal sword tekee parilla lyönnillä saman verran damagea eikä edes kuluta FP:tä ja ne voi käyttää muuhun. Maagilla jotku pomot on kyllä helpompia kun voi lähes one-shotata ne, mutta ei pomot ole muutenkaan niin hankalia että pitäisi luopua lähitaistelusta (kunhan on oikeaa varustetta ja leveliä).

Tässä pelissä pitää ensin googletella mitkä taiat on hyviä ja sitten käydä juoksemassa ne jostain keskipelin paikkeilta, vasta sitten on maagibuildi hyvä. Lähitaistelija on taas heti alusta jees ja voi tutkia vapaasti paikkoja. EDIT: ..ja pääsee nauttimaan souls-taistelusta mistä nämä pelit on alunperin kuuluisia.
 
Liittynyt
16.04.2017
Viestejä
709
Onko kukaan ng+7 kierroksella, että onko vaikeus balanssissa? Eli haastetta löytyy jne. Sekiron ng+7 oli kyllä hyvä ja sitä jatkukin reiluun 40 asti. Siinäkin tosin oli ne väli läpipeluut helpompia muistaakseni, kunnes pääsi vikaan sykliin.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Tässä pelissä pitää ensin googletella mitkä taiat on hyviä ja sitten käydä juoksemassa ne jostain keskipelin paikkeilta, vasta sitten on maagibuildi hyvä. Lähitaistelija on taas heti alusta jees ja voi tutkia vapaasti paikkoja. EDIT: ..ja pääsee nauttimaan souls-taistelusta mistä nämä pelit on alunperin kuuluisia.
No ei se kyllä ihan pidä paikkaansa. Glintstone pebble (alkutaika) on hyötysuhteeltaan pelin paras ja pitkään ainoa, jota on varaa heitellä. Moni vetää sillä loppuun saakka. Maagia myös tukee "ei-kasuaalit tosipelaajat", jotka tapaa kutsua maagia easy modeksi (mitä se ei todellakaan ole siellä missä se ei sitä ole).

Soulsin taistelu on vähän sellainen juttu, että se oli mahtavuutta silloin joskus DeS ja DS1 aikoihin ja sitten taisivat päättää että on hyvä ja toimikoot näin (mitä nyt DS2:een vähän huononsivat :D). Muut on mennyt ohi (mm. Nioh) taitopohjaisessa, äärimmäisen responsiivisessa taistelussa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
213
Olen hieman katsonut arvosteluja ja pelin tyyliä, vaikka en ole ikinä pelannut edes Dark Souls pelejä.

Niin kaipaan rehellistä mielipidettä pelistä. Onko vaikea, mielenkiintoinen, pelattava, tarina, pitkä? Hyvät ja huonot puolet vaan pöytään suoraa, et kannattaako edes ostaa. :)
Itsellä muutamia tunteja kokemusta aikaisemmista dark souls peleistä, eli aikalailla nollapohjilta liikkeelle. Peli ei sinänsä vaikea ole, hemmetin turhauttava välillä kun yksi vihollinen voi kaatua parista iskusta ja seuraavan mäen takaa tulee joku 10 osa kokoinen kääpiö ja persraiskaa mennen tullen ja palatessa. Lähdet sinkoilemaan eteenpäin hakemaan runeja takas ja se kaveri joka kuoli parista iskusta tappaa kun menet takki auki kimppuun. Ja välillä ei oikein tiedä mihin suuntaan lähtis kun joka paikassa tuntuu eteneminen tuottavan enemmän tai vähemmän tuskaa. Mutta tuo em. mainittu vaikeustason heilahtelu toimii myös toisin päin. Rohkeasti vain kokeilemaan.

Oma pelityyli ei välttämättä se paras tähän peliin ole kun yritän aina yhä uudestan ja uudestaan vain mennä miekka tanassa vihun kimppuun ja monesti saanut turpaan, mutta silti aina vähän kerrassaan eteenpäin "ylilevuttaen". Puhdasta grindaamista ei ole kyllä tarvinnut vielä harrastaa kuin pari tuntia, kun tuntuu tuossa maailmassa olevan aika hemmetisti luolaa ja paikkaa vaikka aluksi tuntuikin, että niinköhän tässä tuota maailmaa riittää.

Tarinasta en tiedä juuri mitään ja tuo npc puhelu on jotain johon kannattaa kiinnittää sen verta huomiota, että niitä nyt vain näköjään pitää spämmätä kunnes sama tarina toistuu. Paljon meni alussa huti sen takia.

Jos jossain pelissä niin tässä tuo hahmon kasvu tuntuu oikeasti palkitsevalta kun palaa jonkun vihun luo jolta saanut muutamia kymmeniä kertaa turpaan ja se kun lyöt sen kanveesiin kun opit väistelemään ja olet vähän kestävämpi ja vähän enemmän teet vahinkoa. Tuo on se jonka vuoksi itsellä mielenkiinto on pysynyt yllä. Ja se kun menet seikkailemaan uudelle alueella vähän runeja taskussa pelko perseessä että mistäs seuraava yllätyspamputtaja iskee.

Ei tästä ole varmasti kaikille, mutta erehdyksen, yrityksen, opettelun, oman riitämättömyyden tunnustamisen jälkeen tää on vain ihan pirun hauskaa, kunnes taas palaat maan pinnalle nuolemaan haavojasi
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
2 831
Minä sanon silti, että peli on vaikea. Kyllä tässä tarvitsee opetella oikeasti, pitää hermoja kurissa ja jaksaa sinnitellä. Hirveästi vaikuttaa kuitenkin pelaajan luonne, mutta ehdottomasti vaikeiden tämän päivän pelien puolelle laitan.

Jos miettii, että voisinkohan pelata tätä niin kannattaa pohtia pelihistoriaansa ja miettiä luonnetta. Jos on kärsivällisyyttä eikä säikähdä heti turpasaunoja sekä high fantasy iskee niin eikun mukaan!
 
Liittynyt
08.11.2020
Viestejä
1 472
Kiitos laajoista ja kattavista vastauksista, täytyy ajatuksella lukea nämä läpi vielä ja tehdä siitä päätökset! :) Oon vaan todella herkkä hermoileen ja menettää sitten keskittymisen kokonaan.
 
Entä, jos lähdet koittaan esim. Dark Souls 1:stä? Saat edullisesti varmastikin. Se on huippu peli ja saat kokeiltua fiilistä.
 
Rane

Coordinator @ Diablo 4 clan "iotech"
Tukijäsen
Liittynyt
01.11.2016
Viestejä
2 898
Kiitos laajoista ja kattavista vastauksista, täytyy ajatuksella lukea nämä läpi vielä ja tehdä siitä päätökset! :) Oon vaan todella herkkä hermoileen ja menettää sitten keskittymisen kokonaan.
Pelaajan arvostelu nyt luettavissa kokonaan ilmaiseksi. Eikun lukaisemaan! :)

Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 777
Oon vaan todella herkkä hermoileen ja menettää sitten keskittymisen kokonaan.
Olin vaan todella herkkä hermoileen ja menetin sitten keskittymisen kokonaan.

Sitten kokeilin Elden Ringiä.

Kuolin ja hukkasin expan pariin leveliin.

SE KIRPAISI PAHASTI, mutta sitten huomasin ettei sillä ole mitään väliä.

Olin vapaa.

Yrittämään uudellen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Ja uudelleen.

Sitten onnistuin.

Kuinka ennalta-arvattava ja helppo se olikaan.

Väistä ja iske kun on turvallista lol.

EDIT: Käykö runosta? :D Seurustelin kerran runoilijan kans ja tuolta sen kirjotukset näytti.
EDIT2: Olen itsekin hermoilija ja siksi varmaan saankin näistä peleistä niin kovat kicksit.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
02.12.2018
Viestejä
34
Jos ei kukaan kerennyt vielä postaamaan niin tässä on yksi parhaista kritiikeistä jota olen tähän mennessä nähnyt, joka tuo esille juuri ne ongelmat joita Fromin tulisi kehittää tulevaisuudessa.
Varoitus että tämä on pitkä ja sisältää paljon spoilereita, ei kannata katsoa ennen kuin peli on läpi.

Just eilen katoin tuon. Samoja loppupelin valtuksia mitä mullaki. Tosin en harmistunut pomojen kierrätyksestä, mulle ongelma oli koko sokkeloinen capital ku (olin ylilevelinen) kaikki kuoli niin helposti ettei jaksanut edes tutkia sitä. Sen jälkeen onneksi vaikeutu hitusen.

Ois ollu parempi peli vähän lyhyempänä, mutta on tämä vieläki vuoden peli kevyesti.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
243 478
Viestejä
4 248 362
Jäsenet
71 340
Uusin jäsen
Cylin

Hinta.fi

Ylös Bottom