Ei ollut tarkoitus kyseenalaistaa sitä, että vaikuttaako se polttomoottoriautoihin. Koitin enemmänkin alleviivata arvonalenemaan liittyviä pointteja, jotka ovat selkeästi monelle tulleet sähköautojen kohdalla jotenkin yllätyksenä. Hinnanpudotukset ovat tietenkin tällä hetkellä pinnalla ja ne vaikuttavat siihen isosti suoraan, mutta aika iso riski on myös, että tekninen kehitys tulee olemaan toinen yhtä iso vaikutin sille, että sen kolme-neljä vuotta vanhan 60k auton hinta onkin enää 15-20k, vaikka velkaa on jäljellä 40k. Näiden kanssa ei voi laskea asiaa samalla tavalla kun vaikka aiemmin on voinut sen Corollan kanssa tehdä - jos kohta tuo teknologiakehitys + lainsäädäntö tulee jatkossa vaikuttamaan ikävällä tavalla myös sen Corollan ostaneen henkilön laskelmiin autonsa myyntiarvosta.