Asunnon ostaminen ja asuntolaina

eGe

wat
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
170
Meillä onnistui tuon luettelon saaminen kyllä ihan välittäjältäkin, ja hän kaivoi sen isännöitsijältä. Me ostettiin pitkällisen harkinnan jälkeen asunto puhtaasti vuokrakäytössä olevasta talosta (jossa käytännössä jokainen huoneisto eri sijoittajan omistuksessa) ja meidän lisäksi täällä taitaa olla kaksi muuta omistusasujaa. Sanoisin että 5/5 veto, kun taloyhtiön taloudesta on pidetty erinomaista huolta eikä täällä ole tasan minkäänlaista naapurikyräilyä. Yhtiökokouksissa asiat hoidetaan ammattimaisesti ja asiallisesti ja kaikki turhanpäiväinen länkyttäminen ja sentin venyttäminen loistaa iloisesti poissaolollaan. Eli jos vain omistuspohja on riittävän hajallaan ja taloyhtiön talous näyttää hyvältä niin en karsastaisi näillä näkymin sijoittajavoittoista taloa.
 
Liittynyt
11.09.2020
Viestejä
150
(Talon sijainti on kaupungin parasta, eli vuokralaisia ja ostajia asunnoille löytyy 100% varmasti kun hinta on oikea, eli mistään autioituvasta muuttotappio talosta ei ole kyse)
Tartun tähän, se paras sijainti ei ole ihan absoluuttinen totuus. Kaupunginosalla on toki merkitystä, mutta myös mikrosijainnilla. Tampereesta kun puhutaan, niin itselleni itäpuoli olisi lähtökohtaisesti jo väärä.
 
Liittynyt
04.12.2016
Viestejä
1 706
Omaa talokauppaa tässä on hierottu jo reilun kuukauden ajan OP:n kanssa, niin ehdottivat ensin Garantiaa vakuusvajeeseen, mutta kysyttäessä tosiaan OP:n vakuus tms. on saatavissa. Tuo on huomattavasti edukkaampi kuin Garantia, mutta max 50ke on määrä ja kait jotain muitakin rajoituksia siinä on. Kannattaa kysyä jos OP:lta lainaa on hakemassa, itsellekään siitä ei mainittu mitään kuin vasta kysyessä.
 

Taneli-

☤ Virallinen ⚔ testaaja ☣
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 223
Tartun tähän, se paras sijainti ei ole ihan absoluuttinen totuus. Kaupunginosalla on toki merkitystä, mutta myös mikrosijainnilla. Tampereesta kun puhutaan, niin itselleni itäpuoli olisi lähtökohtaisesti jo väärä.
Tämä aika pitkälle totta. Itse jos saisin valita (ja minulle tarjottaisiin se kämppä koska ei todellakaan varaa) se olisi ehkä Rantakaarilan puolta (suora rantayhteys pyhäjärveen [eli sananmukaisesti saunasta uimaan ja se oma vene on siinä heti rannassa], hyvät bussiyhteydet, hinnat valitettavasti tuolla miljoonan lähellä rivareissa tai päälle omakotitaloissa) tai ehkä Pispalanharju - Pyynikki asteella (pispalassa tosin radonia helposti mutta kävelymatka keskustaan ja sateilla ei niin väliä toisin kuin keskustassa mikä tulvii ns. aina).

Jos tuosta mikrosijainnusta puhutaan niin yleisesti se on ehkä vieläkin tärkeämpää. Tarkoitan siis onko lähellä metsää / virkistyskäyttöön kaavoitettua aluetta (eikä että "järvenranta näkymä" => 2v päästä tehdään uusi kerrostalo ikkunoiden eteen ja sen järven väliin tyyliä Iidesranta tms), hiljainen suojaisa ympäristö missä palvelut lähellä mutta ei melua tai muita (esim. haju) haittoja. Oma tontti, onko maalämpö jne jne. Noista lähinnä tuo maalämpö on sellainen mihin voi jälkikäteen vaikuttaa (enempi jos omakotitalo, vähempi jos rivi/kerrostalo)
 
Liittynyt
27.03.2019
Viestejä
36
Meillä onnistui tuon luettelon saaminen kyllä ihan välittäjältäkin, ja hän kaivoi sen isännöitsijältä. Me ostettiin pitkällisen harkinnan jälkeen asunto puhtaasti vuokrakäytössä olevasta talosta (jossa käytännössä jokainen huoneisto eri sijoittajan omistuksessa) ja meidän lisäksi täällä taitaa olla kaksi muuta omistusasujaa. Sanoisin että 5/5 veto, kun taloyhtiön taloudesta on pidetty erinomaista huolta eikä täällä ole tasan minkäänlaista naapurikyräilyä. Yhtiökokouksissa asiat hoidetaan ammattimaisesti ja asiallisesti ja kaikki turhanpäiväinen länkyttäminen ja sentin venyttäminen loistaa iloisesti poissaolollaan. Eli jos vain omistuspohja on riittävän hajallaan ja taloyhtiön talous näyttää hyvältä niin en karsastaisi näillä näkymin sijoittajavoittoista taloa.
OK, hyvä tietää että tämä voi siis myös olla asukkaan kannalta ihan positiivinenkin asia. :)
Tuo on kieltämättä ihan totta että sijoittajavetoisessa talossa on myös puolensa.. en itsekkään ole kiinnostunut yhteisöllisyydestä eikä kyllä edes kiinnosta tuntea naapureita :D eli hyvin hoidettu 'kylmä' taloyhtiö on täysin OK, lähinnä riskien hallinnan kannalta omistajuus hajautettuna.
(Laitoin yhtiön isännöitsijälle pyynnön osakeluettelosta, katsotaan miten käy)

Tartun tähän, se paras sijainti ei ole ihan absoluuttinen totuus. Kaupunginosalla on toki merkitystä, mutta myös mikrosijainnilla. Tampereesta kun puhutaan, niin itselleni itäpuoli olisi lähtökohtaisesti jo väärä.
No joo.. oli vähän kärjistetty kieltämättä. Mutta oma fiilis alueesta on positiivinen (asun siis parhaillaankin) ja ainakin visiot on suuret tänne suuntaan.
(toki jo rakennettu paljon uutta kerrostaloa ja lisää tulee koko ajan, eli voihan se saturaatiopiste jossain tulla ja tarjonta ylittää kysynnän..)
 
Liittynyt
27.03.2019
Viestejä
36
Tämä aika pitkälle totta. Itse jos saisin valita (ja minulle tarjottaisiin se kämppä koska ei todellakaan varaa) se olisi ehkä Rantakaarilan puolta (suora rantayhteys pyhäjärveen [eli sananmukaisesti saunasta uimaan ja se oma vene on siinä heti rannassa], hyvät bussiyhteydet, hinnat valitettavasti tuolla miljoonan lähellä rivareissa tai päälle omakotitaloissa) tai ehkä Pispalanharju - Pyynikki asteella (pispalassa tosin radonia helposti mutta kävelymatka keskustaan ja sateilla ei niin väliä toisin kuin keskustassa mikä tulvii ns. aina).

Jos tuosta mikrosijainnusta puhutaan niin yleisesti se on ehkä vieläkin tärkeämpää. Tarkoitan siis onko lähellä metsää / virkistyskäyttöön kaavoitettua aluetta (eikä että "järvenranta näkymä" => 2v päästä tehdään uusi kerrostalo ikkunoiden eteen ja sen järven väliin tyyliä Iidesranta tms), hiljainen suojaisa ympäristö missä palvelut lähellä mutta ei melua tai muita (esim. haju) haittoja. Oma tontti, onko maalämpö jne jne. Noista lähinnä tuo maalämpö on sellainen mihin voi jälkikäteen vaikuttaa (enempi jos omakotitalo, vähempi jos rivi/kerrostalo)
Kyllä, mutta vaikkapa Ranta-Kaarila on vähän eri kohderyhmälle ja muutenkin jo eri kategoriaa. Itsekin toisessa elämäntilanteessa mieluusti asuisin Ranta-Kaarilassa, mutta tarkoitin tuolla omalla kommentilla että asunnon sijainti on sellainen että uskon taloyhtiön asunnoille (omistaminen ja vuokraaminen) olevan jatkossakin kysyntää.
Mikään nobrainer tämä ei toki ole koska hinnat on täällä jo ydinkeskustan tasolla... eikä tämä keskustaa ole, ole eikä tule olemaan, siksi tässä asioita vielä selvitelläänkin rauhassa :)
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
252 843
Viestejä
4 404 674
Jäsenet
73 064
Uusin jäsen
vzq

Hinta.fi

Ylös Bottom