Autohifi

Kyllä tuossa pitää mahdollisuuden suuntaan kääntyä. Nyt on popit asennettuna ja onhan tuossa nyt ero kuin yöllä ja päivällä lähtötilanteeseen ja nykytilanteeseen.

Alkuperäiset muovirunkoiset kajarit:
vanhat_popit.jpg

Ainoa näkyvä asia asennuksista on pikkusubi apukuskin penkin alla.

subi2.jpg

Erittäin tyytyväinen olen hankintaan.
Kiva kuulla kokemuksia, vähän samanlaista settiä olen suunnitellut omaan Volkkariin.
Asensitko itse? Miten paljon piti purkaa autoa jotta sai johdot vedettyä penkin alle?
 
En asentanut itse. 5h meni asentajalla aikaa. Oli irrottanut toisen penkeistä että sai piuhat lattian alle piiloon.
 
Mistähän moinen voisi johtua? Voiko esim sillä impedanssilla olla vaikutusta, jos on eri?
Impedanssi on ainakin yksi tekijä, siellähän nyt ei alkuperäinen jakosuodin toimi enää optimaalisella tavalla, kun ne on suunniteltu toimimaan vain tiettyjen elementtien kanssa. Tuohon äänenvoimakkuuteen vaikuttaa varmaan eniten elementin herkkyys, se tod.näk. on tuossa Pioneerissa paljon alempi kuin alkuperäisessä.
 
Hakusessa sanity check omalle äänenparannusprojektille. Tarkoituksena olisi muuttaa suht. helpoilla toimenpiteillä 2007 Audi TT:n äänentoistoa kamalasta tyydyttävään äänieristämällä ainakin ovet ja takakontti sekä asentamalla 6,5″ 2-tie erillissarja vakioiden tilalle, sekä todennäköisesti jokin Android-mankka mallia Kiina. Tällä hetkellä auton kajareita ajetaan suoraan mankasta ja samalla linjalla olisi tarkoitus jatkaa, eli ei erillistä vahvaria ainakaan tässä vaiheessa. Käsittääkseni tarvitsen kajarien päivitykseen ainakin seuraavaa:

Erillissarja esim BLAM 165RS [vers.2], Hertz CK165L - katso video - Fanatic Audio
Kaiutinadapterit VW Golf V / Jetta / Touran / T5 / Audi TT / Q3 / Skoda Octavia / Yeti etukaiutinsovite 165mm

Kysymysmerkkinä lähinnä johdotus, se ei ole itselle tuttua automaailmassa. Pitäisikö tässä vaiheessa selvitä vakiojohdotuksilla? Entä jakosuodin, onko helpompaa, että se on diskanteille ja midbasseille yhteinen vai molemmille omat? En ihan ymmärrä miten tuo vaikuttaa asennuksen ja liitäntöjen suhteen. Autossa siis diskantit sijaitsevat kojelaudan molemmin puolin ja midbassot ovissa.

Vaikuttaako suunnitelma hyvältä ja tarvitsenko vielä lisäksi jotain johdotuksia ja liittimiä?
 
Tuolla linkatulla erillissarjalla johdotus on suht helppo, kun bassolle ja diskantille on omat suotimet, eikä ne näyttäisi olevan kovin isokokoiset. Itse ehkä tuossa tapauksessa vetäisin soittimelta kokonaan uudet kaiutinjohdot kun kaapelointia ei tarvitse pitkää matkaa tehdä. Tällöin alkuperäiset johdot säilyvät koskemattomana, jos on joskus tarvetta palauttaa ne käyttöön.

Tuo erillisen vahvarin tarve tietty kannattais lyödä lukkoon nyt, sen jos lisää jälkikäteen niin kaiutinjohdot pitää tod.näk. vetää taas eri reittiä, riippuen vahvistimen asennuspaikasta.

Soittimelle kannattaa yrittää etsiä adapteri auton omaan johtosarjaan, jos niitä nyt kiinansoittimiin on saatavilla. Näin säästyy taas orkkisjohdotus eikä aiheuta harmaita hiuksia myöhemmin.
 
Vieläkö nykyään käytetään ISO-liittimiä soittimen hanurissa? Kolvaa sellaset siihen soittimen omaan johtosarjaan niin saa siirrettyä seuraavaankin autoon.
 
Onko olemassa sellasta pientä Bluetooth rattikaukosäädintä jolla saisi lisätoimintoja, auton Bluetooth toimii hyvin mutta rattinapeista ei voi esim vaihtaa kappaleita jos kuuntelee puhelimelta, ne toimii vain auton omaan soittimeen.

Auto on 2012 Skoda Octavia
 
Onko Audi A4 B8 2009 android-soittimesta kokemuksia 10,25 tuumasia näyttäisi olevan ebayssa yms
 
Golf MK6 kyseessä ja autossa tällä hetkellä vakiosoitin RCD-310. Saako noihin tilalle jotain android soitinta josta näkyy ilmastoinnin asetukset yms mitä tuossa Volkkarin alkuperäisessäkin on? Vai lähteekö sitten kyseiset ominaisuudet jos päivittää johonkin uuteen. Peruutuskamerakin voisi olla mukava lisä ja navigointi. Ja selviääkö tuosta n. 200-300€:lla?

Tässä tämän hetkinen soitin: RCD-310
vw-rcd-310.jpg
 
Facen Vagfin ryhmässä muistaakseni joku kehuskeli että hällä on sellainen tarvike soitin tuollaisen tilalle missä on myös ne AC asetukset. Kysy siellä.
 
Mites hifistelijät, kun tarttis saada Fiesta (2013) hatcbackkiin uudet etukaiuttimet, kun toinen pörisee. Olisko kellään jotain suosituksia ? Itse ei oikein näistä automaailmanjutuista ole yhtään perillä, mutta eiköhän tuon ovipahvin saa juutuubiohjeilla irti. :) En ajatellut alkaa mitään sen kummempia vaimennuksia tekemään, kunhan saisi jonkinmoiset järkevät kaiuttimet alkuperäisten tilalle. Onko mitään järkeä ostaa esim. hintaluokan 150€ kaiuttimia vai pärjääkö ihan ok 30€ kaiuttimilla ? Eli onko tapauksessa jossa ei sen kummemin panosteta auton muuhun akustiikkaan tai vahvistimiin mitään hyötyä kalliista kaiuttimesta ?
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä olisi samanlainen tilanne kuin ylempänä. Autona Mazda 6, jossa ymmärtääkseni erikoiset 5x7 kokoiset ämyrit. Vaimennusmattoa jo hankittu, mutta kaiutinvalinta tuottaa harmaita hiuksia.

Yksi budjettivaihtoehto olisi Alpine huokeaan 39€ hintaan
 
Kiinankauppiailla on varastot pullollaan 5x7 --> 6,5" -adaptereita jos valikoima ei alkuperäisessä kokoluokassa miellytä.
 
Facen Vagfin ryhmässä muistaakseni joku kehuskeli että hällä on sellainen tarvike soitin tuollaisen tilalle missä on myös ne AC asetukset. Kysy siellä.
Tässä nyt viikon odotellut pääsyä ryhmään. Ja kysyin ylläpitäjältäkin, mutta ei vastausta. Mites tonne pääsee?
 
Itsellä olisi samanlainen tilanne kuin ylempänä. Autona Mazda 6, jossa ymmärtääkseni erikoiset 5x7 kokoiset ämyrit. Vaimennusmattoa jo hankittu, mutta kaiutinvalinta tuottaa harmaita hiuksia.

Yksi budjettivaihtoehto olisi Alpine huokeaan 39€ hintaan
Mulla olis ylimääräinen Hertz Energy ESK570.3 - 5x7" 2-tie erillissarja, ollut nyt käyttämättömänä jo jokusen vuoden.
Olisiko jonkun 130e maksanut, vaikka 50 eurolla lähtee Hyvinkäältä noudettuna. Laita YV jos kiinnostaa.
 
@Seponsepi Tähän kannattaa tarttua, Hertzin Energy sarja on ovh hintaankin hyvä, mutta nyt tuo on aivan mahtava.
Erkka kannattaa jo siitäkin syystä, että korkeat taajuudet tulisi aina kohdistaa mahdollisimman hyvin kuulijaan.
Noissa linkkaamissasi Alpineissa se on kiinteenä, eli ne on koksut, eli korkeat taajuudet huutelee kintuille. Nicht gut.
 
Harmi vaan, etten ole lähimaillakaan Hyvinkäätä :cautious:. Ei siinä, vinkkejä tuli muissakin määrin jo riittävästi, kiitos niistä.
 
Mites hifistelijät, kun tarttis saada Fiesta (2013) hatcbackkiin uudet etukaiuttimet, kun toinen pörisee. Olisko kellään jotain suosituksia ? Itse ei oikein näistä automaailmanjutuista ole yhtään perillä, mutta eiköhän tuon ovipahvin saa juutuubiohjeilla irti. :) En ajatellut alkaa mitään sen kummempia vaimennuksia tekemään, kunhan saisi jonkinmoiset järkevät kaiuttimet alkuperäisten tilalle. Onko mitään järkeä ostaa esim. hintaluokan 150€ kaiuttimia vai pärjääkö ihan ok 30€ kaiuttimilla ? Eli onko tapauksessa jossa ei sen kummemin panosteta auton muuhun akustiikkaan tai vahvistimiin mitään hyötyä kalliista kaiuttimesta ?

Tarviit sitten varmaan nämä: Kaiutinadapteri 271114-10 - Fanatic Audio

Näissä hyvä ääni, mutta ei kestä kauheasti luukuttamista: DLS M6.2 - Fanatic Audio

Jos helpolla haluaa päästä, niin romikselta käytetty elementti halvalla.
 
Viimeksi muokattu:
Pitäisi päivitellä citroen picasso xsara 03 etukaiuttimet. Ikinä en ole autoja laittanut mutta eiköhän tämä onnistu itseltä. Elikkä erillissarjaa ilman vahvistinta olen miettinyt kun kojelaudalla on diskantit ja ovessa tilaa n.160mm kajareille . Mankkana toimii jvc kdx272bt, jonka manuaali lupaa 4x50W. Alkuperäisiä johtoja ajattelin käyttää ja ilmeisesti jokaiselle kajarille oma jakosuodin niin säästyy kaapelointivaivalta ja purkamiselta.

Onko suositella kajareita tuohon autoon ja onko väliä onko 2, 3 tai 4 ohm?
 
Viimeksi muokattu:
Itse en kyllä koskisi noihin kiinalaisiin Android-mankkoihin pitkällä tikullakaan, nykyisen auton mukana tuli just tuollainen bränditön kaukoidän kapistus ja se kelpaa lähinnä serrin täytteeksi. Joo, on Android kymppiä, Mediatekin neliydintä, isoa näyttöä (oikeastaan ihan hyvä näyttö ja vehkeen ainoa hyvä ominaisuus) ja ties mitä muuta kivaa paperispeksiä, mutta käytettävyys onkin sitten aivan uskomatonta paskaa lähes kaikilla mahdollisilla osa-alueilla :darra:
 
Mikäs siinä käytettävyydessä mättää noin tarkemmin? Agama car launcher tai vastaava kokeiltu? Rattinapit toiminnassa?

car-launcher-agama-23749-3.jpg
 
Mikäs siinä käytettävyydessä mättää noin tarkemmin? Agama car launcher tai vastaava kokeiltu? Rattinapit toiminnassa?
- laite kylmäbuuttaa joka käynnistyksen yhteydessä 90-120 sekkaa - tämä tosin voi olla myös edellisen omistajan kädettömyyttä autosähköissä?
- laite myös laittaa aina viimeksi valitun musalähteen soimaan voimakkuudella 15/40, ja tähän ei voi vaikuttaa mitenkään
- "handsfree" on höyryävä läjä paskaa: osoitekirja ei synkkaa, vaikka puheluhistoria näkyy oikeaoppisesti (jopa nimineen!) ja laitteen sisäänrakennettu mikki on olemassa lähinnä näön vuoksi, käytännössä pitää kumartua laitteen eteen ja huutaa suoraan mikkireikään, että vastapuoli kuulee yhtään mitään. Ulkoista mikkiä ei tietenkään saa kiinni
- radion vastaanotto on aivan uskomattoman surkea
- RDS ei toimi
- hienosäätö ja kanavanhaku ovat tiukasti erillisiä nappeja: jos rattiohjaimeen on konffattu hienosäätö, et voi hakea kanavaa pitämällä nappia pohjassa ~kaikista muista radioista poiketen, lisäksi kanavanhaun toimivuus on mitä sattuu ja välillä se poimii "kanavaksi" pelkkää valkoista kohinaa
- kello heittää vähintään 2-3 minuuttia päivässä, eikä se osaa synkata aikaa yhtään minkään lähteen kanssa
- Android Autosta ja Apple Carplaysta on turha haaveilla, ainoa tapa saada kontrolli pelaamaan on asentamalla luuriin joku hämärä kiinapaskaäppi
- "navi"-kuvake aukaiseekin Youtube-sovelluksen :beye:

Jotakin varmaan jäi, mutta nuo vituttivat selkeästi eniten. Rattinapit pelaavat ihan hyvin. Kolmannen osapuolen launcherit on kokeilematta ja se kyllä varmaankin karsisi puolet noista UI-ongelmista hevon helvettiin, tosin rautaongelmiin se ei tuo mitään ratkaisua.
 
Onhan tuossa haasteita. Radiot näissä taitaa olla kaikissa paskaa, mutta niin on radion sisältökin. Asentaa nettiradiosoftan jos radiota haluaa kuunnella. Ainakin Joyingissä voi asetuksista konffata mitä navinappi avaa ja myös sen mikä on käynnistysvolume. Outoa jos nuo jätetty pois. Joyingin kylmäbuutti ehkä 30s, mutta normaalisti soitin käynnistyy valmiustilasta parissa sekunnissa kun auton käynnistää. Kännyn hotspotiin liittyminen ottaa ehkä 15s, joten sen aikaa joutuu odottamaan kunnes spotify raikaa.
 
Mulla mankassa ilmeisesti sisäänrakennettu jakosuodin ja siitä lähtee 4paria ulos, 2kpl disk ja 2kpl mid. Lisäksi yksi pari RCA out ilmeisesti vahvistimelle.

Mihin väliin kytken erillissarjan jakosuotimen, johon sisään tuloon tulee +- ja ulos disk ja mid? Vaatiiko kyseinen järjestely pientä vahvistinta? Mankkana jvc kd272bt.
 
Tuo niin perusmankka että tuskin on jakosuotimia. Tai jos onkin niin luulisi saavan pois päältä. Selitätkö tarkemmin mikä on lähtötilanne ja mitä yrität tehdä?
e: Olihan siellä jakosuotimet ja viivesäädöt. Löysin ohjeet (sivu 24): http://www33.jvckenwood.com/pdfs/B5A-3106-10A.pdf
 
Elikkä alkuperäisen ovikaiuttimen mentyä rikki, ajattelin kokeilla vaihtaa laadukkaammat tilalle ja samalla kojelaudassa olevat diskantit erillissarjalla. Ideana oli vaihtaa suoraan tilalle ja jakosuodin väliin, mutta huomasin että mankassa ei ollut suodattamatonta lähtöä.

Uskaltaako jättää mukana toimitetut suotimet pois välistä vai olisiko hyvä lisätä väliin esim. Pieni vahvistin ja siihen kaiuttimien suotimet. Mitä muita vaihtoehtoja minulla olisi?
 
Mun mielestä mankan jaot voi laittaa Through ohjeiden mukaan ja silloin voit käyttää sarjan jakosuodinta. Tai jos saat selville erillissarjan suositellut jaot niin teet ne suoraan soittimesta. Katsoitko noita ohjeita?
 
Käytännön kysymys että kannattaako näissä autokaiuttimissa tehdä liitokset kolvaamalla vai pääseekö jollain liittimellä samaan lopputulokseen?
Passatin vakiokaiuttimia vaihtamassa ja kaiutinta kohden täytyy varmaan tehdä kaksi liitosta kun johto ei taida suoraan ylettyä.
 
Tuolla linkatulla erillissarjalla johdotus on suht helppo, kun bassolle ja diskantille on omat suotimet, eikä ne näyttäisi olevan kovin isokokoiset. Itse ehkä tuossa tapauksessa vetäisin soittimelta kokonaan uudet kaiutinjohdot kun kaapelointia ei tarvitse pitkää matkaa tehdä. Tällöin alkuperäiset johdot säilyvät koskemattomana, jos on joskus tarvetta palauttaa ne käyttöön.

Tuo erillisen vahvarin tarve tietty kannattais lyödä lukkoon nyt, sen jos lisää jälkikäteen niin kaiutinjohdot pitää tod.näk. vetää taas eri reittiä, riippuen vahvistimen asennuspaikasta.

Soittimelle kannattaa yrittää etsiä adapteri auton omaan johtosarjaan, jos niitä nyt kiinansoittimiin on saatavilla. Näin säästyy taas orkkisjohdotus eikä aiheuta harmaita hiuksia myöhemmin.

Kannattaa laittaa samalla joku pieni 2-kanavainen digivahvistin. Vakiosoitin ei peitä ajomelua + "satasen erillissarja" soi silloin niin kuin sen on tarkoitettu soivan.
Jos ei laita vahvistinta, niin vituttaa vaan vähän ajan päästä. Fanaticaudio osaa kertoa mikä käy tuohon hyvin. Tosin kaapeleita tulee vedettäväksi enemmän ja muutakin jumppaa.
2-tie erillisarja on varmasti hyvä valinta pohjaksi. Subbaria on tuonne laittaisi.
 
Erillisellä vahvistimella sointiin tulee semmoista dynamiikkaa mitä ei yleensä auton omalla soittimella saa mitenkää aikaiseksi. Kuulostaa jotenkin tasapaksulta verrattuna siihen että on erillisen vahvarin perässä. Sitä ei tajua ennenkuin kokeilee. Eli siis ihan perus satasen erkkasarjat soi huomattavasti paremmin kun on oikean vahvarin perässä.
 
Onkos täällä jengillä paljon 2din soittimia? Hakusessa olisi joku mahdollisimman isolla näytöllä oleva, eli 7".
Tuntuu noissa tekniikka polkevan paikallaan, tai sitten hinta on 1k€.

Näytön resoluutio tuntuu noissa järjestäen olevan aivan 2010 vuodelta ja käytettävyys sekä sulavuus mallia "töktök odota 3sec ennenkuin mitään tapahtuu".

Oli mietinnäss laittaa raspi ja etsiä jetsulleen oikean kokoinen näyttö siihen reikään mutta näytön löytäminen hankalaa, ja peruutuskameran kytky kanssa hieman ongelmallinen.
 
Jos raspi mietinnässä niin DIY-henkiselle käy myös joku paremman pään kiina-android-soitin. Huomattavasti sopivampi vaan autokäyttöön suoraan liitäntöjen yms. puolesta.
 
Tosiaan, noitakin katsellut jonkun verran, Joying firmalla on ihan fiksun oloisia, mutta hintakin heti 200-300€ enemmän kuin niillä noname soittimilla about samoilla ominaisuuksilla ja "tehoilla".
 
Joying ihan ok toimivuuden puolesta. Joustava asentaa kun näyttö ja keskusyksikkö ei tarvitse olla välttämättä kiinni toisissaan, vaan yhdistetään vaan sillä ide-kaapelilla. 1din-kokoisena itse kotelo hyvin kompakti, taitaa 2din-versiossa olla 90% kotelosta tyhjää..
 
Mun mielestä mankan jaot voi laittaa Through ohjeiden mukaan ja silloin voit käyttää sarjan jakosuodinta. Tai jos saat selville erillissarjan suositellut jaot niin teet ne suoraan soittimesta. Katsoitko noita ohjeita?
Toimiikohan tuo suodatuksen poisto niin, että jos laitan esim front speaker asetuksesta tilaan THROUGHT ja kytken etu midi kaiuttimen karvoihin suotimen josta lähtee karvat diskantille ja midille? mistä voin varmistua että tuo myös noi korkeat taajuudet diskanteille? Vai täytyykö tässä tapauksessa olla erilliset suotimet diskanteille? Lisäksi tuosta tulikin mieleen, että olisiko paras ensin suodattaa mankan omalla suotimella jonka jälkeen menisi passiiviselle kaiuttimen omalle suotimelle?
 
Tuli vähä vaimennettua autoa lisää tänää, takaanta pyöräkoteloita ja hattuhyllyn räminät pois ku ärsyttän pidemmän aikaa subin hakatessa.
Nyt on sit kaikki muut vaimennettu paitti pilarit, katto,sisälokarit ja pohja.. pohja/sisälokarit pitää vielä tehä tänä kesänä jos jaksaa, kattoon/pilareihin en ite koske ku pitäs ottaa niin monet airbagit pois edestä.
 
Itsellä olis myös ainakin katon vaimennus edessä tuossa elokuun puolella kun pidän vapaata. Ja jos vaikka sais tuon vahvistimen ja aktiivisubin lopultakin asenneltua.
 
Tosiaan, noitakin katsellut jonkun verran, Joying firmalla on ihan fiksun oloisia, mutta hintakin heti 200-300€ enemmän kuin niillä noname soittimilla about samoilla ominaisuuksilla ja "tehoilla".
Mulla tuollainen Joying: 324.51US $ 13% OFF|JOYING latest 7 inch universal head unit Car radio 4G+64GB support Rear view camera/4G/Carplay/Android auto 2 din video player|Car Multimedia Player| - AliExpress
Uskallan suositella, käyttökokemus out of the box androidilla ei ole täydellinen, mutta jos jaksaa niin sen saanee kustomoitua juuri sellaiseksi kuin haluaa. Rahalle tuossa on kyllä todella paljon vastinetta. Itse valitsin tuon, kun siinä on fyysiset nappulat, ilman niitä saa isommallakin näytöllä olevia. Miinuksena tuo näyttö on aika heijastava, kirkkaalla kelillä vaikea saada selvää. Ja pimeällä taas näytön automaattista himmennystä varten kannattaa laittaa joku dimmerisofta.
 
Itsellä olis myös ainakin katon vaimennus edessä tuossa elokuun puolella kun pidän vapaata. Ja jos vaikka sais tuon vahvistimen ja aktiivisubin lopultakin asenneltua.
Itellä onneks noi soitin hommat hoidettu reilu vuos sitte jo rainbow erkkasarja edessä, midit takana, Phoenix goldin 10" aktiivi subi ja Soittimena Alpinen cd-178bt 1-din ja syy miksi 1-din on koska tohon hintaa mitä toi makso sillon, ois joutunu maksaa 1ke+ samoista ominaisuuksista jos ois ollu 2-din.
 
Toimiikohan tuo suodatuksen poisto niin, että jos laitan esim front speaker asetuksesta tilaan THROUGHT ja kytken etu midi kaiuttimen karvoihin suotimen josta lähtee karvat diskantille ja midille? mistä voin varmistua että tuo myös noi korkeat taajuudet diskanteille? Vai täytyykö tässä tapauksessa olla erilliset suotimet diskanteille? Lisäksi tuosta tulikin mieleen, että olisiko paras ensin suodattaa mankan omalla suotimella jonka jälkeen menisi passiiviselle kaiuttimen omalle suotimelle?
On kyllä aikamoinen valikkohelvetti mutta jos oikein katsoin niin valitset Tweeter size None ja kaikki HPF / LPF suodattimet pois tai Through. Siten menee koko taajuusalue etukaiuttimille. Ja mahdollisesti yhden jakosuotimen perään kytketään midi + diskantti. Kyllähän sen kuulee jos ei tulisi korkeat äänet läpi.
 
Ilmeisesti tässä ei ole mahdollisuutta rikkoa kaiuttimia kunhan menee passiivisen suodattimen läpi niin täytyypä kokeilla. Toki aloin jo harkitsemaan pientä vahvistinta niin toimisi ainakin varmasti hyvin.
 
Ehdin jo innostua että nyt lopultakin löytyi kohtuuhintainen soitin jonka voisin itselleni kelpuuttaa mutta tabletin speksit on huonommat mitä omassa kuutisen vuotta vanhassa wc-käyttöön pyhitetyssä samsungissa.

Tuossa siis quad core A7 1,8GHz ja 2GB muistia eli hyvinkin low end.
Taisi pioneer lyödä kirveensä kiveen, eikö olisi ollut parempi laittaa edes hieman järkevämmät speksit ja vaikka satanen lisää hintaa?
 
Joo, toi olisikin ollut aika näppärä vaihtoehto, mutta tabletti pilaa kokonaisuuden. Joku diipadaapa Lenco tms halpis kiinalainen se on. Kierrätykseen mennyt parempia.
 
mondeoon oon koittanu asentaa tommosta android soitinta tuloksetta vaikka sen pitäs mennä heittämällä

keltaseen siis tulee 12v kokoajan mutta android soittimen puolelta soitin on täysin mykkä. sit kun vedän punasen tohon keltasen paikalle niin tulee virrat mutta kun auton omissa johdoissa ton soittimen punainen johto siinä on tyhjä paikka. uus soitin kylä lähtee päälle sitten kun sen punasen paikkaa muutan mutta soittimeen jää sitten virrat koko ajan vaikka auto on pihassa seisomassa.

vituttaa vaan tämmönen säätö kun soitin pitäs olla tehty just mondeo mk4 korvaavaks soittimeks eikä pitäs olla mitään muutakun piuhat kiinni.

alkuperänen soitin on tämä:
post-52876-0-88279600-1396341176_thumb.jpg
 
Ompa tuota muissakin. Ryöstät herätevirran vaikka tupsytiltä, niin sitten toimii oikein.
 
Mikä hinta/laatu vahvistin sopisi JVC KD-X272BT soittimen ja hertz ck165f erillissarjan väliin? Takana joku 30w koaksaalikaiutinpari niin ne kannattaa varmaan jättää pois pelistä. Mankassa mono rca lähtö, mutta oliko kaiutinlähdöille jokin vahvistin? Kaipaako tämä kombo ylipäätään vahvistinta?
 
Aina on hyvä laittaa vahvistin.

Lähes kaikissa vahvistimissa on hilevel input, eli orkkis kaiutinkaapelista. Voit myös ostaa linjamuuntimen jolla hoitii käytännössä sama homma.
Se mono rca taitaa olla ihan vain sub out.

Jos pelkät etukaiuttimet tarkoitus hoitaa niin ihan melkeimpä mikä tahansa 2 kanavainen kelpaa. Jos haluat takakaiuttimet mukaan myös niin sitten 4 kanavainen.
 
Mistä voi ladata pink noise quick sweep tyylisiä tiedostoja, auton taajuusvasteen mittaamiseen?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
261 668
Viestejä
4 538 329
Jäsenet
74 859
Uusin jäsen
Jakezu

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom