Yleistä keskustelua sähköautoista

On, ja samaa suosittelisin itsekin. Onkohan 85:ssa edelleen uudempi softakin?
Joo, se kait vaatii sen että tulee se 5.x softa.

Itselleni akun esilämmitys oli myös kiinnostava feature, mutta kun kotona on lämmin talli ja vuosi sitten uudemmista sai maksaa kymppitonnin enemmän, niin päätin sitten olla ilman.
 
On kyllä hieno auto.
MG3:lla kävi istuimen kanssa samoin, mutta siitä ei juurikaan juttuja kirjoiteltu. Australiassa ja Englannissa muutamat journalistit antoi palaa kun sille ei annettu hylättyä heti suoraan vaan nipistettiin yks vai kaks tähteä pois.
 
Ainoa asia mikä "kaduttaa" omassa on se, että en jaksanut etsiä DCC-alustallista versiota.

Jos otit vähintään Sportlinen jäykemmällä alustalla, et missannut mitään. Kaikki DCC:t mitä koeajoin kolisi ja tuntui, että ei vaikuttanut asetus mihinkään. Tai siis kyllä jotain huomasi, kun tunnustelemalla tunnusteli ja vähän hifisteli. Kävin ajamassa uuden faceliftinkin ja sama homma jatkui edelleen. Automekaanikko merkkarilta kertoi, että niissä on jokin tyyppiominaisuus ja tehdas on kieltänyt, että tuon kolinan vuoksi ei saa vaihtaa DCC-iskareita takuuseen, kun ei se korjaannu. Jäi vaikutelma, että olisiko pohjimmiltaan DCC-kompponenttioimittajan softavika ohjausyksikössä.
Olisin väkisin omaani tuon MQB-alustakokemuksella halunnut, mutta päädyin ottamaan ilman, kun ei ollut tietoa tuleeko ne kuntoon ja millä vuosikymmenellä. Ja jos saavatkin toimimaan 85/85X sarjalaisissa, niin toimiiko kuitenkaan vanhemmissa 80/80X.
 
Mersun akku ei ole enää kallein kun linkkarissa oli jollain kirjoitus: Jaguarin akun korjaus oliks se jotain 22k ja ”tulee ehkä kuntoon” mutta uusi akku 100k. Ja case oli sellainen että muuten ehjä auto mutta lämppäri ei toimi oli mennyt merkkikorjaamolle. Olivat jostain syystä pudottaneet koko akun alas ja nyt ovat sormi suussa maahantuojaa ja tehdasta myöten. Ja tietty riidat päällä, lakimiehet voittaa.

On se tämä sähköautoilu hienoa kun joku menee pieleen. Ei näemmä kannata ajaa ainakaan ”premiumeilla” kilometriakaan kun takuu loppuu.

Harmittavasti linkkarin haku on paska en löytänyt juttua enää linkitettäväksi. No eiköhän kohta ole sama iltapäivälehdissä.
 
Jos otit vähintään Sportlinen jäykemmällä alustalla, et missannut mitään. Kaikki DCC:t mitä koeajoin kolisi ja tuntui, että ei vaikuttanut asetus mihinkään. Tai siis kyllä jotain huomasi, kun tunnustelemalla tunnusteli ja vähän hifisteli. Kävin ajamassa uuden faceliftinkin ja sama homma jatkui edelleen. Automekaanikko merkkarilta kertoi, että niissä on jokin tyyppiominaisuus ja tehdas on kieltänyt, että tuon kolinan vuoksi ei saa vaihtaa DCC-iskareita takuuseen, kun ei se korjaannu. Jäi vaikutelma, että olisiko pohjimmiltaan DCC-kompponenttioimittajan softavika ohjausyksikössä.
Olisin väkisin omaani tuon MQB-alustakokemuksella halunnut, mutta päädyin ottamaan ilman, kun ei ollut tietoa tuleeko ne kuntoon ja millä vuosikymmenellä. Ja jos saavatkin toimimaan 85/85X sarjalaisissa, niin toimiiko kuitenkaan vanhemmissa 80/80X.
Id.4:n alla 2025 mallissa ei ainakaan pienintäkään ongelmaa DCC:n kanssa ja jossain hidastetöyssyissä asetusten ero on todella helposti huomattava.
 
Ei tainnut olla vielä täällä.

Auto Bildin vuoden 2026 TÜV-katsastusraportti.
Ei paljon auta autovalinnassa nämä raportit, koska kilometrimäärään ei suhteuteta hylkyprosenttia IL:n jutussa. Toiseksi Teslat ovat aina häntäpäässä, oli hyvät alustat kestoltaan tai eivät, koska takuuaikana 4-vuodessa pääosa ellei kukaan käytä huollossa, koska ei takuun säilymisen ehto. Säästö 1000-2000 euroon. Huono tai keskinkertainen se alusta kestoltaan on, tyyppivika.

Sähköautoista Tesla näyttää valmiimmalta, harmittaa lapsusviat MEB-konsernin uusissa autoissa, ihan kuin uudelta pöydältä lähdetty suunnittelee/ vaikka Audi A6 etronia vaivaava kilpparimoodi yli 10 % SOC tasolla tai Skodan 12 V akun herjat.

Autoina toimiessaan tosi hyviä. 50-60 k€ jos budjetti venyy niin MB CLA shooting break tai uus GLB loisto valinta. En 60k€ ostais uutta Enyaqqia, sen verran eri kaliberia tuo uus polvi MB:tä.

Helpoin valinta ostaa Tesla, kaikkein ympäristöystävällisin autoyhtiö, eli näkökulmasta tämä: moraalisesti hyvä teko.
 
Audi A6 etronia vaivaava kilpparimoodi yli 10 % SOC tasolla
Faktaa ei ole tästä, mutta kilpparimoodi tuossa taitaa olla hieman harhaanjohtava termi. Käytännössä vain tehonrajoitus, jolloin autossa kuitenkin on tehoa jäljellä parin perinteisen polttiksen verran :)

Eikös kilapparimoodilla jollain autolla tarkoitettu oikeasti jotain "ryömintää" ?
 
vaikka Audi A6 etronia vaivaava kilpparimoodi yli 10 % SOC tasolla

Tätä olet nyt aktiivisesti joo toistellut, mutta saisiko vähitellen tähän jotain lähdettä vai onko oma kokemus? En ole tuohon yhtään missään törmännyt niin kiinnostaisi mistä keliolosuhteista ja tilanteesta tuo on.

Tuo skodan 12v on universaalisesti totta -20 astetta ja alle, mutta agm akulla siitä eroon pääsee ja kyse on softan valituksesta ei varsinaisesta ongelmasta joka vaikuttaa ajoon.
 
Eettisillä syillä Teslan valintaa on aika turha perustella niin kauan kuin firman johdossa on Elon Musk.
Sähköautoilussa eettisillä syillä usein merkitystä, kun ajatus myös vähentää CO2 kuormaa. Autoyhtiöiden tuotteiden kokonaispäästöissä Tesla on puhtain autoyhtiö, jolla tuotantoa kokoonpanossa Euroopassa. Hyvä valinta tästä näkökulmasta, jos haluaa kannattaa autoyhtiöitä, jotka ei lobbaa tai tee rahaa fossiilisten jatkumisen puolesta.

Toinen näkökulma on sanomasi. Eettisyys pitäisi arvioida kokonaisuutena, Teslan kaltaisesti jos muut autoyhtiöt toimisi, pelastuisi miljoonia ihmisiä.

Suosisin siltä eurooppalaista teollisuutta.
 
Tätä olet nyt aktiivisesti joo toistellut, mutta saisiko vähitellen tähän jotain lähdettä vai onko oma kokemus? En ole tuohon yhtään missään törmännyt niin kiinnostaisi mistä keliolosuhteista ja tilanteesta tuo on.

Tuo skodan 12v on universaalisesti totta -20 astetta ja alle, mutta agm akulla siitä eroon pääsee ja kyse on softan valituksesta ei varsinaisesta ongelmasta joka vaikuttaa ajoon.
Audi A6 etron FB-ryhmässä useampi viesti.

Hyvä kun Skodalla ratkaisu, ihmetyttää kun uudemmissa ollut vastaavaa eli sitä juurisyytä: auto ei riittävästi ylläpidä 12 V akkua / 12 V akku ei lämpeä esim sisätilan ilmalla tai ole sijoitettu lämpöiseen, ei ehkä ratkaistu.
 
Eikö siihen voi laittaa ihan perinteisen 12V akkulaturin? Vetää töpselin reiän puskuriin kuten vanhaan hyvään aikaan lohkolämmittimelle. Kahden johdon taktiikka.
 
Oli voimassa tai ei, niin Mersu ei olisi korvannut takuuseen kaikkea vaan ainoastaan auton arvon joka oli 15k, kun taas akun vaihdon hinta olisi ollut 47k. Omistajan lasku olisi ollut 32k takuukorjauksena. Eli aikalailla turha akkutakuu Mersulla vähänkään vanhemman auton kohdalla. 2 vuoden perustakuun jälkeen kannattaa pikkuhiljaa hankkiutua eroon autosta.

Sitä en tiedä voiko korvauksen ottaa rahana. Kuitenkin tuossa oli päädytty korjauttamaan kolmannella osapuolella eli ehkä ei.

Virhevastuu ja takuu on eriasia.

Virhevastuun jälkeen akku takuun aikana sillä on väliä millaiset takuu ehdot, onko se hyvä, se ei ole iso ongelma jos takuun myöntäjä rajaa akku takuun niin että ei lupaa vanhaan uutta akkua, makso mita makso, kunhan on ongelmitta riittävän hyvään, tai hyvitys riittävän tukeva.

Hyvitys ratkaisu voi toki olla pettymys jos uniikki yksilö, arvokas historia, tarina, tai lisävarusteita, siis hyvitys ei riitä vastaavan ehjään vaihtamiseen / saamiseen.

Silloin jää vähän ikävä maku suuhun vs odotukset. Varsinkin kun monella tuntuu olevan todella isot tunnearvot.

niin Mersu ei olisi korvannut takuuseen kaikkea vaan ainoastaan auton arvon joka oli 15k, kun taas akun vaihdon hinta olisi ollut 47k. Omistajan lasku olisi ollut 32k takuukorjauksena. E
Et taustoittanut esimerkkiäsi, mutta tuo mieleen tapauksen missä somessa ollut juttua, siis kiersi tarina missä jonkun mersusta oli akku kaput, ei takuu voimassa, sitten omistaja jotain säästänyt. kysellyt kustannusarviota.

Valmistaja/maahantuoja olisi kuitenkin takuu juttuna sen hoitanut. Auton arvosta vielä jotain, mutta juttu menetti hohdon sen myötä.
 
Eikö siihen voi laittaa ihan perinteisen 12V akkulaturin? Vetää töpselin reiän puskuriin kuten vanhaan hyvään aikaan lohkolämmittimelle. Kahden johdon taktiikka.

Meb lataa 12v akkua ollessaan käynnissä, latauksessa ja esilämmittäessä. Oma id.4 ainakin puskee 15.0v testerin (korjaamon, ihan konsernin testeri) mukaan, joka on ihan liikaa, eikä se jäinen akku ota sitä virtaa vastaan vaikka yrittää lähes kiehuttaa ylijännitteellä sitä.
Lämpimämmässä paikassahan tuo pitäsi olla eikä kylmässä pellin alla, vaan näin on Klaus ja Horst todennut olevan hyvä. Ilmeisesti noihin sais asennettua akun lämmittimiä myös sille pikkuakulle.
 
Ilmeisesti noihin sais asennettua akun lämmittimiä myös sille pikkuakulle.
12 V akuille löytyy lämmittimiä varmaan vaikka Motonetista. Oli tuollainen joskus pienen akun kanssa (< 20 Ah) talveksi. Siinä on termostaatti ja katkaisee myös kun kynnysjännite alentuu.
 
Eettisillä syillä Teslan valintaa on aika turha perustella niin kauan kuin firman johdossa on Elon Musk.

Niin ja Tesla (pois lukien model S) on melko tylsä/ruma NPC-auto mistä tulee mieleen ensimmäisen sukupolven Skoda Octavia farkku.
 
Meb lataa 12v akkua ollessaan käynnissä, latauksessa ja esilämmittäessä. Oma id.4 ainakin puskee 15.0v testerin (korjaamon, ihan konsernin testeri) mukaan, joka on ihan liikaa, eikä se jäinen akku ota sitä virtaa vastaan vaikka yrittää lähes kiehuttaa ylijännitteellä sitä.
Tuosta jännitteestä, tuuppaako se sitä 15,0v jatkuvasti ? eikä siis joku algoritmi ohjaa jännitetä.
Siis oikeasti pitkässä juoksussa olisi vahingollista, (oletus että joku tyypillinen akku tyyppi).
 
Ainakin sen muutaman minuutin mitä testerin kanssa autossa sitä hämmästeltiin meni akulle jatkuva 15.0v
 
Niin ja Tesla (pois lukien model S) on melko tylsä/ruma NPC-auto mistä tulee mieleen ensimmäisen sukupolven Skoda Octavia farkku.
Model S tavallaan ihan tyylikäs. Joskus vuonna 2016 tuli facelift malli eri keulalla.

Eli siis melko saman näköisiä 2016-2026 kaikki Model S:t.

Periaatteessa jo vuoden 2013 Model S on ihan hieno. Eli muotoilu on kai suht onnistunut. Myös käytännöllinen 5-ovinen kori.

Lisäksi Model S kori on ainakin pääosin kokonaan alumiinia. Ei pitäisi olla ruosteongelmaa.

Omaan silmään Model Y facelift on ihan hieno myös. Kun niitäkin jossain muutaman nähnyt.
 
Y facelifitin ainoa positiivinen asia on, että se ei enää näytä mittasuhteiltaan vääristetyltä S:ltä ts. halvalta kopiolta. Uudet lamput ovat edessä ja takana saatanan rumat livenä ja ultrakirkkaat pistemäiset päivävalot rasittavat vastaantulijalle hidastetöyssy yms. paikoissa missä valot nousevat ylös. Pidin vanhaa y:tä saatanan rumana, mutta facelifiin nähden se on sentään "Tesla".
 
Kerran edehdyin Tesla S taksin takapenkille ja tuntui kuin olisi ahtautunut johonkin lasten polkuautoon. Monessa pikkuautossa on enemmän tilaa jalat omistaville. :tongue:
Pitäis kokeilla kanssa istua sinne takapenkille 😊

Akku vaatii tilaa. Etupenkin alle ei mahdu jalat. Jos on oikein pitkä kuski, niin voi olla jalkatilaa takana niukasti?
 
Kerran edehdyin Tesla S taksin takapenkille ja tuntui kuin olisi ahtautunut johonkin lasten polkuautoon. Monessa pikkuautossa on enemmän tilaa jalat omistaville. :tongue:
Model S takapenkki on hyvin huono, ehkä 20 cm penkillä korkeutta. Yleisesti sähköautojen huonoja puolia, kun yritetään saada sivusta silhuetti kauniiksi. ID.7 on melkein citymaasturikorkuinen, mutta siinäpä onkin takatilat.

Muistellen aikoja kun arvosteluissa ihmeteltiin takajalkatilan tasaisuutta, se oli niin hienoa. Oikeasti akku pohjassa nostaa jalkatilaa niin paljon et tilat heikkenevät, akseliväliä kasvattamalla ja keulan pituudesta voidaan sitten tähän saada parannusta.

1768471283925.png

1768471326799.png
 
Viimeksi muokattu:
Kerran edehdyin Tesla S taksin takapenkille ja tuntui kuin olisi ahtautunut johonkin lasten polkuautoon. Monessa pikkuautossa on enemmän tilaa jalat omistaville. :tongue:
Työkaverilla on tuollainen S enkä suostu menemään kyytiin ellei voi istua edessä. Pää ottaa kattoon ja nopeasti huono olo jos pää kenossa joutuu matkustamaan.
 
Y facelifitin ainoa positiivinen asia on, että se ei enää näytä mittasuhteiltaan vääristetyltä S:ltä ts. halvalta kopiolta. Uudet lamput ovat edessä ja takana saatanan rumat livenä ja ultrakirkkaat pistemäiset päivävalot rasittavat vastaantulijalle hidastetöyssy yms. paikoissa missä valot nousevat ylös. Pidin vanhaa y:tä saatanan rumana, mutta facelifiin nähden se on sentään "Tesla".

Samaa mieltä. Model 3:n facelift oli ihan onnistunut, mutta Y on kyllä ruma ennen ja jälkeen faceliftin.
 
Niin ja Tesla (pois lukien model S) on melko tylsä/ruma NPC-auto mistä tulee mieleen ensimmäisen sukupolven Skoda Octavia farkku.
Aiemmin tuo ei pahemmin haitannut, kun sähköautoa hankittaessa joutunut tekemään paljon kompromisseja mallien vähyyden, hinnan ja saatavuuden takia.

Edellinen sähkäri tuli tilattua liisarina 2023 ja silloin ainoa omaan hintaluokkaan osuva perheauto oli MY, kun Tesla oli silloin ainoa tiputtanut hintoja.

Nyt on hinnat tasaantuneet, malleja rupee olemaan paljon enemmän ja saatavuuskin on kunnossa, niin pystyy paremmin miettimään myös auton ulkonäköä kriteerinä kun laaja skaala autoja täyttää ne ns pakolliset vaatimukset.
 
SUV-tyyppisiä malleja on saatavilla ja samoin näitä pieniä 30 te autoja melko paljon. Toki SUV autoja on MEB-pohjan lisäksi vai Stelantis, Tesla, Toyota, kiinalaisia (Mazda, Volvo, Polestar, Smart). Ford, Skoda, Volkswagen, Audi Q4, Cupra, kaikki MEB. Enemmän ja vähemmän noihin saatu ulkonöllistä vaihtelua. Tykkää tai ei tykkää. Jotain unohtui.

Sedanit ja farkut puuttuvat kokonaan 30-50 t€ kategoriasta, siellä ei ole edes ID.7, mutta löytyy vasta tullut CLA ja Model 3, sekä vähän lähempänä 60 t€ BMW i4, sekä BYD seal. Muutoin valinnanvara alkaa vasta 60 t€ ylöspäin: A6 etron, i5, Id.7.
 
Olisimme halunneet mukaan myös uudenlaisten käyttöliittymien pioneerin Teslan, mutta pitkien neuvottelujen jälkeen Tesla totesi, ettei testiautoa saada järjestettyä, koska kaikki tuotetut autot toimitetaan tällä hetkellä suoraan asiakkaille.

Oh sure.gif

Eiköhän todellinen syy ole se, että 99% kosketusnäyttöön pohjautuva käyttöliittymä olisi saanut testissä "väärän" tuloksen.
 
TM:n käyttöliittymätesti : Väärin testattu :)

En nyt tiedä onko tälläinen testi nyt kovinkaan validi, jos ummikot laitetaan testaamaan käyttistä. Tulos pätee siihen, että hypätään uuteen autoon ja ihmetellään käyttistä ja yritetään osata käyttää sitä. Tämä vaihehan on autoilijalle ohimenevä tilanne uuden auton kanssa.

Kun auton kanssa on sinut, käyttiksen toimivuus on varmasti hieman erinlaista kun tietää mitä tekee. Olis kiva jos testaisivat kuinka käyttistä osaava osaa käyttää sitä ja kuinka sujuvaa se on. Tämä vastaisi paremmin käyttöjärjestelmän tarkoitusperää ja todellisuutta. Kaikki uusi on aluksi hankalaa, mutta kun sen oppii, se voi muuttua helpoksi. Olisi kiva nähdä miten erinlaiset toiminnot osaavilta käyttäjiltä sujuvat tai eivät suju. Sitähän se tuon käyttöjärjestelmän käyttäminen loppujen lopuksi käytännössä on.

Ja paras käyttöliittymä autossa on sellainen , että sitä ei tarvitse käyttää ollenkaan alkuasetusten jälkeen. Esim ilmastointi. Mutta ymmärrän tämän testin tarkoitusperän myös.

MB:llä eniten epäonnistuneita tehtäviä ( käyttäjä ei osannut tehdä annettua tehtävää ), mutta silti toiseksi paras arvosana ? Pösöllä toiseksi vähiten epäonnistuneita tehtäviä, mutta arvosana toiseksi huonoin ? (kaippa tähänkin jokin perustelu oli ). Jos ei nyt väärin testattu, niin ainakin väärin painotettu :)
 
Jyväskylässä on kyllä koeajoon autoja vaikka samalle päivälle suoraan Teslalta.
Tutkimuksessa 320 kuljettajaa testasi autoja laboratoria olosuhteissa. Saako siis tuon auton vaikka useaksi viikoksi varattua koeajoon?

Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Linkki: https://www.facebook.com/watch/?v=1267979972021337

TM:n käyttöliittymätesti : Väärin testattu :)

En nyt tiedä onko tälläinen testi nyt kovinkaan validi, jos ummikot laitetaan testaamaan käyttistä. Tulos pätee siihen, että hypätään uuteen autoon ja ihmetellään käyttistä ja yritetään osata käyttää sitä. Tämä vaihehan on autoilijalle ohimenevä tilanne uuden auton kanssa.

Kun auton kanssa on sinut, käyttiksen toimivuus on varmasti hieman erinlaista kun tietää mitä tekee. Olis kiva jos testaisivat kuinka käyttistä osaava osaa käyttää sitä ja kuinka sujuvaa se on. Tämä vastaisi paremmin käyttöjärjestelmän tarkoitusperää ja todellisuutta. Kaikki uusi on aluksi hankalaa, mutta kun sen oppii, se voi muuttua helpoksi. Olisi kiva nähdä miten erinlaiset toiminnot osaavilta käyttäjiltä sujuvat tai eivät suju. Sitähän se tuon käyttöjärjestelmän käyttäminen loppujen lopuksi käytännössä on.

Ja paras käyttöliittymä autossa on sellainen , että sitä ei tarvitse käyttää ollenkaan alkuasetusten jälkeen. Esim ilmastointi. Mutta ymmärrän tämän testin tarkoitusperän myös.

MB:llä eniten epäonnistuneita tehtäviä ( käyttäjä ei osannut tehdä annettua tehtävää ), mutta silti toiseksi paras arvosana ? Pösöllä toiseksi vähiten epäonnistuneita tehtäviä, mutta arvosana toiseksi huonoin ? (kaippa tähänkin jokin perustelu oli ). Jos ei nyt väärin testattu, niin ainakin väärin painotettu :)
No sehän se vitun pointti on, että kuinka helposti jotkut aika perustoiminnot löytyy autosta kuin autosta kun siihen laitetaan täysin uusi kuski penkille. Tuulilasinpyyhkimen operointi tai ilmastoinnin säätö pitäisi onnistua aika helposti ilman isompaa ihmettelyä. Saati että kuinka helppoa niitä on jatkossakin käyttää ilman, että kaikki huomio menee jonkun ruudun tihrustamiseen ja paineluun.
 
No sehän se vitun pointti on, että kuinka helposti jotkut aika perustoiminnot löytyy autosta kuin autosta kun siihen laitetaan täysin uusi kuski penkille.
Se on ensimmäinen pointti. Ei minua kiinnosta onko se alussa vaikeaa. Kaikkea varmasti oppii käyttämään.

Saati että kuinka helppoa niitä on jatkossakin käyttää ilman, että kaikki huomio menee jonkun ruudun tihrustamiseen ja paineluun.
Tässä se toinen pointti. Jatkokäyttö oppimisen jälkeen on itselleni tärkeämpää.

Ja Stubbi kertoo kolmannen.....
 
TM:n käyttöliittymätesti : Väärin testattu :)

En nyt tiedä onko tälläinen testi nyt kovinkaan validi, jos ummikot laitetaan testaamaan käyttistä. Tulos pätee siihen, että hypätään uuteen autoon ja ihmetellään käyttistä ja yritetään osata käyttää sitä. Tämä vaihehan on autoilijalle ohimenevä tilanne uuden auton kanssa.
Mielenkiintoinen ja kannatettava testi. Samaan aikaan olen samaa mieltä eli ei minua auton ostajana kiinnosta, kuinka äkkiä olen auton kanssa sinut vaan sen käyttöliittymän opeteltuani homma toimii sujuvasti.

Teslalta surkea suoritus olla tarjoamatta autoa mukaan.

Jonkin verran on erilaisia autoja tullut elämän aikana ajettua ja käyttöliittymänäkökulmasta paras on ollut BMW, jossa on:
- iDrive -rulla
- HUD
- Riittävän, mutta ei häiritsevän iso näyttö. Tosin nytön layout olisi voinut olla parempi.
- Rattinapit
- Fyysiset rullat ja omat näytöt lämpötiloille
- Maltillinen määrä fyysisiä nappeja, lähinnä ilmastointi/lämmitys ja muutamia pikavalintoja.

Teslan leiska on hanurista siksi, että pysäköidessä ihan ok käytettävä näyttö on layoutiltaan surkea ajon aikana. Aivan liian pienet näppäimet, pikavalinnat puuttuvat, kolmasosan näytöstä vievä turhaakin turhempi FSD, osa toiminnoista olisi syytä piilottaa jne jne jne.
 
Se on ensimmäinen pointti. Ei minua kiinnosta onko se alussa vaikeaa. Kaikkea varmasti oppii käyttämään.
On siinä liikenneturvallisuuden näkökulmasta aika iso pointti kun varmasti tulee tilanteita missä kuski laitetaan uuden auton rattiin ja aika oleellista että esimerkiksi valojen hallinta, tuulilasinpyyhkimet tai huurteen poisto löytyy nopeasti ilman että minuuttikaupalla opetellaan liikenteen seassa siinä kohtaa kun huomataan, että nyt pitäisi jotain tehdä.
 
Se on ensimmäinen pointti. Ei minua kiinnosta onko se alussa vaikeaa. Kaikkea varmasti oppii käyttämään.

Tässä se toinen pointti. Jatkokäyttö oppimisen jälkeen on itselleni tärkeämpää.

Ja Stubbi kertoo kolmannen.....
No esim vuokra-auton kanssa on erinomaisen hankalaa ja vaarallista, jos et löydä pyyhkijöitä, huurteenpoistoa tai mitään muutakaan valikkojen syövereistä. Varsinkin jos edellinen vuokraaja on vaihtanut käyttöliittymän arabian kielelle.

Ihan just juolahti mieleen, miten esim sellaiset ihmiset, vanhemmat ja nuoremmat selviävät tablettiautojen kanssa, joille esim älypuhelimen, tabletin, tietokoneen, älytelkkarin jne. käyttö on heprean rajamailla?
 
Mielenkiintoinen ja kannatettava testi. Samaan aikaan olen samaa mieltä eli ei minua auton ostajana kiinnosta, kuinka äkkiä olen auton kanssa sinut vaan sen käyttöliittymän opeteltuani homma toimii sujuvasti.

Teslalta surkea suoritus olla tarjoamatta autoa mukaan.

Jonkin verran on erilaisia autoja tullut elämän aikana ajettua ja käyttöliittymänäkökulmasta paras on ollut BMW, jossa on:
- iDrive -rulla
- HUD
- Riittävän, mutta ei häiritsevän iso näyttö. Tosin nytön layout olisi voinut olla parempi.
- Rattinapit
- Fyysiset rullat ja omat näytöt lämpötiloille
- Maltillinen määrä fyysisiä nappeja, lähinnä ilmastointi/lämmitys ja muutamia pikavalintoja.

Teslan leiska on hanurista siksi, että pysäköidessä ihan ok käytettävä näyttö on layoutiltaan surkea ajon aikana. Aivan liian pienet näppäimet, pikavalinnat puuttuvat, kolmasosan näytöstä vievä turhaakin turhempi FSD, osa toiminnoista olisi syytä piilottaa jne jne jne.
Mitä toimintoja Tesla piilottaa, mietin et mitä en itse havaitse siinä olevan vialla? Teslasta pois menossa isoin este on softa, ei iso este, mutta isoin.

Ratista säätyy hanskoilla
- lämpötila ylös-alas / tai puhallusnopeus / omavalinta
- äänenvoimakkuus
- kappaleet
- pyyhkijöiden nopeus viiksen päästä tai napilla riippuen vuosimallista

Näyttöön saa valittua pikakomennot: sulatus, penkinlämppärit, rattilämmitys, lasien lämmitys jne. mitä haluaa. Penkit ja ratin saa "auto" tilaan.

Kaikki auton "menu" valinnat siistissä horisontaalisessa rivissa vasemmassa laidassa, kun painaa autokuvaketta aloitusnäytöllä. Oikealle jää tarkemmat aihetta koskevat säädöt.

Autoon saa > 10 yksilöityä penkki/ratti/softaasetus säätöä omiin tai monen ajajan tarpeisiin.
 
Teslan käyttöliittymä on ihan kiva, jos istut koneen ääressä ja kliksuttelet menemään. Autolla ajaessa liian pientä detaljia täynnä ja rauhaton ympäristön kohteita animaationa näyttävä yrjötys, josta on iloa yhtä paljon kun housuun kusemisesta talvella. Kiitos Teslan "innovaatioiden" monella muullakin on tätä nykyä ihan samaa paskaa, mutta onneksi järki alkaa voittaa volkkarissa ja korealaisissa ainakin.
 
Mitä toimintoja Tesla piilottaa, mietin et mitä en itse havaitse siinä olevan vialla? Teslasta pois menossa isoin este on softa, ei iso este, mutta isoin.
Tätä itsekkin aina ihmettelen kun asia nousee pinnalle. Itselle ainoa mitä joutuu "tihrustamaan ja painelemaan" kesken ajon on takasumari.

Toki jos pitää jotain harvemmin käytettyä asetusta muuttaa, niin helposti menee hakemiseksi.
 
Onko kokemuksia 5-7 paikkaisista autoista, johon mahtuisi hyvin kolme turvaistuinta sekä kaksi aikuista. Enemmän SUV tyyppinen auto kiinnostaisi.
 
Aika nafti kategoria ja vaatii pitempää liitua;

Tesla Model X
Hyundai Ioniq 9
Kia EV-9
Peugeot e-5008
Cadillac Vistiq
 
Mitä toimintoja Tesla piilottaa, mietin et mitä en itse havaitse siinä olevan vialla? Teslasta pois menossa isoin este on softa, ei iso este, mutta isoin.
Ongelma ei ole piilotus vaan asioiden sijainti ja koko. Iso osa valinnoista on pieniä ja sijaitsevat oikeassa laidassa näyttöä (esim. navi + puhelin). Se iso FSD on aivan turha.

Teslan käyttöliittymä on ihan kiva, jos istut koneen ääressä ja kliksuttelet menemään. Autolla ajaessa liian pientä detaljia täynnä ja rauhaton ympäristön kohteita animaationa näyttävä yrjötys, josta on iloa yhtä paljon kun housuun kusemisesta talvella. Kiitos Teslan "innovaatioiden" monella muullakin on tätä nykyä ihan samaa paskaa, mutta onneksi järki alkaa voittaa volkkarissa ja korealaisissa ainakin.
Teslan käyttöliittymässä on monta paskaa juttua, mutta se sentään toimii jumimatta ja nopeasti.

Tätä itsekkin aina ihmettelen kun asia nousee pinnalle. Itselle ainoa mitä joutuu "tihrustamaan ja painelemaan" kesken ajon on takasumari.

Toki jos pitää jotain harvemmin käytettyä asetusta muuttaa, niin helposti menee hakemiseksi.
Kun on iso näyttö, niin valintojen pitäisi olla isolla ja tärkeimmät vielä kuskin lähellä. Lisäksi ajaessa valinnat tulisi olla rajoitettu ja aivan erilainen kuin parkissa. Nythän leiska on tehty FSD-ajoon eli kuski touhuaa näytön parissa ja auto hoitaa homman.
 
Kerran edehdyin Tesla S taksin takapenkille ja tuntui kuin olisi ahtautunut johonkin lasten polkuautoon. Monessa pikkuautossa on enemmän tilaa jalat omistaville. :tongue:
Minä erehdyin kerran Y-taksin takapenkille lentokentällä ja päätin, että jos sama tilanne tulee uusiksi vastaan, katson varmasti jonkin muun vaihtoehdon vaikka Y olisi jonon kärjessä. Matkalla mietin, miksi kukaan ei ole kertonyt Elonille, että autoihin on tapana laittaa jouset.
 
Onko kokemuksia 5-7 paikkaisista autoista, johon mahtuisi hyvin kolme turvaistuinta sekä kaksi aikuista. Enemmän SUV tyyppinen auto kiinnostaisi.
Kia PV5 kannattaa vilkaista. Ei tietysti ole ehkä ulkoisesti unelmien täyttymys, mutta ei jää tilasta kiinni.
 
Volvo C40 on nuo nappulahommat aika hyvin hallussa. Oikeastaan ainut mistä saa omaan kirjaan miinusta on ratin ja penkinlämmittimen laitto näytön alakulmaan pienillä logoilla. Kaikki muut toimii ratista, viiksistä tai näytön alla olevilla napeilla.

Nämä uudet isot sähkö Volvot taasen ottanut takapakkia tuossa. EX ja ES siis.

edit.
es90 ratti.webp

es90.webp

kun taas sitten c40 ratti, mikä on käytettävyydeltään parasta A-ryhmää.

c40 ratti.webp
 
Viimeksi muokattu:

Statistiikka

Viestiketjuista
301 548
Viestejä
5 136 394
Jäsenet
81 997
Uusin jäsen
vmdh

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom