En nyt tiedä mistään mitään tarkemmin että miksi, mutta onhan tuo B7 myös 4G-puolelta harvinainen.
En kyllä sanoisi näin. B7 on hyvin yleinen erityisesti kaupungeissa.
Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
En nyt tiedä mistään mitään tarkemmin että miksi, mutta onhan tuo B7 myös 4G-puolelta harvinainen.
Täällä Oulussa ei kyllä tuon cell mapperin mukaan kovin useassa tolpassa ole ainakaan SYV:llä.En kyllä sanoisi näin. B7 on hyvin yleinen erityisesti kaupungeissa.
Täällä Oulussa ei kyllä tuon cell mapperin mukaan kovin useassa tolpassa ole ainakaan SYV:llä.
Niin paitsi noilla isoilla asuinalueilla Kaakkurin ympäristössä, Oulujoen ja Kajaanintien varrella on jääneet lähes kokonaan ilman.Kyllä minusta aika hyvin on laitettu SYVissä B7 Oulussa, toki SYVillä on muutenkin niin paljon taajuuskapaa, että B7:n merkitys hieman pienempi kuin ei SYV-alueilla ja Elisalla.
![]()
Niin paitsi noilla isoilla asuinalueilla Kaakkurin ympäristössä, Oulujoen ja Kajaanintien varrella on jääneet lähes kokonaan ilman.
Joo, Huawein aikainen kuormitustaso ja ennusteet kuormien kasvusta epäilemättä B7 kriteerejä. Sitten myös lopulta raha-asia niin kuin n78 myös. SYV pystyy muilla taajuuskaistoilla kompensoimaan B7 puutetta ja kun johonkin kustannuksille täyttyy välillä rajaakin asettaa niin voi tulla mieleen, että jätetään B7 pois. Kuitenkin päätelaite CA-kombo monipuolisuuden näkökulmasta B7-läsnäolo on ollut tae siitä, että parhaat kombot saadaan käyttöön. Urbaanilla alueella toimiessani aina kun huomaan B7 puuttuvan, se harmittaa.Noh perustukarissakin on 4G kapaa vähintään 110 MHz (B1 40 MHz, B3 40 MHz, B20 20 MHz, B28 10 MHz) ja lisäksi n78 on 100-200 MHz ja 700 MHz n28 10 MHz, joten ei tuolla nyt lähtökohtaisesti pitäisi olla kapasta pulaa. Isompi ongelma on miten Nokia saa tuon kapasiteetin hyödynnettyä käyttäjille tehokkaasti. @TJ74 osaa ehkä sitten kommentoida millä logiikalla B7 radioita on tiputeltu, mutta varmasti lähtökohta on ollut Huawein aikainen kuormitustaso ja projektointi lähivuosiin liikenteen kasvun osalta. Tai näin ainakin toivon...
Tulevaisuudessa myös 40 MHz n7 on mielenkiintoinen SYVin osalta.
Noh perustukarissakin on 4G kapaa vähintään 110 MHz (B1 40 MHz, B3 40 MHz, B20 20 MHz, B28 10 MHz) ja lisäksi n78 on 100-200 MHz ja 700 MHz n28 10 MHz, joten ei tuolla nyt lähtökohtaisesti pitäisi olla kapasta pulaa. Isompi ongelma on miten Nokia saa tuon kapasiteetin hyödynnettyä käyttäjille tehokkaasti. @TJ74 osaa ehkä sitten kommentoida millä logiikalla B7 radioita on tiputeltu, mutta varmasti lähtökohta on ollut Huawein aikainen kuormitustaso ja projektointi lähivuosiin liikenteen kasvun osalta. Tai näin ainakin toivon...
Tulevaisuudessa myös 40 MHz n7 on mielenkiintoinen SYVin osalta.
Harmillista tässä on vaan se, yhdellä kantoaallolla voi olla speksin puitteissa se 20MHz kaistanleveys, jolloin joudutaan menemään CA-juttuihin. Ja CA:n toiminta on edelleen mitä on, kuten on todettu useammassa kohdassa.
5G puolellahan olisi kaiketi N2 ja N3 tarjolla yhtenäisellä jopa 60MHz kaistanleveydellä, mutta nämä on ilmeisesti kokonaan ulottumattomissa Suomessa? Näillä kun olisi SYV uudistus saatu tehtyä 4G raudan lisäämisen sijaan, olisi tullut ihan oikeasti verkkoon potkua kerralla. Ja saatu ihmiset "ohjattua" 5G:n puolelle. B20 olisi kätevästi jäänyt palvelemaan 4G legacya.
Näinhän se menee 4G-puolella, mutta toisaalta CA:t toimii pääsääntöisesti kyllä hyvin ja tekniikka ollut käytössä jo kymmenisen vuotta ja on kypsää tekniikkaa.
n2 on jenkkitaajuus eikä käytössä Euroopassa ollenkaan. n3 (n siis viittaa 5G:hen) eli 1800 MHz kapaa löytyy sen karvan vajaa 50 MHz (DNA+Telia), mutta todennäköisesti B3 ja B20 ovat viimeiset taajuudet, jotka siirtyvät kokonaan 5G-käyttöön. n1 2100 MHz ongelma on että Nokian nykyinen tukiasemasofta ei taida tukea 40 MHz kaistanleveyttä, joten esim. Itä-Suomessa ajetaan vain n1 20 MHz ja B1 20 MHz, joka sekin on hassua. Noh saadaan toki aito 5G-logo luuriin...
Tuota "4G-rautaa" ei siinä mielessä enää ole, että kaikki uudet SYVin radiot tukevat kyllä 4G:tä ja 5G:tä ja muutos tehdään etänä ohjelmallisesti generaatioiden välillä lennossa.
Tästä voi muikkarina katsoa paljonko kapaa on suomalaisilla operaattoreilla eri taajuksilla: MobileSpectrum
Harmillista tässä on vaan se, yhdellä kantoaallolla voi olla speksin puitteissa se 20MHz kaistanleveys, jolloin joudutaan menemään CA-juttuihin. Ja CA:n toiminta on edelleen mitä on, kuten on todettu useammassa kohdassa.
Vaikea ymmärtää mitä liikkunut speksaajien päässä joskus vajaa 20 vuotta sitten kun tuollaisen rajan pistäneet ja miksei tuota myöhemminkään ole päivitetty kantoaallon osalta.
Mukavat kyydit tarjoaisi jo se yhden 4G taajuuden yhden operaattorin tukiasema jossain kun olisi vaikka max. 60-80 MHz speksattu se yksi kantoaalto. Toimisi varmaan harvaan asutuilla seuduilla useamman operaattorin maassa kun se ensin verkon peiton syrjäiselle alueelle rakentava saisi koko taajuuden ja siitä sitten pitäisi kaventaa jos kilpailija tekee oman verkon alueelle.
Onneksi 5G verkossa ongelma on tuon osalta ilmeisesti korjattu.
En nyt äkkiseltän löytänyt tietoa. Mikä DNA:n SA verkon tilanne on? Tarjotaanko vielä asiakkaille?
![]()
Kaikki DNA:n 5G-tukiasemat on nyt liitetty itsenäiseen 5G-ydinverkkoon
Asiakkaille itsenäisen verkon palveluiden käyttöönotto tulee mahdolliseksi vaiheittain vuoden 2022 aikana.www.puhelinvertailu.com
En nyt äkkiseltän löytänyt tietoa. Mikä DNA:n SA verkon tilanne on? Tarjotaanko vielä asiakkaille?
Mikähän on Elisan 100M 4G-yhteyden todellinen download maksimi? Eiks noi yleensä oo vähän enemmän mitä ilmoitetaan?
Max 150M olen saanut 100M 4G Elisan sopparilla.Mikähän on Elisan 100M 4G-yhteyden todellinen download maksimi? Eiks noi yleensä oo vähän enemmän mitä ilmoitetaan?
@SpiidWulf Ei Elisalla ole koskaan ollu 150Mbit/s liittymiä, mutta ite saanut max 150/50Mbit/s lukemia 100M elisan 4G-liittymällä
@SpiidWulf Ei Elisalla ole koskaan ollu 150Mbit/s liittymiä, mutta ite saanut max 150/50Mbit/s lukemia 100M elisan 4G-liittymällä


Jos teette etätyötä lienee jommalla kummalla oma yritys tai jos teette jonkun yrityksen palveluksessa töitä niin kierrättämään lasku sitä kautta jos ei työnantaja suostu maksamaan liittymän hintaa.Onko kukaan onnistunut yksityishenkilönä hankkimaan 5g businessliittymää? Pitäs haalia kuitua odotellessa ylimenokaudeksi liittymä ja noissa yritysliittymissä näyttäs olevan uppikaistaa paremmin. Nykynen Telian liittymä loikkaa upit jonnekin 80 megan nurkille ennen kuin leikkuri iskee, joten tossa vois olla potentiaalia.
Kaks etätyöntekijää ja kummallakin välillä tarve siirrellä isohkoja tiedostoja, niin tolle olis tarvetta.
Kumpikin palkkatyössä, muutenhan tää ei olisi edes ongelma. Kummallakin monikansallinen konserni ja vaimolla ei oo edes hr-jengiä Suomessa. Vähän kankeita organisaatioita tekeen henkilökohtaisia virityksiä. Helpommalla luo jossakin Ukko tms y-tunnuksen ja käyttää sitä. Tai ostaa sen mitä kaupasta saaJos teette etätyötä lienee jommalla kummalla oma yritys tai jos teette jonkun yrityksen palveluksessa töitä niin kierrättämään lasku sitä kautta jos ei työnantaja suostu maksamaan liittymän hintaa.
Sorry, kirjoittelin muutenkin näköjään omiani, teksti lähti ennenkuin ajatus liikenteeseen.Kumpikin palkkatyössä, muutenhan tää ei olisi edes ongelma. Kummallakin monikansallinen konserni ja vaimolla ei oo edes hr-jengiä Suomessa. Vähän kankeita organisaatioita tekeen henkilökohtaisia virityksiä. Helpommalla luo jossakin Ukko tms y-tunnuksen ja käyttää sitä. Tai ostaa sen mitä kaupasta saa
Tarttee vähän jatkojalostaa, kun toimitusosoite tulee väkisin YTJ`tä. Mutta pitääpä kysyä sukulaismieheltä jos sais ”lainata” firman y-tunnusta. Pistää vain laskun tuleen mulle sähköpostiin ja varottaa ettei toimiston väki nakkaa roskiin kun simmi tulee postissa.Itse olen käyttänyt työnantajan yritystietoja
Jos DNA:n masto löytyy niin ihan tavallinen Moin liittymä on 100mbps nimellinen uppi ja todellinen leikkuri kai joku 120.Onko kukaan onnistunut yksityishenkilönä hankkimaan 5g businessliittymää? Pitäs haalia kuitua odotellessa ylimenokaudeksi liittymä ja noissa yritysliittymissä näyttäs olevan uppikaistaa paremmin. Nykynen Telian liittymä loikkaa upit jonnekin 80 megan nurkille ennen kuin leikkuri iskee, joten tossa vois olla potentiaalia.
Kaks etätyöntekijää ja kummallakin välillä tarve siirrellä isohkoja tiedostoja, niin tolle olis tarvetta.
Joo, yhteisverkon alueella. Nyt kun kaikki sinänsä toimii Telian kanssa, niin mielellään vain minimoisi muuttujia. Mutta kokeilu nyt ei ihmeitä maksa.Jos DNA:n masto löytyy niin ihan tavallinen Moin liittymä on 100mbps nimellinen uppi ja todellinen leikkuri kai joku 120.
Tuon ihan kätevää Yhteisverkon alueella kun voi rauhassa kokeilla toimiiko 5G. Modeemin CA rajoituksista ja lähimastojen tuesta riippuen se 5G voi myös hidastaa. Kauempaa tuleva 5G varaa kuitenkin CA:ta modeemista niin se vie mahdollisesti paremmin toimivan lähimaston kanavan. Sen kun sitten napsii 5G:n pois päältä ja kappas saat 4G:n sitten edukkaammin automatic. Samoin maaseudun kesäruuhkassa sama, blokkaa ruuhkaiset taajuudet pois ja maksaa vain siitä mitä käyttää.Joo, yhteisverkon alueella. Nyt kun kaikki sinänsä toimii Telian kanssa, niin mielellään vain minimoisi muuttujia. Mutta kokeilu nyt ei ihmeitä maksa.
Moin erillinen 5G käyttömaksu 5G-liittymässä on vähän outo, mutta eipä se nyt lopputulokseen vaikuta.
Elisalla yritysasiakkaiden NettiLite 5G liittymässä näköjään rajoittamaton uppikaista. Yli sadan megan menee usein, kun kuluttajaliittymillä oli 50 megaa maksimi.
Jaa, mulle myydyssä liittymässä oli 1000/50. Mutta se ei ollutkaan noita Netti Kotiin liittymä vaan Mobiililaajakaista 5G. On kyllä taas aika elisamaista perseilyä, että sama liittymä samalla hinnalla. Mutta eri nopeudet.Väärin, nykyään kuluttajatason Elisa Rajaton 5G 600M, niin tässähän on 600/100Mbit/s profiili ja täähän menee jopa 700/98Mbit/s lukemiin.
Katselin Elisan saatavuushaulla yhtä osoitetta, niin on saatavilla kuluttajaliittymään 100Mbit/s uppia. Siis kahteen eri osoitteeseen eri paikkakunnilla
![]()
![]()
Ei tässä ole mitään per*eilyä, kyseessä on eri tuote ja eri spekseillä.Jaa, mulle myydyssä liittymässä oli 1000/50. Mutta se ei ollutkaan noita Netti Kotiin liittymä vaan Mobiililaajakaista 5G. On kyllä taas aika elisamaista perseilyä, että sama liittymä samalla hinnalla. Mutta eri nopeudet.
Juuri näin.Ei tässä ole mitään per*eilyä, kyseessä on eri tuote ja eri spekseillä.
Kotinetti eli kiinteällä ulkomokkulalla, jolloin voidaan luvata korkeammat upload nopeudet vs. mobiililaajakaista, jossa on pelkkä SIM-kortti. Sama juttu kaikilla operaattoreilla.
Millaisia latensseja olette saaneet pelkällä n28 (5G-700Mhz) tai 4G + n28 kombolla?
Kyllä se aikamoista perseilyä on, kun kotona on parempi modeemi kuin mitä elisalta saa, mutta en saa ostaa tätä liittymää vaikka kuinka yritin painostaa asiakaspalvelijaa, ellen hanki niiden huonompaa modeemia ja käytä sitäEi tässä ole mitään per*eilyä, kyseessä on eri tuote ja eri spekseillä.
Kotinetti eli kiinteällä ulkomokkulalla, jolloin voidaan luvata korkeammat upload nopeudet vs. mobiililaajakaista, jossa on pelkkä SIM-kortti. Sama juttu kaikilla operaattoreilla.
Kyllä se aikamoista perseilyä on, kun kotona on parempi modeemi kuin mitä elisalta saa, mutta en saa ostaa tätä liittymää vaikka kuinka yritin painostaa asiakaspalvelijaa, ellen hanki niiden huonompaa modeemia ja käytä sitä
Vaikea ymmärtää mitä liikkunut speksaajien päässä joskus vajaa 20 vuotta sitten kun tuollaisen rajan pistäneet ja miksei tuota myöhemminkään ole päivitetty kantoaallon osalta.
Mukavat kyydit tarjoaisi jo se yhden 4G taajuuden yhden operaattorin tukiasema jossain kun olisi vaikka max. 60-80 MHz speksattu se yksi kantoaalto. Toimisi varmaan harvaan asutuilla seuduilla useamman operaattorin maassa kun se ensin verkon peiton syrjäiselle alueelle rakentava saisi koko taajuuden ja siitä sitten pitäisi kaventaa jos kilpailija tekee oman verkon alueelle.
Onneksi 5G verkossa ongelma on tuon osalta ilmeisesti korjattu.
Unohda landella se 5G koska siellä on vain "fake" 5G, eli n28 (700Mhz) joka vain sotkee yhteydet. Suosiolla panosta siihen saatavilla olevan 4G:n parantamiseen niin olet loppupeleissä tyytyväisempi.Nyt on kysymys sarjassaan en jaksa googlata niin kysyn täällä, kuitenki tilannetta korjaa se, että on aika monipuolinen kysymys lähteä googlesta kaivamaan ilman sen syvempää pätevyyttä.
Ollaan mahollisesti ostamassa talo sen verran landelta, ettei sinne mene kaapelia pitkin nettiä. Nykyinen omistaja sanoo, että kyllä tolla mokkulalla teams palaverit ja pelaaminen sujuu, perustan ihan vaan tuohon kommenttiin oletukseni, ettei hän taida tietää aiheesta kovin paljoa.
Nykyinen netti on kaapeli n. 10ms ping ja jotain vaihtelevaa paikkeilla 300/100. Tällä tuntuu pärjäävän justiinsa, tärkeintä olisi, ettei kesken asiakaspalaverin netti takkua turhan paljoa.
Kun noita traficomin tai operaattorien karttoja yms. katsoo niin pitäisi ainakin Elisan kautta joku heikko 5G onnistua jomman kumman linnuntietä n.3km päässä olevan tolpan kautta. Epäilen kuuluvuutta, luotettavuutta ja nopeutta.
Mitäs tässä oikein keksis? Talo olis muuten aika täydellinen, mutta ei kiinnostaisi liikkua kotitoimistolta. Millä välinein tuota saisi tehostettua, tarjoaako joku operaattori jotain ns. omaa kaistaa tai muuta vastaavaa? Valokuituhankettakaan ei ole näillä näkymin tuonne tiedossa. Miten saan parhaan netin landelle, joka kuitenkin parin lähiö taajaman tuntumassa?
Jos joku viisas osaa sanoa paremmin, kun tietää sijainnin niin Ruskosta kyse. Tostahan tosiaan ajaa parissakymmenessä minuutissa Turun keskustaan, niin varmaan 5G laajenee kokoajan ym.
Elisalla hieman hassusti kuuluvuuskartalla ei ole varsinaisesti mitään tekemistä kuuluvuuden kanssa vaan:operaattorien karttoja yms. katsoo niin pitäisi ainakin Elisan kautta joku heikko 5G onnistua jomman kumman linnuntietä n.3km päässä olevan tolpan kautta. Epäilen kuuluvuutta, luotettavuutta ja nopeutta.
Sotkee millä tavalla? Tämä nyt ei taas pidä paikkaansa. N28 on vain hyvä lisätaajuus 4G päälle joka tuo helposti luokkaa 50mbps lisää nopeutta ja laskee pingiä.Unohda landella se 5G koska siellä on vain "fake" 5G, eli n28 (700Mhz) joka vain sotkee yhteydet. Suosiolla panosta siihen saatavilla olevan 4G:n parantamiseen niin olet loppupeleissä tyytyväisempi.
Unohda landella se 5G koska siellä on vain "fake" 5G, eli n28 (700Mhz) joka vain sotkee yhteydet. Suosiolla panosta siihen saatavilla olevan 4G:n parantamiseen niin olet loppupeleissä tyytyväisempi.
Liittymäksi pelkkä 4G ISP:ltä jonka mastosta tulee parhaat sinkut sekä kunnollinen 4G modeemi joka osaa kytkeytyä riittävästi taajuuksiin, esim. 3 kpl ja motukka johon saa kiinni 2 lisäantennia, esim. Iskra P-60 niin tulee aika kaukaakin hyvä signaali. Ne ristipolarisaatioon talon katolle ja tulee hyvä.
Hyvä modeemi ei pelkästään ole se jolla on mahdollisimman laaja CA-tuki eli kyky kytkeytyä mahdollisimman moneen taajuuteen, jopa tärkeampi seikka on että jos tarjolla on paljon taajuuksia niin esimerkiksi voi kytkeä yhden taajuuden pois päältä => Voit saada siten enemmän nopeutta (kaistaa) sekä pienemmän latenssin sekä lisää vakautta koska se joku yksittäinen pask... taajuus ei sotke koko datan siirtoa.
Kun luet forumia parikymmentä tuntia parin edellisen vuoden ajalta niin tiedät varmasti jo asiasta hyvin eli mitkä on hyviä modeemeja ja mitkä on hyviä antenneja ja mitä kannattaa vältellä.
Minä puhun lande "fake" 5G:stä eli NSA n28 eli 700Mhz verkosta, yleensä se sotkee yhteyden kaistan, bonuksena saat lisää latenssia 30-50%. On TÄYSIN eri asia puhua n78 eli 3500Mhz 5G verkosta.Sotkee millä tavalla? Tämä nyt ei taas pidä paikkaansa. N28 on vain hyvä lisätaajuus 4G päälle joka tuo helposti luokkaa 50mbps lisää nopeutta ja laskee pingiä.
Pelkällä 4G:llä on mahdollista päästä yli 500Mbps DL nopeuksiin, siitä on kuvia tässäkin aiheessa.En ole koskaan edes nähny yli 100 mbps 4G nettiä, en tosiaan kyllä oo etsinykkään. Pääseekö näillä seteillä ihan kunnon lukemiin? Kyllä se n. parisataa taitaa olla minimi, että oma tarve täyttyy. Tässä kun nyt on vielä mahollisuus jättää koko talo välistä ja etsiä joku, jonne kaapeli yltää. Olen toki myös aika reilusti valmis tuohon panostamaan taloudellisesti, jos se jotain lisä mahiksia avaa.
Niin minäkin puhun. Edelleen kysyn että sotkee millä tavalla? Oli kaksi vuotta ainoa nettiyhteys, ei mitään ongelmia. Toi nopeutta 4G:n päälle lisää n. 50-70mbps sekä laski ja tasasi pingiä 20-30% 8.8.8.8 mitattunaMinä puhun lande "fake" 5G:stä eli NSA n28 eli 700Mhz verkosta, yleensä se sotkee yhteyden kaistan, bonuksena saat lisää latenssia 30-50%.

Mitäs tässä oikein keksis? Talo olis muuten aika täydellinen, mutta ei kiinnostaisi liikkua kotitoimistolta. Millä välinein tuota saisi tehostettua, tarjoaako joku operaattori jotain ns. omaa kaistaa tai muuta vastaavaa? Valokuituhankettakaan ei ole näillä näkymin tuonne tiedossa. Miten saan parhaan netin landelle, joka kuitenkin parin lähiö taajaman tuntumassa?
Jos joku viisas osaa sanoa paremmin, kun tietää sijainnin niin Ruskosta kyse. Tostahan tosiaan ajaa parissakymmenessä minuutissa Turun keskustaan, niin varmaan 5G laajenee kokoajan ym.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.