Baldur's Gate 3

  • Keskustelun aloittaja Deleted member 3664
  • Aloitettu

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 752
...jossa oli 160 sivua.
En tiedä oletko pelannut Baldur's Gate peliä silloin 98 kun se julkaistiin. Se loksautti leuat graafisesti ja oli ns. kuuluisa siitä miten monia tunteja porukat käyttivät "hahmon kykyjen heittelyyn" eli uudestaan ja uudestaan kunnes saivat todella korkeat noppatulokset.

Itse kärvistelin viikonlopun kun näin yhdellä kaverilla sen pelin ja olisin voinut saada kopion siitä mutta päätin ostaa aidon koska se näytti niin mahtavalta ja vaikka yhden kaverin töissä oli polttava CD-asema (mikä oli maksanut sen 100 000mk eikä ne levytkään silloin ihan halpoja olleet) tahdoin tukea jotain niin upeaa sekä mahtavaa.

Kyllä siinä oikeasti tietysti hieman aikaa meni myös sen sääntökirjan lukemiseen mutta juuri se että yritti päättää millä hahmolla sitä pelaisi sekä sen kykyjen heittelyyn meni ehdottomasti suurempi aikamäärä alussa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Ehdottomasti hyvä jos sivujuonihommia on liikaa, kuin että niitä olis liian vähän. Nehän voi sitten ekalla kerralla jättää pelaamatta ja sitten tokalla kerralla käy sitten enemmän läpi jne.
Silloin ysärin lopulla oli helppoa, kun tuosta vain sai monta tuntia peliaikaa järkättyä itselle. Mahtaako tässä enää edes vuodessa päästä tuota kolmosta läpi.
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
812
Olikos tässä ihan erillinen tarina vai jatkoa vanhoille? Ei nyt noita edellisiä ehkä enää viitsi/ehdi pelata uudelleenkaan, mutta voisi jollain tapaa muistia virkistää jos on viittauksia noihin edellisiin.
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 752
Erillinen tarina ja viimeksihän BG2 + sen lisäosassa päästiin "kohtuullisen" korkeille tasoille joten samalla hahmolla ei todellakaan jatketa.
Kuten manittua aikaa on kulunut ja tässäkin joudutaan tekemään ties mitä ratkaisuja että muutama hahmo BG1 ja 2 saadaan tähän peliin. Joissakin tapauksissa tämä voi olla perusteltua (pitkäikäinen rotu) mutta osassa no.. kyse on lähinnä siitä että hahmo oli niin tunnettu ja rakastettu että se päätettiin tuoda takaisin ja taisi jossain sarjakuvassa olla selitys miten tämä on noin ja teoriassa mahdollista. En viitsi spoilata mutta osa varmaaan tietää kenestä puhutaan.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 257

Onhan noita vanhoja hahmoja näytetty trailereissä myös
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
703
Ihan järkeviä D&D maailmassa olevia ratkaisuja noihin vanhojen hahmojen paluuseen oli käytetty.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
184

"FREE Baldur's Gate 3 Digital Deluxe Edition Upgrade for Early Access Buyers"

Jos aikoo hankkia BG3n niin nähtävästi kannattaa hankkia se etukäteen.
En mielellään ennakotilaa pelejä, joten kiinnostaa onko Deluxe versiossa mitään merkittävää.
Voisiko joku joka enemmän seurannut pelin kehitysta avata mitä nämä tarkalleen ottaen sisältävät?
Etenkin listan eka kohta:
  • Treasures of Rivellon Pack - Discover a new collection of paintings across the Forgotten Realms - lisäquesti?
  • Divinity Bard Song Pack - Astound audiences by performing this special set of new songs from the Divinity series - vain musiikkivaihtoehtoja bardille?
  • Exclusive Dice Theme - Roll checks with style - noppakosmetiikkaa?
  • Adventurer's Pouch - Receive a collection of camp supplies and potions to help get your journey started - ei varmaan mitään erikoista, helpottanee vain alkua?
  • Digital OST - Enjoy the music of Baldur's Gate 3 from composer Borislav Slavov - ei epäselvyyttä
  • Digital Artbook - Explore the art and design of Baldur's Gate 3 in this digital artbook, written by Larian - ei epäselvyyttä
  • Digital Character Sheets - Peruse a set of four-page D&D character sheets for each Baldur's Gate 3 origin character - ei epäselvyyttä
Sisältää kait jotain geariakin?
  • Mask of the Shapeshifter (allows you to access the character creator anytime you wish)
  • Cape of the Red Prince (cloak gear piece)
  • Lute of the Merryweather Bard (playable instrument)
  • Needle of the Outlaw Rogue (dagger weapon)
  • Bicorne of the Sea Beast (headgear piece)
 
Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 752
On tuossa 20€ ero ainakin:
"
Those who do not have the Early Access version can purchase the Digital Deluxe Edition for $79.99
"
+
"

The Digital Deluxe Edition of Baldur's Gate 3 includes Base Game content as well as some extra downloadable cosmetic content. This includes:

  • Bard Song Pack - Astound audiences by performing this special set of new songs
  • Exclusive Dice Theme - Roll checks with style
  • Paintings from Rivellon - Discover a new collection of paintings across the Forgotten Realms
  • Adventurer's Pouch - Receive a collection of camp supplies and potions to help get your journey started
  • Digital OST* - Enjoy the music of Baldur's Gate 3 from composer Borislav Slavov
  • Digital Artbook* - Explore the art and design of Baldur's Gate 3 in this digital artbook, written by Larian
  • Digital Character Sheets* - Peruse a set of four-page D&D character sheets for each Baldur's Gate 3 origin character

Items marked with an asterisk (*) can be downloaded via the Larian Studios website by linking a Larian Account in-game. On top of these digital goodies, those who purchased the Digital Deluxe Edition will receive the Treasures of Rivellon Pack, an in-game Item Pack with equipment inspired by 5 Origin characters of Divinity: Original Sin II

  • Mask of the Shapeshifter - Headgear that allows you to change race and appearance on the fly, inspired by Fane
  • Cape of the Red Prince - Cloak inspired by the Red Prince
  • Lute of the Merryweather Bard - Playable instrument inspired by Lohse
  • Needle of the Outlaw Rogue - Dagger inspired by Sebille
  • Bicorne of the Sea Beast - Headgear inspired by Beast
"

Pelissä käsittääkseni on craftaus joten noita juomia ja vastaavia myrkkyjä jne. pystyy varmaan itsekin tekemään mutta en tiedä sitten saako tuossa Adventurer's Pouch:ssa mukana reseptejä myös noihin juttuihin?
 
Liittynyt
08.03.2022
Viestejä
812

"FREE Baldur's Gate 3 Digital Deluxe Edition Upgrade for Early Access Buyers"

Jos aikoo hankkia BG3n niin nähtävästi kannattaa hankkia se etukäteen.
Kiitos vinkistä, kävin Steamista ostamassa. Tähän tulee kuitenkin upotettua reilusti tunteja joten kivahan se on saada extratkin (oli sitten hyötyä tai ei).

Ilmeisesti early access-version pelaamisesta ei sinällään mitään hyötyä saa? Ajattelin vasta koko version sitten asentaa.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331

Tekijät suosittelevat itseasiassa että olet pelaamatta "...On that page, we’re recommending that players don’t buy the Early Access version of Baldur's Gate 3 with a view to play through that content, partly because it’s out of date but mostly because we’re so close to launch and want to make it very clear that
saves in the Early Access version will not transfer into the final game. This is due to technical reasons.

Essentially, the game is so vastly different that it’s not possible to make those save files compatible. Early Access will, of course, remain playable up to launch. "

Tuossa linkissä on myös tarkennus siihen 72h head starttiin, eli sitä ei ole nyt PC:n kanssa kun päästään pelaamaan jo niin paljon aiemmin anyways "The PC Digital Deluxe Edition does not include a 72 hour head start , which would have essentially made the game’s release date July 31st. Shifting the release date – and thus communication around the Digital Deluxe Editions across PS5 and PC – came with a few complexities that we didn’t manage to communicate very well, so we thought it best to clarify it here, given that a 72 hour head start on PC wouldn't have been plausible.

But isn’t it wild? Our PC launch is just a few weeks away! Baldur's Gate 3 is set to release to PC on August 3rd, followed by its PlayStation 5 release just a few weeks later on September 6th – or September 3rd if you pre-ordered the Digital Deluxe Edition for PS5. "
 
Keksi

Beta-kukko
Platinum-jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
83
Jokos olette miettineet millä hahmolla / ryhmällä aloitatte ensimmäisen läpipeluun?

