Tiedevastaisuutta havaittavissa.
Johtopäätös ei ollut oikea. Kyseinen tieteenala on läpipolitisoitunut, jäänyt valehtelusta useita kertoja kiinni, ja ilmiselvästi valikoi ja muuttaa jatkuvasti oletuksiensa perusparametreja saavuttaaksen oman agendansa mukaisia lopputuloksia. En minä ole tiedevastastainen, vaan ennemminkin tuntuu siltä, että nuo ilmastotutkijat ovat oikeasti tiedevastaisia. Niillä on ilmiselvästi agenda, ja sitä agendaansa ne kiivaasti ajavat. Jos ette edes huomaa sitä, en voi muuta kuin pahoitella.
Asia alkaa kuitenkin kiinnostamaan todella raskaasti silloin, kun totalitäärinen viher-vasemmisto yrittää päästä kiinni vallan kahvaan käyttämällä näitä hyvin kiistanalaisia ja hyvin todennäköisesti vielä täysin virheellisiäkin uskomuksiaan lyömäaseinaan ja perusteluinaan, miksi asioiden jatkossa pitäisikin mennä täysin heidän mielihalujensa mukaan. Heidän halunsa on, että rajat poistetaan ja asumisperusteisen sosiaaliturvan kaikki kustannukset kaadetaan minun ja kaltaisteni päälle, että me luopuisimme autoilusta joka on kuitenkin välttämätöntä kehä 3:n ulkopuolella asuttaessa, ja ruokakin pitäisi vaihtaa johonkin ruskeaksi paahdettuun kauraräkään, jota väitetään yhtä hyväksi ja terveelliseksi kuin liha.
Eikä edes vastaankaan saisi väittää, pitäisi vain jotenkin tyytyä tilanteeseen ja olla nöyrä ja nyökkäillä. Totean tuohon jo Korson kielellä, että "ensin mä olin, että ei vitussa, mutta sitten mä olinkin, että ei saatanassa." Vaikenemista ei siis tule tapahtumaan.
Jostain demokratian sisäisestä valuvirheestä ja aiemmasta onnistuneesta riidänkylvämisestä johtuen tilanne on nyt tässä maassa sellainen, että pieni viher-vasemmistolainen vähemmistö muodostaa nyt hallitusta maassa, jossa on oikeisto- ja porvari enemmistö. Valtaansa osoittaakseen ja oman voimansa tunnossa nämä vasemmiston teesit ja hankkeet ovat nyt aivan erikoisen pöljät ja utopistiset, ja heidän väitteidensä älylliset perusteet ovat todellakin hyvin hataralla pohjalla.
Esim. Suomi ei todellakaan tarvitse mitään maahanmuuttoa. Nykyisen kaltaisista maahanmuuttajista on vain lisää kuluja, nyt ja tulevaisuudessa. Tämä on todennettavissa oleva tosiasia, eikä mikään uskomus. Suomi ei voi myöskään luopua yksityisestä liikenteestään, eikä sähköauto ole ollenkaan niin mainio juttu kuin sen väitetään sitä olevan. Voitteko edes kuvitella, kuinka totaalisen paska kulkuneuvo se on tilanteessa, missä akut ovat kuluneet ja ikääntyneet, ja niiden virranantokyky tippuu prosentin / yksi aste alaspäin talvikäytössä? Sähköautojen käytöstä eivät päästöt edes käytännössä vähene. Kuluja vain tulee lisää ja lisää aivan kaikesta. Mitä järkeä on itse aiheuttaa itselleen lisää kuluja, jos mikään ei noiden tekojen jälkeen edes mitattavasti muutu? Mistä tuo ideologinen tyhmyys oikein kumpuaa?
Maailman kehitysmaita ei voi myöskään pelastaa niiltä itseltään, eikä niiden takapajuiselta ja totalitääriseltä uskonnolta, ottamalla niiden ylijäämä lapset tänne elätettäviksi. Täällä nuo eivät todellisuudessa oikein menesty, eivätkä löydä paikkaansa, ja sen jälkeen niistä tulee vain lisää ongelmia. Ruotsin esimerkki on aivan kauhistuttava erilaisine no-go alueineen. Yhteiskunta säilyy yhteiskuntana vain ja ainoastaan, kun pidetään huolta siitä sanasta "yhteis"-siinä edessä. Se kun murtuu, ei ole enää mitään yhteiskuntaa, on vain jäljellä enää kehitysmaa, jossa kaikki ovat toistensa vihollisia. Tämähän on tilanne todellisuudessa noilla no-go alueilla. Valkoinen ihminen saa siellä vain turpiinsa, kun loukkaa jotain näkymätöntä reviiriä.
Onko jokin näistä väitteistä nyt oikeasti jotenkin väärin, ja jos on, niin voisiko joku yksilöidä, että mikä? Voin takoa pöytään niitä sangen epäkorrekteja lukuja niin että tukka pölisee.... vaihtoehto mediathan ovat niitä täynnä.
Kummasti kuitenkaan noita lukuja ei kukaan koskaan itsessään pysty mitenkään kiistämään. Aina se keskustelu menee vain joksikin henkilöön käyväksi syyttelyksi ja muuksi vittuiluksi. Väärä sanoja, väärä toteaja. Tottakin perkele menee vielä puhumaan.
Suurin osa nykyisellä poliittisella agendalla olevista hankkeista ei kestä minkäänlaista älyllistä tai matemaattista tarkastelua, eikä noilla ole muuta kuin lähinnä elämää huonontava vaikutus meihin kaikkiin. Se tuntuu olevan niiden tavoite. Tyyliin: jos ei ole itsellä varaa autoon, ei muidenkaan pidä autolla ajaman. Mutta mitä väliä oikeastaan millään on, taikaseinästä saa rahaa, ja sähköä tulee töpselistä. Niin kai se sitten menee.
MUTTA: Kun tämä nykyinen hyvinvointi yhteiskunta tällä tavalla karkeasti ja räikeästi väärinkäytettynä lopulta törmää pää edellä siihen todellisuuden kiviseinään, ja uusi lopputulos tulee olemaan Amerikan kaltainen ihmemaa, jossa todellakin 5/6-osaa ihmisistä eli 85% on meidän mittapuumme mukaan oikeasti
köyhiä, oletteko ihan varmoja, että itse selviätte siihen viimeiseen 15%:iin? Globalisoituvassa kivikovassa maailmassa suuryritykset eivät tarvitse mitään sössöttäviä humanisti paskanjauhajia yhtään mihinkään. Ne tarvitsevat ja elättävät jatkossa vain ja ainoastaan tuottavia ihmisiä. Ja niitä suuryrityksiä tuskin oikeasti ihmisten elämänlaatukaan mitenkään kiinnostaa. Niiden viestintäosasto vähän lämpimikseen jotain mukavaa ja ympäripyöreää sorvailee lehtisopuleille julkaistavaksi, mutta siihen se sitten jää.
Ennen kuin nykyisen hyvinvointi yhteiskunnan kevytmielisesti riskeeraa samalla tavalla kuin ne Tsernobylin reaktorilla leikkijät, kannattaisi ehkä ihan hetken aikaa miettiä sitä, mitä jos nämä "hei, muutetaan kaikki" hankkeet menevätkin jotenkin pieleen? Teollisuus karkaa ulkomaille, ja ihmiset alkavat oikeasti välttelemään veroja?
Kuten aiemmin totesin, hyvinvoinnin
rakennelma on oikeasti aika hauras. Se on juuri siinä "OIKEIDEN tulojen on oltava AINA ihan pikkiriikkisen suuremmat kuin menot" -totuudessa. Kyllä nykyisen hyvinvoinnin aina rikotuksi saa, mutta pieleen vietyjen asioiden korjaaminen ja luottamuksen palauttaminen, se vie sitten enemmän aikaa. On luultavaa, ettei tilannetta voi luottamuksen menetyksen jälkeen edes korjata. Ei ainakaan äärellisessä ajassa.
T -.-
Eläkekello
Minä muotoilen nyt kysymyksiä: Luuletko saavasi eläkettä maksamiesi maksujen mukaan laskettuna? Uskallatko ihan oikeasti luottaa siihen? Luotatko tämän maailman Kiljusiin? Kontulaan? Luotatko siihen, että viher-vasemmisto ihan oikeasti yrittää ajaa Sinun etujasi tässä maailmassa? Kuka sitä tekee, jos me emme itse sitä tee?