- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 1 187
Pysyttäisiinkö jo vahvistimissa eikä cd levyissä?
Mode voisi siirrellä tuon off-topikkiin lipsahtaneen viestirypäleen oikealle alueellePysyttäisiinkö jo vahvistimissa eikä cd levyissä?
riippuu paljonko haluat ylipäätään musiikkia soitella ?En oikein tiedä onko tämä oikea keskustelualue, mutta kokeillaan.
Kaikki edellämainitut olisi tarkoitus sijoittaa taustalla näkyvälle "hirsiseinälle".
Kiitos tästä. Lp-levyjen kokoelmaa ei kyllä voi kutsua hulppeaksi hyvällä tahdollakaan, mutta niiden soittaminen on kuitenkin olennainen osa tilan käyttötarkoitusta ja siellä tapahtuvaa fiilistelyä. Vahvistin ei toki ole välttämättömyys ja riittävän kokoiset aktiivikaiuttimet voisivat hyvin ajaa asian, jos liitännät ovat omaan käyttöön riittävät. Kaiuttimet ja kaikki muukin elektroniikka on tarkoitus asentaa seinällä, joten pienempi määrä laitteita on myös ehdoton plussa. Huone on melko suuri eli kaiuttimissa sopisi olla sen verran kokoa etteivät kuulostaisi aivan helistimiltä.riippuu paljonko haluat ylipäätään musiikkia soitella ?
tarkoitan tällä sitä että jos et kuitenkaan omista hulppeaa c-kasetti/cd-levy/lp-levy kokoelmaa jota soitella niin todennäköisesti siis pärjäät vaikkapa streematulla musiikilla esim spotify/tidal jne ja tällöin sanoin että et tarvitse vahvistinta ollenkaan.. (voit jättää olemassa olevan musiikki kokoelman vaikkapa koristamaan seiniä tms)
kevyiten pääset kiinni musiikkiin hankkimalla tällöin aktiivikaiuttimet esim genelecit ja sitten joku halpa parinsatkun tabletti jonka kautta streemattavat musat sitten soivat (spotify yms).
turha ostaa edes stereo vahvistinta jos sille ei ole todellisuudessa käyttöä ja sijoittaa rahat vähän parempiin aktiivikaiuttimiin joissa on jo valmiina vahvistin siis sisässä...
jos kuitenkin haluat liittää ulkoisen laitteen esim lp soittimen jossa on jo sisäänrakennettua riaa niin silloin esim tässä olisi oiva setti
![]()
Genelec 8330A aktiivinen SAM 2-tiekaiutinpari + Yamaha WXC-50 MusicCast-esivahvistin, valkoinen 2 090,00
Valkoinen Genelec 8330A -kaiutinsarja ja Yamahan WXC-50 MusicCast -esivahvistin.www.verkkokauppa.com
ja sitten jos kuitenkin haluat väkisin kerryttää laitteistoa vanhanaikaisesti niin "halvin mahdollinen" pääte riittää kyllä normi ihmiselle normi luukutukseenkin saakka esim
ja kaiuttimet sitten sen mukaan paljonko mökää haluaa (keskimäärin mitä isommat kaiuttimet -> sitä alemmas bassot menevät jos laadusta ei vielä keskustella)![]()
Yamaha R-S202D -stereovahvistin, hopea 229,00
Yamaha R-S202 on tyylikäs ja yksinkertainen stereovahvistin, joka tuottaa ensiluokkaisen äänenlaadun sekä täyttää kaikki musiikinkuuntelun perustarpeet moitteettomasti.www.verkkokauppa.com
esim Klipsch R-620F -lattiakaiutin 399,00
kysyjähän mainitsi että lp soitin sekä töllö hankkimatta. itse ainakin oletin että sitten uudessa töllössä voisi olla ihan riittävä streemaus kyky juurikin yammun wxc esivahvariin -> ääni ulos geneistä. bonuksena töllöön saa kiinni myös lp soittimen ja siitä myös samaa kautta ääni geneille jos sietää sen että käyttää "töllöä esivahvistimena"Jengillä kyllä lukemisen tai ymmärtämisen kannalta haasteita.. Eka mainittiin sourceksi LP. toiseksi sorsaksi TV. Eli käytännössä vahvistimessa pitäisi olla phono-liitäntä sekä digitaalinen sisääntulo myös. Bonuksena, tuo linkitetty Klipsch on oletettavasti soundiltaan aika karmea sekä tuossa verkkiksen linkissä on hinta yhdelle (1) kappaleelle.
Itse kattoisin puutaloon jonkun tornimallin lattiakaiuttimen (jollaiset itsellä myynissä) ja integroidun vahvistimen jossa phono-liitäntä (RIAA) ja digitaalinen sisääntulo jolloin TV:n saa optisella piuhalla kiinni. Esimerkiksi Yamaha A-S301 -integroitu stereovahvistin, musta 399,00. Vastaavan hintaluokan Denon/Maranz olisi sitten myös striimausominaisuudet, mutta watteja vähemmän. Riippuu ihan mitä kaipaa...
En ole kyllä ikinä kuullut, että tv:tä käytettäisi vinyylisoittimen esivahvistimena ja muutenkaan en ostaisi semmoista vinyylisoitinta, jossa on sisäänrakennettu RIAA. Lisäksi tila näyttää niin suurelta + puutalo, että noilla pikkugeneillä ei saa muuta aikaan, kuin päänsärkyä.kysyjähän mainitsi että lp soitin sekä töllö hankkimatta. itse ainakin oletin että sitten uudessa töllössä voisi olla ihan riittävä streemaus kyky juurikin yammun wxc esivahvariin -> ääni ulos geneistä. bonuksena töllöön saa kiinni myös lp soittimen ja siitä myös samaa kautta ääni geneille jos sietää sen että käyttää "töllöä esivahvistimena"
klipsch on aika kaamea kyllä mutta kysyjä ei maininnut siitä että onko hänellä minkälainen vaatimustaso kaiuttimien äänelaadulle (kaikki eivät ole kultakorvia).. myöskään budjetista ei aluksi ollut mitään mainintaan joten jostakin se on aloitettava.
olen itsekkin monesti soittanut cd levyjä bluray soittimella joka on kytketty suoraan töllöön josta hdmi menee vasta vahvistimelle.. nou problems sanoisin vaikka näin ei moni tee.. yhtä hyvin lp soittimenkin voisi kytkeä näin tai monella muullakin tavalla. ei ole olemassa vain sitä yhtä oikeaa tapaa tehdä asioita vaikka "konsensus" tekisikin vain sen yhdellä tavallaEn ole kyllä ikinä kuullut, että tv:tä käytettäisi vinyylisoittimen esivahvistimena ja muutenkaan en ostaisi semmoista vinyylisoitinta, jossa on sisäänrakennettu RIAA. Lisäksi tila näyttää niin suurelta + puutalo, että noilla pikkugeneillä ei saa muuta aikaan, kuin päänsärkyä.
En suosittele sellaisia levysoittimia, joissa on sisäänrakennettu RIAA. Ne ovat yleensä huonoja levysoittimia esimerkiksi äänivarren osalta (ei säätöjä yms.). Budjettiratkaisuna suosittelen katsomaan käytettynä esimerksi Dual 505:ia. Käytettyjä myyvät liikkeet Classic Audio ja Hifidealer ovat siitä hyviä että ne säätävät ja tarkastavat käytetyt vehkeet, että niitä uskaltaa ostaa etänä.Kiitos tästä. Lp-levyjen kokoelmaa ei kyllä voi kutsua hulppeaksi hyvällä tahdollakaan, mutta niiden soittaminen on kuitenkin olennainen osa tilan käyttötarkoitusta ja siellä tapahtuvaa fiilistelyä. Vahvistin ei toki ole välttämättömyys ja riittävän kokoiset aktiivikaiuttimet voisivat hyvin ajaa asian, jos liitännät ovat omaan käyttöön riittävät. Kaiuttimet ja kaikki muukin elektroniikka on tarkoitus asentaa seinällä, joten pienempi määrä laitteita on myös ehdoton plussa. Huone on melko suuri eli kaiuttimissa sopisi olla sen verran kokoa etteivät kuulostaisi aivan helistimiltä.
Jos asetan suunnittelun lähtokohdaksi esivahvistin + aktiivikaiuttimet combon, on ehdottomasi pari (Genelec + Yamaha) ainakin uutena ostettaessa hieman turhan tyyris. Kumpi mahtaa sitten olla järkevämpi ratkaisu, hankkia levysoitin, jossa on riaa valmiina vai erillinen esivahvistin joka ajaa saman tehtävän ennen äänen siirtämistä aktiivikaiuttimille.
Tuolta löytyy myös käytettyä mukavasti:En suosittele sellaisia levysoittimia, joissa on sisäänrakennettu RIAA. Ne ovat yleensä huonoja levysoittimia esimerkiksi äänivarren osalta (ei säätöjä yms.). Budjettiratkaisuna suosittelen katsomaan käytettynä esimerksi Dual 505:ia. Käytettyjä myyvät liikkeet Classic Audio ja Hifidealer ovat siitä hyviä että ne säätävät ja tarkastavat käytetyt vehkeet, että niitä uskaltaa ostaa etänä.
Kaiuttimeksi suosittelisin tekemään itse kaiutinrakennussarjan Uraltonesta esimerkiksi Yksisilmäiset Veljekset (löytyy itseltä) tai jotkut muut. Nuita Yksisilmäisiä tuskin saa seinälle kokonsa (paitsi ehkä 8 tuuman versiot) puolesta eli tuohon käyttöön pitäisi valita muut. Jos itse koteloiden tekeminen ei ole vaihtoehto, itse ostaisin kaiuttimetkin käytettynä. Omasta mielestäni varsinkaan passiivikaiuttimissa ei ole kehitystä tapahtunut vuosikymmenissä, vaan hyvät monta vuosikymmentä vanhat kaiuttimet ovat vieläkin hyviä ja niitä myydään halvalla verrattuna uusiin. Toki käytettyihin voi joutua kondensaattoreita vaihtamaan, mutta ne ovat halpoja.
Vahvistimeksi katselin itse käyetettyjä myös, mutta ainakin sellaisia joissa DAC taitaa olla vähemmän myynnissä, ainakin noissa kahdessa liikkeessä, eli Tori.fi tai Hifiharrastajien myyntipalstaa pitäsisi lukea/seurata. Uutena tuo jo ehdotettu Yamaha vaikuttaa hyvältä vaihtoehdolta.
Ihan mielenkiinnosta, mihin tuo yo. väite perustuu?Bonuksena, tuo linkitetty Klipsch on oletettavasti soundiltaan aika karmea...
Täältä ääni myös DIY kaiuttimille jos sen verran löytyy kädentaitoja että osaa ruuvin ruuvata ja liimaa turauttaa oikeaan kohtaan. Tuo on oikeasti helppo nakki. Jos halutaan oikeasti pätevä kaiutin joka tulisi kiinnittää seinälle, tai jopa jollain taulukoukulla seinään niin eipä noita kykeneväisiä oikein kaupasta löydä. Juuri saman asian kanssa painineena tein ite .Sijoitus akustisen valkokankaan taakse, 10" tuuman basso, 6" koaksiaali ja kaiuttimen vahvuus huimat 12cm.Kaiuttimeksi suosittelisin tekemään itse kaiutinrakennussarjan Uraltonesta esimerkiksi Yksisilmäiset Veljekset (löytyy itseltä) tai jotkut muut.
Minulla on itselläni RP mk1 sarjan Klipschit ja tiedän, että noissa vanhemman sarjan Klipscheissä olevia eroja ja puutteita. Eli se diskantti ja vaihevirheet varsinkin noissa torneissa. Mutta ei sinun minua tarvitse uskoa.Ihan mielenkiinnosta, mihin tuo yo. väite perustuu?![]()
Ei päästä katsomaan tuota imgur linkkiä.Täältä ääni myös DIY kaiuttimille jos sen verran löytyy kädentaitoja että osaa ruuvin ruuvata ja liimaa turauttaa oikeaan kohtaan. Tuo on oikeasti helppo nakki. Jos halutaan oikeasti pätevä kaiutin joka tulisi kiinnittää seinälle, tai jopa jollain taulukoukulla seinään niin eipä noita kykeneväisiä oikein kaupasta löydä. Juuri saman asian kanssa painineena tein ite .Sijoitus akustisen valkokankaan taakse, 10" tuuman basso, 6" koaksiaali ja kaiuttimen vahvuus huimat 12cm.
Ei se uskon asia ole. Yleensä vain mukavampaa että edes jonkunmoinen perustelu tulee, eikä pelkkä perustelematon heitto joka ei käytännössä hyödytä ketäänMinulla on itselläni RP mk1 sarjan Klipschit ja tiedän, että noissa vanhemman sarjan Klipscheissä olevia eroja ja puutteita. Eli se diskantti ja vaihevirheet varsinkin noissa torneissa. Mutta ei sinun minua tarvitse uskoa.
gr-research on ainakin tehnyt monta kymmentä videota klipschin eri sarjan kaiuttimista joista liki kaikissa on taajuusvasteessa häikkää enemmän taikka vähemmän jonka luulisi myös kuuluvan vaikkei olisikaan kultakorva mutta toisaalta taas perus loudness purkkien omistavat taas käsittääkseni jopa tykkäävät klipschien "aggressiivisesta" soundistaEi se uskon asia ole. Yleensä vain mukavampaa että edes jonkunmoinen perustelu tulee, eikä pelkkä perustelematon heitto joka ei käytännössä hyödytä ketään![]()
Minähän sanoin, että tiedän. Eli minulla on hyvä oma näkemys joka perehtyy omiin kokemuksiin ja omaan taustatyöhön. Siinä ei ole mitään uskonasiaa minun puolelta. Mitä saat irti tämmöisestä vänkäämisestä?Ei se uskon asia ole. Yleensä vain mukavampaa että edes jonkunmoinen perustelu tulee, eikä pelkkä perustelematon heitto joka ei käytännössä hyödytä ketään![]()
Menee tosiaan taas väärään lankaan. Mutta omien kokemuksien mukaan hyötyvät huomattavasti laadukkaasta vahvistimesta. Herkkyys on mitattu Klipschin omilla metodeilla, joten se ei ole vertailukelpoinen sekä impedanssikäyrä on haastavanoloinen. Eli pikkupurkilla jaa paljon potentiaalia käyttämättä.gr-research on ainakin tehnyt monta kymmentä videota klipschin eri sarjan kaiuttimista joista liki kaikissa on taajuusvasteessa häikkää enemmän taikka vähemmän jonka luulisi myös kuuluvan vaikkei olisikaan kultakorva mutta toisaalta taas perus loudness purkkien omistavat taas käsittääkseni jopa tykkäävät klipschien "aggressiivisesta" soundistaeli taas mennään makuasioihin siitä mikä sopii kenellekkin.
kannattaa katsoa esim tämä video jakosuotimen muokkaamisesta.
ja jottei menisi liikaa kaiutinasioihin niin tosiaan klipsit ovat siitä hyviä että niillä voi ajaa käytännössä millä tahansa vahvistimella koska ovat niin herkät. näistä siis saa "bang for the buck" lähes yhtä hyvin kuin cerwin vega kaiuttimista aikanaan. eli vahvistimeksi kävisi joku pieni kokoinen vahvistin esim jopa d-luokan pikku pääte jonka voi siis jopa piilottaa esim teeseitse kaiuttimen sisällekkin tms. toki liitännät sitten näissä ovat rajalliset eli erilaitteiden kytkemiseen tarvitaan kuitenkin jonkinlainen esivahvistin tms![]()
Siis tä?Minähän sanoin, että tiedän. Eli minulla on hyvä oma näkemys joka perehtyy omiin kokemuksiin ja omaan taustatyöhön. Siinä ei ole mitään uskonasiaa minun puolelta. Mitä saat irti tämmöisestä vänkäämisestä?
Koskee nähtävästi myös sinua?jkm sanoi:Jengillä kyllä lukemisen tai ymmärtämisen kannalta haasteita
Siis täh, sanoin mielipiteeni. En tiennyt, että sinulle pitää kaikki asiat näyttää valmiina, etkä kykene itse ottamaan yhtään asioista selvää. Seuraavaksi rupesit nälvimään minua uskonasioista ja loppuhuipennuksena yrität kääntää oman lukutaidottomuutesi minun puutteeksi. Loppuun pari hymiötä, jolla kuitataan kaikki.Siirtäisikö joku mode tämän kaiutinkeskustelun oikean topicin alle?
Siis tä?
Sun originaalipostaus, jota quottasin oli "Bonuksena, tuo linkitetty Klipsch on oletettavasti soundiltaan aika karmea..." ja tuohon täysin perustelemattomaan kommenttiisi pyysin perusteluita.
Sen jälkeen vasta edes auttavasti kommenttiasi perustelit... Ja tuohon perusteluusi olenkin jo ihan tyytyväinen. Saattaa jopa auttaa jotakuta
Tällä "vänkäämisellä" sain sulta kuitenkin irti jotain perustelua. Perustelematon kommentti nettifoorumeilla on yleensä aika tyhjän kanssa. Vai mitä sanot?
Koskee nähtävästi myös sinua?![]()
Ostat suoraan sellaisen jonka saat verkkoon kiinni.Yamaha A S301 on siis alustavasti ostoskorissa. Potentiaalisena miinuksena vahvistimen osalta tulee lähinnä mieleen bluetoothin puute, mutta spotifyt voi toki tarvittaessa ajaa vaikka television softan kautta.
Harmi. Tosin, yhden otannalla ei kannata tehdä yleistä päätöstäTänään tuli vihdoin asenneltua nuo kaiuttimet ja otettua käyttöön tuo vahvistin.. että pääsisi nautiskelemaa.
Noh, hyvinhän siihe asti meni kunnes vahvarin otti käyttöön.. liitännät meni ok, ja testit tuntui menevän ok, ja kaikki toimi kuten pitikin. Vahvistimena toimi "Denon AVR-X1700H -7.2-kanavainen AV-viritinvahvistin".
Liitännät tein tälläsillä banaaniliittimillä:
Tämän testin jälkeen, kun latasi sitten 100%:iin, niin vahvistin sammutti ittensä, ja vilkutti punaista valoa. Ihmettelin mikä homma, ja käynnistin uudestaan. Saman homman teki.
Tarkistin kaikki kaapelit että on kunnolla ja oikein kytketty, niissä ei vikaa. Otin myös ups:in takaa pois, suoraan pistokkeeseen vua.
Nyt käynnistäessä menikin suoraan tuon vaiheen ohi, ja pääsi jopa käyttämään tätä. Ihmeen hiljaiselta tuntui, kun piti volymiä säätää n. 35-50 että jotain selvää edes sai.. oli kytkettynä telkkariin hdmi earc liitännällä.
Käytin youtubea, koitin hieman musiikkia kuunnella. Ajattelin että jos siinä erilailla ois.. mutta volyymia piti yhä kovemmalle laittaa että kunnolla kuului, n. 65:neen. Jos oikeasti haluaisi nauttia ja vähän kovempaa edes kuunnella, niin ei riitä varmana 100..
Suljin telkkarista youtuben, niin vahvistin sammutti ittensä taas, ja vilkutti punaista valoa. Tässä vaiheessa soitin denonin tukeen, ja siellä ruvettiin ihmettelemään asiaa.. ja nyt vahvistin ei suostunut käynnistymään edes, kokoajan punaista valoa näytti. Ei antanut mitään signaalia telkkarille, ei pystynyt resetoimaan edes. Lähetinpa tämän sitten huoltohon suoraan..
Ei kovin hyvää kuvaa tämä Denon antanut, toivotaan että oli maanantai kappale.
The inclusion of Dirac Live and four subwoofer outs in the top models is certainly a HUGE deal, however, the news that stands out to me are the two lowest model Denon receivers. At $400, the AVR-S570BT and AVR-X580BT are two of the most affordable, yet advanced receivers available today. With 8K video, Variable Refresh Rate (VRR), Quick Frame Transport (QFT) and Auto Low Latency Mode (ALLM) for smooth, lag-free gaming, the two lowest models may be the biggest news from Denon. Best of all, ALL models support HDMI 2.1 with up to 40GBPS on EVERY input, not just one input like outgoing models.
X3800H 1699USD eli täällä 2k pintaan, aika tiukka. Mutta hyvä että uusia tulee kun tämä vuosi jäi välistä ja edellisissä HDMI 2.1 oli bugista sotkua.Denonin uudet vahvistimet julkistettu. HDMI2.1 portteja luvataan olevan.
![]()
Denon Unveils New 8K Receivers for 2022 Starting at $399
The range includes more 8K HDMI inputs than before, as well as Dirac Live calibration.www.cnet.com
Varmaan hyppää suoraan X4800H : sta tuohon -> https://www.denon.com/en-us/product/av-receivers/avr-a1h . Ihanan halpaa. Hieman erikoista tosiaan että hyppää 9 kanavaisesta (preamp 11) suoraan 15 kanavaiseksi ja välimalleja ei ole. Marantzilla homma menee tähän tyyliin :Onko X6800H jäämässä pois mallistosta, kun nyt on julkaistu X3800H ja X4800H, vai tuleeko myöhemmin?
Tämä alkaa olemaan jo väsynyt keino korottaa hintoja uudistamalla malliston nimityksiä. Henkilökohtaisesti esim. 8K ja kaikki siihen liittyvä evvk vielä moneen vuoteen. Oma SR6011 vielä porskuttaa ja aika surulliselta näyttää lähituöevaisuus mitä tulee päivitettävään valikoimaan.Varmaan hyppää suoraan X4800H : sta tuohon -> https://www.denon.com/en-us/product/av-receivers/avr-a1h . Ihanan halpaa. Hieman erikoista tosiaan että hyppää 9 kanavaisesta (preamp 11) suoraan 15 kanavaiseksi ja välimalleja ei ole. Marantzilla homma menee tähän tyyliin :
Stereo 70s......Replaces NR1200.....Expected Q4 2023
Cinema 70s....Replaces NR1711.....Expected Q4 2022
Cinema 60......Replaces SR5015.....Expected Q4 2022
Cinema 50......Replaces SR6015.....Expected Q4 2022 (about vastaava kun Denonin 3xxx -sarja)
Cinema 40......Replaces SR7015.....Expected Q3 2023 (about vastaava kun Denonin 4xxx -sarja)
AV 10 + AMP 10 are the New Flagship Seperates.....Expected Q3 2023
Further additions and updates..........Expected 2024
Itseäni kyllä Dirac kiinnostaisi. Enimmäkseen Dirac Live Bass Control -toiminto ja se miten se korvakuulolta eroaa Audysseysta. Sekä tietysti Atmoksen Front Wide -kanavat. Isoon tilaanhan tuo 9.4.6 olisi aivan helvetin kova, sitä ei paljon nämä meidän 6011 -sarjalaiset tarjoile.Tämä alkaa olemaan jo väsynyt keino korottaa hintoja uudistamalla malliston nimityksiä. Henkilökohtaisesti esim. 8K ja kaikki siihen liittyvä evvk vielä moneen vuoteen. Oma SR6011 vielä porskuttaa ja aika surulliselta näyttää lähituöevaisuus mitä tulee päivitettävään valikoimaan.
ja kun vanhemmista ( esim denon x3400->) löytyy eARC niin tarve vaihtaa vahvistinta vain vähenee, ääniformaatit kun on pysyny dts x ja atmoksen jälkeen vakiona niin ei muuttujiin jää kuin huonekorjain jos liitannät on vanhemmassa omaan käyttöön riittävät.Tämä alkaa olemaan jo väsynyt keino korottaa hintoja uudistamalla malliston nimityksiä. Henkilökohtaisesti esim. 8K ja kaikki siihen liittyvä evvk vielä moneen vuoteen. Oma SR6011 vielä porskuttaa ja aika surulliselta näyttää lähituöevaisuus mitä tulee päivitettävään valikoimaan.
Marantzin Sr6011 just viimeinen vahvari sukupolvi missä ei ole eARC. Aikoinaan oli molempia sr6011 ja sr6012 tarjolla ja silloin tuli säästettyä 200e ja otettua halvempi sr6011...ja kun vanhemmista löytyy eARC niin tarve vaihtaa vahvistinta vain vähenee, ääniformaatit kun on pysyny dts x ja atmoksen jälkeen vakiona niin ei muuttujiin jää kuin huonekorjain jos liitannät on vanhemmassa omaan käyttöön riittävät.
Hetken mietin viime vuoden lopulla Denonin 4- ja 6-sarjojen välillä, mutta tulin järkiini ja valitsin edullisemman. Tuo Front-wide putosi pois, mutta tuskinpa tulen ihan äkkiä asumaan siten, että tuota järjestelyä saisi parhaalla mahdollisella tavalla toteuttettua. Front-widen kaiuttimien sijainti olisi kuitenkin sellainen, joka käytännössä vaatisi ihan oman huoneensa toimiakseen. Nykyaikaiset avoimet olohuone-keittiö-tilat eivät tätä oikein tarjoa.Itseäni kyllä Dirac kiinnostaisi. Enimmäkseen Dirac Live Bass Control -toiminto ja se miten se korvakuulolta eroaa Audysseysta. Sekä tietysti Atmoksen Front Wide -kanavat. Isoon tilaanhan tuo 9.4.6 olisi aivan helvetin kova, sitä ei paljon nämä meidän 6011 -sarjalaiset tarjoile.
No itse saisin noi front widet täydellisesti toteutettua, sitä vaan harmikseni ei ole missään edullisenpään vahvareissa. Harvassa toki taitaa olla tälläiset yli 40 neliöiset kenkälaatikko olohuoneet.Hetken mietin viime vuoden lopulla Denonin 4- ja 6-sarjojen välillä, mutta tulin järkiini ja valitsin edullisemman. Tuo Front-wide putosi pois, mutta tuskinpa tulen ihan äkkiä asumaan siten, että tuota järjestelyä saisi parhaalla mahdollisella tavalla toteuttettua. Front-widen kaiuttimien sijainti olisi kuitenkin sellainen, joka käytännössä vaatisi ihan oman huoneensa toimiakseen. Nykyaikaiset avoimet olohuone-keittiö-tilat eivät tätä oikein tarjoa.
Toki tässä tilanteessa varmaan itsekin olisin ollut tuohon ominaisuuteen paljon uteliaampi.No itse saisin noi front widet täydellisesti toteutettua, sitä vaan harmikseni ei ole missään edullisenpään vahvareissa.
Denon X1700H varmaan aikalailla paras bang-for-buck tässä osastossaKaipailisin kuumia vinkkejä vahvistimen päivitykseen. Aihe aika tuntematon itselleni. Tämän hetkinen setup:
- Vahvistin: Denon AVR-1611
- Subwoofer: BK ELECTRONICS XLS200 MK2
- Kaiuttimet: 2 x BX2 + BX Centre + 2 x BXFX
- TV: LG C2
Ostan varmaan lähiaikoina kokonaan suht uuden sukupolven PC:n myös, eli näyttis tulee olemaan moderni.
Mitä tarvitsen vahvistimelta: Tarkoituksena olis ajaa PC:ltä mahdollisimman korkealaatuista videokuvaa+ääntä (eli Dolbyt, 4k kuva, 120hz, VRR yms yms mitä näitä nykyajan juttuja nyt on) ja Steam pelejä olkkariin (eli varmaan optinen hdmi 2.1 piuha näyttiksestä vahvistimen eARC porttiin ja vahvistimelta ARC portista hdmi 2.1 kaapeli telkkariin?)
- Voisin harkita päivitystä Atmos systeemiin, eli pari heijastekajaria varmaan eteen
- eARC tuki
- hdmi 2.1 tuki
- 4k tuki 120hz
- atmos tuki 5.1.2
- huonekorjaus plussaa
- optinen hdmi liitäntä varmaan paras ratkaisu tähän yhdistelmään? Kaapelille mittaa työhuoneesta olkkariin reilu 10 metriä varmaan.
- konsoleita en omista, mutta ylimääräisistä hdmi porteista ei toki haittaa vahvistimessa ole!
Kiitos jos joku viitsii ehdottaa hyvää most bang for the buck vahvistinmallia. Budjetista en osaa sanoa, maksaa mitä maksaa, mutta turhasta en mielelläni toki pulita. Ei tarvitse olla top of the line tai hifikamaa.
Huoneenkorjaukselle antaisin melkein kriittisimmät vaatimukset. Muussa tapauksessa voi mennä loistavatkin kaiuttimet ja subbarit "hukkaan", jos huoneen akustiikkaan ei juurikaan ole panostettu.Kaipailisin kuumia vinkkejä vahvistimen päivitykseen. Aihe aika tuntematon itselleni. Tämän hetkinen setup:
- Vahvistin: Denon AVR-1611
- Subwoofer: BK ELECTRONICS XLS200 MK2
- Kaiuttimet: 2 x BX2 + BX Centre + 2 x BXFX
- TV: LG C2
Ostan varmaan lähiaikoina kokonaan suht uuden sukupolven PC:n myös, eli näyttis tulee olemaan moderni.
Mitä tarvitsen vahvistimelta: Tarkoituksena olis ajaa PC:ltä mahdollisimman korkealaatuista videokuvaa+ääntä (eli Dolbyt, 4k kuva, 120hz, VRR yms yms mitä näitä nykyajan juttuja nyt on) ja Steam pelejä olkkariin (eli varmaan optinen hdmi 2.1 piuha näyttiksestä vahvistimen eARC porttiin ja vahvistimelta ARC portista hdmi 2.1 kaapeli telkkariin?)
- Voisin harkita päivitystä Atmos systeemiin, eli pari heijastekajaria varmaan eteen
- eARC tuki
- hdmi 2.1 tuki
- 4k tuki 120hz
- atmos tuki 5.1.2
- huonekorjaus plussaa
- optinen hdmi liitäntä varmaan paras ratkaisu tähän yhdistelmään? Kaapelille mittaa työhuoneesta olkkariin reilu 10 metriä varmaan.
- konsoleita en omista, mutta ylimääräisistä hdmi porteista ei toki haittaa vahvistimessa ole!
Kiitos jos joku viitsii ehdottaa hyvää most bang for the buck vahvistinmallia. Budjetista en osaa sanoa, maksaa mitä maksaa, mutta turhasta en mielelläni toki pulita. Ei tarvitse olla top of the line tai hifikamaa.
Jos viittaat siihen MultiEQ softaan niin kyllä, on se ihan kätevä.Onko tuosta Audyssey softasta mihinkään?
Kotiteatterivahvareissa huomattavasti kattavemmat ominaisuudet vrt. Esivahvistimiin. Miksi noita ei bundleta mm. Genelec kanssa? Vai eikö nuo toimi suoraan pre outin kautta. Pitääkö silti olla esivahvistin välissä. (<- näin verkkokaupan chätissä oleva väitti.)Mitähän tässä lähtis ostamaan..
Tällä hetkellä käytössä Genelec G5 pari ja SVS PB3000 subbari, jotka liitetty Canton Smart Connect 5.1 esivahvistimeen. Tuolle cantonin tilalle pitäs saada joku korvaava tuote kun ollut sellanen paskalaitos heti ekasta päivästä lähtien.
Oikeastaan muuta ei tule mieleen kun että laitteesa pitää olla HDMI ARC/eARC tuki, sekä pre out liitännät. Ajaisikohan esim. Yamaha RX-V6A -7.2-kanavainen AV-viritinvahvistin, musta 749,00 asiansa? Vai onko järkeä maksaa +2k€ laitteesta jossa olisi myös balansoidut xlr liitännät?
Edit. Yamaha WXC-50 -MusicCast-esivahvistin 349,00 voisi olla myös pätevä. Usein bundlattu genelecin kanssa. Edit2. Ei olekkaan HDMI ARC tässä.
Genelecit toimivat kyllä hienosti kotiteatterivahvistimen pre-outeista. Halvemman pään AV-vahvistimissa on vain usein karsittu pois kaikki muut paitsi subbarin pre-outit tai sitten on vain etukanavien pre-outit subbarin lisäksi.Kotiteatterivahvareissa huomattavasti kattavemmat ominaisuudet vrt. Esivahvistimiin. Miksi noita ei bundleta mm. Genelec kanssa? Vai eikö nuo toimi suoraan pre outin kautta. Pitääkö silti olla esivahvistin välissä. (<- näin verkkokaupan chätissä oleva väitti.)
Itelle oikeastaan riittääkin muutama pre out kun vaan 2.1 käytössä. Pitää katella töiden jälkeen tarkemmin minkä vahvistimen tilaa.Genelecit toimivat kyllä hienosti kotiteatterivahvistimen pre-outeista. Halvemman pään AV-vahvistimissa on vain usein karsittu pois kaikki muut paitsi subbarin pre-outit tai sitten on vain etukanavien pre-outit subbarin lisäksi.
Nälkä kasvaa syödessä ja Atmos- ketjussa kehutaan 4 kpl yläkaiuttimia. Elikäs tuo X1700H ei enää tähän taivu. Denon 3600 olisi vielä hinnan sisässä, mutta ei taida Saksastakaan saada.Denon X1700H varmaan aikalailla paras bang-for-buck tässä osastossa