Itse olen tasapainoillut perinteisen paladinin ja tempest clericin välillä, kun en halua multiclassia tehdä, koska en koskaan osaa pelata sellaisella, vaan menen yleensä loppuun asti yhdellä roolituksella esim. Pathfinder pelit. Paladinilla tietysti se über divine smite bossien tappoon ja tempest clericillä create water/call lightning yhdistelmä houkuttaa kovin pistää menemään esim. erääseen isoon goblin leiriin... Paladinilla vaan se valasysteemi ottaa omansa ja pitää välillä pelata kieli keskellä suuta, että ei riko valaansa. Vaikka sen tietysti saa takaisin, mutta ei jaksaisi nähdä vaivaa siihen, varsinkaan jos ei rahaa ole tarpeeksi tai ei haluta tuhlata sitä valaansa.

Vaikka ei kannattaisi enää EA pelata, niin aloitin viime viikolla vielä yhden kierroksen ja pelasin aina Grymforgeen asti nostaen hahmot tasolle 5 yhdistelmällä: Minä itse / Light Cleric, Lae'zel / Eldritch Knight, Shadowheart / se toinen Cleric ja Wyll / Warlock. Tuo saattaa olla kohtalaisen kova kombo jatkossa, kun molemmat clericit saavat spirit guardianin 5 tasolla ja kun noita on kaksi samaan aikaan käytössä, niin tuosta saa hupia esim. ed. mainitussa isossa leirissä, kun molemmat hyppäävät keskelle isoa laumaa. Lisäksi Wyll heittelee eldritch blastiaan, missä mausteena mukana repelling blast ja kivasti lentelee porukka vaikkapa talon katolta alas. Kirsikkana kakussa, Lae'zel riehuu Light of Creation aseellaan, niin ei siitä leiristä jää jäljelle kuin verisiä myttyjä ja romua. Mutta mutta, kaikki tuo muuttunee ensi viikolla, kun peli on varmasti tasapainoitettu toisin, joten nykyiset taktiikat taitavat mennä samalla uusiksi. Lisäksi jos löydettävää tavaraa (aseita ja muuta sälää) löytyy enemmän kuin EA:ssa jo pelkästään tuossa ekassa osiossa (act 1), niin pitää nekin ensin löytää jostain testattavaksi ennen isompia tappeluita.

Varmaankin tämmöisen porukan lähden kokoamaan:
Tav / Tempest Cleric / rotu ei mitään hajua vielä
Shadowheart / Cleric
Wyll / Warlock <- nyt kun hahmo kirjoitettu kokonaan uusiksi tulevaan lopulliseen versioon ja siinä on uusi ääninäyttelijäkin, niin pakkohan tuota on kokeiltava.
Lae'zel / Eldritch Knight <- aluksi mukana ja heitän hemmettiin, kun: Karlach / Barbarian saan rekrytoitua mukaan ihan vaan sen vuoksi, että vaihtelu virkistää.

Toinen vaihtoehto olisi vetää överit paladin multiclassia kaikille ihan kokeeksi ja harjoituksen vuoksi, jos oppisi sellaisella pelaamaan:
Tav / sorcadin (storm sorceress / paladin)
Shadowheart / cleric / paladin
Wyll / warlock / paladin
Lae'zel / fighter / paladin
Karlach / barbarian / paladin

Kokeilla sitten mitä tuosta paladin ryhmästä tulisi...
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
En ole liki 2 vuoteen koskenu EA:hankaan, sen jälkeen kun sen Act 1 pelasin liki loppuun asti, joten aika paljon on varmasti muuttunu, enkä ole yhtää seurannu kehitystäkää mitä uusia luokkia ja hahmoja on mukana.
Katellaan sit rauhassa ens viikolla, 8 päivää tosiaa enää launchiin, kyllä tätä on odotettukin. :hungry:
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
On tuossa 20€ ero ainakin:
"
Those who do not have the Early Access version can purchase the Digital Deluxe Edition for $79.99
"
+
"

The Digital Deluxe Edition of Baldur's Gate 3 includes Base Game content as well as some extra downloadable cosmetic content. This includes:

  • Bard Song Pack - Astound audiences by performing this special set of new songs
  • Exclusive Dice Theme - Roll checks with style
  • Paintings from Rivellon - Discover a new collection of paintings across the Forgotten Realms
  • Adventurer's Pouch - Receive a collection of camp supplies and potions to help get your journey started
  • Digital OST* - Enjoy the music of Baldur's Gate 3 from composer Borislav Slavov
  • Digital Artbook* - Explore the art and design of Baldur's Gate 3 in this digital artbook, written by Larian
  • Digital Character Sheets* - Peruse a set of four-page D&D character sheets for each Baldur's Gate 3 origin character

