AMD Radeon RX 5700 -ketju (Navi 10)

njs

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 160
Hardware unboxedissa on varsin hyvä yhteenveto ongelmista. Kyselyssä joissa he kysyivät noista ongelmista heidän katsojiltaan, niillä joilla on AMD:n kortti, puolella on ollut vakavia ongelmia nykyisen kortin kans. Suurin osa niistä joilla on ongelmia on, on 5000-sarjan kortti. Kertoo hyvin kuinka yleisiä noi ongelmat ovat.
Toivottavasti tekevät myös kyselyn, että millä raudalla noita ongelmia on ollut.
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 479
No vikahan onkin sitten ihan pelkästään vain tässä Huananzhi X79:n ja 5700 XT:n liitossa.. Windowsin uudelleenasennus palautti tilanteen taas toimivaan alkuun. Testaan Radeonia nyt p67/2600k-koneessa ja tämähän toimii täydellisesti; jopa MPT toimii 2020-ajureilla ongelmitta.
Edit: Youtubettaja jolla myös Huananzhi X79 + RX 5700 kombo, kertoi että ongelmia ei ole ollut. Eli tämä miun emo on viallinen.
Hyvä että syyllinen selvisi.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
824
Kannattaa myös muistaa, että ongelmia omaavat pitävät aina kovempaa meteliä ja osallistuvat esim. yllä mainittuihin kyselyihin. Valtaosalla meistä ei ole ollut ongelmaa. Sigun koneella on tullut nyt ensimmäisen kuukauden aikana yksi pelin kaatuminen, joka luultavasti ei ole johtunut omista alivoltituksista, vaan jostain muusta. Kyseinen kaatuminen voi johtua myös itse pelistä, kun nuo vanhemmat Assassin's Creedit ovat vähän bugisia. 20.1.3 -ajureilla ja auto undervolt -asetuksella kaatuiluja ei ole tullut kertaakaan. Pelitunteja kertynyt tämän n. kuukauden aikana Steamin mukaan eri peleistä n. 110 h.
 
mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374

Onko tätä asiaa tarpeen selitellä paremmaksi kuin on, kun valmistajaa myöten sanottu ettei ole kunnossa? Toinen mikä hämmästyttää, on porukan pakkomielteinen tarve rampauttaa korttia entisestään, alivoltittamalla sekä alikellottamalla. Itsehän tykkään enemmän siitä toisesta suunnasta, kun kortti ei ole muutenkaan markkinoiden nopein. Tosin, vaikka olisi 2080Ti, ylikellottaisin silti viimeisiä MHz myöten, ikinä ei voi olla tarpeeksi voimaa.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448

Alikellottaminen ja voltittaminen ei ole sama asia. Alivoltittamalla haetaan yleensä nimenomaan lisää suorituskykyä.
Ei sitä tarvitse "selitellä paremmaksi kuin se on", kunhan oikoo typerät väittämät mitä tuon videon perusteella on esitetty ja joihin videon tekijäkin on syyllistynyt
 
Ei, mutta muistutin vain, että kaikilla ei ole ongelmia. Kuten sanoit: kaikki ei ole kunnossa. Nvidian puolella ongelmia ei ole melkein kenelläkään. AMD:lla niitä on joillain, mutta ei missään nimessä kaikilla.

Mitä alivoltittamiseen tulee, siihen tulee mieleen heti 2 syytä. Ensimmäinen on se, että AMD on jo ennen nykyisiä kortteja tuntunut pumppaavaan vähän enemmän vakiovoltteja kuin on tarpeen ja kortti kulkeekin paremmin pienellä alivoltilla. Toinen on se, että esim. mulla on kenkälaatikon kokoinen kotelo, jossa on joskus tehtävä kompromisseja, jotta lämmöt pysyvät kurissa. Nyt pudottamalla voltteja sain pienemmillä lämmöillä lisää suorituskykyä, joten win-win. Kelloja en ole laskenut, se on eri asia.
 
mäggäri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 374
Alikellottaminen ja voltittaminen ei ole sama asia. Alivoltittamalla haetaan yleensä nimenomaan lisää suorituskykyä.
Ei sitä tarvitse "selitellä paremmaksi kuin se on", kunhan oikoo typerät väittämät mitä tuon videon perusteella on esitetty ja joihin videon tekijäkin on syyllistynyt
Juu en mäkään anna kyl mitään arvoa millekään foorumin huutoäänestykselle, jossa kukin voi ruksia minkä tahansa vaihtoehdon.

Eikös näiden korttien pitänyt mennä jotain 2200MHz++ nesteellä, vai oliko aiemmin vain jotain satunnaisia rankemmin volttimodattuja yksilöitä?
 
Liittynyt
15.01.2017
Viestejä
255
Tätä on käsitelty aiemmin joissain näistä ketjuista ja nostettu esiin ongelmat tuossa kyselyssä - riittää että on ollut jossain vaiheessa ongelmia että vastataan kyllä, se ei tarkoita että vastanneilla olisi niitä edelleen. Sama kanava on myös mainostanut kyseenalaisia numeroita palautusprosenteista anonyymiksi jätetyltä jälleenmyyjältä (kyseenalaisia koska lähdettä ei voida kertoa ja meillä kuitenkin on merkittävän kokoluokan kaupan varmasti oikeaa dataa olemassa joka puhuu ihan toista kieltä)
Lisäksi vedät täysin hatusta väitteen, että suurimmalla osalla niistä, joilla on ongelma, oli 5000-sarjan kortti - kyselyssä ei eritelty kuin että AMD tai NVIDIA.
(kyllä, 5000-sarjalla on enemmän ongelmia kuin vanhemmilla tällä hetkellä, mutta se on eri asia)
edit:
Se oli näemmä mainittu tuossa videolla vaikken sitä huomannut kirjoitetussa versiossa, mutta se on täysin perusteeton väite Hardware Unboxedilta.
Kyselyyn tuli noin 45 000 vastausta. Kommentteja oli 1640, alle 4 % vastanneista. Siitä ei voi tehdä johtopäätöstä, että suurimmalla osalla vastaajista olisi jonkin tietyn sarjan näytönohjain.
Harvinaisen asiallinen video, jossa avataan noita ongelmia hyvin neutraalisti. Ilmeisesti taas kun ei miellytä niin vajoat henkilökohtaisiin hyökkäyksiin. :facepalm:
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Harvinaisen asiallinen video, jossa avataan noita ongelmia hyvin neutraalisti. Ilmeisesti taas kun ei miellytä niin vajoat henkilökohtaisiin hyökkäyksiin. :facepalm:
Oletin kirjoitetun version vastaavan videota ja jätin videon vain taustalle pyörimään, ei vastannut, joten korjasin ettet se ollutkaan sinä joka veti hatusta sen johtopäätöksen, vaan videon tekijä. Kun alle 4% vastaajista on kommentoinut, on mahdotonta tehdä johtopäätöstä että useimmilla AMD:n vaihtoehdon valinneella olisi ollut 5000-sarjan näytönohjain.

Juu en mäkään anna kyl mitään arvoa millekään foorumin huutoäänestykselle, jossa kukin voi ruksia minkä tahansa vaihtoehdon.

Eikös näiden korttien pitänyt mennä jotain 2200MHz++ nesteellä, vai oliko aiemmin vain jotain satunnaisia rankemmin volttimodattuja yksilöitä?
Paha sanoa, ei täällä taida hirvittävän moni olla pistänyt vesille. Se oli "helposti 2,1 GHz" mitä Igor's Lab eli ex-Saksan Tom's Hardware kirjoitti omien testiensä perusteella.
 
Liittynyt
18.09.2019
Viestejä
207
Red devili ollu itellä melkolailla alusta asti, isoimmat ongelmat oli siirtäessä kortti vanhasta i5-4670k uuteen kokoonpanoon, sattu meneen muistit väärään slottiin, ja aiheutta kaikennäköstä kaatuilua ynnä muuta kivaa, syytin korttia kun sitä jokapaikassa haukutaan. No, muistikammat oikeaan slottiin, jonka jälkeen on yhdellä ajuriversiolla ollut muutama kaatuminen, joista en varmaksi tiedä oliko kortista vai pelistä kiinni. Nyt näkyy käytössä olevan 20.1.3 ajurit, näissä tuli 0rpm fan mode, joka tekisi mieli saada poisa, oma kevyt alivoltitusprofiili muuten latautuu automaattisesti, mutta tuuletinkäyrät ei. 0kpl kaatumisia, radeon settings katoaa välillä johonki taustalle eikä sitä saa näkyviin. Omat voltit&kellot pysyy kuiten käytössä, ajurien kaatumisesta ei pitäisi olla kysymys.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
108
Paha sanoa, ei täällä taida hirvittävän moni olla pistänyt vesille. Se oli "helposti 2,1 GHz" mitä Igor's Lab eli ex-Saksan Tom's Hardware kirjoitti omien testiensä perusteella.
Oma menee 2100MHz pienillä alivolteilla, 2130MHz tais mennä vakiovolteilla. Kyseessä refukortti joten vois kuvitella että kaikista saa sen 2100MHz ainakin.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 344
Eikös näiden korttien pitänyt mennä jotain 2200MHz++ nesteellä, vai oliko aiemmin vain jotain satunnaisia rankemmin volttimodattuja yksilöitä?
Oma keskinkertainen korttini menee diy vedellä 2200MHz+ vain MPT:llä hieman lisävoltinsadasosia antamalla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
10.12.2016
Viestejä
169
Sapphire AMD RX5700XT Pulse, ajettu kotelo auki standard, sekä silent BIOS:lla (kokeilin ensin miten silent-tila vaikutti ja säädin sitten tuulettimen täysille, tästä ei kuvaa). Tosin tässä lämmöt saavutettu MSI Kombustorille. Ei ihan normikäyttöä. Lämmöt tosin aika samanlaiset normikäytöllä, kun kotelo on kiinni.

GPU-Z standard BIOS + FAN SPEED Standard

GPU-Z silent BIOS + FAN SPEED 100 % (Jostain syystä vain 92 %, on kyllä aika pölynimuri)

Vertailun vuoksi otin samankaltaisen testin Powercolorin 5700XT Red Devilillä 1050mV:lla (kopan kylki auki)

5700xt-1050mV.jpg
 
njs

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 160
Mielenkiintoisia lukemia näyttää GPU-Z ainakin muistien osalta kun pelasin Fallen Orderia:
1582393242677.png

Eli ei pysy millään tuolla 1750MHz vaan tippuu 1200Mhz pitkiksikin ajoiksi, muistin lämmöt kuitenkin 80C luokkaa. Korttina XT Pulse Silent BIOS:lla.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
944
Kysyin Sapphirelta Pulse 5700XT:n memory junction lämpötilasta. 100 on ok.
On jotkut ihme muistipiirit Sapphirella sitten kun Micron ilmottaa max käyttölämmöiksi 95C ja Samsung 85C, eipä toi nyt tosin ihan hetkessä mihinkään hajoa.
 
Liittynyt
06.03.2019
Viestejä
3 280
Kuten edellisellä sivulla mainittiin tuo ilmoitettu on pintalämpötila. Junction lämpötila on piirin sisällä korkein lämpötila joka voi olla 18 astetta korkeampi kuin pintalämpötila.
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
944
Eikös näiden korttien pitänyt mennä jotain 2200MHz++ nesteellä, vai oliko aiemmin vain jotain satunnaisia rankemmin volttimodattuja yksilöitä?
En ainakaan referensiä saanu vesillä kulkemaan kun ~2190MHz; en tosin ihan hirveesti jaksanu paneutua. Pitäis varmaan ottaa takas käyttöön/testiin kun ilmeisesti noi ajuritkin on parantuneet.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 344
Ei taida olla enää ihan keskinkertainen jos todellakin pitää ton kellon.
No mitä oon muitten tuloxia täältä seuraillu niin melko. ..se 2200 on se asetettu kello, ei todellinen tietty ole lähelläkään sitä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
45
Kuten edellisellä sivulla mainittiin tuo ilmoitettu on pintalämpötila. Junction lämpötila on piirin sisällä korkein lämpötila joka voi olla 18 astetta korkeampi kuin pintalämpötila.
Seuraava keskustelu "Memory temperature 5700xt"

Martin (HWiNFO Author):

"I just clarified this with AMD and the situation is following.
This value on Navi GPUs is the memory temperature, but it's not the case temperature (T_case) that can be measured on the surface of the chip. It's the junction temperature (Tj) provided by the memory sensor.
Tj is always higher and the difference seen from Tcase can be up-to 18 C (according to measurements done by AMD). The maximum value of Tj here is 105 C.
So users that were concerned about seeing too high temperatures here should not worry about elevated values and not treat this as the surface temperature (which has a limit of 95 C). "

Micron tosiaan ilmoittaa omaksi "operation temperature" (pintalämpötila?) taas max. 95 C. Sampleille tuolla on 105 C:

GDDR6 Part Catalog{826DD0CE-31A2-43CD-AA36-E65D0DB21D31}

Oma Sapphire RX 5700 XT oli asetettu throtlaamaan, kun muistien lämpötila GPU-Z:lla on 105 C. En tiedä olivatko lämmöt sitten oikeasti liian korkeat vai eivät. Sapphire ei ilmoittanut, kuinka lämpötiloja tarkkaan ottaen mitataan enkä ole varma Micronin spekseistä, mitä lämpötilaa operation temperature tarkoittaa.

Päätin laittaa tämän kortin thortlauksen vuoksi pois ja siirryin takaisin NVIDIA:n korttiin. Mulla oli myös jonkin verran grafiikkabugeja eri peleissä (tosin tämä ovat selvemmin ajuripohjaisia, jännite- sekä lämpötila-riippumattomia). Harmillinen juttu.

Sapphiren support:

"As for Pulse RX5700XT edition , the TjMax would set as 104 degree C"

Voisihan olla niin, että Micronin muistien Tj on vielä tuohon operation temperatureen lisää esim. 95 C + 18 C = 113 C. Sapphire on asettanut sitten oman Tj rajan sitten tuohon 104 C. Silloin kovin suurta riskiä kortin hajoamisesta ei ehkä olisi. Itseltä loppuu kyllä nyt into näitä miettiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 263
Mulla loppu kans into miettiä AMD:n korttien vikoja ja ns. ominaisuuksia. Kolme eri 5700XT:tä ja kaikki ollu jollaki tavalla niin huonoja, ettei vaan pysty.
 
Tup3x

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 331
Olisi kiva tietää mikä näissä mättää. Ovatko valmistajat sössineet, onko piiri vain buginen, ajurit kuraa vai kaikki yhdessä. Kieltämättä kun kaikkea lukee, niin selvästi tavallista enemmän ongelmia näiden kanssa kuin mitä yleensä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
224
Mulla loppu kans into miettiä AMD:n korttien vikoja ja ns. ominaisuuksia. Kolme eri 5700XT:tä ja kaikki ollu jollaki tavalla niin huonoja, ettei vaan pysty.
Mitkä eri mallit olet omistanut ja mikä niissä kaikissa mätti? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
 
Liittynyt
13.11.2017
Viestejä
2 035
Itse en allekirjoita yhtään, todella hyvin toiminut ko. näytönohjain. Tuntuu että paremmat framet tulee RDR2 5700XT kuin 2070S ja image sharpening tekee vielä kuvasta terävän. Red Dragonissa tosin tuuletin pitää ihme räminää kovilla kierroksilla, mutta niin nämä taitaa tehdä muillakin halvemman pään korteilla.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 263
Mitkä eri mallit olet omistanut ja mikä niissä kaikissa mätti? Ihan mielenkiinnosta kyselen.
Strix, Nitro+ ja Pulse. Ei jaksa enää edes miettiä. Kuumia kortteja, paskat tuuletinkäyrät ja pelit kaatuilee ja hdr ei toimi. Pitäs koko aja säätää jollain taustasoftalla että vois käyttää, eli alivoltit ym.
 
Liittynyt
03.02.2017
Viestejä
523
Selvästi ajureiden kanssa olis vielä todella paljon töitä, vaikkakaan itsellä ei ole ongelmia. Tosin, enpä omista hdr näyttöä, ihan perus 1440 reson 144hz näyttö.

Oman kanssa ei ole lämmötkään ongelmana, johtuneeko sitten kopasta ja tuuletuksesta? Oman pulsen lämmöt kuumimmillaan täydessä rasituksessakaan ole käyny kuumana ja ihan vakiona ajelen, ei mitään omia säätöjä ja normi bios käytössä.

Liekkö sitten jotain muuta yhteensopivuus ongelmaa näillä korteilla kun toisilla ongelmia ja toisilla ei, ja toki ne ajuriongelmat on varmasti todellisia ja ne saisi kyllä tosissaan työstää kuntoon jo. Mutten allekirjoittaisi että kaikki on kuumia ja huonoja, vaikka kädetettyjä mallejakin on markkinoille pistetty.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Strix, Nitro+ ja Pulse. Ei jaksa enää edes miettiä. Kuumia kortteja, paskat tuuletinkäyrät ja pelit kaatuilee ja hdr ei toimi. Pitäs koko aja säätää jollain taustasoftalla että vois käyttää, eli alivoltit ym.
Nyt on pakko kysyä, että mitä ehmetin väliä onko ne kuumia vai ei niin kauan kuin ei throttlaa? Ihan saman verran se 60C GPU lämmittää kuin 90C GPU kun kulutus on sama.
Muita kohtia en allekirjoita kuin korkeintaan tiettyjen ajureiden kanssa (HDR todellakin oli rikki joillain ajureilla), pelien kaatuilua en senkään vertaa.
 
Liittynyt
27.11.2016
Viestejä
361
Voisin tähän taas muistutukseksi kirjoittaa kaikille ongelmiin törmääville, että tämän kortin kanssa on tärkeää, että ajantasalla ovat BIOS ja erityisesti emon ajurit. Omalla X470 alustalla jälkkimmäiset aiheutti 80% "kortin" ongelmista, vaikka silloin asennettuna olleet ajurini oli julkaistu vain ~kuukausi ennen 5700:n julkaisua.

Yhä ainut todellinen ongelma mihin törmään, on joidenkin työpöytäohjelmien rautakiihdytyksestä triggeröityvä musta ruutu. Sinänsä mielenkiintoista, miten näin laajalevinneisen ongelman korjaaminen vie näin kauan aikaa.
 
Ja tuota mustaa ruutua ei ole edes itselle tullut. Pari pykälää vanhemmat ajurit aiheutti pari kertaa bf v:n kaatumisen työpöydälle, siinä omat ongelmat.

Toki kaikki ajurit on uusimmat jne.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 263
Nyt on pakko kysyä, että mitä ehmetin väliä onko ne kuumia vai ei niin kauan kuin ei throttlaa? Ihan saman verran se 60C GPU lämmittää kuin 90C GPU kun kulutus on sama.
Muita kohtia en allekirjoita kuin korkeintaan tiettyjen ajureiden kanssa (HDR todellakin oli rikki joillain ajureilla), pelien kaatuilua en senkään vertaa.
Pienemmässä kopassa tuulettimet huutaa hoosiannaa ku lämmöt on vedetty niin tiukalle.
 
Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Pienemmässä kopassa tuulettimet huutaa hoosiannaa ku lämmöt on vedetty niin tiukalle.
Jos kotelo ei ole mitoitettu raudalle pitää tietenkin tehdä kompromisseja sen mukaan mitä koneeltaan haluaa. Ilmeisesti sinun kohdallasi kotelo on niin pieni, että 210 - 270 wattia mallista/kelloista riippuen kuluttava näyttis puskee liikaa lämpöä sen kokoisilla jäähyillä mitä koppaan mahtuu. Se GPU:n lämpötila on kuitenkin käytännössä täysin irrelevantti yksityiskohta, käytännössä se puskee lämpöä ihan sen saman määrän oli se 60C tai 90C.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 760
Mulla nyt pari kertaa tullu musta ruutu pelatessa .. pääsin pois silleen että sammutin näytön ja kaikki rojut lens toiseen näyttöön. Sitte näyttö takas päälle niin homma toimi. Ihmeellinen ongelma tuokin.
 
Liittynyt
05.04.2017
Viestejä
45
Jos kotelo ei ole mitoitettu raudalle pitää tietenkin tehdä kompromisseja sen mukaan mitä koneeltaan haluaa. Ilmeisesti sinun kohdallasi kotelo on niin pieni, että 210 - 270 wattia mallista/kelloista riippuen kuluttava näyttis puskee liikaa lämpöä sen kokoisilla jäähyillä mitä koppaan mahtuu. Se GPU:n lämpötila on kuitenkin käytännössä täysin irrelevantti yksityiskohta, käytännössä se puskee lämpöä ihan sen saman määrän oli se 60C tai 90C.
Karkeasti teho on lämpötilan suhteen vakio, mutta odotettu käyttöikä on lämpötilariippuvainen. Käsittääkseni likmain siten, että noin 10 C lisäys puolijohteen lämpötilaan puolittaa sen käyttöiän (siis 20 C lisäys tiputtaa sen neljäsosaan, jne..). Riippuvuussuhde on kuitenkin olemassa. Tietysti oleellista olisi tietää, kuinka paljon oletettu käyttöikä on tietyssä lämpötilassa, niin olisi helpompi sanoa, onko 30 C lämpötilaerolla merkitystä normikäyttäjiin.
 
Viimeksi muokattu:

Kaotik

Banhammer
Ylläpidon jäsen
Liittynyt
14.10.2016
Viestejä
21 448
Karkeasti teho on lämpötilan suhteen vakio, mutta odotettu käyttöikä on lämpötilariippuvainen. Käsittääksei likmain siten, että noin 10 C lisäys puolijohteen lämpötilaan puolittaa sen käyttöiän (siis 20 C lisäys tiputtaa sen neljäsosaan, jne..). Riippuvuussuhde on kuitenkin olemassa. Tietysti oleellista olisi tietää, kuinka paljon oletettu käyttöikä on tietyssä lämpötilassa, niin olisi helpomi sanoa, onko 30 C lämpötilaerolla merkitystä normikäyttäjiin.
Niin, se on paha sanoa kun eivät kerro kauanko tuollaisen GPU:n pitäisi keskimäärin kestää.
Mutta eiköhän nuo kestä tyypillisesti useita vuosia vaikka käyttö hakkaisi throttlausrajaa vastaan jatkuvasti, aika harvoin noita näytönohjaimia käytöstä kuitenkaan kuolee siihen että GPU vain hajoaa omia aikojaan ellei siellä ole syötetty voimavirtaa hyppykaapeleilla tms extremesettejä
 
Multa on hajonnut ainakin yksi kortti, joka kävi epäilyttävän kuumana (taisi olla HD4870?). Kortti meni juuri rasituksessa. 7900 GT taas hajosi aikoinaan ajanmyötä (ensimmäinen 7900 GT hajosi ensimmäisen vuorokauden aikana, maanantaikappale). Tosin näistä on vaikea sanoa, oliko lopullinen hajoamissyy lämpötila vai jokin muu. Yhden ihmisen on aina hankala tehdä mitään omia johtopäätöksiä, kun kokemusta ei koskaan saa kuin muutamasta yksittäistapauksesta..

Erona ehkä entiseen, että nykyään näytönohjaimet eivät enää kehity yhtä vauhdikkaasti. Ennen ei ollut niin väliä, jos 2-3 vuotta vanha kortti hajosi heti takuun umpeutumisen jälkeen (silloin korteissa oli muutenkin aina ne pölynimurit, jotka halusi vaihtaa äkkiä pois ja takuu saattoi jo mennä siinä). Tuplatehosen sai jo kaupasta suht edulliseen hintaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
944
No mitä oon muitten tuloxia täältä seuraillu niin melko. ..se 2200 on se asetettu kello, ei todellinen tietty ole lähelläkään sitä.
Oletin että kyse olisi nimenomaan tuosta todellisesta eikä "targetista". Harmittavan vähän tällä foorumilla noita 5700XT:n ajoja tuolla testiohjelmat- osiossa; yhtään yli 2200MHz ajoa ainakaan omiin silmiin ei siellä osunu.
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
1 344
Oletin että kyse olisi nimenomaan tuosta todellisesta eikä "targetista". Harmittavan vähän tällä foorumilla noita 5700XT:n ajoja tuolla testiohjelmat- osiossa; yhtään yli 2200MHz ajoa ainakaan omiin silmiin ei siellä osunu.
Oli Requiemilla käyny @2215 MHz kellot 3Dmarkin aikana. 2275 MHz oli ollu 'targetti'. Sivulta 39 löytyy linkki.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Kovia lukemia teillä. Mulla Red Dragon 5700 XT, Fire Strikessä pyörii kellot noin 1750 MHz. Auto undervolt päällä eikä muita säätöjä. Quiet bios käytössä. Hot spot max 93 astetta.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Kokeilin nupit kaakkoon asetuksia Red Dragonissa, eli kellot 2054, voltit 1200 mV ja power limit +50%.
Taajuus nousi noin 1950 MHz, mutta niin nousi melukin! Tuulettimet huusivat noin 2900 rpm:ssä. GPU hotspot max 111 astetta, GPU imaisi miehekkäät 259 wattia max.
Ajelen jatkossa alivoltitettuna pienemmillä taajuuksilla :D
 
Liittynyt
15.08.2019
Viestejä
415
Uusilla 20.2.1 ajureilla on ainakin toistaiseksi pysynyt manuaaliset alivoltitukset. Näin käyttäjän silmin vaikuttaa varsin triviaalilta, että kun kone on käynnistynyt, lataa käyttäjän määrittämät asetukset. Ei voi ymmärtää mikä tässä on vaatinut sen että käyttäjä joka bootilla naputtelee samat napit ja aseutkset -> toistettava operaatio mikä on omiian automaatiolle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
115
Uusilla 20.2.1 ajureilla on ainakin toistaiseksi pysynyt manuaaliset alivoltitukset.
Täällä kanssa pysynyt juuri noilla ajureilla. PC:tä en sammuttele oikeastaan koskaan, mutta yhden kaatumisen jälkeen ainakin pysyi custom tuuletinkäyrät ja kellot.
 
Requiem

For You
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 479
Uusilla 20.2.1 ajureilla on ainakin toistaiseksi pysynyt manuaaliset alivoltitukset. Näin käyttäjän silmin vaikuttaa varsin triviaalilta, että kun kone on käynnistynyt, lataa käyttäjän määrittämät asetukset. Ei voi ymmärtää mikä tässä on vaatinut sen että käyttäjä joka bootilla naputtelee samat napit ja aseutkset -> toistettava operaatio mikä on omiian automaatiolle.
Kannattaa tallentaa eri asetukset mitä tarvitsee niin helpompi palauttaa. Minulla ne on kyllä yleensä pysyneet aikaisemmillakin ajureilla jos en ole virtoja joutunut katkaisemaan kellotuskokeilujen takia tai muuten.
Vaikuttaa että liian herkästi tunnistaa epäonnistuneen kellotuksen ja nollaa asetukset.
 
Liittynyt
09.12.2016
Viestejä
1 263
Mulla edelleenki resetoituu reseteissä ja ihan sleepissä käydessäki nuo asetukset, ihan perseestä. Jos tuo hieno sovellus esim. päättää kaatua ihan muuten vaan, niin sitteki resetoituu. Ja nyt ei puhuta siis ajurien kaatumisesta liian pienien alivolttien takia.
 
Starglazer

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 092
Mulla edelleenki resetoituu reseteissä ja ihan sleepissä käydessäki nuo asetukset, ihan perseestä. Jos tuo hieno sovellus esim. päättää kaatua ihan muuten vaan, niin sitteki resetoituu. Ja nyt ei puhuta siis ajurien kaatumisesta liian pienien alivolttien takia.
Sama täällä. Jotenkin uskomatonta ettei tuota saada toimimaan? Tuon vuoksi vaihdoin auto undervoltille, ei noita joka kerran jaksa käydä säätämässä.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
462
Kortillani (Red dragon 5700 xt) on esiintynyt ongelmaa, että pelatessa ajoittain ruutu vetää mustaksi. Nyt havahduin, että ei ole muutamaan päivään enää näin käynyt.

Poistin DDU:lla vanhat ajurit ja asensin (silloin) tuoreimmat Adrenalin 2020 Edition 20.1.3. Ruksin lisäksi tuolta softasta pois käytöstä kaikki lisäkilkkeet overlayt, videotallennukset, terävöinnit jne.
Tiedä sitten mikä noista stepeistä sen ongelman ratkaisi, mutta nyt olen korttiin tyytyväinen. Ajuriversiotakaan ei varmaan uskalla ihan heti päivittää, kun vihdoin kaikki tuntuisi toimivan ok.
 
Liittynyt
17.04.2017
Viestejä
439
Ruksin lisäksi tuolta softasta pois käytöstä kaikki lisäkilkkeet overlayt, videotallennukset, terävöinnit jne.
Onhan tuo nyt kuitenkin aikamoista ripulia, jos et tohdi kortin ominaisuuksia käyttää kaatumisen pelossa, vaan kaikki ruksattava varuulta pois.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 337
Viestejä
4 157 713
Jäsenet
70 409
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom