Yleistä keskustelua sähköautoista

Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
406
Itselle voisi se sähkäri sopia profiiliin kun taas plugari vähän turhahko kun pääsisin vain toisen suunnan sähköllä. En tiedä paljonko se säästäisi kuluissa ja sitten on kahta tekniikkaa autossa vaikka periaatteessa tässä kevythybridissäkin on. 900km range mutta jos sähkärillä saa samalla rahalla/halvemmalla nautintoa ja tehoa niin why not.
No tämähän se monilla plugarin kanssa onkin, että sitten se alkaa vain ärsyttämään kun se sähkö loppuu kesken ja polttomoottori hörähtää käyntiin. Turha välivaihe mielestäni, mutta henkisesti saattaa olla ainakin vanhemmalle väestölle ja true bensalenkkareille tärkeä steppi ennen täyssähköä.
 
Liittynyt
03.07.2020
Viestejä
534
Kyllähän tuota 6:sta on tosiaan asemoitu ylempään luokkaan kuin käyttöesine 5:sta. Vähän kuin mersulla vertais EQB/C ja EQE/S. Teslalla vastaavat verrokit pitäisi mielestäni enemmän olla Y vs. S kuin 3 vs. Y. Tekniikka (5 vs 6) on varmasti samaa, mutta esim. äänieristyksessä ja muussa näkymättömässä voi tulla eroja. Ei ole tainnut kukaan koeajaa kutosta vielä.

Tässä jutussa taisi olla maininta, että kuskinpaikalla on pari senttiä vähemmän korkeutta kuin vitosessa. Takana ero oli jo 5 senttiä ja 175 cm kaveri alkoi olla katossa kiinni.
Autoguiden sivuilta:

Headroom is 40.2 inches (1,022 mm) up front, which shrinks to 38.3 inches (974 mm) if the sunroof is present. Regardless of which roof is chosen, rear headroom comes in at 36.7 inches (932 mm).
2023 Hyundai Ioniq 6 - Full Details Revealed » AutoGuide.com News

Ja lisäksi automyyjä sanoi, että koulutuksessa oli, että "edessä säätöjen pitäisi olla hyvät jos kuskin mitta jää alle 2 metrin. Kovasti kehuivat koulutuksessa, että takapenkille mahtuu 180cm istumaan, mutta en mittoja muista niin en varmaksi lupaa.". Mitat pitäisi tulla lähipäivinä.

E: Noita mittoja kun vertailen edelliseen autooni, joka oli Toyota Corolla hybrid touring sports 2.0 vm. 2020. Löysin 2019 vuosimallin tiedot, mutta tokkopa sen kummempia eroja mitoissa.

Ioniq 6 edessä: 974mm - 1022mm
Corolla edessä: 930mm - 1020mm

Ioniq 6 takana: 932mm
Corolla takana: 940mm

Toyota Corolla Touring Sports 2.0 Hybrid Executive Automatic 5 doors sizes and dimensions (cars-data.com)

E2: Hyundailta saadut sisätilan mitat:

Edessä: 1022mm
Takana: 937mm

F148A6F5-24CC-4DFC-B506-C3BF25FFE0F0.jpeg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
2 492
Jos lammitys vastus on 5kw ja ILP 1kw niin hyvin karkealla olettamalla talvella paasee 24 sijaan 20kwh/100km maantiella ja kaupungissa tuo voin varmaa kertoa 3 eli paasee 15kwh/100km eika 30kwh/100km.
Höpö höpö. Itse ajelin juuri mökille omalla Model 3:llani, jossa ei ole siis lämpöpumppua ja suurin osa matkasta on 100km/h aluetta. Keskikulutus oli 176Wh/km (~400km matka), -5C lämpötilassa. Jos tästä siihen 160Wh/km tai vastaavaan olisi päässyt, niin se ei oikeasti muuttaisi tätäkään matkaa mitenkään. Björn tätä testasi myöskin, ei se ero ollut maantieajossa kuin 5-10% pakkasella.

Enemmän kärsin siitä että Elli<->Recharge yhteys on rikki ja kaikki lähitienoon laturit ovat poissa käytöstäni. Tuli siis testattua noita Lidlin maksullisia latureita, ja vinkkinä sanottakoon että kannattaa rekisteröidä ne Lidl Pay jutut etukäteen, niissä nimittäin menee hetki. Mutta sen jälkeen homma toki toimi ihan mallikkaasti ja autoon sain jopa sähköä (eikä hinta ole paha mielestäni 50kW laturille).
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 794
Höpö höpö. Itse ajelin juuri mökille omalla Model 3:llani, jossa ei ole siis lämpöpumppua ja suurin osa matkasta on 100km/h aluetta. Keskikulutus oli 176Wh/km (~400km matka), -5C lämpötilassa. Jos tästä siihen 160Wh/km tai vastaavaan olisi päässyt, niin se ei oikeasti muuttaisi tätäkään matkaa mitenkään. Björn tätä testasi myöskin, ei se ero ollut maantieajossa kuin 5-10% pakkasella.
Autoasi ei tarvinnut lammittaa 5kw teholla. En sitten tieda missa lampotilassa se toteutuu ja toteutuuko missaan missa ILP toimii jarkevasti. On niin vaikea arvioida auton lammityksen tarvetta. Mutta mutta olet sita mielta etta Ilppiin ei kannata laittaa rahaa koska se 10% energian saasto talvella tulee loppujen niin kalliiksi?
 
Ei, ILP on varmasti kiva (vaikka Model 3:t on taas jonossa ilmeisesti Vetokujalla ILPin takia, joka talvinen ongelma), mutta se ei ole ominaisuus joka olisi mielestäni "ilman tätä ei pärjää". Auton lämmitykseen kun nyt ei mene ihan niin paljon kuin kuvittelisi tai ILPin tehokkuus ei ole niin korkea kuin kuvittelisi.

Loppujen lopuksi ainakin itselleni tuo ero on täysin mitätön niin päivittäiseen käyttöön kuin pidemmillä matkoilla. Varmasti jos kaksi autoa olisi vierekkäin, niin ottaisin. Jos hintaero oli useampi tonni - niin voisin olla ottamatta. Mutta se ei muuttaisi autoiluani mitenkään.

Jos autossani on ~6kW vastukset ja ne olisivat täysillä, niin ILPin COP ei todellakaan ole enää 5 siinä vaiheessa lämmityksessä. Silloin puhutaan jo niin kylmästä, että ILPin COP tippuu sinne 1-2 välille ja auton akustakaan ei voi saada mitään irti, koska sitä pitää lämmittää ("vastuksella") kuitenkin jotta sinne saadaan lämpöä pikalatauksia varten. ILPin COP on parhaimmillaan silloin kun lämmitykseen ei vielä mene aivan älyttömästi energiaa.
 
Liittynyt
08.11.2021
Viestejä
13
Paljon vaikuttaa keskikulutukseen se, että montako kertaa auto pääsee päivän mittaan viilenemään. Jos heittää useita muutaman kilsan lenkkejä ja auto on aina välissä ulkona seisomassa, saa helposti kulutuksen nousemaan. Honda e:llä sain yhdellä akullisella keskikulutukseksi 45 kWh/100km, kun ainoat ajot oli kotoa töihin ja takaisin (noin 8 km suuntaansa) ja auto pääsi aina välissä jäätymään ulkoparkkiksella.
Tämä tilanne vastaa ihan hyvin uuden vähäruokaisen bensa-auton kulutuksia aina kylmästä pakkasesta startattuna ja muutaman kilsan lenkkejä ajettuna. Näin voi päästä helposti lukemiin 20 l/100 km ja ylikin, vaikka normaalikulutus talvinopeuksilla maantiellä alle 6 l/100 km.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 156
Volkkari nosti Saksassa ID.3 mallien hintoja ja muutti valikoimaa. Halvin Life-malli nousi vajaa 6 000 euroa (noin 38 000 -> 43,995 euroa). Samalla mallien mukana tulevia varusteita on karsittu.

Uudet hinnat Saksassa:

Suomen hinnasto on yhä heinäkuulta ja myynti on keskittynyt Fastlane-malleihin, joten tehdastilausmallien tulevaisuus Suomessa on mielenkiintoinen.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
189
Tämä tilanne vastaa ihan hyvin uuden vähäruokaisen bensa-auton kulutuksia aina kylmästä pakkasesta startattuna ja muutaman kilsan lenkkejä ajettuna. Näin voi päästä helposti lukemiin 20 l/100 km ja ylikin, vaikka normaalikulutus talvinopeuksilla maantiellä alle 6 l/100 km.
Höpö höpö. Yli puolet liikaa noissa väitteissä.

Ajan talven 3l bensamoottorilla olevalla autolla. Kulutus on 14l/100km. Työmatka on 3km ja laitan auton käyntiin varttia ennen kun lähden. Töistä suoraan ajoon. Kikkailua ja revittelyä (takaveto) aika paljon talven aikana. Joskus koitan ajaa pitemmän lenkin että öljyt lämpeää yli 100 asteen. Kesällä menee reilu pari litraa vähemmän.

Talouden toinen auto kuluttaa samanlaisessa pätkäajossa naisen käytössä 8l sataselle talvella. Uusi bensaturbo, vähän sylintereitä ja pieni tilavuus. Ei turhaa tyhjäkäyntiä, tms revittelyä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
16.09.2020
Viestejä
561
Volkkari nosti Saksassa ID.3 mallien hintoja ja muutti valikoimaa. Halvin Life-malli nousi vajaa 6 000 euroa (noin 38 000 -> 43,995 euroa). Samalla mallien mukana tulevia varusteita on karsittu.
Ei nyt oikein näytä siltä että täälläkin huudeltu sähkäreiden hintaromahdus ihan nurkan takana olisi tulossa.
Eikä sekään vuosia profetoitu Teslan markkinaromahdus kun perinne valmistajat sitä ja tätä
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
9 543
Volkkari nosti Saksassa ID.3 mallien hintoja ja muutti valikoimaa. Halvin Life-malli nousi vajaa 6 000 euroa (noin 38 000 -> 43,995 euroa). Samalla mallien mukana tulevia varusteita on karsittu.

Uudet hinnat Saksassa:
Onko saksan hinnat sellaisia että niissä ainoastaa ALV päällä, eli siis tuet erikseen. Miten siellä niiden tukien kanssa kävi, suunnittelivat jossain vaiheessa leikkaavan vaiheittain. (tuli mieleen tuosta kuudestatonnista)
 
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
728
Höpö höpö. Yli puolet liikaa noissa väitteissä.

Ajan talven 3l bensamoottorilla olevalla autolla. Kulutus on 14l/100km. Työmatka on 3km ja laitan auton käyntiin varttia ennen kun lähden. Töistä suoraan ajoon. Kikkailua ja revittelyä (takaveto) aika paljon talven aikana. Joskus koitan ajaa pitemmän lenkin että öljyt lämpeää yli 100 asteen. Kesällä menee reilu pari litraa vähemmän.

Talouden toinen auto kuluttaa samanlaisessa pätkäajossa naisen käytössä 8l sataselle talvella. Uusi bensaturbo, vähän sylintereitä ja pieni tilavuus. Ei turhaa tyhjäkäyntiä, tms revittelyä.
Ja nämä kulutukset oli tankatessa mitattuja, vai autojen kulutusmittarista?

"Kikkailua ja revittelyä (takaveto) aika paljon talven aikana"
Osuvan nimimerkin olet kyllä valinnut ;)
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
406
Eikä sekään vuosia profetoitu Teslan markkinaromahdus kun perinne valmistajat sitä ja tätä
Itsekin uskoin tähän joskus, mutta aika puuhastelulta vaikuttaa monien isojenkin merkkien toiminta teslaan verrattuna. Oli tämän viikonlopun koeajossa model y performance ja voi jessus miten hienosti se laite toimi. Tuosta ei tarvitse hypätä kuin ID4 tai vastaavan kyytiin ja tuntuu kuin joku harjoittelijapoika olisi koodannut koko auton.
 
Sekä että. Ei joka tankkausta jaksa laskea todellista kulutusta. Mutta molemmat autot näyttä hyvin lähelle laskettua. Tuo uudempi taitaa olla hieman optimistisempi, tais n. 0,2-0,3l/100km näyttää liian vähän. Ikinä ei ole ollut yli 8l näyttämää pitemmän ajan kulutus. Oisko viime talvena ollut lähellä 8l mitä joskus vilkuilin (ei tule tuolla niin paljoa ajettua, etenkään talvisin) .

Kyllä, takavetoinen auto on pieniä iloja itselle. Vaikka ikää jo reilusti, niin silti se jaksaa aina lapsettaa. Toki yrittää katsoa että ei vahinkoa muille tai itselle tule ja on niiltä säästynytkin jo neljällä vuosikymmenellä liikenteen seassa ja ennen sitä pelloilla/jäällä.

Edit.
Otin ihan asiakseen ajaa tuolla eukon autolla. Tuossa tuo 2. trippi nollattu varmaan 2021 syksynä kun mentiin Rukalle, eli yksi talvi ja kesä ajettu. Mukana muutama pitkä reissu (about 400km suuntaansa) ja muu ajo pääosin tuota lyhyttä pätkäajoa.
Keskinopeus oli 41km/h.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
728
Sekä että. Ei joka tankkausta jaksa laskea todellista kulutusta. Mutta molemmat autot näyttä hyvin lähelle laskettua. Tuo uudempi taitaa olla hieman optimistisempi, tais n. 0,2-0,3l/100km näyttää liian vähän. Ikinä ei ole ollut yli 8l näyttämää pitemmän ajan kulutus.
Kysyin koska oma vaggine ei ainakaan osaa ottaa kulutuslukemiin mukaan webaston käyttöä, eikä varmaan tyhjäkäyntikulutustakaan. Talvella siis heittää melkoisesti, mutta ei nyt litrakaupalla kuitenkaan. Toki ajot sillä ollut pitkää maantiesiivua, hyvin harvoin pätkäajoa.

Vaan toisaalta, eipä se todellinen kulutus näy sähköautoissakaan siitä auton kulutusmittarista koska lataushäviöt... Olisiko jopa hankalampi selvittää todellista kulutusta kuin polttomoottorivehkeissä. Riippuu varmaan autosta ja latauslaitteesta.
 
Webaston käyttöä ei varmasti osaakaan ynnäillä keskikulutukseen, ainakaan yhtään vanhemmissa vehkeissä. Tyhjäkäynnin kulutuksen vaikutuksen pitkän ajan keskikulutukseen, pitäisi kyllä huomioida jokainen sähköisellä ruiskulla oleva auto. Jotkin merkit näyttää enemmän alakanttiin kuin toiset ja joissain sitä näyttämää voi itse kalibroida.

Sähköauton todellisen kulutuksen saa selville kotona lataamalla ja katsomalla/laskemalla paljonko ajanut, jos käytössä on oma mittari pistorasialle. Voisi vertailla kesän ja muun, esim. loska-, pakkaskelin välillä. En osaa sanoa kuinka luotettavia johdoissa/laturissa olevat mittarit on.
Mutta itellä lämpöpumpulla oma mittari ja pidän aika luotettavana vanhaa sähköyhtiön mittaria. Semmoisen laittaisin sähköauton pistokkeelle, jos olisi sähköauto. Noita sai aikoinaan kahvipakettiin vaihtamalla, kun uusivat mittareita taloihin. Nythän ne taas uusii mittareita.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
2 492
Eikä sekään vuosia profetoitu Teslan markkinaromahdus kun perinne valmistajat sitä ja tätä
Itsekin uskoin tähän joskus, mutta aika puuhastelulta vaikuttaa monien isojenkin merkkien toiminta teslaan verrattuna. Oli tämän viikonlopun koeajossa model y performance ja voi jessus miten hienosti se laite toimi. Tuosta ei tarvitse hypätä kuin ID4 tai vastaavan kyytiin ja tuntuu kuin joku harjoittelijapoika olisi koodannut koko auton.
En ota kantaa onko perinnevalmistajat syömässä Teslan markkinaosuutta, vai kiinalaiset/korealaiset - mutta Teslan markkinaosuuden tippuminen on kyllä todellista. Kiina+USA+Eurooppa markkinaosuus oli Teslalla Q1/2020 30,4% (sähköautoista), Q2/2022 se oli enää 15,6%. Tiputusta on kaikilla kolmella markkinalla, suurimmat on Eurooppa/Kiina.

Ja onhan tämä nähtävissä myös hinnoittelussa pikkuhiljaa, Tesla tarjoaa sekä alennuksia että muita etuja sekä Kiinassa että USA:ssa tällä hetkellä. Varsinkin Kiinassa on alkanut näkymään aika paljon tummia pilviä. Ja vastaavasti, Tesla on ainoa joka pystyy toimittamaan melkein ilman toimitusaikaa uusia autoja (jopa suoraan ilman odotusaikaa - jenkeissä löytyy suoraan varastosta malleja), muilla odotusaika on erittäin pitkä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
742
Itsekin uskoin tähän joskus, mutta aika puuhastelulta vaikuttaa monien isojenkin merkkien toiminta teslaan verrattuna. Oli tämän viikonlopun koeajossa model y performance ja voi jessus miten hienosti se laite toimi. Tuosta ei tarvitse hypätä kuin ID4 tai vastaavan kyytiin ja tuntuu kuin joku harjoittelijapoika olisi koodannut koko auton.
Mistä tämä ero tuli mielestäsi? Itse kun kävin model 3 koeajamassa niin siinä tunnin lenkin aikana tuli hyvinkin selväksi että tämä ei ainakaan ole seuraava autoni ja hypätessä takaisin omaan autoon niin voimalinjaa lukuunottamatta en keksisinyt ainuttakaan syytä vaihtaa bemmiä teslaan. Onneksi bemmiltä tuli sitten i4 minkä tilasinkin.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
406
Mistä tämä ero tuli mielestäsi?
Käyttöliittymä toimi kuin rasvattu. Ei yhtään tökkimistä tai bugaamista. Kaikki saksalaiset koodarit saisivat ottaa mallia siitä. Valikot oli selkeät ja kartta löysi kaikki paikat jo parin ensimmäisen kirjaimen perusteella. Ainoa miinus teslassa oli automaattisten kaukovalojen toiminta ja adaptiivisen vakkarin pari haamujarrutusta. Välillä ei halunnut laittaa pitkiä päälle ollenkaan ja välillä laittoi ne päälle kun oli katuvalotkin päällä. Välillä myös valaistuilla osuuksilla pätki levottomasti päälle-pois-päälle-pois.

edit. Ja melkein unohtui. Vauhtipolkimessa ei ole teslassa mitään viivettä kuten vaikkapa volkkareissa ja one pedal drive toimii tooodella kivasti. Tesla on kyllä yhtä hymyä ajaa kaupungissa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
5 055
Tuotahan teslassa on moitittu jo pidempään, se ei ole autona kovin hyvä, se muu puoli on mallillaan.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
2 129
Ja vastaavasti, Tesla on ainoa joka pystyy toimittamaan melkein ilman toimitusaikaa uusia autoja (jopa suoraan ilman odotusaikaa - jenkeissä löytyy suoraan varastosta malleja), muilla odotusaika on erittäin pitkä.
Siis jenkeissä löytyy myös esim. Id4:sta (korjataan id3:sta palautteen takia) suoraan varastosta, koska siellä avattiin ainakin Coloradoon uusi tehdas josta noita tulee. Hyundai/Kia akselilla autot taitavat tulla Meksikon puolelta ja uudesta lainsäädännöstä olivat aika tyrmistyneitä kun tuli tukeen vaatimus jenkeissä tuotetusta autosta. Tehtaan polkaiseminen pystyyn kun ei ole ihan pikainen temppu.

Saatavuusongelmat ovat siis suht paikallisia, että tuntuu Teslan toimitusvarmuus Euroopassa olevan enemmänkin sen ansiota että Kiinasta tuonti toimii ja siellä myynti on heikentynyt verrattuna markkinaan.

Itse odotan mielenkiinnolla saako ladattaviin hybrideihin lisäakkupaketteja jossain vaiheessa. Omassa Kiassa kun akustot ovat peräkontin pohjan alla ja siellä on kuitenkin kohtuullisen paljon tilaa ympärillä joten esim. akuston tuplaaminen alkuperäisen Leaffin tasolle olisi todennäköisesti ihan mahdollinen (riippuen tietty vähän kantavuuksista, menettääkö yhden matkustajapaikan).
 
Viimeksi muokattu:

Mariini

Team Android
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 231
Jenkeissä ei myydä ID.3, ainoastaan 4 ja 5, nelosta tehdään Coloradossa ja ne saa niihin veroedun.
 
Liittynyt
13.09.2018
Viestejä
73
Hieman ehkä ohi aiheen, mutta onko (kiinteällä) laturilla väliä? Noin tonni näyttää maksavan laturi kun laturi dynaamisella kuormanhallinnalla. Teltocharge, Easee home, Zaptec go, noita nyt ainakin pyörii somemainoksissani.. autoa ei vielä ole, mutta asennutan uuteen kiinteistöön laturin nyt kun sähkäri vielä pyörii täällä jaloissa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
977
ABB:n laturissa on myös dynaaminen kuormanhallinta ja oli melko halpa kesällä. Sen hallinta on aika surkeasti toteutettu mutta kun sähkömies sai kuormanhallinnan toimimaan ja jos voi jättää laturin kaikille avoimeksi (okt) niin toimiihan tuo.
 
Kasikaks

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.08.2022
Viestejä
774
No mikä nyt sitten on osa autoa ja mikä ei. Kyllä itselleni esimerkiksi navigaattorin tai mobiilisovelluksen toimivuus on auton ominaisuus siinä missä ohjaustuntumakin.
Niin nämä on varmaan tärkeitä tietotekniikkafoorumin jäsenille, perinteiset automiehet arvostaa sit sitä miltä sillä autolla ajaminen tuntuu ja muuta materiaalista ym. laatua. Pieruappsit on perinteiselle automiehellä jopa haitake. Kieltämättä huonoon suuntaan nämä autotkin menee, kun esim. penkinlämmityksistä pitää nykyään maksaa jo kk-maksua.
 
Takerrut nyt käytettyyn ilmaisuun, vaikka tiedätkin mitä sillä tarkoitetaan.

Jos haluat tekeytyä typeräksi, niin tarkoitin tuolla sitä perustekniikkaa jonka hiomisesta kilpailijoilla on vähintään useamman kymmenen vuoden kokemus, eikä ole kovin yllättävää että juuri se on teslan heikkous.
 
Samaa mieltä. Ymmärrän kyllä että minkälaisella foorumilla nyt keskustellaan ja keskustelun suunta painottuu sinne suuntaan, melkein aiheesta riippumatta.
Kuitenkin useasta ketjusta, eikä pelkästään auto-osiosta paistaa läpi että kirjoittajalla on hallussa bitit ja nolla/ykköset, mutta muuten tekninen ymmärrys ja jopa maalaisjärki on joillakin sokeutunut näiden nintendoasioiden taakse. Käytännön asioita tuntuu olevan hieman hankala sisäistää ja ymmärtää, eikä kaikkien kohdalla voi kyse olla pelkästä trollaamisesta.
Enkä sitä pidä pahana lainkaan, kun asia toisin päin on, että itse en ymmärrä tuon taivaallista mistään, esim. ohjelmoinnista ja olen ihan sinut sen kanssa. Vaikka varmastikin olisin oppinut esim. koodauksen ja omassa mielessä veikkailisin, että olisin aika hyvä siinä, ainakin joillain osa-alueilla (kun aina ollut luonnostaan asioita kehittävä ja innovatiivinen luonne, sekä asioita nopeasti oppiva. Kielellinen osaaminen on suurin heikkous ja tästä voisi olla osaksi haittaa näiden "atk-juttujen" kanssa). Koulussa ei tietokoneita käsitelty juurikaan, yläasteella taisi joku atk-tunti olla, mutta eipä kukaan tuonut esille että tietokoneiden ympärille voisi ajatella vaikka ammattia. No ei siitä, joka alan osaajia tarvitaan ja mielipiteitä/haluja saa olla oman mielen mukaan vaikka millaisia.

"Autoilijan" näkökulmasta esim. tuo Model 3 on aika kehnoa laadullisesti, yms. ja ei mikään ajajan auto. Paikasta toiseen siirtymiseenhän tuo on tehty ja massatuotanto paistaa läpi monella osa-alueella, enemmän kuin keskiluokan merkeillä, premiumista puhumattakaan. S malli hieman parempi, Y:stä en tiedä kun ei ole kokemuksia.
Ajatellaan toisin päin. Jos Tesloissa olisi paska apit, tai toimisivat huonoiten, niin mitä jää jäljelle. Suorituskyky (kiihtyvyys) ja kohtalaisen pitkät ranget. Sitten jos kulutus olisi suurempi ja suorituskyky huonompi, niin eihän nuo kelpaisi kellekään.

Kyllä itsekin sähköauton ostan jossain välissä. Mutta en usko että Tesla on se merkki. Ainakaan näitä nykyisiä malleja. Itseni miellän jonkun laiseksi "automieheksi", niin arvostan autoa. En appeja, muita leluja tai pelkkää kiihtyvyyttä.
 
Liittynyt
09.11.2018
Viestejä
2 129
Hieman ehkä ohi aiheen, mutta onko (kiinteällä) laturilla väliä? Noin tonni näyttää maksavan laturi kun laturi dynaamisella kuormanhallinnalla. Teltocharge, Easee home, Zaptec go, noita nyt ainakin pyörii somemainoksissani.. autoa ei vielä ole, mutta asennutan uuteen kiinteistöön laturin nyt kun sähkäri vielä pyörii täällä jaloissa.
Easeessa on ihan hyvän oloinen API saatavilla ja Teslabjörn ainakin ko. laturia itse käyttää uudessa talossaan (ko. talovideossa sivuttiin ko. laturia ja sen ajastuksia yhdessä talo-automaation kanssa, jos ko. asia kiinnostaa). Toki tuote taitaa olla norjalainen, joka saattaa olla osasyy ko. tuotteen käyttöön. Itsellä ei käytännön kokemusta noista ole. ABB:n laite vaikutti myös ihan ok:lta sovelluksen osalta.

Mitä Teslaan tulee, niin vaikka omassa Kiassa en edes käytä Android Autoa niin koen ko. ominaisuuden olevan pitkäikäisyyden osalta yksi tärkeimmistä ominaisuuksista autossa. Jos autovalmistaja päättää, että päivityksiä ei enää ilmaiseksi saa tai sovellukset eivät pyöri halutulla tavalla niin on laadukas vaihtoehto jota käyttää.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
716
Takerrut nyt käytettyyn ilmaisuun, vaikka tiedätkin mitä sillä tarkoitetaan.

Jos haluat tekeytyä typeräksi, niin tarkoitin tuolla sitä perustekniikkaa jonka hiomisesta kilpailijoilla on vähintään useamman kymmenen vuoden kokemus, eikä ole kovin yllättävää että juuri se on teslan heikkous.
Ja takerrun uudelleen, koska epämääräisten ilmaisujen sijaan olisi hyödyllistä olla täsmällisempi siinä, mitä tarkoittaa. Mitä tarkoitat perustekniikalla?

Teslan tapauksessa on myös hyvä ymmärtää, miksi tietyissä osa-alueissa ollaan jäljessä (ja tietyissä osa-alueissa selvästi edellä). Kun "perinteinen autonvalmistaja" haluaa autoonsa adaptiivisen vakkarin, he ostavat vaikka Boschilta tutkat ja oletettavasti softan myös. Kun tehdään jäähdystysjärjestelmää, niin katsotaan mitä osia meillä jo on ja yritetään parsia niistä kasaan jotain toimivaa. Se perinteinen valmistaja ei ole sitä kehittänyt sitä vakkaria useampaa kymmentä vuotta, vaan heidän alihankkijansa. Perinteisten valmistajien ydinosaamista ei todellakaan ole softakehitys, vaan esimerkiksi tehokas hankinta, jolla toimittajaketjusta on puristettu kaikki laatu ja kustannustehokkus irti.

Teslan vahvuus (ja esimerkiksi tässä adaptiivisen vakkarin tai sadetunnistimen tapauksessa ainakin vielä heikkous) on vertikaalinen intregraatio, jossa Tesla itse vastaa kattavammin koko järjestelmän kehityksestä. Tällä saadaan valtavia kustannushyötyjä, kun toiminnallisuudet voidaan integroida olemassaolevaan rautaan. Mitään historian painolastia ei myöskään (vielä) ole, vaan asiat voi suunnitella puhtaalta pöydältä. Kun se Boschilta ostettu järjestelmä siinä mersussa on ja pysyy auton oston jälkeen, pystyy Tesla kehittämään softaa vielä julkaisun jälkeen. Ja esim. Munro Liven analyysit ovat näyttäneet, että myös rautaa kehitetään jatkuvalla iteroinnilla. Perus softatalon mentaliteetti - eli julkaistaan kun homma jotenkin pelaa ja kehitetään myöhemmin. Tästä seuraa eittämättä liuta asiakkaalle näkyviä heikkouksia ja vahvuuksia.

Hyvä esimerkki tästä on regeneratiivisen jarrutuksen säätö Teslassa. Viime talvena kohistiin kun Tekniikan Maailma syytti Model Y:tä suorastaan vaaralliseksi talviajossa. Jos kokematon kuski päästi liukkaalla kaasun pois, regen jarrutus oli niin tehokas että auto lähti heittelehtimään. No, eipä enää tänä talvena. Kun auton asetuksista valitsee nyt alla olevan talvirenkaat, niin auto hallinnoi regenin tehoa eri tavalla ottaen paremmin huomioon tien pidon. Juuri mitään heittelyä ei tapahdu vaikka kaasun nostaa yllättäen jäisellä asfaltilla kitkarenkailla.
 
Mariini

Team Android
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 231
Tuokin saisi olla automaatio, lämpötilan laskiessa 0°C menis valintamoodi *talvirenkaat.* Kaikista paras tietysti jos siinä olis valinta, A/M käyttäjän mieltymyksen mukaan.
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
406
Niin nämä on varmaan tärkeitä tietotekniikkafoorumin jäsenille, perinteiset automiehet arvostaa sit sitä miltä sillä autolla ajaminen tuntuu ja muuta materiaalista ym. laatua. Pieruappsit on perinteiselle automiehellä jopa haitake. Kieltämättä huonoon suuntaan nämä autotkin menee, kun esim. penkinlämmityksistä pitää nykyään maksaa jo kk-maksua.
Jos puhutaan auton ohjelmistosta ja käyttöjärjestelmästä niin sinun mielestäsi se on vain jotain extraa ajamisen ohelle ja täysin turhaa (pierutyynyt jne)? Oletko edes ajanut vaikkapa Teslaa? Tai muita sähköautoja? Uskoisin että et, joten valaisen vähän. Siellä ei ole enää mitään nappeja vaikkapa istuinlämmityksen säätöön tai ilmastoinnin lämpötilan säätöön. Ei edes ilmastointiräppänöiden suunnan säätöön. Kaikki tehdään kosketusnäytöltä ja jos valikko on sekava tai se pätkii, niin se auton ihan peruskäyttökin pätkii samalla. Ei tässä nyt puhuta mistään pierutyynyistä ja youtuben/netflixin katselusta.
 
Eipä tuosta kauan ole kun kerroin että olen ajanut Ioniqia ja muutaman vuoden vanhaa Tesla S:ää. Kirjoitin myös että Teslassa oli hyvää kiihtyvyys, mutta kaikki muu huonoa. Ioniqissa ei ollut mitään hyvää. Tosin en niihin pieruappseihin järjettömän syvällisesti perehtynyt, toki löytyi mm. oleellinen Mario Kart klooni…

Se ajotuntuma on noissa jotenkin surkea, sen jälkeen kun hyppää vaikka perinteisen Audin rattiin, niin tuntuu aivan toiselta ajaminen, kuin ajaisi autolla eikä lelulla.

Onko siinä joku syy, että nuo kaikki säädöt on pakko toteuttaa jonkun softan kautta ja kosketusnäytöltä? Ihan samalla lailla kait sinne olisi mahdollista laittaa ne analogiset namiskuukkelit kojelautaan. Olisi varmaan myös liikenneturvallisempi vaihtoehto, kuin lääpiä sitä tablettia kesken ajamisen.

Surulliseksi koen tämän kuukausimaksumaailman, kun ostat auton niin olet naimisissa näiden softapäivitysten ja kk-maksujen kanssa että saat edes penkit lämpimäksi. Autot alkavat muistuttaa enemmän älypuhelimia, kertakäyttöistyvät, kuka nyt ajaa enää 10v vanhalla sähköautolla, johon softapäivityksetkin ovat loppuneet 5 vuotta sitten. Ei kun paaliin ja uutta lelua tilalle. Suomalaisille tässä uudessa uljaassa maailmassa tulee vielä ekstrahaasteita perinteisen suomalaisen köyhyyden takia, täällä kun on totuttu ajamaan Keski-Euroopan jätöksillä.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
2 492
Teslan vahvuus (ja esimerkiksi tässä adaptiivisen vakkarin tai sadetunnistimen tapauksessa ainakin vielä heikkous) on vertikaalinen intregraatio, jossa Tesla itse vastaa kattavammin koko järjestelmän kehityksestä. Tällä saadaan valtavia kustannushyötyjä, kun toiminnallisuudet voidaan integroida olemassaolevaan rautaan.
Vertikaalinen integraatio ei ole aina vahvuus, varsinkaan ostajan kannalta, Teslankin osalta sen huomaa hyvin. Jos talossa ei ole osaamista tehdä jotain asioita, mutta ne tehdään "vertikaalisen integraation" takia, niin homma voi mennä pahasti pieleen. Otetaan nyt esimerkkinä Teslan osalta nämä matrix-valojen puuttumiset, automaattipyyhkimien toimimattomuudet ja vastaavat. Rahaa se saattaa säästää, mutta tämäkään ei ole aina taattua - on siinä syynsä minkä takia valmistajat on aikoinaan myös ulkoistaneet tiettyjä ei-core toimintoja.

Ja osa Teslan tarinasta olla täysin vertikaalisesti integroitu ei edes pidä paikkaansa. Hyvin paljon siitä on ihan muualla tehtyä, samaa tavaraa kuin kaikilla muillakin. Siksi sillä on samojen sensorien kanssa saatavuus ongelmia, akut tulevat CATL/BYD/etc, jousitukset on muiden valmistamia, polttimot, kankaat, suurin osa piireistä, etc. Loppujen lopuksi ero ei ole aivan valtava prosentuaalisesti mitä Tesla tekee itse vs. mitä muut valmistajat tekevät. Ja monessa tapauksessa, ulkopuolelta ostettuna olisi varmasti saanut parempaa tavaraa. Noihin Teslan "done-in-house" magical juttuihin kun lasketaan mm. nämä FSD:t, kaista-avustimet ja vastaavat jotka nostavat sitä "in-house" osuutta. En tiedä kuka muu niistä on hyötynyt kuin Teslan kurssi (ja sekin on tulossa vauhdilla alas).
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
2 492
Uskoisin että et, joten valaisen vähän. Siellä ei ole enää mitään nappeja vaikkapa istuinlämmityksen säätöön tai ilmastoinnin lämpötilan säätöön. Ei edes ilmastointiräppänöiden suunnan säätöön. Kaikki tehdään kosketusnäytöltä ja jos valikko on sekava tai se pätkii, niin se auton ihan peruskäyttökin pätkii samalla. Ei tässä nyt puhuta mistään pierutyynyistä ja youtuben/netflixin katselusta.
Toisaalta jos kaikki nuo istuinlämmitykset, ilmastoinnin säädöt, pyyhkimet ja vastaavat olisi tehty perinteisten tyylien mukaan ihan nappuloina, niin Teslan käytettävyys olisi paljon paremmalta tolalla. Se, että ne tungetaan kosketusnäytön taakse on heikompi ratkaisu kuin fyysiset nappulat. Pakkohan niiden on toimia jos ei niitä muuten saa onnistumaan.

Se, että jokin tehdään päin persettä ja saadaan se perse nyt kiiltämään ei tee siitä perseestä parempaa kun tarkoitus oli maalata seinä. Eikä Teslan navigointi ole mahtava ja hieno, se on aika hanurista. Karttadata ja navigointidata tulevat eri paikoista (Tesla ostaa Googlelta osan, osaa ei) ja saa aikaan mitä hulvattomimpia asioita. Osa muista valmistajista ostaa sen samasta paikasta, jolloin ainakin ne pysyvät synkassa. Ominaisuuksia puutttuu edelleen, mutta ehkä ne joku päivä tulevat. Toki, osalla valmistajista scrollaus ja vastaavat ovat aika lagisia - mutta toisaalta, en mä ainakaan ajaessa siihen karttaan koske. Veikkaan, että jos Android Auto toimisi Teslassa, niin sen käyttäjämäärä voisi olla aika iso. Ainakin se Apple Carplay hack on ilmeisesti aika suosittu, mutta en itse omista iOSia niin en ole testannut.

Muutenkaan en tahtoisi koskea kosketusnäyttöön ajaessa ollenkaan. Siitä on turvallisuus kaukana. Siihen kosketaan vain koska autossa ei ole oikeata tapaa tehdä asioita.
 
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
189
Eiköhän oikea syy nappuloiden puuttumiseen ja kaiken hoitamiseen yhden näytön kautta ole kustannussäästö ja samoja osia voidaan käyttää useammassakin mallissa ja merkissä. Sekä tulevaisuutta silmällä pitäen, tuskin tarvitset edes itse hipelöidä sitä näyttöä. Luulisi auton itse tietävän paremmin kuin kuski mitä tarttee aktivoida ja mitä ei, sekä oppii eri kuljettajien profiilit/tarpeet/mieltymykset.
Eiköhän tämä ole koko ajan sitä, että kuljettaja on enemmissä määrin matkustaja kun avustimet kehittyy ja tekoäly, yms,.

Eikö näissä tekniikan/softan masterpieceissä pysty ääniohjauksella hoitamaan auton toimintoja? Esim. penkin lämmitin tai pyyhkijät päälle? Vai onko siihen joku lainsäädännöllinen haaste? Että vain esim. vain viihdelaitteet, puhelimet yms. voi hoitaa ääniohjauksella ja auton liikkumiseen/hallintaan liittyvät toiminnot on vielä käyttäjän "fyysisesti" valittava?
 
Liittynyt
23.11.2018
Viestejä
406
Se ajotuntuma on noissa jotenkin surkea, sen jälkeen kun hyppää vaikka perinteisen Audin rattiin, niin tuntuu aivan toiselta ajaminen, kuin ajaisi autolla eikä lelulla.
Nämä ovat varmaan niitä kuuluisia makuasioita. Itse kun hyppään vaikka MY performancen ratista 2023 vuoden bmw x5 hybridin rattiin (mikä maksaa 35k€ enemmän kuin tesla y performance), niin tuntuu kuin menisi aikakoneella 15 vuotta ajassa taaksepäin.

edit. Eikä sillä että bemari olisi huono. Hienoja laitteita kumpikin, mutta se polttomoottorin pätkiminen ja hitaampi käyttöliittymä ei aiheuta omistushalua.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
2 897
Navigaatiosta ja käyttiksestä sen verran että ainakin Renault Meganen Android-pohjainen käyttis vie 100-0 Teslaa omasta mielestäni, varsinkin navigaatio oli selvästi parempi.
 
varakreivi de Valmont

cunning linguist
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 263
Eiköhän oikea syy nappuloiden puuttumiseen ja kaiken hoitamiseen yhden näytön kautta ole kustannussäästö ja samoja osia voidaan käyttää useammassakin mallissa ja merkissä. Sekä tulevaisuutta silmällä pitäen, tuskin tarvitset edes itse hipelöidä sitä näyttöä. Luulisi auton itse tietävän paremmin kuin kuski mitä tarttee aktivoida ja mitä ei, sekä oppii eri kuljettajien profiilit/tarpeet/mieltymykset.
Eiköhän tämä ole koko ajan sitä, että kuljettaja on enemmissä määrin matkustaja kun avustimet kehittyy ja tekoäly, yms,.

Eikö näissä tekniikan/softan masterpieceissä pysty ääniohjauksella hoitamaan auton toimintoja? Esim. penkin lämmitin tai pyyhkijät päälle? Vai onko siihen joku lainsäädännöllinen haaste? Että vain esim. vain viihdelaitteet, puhelimet yms. voi hoitaa ääniohjauksella ja auton liikkumiseen/hallintaan liittyvät toiminnot on vielä käyttäjän "fyysisesti" valittava?
Kyllä esim. Teslassa voi käyttää äänikomentoja pyyhinten ja persgrillien säätöön. Käytännön toimivuus on sitten vähän niin ja niin, koska äänikomentojen tulkinta edellyttää toimivaa verkkoyhteyttä Googlen palvelimelle, jossa tunnistus tehdään. Tässä ketjussa mahdollisesti rikkoutuvia osia ovat em. nettiyhteys, joka pätkii vähintään joka toinen ajokerta. Seuraava haaste on se, saako järjestelmä puheesta ylipäänsa selvää kabiinimelun yli. Ja kolmantena tuliko komento silloinkaan ymmärrettyä oikein.
 
Ok. Ei ole niin paljoa tullut ajettua ja oltua kyydissä, että olisi perillä ollut tuosta.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 143
Nämä ovat varmaan niitä kuuluisia makuasioita. Itse kun hyppään vaikka MY performancen ratista 2023 vuoden bmw x5 hybridin rattiin (mikä maksaa 35k€ enemmän kuin tesla y performance), niin tuntuu kuin menisi aikakoneella 15 vuotta ajassa taaksepäin.

edit. Eikä sillä että bemari olisi huono. Hienoja laitteita kumpikin, mutta se polttomoottorin pätkiminen ja hitaampi käyttöliittymä ei aiheuta omistushalua.
Kärjistäen sä haluat "ajaa" sillä kosketuspaneelilla, monille muille auton perinteiset omaisuudet (laatu, perstuntuma) on ne jotka merkkaa, ts. jos suurinpiirtein radio ja navi toimii, niin se riittää eikä muuta edes ymmärrä kaivata. Infotainmenttia kun ei varsinaisesti kaipaa, niin ei sitä kyllä osaa arvostaakaan - Nettiäkö sillä pitäisi selata? Olen aika monta sähköautoa koeajanut eikä niissä missään nyt niin surkea infotainmentti ole ollut, että se olisi muodostunut oston esteeksi. Perustoimintojen käytettävyys on sen sijaan aiheuttanut no-go hetkiä useammankin kerran, esim. ID-sarjan kosketusnapit ja koko Teslan napiton lähestymiskulma.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 156
Yllättävän hyvin ID-sarjan autot tajuaa nykyään jo suomeakin. Vielä ei tuki ole täydellinen, mutta hyvään suuntaan mennään.

Video sisältää kiroilua.

Eniten tuossa ärsyttää tuo hitaus toimintojen välillä. Sen kun saisi pois, voisi tuota ihan ilolla käyttää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 978
Nää on niitä kuuluisia makuasioita, mutta puoli vuotta Model 3:lla ajaneena en näe mitään oleellista vikaa tuossa Teslan käyttöliittymässä, mitä tulee ajamiseen tai mediatoimintojen käyttämiseen. Aiempi auto oli vuosia suht uusi Audi A3 sedan, jossa oli perinteisiä painikkeita parhaimmillaan. Tästä huolimatta ei "napittomaan" Teslaan siirtyminen ole ollut mikään ongelma, vaimollakin sujuu hyvin ja kovasti tykkää ajella.

Hetken aikaa kun ajelee, niin asioihin tottuu ja asiat rupeavat löytymään selkärangasta. Automaatio on kasvanut ja monta napin ja vipstaakelin painallusta jäänyt kokonaan pois: penkkien säädöt tapahtuu automaattisesti kun kuski vaihtuu, starttinappulan painiskelu, perseenlämmittäjien edestakas vekslaus, start-stopin ottaminen pois joka ikisellä käynnistyskerralla, ovien lukitseminen kosketuspainikkeesta, jne. Ja mielestäni lisäksi kolmonen on hauska ajettava vaikka osa onkin eri mieltä.

Tuntuu, että monella nää Teslajutut menee kovasti tunteisiin ja kaikki ja koko auto on aina haisevinta paskaa jos joku asia on vähä erilailla tehty tai erinäisiä bugeja ilmenee.

Yksi asia, mistä tykkään auton jatkuva kehittyminen: koko ajan tulee pientä uutta toiminnallisuutta ja vanhoihin ongelmakohtiinkin tulee parannuksia. Tuollainen ei välttämättä kiinnosta sellaista, joka haluaa vain ajaa autolla paikasta toiseen, mutta itselle nuo ovat mukava lisä auton omistamiseen. Aiemmin auto tuntui uudelta pari viikkoa, sen jälkeen autolle ei tapahtunut yhtään mitään ja kiinnostus autoon lopahtaa nopeasti.
 
Liittynyt
19.11.2016
Viestejä
2 897
Tuntuu, että monella nää Teslajutut menee kovasti tunteisiin ja kaikki ja koko auto on aina haisevinta paskaa jos joku asia on vähä erilailla tehty tai erinäisiä bugeja ilmenee.
Tämä varmaan menee molempiin suuntiin tunteisiin, välillä tuntuu että kaikki Teslan kritisointi pistetään surutta johonkin Big Oil FUD -kategoriaan koska Musk kyllä tietää.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
73
Kun Volvon C40- ja XC40-etuvedot muuttuu takavetoisiksi 2024-mallista alkaen niin voisi arvata että Polestar 2 seuraa perässä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
716
Se ajotuntuma on noissa jotenkin surkea, sen jälkeen kun hyppää vaikka perinteisen Audin rattiin, niin tuntuu aivan toiselta ajaminen, kuin ajaisi autolla eikä lelulla.
Missä mielessä Teslan ajotuntuma on surkea? Kysyn siis ihan aidosti, kun edellinen autoni oli Audi A4 ja taloudessa oli myös joskus pakkauusi 3-sarjan Bemari, eikä näistä kumpikaan mielestäni merkittävästi eronnut Teslasta. Ajotuntumamielessä voisin valita minkä vain noista, alustan mukavuudessa Tesla ottaisi jumbosijan. Pitäisi varmaan radalla ajaa, että näkisi oikeasti mikä on parempi. Samanlaisia sähköisen ohjaustehostimen hiukan etäisiä tuntumia kaikissa. Teslassa olen kyllä huomannut sen, että talvirenkailla tuntuma katoaa täysin kun taas kesärenkailla auto muuttuu ihan toisenlaiseksi ajaa.

Onko siinä joku syy, että nuo kaikki säädöt on pakko toteuttaa jonkun softan kautta ja kosketusnäytöltä? Ihan samalla lailla kait sinne olisi mahdollista laittaa ne analogiset namiskuukkelit kojelautaan. Olisi varmaan myös liikenneturvallisempi vaihtoehto, kuin lääpiä sitä tablettia kesken ajamisen.
Kyllähän se nyt on ilmeistä, että syy on raha. Kun jätetään ne peiliensäätönapit pois, niin säästetään suunnittelutyötä, itse nappi, napin johdot, kokoonpanotyöt, laatuvirheet, takuukorjaukset. Komponenttimäärän minimointi on ollut Teslalla jatkuva fokus ja juuri tästä syystä - sillä säästää rahaa.

Autot alkavat muistuttaa enemmän älypuhelimia, kertakäyttöistyvät, kuka nyt ajaa enää 10v vanhalla sähköautolla, johon softapäivityksetkin ovat loppuneet 5 vuotta sitten.
Hauska toteamus maailmassa, jossa vanhoihin autoihin ei koskaan tullut softapäivityksiä ennen Teslaa. Edellinen Audini oli vuodelta 2015, mutta softa oli peräisin jostain vuodelta 2008. Nyt kun ostat vanhan (2014) Model S:n, niin siinä on silti sama käyttöliittymä kuin juuri tehtaalta ajetussa. Omaan 2 vuotta vanhaan Teslaankin tulee päivityksiä kuukausittain vastaamaan tuotannosta juuri rullaavia autoja.

Ja osa Teslan tarinasta olla täysin vertikaalisesti integroitu ei edes pidä paikkaansa. Hyvin paljon siitä on ihan muualla tehtyä, samaa tavaraa kuin kaikilla muillakin. Siksi sillä on samojen sensorien kanssa saatavuus ongelmia, akut tulevat CATL/BYD/etc, jousitukset on muiden valmistamia, polttimot, kankaat, suurin osa piireistä, etc. Loppujen lopuksi ero ei ole aivan valtava prosentuaalisesti mitä Tesla tekee itse vs. mitä muut valmistajat tekevät. Ja monessa tapauksessa, ulkopuolelta ostettuna olisi varmasti saanut parempaa tavaraa. Noihin Teslan "done-in-house" magical juttuihin kun lasketaan mm. nämä FSD:t, kaista-avustimet ja vastaavat jotka nostavat sitä "in-house" osuutta. En tiedä kuka muu niistä on hyötynyt kuin Teslan kurssi (ja sekin on tulossa vauhdilla alas).
On se ero oikeasti aika huomattava. Se, ettei Tesla tee joka nippeliä itse ei ole oikein todiste vertikaalisen integraation puuttumisesta tai siitä, että ero legacy-valmistajiin ei olisi merkittävä.
Lue vaikka tästä: Elon Musk explains Tesla's vertical integration vs. 'catalog engineering'

Otetaan nyt esimerkkinä Teslan osalta nämä matrix-valojen puuttumiset
Tätäkin voi lähestyä kahdesta näkökulmasta ja miettiä kumpi on parempi.
1 - Osta auto ilman matriisivaloja.
2 - Osta Tesla, jossa ei ole tietääkseni missään vaiheessa markkinoitu olevan matriisivaloja. Auto kuitenkin sisältää nykyisin matriisivaloumpiot, jotka hyvin todennäköisesti tullaan ottamaan käyttöön tulevaisuudessa. Syyhän viivästelyyn on luultavasti ollut USA:n vanhentunut ajovalolainsäädäntö, joka vasta tänä vuonna salli matriisiajovalot.

Eikä Teslan navigointi ole mahtava ja hieno, se on aika hanurista. Karttadata ja navigointidata tulevat eri paikoista (Tesla ostaa Googlelta osan, osaa ei) ja saa aikaan mitä hulvattomimpia asioita. Osa muista valmistajista ostaa sen samasta paikasta, jolloin ainakin ne pysyvät synkassa.
Hmm, en ole 25tkm aikana kertaakaan käyttänyt muuta kuin Teslan navia päästäkseni paikasta toiseen.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 143
Hauska toteamus maailmassa, jossa vanhoihin autoihin ei koskaan tullut softapäivityksiä ennen Teslaa. Edellinen Audini oli vuodelta 2015, mutta softa oli peräisin jostain vuodelta 2008. Nyt kun ostat vanhan (2014) Model S:n, niin siinä on silti sama käyttöliittymä kuin juuri tehtaalta ajetussa. Omaan 2 vuotta vanhaan Teslaankin tulee päivityksiä kuukausittain vastaamaan tuotannosta juuri rullaavia autoja.
Nyt tais mennä muunnellun totuuden puolelle. Kyllähän niitä päivityksiä oli jo aiemmin tarjolla (volkkarista en tiedä), jos vaan älysi pyytää. Joskus asensivat pyytämättäkin. Oleellisin ero asennustavassa korjaamolla (vs. verkon yli) ja softan laajuudessa. Joskus toki Teslan tapa taitaa tarkoittaa myös jonkun ominaisuuden poistamistakin... Lisäksi tuossa aiemmin toisessa viestissä hyvin todettiinkin, että kaiken integrointi yhteen tauluun asettaa ihan eri vaatimuksia sille päivitettävyydelle fyysisten nappien sijaan. Ei tuo Teslan betatestaus tuotannossa -mentaliteetti toimisi millään, jos joka kerta pitäisi auto viedä pajalle pävitykseen.

e: typo
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
29.03.2017
Viestejä
710
Jeps on noita päivityksiä ollut kyllä saatavilla. Ei niitä kyl ole erityisemmin mainostettu jos ei ole ollut jotain tiedossa olevaa ongelmaa tai omistaja valittanut jostain tms. Onhan siinä aina riskinsä et päivittäessä ei kaikki mene kuin pitäisi vanhemmilla autoilla.
 
Pyrres

Apina koulutuksessa
Liittynyt
18.07.2017
Viestejä
3 771
Jeps on noita päivityksiä ollut kyllä saatavilla. Ei niitä kyl ole erityisemmin mainostettu jos ei ole ollut jotain tiedossa olevaa ongelmaa tai omistaja valittanut jostain tms. Onhan siinä aina riskinsä et päivittäessä ei kaikki mene kuin pitäisi vanhemmilla autoilla.
Joillain merkeillä lyödään/lyötiin vain jos ongelmia ilmeni ja joillain merkeillä ajettiin aina huollon yhteydessä. Muistelisin että VAG:llä ainakin olisi ajettu kaikki automaattisesti huollon yhteydessä ja siksi joskus huollossa kesti pidempään kun ajeltiin päivityksiä ja ei ollut nopein prosessi.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
194 046
Viestejä
3 502 865
Jäsenet
62 461
Uusin jäsen
Zeali

Hinta.fi

Ylös Bottom