Items marked with an asterisk (*) can be downloaded via the Larian Studios website by linking a Larian Account in-game. On top of these digital goodies, those who purchased the Digital Deluxe Edition will receive the Treasures of Rivellon Pack, an in-game Item Pack with equipment inspired by 5 Origin characters of Divinity: Original Sin II

  • Mask of the Shapeshifter - Headgear that allows you to change race and appearance on the fly, inspired by Fane
  • Cape of the Red Prince - Cloak inspired by the Red Prince
  • Lute of the Merryweather Bard - Playable instrument inspired by Lohse
  • Needle of the Outlaw Rogue - Dagger inspired by Sebille
  • Bicorne of the Sea Beast - Headgear inspired by Beast
"

Pelissä käsittääkseni on craftaus joten noita juomia ja vastaavia myrkkyjä jne. pystyy varmaan itsekin tekemään mutta en tiedä sitten saako tuossa Adventurer's Pouch:ssa mukana reseptejä myös noihin juttuihin?
79,99 on PS5 deluxen hinta ja sen tavallisenkin pelin hinta on jo pctä kalliimpi. Laskit kyllä siis melkoisen pieleen tuon.
 
Liittynyt
08.05.2017
Viestejä
1 881
Jokos olette miettineet millä hahmolla / ryhmällä aloitatte ensimmäisen läpipeluun?

Itse olen tasapainoillut perinteisen paladinin ja tempest clericin välillä, kun en halua multiclassia tehdä, koska en koskaan osaa pelata sellaisella, vaan menen yleensä loppuun asti yhdellä roolituksella esim. Pathfinder pelit. Paladinilla tietysti se über divine smite bossien tappoon ja tempest clericillä create water/call lightning yhdistelmä houkuttaa kovin pistää menemään esim. erääseen isoon goblin leiriin... Paladinilla vaan se valasysteemi ottaa omansa ja pitää välillä pelata kieli keskellä suuta, että ei riko valaansa. Vaikka sen tietysti saa takaisin, mutta ei jaksaisi nähdä vaivaa siihen, varsinkaan jos ei rahaa ole tarpeeksi tai ei haluta tuhlata sitä valaansa.

Vaikka ei kannattaisi enää EA pelata, niin aloitin viime viikolla vielä yhden kierroksen ja pelasin aina Grymforgeen asti nostaen hahmot tasolle 5 yhdistelmällä: Minä itse / Light Cleric, Lae'zel / Eldritch Knight, Shadowheart / se toinen Cleric ja Wyll / Warlock. Tuo saattaa olla kohtalaisen kova kombo jatkossa, kun molemmat clericit saavat spirit guardianin 5 tasolla ja kun noita on kaksi samaan aikaan käytössä, niin tuosta saa hupia esim. ed. mainitussa isossa leirissä, kun molemmat hyppäävät keskelle isoa laumaa. Lisäksi Wyll heittelee eldritch blastiaan, missä mausteena mukana repelling blast ja kivasti lentelee porukka vaikkapa talon katolta alas. Kirsikkana kakussa, Lae'zel riehuu Light of Creation aseellaan, niin ei siitä leiristä jää jäljelle kuin verisiä myttyjä ja romua. Mutta mutta, kaikki tuo muuttunee ensi viikolla, kun peli on varmasti tasapainoitettu toisin, joten nykyiset taktiikat taitavat mennä samalla uusiksi. Lisäksi jos löydettävää tavaraa (aseita ja muuta sälää) löytyy enemmän kuin EA:ssa jo pelkästään tuossa ekassa osiossa (act 1), niin pitää nekin ensin löytää jostain testattavaksi ennen isompia tappeluita.

Varmaankin tämmöisen porukan lähden kokoamaan:
Tav / Tempest Cleric / rotu ei mitään hajua vielä
Shadowheart / Cleric
Wyll / Warlock <- nyt kun hahmo kirjoitettu kokonaan uusiksi tulevaan lopulliseen versioon ja siinä on uusi ääninäyttelijäkin, niin pakkohan tuota on kokeiltava.
Lae'zel / Eldritch Knight <- aluksi mukana ja heitän hemmettiin, kun: Karlach / Barbarian saan rekrytoitua mukaan ihan vaan sen vuoksi, että vaihtelu virkistää.

Toinen vaihtoehto olisi vetää överit paladin multiclassia kaikille ihan kokeeksi ja harjoituksen vuoksi, jos oppisi sellaisella pelaamaan:
Tav / sorcadin (storm sorceress / paladin)
Shadowheart / cleric / paladin
Wyll / warlock / paladin
Lae'zel / fighter / paladin
Karlach / barbarian / paladin

Kokeilla sitten mitä tuosta paladin ryhmästä tulisi...
Muuta en ole päättänyt kuin että jonkin sortin druidilla lähden seikkailemaan. Siksi, koska en ole sillä luokalla aikaisemmin mitään peliä pelannut :interested:
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 010
Druidi tai ranger varmaan ensimmäisellä kerralla, koska perinteet velvoittaa. Sitten joskus tulevaisuudessa joku über-pahis, jos valinnoilla tuntuu olevan merkitystä (toivottavasti on) tarinaan.
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
Ei "perinteisillä" multiclasseilla lähden pelamaan. Jos ei pärjää max vaikeudella, niin pudotetaan keskitasolle. Paladin/ranger varmaan kärkeen. Tai monk/joku.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 891
Ilmeisesti early access-version pelaamisesta ei sinällään mitään hyötyä saa? Ajattelin vasta koko version sitten asentaa.
On siitä se hyötyä että vielä kerkeää refundaamaan jos ei pidäkkään eikä tarvitse stressata pre-orderia jos haluaa halvemmalla nuo deluxe editionin bonarit.

Pelasin sen pari tuntia. Divinity 2 ei oikeen napannut sen hassunhauskalla huumorilla, oudolla maailmalla ja tynnyri combatilla. Tässä ainankin parin tunnin perusteella dialogi on paljon parempaa ja maailmaan sopivampaa. Myöskin taistelu on mielestäni parempaa, pohjautuuhan se yhteen vanhimmista järjestelmistä joten se ei tule yllätyksenä. Tarinan alkuasettelusta en ole ihan niin vakuuttunut, mutta eiköhän tässä ole tarpeeksi sivutarinoita vaikka pääjuoni olisikin vähän meh, onhan tämä sentään roolipeli.

Classia pitää vähän vielä miettiä. Joku joka sopii omaan ajatukseen miten aion roolipelata. En ainankaan lähde min maxaamisen kannalta miettimään. Vaikuttaa myös vähän mitä companioneita tässä on saatavilla. Onko noista annettu mitään infoa?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
44
Nekromanserilla koitetaan millai lähtee menee. Joku pieni teaseri pätkä oli että sais ok armeijan pystyyn kuolleista. Kuolleita näyttäs olevan ainakin EA alussa mukavasti :D
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331

Tekijät suosittelevat itseasiassa että olet pelaamatta "...On that page, we’re recommending that players don’t buy the Early Access version of Baldur's Gate 3 with a view to play through that content, partly because it’s out of date but mostly because we’re so close to launch and want to make it very clear that
saves in the Early Access version will not transfer into the final game. This is due to technical reasons.

Essentially, the game is so vastly different that it’s not possible to make those save files compatible. Early Access will, of course, remain playable up to launch. "

Tuossa linkissä on myös tarkennus siihen 72h head starttiin, eli sitä ei ole nyt PC:n kanssa kun päästään pelaamaan jo niin paljon aiemmin anyways "The PC Digital Deluxe Edition does not include a 72 hour head start , which would have essentially made the game’s release date July 31st. Shifting the release date – and thus communication around the Digital Deluxe Editions across PS5 and PC – came with a few complexities that we didn’t manage to communicate very well, so we thought it best to clarify it here, given that a 72 hour head start on PC wouldn't have been plausible.

But isn’t it wild? Our PC launch is just a few weeks away! Baldur's Gate 3 is set to release to PC on August 3rd, followed by its PlayStation 5 release just a few weeks later on September 6th – or September 3rd if you pre-ordered the Digital Deluxe Edition for PS5. "
Vaikka ei kannattaisi enää EA pelata, niin aloitin viime viikolla vielä yhden kierroksen ja pelasin aina Grymforgeen asti nostaen hahmot tasolle 5 yhdistelmällä: Minä itse / Light Cleric, Lae'zel / Eldritch Knight, Shadowheart / se toinen Cleric ja Wyll / Warlock. Tuo saattaa olla kohtalaisen kova kombo jatkossa, kun molemmat clericit saavat spirit guardianin 5 tasolla ja kun noita on kaksi samaan aikaan käytössä, niin tuosta saa hupia esim. ed. mainitussa isossa leirissä, kun molemmat hyppäävät keskelle isoa laumaa. Lisäksi Wyll heittelee eldritch blastiaan, missä mausteena mukana repelling blast ja kivasti lentelee porukka vaikkapa talon katolta alas. Kirsikkana kakussa, Lae'zel riehuu Light of Creation aseellaan, niin ei siitä leiristä jää jäljelle kuin verisiä myttyjä ja romua. Mutta mutta, kaikki tuo muuttunee ensi viikolla, kun peli on varmasti tasapainoitettu toisin, joten nykyiset taktiikat taitavat mennä samalla uusiksi. Lisäksi jos löydettävää tavaraa (aseita ja muuta sälää) löytyy enemmän kuin EA:ssa jo pelkästään tuossa ekassa osiossa (act 1), niin pitää nekin ensin löytää jostain testattavaksi ennen isompia tappeluita.
Itse ostin tuon tänään ja pelasin sen "tutoriaalin" läpi, ja tuntuu kyllä paremmalta noin päin niin sitten viikon päästä alussa ei tarvitse opetella ihan kaikkea alusta. On toki tullut pelattua alkuperäinen BG2 läpi jne. ja muita vastaavia pelejä mutta oma oppiminen noissa on aina.

Esim. kesti tovi tajuta vaikka mistä saa tyypin ihan vaan liikkumaan ilman että se tekee mitään jos on sattunut valitsemaan jonkun asian (throw/ase/magic tms.) ja onhan siinä näytön alalaidassa se Cancel-nappi mutta ei sekään kyllä taida näkyä kaikissa valikoissa. Ja tyylin että voit heitellä vaikka healing potioneja tyyppien luokse ja sekin auttaa.

Siihen tutorial kohtaan (eli mitä tapahtuu ekan 1-2h aikana tms.) liittyen vielä pikkasen
Mä kuvittelin jotenkin että mun ja meidän pitäisi olla suuri sankari ja tappaa se Commander Zhalk ja se toki meni ihan helpolla, ja en tajua miksi toi oli meitä vastaan ja se Mind Flayer hyvien puolella (älkää kertoko). Sit sen jälkeen tuli ne pari semi-bossia ja ei ollut mitään saumaa. Oli pakko googlata ja noi kai piti tajuta skipata kokonaan jne.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 363
Onko jossain vielä julkistettu milloin BG3:sen preloadin voi ladata? Kuitenkin 150GB kokoinen peli.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
Jos olet sen jo ostanu niin voit ladata ainakin sen early access-version jo etukäteen, sitten ei tule koko latausta torstaina ladattavaksi. Early access-version latauskoko vajaat 80gb joten apout puolet saa jo etupeltoon ladattua.

EDIT: tuosta vielä samat:

Being in Early Access on PC has helped the community prepare to jump into this world as early as possible. Whether you can preload Baldur’s Gate 3 is complicated, but technically, you can. It is in Early Access, so you can download the game now if you put the money down. Unlike other releases, Early Access means its technically already out, meaning the traditional preload schedule of other games will not be expected.

Just know that when the full release arrives, you will have a hefty download. If you try to get this headstart, note that starting up in Early Access will not let you transfer that save when the game launches. Whether you meet the minimum and recommended specs, you will need 150 GB of free space on an SSD to play smoothly.

For people planning to play on PS5, you will have to wait before being able to preload. The game will not release until September 6, and we don’t have the time to preload. To slightly make up for the game’s delay, if you pre-ordered the Deluxe Edition, you can play the game three days early. The console version will be more expensive if this is the option you choose. PC costs $59.99, while the PS5 version is $69.99 or $79.99 for the Deluxe Edition.

Baldur’s Gate 3 will release on August 3 on PC and Mac, then hit PS5 on September 6. You can pre-order any edition now.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331
Jos olet sen jo ostanu niin voit ladata ainakin sen early access-version jo etukäteen, sitten ei tule koko latausta torstaina ladattavaksi. Early access-version latauskoko vajaat 80gb joten apout puolet saa jo etupeltoon ladattua.

EDIT: tuosta vielä samat:
No en kyllä noin varmaksi lähtisi sanomaan jonkun random sivuston puheiden perusteella kun pelintekijät eivät ole kommentoineet mitään.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 891
No en kyllä noin varmaksi lähtisi sanomaan jonkun random sivuston puheiden perusteella kun pelintekijät eivät ole kommentoineet mitään.
Kaipa se latautuu ihan samanlailla kun 1000 muuta EA peliä jotka on julkaistu Steamissä ennen tätä. En ole törmännyt tai kuullut EA pelistä joka deletoisi kaikki vanhat tiedostot ja lataisi kokonaan uudestaan vielä.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
No en kyllä noin varmaksi lähtisi sanomaan jonkun random sivuston puheiden perusteella kun pelintekijät eivät ole kommentoineet mitään.
Jos early accessit on yhtään tuttuja niin noinhan se nyt vaan menee.
 
Liittynyt
05.12.2021
Viestejä
167
Swen taisi Dropped Framesissa mainita, että lopullinen versio on niin erilainen kuin EA, että käytännössä lataa koko pelin uudestaan.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
No joo, on tuosta näköjään kahta eri mielipidettä olemassa kun vähä enempi kooklettelee. Pistin ite ny kuitenkin EA:n lataukseen, eiköhä tuo torstaina sitten selviä. :kahvi:
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331
Kaipa se latautuu ihan samanlailla kun 1000 muuta EA peliä jotka on julkaistu Steamissä ennen tätä. En ole törmännyt tai kuullut EA pelistä joka deletoisi kaikki vanhat tiedostot ja lataisi kokonaan uudestaan vielä.
Ei välttämättä tuon mukaan One Last Community Update Coming Concerning Preload And More
Mutta joo, aikalailla 50/50 taitaa olla näkemykset.

Onneksi kyllä julkaisu on torstaina niin ehtii sitten perjantai illasta pelaamaan kunnolla joka tapauksessa.
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000
larian pomo Sven Vincke sanoi dropped frames podcastissä että releasen paketti alkaa hänen käsityksen mukaan olemaan niin eri ettei EA:n latauksesta ole hyötyä.

Edit: Tasan sama lukikin tuossa jo.
 
Liittynyt
02.01.2018
Viestejä
32
Siihen tutorial kohtaan (eli mitä tapahtuu ekan 1-2h aikana tms.) liittyen vielä pikkasen
Mä kuvittelin jotenkin että mun ja meidän pitäisi olla suuri sankari ja tappaa se Commander Zhalk ja se toki meni ihan helpolla, ja en tajua miksi toi oli meitä vastaan ja se Mind Flayer hyvien puolella (älkää kertoko). Sit sen jälkeen tuli ne pari toista semi-bossia ja ei ollut mitään saumaa. Oli pakko googlata ja noi kai piti tajuta skipata kokonaan jne.
Itse onnistuin tuohon samaan kohtaan lyömään kahdesti oman pääni... :)

Tästä kun pääsi eteenpäin niin tuli turpaan aina joka taistelussa jossa oli yksikin vihollinen enemmän. Ei ollut minun makuuni tämä jatkuva tallentaminen ja load save file peli mekaniikka jokaisen oven avauksen jälkeen, joten meni refundiin tämä peli.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
Jostain luin että arvostelijat on saanu pelit kouraan 28.7 joten varmaa keskiviikkona viimeistää luulis näkevän jo ekoja revikoita. :think:
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 891
Jostain luin että arvostelijat on saanu pelit kouraan 28.7 joten varmaa keskiviikkona viimeistää luulis näkevän jo ekoja revikoita. :think:
X:ssä oli ketju että niiden toimitus viivästyi ja ne jaettiin vasta sunnuntaina. Jonkun puolalaisen lehden mukaan embargo päättyisi vasta 3. päivä. Oli miten oli ei 4-6 päivässä varmaan kummoista arvostelua saa aikaiseksi tälläisestä pelistä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 253

Eiköhän Mortismal puske jotain 100% review:tä viikonloppuun mennessä :D
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 014
Öö mä oon ehkä liian vanha ja en ole varma onko tuo trollausta vai totta? :D
no jos PUBGin droppi oli joskus aikanaan tän näköinen niin kyllä tuo ainakin teemaan sopii paremmin
1690905246370.png
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331

"PSA: Full post tomorrow, but for Baldur's Gate 3 players with existing Early Access saves, we ask that prior to August 3, launch the game, and delete all save files to avoid unintended conflicts at launch. Also, remove any mods and ensure they do not automatically re-download."
"We recommend players with Early Access installed uninstall the game after deleting their save files. This will reduce the risk of file conflicts when the final game downloads, and should mean more playing, and no troubleshooting! We’ll have a full guide for launch tomorrow."

Tollanen tuli, ja näyttää että pitää/kannattaa ladata peli kokonaan uusiksi. Ja lisäksi ei siis sen isompi operaatio kun poistaa C:\Users\USERNAME\AppData\Local\larianstudios sisältä BG3:n shitit.

Ja ‘Baldur's Gate 3’ and Four Additional Games Get DLSS Upgrades! tuossa on että DLSS 2 tuki olisi myös niin varmaan sit joku AMD:nkin vastine löytyy. Toki ton tyypin linkki ei kyllä toimi Nvidian sivuille mutta tuskin nyt huijaisi.
 
Viimeksi muokattu:

Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
Eihän tuossa niin sanota, vaan että savegamet kannattaa deletoida, samoten kuin modit jos sellasia on.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331
Eihän tuossa niin sanota, vaan että savegamet kannattaa deletoida, samoten kuin modit jos sellasia on.
Mitä kohtaa nyt tarkoitat "We recommend players with Early Access installed uninstall the game after deleting their save files. This will reduce the risk of file conflicts when the final game downloads"

Muokkasin tuota viestiäni hieman selkeämpään muotoon.
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000

"PSA: Full post tomorrow, but for Baldur's Gate 3 players with existing Early Access saves, we ask that prior to August 3, launch the game, and delete all save files to avoid unintended conflicts at launch. Also, remove any mods and ensure they do not automatically re-download."
"We recommend players with Early Access installed uninstall the game after deleting their save files. This will reduce the risk of file conflicts when the final game downloads, and should mean more playing, and no troubleshooting! We’ll have a full guide for launch tomorrow."

Tollanen tuli, ja näyttää että pitää/kannattaa ladata peli kokonaan uusiksi. Ja lisäksi ei siis sen isompi operaatio kun poistaa C:\Users\USERNAME\AppData\Local\larianstudios sisältä BG3:n shitit.

Ja ‘Baldur's Gate 3’ and Four Additional Games Get DLSS Upgrades! tuossa on että DLSS 2 tuki olisi myös niin varmaan sit joku AMD:nkin vastine löytyy. Toki ton tyypin linkki ei kyllä toimi Nvidian sivuille mutta tuskin nyt huijaisi.
Jos EA on ollut kauan niin myös,documents-folderissa voi olla bg3 kamaa.

Siivosin tuossa taannoin installaatiot pois. Arvasin että tuollainen tulee. Yksi updatekämmi oli jo EA:n aikana.
 
Henkka77

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 074
Mitä kohtaa nyt tarkoitat "We recommend players with Early Access installed uninstall the game after deleting their save files. This will reduce the risk of file conflicts when the final game downloads"

Muokkasin tuota viestiäni hieman selkeämpään muotoon.
Ach, tuo ei lukenu tuossa previewissä, vasta ku klikkas tuon twiitin auki.
 
Cirrus

Miksei maailma toimi asmilla?
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
3 000

"PSA: Full post tomorrow, but for Baldur's Gate 3 players with existing Early Access saves, we ask that prior to August 3, launch the game, and delete all save files to avoid unintended conflicts at launch. Also, remove any mods and ensure they do not automatically re-download."
"We recommend players with Early Access installed uninstall the game after deleting their save files. This will reduce the risk of file conflicts when the final game downloads, and should mean more playing, and no troubleshooting! We’ll have a full guide for launch tomorrow."

Tollanen tuli, ja näyttää että pitää/kannattaa ladata peli kokonaan uusiksi. Ja lisäksi ei siis sen isompi operaatio kun poistaa C:\Users\USERNAME\AppData\Local\larianstudios sisältä BG3:n shitit.

Ja ‘Baldur's Gate 3’ and Four Additional Games Get DLSS Upgrades! tuossa on että DLSS 2 tuki olisi myös niin varmaan sit joku AMD:nkin vastine löytyy. Toki ton tyypin linkki ei kyllä toimi Nvidian sivuille mutta tuskin nyt huijaisi.
Jos EA on ollut kauan niin myös,documents-folderissa voi olla bg3 kamaa.

Siivosin tuossa taannoin installaatiot pois. Arvasin että tuollainen tulee. Yksi updatekämmi oli jo EA:n aikana.
 
Liittynyt
08.11.2016
Viestejä
1 331
Early Accessissa on jo DLSS2, DLAA ja FSR 1.0 AMD-ihmisille
Aah, itsellä on AMD:n kortti ja taisin nähdä valikoissa vain FSR 1.0:n. En muistakaan pelanneeni peliä jossa se fiksusti näyttää vain mitä voisi käyttää (DLSS vs FSR). Toivottavasti tulee myös FSR 2.0 tuki, toki tuon perusteella ei kyllä taida olla mitään saumaa että heti julkaisussa olisi.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
241 144
Viestejä
4 209 685
Jäsenet
71 022
Uusin jäsen
Slerbbaliini

Hinta.fi

Ylös Bottom