Battlefield V

No sanopa muuta. WW2-ajan todellisuudessa ongelmat oli paljon mukavampia. SJW olisi ollut niihin ongelmiin verrattuna täyttä helvettiä. Tekopyhyyttäkään ei ollut niihin aikoihin, juu... Kaikki oli niin hienoa ja kunniallista.

Nyt vähän valoja tauluun.
En nyt tiedä oletko tosissasi vai trollaatko, mutta kommentoin silti että aika urpoa on olettaa että kukaan vähättelisi sota-ajan ongelmia.

Pointti on että nämä nykypäivän sairaalloiset some-ilmiöt, kuten mm. kaikenlainen pinnallinen mielensäpahoittaminen, sjw-oksennus ja muut typeryydet tuodaan myös peleihin ihan vaan koska halutaan kerätä irtopisteitä, eikä toisaalta ei uskalleta olla ilman.

2000-luvun alun tv-ohjelmien ilmiö oli juoneen väkisin kirjoitettu tumma-ihoinen kiintiöhomo. Stereotyyppinen "vahva nainen" näyttää olevan ilmiö tämän päivän pelimaailmassa. Oletan että pelin edetessä voi tehdä myös juoneen vaikuttavia syvällisiä valintoja sen suhteen tuleeko hahmosta vegaani, feministi, lesbo, vaiko kaikki edellisistä.

Ja ei, naishahmo pelissä ei ole edelleenkään se ongelma, vaan tapa jolla agendaa työnnetään kurkusta.

Täältä voi lueskella eri maiden käytännöistä naissotilaiden suhteen toisessa maailmansodassa:
Women in World War II - Wikipedia
 
No, aika omituinen vertaus menneeseen sinun puolestasi. Siksi otin asian esille. Varsinkin kun SJW on jälkivaikutus asioista, joita on menneessä (kuten sotien aikaan) tapahtunut ja tapahtuu edelleen, niin tuntui aika käsittämättömältä kommentilta.

Millä tavalla Battlefield V:ssä tätä agendaa työnnetään kurkusta alas? Se, että julisteessa on naishahmo? Kerro nyt vähän tarkemmin, miten tämä DICE:n suunnitelma etenee.
 
Eiköhän sen pitäisi olla selvää jo yksinkertaisimmallekin mikä tässä tökkii toisilla, vain haastatko riitaa vaan huviksi?

Entäs jos agenda olisikin joku toinen, vaikka islamin, kristinuskon, natsismin, anarkismin tai kommunismin ilosanomaa levitettäisiin pakottamalla joka tuutista, niin oisko iha sama kaikille? Minusta pelien ja viihteen pitäisi pysyä suht neutraalina näiden pakotusten suhteen, politikointi ja yhteiskunnallinen debatti kuuluu muualle. Saahan näitäkin aiheita toki käsitellä, mutta mitään kaavamaista aivopesua ei tarvita. Varsinkin kun juuri näitä pelejä pelaavat lapset, lapsenmieliset ja muuten yksinkertaiset...:vihellys:
 
Gm_KPPwo_1.png

Tuossahan tuo agendan työntäminen tulee varsin selvästi esille. Luodaan naishahmo, että isin pikkutyttö ei ihmettele miksi hän ei voi luoda hänen näköistään hahmoa. Historiasta viis, pääasia ettei pahoiteta mieltä, koska kaikkea pitää olla kaikessa.

EDIT: Suorastaan kuvottavaa myös tuo pisteiden hakeminen, kirjoittaa että: "koska olet tyttö" vaikka vastauksena kävisi: "koska toisessa maailmansodassa ei naisia juuri rintamalla ollut."
 
Viimeksi muokattu:

Siis se että pelissä on naishahmo, enemmän tai vähemmän siitä syystä, että viime aikoina on tullut trendikkääksi sisällyttää heterogeenisempi skaala hahmoja peleihin ymv, on verrattavissa islamin ja natsismin tuputtamiseen?

Minä kun luulin että EAn kaltaiset megayritykset pyrkivät lähinnä tekemään hyvin myyviä tuotteitta, mutta nyt todelliset motiivit selvisivätkin: ihmiskunnan alistaminen sjw-ideologian dominanssiin.

Noh, ei kai tässä muu auta kuin lähteä sovittamaan koppalakkia päähänsä sitten...
 
Tuo on kieltämättä huono argumentti naishahmon luomiselle, mutta tuskinpa tuo on se todellinen pääsyy. Amerikkalaisiin koetetaan vedota perheen avulla. Pelaajat tätä ovat pyytäneet, sillä raha on kaikkien päätöksien takana EA:n peleissä. Jo BF1:n aikaan ilmeisesti harkitsivat naishahmojen lisäämistä, mutta eivät uskoneet, että pojat pitäisivät sitä hyväksyttävänä. Niin kuin eivät selkeästi pidäkään. Tulee kyllä flashbackit BF1:n ympärillä vellonneesta keskustelusta. "Tummaihoisia ja naisia oli niin pieni määrä sodassa todellisuudessa, että immersio rikkoontuu, jos niitä on X enemmän."
 
Osalla miehistä on selvästi heikkoa itsetuntoa mukana täällä, kun naisten läsnäolo videopeleissä uhkaa heidän maailmanjärjestystään, mukaan vedetään islamistitkin ynm.
Itketään mielensäpahoittajista ja paradoksaalisesti ei huomata että itse ollaan sitä asiaan liittyen.
Onhan se aivan kamalaa kun pelinkehittäjä laittaa tyttärensä takia naisen peliin, tässä täytyy olla jokin laajempi agenda takana...hohhoijaa.

Koittakaahan kasvattaa pallit tai etsikää jostain heterogeenisiä ja teidän totuutenne mukaisia pelejä.
Ei Dice ole tässä tekemässä mitään historian tarkkaa toistoa, vaan peliviihdettä.
 
Et sinäkään tainnut aivan ymmärtää pointtiani, jos luulet, että koen pelissä esiintyvän naishahmon uhkaavan maailmanjärjestystäni.

Olen lähinnä vain pettynyt, koska odotin kuitenkin historiallisesti tarkkaa peliä mm. asusteiden suhteen. Pelistä onkin kuitenkin (ainakin trailerin perusteella) tehty lapsille suunnattu vaihtoehtoismaailma.

Tämä peli tulee jakamaan pelaajat kahteen leiriin, kuten täälläkin sen huomaa. Ne jotka peliä ja kehittäjien näkemystä puoltavat voisivat kuitenkin yrittää ymmärtää myös toista osapuolta. :) Katsotaan nyt kuitenkin kunhan pelivideoita rupeaa tulemaan ja eiköhän tämä joskus alennuksista tule ostettua. Kaikki aiemmat aina 1942:sta lähtien on tullut julkaisupäiväksi hankittua
 
Ehkä tarkoituksena oli saada keskustelua aikaan ja pitää peli tapetilla? Kuinka moni muistaa, millainen Black ops 4 traileri oli?
 
EDIT: Suorastaan kuvottavaa myös tuo pisteiden hakeminen, kirjoittaa että: "koska olet tyttö" vaikka vastauksena kävisi: "koska toisessa maailmansodassa ei naisia juuri rintamalla ollut."

Tuo pisti kanssa silmään itselläni. Ei todellakaan tulisi mieleenkään vastat kuten tämä devi tekisi vaan perustella jälkimmäisellä faktatiedolla.

Enkä ymmärrä miksei tätä asiaa saisi kritisoida. Tämän puolesta olevat heittävät muutenkin ihan yhtä järjettömiä kommentteja ja perusteluita kuin rajuimmat vastustajatkin. Jotkut kun kritisoivat tätä historiallisiin faktoihin, autenttisuuteen tai johonkin muuhun perusteltuun liittyen niin vasta-argumenttina tulee jotain aivan päätöntä, kuten "heikko itsetunto", "kasvattakaa pallit", "opetelkaa ymmärtämään tasa-arvoa". (Ja ilmeisesti kritisoijien solvaus on ok?)

Vaikka pelit eivät ole simulaattoreita tai realistisia niin pelin hahmojen ulkonäkö ja ulkoasu on tähän asti ollut kuitenkin aika hyvin tehty ja autenttinen. Tämä BF V vaikuttaisi ensimmäiseltä bäfältä, jossa tätä ulkonäön autenttisuutta ei enää ole. Ihan ymmärrettävästi tulee kritiikkiä mutta joillekin se on näemmä vaikea tajuta. Esim. jopa BF1:ssä aika monet pelaajahahmot ovat vaatetukseltaan ja varustukseltaan loppupeleissä aika hyvin ja tarkkaan tehtyjä. Battlefield on ollut aina arcade peli mutta juuri kaikki (pikku)detaljit liittyen univormuihin, varusteisiin, aseisiin ovat olleet aika eri tasolla kuin monilla kilpailijoilla. Ja loppupeleissä noilla vakiounivormuilla on ne hyvätkin puolensa. Koitapa bongata kuka on vihollinen ja kuka oma, jos kaikki vetelevät hihattomissa paidoissa ja nahkarotseissa kera proteesien ja muiden hienouksien. Vaikeuttaneepa tuollainen myös turhaan esim. supportin ja medicin erottamista. Mielenkiinnolla odotan miten DICE huomioi tiimien ja hahmoluokkien helpon erotettavuuden näiden (rajumpien) kustomisaatioiden kanssa. Tuo on jo yksi syy miksi otan ainakin itse ne kustomoinnit pois, jos se onnistuu.
 
Viimeksi muokattu:
Siis se että pelissä on naishahmo, enemmän tai vähemmän siitä syystä, että viime aikoina on tullut trendikkääksi sisällyttää heterogeenisempi skaala hahmoja peleihin ymv, on verrattavissa islamin ja natsismin tuputtamiseen?

Minä kun luulin että EAn kaltaiset megayritykset pyrkivät lähinnä tekemään hyvin myyviä tuotteitta, mutta nyt todelliset motiivit selvisivätkin: ihmiskunnan alistaminen sjw-ideologian dominanssiin.

Noh, ei kai tässä muu auta kuin lähteä sovittamaan koppalakkia päähänsä sitten...

Olisi se juuri silloin verrattavissa, jos näitä ideologioita tuputettaisiin samalla innolla peleissä? Juuri siksi kysyinkin, että jos olisi joku muu 'ismi' tilalla, niin oisko kiva? En ota kantaa itse ideologioihin vaan siihen että näitä nyt on pakko tuoda peleihin, ilmeisesti niistä saa nykyään irtopisteitä moraalinvartijoilta tai joiltain, kun itse peli on 'kyseenalainen' (väkivalta ja pyssyt ynnä muut läpät)?

En tiiä, tuntuu ettei luetun ymmärtäminen ole kaikille vahva laji ja/tai halutaan ehdoin tahdoin liioiteltuja vääriä johtopäätöksiä tehdä. Ja draamaa vähän päälle vielä.
 
Tjaa, ei näemmä tarvi tätä ketjua lukea ennenkuin betat sun muut alkaa, siihen asti taitaa olla lähinnä väittelyä historiasta ja naisten osallisuudesta ww2 tapahtumiin kentällä... Hohhoijjaa
 
Miten sä tosta uhriutumista löydät? Lähinnä nää ylilyönnit täällä ihmetyttää, että miten jengi jaksaa trollata ja huoritella. Trailerissa näkyy (huonosti esille tuotu) nainen ja jengi alkaa kirjoitella ihan mitä sattuu.

Jos huomasit, niin sanoin että tyyli millä tää tuotiin oli ihan hanurista. Mulle on yksi hailea onko pelissä naishahmoja vai ei, mutta siitä huolimatta, jos dice haluaa myydä naishahmoilla peliä naispelaajille, niin siitä vaan. Ei ole minulta pois.

Hienosti sanottu. Nais pelaajien määrä kasvaa kovaa vauhtia ja tuskin se on keltään pois.

Osalla miehistä on selvästi heikkoa itsetuntoa mukana täällä, kun naisten läsnäolo videopeleissä uhkaa heidän maailmanjärjestystään, mukaan vedetään islamistitkin ynm.
Itketään mielensäpahoittajista ja paradoksaalisesti ei huomata että itse ollaan sitä asiaan liittyen.
Onhan se aivan kamalaa kun pelinkehittäjä laittaa tyttärensä takia naisen peliin, tässä täytyy olla jokin laajempi agenda takana...hohhoijaa.

Koittakaahan kasvattaa pallit tai etsikää jostain heterogeenisiä ja teidän totuutenne mukaisia pelejä.
Ei Dice ole tässä tekemässä mitään historian tarkkaa toistoa, vaan peliviihdettä.

Toivottavasti seuraavan battlefield pelin kannessa on vähäpukeinen, valkoinen asfaltti työmies.
 
Nyt kun näistä naishahmoista puhutaan, niin pystykö tässä pelaamaan itse millasella hahmolla haluaa, eikä pakotettua mustaa tai naista scouttina, niinku b1:ssä?
 
Etenkin BF4 pelaaville tutuksi tullut Battle(non)sense käy läpi infoa mitä BFV:stä saatu.
Melkoista hehkutusta, mutta varmaan ajattelee vain kaiken sanotun toteutuvan. Siinä tapauksessa toki lupailee hyvää, mutta multiplayer pätkää odotellessa...

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Vaikka pelit eivät ole simulaattoreita tai realistisia niin pelin hahmojen ulkonäkö ja ulkoasu on tähän asti ollut kuitenkin aika hyvin tehty ja autenttinen. Tämä BF V vaikuttaisi ensimmäiseltä bäfältä, jossa tätä ulkonäön autenttisuutta ei enää ole.

Entäs BF1:n IKEA-logolliset mopedit - autenttisuutta parhaimmillaan? :D

Luulen (tai ainakin toivon) että nuo kustomoinnit pidetään aikakauteen sopivina, kuten BF1:n asecamot, jotka ovat parhaimmillaan todella upeita.
 
Entäs BF1:n IKEA-logolliset mopedit - autenttisuutta parhaimmillaan? :D

Niin no puhuin enemmänkin siitä mitä DICE on itse tehnyt peliin vs. mitä pelaajat ovat tehneet. DICE tekee sen mopedin ja se on aikakaudelleen uskollinen, jopa renkaiden kitkakuviot vastaavat muistaakseni aikakauttaan (nämä on niitä pikkudetaljeja, joita bäfässä on pilvin pimein). BF V:ssä taas nuo proteesikädet ja muut nähdyt kustomisaatiot ovat DICE:n omatekemiä.

Eivät nuo emblemit kieltämättä kovin "autenttisia" ole mutta ovat aika näkymättömiä loppupeleissä (melko pieniä ja lisäksi todella harvinaisia omien kokemuksieni perusteella). Mutta joo, ne ovat yksi niistä melko harvoista asioista mitkä eivät BF1:ssä pohjaudu todellisuuteen tai vaikuta sellaiselta mitä olisi voinut olla olemassa. Nuo asecamot ovat toinen mutta melko hillittyjä ja huomaamattomia nekin ovat. Loppupeleissä siis kommenttini taisi olla melko osuva, kun vastaväitteenä tuli vain pelaajaemblemit. :think:
 
Entäs BF1:n IKEA-logolliset mopedit - autenttisuutta parhaimmillaan? :D

Luulen (tai ainakin toivon) että nuo kustomoinnit pidetään aikakauteen sopivina, kuten BF1:n asecamot, jotka ovat parhaimmillaan todella upeita.
Toivottavasti myös tähän tulevaan battlefieldiin saa tehdä itse omat ikea emblemit joita voi sittte lätkiä joka paikkaan. ihan vaan nostattamaan tunnelmaa :D
 
Viimeksi EA sai dlc helvetillä paska myrskyn aikaiseksi tällä kertaa lupaa pelin ilman rahastusta mutta pilaan trailerin lisäämällä siihen tiskikoneen. Reddit on melkoisen mukavaa luettavaa. Battlefield 5 design director says playable female characters will put him on 'right side of history' Top comment: You can always be on the right side of history if you constantly rewrite it :)
 
Etenkin BF4 pelaaville tutuksi tullut Battle(non)sense käy läpi infoa mitä BFV:stä saatu.
Melkoista hehkutusta, mutta varmaan ajattelee vain kaiken sanotun toteutuvan. Siinä tapauksessa toki lupailee hyvää, mutta multiplayer pätkää odotellessa...

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Pelkkää promisewareen perustuvaa hehkutusta tuollaiset. EA/DICE on pettänyt aivan liian monta kertaa copy/paste-sisällöllä ja samoilla ongelmilla, jotta uskoisin tältä pohjalta minkään olevan aiempaa paremmin. Toivotaan parasta, pelätään pahinta ja silleen.
 
Näinhän se on, ja sillä lisäsinkin oman kommentin videosta.

Kunnon pelivideota odotellessa, eli luultavasti ensi viikollla ollaan viisaampia.
Toki oma kosketus sitten betassa vielä vahvistaa.
 
Jotenkin absurdia luettavaa nämä ketjun viimeiset sivut. Osa haluaisi pelin ulkoasun olevan autenttisemman näköinen kuin mitä trailerissa näkyi. Toisille tämä taas vaikuttaa olevan kielletty toivomus, mutta yksikään ei osaa perustella, että miksi. Yksi kirjoittelee useamman viestin kiveksistä, ja toisen nolla-argumentti kuuluu "koska tämä on peli" - Näinhän sitä tosiaan voi halutessaan "perustella" ihan mitä tahansa missään pelissä ikinä ollutta asiaa, huolimatta siitä oliko se peliä edistävä vai vaikka kaikin puolin huono ratkaisu. :facepalm:
 
Itseäni ei tuo nainenkaan muuten häiritsisi, mutta miksi sekin on pitänyt vetää överiksi? Miksi naisella pitää olla amputaasi ja sen tilalla käsi joka muistuttaa enemmän jotakin "robokättä". Voisin kuvitella, ettei kyseiset "amputaasikorvikkeet" olleet aivan sillä tasolla toisen maailmansodan aikaan, että kyseisellä kädellä olisi voinut aseita yms. sujuvasti käyttää. Lisäksi vielä vähemmän tämä häiritsisi, jos kyseessa olisi esimerkiksi venäläinen tarkk'ampuja. Tämä olisi jo huomattavasti todellisempi vaihtoehto.

CombinedArms1500.jpg Lisäksi juurikin nämä asusteet. Kuvaa katsottaessa ei todellakaan tule ensimmäisenä toinen maailmansota mieleen. Kaljupäisestä miehestä tulee itseasiassa Max Payne 3 ensimmäisenä mieleen. Nämäkin tosin ovat ok, mikäli laittavat peliin mahdollisuuden, että peli näyttää muiden pelaajien asut autenttisina näiden vaihtoehtoasusteiden sijaan. Jos eivät, niin se taas on pakottamista osaa pelaajakuntaa kohtaan.

Tekijät myös mainostavat peliä kaikkien aikojen immersiivisimpänä Battlefieldinä, joka taas kolahtaa trailerin perusteella pahasti korvaan. Toki tämäkin sanan voi käsittää monella tapaa.

Realismia en odota enkä ole ikinä Battlefieldien suhteen odottanutkaan, mutta perusjutut toivoisi kuitenkin olevan autenttisesti tehtyjä. Muutoin peliä kannattaisi mielestäni mainostaakkin taiteilijan vapauksin tehtynä, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, ei niinkään WWII pelinä.

Mutta mutta, odotellaan nyt lisätietoja ja kunnollista gameplay -materiaalia.

Pahoittelut myös mahdollisista typoista, kiireessä kahvitauolla kirjoittelin!
 
Mun mielestä nykypäivänä pitää saada valita miltä pelissä näyttää. Hyvä vaan, jos saadaan lisää pelaajia muistakin genreistä mukaan tämän myötä. Kumma että esim. PUBGissa nämä ulkonäköpaineet ei ole näin suuret, vaan siinä voi painaa menemään minihameessa etc... V:ssä näyttämö vain nyt sattuu olemaan WWII, joten sillä mennään...

Itse ainakin aion ennakkotilata tämän, kunhan joku alennustäky jossain tulee vastaan. Pääseepähän ainakin Betaa kokeilee, jos ei tällä kertaa tule kutsua Alphaan.
 
Eiköhän täällä joku puolustelisi minihameitakin, jos bäfässä miehille päälle saisi. ;)
 
Kumma että esim. PUBGissa nämä ulkonäköpaineet ei ole näin suuret, vaan siinä voi painaa menemään minihameessa etc...

Tähän lienee olemassa aika monia syitä, mm.
1) PUBG on täysin uusi peli, joten sillä ei ole vanhaa kannattajakuntaa tai sille ei ole suurempia ennakkoluuloja/odotuksia.
2) PUBG ei pohjaudu mihinkään historialliseen tapahtumaan, joten sille ei aseteta mitään historiallisia vaatimuksia tms.
3) PUBG:ssa henkilöt ovat periaatteessa "yksityisiä ihmisiä", joten he voivat näyttää aivan vapaasti miltä haluavat, BF:ssa (myös tässä uusimmassa) pelaajat edustavat jonkun valtion armeijaa. Tottakai tällaisessa tapauksessa on jotain odotuksia ulkonäöstä.
(Luulisi, että on itsestäänselvää miksi historiaan pohjautuvalta BF:ltä odotetaan jotain ulkonäön suhteen vs. joku PUBG.)

Kaikeankaikkiaan PUBG ei mielestäni ole mitenkään verrattavissa WW2 perustuvaan FPS-peliin ulkonäköhommien kannalta. Tuskin tätä BF V:täkään kritisoitaisiin näin suuresti, jos DICE olisi heti alkuun todennut, että tämä on "WW2 steampunk edition" tai pelin olisi noin muuten todettu sijoittuvan johonkin alternatiiviseen todellisuuteen eikä meidän maailmamme historiaan.
 
Tulipa taas tarkistettua BF3:n traileri ja onhan se BF3 - BF V trailereista ehdottomasti paras:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

(Olkoot itse pelistä mitä mieltä tahansa.)
 
Tässä eräs näkökulma, miksi pelissä naiset saivat selkeästi isompaa roolia mitä todellisuudessa:

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Itse pitkälti samoilla linjoilla videon kanssa, naisten osuus pelaajista on kokoajan kasvamassa, joten pelitalot eivät missään tapauksessa halua jättää tätä markkinasegmenttiä hyödyntämättä. Onhan se tietysti ristiriitaista puhua samassa lauseessa kasvaneesta immersiosta ja pelihahmojen kustomoitavuudesta, mutta minkäs teet kun kosmeettisen sälän osuus pelien tuomasta liikevaihdosta on jatkuvassa kasvussa. Sitä saa mitä tilaa?
 
Eikö tuo ole sitten naisten aliarviointia? Mukamas naiset olisi niin pinnallisia etteivät voi pelata "historiallista" peliä ilman että mukaan otetaan todellisten tapahtumien vastaisesti myös naisia. Naiset ei varmaan pelaa myöskään NHL tai FIFA koska mukana on vain miesten joukkueita.
 
Paitsi että Fifassa on nykyään myös naisten joukkueet. ;)
 
No, harvemmin peleissä saa naisia tappaa joten onhan tuo raikas tuulahdus. Bf6:seen sitten lapset nukaan.

No mutta tällainen pelihän puuttuu markkinoilta kokonaan! Tässähän on ideaa. Varmaan jokainen on joskus halunnut ajaa jonkun kakaran yli tankilla. Vielä kun nuo lapsihahmot alkaisivat automaattisesti metelöimään ja kiljumaan aina kun niitä on samassa paikassa enemmän kuin puolikas.
 
Ainoa asia joka häiritsee tässä on se, että nähtävästi jatketaan vähintäänkin sillä BF1:n överit linjalla. Trailerin perusteella voisi jo veikata jotain Brink WW2 menoa yksinpelin osalta. Eiköhän tuohon yksinpelikampanjaan saada vielä BF1:n mechapanssaria vastaava härveli mukaan. Saa nähdä jatkaako tämä yhtä villiä linjaa aseiden ja ajoneuvojen kanssa ja niiden modifikaatioiden osalta. Liikaa tunnutaan menevän massoihin vetoavan nopeuden ja hauskuuden ehdoilla, ainakin siltä osin miten nuo saavutetaan kaikista helpommilla ratkaisuilla.
 
Viimeksi muokattu:
Mä en yhtään ihmettelisi jos soldier saisi ak-47 viimeisenä unlock. Piti oikein tarkistaa bf1 pelattu 20h ja BF4 yli 500h.
 
Itseäni ei tuo nainenkaan muuten häiritsisi, mutta miksi sekin on pitänyt vetää överiksi? Miksi naisella pitää olla amputaasi ja sen tilalla käsi joka muistuttaa enemmän jotakin "robokättä". Voisin kuvitella, ettei kyseiset "amputaasikorvikkeet" olleet aivan sillä tasolla toisen maailmansodan aikaan, että kyseisellä kädellä olisi voinut aseita yms. sujuvasti käyttää. Lisäksi vielä vähemmän tämä häiritsisi, jos kyseessa olisi esimerkiksi venäläinen tarkk'ampuja. Tämä olisi jo huomattavasti todellisempi vaihtoehto.

CombinedArms1500.jpg Lisäksi juurikin nämä asusteet. Kuvaa katsottaessa ei todellakaan tule ensimmäisenä toinen maailmansota mieleen. Kaljupäisestä miehestä tulee itseasiassa Max Payne 3 ensimmäisenä mieleen. Nämäkin tosin ovat ok, mikäli laittavat peliin mahdollisuuden, että peli näyttää muiden pelaajien asut autenttisina näiden vaihtoehtoasusteiden sijaan. Jos eivät, niin se taas on pakottamista osaa pelaajakuntaa kohtaan.

Tekijät myös mainostavat peliä kaikkien aikojen immersiivisimpänä Battlefieldinä, joka taas kolahtaa trailerin perusteella pahasti korvaan. Toki tämäkin sanan voi käsittää monella tapaa.

Realismia en odota enkä ole ikinä Battlefieldien suhteen odottanutkaan, mutta perusjutut toivoisi kuitenkin olevan autenttisesti tehtyjä. Muutoin peliä kannattaisi mielestäni mainostaakkin taiteilijan vapauksin tehtynä, joka sijoittuu toisen maailmansodan aikaan, ei niinkään WWII pelinä.

Mutta mutta, odotellaan nyt lisätietoja ja kunnollista gameplay -materiaalia.

Pahoittelut myös mahdollisista typoista, kiireessä kahvitauolla kirjoittelin!

Juuri näin. Boldattuna se tärkein. Itseä ei ainakaan paskaakaan kiinnosta katsella muiden custom räpellettyjä ukkeleita/naikkosia. Mutta eiköhän sentään se nappi ole tulossa asetuksiin jolla saa autenttisen lookin kaikille.
 
Onko tommosia ollu jo peleissä... Itse en ainakaan muista nähneeni ja sittenhän nämä promillen vähemmistöt nostaa hirveen paskamyrskyn, kun heitä sensuroidaan ja eivät saa vapaasti ilmaista itseään... :think:
 
Jos pelissä on vähänkään oikealla rahalla ostettavaa kosmeettista krääsää, niin tuskin tulee mitään hanikkaa, joka korvaisi silmälaput ja minihameet enemmän autenttisilla WW2-modeleilla. Monelle pelaajalle on tärkeämpää esitellä niitä kamoja muille kuin vain itselleen ja tuollainen ominaisuus veisi pohjan koko hommalta.

Tässä vaiheessa täytyy hyväksyä se tosiasia, että BF-sarja ei tule enää palaamaan juurilleen (jos sillä sellaisia koskaan oli), vaan osa osalta mennään suuntaan, jossa autenttisuus korvataan taiteellisilla vapauksilla. Aihepiiri toki lukitaan entiseen tapaan näennäisesti jonkun historiallisen tai nykyisen konfliktin ympärille, jotta voidaan ratsastaa tutuilla perusteemoilla. Kukapa ei haluaisi palata Omaha Beachille tai operaatio Desert Stormin pariin. Toki tällä kertaa silmälappujen ja proteesien kera.

Itselleni BF:n kulta-aika sijoittui BF2:n ja myöhemmin Project Realityn ympärille. Kolmosta tuli hakattua sitäkin suhteellisen paljon, mutta nelonen jäi melkeinpä kokonaan välistä. BF1:n pelaaminen loppui ensikosketukseen betan kanssa. Ei vaan syystä tai toisesta jaksanut napata.

EA/Dice saa tehdä haluamansa pelin ja äkkiseltään tulee mieleen ainakin neljä verkkosotapeliä, jotka pyrkivät realistiseen kuvaukseen edustamastaan aikakaudesta. Näissä ongelmana on se, että ne ei oikein ole mitään kasuaalipelejä.
 
Jos pelissä on vähänkään oikealla rahalla ostettavaa kosmeettista krääsää, niin tuskin tulee mitään hanikkaa, joka korvaisi silmälaput ja minihameet enemmän autenttisilla WW2-modeleilla. Monelle pelaajalle on tärkeämpää esitellä niitä kamoja muille kuin vain itselleen ja tuollainen ominaisuus veisi pohjan koko hommalta.

Näin se kyllä menee. Minunkin mielestä on ihan turha odotella jotain "default player models" nappia.

Tässä vaiheessa täytyy hyväksyä se tosiasia, että BF-sarja ei tule enää palaamaan juurilleen (jos sillä sellaisia koskaan oli), vaan osa osalta mennään suuntaan, jossa autenttisuus korvataan taiteellisilla vapauksilla. Aihepiiri toki lukitaan entiseen tapaan näennäisesti jonkun historiallisen tai nykyisen konfliktin ympärille, jotta voidaan ratsastaa tutuilla perusteemoilla. Kukapa ei haluaisi palata Omaha Beachille tai operaatio Desert Stormin pariin. Toki tällä kertaa silmälappujen ja proteesien kera.

No minun mielestä on aivan sama, ollaanko Omaha bechillä vai jossain mielikuvituksellisessa ympäristössä, jos hahmot on jotain ihan muuta, kun siellä oikeasti oli. Immersio lähtee sen siliän tien, kun jotain ihme rambo/koukkukäsi skinisiä "saksalaisisa" pyörii taistelukentällä.
 
Eiköhän ne kustomoinnit ole aikakauteen sopivassa hengessä toteutettu - tuskin siellä nähdään mitään pinkissä minihameessa juoksevia neliroboraajoja :D
 
Onko tommosia ollu jo peleissä... Itse en ainakaan muista nähneeni ja sittenhän nämä promillen vähemmistöt nostaa hirveen paskamyrskyn, kun heitä sensuroidaan ja eivät saa vapaasti ilmaista itseään... :think:

Medal of Honor: Allied assaultissa tämä mahdollisuus oli ainakin jo vuonna 2002. Sai jopa valita nuo osapuolilla käytettävät skinit itse.
 
Medal of Honor: Allied assaultissa tämä mahdollisuus oli ainakin jo vuonna 2002. Sai jopa valita nuo osapuolilla käytettävät skinit itse.
Vaikka tuo olisi joskus ollut, niin tuskin tulee tähän. Mieti miltä se kuulostas, et voit ostaa kosmeettisia itemeitä mikromaksuilla mutta muut pelaajat eivät näe niitä... Vois olla myynti aika heikkoa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 734
Viestejä
5 049 740
Jäsenet
80 976
Uusin jäsen
Fr0sti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom