Nykymusiikin hitaasta evoluutiosta tuli mieleen sama ilmiö elokuvissa.
Esimerkiksi 00-luvulla 90-luvun elokuvat olivat selvästi vanhan tuntuisia. En puhu pelkästään kuvanlaadusta ja erikoistehosteista, vaan dialogista, elokuvauksesta, musiikista, tarinankerronnasta, käsikirjoituksesta, toiminta- ja väkivaltakohtausten realistisuudesta jne.
Nykyään elokuvat kehittyvät hitaammin. Esimerkiksi supersankaribuumi on kestänyt yli 20 vuotta.
Ajatusleikki: moniko tunnistaisi välittömästi leffat Interstellar, American Sniper, The Hobbit: An Unexpected Journey tai Dawn of the Planet of the Apes 10 vuotta vanhoiksi, jos ne olisi pidetty piilossa tuotannon jälkeen ja julkaistu vasta nyt? Siis muutoin kuin näyttelijöiden nuoren ulkonäön perusteella.