3D-tulostaminen

Liittynyt
07.03.2021
Viestejä
131
Yllättävä ongelma oli Flashforge Adventurer 4:n kanssa. Printteri hankittiin työpaikalle kolmisen viikkoa sitten ja ajatuksena oli ns valmis kone jota ei olisi tarvetta ronkkia sen enempiä. Eka viikon näin olikin mutta sitten alkoi jälki heikentyä ja viime viikolla peti alkoi liikkuessaan töksähdellä ja pitää ikäviä sivuääniä.
Tänään otin kopan auki ja kappas, pedin moottorin kahdesta kiinnitysruuvista toinen löytyi kopan pohjalta eikä toinenkaan ollut enää kummoisesti kiinni. Kummako tuo kun hihna hyppii. Kävin kaikki muutkin ruuvit läpi ja aika monessa oli löysiä, emossa kaksi ihan pari kierrosta irti.
Otin kuvat, aattelin laittaa myyjälle viestiä että tehtaalla laadunvalvonnassa olisi, hmm, löysää... :x3:

Kiinalaisessa kamppeessa tämä olisi ehkä ihan normisettiä mutta jenkkikoneesta en olisi äkkiseltään arvannut. Nyt lähti printtaamaan paremmin kuin paketista, huomennapa näkee mitä sieltä on tullut.
 
Liitteet

Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627

Hetkinen, eikö Flashforge nimenomaan ole kiinalafka? Sillä on ollut iät ja ajat suuri näkyvyys markkinoilla mutta perikiinalainenhan tuo on.
Voxelab on esimerkiksi Flashforgen alabrändi.
 
No kappas perkele, siellähän se sivuilla seisoo, Zhejiang Flashforge 3D Technology Co., Ltd :eek: Jostain syystä on ollut mielikuva länsifirmasta :lol:
Enivei, huolettomana masiinana tuota markkinoivat. Eihän tuo paha rasti ollut huoltaa, mutta silti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
634
Pieni mainos tähän väliin.
Kun tuota rompetta on kadaantunut komeroihin vähän liikaa. Niin laitoin tuonne myyntipuolelle. tuollaisen paketin, jos jollain on tylsää näin alkukesästä.
 
Liitteet

pAy

Liittynyt
15.08.2020
Viestejä
77
Tulostin sotkee PETG:llä suuttimen noin ja jättää ylimääräisiä "paakkuja", ne lähtee kyllä sivusta pois kun jäähtynyt, mutta nyt oli pidempi tulostus niin jätti tulostuspintaan muuntaman millin korkeita paakkuja ja näihin törmätessä oli kappale siirtynyt puolenvälin (13h) jälkeen muutaman millin sivuun eli jätettä tuli. Mistä voisi johtua, muuttaa jotain asetusta Curassa?

Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
466

Inasen liikaa flowta voi tehdä paakut. Mutta petg ruukaa parhaillakkn asetuksilla sotkea heat blockin
 
pAy

Liittynyt
15.08.2020
Viestejä
77
Nyt kun tulostin törmännyt paakkuihin ja alkanut siis tulostaa uutta kerrosta n.5mm sivuun niin pitäisikö tulostimelle tehdä jotain ennen kuin aloittaa uutta tulostusta?
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
393
No ihan perus jutus. Lämmöt tarkistaa ettei liian kuumana mene. Flow rate ettei kauheasti liikaa tuupata muovia. Z akselin (tai vaikka kaikkien akseleiden) step/mm asetukset. Ne on ainakin kaikki sellasia että pientä heittoa ei välttämättä tietyn mallisissa kappaleissa huomaa mutta isommassa mittakaavassa aina virhe kertaantuu.
 
Liittynyt
20.04.2018
Viestejä
417
No periaatteessa tulostin kyllä hakee oikeat paikat akseleille ennen uutta tulostusta, eli siinä mielessä ei tarvitse mitään tehdä. Noita paakkuja tulee itellekin joskus PLA:ta tulostaessa jos Cura tekee printtiin hyvin pieniä alueita joita tulostin käy yksi kerrallaan täyttämässä.
 
Liittynyt
23.03.2017
Viestejä
393
Katsoa Curasta että asetukset kunnossa? Mistä tiedän mitä ne pitää olla?
Ne arvot on tulostin kohtaisia ja riippuu millasilla osilla tulostin on kasattu. Ne ei muutu mihinkään eikä niiden pitäisi itsestään muuttua mutta esim firmware päivityksen yhteydessä on mahdollista muuttua. Helpoin tapa tarkistaa onko arvot edes lähellä, on tulostaa joku 2x2x2cm kuutio ja mitata poikkeaako valmis kappale paljon mitoista.

Tässä Tomin video aiheesta. Vähän iäkäs mutta asian ydin ei ole muuttunut mihinkään. Hyvää tietoa.
 
Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
250
Jos toi alumiini lämpöpeti omia aikojaan vääntyy tommoseksi käytössä ni empä tiiä mitä helvetin järkeä koko ender 3 maxissä.

1652123352669.png
 
Liittynyt
14.10.2020
Viestejä
466
Jos toi alumiini lämpöpeti omia aikojaan vääntyy tommoseksi käytössä ni empä tiiä mitä helvetin järkeä koko ender 3 maxissä.

Jos ei älyttömän mittatarkkoja osia tee (enderillä tuskin) niin eipä tuolla kauheesti väliä kun vetää bltoukin tjsp.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
634
Itsekkin kyllästynyt noihin kieroihin alumiinipeteihin, niin hommannut jokaiseen tulostimeen tuollaisen.
Vaikka nuokaan ei ole täysin suoria, mutta sen kanssa pystyy elämään.
 
Tuo on nuin käyrä tommonen caborundum lasilevyn kans. Kokeilin jopa kahella eri levyllä mutta ei mitää eroa.
Tuo oli kohtuu suora vielä joulukuussa mutta vissii sitten jousten ja lämmönkans vääntyny ku tulostellu petg:tä.
Mä käytän pelkkää lasipuolta en sitä caborundum puolta.
Jos se lasilevyn kääntäminen ja jouset on vääntäny lämmön kans ni on tämä jännää hommaa.

Tilasin aliexpressistä Two trees 24V 310*310*3.0mm for Creality CR10 lämpölevyn jos ois parempi.
Ja tommonen tilata sitten ku tuo lämpälevy joskus tulee 3Wthings Borosilicate Glass 310 x 310 x 3 mm 3D Printer / Heated Bed for Creality, Tevo, Anet and Others : Amazon.de: Business, Industry & Science
Niin ja hommais silikooni puslat niinku jousiksi kans.

Jos ei näillä ala toimiin ni varmaan ostaa eri printteri ja laittaa siihen nuo nykysen päivitykset.

edit: sana puuttui.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2016
Viestejä
461
Kahdella lasilevyllä alkaa olla niin kova eristävyys lämpöpedillä että voi olla jo vaikea saada mitään tarttumaan petiin. 3mm lasi aika hyvä vielä, 4mm alkaa olla vähän turhan paksu jne.
 
Tarkotin että kahdella eri levyllä kokeilin niinku yhdellä kerrallaan ja yhtä vino molemmilla.
 
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
112
Miten usein sulla levy on tulostimesta sitten irti ollut ja/tai miten tiheään niitä jousia oot säätänyt?

Tossa nimittäin parikymmentä PLA-kiloa tulostaneen Maxin vastaava graafi:

1652184810426.png

Myönnetään että alumiinin ja (tulostimen mukana tulleen) lasin välissä on muutaman postimerkin verran alumiiniteippiä, mutta ei oo kyllä ainakaan mun tapauksessa alumiinilevy lähtenyt elämään. Eipä kyllä tuo lasilevykään oo montaa kertaa tulostimesta irti ollu ja jousien säätöihinkään ei puolen vuoden aikana oo koskettu kuin ehkä pari kertaa isomman huollon yhteydessä. Lämpösyklejä toi on kuitenkin saanut ihan riittävästi..
 
Mä veikkaan että tuo on siitä ku käänsin tuon lasilevyn niinku lasipuoli ylöspäin ni se on vääntäny ton alumiinilevyn mutkalle. Ilmeisesti se ei ole kovin hyvä internetvinkki kääntää sitä levyä toisinpäin. Hyvin siihen puhtaaseen lasiin tarttu joo tulosteet, mutta jos tämän lopputuloksen ois tienny ni en ois laittanu.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
1 674
Tietääkö joku paikkaa suomessa tai muuten järkevillä postikuluilla mistä saisi pei teippiä/alustaa ostettua? Pitäisi prusa kopion teräs alustaan vaihdella uusi teippi.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Nyt on testissä kuinka hyvin Ultimakerin nopean profiilin pohjalta tehty CHEP profiili toimii Enderillä (3 v2).
Puolentoista tunnin printti valmistui 38 minuutissa, ihan hyvin tuo näyttäisi toimivan. Seuraavaksi menee tulostukseen loput osat missä on kierteitä, saa nähdä miten se selviytyy niistä.

Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
231
Voron 2.4 300mm -sarja lähti viimein tilaukseen :) Ajattelin tulostella Enderillä itse nuo ABS-osat kasaamiseen. Onko raadilla suosituksia ABS-filamentista, joka ei vaatisi koteloa tulostamiseen? Tähän asti en ole ABS:llä printannut kuin pari ratasta, materiaalina 3Djaken niceABS. Vaikutti suht simppeliltä tulostettavalta, mutta osatkin olivat varsin pienet.
 
Kylmä fakta kokemuksella. Et saa tulostettua ilman koteloa. pienet osat saattaa mennä, isot ei. Ja vaikka ei warppaisikaan, abs tarvitsee kotelon, jotta siitä tulee riittävän kestävää. Itse yhdet tulostaneena, ei puhettakaan ilman koteloa. DD abs toimii hyvin.
PS: multa löytyy koppa ja tulostin + kokemusta, jos kiinnostaa voin tulostella ;)
 
Kiitos tarjouksesta, mutta tarkoitus oli printtailla nuo itse :) Kovin montaa kymppiä siinä ei valmiiseen settiin nähden säästä, mutta tarkoitus oli tehdä pari modia samalla.

Täytynee ruveta tutkimaan mitä kaapista löytyneillä akryylilevyillä ja pahvilla saa viriteltyä :D
 
Tulostappa ne ASAsta. Käy voronin osiin yhtä hyvin ellei jopa paremmin. Warppaa huomattavasti vähemmän ja myös turvallisempaa tulostaa (ei sisällä styreeniä joka on abs vaarallisin komponentti.)
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
235
Onko jotain parempia vaihtoehtoja tulostuspediksi kun lähti pinnoite irti tuosta crealityn omasta? Creality Ender 5 tulostin. Petg nyt pääasiassa tulostellut ja jonkinverran olen käyttänyt 3dlac suihke liimaa kun ollut pitempiä tulostuksia tiedossa.
 
Liitteet

Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Varmuuden vuoksi mainitsen että Ender 5 peti taitaa olla 235x235mm ennen kuin uutta tilailee.
On se.

Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Ainiin, unohtui tosiaan että Endereissä on jätetty se 14% pedin pinta-alasta käyttämättä niiden metalliklipsujen takia.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 457
Onkos kukaan muuten keksinyt mitään patenttia noihin Enderin typeriin metalliklipsuihin? Aina välillä ajanut kappalejäähyn niihin kiinni...

Toinen kysymys: PETG ja ulkoilma. Kuinka kestää? Pitääkö käsitellä jollain että kestää vuosia? On sateessa ja aamu aurinkokin voi kappaleeseen osua jos suomen luonto suo.
 
Kestää se hetken. Mutta asa paljon varmempaa. Metalliklipsuihin keksinyt semmosen hyvän patentin että ostanut oikean magneettisen pedin ja heivannut klipsut pois
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 457
Asaa ei ole nyt tarjolla. PLA taitaa olla petgiä huonompi ulos?
Sähköauton latauspistokkeen kannakkeen ajatelin tulostaa. Alin puodista saisi 13euroon sellaisen niin ei millään raaski pihinä tilata :)
 
Joo kyllä se petg menee mutta kannattaa varautua uusiin parib vuoden sisällä. Pla vielö huonompi
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
141
Onkos kukaan muuten keksinyt mitään patenttia noihin Enderin typeriin metalliklipsuihin? Aina välillä ajanut kappalejäähyn niihin kiinni...

Toinen kysymys: PETG ja ulkoilma. Kuinka kestää? Pitääkö käsitellä jollain että kestää vuosia? On sateessa ja aamu aurinkokin voi kappaleeseen osua jos suomen luonto suo.
Tälläsiä käyttänyt cr10s pedissä juuri samasta syystä
Screenshot_20220524-160927~2.png

Saksan amazonista löytää haulla
ender 3 glass bed clips

Edit:
Vielä kuva miltä ne näyttää paikoillaan
PXL_20220524_131608731.MP.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
11.01.2018
Viestejä
38
Mulla Ender 3 Pro. Viskasin stock mustan läpyskän pois ja Crealityn lasilevy tilalle 3M-teippipedin päälle. Hyvin pysyy paikallaan ilman rautoja, jopa hankala irrottaa :)
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
4 627
Noniin, vihdoinkin tuli 2 metrinen 3Dtouch postissa. Pääsee pistämään Sunlu S8 Pro printterin latinkiin, pitää vaan kaivella uusin vakaa custom firmis naamakirjasta.
Sitten kun tuo on toimivaksi todettu voikin alkaa räpeltämään Klipperiä toimintakuntoon.

EDIT: hyvinhän tuon päivityksen sai vedettyä. Oikein soiva peli nyt kun custom firmis ja ABL on alla.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
28.03.2019
Viestejä
73
Jos sä klipperin meinaat pistää ni miks sä jonkun custom firmiksen eka laitat?, klipperin kanssa heität sen kuitenkin metsään
 
Obi-Lan

¯\_(ツ)_/¯
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 058
En muista onko ollut keskustelua, mikä filamentti kestäisi bensaan/E85 upotettuna? Pitäisi polttoainepumpulle tehdä sovitekaulus, jotta se pysyisi paikallaan pumpun kulhossa. Ilmeisesti PETG ei reagoi polttoaineeseen mitenkään?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
540
Onko jotain parempia vaihtoehtoja tulostuspediksi kun lähti pinnoite irti tuosta crealityn omasta? Creality Ender 5 tulostin. Petg nyt pääasiassa tulostellut ja jonkinverran olen käyttänyt 3dlac suihke liimaa kun ollut pitempiä tulostuksia tiedossa.
Mites jos vain otat sen lasin pois ja peset lämpimällä vedellä puhtaaksi. Unohdat tuon crealityn pinnotteen ja testaat toista puolta lasista. Koska sulla on jo 3dlac liimaa niin suihkuta tasanen kerros lasiin ja tarkka z akselin säätö tulostimeen. Tulosteen valmistua, niin anna aikaa jäähtyä. Tuloste lähtee omiaan irti lasista.
Siitä lähtee kiva ääni irrotessa. Mitä isompi tuloste sen suurempi napsahus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
20.05.2017
Viestejä
109
Ihan ensikertalainen (sekä esineiden suunnittelussa, että tulostamisessa) kysyy mahdollisia sudenkuoppia, parannuksia tai optimaalisia tulostusasetuksia tämmöiselle kappaleelle.

.
Olen siis menossa kirjastoon printtaamaan viikon päästä. Siellä on Ultimaker 3, filamenttina PLA ja slicerina Cura.
Tein TinkerCADilla renkaan, jonka halkaisia on 4cm ja paksuus on pari milliä. Lisäksi siinä on aivan pieni uloke.
.
Asensin Curan kotikoneelle, jotta näkisin mitä tuollaisen tulostaminen voisi kestää.
Ruksin, että tekee adhesion rinkulat pohjakerrokseen. Liekö tarpeelliset, mutta ajattelin, ettei siinä montaa minuuttia häviä. Laitoin myös 100% täytön kun niin pieni kappale.
Cura näyttää 9 minuuttia jos oletus 70mm/s, ja 12 minuuttia jos 50mm/s. Tiedä hänta saako kirjastossa muutella tulostusasetuksia, mutta meneekö metsään jos varmuuden vuoksi ajaa hitaammin?
.
bibliotek.jpg
 
Mitä hitaammin tulostaa niin sitä siistimpää jälkeä tulee.
Tuo pieni kiilamainen uloke voi olla ongelmallista tulostaa jos siinä ei ole 45-asteen kulma pohjassa (eli se ei tulostu tyhjän päälle), kuvista ei saa selvää onko näin vai ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
21 879
Mikähän on maksimi alue, mitä Ender 5 SE:llä kannattaa tulostaa? Olen tekemässä modulaarista laatikkoa, jossa lopullinen tuote saisi olla noin 50cm korkea ja mahdollisimman iso myös pohjasta.. Seinäpaksuus 10-20mm, täyttöä arvon vielä, mutta pitäisi vahva olla.

Ja ajattelin liitospalat tehdä ns. hampaina, eli on suorakulmion muotoinen reikä ja siihen sopiva hammas.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 302
Viestejä
4 156 764
Jäsenet
70 406
Uusin jäsen
Eppupelaa

Hinta.fi

Ylös Bottom