Itselle jäi myös ristiriitaiset fiilikset. Grafiikat ovat upeat, maailma on tarkkaan mallinnettu, soundtrackin biisejä tuli luukutettua Spotifystakin ja Suomi-viittaukset ovat loistavia. Sagan osuudesta pidin ja muutenkin pelimaailmassa oli Stephen Kingin tyylisen pikkukaupungin tunnelmaa. Alun murhatutkimus ja hylätty kauppa metsässä oli huikean hyytävää. Jännäkakka oli monissa muissakin paikoissa housussa.
Mindplace ja vihjeiden avulla päättely ei ollut yhtään oma lemppari. En myöskään hirveästi nauttinut Alan Wakella tarinan rakentamisesta ja puzzlet suorastaan tympivät välillä. Lisäksi peli pyöri ehkä turhan paljon samoissa paikoissa ja olisi kaivannut uusia alueita. Etenkin hotelliin palaaminen turhautti ja se oli kaikista huonoin alue omasta mielestäni. Ylipäätään loppua kohti alkoi tulla ähky ja kaipasi joko jotain täysin uutta tai sitten vain lopun pelille. Tässä on varmaan syynä se, että pelasin heti alkuun Sagan osuuden kokonaan ja sitten vaihdoin Alaniin.
Taisteluhan tässä on kankeaa. Aika lopussa pudotin suosiolla vaikeusastetta ja räiskin vain menemään. Jopa medkittien käyttö kesken taistelun on niin hidasta ja vaikeaa. Tuo tosin oli odotettavissakin.
Pelissä siis on paljon hyvää, mutta myös monia turhauttavia asioita. Kouluarvosanaksi antaisin ehkä 8+. Tykkäsin enemmän alkuperäisestä Alan Wakesta, joka oli nopeatempoisempi ja lineaarisempi. Tähän kakkoseen ostin vielä Season Passin, mutta DLC:t eivät toistaiseksi nappaa. Ilmeisesti pyörivät vielä pitkälti peruspelin alueilla, eivätkä tuo siinä mielessä uutta. Ehkä lykkään niitä, kunnes hankin uuden näyttiksen ja saan säteenseurannan kunnolla päälle.