Tälläinen kysymys politiikan kentästä valveutuneille. Minkäslaista hallituspohjaa demarit tekisivät jos nyt voittavat vaalit? Siis yksinäänhän eivät voi tehdä mitään, vaan on pakko otta mukaan muitakin puolueita hallitukseen. Demarit + kokoomus + vihreät vai mennäänkö demarit + persut + keskusta -paketilla?
Itsellä on vielä sekin hakusessa, että haluanko opposition olevan hallitusta suurempi, jolloin hallitus ei saa mitään aikaan, vai toisinpäin. Ääneni tulee saamaan joko vihreät tai persut, mutta toi mahdollinen hallituspohja vaikuttaa siihen.
Vaikkei Suomessa ruotsin tapaan ole tähän mennessä ollut jyrkkää blokkijakoa, niin itse näen, että sellainen on tulossa viimeistään näiden vaalien myötä.
Oma näkemykseni:
Hallitusneuvotteluista tulee vaikeat ja pitkät. Ongelma on siinä, että erityisesti talousmielessä poliittinen kenttä on jakautunut jyrkästi oikeistoon ja vasemmistoon, kuten on nähty varsin hyvin vaalitenteissä. Oikeistoblokki tulee olemaan suurempi, mutta ongelma on, että siihen kuuluu perussuomalaiset, jonka kanssa muu blokki on ilmoittanut, että yhteistyö ei onnistu jyrkän maahanmuuttokannan vuoksi. Tästä syystä tällä tietoa porvarihallituksen muodostaminen ei onnistu. Itse näen yllättävänä, että miten juuri tämä maahanmuuttokanta on se, joka on este, kun Orpo ja Sipilä huutavat kilpaa että vuoden 2015 matusekoilu ei saa toistua, Suomeen ei voida ottaa kaikkia matuja ja kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet pitää tehokkaasti poistaa. On ilmeisesti ketunhäntä kainalossa ja aiotaan taas vaalien jälkeen tehdä ihan eri politiikkaa kuin ennen vaaleja. Pitää tosin todeta, että Sipilähän ei tyrmännyt hallitusyhteistyötä persujen kanssa.
Vasemmistoblokin puolueet tulevat olemaan vaalivoittajia, mutta niiden ongelma on se, että vasemmistoblokki on pienempi kuin oikeistoblokki, jolloin puhdas vasemmistohallitus jää haaveeksi. Vasemmistoliitto ja Vihreät eivät mahdu samaan hallitukseen persujen kanssa, koska aivan ääripäissä olevat maahanmuuttonäkökulmat, joten perussuomalaisilla tätä hallitusta ei täydennetä. Demarivetoista hallitusta voisi yrittää täydentää Kokoomuksella, mutta lähteekö Kokoomus apu/juoksupojaksi punavihreään hallitukseen ja perumaan kaikkea sitä, mitä se edellisellä vaalikaudella teki. Epäilen.
Jollei Orpo suostu myymään periaatteitaan, joutuu joku tai jotkut puolueet pyörtämään puheensa sen suhteen, ettei persujen kanssa sovita hallitukseen. Oma näkemykseni on, että hallitus muodostuu joko viime kauden tapaan pohjalle Kesk+KOK+PS tai Kesk+SDP+PS. Kumpaakin hallitusta voi täydentää kristillisillä, jos tarvitaan. Ensinmainitussa vaihtoehdossa joutuu sanansa syömään Kokoomus, jälkimmäisessä demarit.
Muita arvauksia?
EDIT: Vastauksena kysyjälle. Itse katson että vasemmistopainotteista hallitusta tähän maahan ei tule, joten jos haluat olla "voittajien" puolella, äänestä perussuomalaisia.