Yleistä keskustelua sähköautoista

Vaimo on silloin tällöin ajellut omalla Kia Nirolla niin on tykästynyt sähköautoon ja nyt on todettu 38,6c autokuumetta. On iskenyt silmänsä Skoda Enyaq 80x 4x4 iV (pitää kuulemma olla neliveto). Kenelläkään ajokokemuksia tai tuntumaa kyseiseen malliin?
Työkaveri on ollut ilmeisen tyytyväinen, vaikka tuossa pari vuotta sitten kalliin sähkön aikaan lupasikin pariin otteeseen vaihtaa tonnin dieselpakuun. Takuuaikana sitä korjattiin kyllä aika lailla, tosin se ymmärtääkseni oli siitä alkupäästä mitä autoja toimitetiin.
 
Paremmasta päästä Skoda, mutta kyllä siitä jonkin verran tuttavapiirissä on sanomista tullut (Oulun seutu ja pohjoisempi). Softavikoja noissa jonkin verran on ollut, eli voi sytytellä käsijarrun punaista valoa (vikaa) tai sammutella accta matkalla. Lisäksi jos -20 tai kylmemmässä säilyttelee niin valittaa jatkuvasti 12V akusta, mutta taas kun lämpenee niin valitus loppuu. AGM akku saattaa olla järkevää vaihtaa jos tuollaisella ajelee.

Android auto pätkii tasaisen tappavaan tahtiin, mutta Apple Carplay toimii jostain syystä todella hyvin.

Auto on hiljainen, aika mukavaa pehmeää kyytiä, hyvät tilat ja ohitustehot.

Polestar2 karu tuohon nähden ja siinä kapasitiivista roskaa mitä ei skodassa ole. Skodassa parempi ohjaustuntuma ja puskee vähemmän kuin polle.

Skodan regenerointi auto tilalla todella epämääräinen ja hankalasti ennakoitava kuinka paljon milloinkin pitäisi jarrua painaa.

Mutta noi kaikki softajutut voivat olla tosiaan noita alkupään autoja, mutta ovat edelleen läsnä siis ko. autoissa. Parempaan suuntaan kait menneet koko ajan noissa alkupään autoissakin.

Kulutus on yli 30kWh tämmöisillä -20 keleilläkin, mutta taidettiin tuota päivittää että laskee jotain esilämmityksiäkin jo noihin.

Jos uutta autoa niin uskoisin suurimman osan noista jo olevan korjattuja ihan softalla.

Noita oli liisariautoina hyvällä diilillä, mutta ilmeisesti tällä hetkellä todella paljon huonompia diilejä ja Id4sta ilmeisesti aika hyvää tarjousta, joten noita vapautuu liisarina tässä jonkin verran.

Jos android auto toimii luotettavasti (eikä pätki 10 minuutin sisällä tai sitä.ei tarvitse) ja jarrutuntumaa on korjattu tai se ei häiritse ja softaongelmat on pääsääntöisesti korjattu niin hyvä autohan se on (kulutus aika reilu noissa vanhemmissa).
 
Viimeksi muokattu:
Kulutus on yli 30kWh tämmöisillä -20 keleilläkin, mutta taidettiin tuota päivittää että laskee jotain esilämmityksiäkin jo noihin.
Tämä on aivan normaali kulutus SUV-luokan autolle kovilla pakkasilla vähän esilämmityksistä, matkanopeudesta ja matkan kestosta yms riippuen vaikka tuntuu olevan vaikeaa monille täällä tätä hyväksyä. Model Y on varmaan vähän muita pihimpi mutta sitten joutuu ajamaan hakaristi otsassa.
 
Vaimo on silloin tällöin ajellut omalla Kia Nirolla niin on tykästynyt sähköautoon ja nyt on todettu 38,6c autokuumetta. On iskenyt silmänsä Skoda Enyaq 80x 4x4 iV (pitää kuulemma olla neliveto). Kenelläkään ajokokemuksia tai tuntumaa kyseiseen malliin?
Mulla oli -22 takaveto. Oli pajalla jatkuvasti eikä kaikkea saatu edes kuntoon niin vaihdoin pois kun takuu päättyi. Ihan ok auto kunhan toimii.
 
Ei sillä ole väliä, koska lainmukainen takuu on se kaksi vuotta höpisee joku lisäpaperi mitä vaan.

Tuossa tapauksen autossahan ei oltu tehty huoltoja takuun mukaisesti, joten se eväsi takuun. En osaa sanoa miten olisi toimittu jos takuu olisi ollut voimassa. Akun arvo oli enemmän kuin auton arvo (koska mersun hinta akulle oli älytön), mutta olisiko ollut mahdollista tehdä mersun piikkiin kolmannen osapuolen kautta (sinänsä akun hinta tuolloin taisi olla se 5000e kun ei ota sitä mersun kautta). Joku sopiva kertakorvaus (vaikka 15000) olisi varmasti myös omistajalle ihan käypä kun korjauskustannus paljon pienempi.

En tiedä ulottuuko EUn tuleva uusi korjausdirektiivi myös autoihin, eli tuossahan vaaditaan ettei korjausosan hinta saa olla kohtuuttoman kallis (joka se tässä selkeästi on).
Oli voimassa tai ei, niin Mersu ei olisi korvannut takuuseen kaikkea vaan ainoastaan auton arvon joka oli 15k, kun taas akun vaihdon hinta olisi ollut 47k. Omistajan lasku olisi ollut 32k takuukorjauksena. Eli aikalailla turha akkutakuu Mersulla vähänkään vanhemman auton kohdalla. 2 vuoden perustakuun jälkeen kannattaa pikkuhiljaa hankkiutua eroon autosta.

Sitä en tiedä voiko korvauksen ottaa rahana. Kuitenkin tuossa oli päädytty korjauttamaan kolmannella osapuolella eli ehkä ei.

Ote Mersun akkusertifikaatista:

1768328012113.png

Plugareille vastaava teksti seuraavalla sivulla.

Oli voimassa tai ei, niin Mersu ei olisi korvannut takuuseen kaikkea vaan ainoastaan auton arvon joka oli 15k, kun taas akun vaihdon hinta olisi ollut 47k. Omistajan lasku olisi ollut 32k takuukorjauksena. Eli aikalailla turha akkutakuu Mersulla vähänkään vanhemman auton kohdalla. 2 vuoden perustakuun jälkeen kannattaa pikkuhiljaa hankkiutua eroon autosta.
i/[/URL]

Otin tuossa viestissäni kantaa juuri siihen, että kahden vuoden aikana laki velvoittaa tekemään autosta vastaavan (jolloin höpötekstillä ei ole väliä).

Sitten mitä höpötekstiin tulee niin sehän ei ollut voimassa millään tavalla kun huoltoja ei oltu tehty. Kyseenalaista lähinnä siis, että kun tuollainen auton arvo on se katto minkä verran korvataan niin olisiko ollut mahdollista saada kertakorvaus jos vakuutus olisi ollut voimassa. Nythän sitä ei ilmeisesti tarjottu. Veikkaan että tuo olisi kyllä kelvannut auton omistajalle (varsinkin jos siihen 5000+ eurolla sen sai korjattua muualla).
 
Korvaus oli huoltopuutteista huolimatta tarjottu, mutta sitä tosiaan ei tarina kerro, että olisiko sen saanut rahana jos huoltohistoria olisi ollut kunnossa. Epäilen.
 
Mielenkiinnosta odotan koskeeko tuo kesäkuussa tuleva EU direktiivi myös autoja (tai laajennetaanko sitä autoihin jos ei siihen alussa ne kuulu)

Siinähän määritellään että korjausta ei voi vaatia tehtävän tietyssä paikassa, vaan myös kolmannen osapuolen korjaus pitää olla mahdollinen (ja se on takuun kannalta vastaavassa asemassa kuin valmistajan oma korjaus). Ko. direktiivi koskee käsittääkseni ajatuksena tässä kohtaa lähinnä kodinkoneita. Lisäksi 3d tulostettu osa on myös sallitu mikäli se on laadullisesti vähintään vastaava kuin alkuperäinen ja modifikaatiotkin ovat sallittuja (näissä oli jotain patenttirajoituksia).
 
Tuosta mersun touhusta pitäisi ehdottomasti pitää isompaa mekkalaa. Esim. TM uudessa talvitestissään(eikös CLA ole siinä mukana?) voisi kysyä maahantuojalta aiheesta muutaman tiukan kysymyksen.

Aivan täysi farssi ja kuluttajien silmään kusemista. Varsinkin kun sille akulle annetaan tiskiltä ihan joku höpöhinta joka tyyliin ylittää uuden auton arvon.
 
Vaimo on silloin tällöin ajellut omalla Kia Nirolla niin on tykästynyt sähköautoon ja nyt on todettu 38,6c autokuumetta. On iskenyt silmänsä Skoda Enyaq 80x 4x4 iV (pitää kuulemma olla neliveto). Kenelläkään ajokokemuksia tai tuntumaa kyseiseen malliin?
Vajaa vuosi takana tuollasella. Ihan hyvä auto, jotain pientä bugia siellä täällä:
- Koiranluu meni (halpoja, takuuseen)
- Lätäkkövalot muuttuu abstraktiksi kuvioksi (toimii kyllä, takuuseen)
- Android Auto toimii muuten hyvin mutta käyttöliittymä on tosi hidas. Harvoin tuota AA-puolta tulee käytettyä, käytännössä sen hyöty on että musiikkisoitin näyttää nätimmältä kuin pelkällä BT:llä.
- Etukamera hajosi ja on kallis, mutta jättämällä 360-kameralla varustetut kauppaan ei tarvi huolehtia (myyjä maksoi tän)
- yli 20 asteen pakkasessa kitisee 12V akusta, mutta tuosta pääsisi eroon laitattamalla AGM-akun. Ei haittaa oikeastaan mitään ainakaan toistaiseksi, mutta voi aiheuttaa kessyn/appsin toimimattomuutta
- Ei akun esilämmitystä, mutten ole sitä mihinkään vielä tarvinutkaan vuoden aikana
- Ei yhden polkimen ajoa, mutta kyllä tuolla pärjää

Ei mitään fataalia siis, pieniä ärsyttävyyksiä.

Plussapuolella hyvä ajaa, tilava, mukavat jakkarat ja ihan ok rokkikoneet (Cantonilla), vaikka ei nämä mitkään H/K tai B&W ole. Luotettavasti on kulkenut ja yksi pidempi reilun 3000km roadtrippikin meni aivan näppärästi. Autopilotti pelaa ihan kivasti motarilla, ajelee melkolailla itsekseen jos pitää käsiä ratilla.

Paljon ajetuissa ja pikaladatuissa voi olla jotain akkumoduulien vaihtohommia, mutta näissähän on akkutakuu. Toki kannattanee vältellä vanhoja takseja.
 
Viimeksi muokattu:
Onkohan täällä kenelläkään parempaa tietoa näistä, kun loppuvuodesta kiertelin autokauppoja, niin automyyjät lupailivat julkaisua ja mahdollisesti myös hinnastoja vuodenvaihteeseen, mutta mitään näistä ei ole kuulunut:

Uusi BMW i3 neue klasse
Uusi Lexus ES (tämä on jo esitelty mutta hinnastoa ei vielä ole, vaikka lupailtiin vuodenvaihteeseen)
Uusi Mersun täyssähköinen C-sarja (sedan)
 
BMW iX3, hinnasto:

BMW iX3, konfiguraattori:

Edit. Hups, tarkoititkin i3. Siitä ei ole kuulunut.
 
Viimeksi muokattu:
Vaimo on silloin tällöin ajellut omalla Kia Nirolla niin on tykästynyt sähköautoon ja nyt on todettu 38,6c autokuumetta. On iskenyt silmänsä Skoda Enyaq 80x 4x4 iV (pitää kuulemma olla neliveto). Kenelläkään ajokokemuksia tai tuntumaa kyseiseen malliin?
Vuosi, ~17tkm ja 13kk takana, ei valittamista.

Lätäkkövalot hajoavat kaikissa ja kyllä ne takuuseen korjataan, mutta muuta vikaa ei ole näkynyt. Ainoa asia mikä "kaduttaa" omassa on se, että en jaksanut etsiä DCC-alustallista versiota.

Riippuen käyttötarpeista + suunnitellusta pitoajasta, harkitsisin vakavasti niin uutta vuosimallia, että mukaan tulee se akun lämmitys navigaattorin perusteella. Onko se sitten 85x mallinumeroltaan?

Itse korjasin puutetta hakkeroimalla esilämmityksen DIY-menetelmällä, mutta en lähde suosittelemaan tuota tekniikkaa muille.
 
Riippuen käyttötarpeista + suunnitellusta pitoajasta, harkitsisin vakavasti niin uutta vuosimallia, että mukaan tulee se akun lämmitys navigaattorin perusteella. Onko se sitten 85x mallinumeroltaan?
On, ja samaa suosittelisin itsekin. Onkohan 85:ssa edelleen uudempi softakin?
 
On, ja samaa suosittelisin itsekin. Onkohan 85:ssa edelleen uudempi softakin?
Joo, se kait vaatii sen että tulee se 5.x softa.

Itselleni akun esilämmitys oli myös kiinnostava feature, mutta kun kotona on lämmin talli ja vuosi sitten uudemmista sai maksaa kymppitonnin enemmän, niin päätin sitten olla ilman.
 
On kyllä hieno auto.
MG3:lla kävi istuimen kanssa samoin, mutta siitä ei juurikaan juttuja kirjoiteltu. Australiassa ja Englannissa muutamat journalistit antoi palaa kun sille ei annettu hylättyä heti suoraan vaan nipistettiin yks vai kaks tähteä pois.
 
Ainoa asia mikä "kaduttaa" omassa on se, että en jaksanut etsiä DCC-alustallista versiota.

Jos otit vähintään Sportlinen jäykemmällä alustalla, et missannut mitään. Kaikki DCC:t mitä koeajoin kolisi ja tuntui, että ei vaikuttanut asetus mihinkään. Tai siis kyllä jotain huomasi, kun tunnustelemalla tunnusteli ja vähän hifisteli. Kävin ajamassa uuden faceliftinkin ja sama homma jatkui edelleen. Automekaanikko merkkarilta kertoi, että niissä on jokin tyyppiominaisuus ja tehdas on kieltänyt, että tuon kolinan vuoksi ei saa vaihtaa DCC-iskareita takuuseen, kun ei se korjaannu. Jäi vaikutelma, että olisiko pohjimmiltaan DCC-kompponenttioimittajan softavika ohjausyksikössä.
Olisin väkisin omaani tuon MQB-alustakokemuksella halunnut, mutta päädyin ottamaan ilman, kun ei ollut tietoa tuleeko ne kuntoon ja millä vuosikymmenellä. Ja jos saavatkin toimimaan 85/85X sarjalaisissa, niin toimiiko kuitenkaan vanhemmissa 80/80X.
 
Mersun akku ei ole enää kallein kun linkkarissa oli jollain kirjoitus: Jaguarin akun korjaus oliks se jotain 22k ja ”tulee ehkä kuntoon” mutta uusi akku 100k. Ja case oli sellainen että muuten ehjä auto mutta lämppäri ei toimi oli mennyt merkkikorjaamolle. Olivat jostain syystä pudottaneet koko akun alas ja nyt ovat sormi suussa maahantuojaa ja tehdasta myöten. Ja tietty riidat päällä, lakimiehet voittaa.

On se tämä sähköautoilu hienoa kun joku menee pieleen. Ei näemmä kannata ajaa ainakaan ”premiumeilla” kilometriakaan kun takuu loppuu.

Harmittavasti linkkarin haku on paska en löytänyt juttua enää linkitettäväksi. No eiköhän kohta ole sama iltapäivälehdissä.
 
Jos otit vähintään Sportlinen jäykemmällä alustalla, et missannut mitään. Kaikki DCC:t mitä koeajoin kolisi ja tuntui, että ei vaikuttanut asetus mihinkään. Tai siis kyllä jotain huomasi, kun tunnustelemalla tunnusteli ja vähän hifisteli. Kävin ajamassa uuden faceliftinkin ja sama homma jatkui edelleen. Automekaanikko merkkarilta kertoi, että niissä on jokin tyyppiominaisuus ja tehdas on kieltänyt, että tuon kolinan vuoksi ei saa vaihtaa DCC-iskareita takuuseen, kun ei se korjaannu. Jäi vaikutelma, että olisiko pohjimmiltaan DCC-kompponenttioimittajan softavika ohjausyksikössä.
Olisin väkisin omaani tuon MQB-alustakokemuksella halunnut, mutta päädyin ottamaan ilman, kun ei ollut tietoa tuleeko ne kuntoon ja millä vuosikymmenellä. Ja jos saavatkin toimimaan 85/85X sarjalaisissa, niin toimiiko kuitenkaan vanhemmissa 80/80X.
Id.4:n alla 2025 mallissa ei ainakaan pienintäkään ongelmaa DCC:n kanssa ja jossain hidastetöyssyissä asetusten ero on todella helposti huomattava.
 
Ei tainnut olla vielä täällä.

Auto Bildin vuoden 2026 TÜV-katsastusraportti.
Ei paljon auta autovalinnassa nämä raportit, koska kilometrimäärään ei suhteuteta hylkyprosenttia IL:n jutussa. Toiseksi Teslat ovat aina häntäpäässä, oli hyvät alustat kestoltaan tai eivät, koska takuuaikana 4-vuodessa pääosa ellei kukaan käytä huollossa, koska ei takuun säilymisen ehto. Säästö 1000-2000 euroon. Huono tai keskinkertainen se alusta kestoltaan on, tyyppivika.

Sähköautoista Tesla näyttää valmiimmalta, harmittaa lapsusviat MEB-konsernin uusissa autoissa, ihan kuin uudelta pöydältä lähdetty suunnittelee/ vaikka Audi A6 etronia vaivaava kilpparimoodi yli 10 % SOC tasolla tai Skodan 12 V akun herjat.

Autoina toimiessaan tosi hyviä. 50-60 k€ jos budjetti venyy niin MB CLA shooting break tai uus GLB loisto valinta. En 60k€ ostais uutta Enyaqqia, sen verran eri kaliberia tuo uus polvi MB:tä.

Helpoin valinta ostaa Tesla, kaikkein ympäristöystävällisin autoyhtiö, eli näkökulmasta tämä: moraalisesti hyvä teko.
 
Audi A6 etronia vaivaava kilpparimoodi yli 10 % SOC tasolla
Faktaa ei ole tästä, mutta kilpparimoodi tuossa taitaa olla hieman harhaanjohtava termi. Käytännössä vain tehonrajoitus, jolloin autossa kuitenkin on tehoa jäljellä parin perinteisen polttiksen verran :)

Eikös kilapparimoodilla jollain autolla tarkoitettu oikeasti jotain "ryömintää" ?
 
vaikka Audi A6 etronia vaivaava kilpparimoodi yli 10 % SOC tasolla

Tätä olet nyt aktiivisesti joo toistellut, mutta saisiko vähitellen tähän jotain lähdettä vai onko oma kokemus? En ole tuohon yhtään missään törmännyt niin kiinnostaisi mistä keliolosuhteista ja tilanteesta tuo on.

Tuo skodan 12v on universaalisesti totta -20 astetta ja alle, mutta agm akulla siitä eroon pääsee ja kyse on softan valituksesta ei varsinaisesta ongelmasta joka vaikuttaa ajoon.
 
Eettisillä syillä Teslan valintaa on aika turha perustella niin kauan kuin firman johdossa on Elon Musk.
Sähköautoilussa eettisillä syillä usein merkitystä, kun ajatus myös vähentää CO2 kuormaa. Autoyhtiöiden tuotteiden kokonaispäästöissä Tesla on puhtain autoyhtiö, jolla tuotantoa kokoonpanossa Euroopassa. Hyvä valinta tästä näkökulmasta, jos haluaa kannattaa autoyhtiöitä, jotka ei lobbaa tai tee rahaa fossiilisten jatkumisen puolesta.

Toinen näkökulma on sanomasi. Eettisyys pitäisi arvioida kokonaisuutena, Teslan kaltaisesti jos muut autoyhtiöt toimisi, pelastuisi miljoonia ihmisiä.

Suosisin siltä eurooppalaista teollisuutta.
 
Tätä olet nyt aktiivisesti joo toistellut, mutta saisiko vähitellen tähän jotain lähdettä vai onko oma kokemus? En ole tuohon yhtään missään törmännyt niin kiinnostaisi mistä keliolosuhteista ja tilanteesta tuo on.

Tuo skodan 12v on universaalisesti totta -20 astetta ja alle, mutta agm akulla siitä eroon pääsee ja kyse on softan valituksesta ei varsinaisesta ongelmasta joka vaikuttaa ajoon.
Audi A6 etron FB-ryhmässä useampi viesti.

Hyvä kun Skodalla ratkaisu, ihmetyttää kun uudemmissa ollut vastaavaa eli sitä juurisyytä: auto ei riittävästi ylläpidä 12 V akkua / 12 V akku ei lämpeä esim sisätilan ilmalla tai ole sijoitettu lämpöiseen, ei ehkä ratkaistu.
 
Eikö siihen voi laittaa ihan perinteisen 12V akkulaturin? Vetää töpselin reiän puskuriin kuten vanhaan hyvään aikaan lohkolämmittimelle. Kahden johdon taktiikka.
 
Oli voimassa tai ei, niin Mersu ei olisi korvannut takuuseen kaikkea vaan ainoastaan auton arvon joka oli 15k, kun taas akun vaihdon hinta olisi ollut 47k. Omistajan lasku olisi ollut 32k takuukorjauksena. Eli aikalailla turha akkutakuu Mersulla vähänkään vanhemman auton kohdalla. 2 vuoden perustakuun jälkeen kannattaa pikkuhiljaa hankkiutua eroon autosta.

Sitä en tiedä voiko korvauksen ottaa rahana. Kuitenkin tuossa oli päädytty korjauttamaan kolmannella osapuolella eli ehkä ei.

Virhevastuu ja takuu on eriasia.

Virhevastuun jälkeen akku takuun aikana sillä on väliä millaiset takuu ehdot, onko se hyvä, se ei ole iso ongelma jos takuun myöntäjä rajaa akku takuun niin että ei lupaa vanhaan uutta akkua, makso mita makso, kunhan on ongelmitta riittävän hyvään, tai hyvitys riittävän tukeva.

Hyvitys ratkaisu voi toki olla pettymys jos uniikki yksilö, arvokas historia, tarina, tai lisävarusteita, siis hyvitys ei riitä vastaavan ehjään vaihtamiseen / saamiseen.

Silloin jää vähän ikävä maku suuhun vs odotukset. Varsinkin kun monella tuntuu olevan todella isot tunnearvot.

niin Mersu ei olisi korvannut takuuseen kaikkea vaan ainoastaan auton arvon joka oli 15k, kun taas akun vaihdon hinta olisi ollut 47k. Omistajan lasku olisi ollut 32k takuukorjauksena. E
Et taustoittanut esimerkkiäsi, mutta tuo mieleen tapauksen missä somessa ollut juttua, siis kiersi tarina missä jonkun mersusta oli akku kaput, ei takuu voimassa, sitten omistaja jotain säästänyt. kysellyt kustannusarviota.

Valmistaja/maahantuoja olisi kuitenkin takuu juttuna sen hoitanut. Auton arvosta vielä jotain, mutta juttu menetti hohdon sen myötä.
 
Eikö siihen voi laittaa ihan perinteisen 12V akkulaturin? Vetää töpselin reiän puskuriin kuten vanhaan hyvään aikaan lohkolämmittimelle. Kahden johdon taktiikka.

Meb lataa 12v akkua ollessaan käynnissä, latauksessa ja esilämmittäessä. Oma id.4 ainakin puskee 15.0v testerin (korjaamon, ihan konsernin testeri) mukaan, joka on ihan liikaa, eikä se jäinen akku ota sitä virtaa vastaan vaikka yrittää lähes kiehuttaa ylijännitteellä sitä.
Lämpimämmässä paikassahan tuo pitäsi olla eikä kylmässä pellin alla, vaan näin on Klaus ja Horst todennut olevan hyvä. Ilmeisesti noihin sais asennettua akun lämmittimiä myös sille pikkuakulle.
 
Ilmeisesti noihin sais asennettua akun lämmittimiä myös sille pikkuakulle.
12 V akuille löytyy lämmittimiä varmaan vaikka Motonetista. Oli tuollainen joskus pienen akun kanssa (< 20 Ah) talveksi. Siinä on termostaatti ja katkaisee myös kun kynnysjännite alentuu.
 
Meb lataa 12v akkua ollessaan käynnissä, latauksessa ja esilämmittäessä. Oma id.4 ainakin puskee 15.0v testerin (korjaamon, ihan konsernin testeri) mukaan, joka on ihan liikaa, eikä se jäinen akku ota sitä virtaa vastaan vaikka yrittää lähes kiehuttaa ylijännitteellä sitä.
Tuosta jännitteestä, tuuppaako se sitä 15,0v jatkuvasti ? eikä siis joku algoritmi ohjaa jännitetä.
Siis oikeasti pitkässä juoksussa olisi vahingollista, (oletus että joku tyypillinen akku tyyppi).
 
Niin ja Tesla (pois lukien model S) on melko tylsä/ruma NPC-auto mistä tulee mieleen ensimmäisen sukupolven Skoda Octavia farkku.
Model S tavallaan ihan tyylikäs. Joskus vuonna 2016 tuli facelift malli eri keulalla.

Eli siis melko saman näköisiä 2016-2026 kaikki Model S:t.

Periaatteessa jo vuoden 2013 Model S on ihan hieno. Eli muotoilu on kai suht onnistunut. Myös käytännöllinen 5-ovinen kori.

Lisäksi Model S kori on ainakin pääosin kokonaan alumiinia. Ei pitäisi olla ruosteongelmaa.

Omaan silmään Model Y facelift on ihan hieno myös. Kun niitäkin jossain muutaman nähnyt.
 
Y facelifitin ainoa positiivinen asia on, että se ei enää näytä mittasuhteiltaan vääristetyltä S:ltä ts. halvalta kopiolta. Uudet lamput ovat edessä ja takana saatanan rumat livenä ja ultrakirkkaat pistemäiset päivävalot rasittavat vastaantulijalle hidastetöyssy yms. paikoissa missä valot nousevat ylös. Pidin vanhaa y:tä saatanan rumana, mutta facelifiin nähden se on sentään "Tesla".
 
Kerran edehdyin Tesla S taksin takapenkille ja tuntui kuin olisi ahtautunut johonkin lasten polkuautoon. Monessa pikkuautossa on enemmän tilaa jalat omistaville. :tongue:
Pitäis kokeilla kanssa istua sinne takapenkille 😊

Akku vaatii tilaa. Etupenkin alle ei mahdu jalat. Jos on oikein pitkä kuski, niin voi olla jalkatilaa takana niukasti?
 
Kerran edehdyin Tesla S taksin takapenkille ja tuntui kuin olisi ahtautunut johonkin lasten polkuautoon. Monessa pikkuautossa on enemmän tilaa jalat omistaville. :tongue:
Model S takapenkki on hyvin huono, ehkä 20 cm penkillä korkeutta. Yleisesti sähköautojen huonoja puolia, kun yritetään saada sivusta silhuetti kauniiksi. ID.7 on melkein citymaasturikorkuinen, mutta siinäpä onkin takatilat.

Muistellen aikoja kun arvosteluissa ihmeteltiin takajalkatilan tasaisuutta, se oli niin hienoa. Oikeasti akku pohjassa nostaa jalkatilaa niin paljon et tilat heikkenevät, akseliväliä kasvattamalla ja keulan pituudesta voidaan sitten tähän saada parannusta.

1768471283925.png

1768471326799.png
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
297 734
Viestejä
5 076 062
Jäsenet
81 362
Uusin jäsen
haarukka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom