Milloin nuo oli tilattu?Verottajalta tuli selvityspyynnöt 4 tilaukseen alksilta joihin laitoin vaan kuvankaappauksen ja quoten emailista missä suositeltiin käyttämään fransberggiä eli mätkyjä tulee jotain 200e luultavasti
¯\_(ツ)_/¯
Ainakin Norrlog ja Pakettipojat toimittaa Netpriksen tilauksia. Hieman on kalliimat toimitushinnat heillä kuin Shippiillä. Itselle tullut perille ilman kömmähdyksiä - Shippiin kautta tilattuja paketteja on tulli pysäyttänyt ja tämähän sitten viivästyttää kuljetusta viikoilla. Kuitenkin tulevat perille aikanaan. Verottaja ei ole lähettänyt mitään jälkikäteen.Onko kukaan tilannut Netprisiltä tai Discandoolta käyttäen muuta kuljetusyhtiötä kuin Shippii ja jos on, kuinka paremmin tulleet perille?
Joulukuussa jäi tulliin, sain sen tammikuun lopuilla ja tuli kolmesta ei tulliin jääneestä tilauksesta samalla verotuspäätökset.Milloin nuo oli tilattu?
Ite edelleen odottelen verolappuja marras-joulukuun tilauksesta, kun silloin tulli oli avannut paketin.
Voisitko vähän tarkentaa? Oliko nuo samassa tilauksessa olleita eri paketteja vai kokonaan eri tilauksia? Samasta kaupasta vai eri kaupoista? Sama vai eri kuljetusyhtiö?Joulukuussa jäi tulliin, sain sen tammikuun lopuilla ja tuli kolmesta ei tulliin jääneestä tilauksesta samalla verotuspäätökset.
MV, paljon sulla oli tossa tilauksessa ja mitä? Mitä jos noihin selvityspyyntöihin ei vastaile eikä ole mitään maileja tallessa jne?Verottajalta tuli selvityspyynnöt 4 tilaukseen alksilta joihin laitoin vaan kuvankaappauksen ja quoten emailista missä suositeltiin käyttämään fransberggiä eli mätkyjä tulee jotain 200e luultavasti
¯\_(ツ)_/¯
Had superalko.lv raised the price of a liter of smirnoff. A little under 20e a liter. More than 5e increased at the beginning of the year.
Can you find sminoff anywhere in the Baltics for a normal price of less than 15e a liter?
Joku muukin oli jättänyt laittamatta ja hyvin tuli silti perille. Taisivat myyjältä saada tiedot ja sehän katsotaan myös kuljetukseen osallistumiseksi ja etämyynniksi.Te joilla on jäänyt shippiin lähetykset matkalle, kysykääpä Louisilta. Hän mielellään laittelee sähköpostia ja vastaileekin.
Kovasti olisi kuittia vailla tilaamistani tuotteista mutta enpä taida laittaa kuin Manulle illallista.
llk@shippii.com
"Hello!
I am Louise from Shippii and I am coordinating the transport for your order from SuperAlko.
To do this we need your invoice from SuperAlko as a PDF file as we need it to clear your order from customs.
Thank you in advance and have a great day!"
kokonaan eri tilauksia kaikki alks/fransberg kombo en tiedä miten sisällöt saivat ei tulliin jääneistä.Voisitko vähän tarkentaa? Oliko nuo samassa tilauksessa olleita eri paketteja vai kokonaan eri tilauksia? Samasta kaupasta vai eri kaupoista? Sama vai eri kuljetusyhtiö?
Kivijalkamyymälää hakusessa.![]()
Smirnoff No.21 Vodka Ten Times Filtered 37.5% 1 l Alkoholin tilaaminen verkosta
Alks.fi Saksan rajakaupasta löydät suomalaisten suosikkijuomat edulliseen hintaan. Tilaa alkoholia Saksasta kotiin juhliin tai omaan käyttöönalks.fi
Kärkkäiseltä halvemmallaKappas ja kummaa, netpris laittanut tölkkimurskaimen myyntiin. Voisi kyllä olla kaupanpäällinen vaikka 100e tilauksiin.![]()
kokonaan eri tilauksia kaikki alks/fransberg kombo en tiedä miten sisällöt saivat ei tulliin jääneistä.Welmari sanoi:
Voisitko vähän tarkentaa? Oliko nuo samassa tilauksessa olleita eri paketteja vai kokonaan eri tilauksia? Samasta kaupasta vai eri kaupoista? Sama vai eri kuljetusyhtiö?
Mitä ihmettä!?! Kuinka tuo on mahdollista?Joulukuussa jäi tulliin, sain sen tammikuun lopuilla ja tuli kolmesta ei tulliin jääneestä tilauksesta samalla verotuspäätökset.
Jos tämä pitää paikkansa niin näen ainoana vaihtoehtona myyjäliikkeen luovuttaneen valvovalle viranomaiselle tietokantaansa.Joulukuussa jäi tulliin, sain sen tammikuun lopuilla ja tuli kolmesta ei tulliin jääneestä tilauksesta samalla verotuspäätökset.
Tämä tai vastaava on kyllä jokaisen tuontimietoja nauttivan "autotalli/miesluola" juopon pakkohankinta.Kärkkäiseltä halvemmalla

EH tölkin puristin | Karkkainen.com verkkokauppa
Erinomainen kierrättäjän apuväline. Tölkinpuristimella saat litistettyä pantittomat tölkit ja näin säästät tilaa metallinkeräysastiassasi. Erinomainen myös lahjaideana tupaantuliasiin tai vaikka mökille.

Mitat 10*8*31,5 cm

Ett utmärkt återvinningshjälpmedel. Med en burkpress...www.karkkainen.com
Tai sitten ovat pyytäneet ostajan muistakin tilauksista tiedot. Tuskin koko asiakaskunnasta..Jos tämä pitää paikkansa niin näen ainoana vaihtoehtona myyjäliikkeen luovuttaneen valvovalle viranomaiselle tietokantaansa.
Muttakun se ei riitä. Tullin pitää todeta ostokset ja se onnistuu vain avaamalla paketit.Tai sitten ovat pyytäneet ostajan muistakin tilauksista tiedot. Tuskin koko asiakaskunnasta..
Ei pidä.Muttakun se ei riitä. Tullin pitää todeta ostokset ja se onnistuu vain avaamalla paketit.
Kuinka tulli sitten todistaa että paketissa on rahtikirjassa mainitut tuotteet?Ei pidä.
Turhakkeelta tuntuu, kun polkaisemalla (kerran tölkin keskelle että taittuu ja sitten molempiin päätyihin) tölkit litistyy ilmaiseksi ja mitättömällä vaivalla.Tämä tai vastaava on kyllä jokaisen tuontimietoja nauttivan "autotalli/miesluola" juopon pakkohankinta.
Tee se itse- henkisille löytyy myös tubesta paljon variaatioita.
pikkuisen sivuilta sormilla puristaa ja pystyssä päälle polkaisee niin menee laakista matalaksi.Turhakkeelta tuntuu, kun polkaisemalla (kerran tölkin keskelle että taittuu ja sitten molempiin päätyihin) tölkit litistyy ilmaiseksi ja mitättömällä vaivalla.
Ilmeisesti tölkkien kulutus on aika pientä ja etä ole koskaan tommosta puristinta käyttänyt? Ton kun hommaa niin ei ole luolamiestyyliseen polkemiseen enää paluuta.Turhakkeelta tuntuu, kun polkaisemalla (kerran tölkin keskelle että taittuu ja sitten molempiin päätyihin) tölkit litistyy ilmaiseksi ja mitättömällä vaivalla.
Se selvitetään aikanaan rikostutkinnassa jos riitautat.Kuinka tulli sitten todistaa että paketissa on rahtikirjassa mainitut tuotteet?
En ole asiantuntija, mutta ei kai näissä sentään rikokseen syyllistytä?Se selvitetään aikanaan rikostutkinnassa jos riitautat.
Joo se selvitetään. Kerro mikä rikos tässä tapahtuu.Se selvitetään aikanaan rikostutkinnassa jos riitautat.
Pakko myöntää, että aika pientä on kulutus.Ilmeisesti tölkkien kulutus on aika pientä ja etä ole koskaan tommosta puristinta käyttänyt? Ton kun hommaa niin ei ole luolamiestyyliseen polkemiseen enää paluuta.
Joo turhalta se tuntuukin jos tölkkejä tulee yksi silloin toinen tällöin mutta jos ottaa aina urakakseen sen 20-40 tölkkiä kerralla niin alkaa polkeminen nopeasti vituttamaan.Pakko myöntää, että aika pientä on kulutus.
Enkä toki epäile, että jos se puristin on tullut hankittua niin sitä sitten käyttää. Mutta tuntuu vain turhalta ostokselta minusta.
Älä heitä roskiin vaan vie metallinkeräykseen. Ja nuo tölkit ovat sen verran ohkaisia, että minä ainakin puristan ne käsin litteäksi.Laitat tölkin maahan, teet lommon, polkaset, noukit tölkin ja heität roskiin. Tossa ajassa puristimella on puristettu 3 tölkkiä mukavasti seisoma-asennossa vain käsiä liikuttamalla.
No roskilla tarkoitin tietenkin metallinkeräystä mutta se ei edeellen ole se pointti.Älä heitä roskiin vaan vie metallinkeräykseen. Ja nuo tölkit ovat sen verran ohkaisia, että minä ainakin puristan ne käsin litteäksi.
Varoo vaan rikkomasta käsiään esim. hanskat kädessä käy homma turvallisemmin.
Ok.Saapi alks ja alkostar pitää toistaiseksi juomansa.
Älä semmosta kuraa juo. Tallinnasta parempaa ja alla mainitsemasi hinnan: Moskovskaya Osobaya Vodka | AlcostoreKivijalkamyymälää hakusessa.
Eikö käsin saisi kätevämmin lyttyynKärkkäiseltä halvemmalla

EH tölkin puristin | Karkkainen.com verkkokauppa
Erinomainen kierrättäjän apuväline. Tölkinpuristimella saat litistettyä pantittomat tölkit ja näin säästät tilaa metallinkeräysastiassasi. Erinomainen myös lahjaideana tupaantuliasiin tai vaikka mökille.

Mitat 10*8*31,5 cm

Ett utmärkt återvinningshjälpmedel. Med en burkpress...www.karkkainen.com
pikkuisen sivuilta sormilla puristaa ja pystyssä päälle polkaisee niin menee laakista matalaksi.
Laitat tölkin maahan, teet lommon, polkaset, noukit tölkin ja heität roskiin. Tossa ajassa puristimella on puristettu 3 tölkkiä mukavasti seisoma-asennossa vain käsiä liikuttamalla.
Pakko myöntää, että aika pientä on kulutus.
Enkä toki epäile, että jos se puristin on tullut hankittua niin sitä sitten käyttää. Mutta tuntuu vain turhalta ostokselta minusta.
Älä heitä roskiin vaan vie metallinkeräykseen. Ja nuo tölkit ovat sen verran ohkaisia, että minä ainakin puristan ne käsin litteäksi.
Varoo vaan rikkomasta käsiään esim. hanskat kädessä käy homma turvallisemmin.
Eiköhän tämä tölkkienlyttäyskeskutelu riitä, menee aika pahasti ohi ketjun aiheesta.Eikö käsin saisi kätevämmin lyttyynKiertää tölkin ensin kevyesti, että alumiini alkaa taipumaan sopivasti kierteelle ja sitten lyttää käsin lyttyyn. Näin menee helposti kasaan.
Toki jos noita toista sataa pitää lytätä yhden illan jälkeen, niin ehkä sitten siinä tapauksessa![]()
Ihan vain tuohon tölkkikeskusteluun liittyen, eikö ne virolaiset pantittomat tölkitkin ole sama viedä sinne pullonkeräysautomaattiin muiden tölkkien/pullojen joukossa...?
Näin minä ainakin teen. Kivennäisvesiä ja kolaa tulee ostettua niin usein että sama viedä nuo Viron tölkit sinne kierrätykseen samalla.
Ei ainakaan omassa taloudessa niin paljoa noita pantittomia tölkkejä tule että pitäisi erikseen rutata kun voi vain palauttaa paria muovikassillista palautusautomaattiin.
Vai kuinka paljon ammaattilaiset täällä tilaa keskaria ulkomailta?
Ja omaksi puolustuksekseni ylläpitoa ja moderaattoreita kohtaan, tämä on empiirista tutkimusta ja statistiikkaa näin yleisesti liittyen alkoholin tilaamiseen ulkomailta PANTITTOMANA.
Koska panttihan kannattaa aina laskea mukaan tilauksiin.
Alumiinin kilohinta huitelee siinä euron paikkeilla, niin aika paljon saa juoda että edes Euron saa itselle.
Kierrättäkää hyvät ihmiset, samalla hoituu kauppareissulla.
Voi, mutta niitä kertyy niin helvetillinen määrä että ei jaksa automaattiin paluattaa.Ihan vain tuohon tölkkikeskusteluun liittyen, eikö ne virolaiset pantittomat tölkitkin ole sama viedä sinne pullonkeräysautomaattiin muiden tölkkien/pullojen joukossa...?
Näin minä ainakin teen. Kivennäisvesiä ja kolaa tulee ostettua niin usein että sama viedä nuo Viron tölkit sinne kierrätykseen samalla.
Sulla ei tule, monella muulla tulee. Kyllä tommonen 3x24 tölkkiä settikin alkaa vituttamaan ruttailla käsin.Ei ainakaan omassa taloudessa niin paljoa noita pantittomia tölkkejä tule että pitäisi erikseen rutata kun voi vain palauttaa paria muovikassillista palautusautomaattiin.
Vai kuinka paljon ammaattilaiset täällä tilaa keskaria ulkomailta?
Okei, my mistake.Voi, mutta niitä kertyy niin helvetillinen määrä että ei jaksa automaattiin paluattaa.
Sulla ei tule, monella muulla tulee. Kyllä tommonen 3x24 tölkkiä settikin alkaa vituttamaan ruttailla käsin.
Suma summarum: käytöstähän se on kiinni. Joku juo kolme tölkkiä pantitonta vuodessa niin kyllä sen vielä ryttää tai vie automaattiin, mutta jos noita tölkkejä kertyy vaikka 3x24 per kuukausi niin kyllä se kauppaa ronttaaminen alkaa aika nopeesti vituttaa kun saa vartin syöttää tölkkejä masiinaan saadakseen 0e. helpompi käyttää 5min ja ruttaa tölkit masiinalla ja viedä metallinkeräykseen, saman paikkaan ne alumiinit sieltäkin menee.
Vähän sama kun motkottais että ketä joku bensan hinta kiinnostaa kun käy töissä junalla ja autoa ei käytä kun silloin tällöin ja sunnuntaisin kirkkoreissuilla.
Tölkkikeskustelu osaltani loppukoon tähän.
Amatööri.Okei, my mistake.
Omassa taloudessa kun niitä tölkkejä (pantillisia ja pantittomia) kertyy ehkä yhteensä se pari-kolmekymmentä max kuukaudessa, niin sama palauttaa nuo automaattiin kaikki.
Liittyy keskusteluun, tulee suosittua väkeviä henk.koht. enemmän kuin olutta.Amatööri.
Toki merkittävä tekijä on myös se kuinka usein niitä jaksaa ryttäillä. Itelle tuppaa niitä kertymään läjä ennenkuin jaksaa niiden eteen tehdä mitäänAuto muutenkin täynnä pantillisia.
Tölkkikeskustelu loppuu NYT!
Noh, lyhyesti.Joo se selvitetään. Kerro mikä rikos tässä tapahtuu.
Muutama muovikassillinen ?Ihan vain tuohon tölkkikeskusteluun liittyen, eikö ne virolaiset pantittomat tölkitkin ole sama viedä sinne pullonkeräysautomaattiin muiden tölkkien/pullojen joukossa...?
Näin minä ainakin teen. Kivennäisvesiä ja kolaa tulee ostettua niin usein että sama viedä nuo Viron tölkit sinne kierrätykseen samalla.
Ei ainakaan omassa taloudessa niin paljoa noita pantittomia tölkkejä tule että pitäisi erikseen rutata kun voi vain palauttaa paria muovikassillista palautusautomaattiin.
Vai kuinka paljon ammaattilaiset täällä tilaa keskaria ulkomailta?
Ja omaksi puolustuksekseni ylläpitoa ja moderaattoreita kohtaan, tämä on empiirista tutkimusta ja statistiikkaa näin yleisesti liittyen alkoholin tilaamiseen ulkomailta PANTITTOMANA.
Koska panttihan kannattaa aina laskea mukaan tilauksiin.
Alumiinin kilohinta huitelee siinä euron paikkeilla, niin aika paljon saa juoda että edes Euron saa itselle.
Kierrättäkää hyvät ihmiset, samalla hoituu kauppareissulla.
Moi, mites sulle kävi tuon asian kanssa? Vai onko tullu vielä selvyyttä asiaan?Olin tulliinkin em aiheesta yhteydessä. Aspan kanssa käytiin tämä samainen asia lävitse. Hänkin oli sitä mieltä, että mikäli linkki tulee, myyjäliike on vastuussa. Sanoi kuitenkin ettei tullilla ole mitään valtaa verotuspäätöksiin ja että verottaja voi etsiä pienenkin porsaanreiän, jotta saadaan rahat suomeen. Saas nähdä. Lopputulos kertoo vain sen, onko enää yhtään luottamista verottajan julkisiin ohjeisiin etämyyntiin liittyen.
Juu, eikä sielläkään myyty kuin kotimaista keppanaaJoskus muinoin oli myös keskari myynnissä ainoastaan Alkosssa.