Eipä tää nyt alkuun ainakaan oikein vakuuta. Toiveissa oli että tuo tekstuureiden latautuminen olisi saatu fiksattua, mutta pikaisen testin perusteella näyttää melkeinpä menneen entistä kehnommaksi. Aikaisemmin häiritsi eniten ne opasteiden sutut, mutta nyt isompi osa myös näistä katumainoksista on tällaista mössöä jopa ihan lähietäisyydeltä. Pitääpä vielä testailla vähän eri asetuksilla, mutta ei kai näiden latautumisen pitäisi olla asetuksista kiinni, vai?
e.
Kaikki vastaantulevat / edellä menevät autot ajelee kaikki valot pimeinä ja valot saattaa syttyä hetken päästä, jos malttaa ajella vierellä. Jotain on ilmeisesti ainakin yritetty tehdä niille kauempana oleville autoille, kun nyt kaikki niistä ei häviä lähemmäksi tultaessa. Jäänyt tuokin vaan vähän puolitiehen, kun ensin näkyy ne kauempana olevan auton ajovalot, mutta sitten kun auto tuleekin piirtoetäisyydelle, kaikki valot onkin pimeinä. Osa niistä autoista tosin häviää edelleenkin ihan samalla tavalla. Vieressä olevat autot despawnaa, jos edes vilkaisee nopeasti toiseen suuntaan.
e2. En tiedä mitä taikoja tälle on tehty, mutta nyt ainakin motarilla ajelu näyttää aika lailla PS2-peliltä. Kaikki näyttää suoraan sanottuna paskalle. Autoja ilmestyy tyhjästä ja äsken oli keskellä tietä jumissa auto, jonka keula oli tien sisässä ja perä ylhäällä. Ei mulla ollut mitään tällaisia edes julkaisun aikaan, puhumattakaan sitten edellisen päivityksen jälkeen.