Satunnainen kysymys: vanheneeko/heikkeneekö vahvistimet ajan myötä?
Itellä about 15 vuotta sitten (huhhuh ku aika kuluu) uutena ostettu perus Sonyn STR-DG 520 vahvari, joka ollut käytössä 24/7 tähän päivään asti.
Muistan että uutena sopiva äänenvoimakkuus laitteen mittaristolla oli haarukassa 13-20, josta alapää iltaista hiljasuuden jälkeistä leffan kattomista ja 20 päivällä tapahtuvaa "kovaa" musan kuuntelua. Ihmettelin jo muutama vuosi sitten kun huomasin vaadittujen tasojen nousseen enempi haarukkaan 16-25 ja nykysellään liikutaan jo lähempänä vaihteluväliä 20-30 ja välillä tuntuu että pitää reilusti yli kolmenkympinkin nostella, jos haluaa musan kuuluvan vähän paremmin esim. keittiöön kokkaillessa, vaikka muinoin tuohon tosiaan riitti tuo tason 20 äänenvoimakkuus.
Ajan myötä kuulo nyt on iän kanssa varmaan marginaalisesti huonontunut ja osaltaan netissä olevien eri medioiden renderöintien ja sovellusten äänentasoissa on järkyttäviä eroja, joka osaltaan sekoittaa tilannetta, mutta silti koen ulostulevan äänen tasoissa heikkenemistä. Äänilähteenä ollut aina tietokoneen emon outputti ja Windowsin (ja sovellustenkin) volat olleet aina 100%. Mixerit yms käyty läpi, ettei sovelluskohtaisista amatööriyksistä tms. pitäisi olla kiinni.