Pidempiä reissujakin on miellyttävämpi tehdä nyt kun saa vähän suunnitella
Sori, mutta nyt kuulostaa kyllä vaan alkuinnostukselta

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Pidempiä reissujakin on miellyttävämpi tehdä nyt kun saa vähän suunnitella
Voi olla alkuinnostusta. Nyt on 20tkm takana ja ainakaan vielä innostus ei ole laantunut. Varmasti tulee laantumaan kun kilometrit lisääntyy. Tällä hetkellä tuo kuitenkin tuntuu vielä harrastukselta.Sori, mutta nyt kuulostaa kyllä vaan alkuinnostukseltaEi kai nyt kukaan tosissaan ajattele pakollisten lataustaukojen suunnittelun tekevän autoilusta miellyttävämpää, ainakaan pidemmän päälle? Siksihän niitä isoakkuisia autoja halutaan, ettei matkanteko ja aikataulut niin rajoitu latauspaikkojen perusteella.
Tällä hetkellä jo varsin vaatimaton polttomoottoriautokin lähtee kolmestakympistä. 4-5 vuoden inflaatiot päälle niin aika viileä skenaario. Kuka tuollaista yksisarvista alkaisi edes myymään polkuhintaan?Niinno, jos silloin 4-5 V päästä saa sanotaanko 30 kiloeurolla uuden, jossa on oikeastaan kaikki paremmin, niin kuka ostaa käytetyn ongelmineen ja vajavaisuuksineen?
Tällä hetkellä jo varsin vaatimaton polttomoottoriautokin lähtee kolmestakympistä. 4-5 vuoden inflaatiot päälle niin aika viileä skenaario. Kuka tuollaista yksisarvista alkaisi edes myymään polkuhintaan?
Teslahan laskee hintaa joka toinen päivä.En kyllä itsekään koe, että tällä hetkellä kilpailukykyisissä sähkäreissä (esim Kia, Hyundai, Polestar, Tesla) tulee mitään normaalista arvonalenemasta poikkeavaa ellei valmistajat itse tee jotain todella merkittäviä hinnanalennuksia. Perinteisemmät valmistajat ovat selvästi haluttomia tekemään niitä ja Teslan kohdalla on laskuvaraa ehkä maksimissaan muutamia tonneja. Esimerkiksi Model Y LR saattaa olla joskus kaukana tulevaisuudessa olla 50 990 tjsp, mutta eiköhän inflaatio pidä huolen, että enemminkin hinnat pysyvät paikallaan tai nousee kuin laskee.
Tukeeko ajettua enemmän kun on sähköauto?
Teslahan laskee hintaa joka toinen päivä.
Näkyyhän nuo alennukset heti näiden flippaajien autoissa. Kun päätetään yhdessä yössä syödä 10k veks. Teslan käytetyt ovat hiukan kuplassa tällä hetkellä kun niistä pyydetään samaa kuin uusista.Ja kuinka iso korrelaatio yksittäisen päivän tai kuukauden myyntihinnalla on vaikka 3 tai 4 vuotta vanhan vaihtoauton jälleenmyyntihintaan? Harva tuskin uskoo, että tesla tiputtaa toiset yli 10 000e seuraavan vuoden aikana? Tarkoittaisi 35 000e rwd model Y:tä
Harva tuskin uskoo, että tesla tiputtaa toiset yli 10 000e seuraavan vuoden aikana? Tarkoittaisi 35 000e rwd model Y:tä
Ihan realisitinen mahdollisuus tuohon muutaman vuoden päästä kun akkujen hinnat laskevat, prosessi kehittyy ja tuotekehityskustannukset ovat kuoletettu. Tuon verran tuollaisen sähköauton pitäisikin maksaa.
(7c/kWh)Missä näin halpa sähkö?
Näkyyhän nuo alennukset heti näiden flippaajien autoissa. Kun päätetään yhdessä yössä syödä 10k veks. Teslan käytetyt ovat hiukan kuplassa tällä hetkellä kun niistä pyydetään samaa kuin uusista.
En mä tarkoituksella pidempää tai kauemmin kestävää matkaa tee... tai no, ehkä teen jos se nopein ja lyhyin reitti on 30km/h pikkuteitä joissa on teräviä hidastetöyssyjä jatkuvalla syötöllä, kuten jos pyrin jostain Espoon Leppävaaran Sellosta länsi-Vantaalle... Säästää hermoja jos kiertää esim. Kehä I:stä ja Vihdintietä pitkin.Tulee ehkä hitusen enemmän ajettua.
Esim. tänään kävin reenin jälkeen ajamassa 10+ km ylimääräistä. Eli ajoin laitakaupungin kautta kotia. Kuuntelin rammaria ja kruisailin.
Vanhalla autolla, tuo 98 rupesi olemaan sen verran arvokasta että mieluiten ajoi suorinta reittiä kotiin.
Ihan realisitinen mahdollisuus tuohon muutaman vuoden päästä kun akkujen hinnat laskevat, prosessi kehittyy ja tuotekehityskustannukset ovat kuoletettu. Tuon verran tuollaisen sähköauton pitäisikin maksaa.
Vaikea uskoa että Tesla olisi eniten vaaravyöhykkeellä sähköautovalmistajista, he kun ovat asiassa kehitystä ohjaavaa kärkikastia eivätkä peränpitäjiä jotka yrittävät seurata muita parhaansa mukaan. Näkisin että ainoa joka tällä hetkellä tosissaan uhkaa Teslan asemaa ovat kiinalaisvalmistajat, lähinnä halvemmilla hinnoillaan ja akkuteknologioillaan. Niihin nähden Teslalla on se etu ettei Tesla ole kiinalaisvalmistaja, ja siten Kiinan hallinnon kontrollissa; jokin arvo tuollakin monille on, vaikka niistä arvoista on helppo luistaa jos hinta on tarpeeksi alhainen.Mulla on tässä nyt monta päivää kursori leijunut model Y - tilausnapin päällä, mutta tämä viesti sanallisti aika hyvin, miksi en klikkausta ole tehnyt, enkä ole itseasiassa enää edes varma tulenko tekemäänkään, vielä.
Sen lisäksi, että kuuskytdonaa nyt vaan on ihan vitusti rahaa ja muutamat jutut mY:ssä ylipäätään vähän epäilyttää, koko sähköautoskene muuttuu just nyt niin hirveetä vauhtia, että tuntuu suorastaan pähkähullulta ostaa mitään sähköautoa juuri nyt. Tällä hetkellä hyvinkin mahdollista, että se juuri nyt ostettu sähköauto saattaa olla se nopean muutosvaiheen "evolutionäärinen umpikuja", joka menettää arvonsa totaalisesti jo ennen rahoitusjakson loppua. Neljän viiden vuoden päästä kun tilanne voi hyvin olla, että autoa myydessä tilanne on: "ai sulla on myynnissä tommonen alkupään mY tolla vanhalla akkuteknolla, lol. Niin tossa on vielä se vanha hw3 ja paska vision, lol miksi ostaisin tuon sulta kun saan nyt halvemmalla uuden kaikilla tavoin paremman?".
Polttisautot on kuitenkin kypsää teknoa (jotkut voisi sanoa, että jopa vähän auringonlaskun kamaa), jossa ei mitään ihmeempää mullistusta ole enää tapahtunut, jonka ansiosta arvonalenemat sun muut on kohtuullisen ennustettavia.
Kyllä mua ainakin kirpaisi ja pahasti kun yli 10 v vanhalla bensakipolla polttoainekulut olivat jotain 300-400€/kk tietämillä. En minä niin paljoa rahaa per kk sen ylläpitoon muuten käyttänyt. Jos nuukailen, nykyisin sähköauton latauskulut jäävät ehkä n. 20€/kk.Ei kilsakustannuksissa lopulta voi kovin isoa eroa tulla - polttoaine on niin pieni osa ajamisen kustannuksista.
Mitä lukenu kokemuksia näistä kaistavahdeista ym lisävarusteista niin ei se kovin tylsältä kuulosta, kun saa olla varuillaan, että mihin se auto seuraavaksi tempoilee tai mitä pimputtaa milloinkin. Minkälaista sen ajamisen pitäisi olla, jotta se ei olisi tylsää? Aina pitkän matkan ajaminen hyvällä autolla on aika tylsää. Itse en kaipaa ylimääräisiä tapahtumia ajamiseen.Tulee! Sähköautoilu on ihan helvetin tylsää niin sähkärin hankinnan myötä tulee ajettua yli 20 vuotta vanhalla Boxsterilla paljon enemmän!
Tässä menee aikaikkunat iloisesti keskustelussa sekaisin. Toiset pyrkii provoamaan yhden yön skeenarioilla ja sitten toiset, kuten lainattua, puhuu muutaman vuoden horisontista. Enää on vaan näyttämättä toteen se, että mikä niitä akkujen hintoja pitäisi niin merkittävästi alentaa muutaman vuoden (1-3v) horisontissa? Isojen akkupakettien kysyntä on kovempaa kuin koskaan, kaikki oleelliset maametallit saadaan nykyhinnoillakin kaupaksi ja mineraalien tuotannon lisääminen on kohtalaisen hidasta hommaa. Mitään merkittävästi erilaisempaa prosessia ei ole vielä kuin protoilun asteella. Siitä on vielä jonkinmoinen matka, että nämä akut lanseerataan, saadan osaksi tuotantoprosessia, päätyvät kalleimmista segmenteistä massatuotteisiin, massatuotteiden tuotanto saadaan kunnolla rullaamaan ja että ne lopulta päätyvät siinä määrin tänne reunamarkkinoihin, että niillä olisi hintoja merkittävästi heilauttavia vaikutuksia.
Tuo autoilun "tylsyys" tai "jännittävyys" tuli keskusteluun toisella palstalla jo joskus 14 vuotta sitten kun olin ostanut bensa-Toyotan. Joku foorumilainen läksytti minua että Toyotalla ajaminen on nin "tylsää" että meinaa rattiin nukahtaa.Mitä lukenu kokemuksia näistä kaistavahdeista ym lisävarusteista niin ei se kovin tylsältä kuulosta, kun saa olla varuillaan, että mihin se auto seuraavaksi tempoilee tai mitä pimputtaa milloinkin. Minkälaista sen ajamisen pitäisi olla, jotta se ei olisi tylsää? Aina pitkän matkan ajaminen hyvällä autolla on aika tylsää. Itse en kaipaa ylimääräisiä tapahtumia ajamiseen.
Onko tuosta jotain tietoa mikä ko. akkujen hintataso tulee olemaan per kWh?Spekulloinnin ilosta spekuloin että sellainen asia mikä voi 1-3 vuoden sisällä muuttaa käyttetyjen arvoa on se että kiinteäelektrolyyttiset akut tulisivatkin nopeammin autoihin. Nyt jotain protosarjoja tehdään Kiinassa kiinteäällä elektrolyytillä. Jos tämä kiinteä elektrlyytti mahdollistaisi kasinkertaisen rangen samalla hintaa niin se saattaisi vaikuttaa voimakkaasti käytettyjen autojen hintaan. Mutta en usko että tapahtuu 1-3 vuodessa vaan 5-10 vuodessa joten en antaisi sen vaikuttaa ostopäätökseeni.
En tiedä mikä polttomoottoriautolla ajosta muka tekee jännittävämpää kuin sähköautolla ajosta. Ajelin bensa-autolla juuri neljä viikkoa Thaimaassa, eikä se sen jännemmältä tuntunut, ainakaan auton takia, kuin kotona sähköautolla ajo. Jännittävyyttä toki toivat teillä yllättäen olevat isot kuopat ja kapeiden teiden vieressä laiduntavat lehmät, mutta olisin mielelläni jättänyt nuokin jännittävyydet väliin.
Elän oletuksessa että noissa nousee energia tiheys mikä sitten tavallaan tarkoittaisi että samasta raaka-ainemäärästä saisi enemmän akkua mutta ei minulla ole mitään arvauksieni tueksi. Ei minulla nyt ole edes siitä kauheasti tietoa paljonko raaka-aineiden hinta näyttelee akkupaketin hinnassa.Onko tuosta jotain tietoa mikä ko. akkujen hintataso tulee olemaan per kWh?
Unohdin mainita että ainakin aloittelevalle sähköautoilijalle toimintamatka-ahdistus varmasti aiheuttaa lisäjännitystä autoiluun. Itsekin mietin joskus lakkaako auto yllättäen toimimasta jos akun lataustaso pääsee alle 15% ja saako silloin ajettua enää pari sataa metriä.Hyvin yleinen argumetti tähän on kun ihmiset kertoilevat kuinka autotallista löytyy yli seitsemän litrainen V8 mutta unohtavat kertoa että töissä he käyvät autolla jossa on 1.2L ecoboosti jonka ainia jännitys on vikavaloissa.
Enää on vaan näyttämättä toteen se, että mikä niitä akkujen hintoja pitäisi niin merkittävästi alentaa muutaman vuoden (1-3v) horisontissa?
Teslan tapauksessa on vaikea erottaa markkinointi/hype todellisuudesta, mutta nuo 4680 - akut lupaa parempaa kestävyyttä, pidempää toimintamatkaa ja halvempaa hintaa, eli saattavat juurikin tuolla aikahorisontilla tiputtaa aika hyvinkin hintoja.
Enää pitää sitten spekuloida syitä miksi olemassa oleva markkinajohtaja alkaisi tiputtamaan hintojaan ja samalla mahdollisesti syömään katteitaan. Eihän Teslan isossa kuvassa tarvitse reagoida hinnoilla ellei kilpailijoille tule jotain merkittävää uutta ja autot eivät mene kaupaksi suhteessa tuotantoon. Jos ja jos 4680 saadaan joskus rokkamaan niin sehän hetkellisesti vaan mahdollistaa saamaan parempaa katetta, kun halvemmalla saadaan tehtyä parempaa.
Eurooppalaiset innostuvat Kiinalaisista autoista ja alkavat ostamaan niitä ennemmin kuin teslaa olisi yksi skenaario.Enää pitää sitten spekuloida syitä miksi olemassa oleva markkinajohtaja alkaisi tiputtamaan hintojaan ja samalla mahdollisesti syömään katteitaan.
Taloudessamme on kolme autoa tarvitsevaa ja kalustona diesel, bensa ja sähkö. Sähköllä ajetaan aina, kun se on mahdollista auton käyttötarkoituksen ja työvuorojen salliessa. Perheen nuorin haluaa ajaa vanhalla bensakoneella ja ruohonleikkuri käy bensalla. Työmatkat molemmilla vanhemmilla n.30km/vrk.Kyllä mua ainakin kirpaisi ja pahasti kun yli 10 v vanhalla bensakipolla polttoainekulut olivat jotain 300-400€/kk tietämillä.
Riippuu kauppiaasta, mutta osalla on se tilanne että jos myyvät halvemmalla, niin joutuvat maksamaan.Käsittämätöntä että nuo käytettyjen autojen kauppiaat vieläkin pitää käytetyillä uusien hintoja. Kuka noita käytettyjä Tesloja ostaa uuden hinnalla? Liisarit on taas jopa kalliimpia mitä uudet. Ja useita on vielä niitä Teslan vanhoja hintoja vastaavia.
En kyllä itsekään koe, että tällä hetkellä kilpailukykyisissä sähkäreissä (esim Kia, Hyundai, Polestar, Tesla) tulee mitään normaalista arvonalenemasta poikkeavaa ellei valmistajat itse tee jotain todella merkittäviä hinnanalennuksia. Perinteisemmät valmistajat ovat selvästi haluttomia tekemään niitä ja Teslan kohdalla on laskuvaraa ehkä maksimissaan muutamia tonneja. Esimerkiksi Model Y LR saattaa olla joskus kaukana tulevaisuudessa olla 50 990 tjsp, mutta eiköhän inflaatio pidä huolen, että enemminkin hinnat pysyvät paikallaan tai nousee kuin laskee.
Suurimpana syynä arvostuksen pysyvyyteen lyhyellä aikavälillä kuitenkin on, että edellä mainitut valmistajat tekevät lähtökohtaisesti täysin kurantteja ja relevantteja malleja, jotka ei muutamassa vuodessa vanhene mihinkään: autojen kulutus on hyvällä tasolla, käytetty akkuteknologia on hyvin koesteltua, inffojärjestelmät ovat nykyaikaisia ja päivitettäviä ja kaikissa on vallan riittävät latausnopeudet. Ja tämän kun yhdistää siihen, että toimialan kehityssyklit ovat kuitenkin kohtalaisen hitaita ja julkaisuajat pitkiä niin vaikea kuvitella että jos tällä hetkellä ostettua autoa pitää 3-4 vuotta niin kovin kummoista voi tapahtua. Tyypillisesti yhtä mallisarjaa kuitenkin myydään 6-10v niin eivät valmistajatkaan voi kannibalisoida omia myyntejään julkaisemalla uusia malleja kovin nopealla syklillä, koska tiedot näistä kuitenkin vuotavat aina vähän etukäteen. Kaiken vielä kruunaa Suomen todella pitkä autojen kiertoaika, kun iso massa ajelee 12,5v autoilla
Toinen syy miksi en usko mihinkään merkittäviin hintojen droppailuun on käytettyjen autojen jälleenmyyntimekanismit. Tälläkin hetkellä tuolla on paljon hybridejä tai sähköautoja (esim VW ID3, ID4, Audi e-tron), joiden arvot suhteessa kilpailijoihin pitäisi mielestäni olla jotain ihan muuta kuin ne ovat, mutta autojen hinnat tuntuvat vaan noudattavan vuodesta toiseen sitä perinteistä kaavaa. Eli auton julkaisuhinta uutena, mikä on ikä myydessä, paljonko on ajettu, miten on huollettu, millaiset renkaat tulee, onko vetokoukkua tai lämmitintä. Jokainen joka on autoaan koittanut myydä liikkeeseen tai antanut sen vaihdossa niin on huomannut miten hatarilla tiedoilla myyjät ravistelevat vaihtoarvot.
Teslaan liittyvissä keskusteluissa tämä on jotenkin äärimmäisen ylikorostunutta, kun kuvitellaan että sillä onko sulla nyt HW3 vai HW4 (8gb ram vs 16gb ram tai HD kamera tai ilman HDta) autossa niin olevan jobbareille tai tuulipuvuille mitään merkitystä. Varsinkin kun näitä muutoksia tapahtuu jatkuvasti rullaten niin ei kellään muilla kun alaa seuraavilla ole käsitystäkään mitä siellä on sisuksissa.
Länsi valmistajat Teslaa lukuunottamatta ovat himmaileet hintojen alentamista, jos tätä päivää käyttää lähtötasona niin meillä on lähtötaso vähän kohollaan, johon odotetaan korjausta. Eli nyt vielä jäänteitä komponettipula ajan autopulasta ja siitä seuranneista korkeista hinnoista.En kyllä itsekään koe, että tällä hetkellä kilpailukykyisissä sähkäreissä (esim Kia, Hyundai, Polestar, Tesla) tulee mitään normaalista arvonalenemasta poikkeavaa ellei valmistajat itse tee jotain todella merkittäviä hinnanalennuksia....
Valtion etu että ne polttikset loppukäsitellään asiallisesti, uskon siihen että jos kirrätyspisteen pystyy ajamaan, niin ei siitä sinne jättämisestä tarvi maksaa, uskon myös että pidetään huoli että keräilykin kannattaa, jos ei ihan kokoajan, niin kamppiksilla.Eivät ne polttomoottoriautot negatiivisen arvoisiksi voi oikein muuttua niin kauan kuin ilmaiseksi pääsee eroon ja jos hankintahinta on alempi, niin arvon pudotuksen on lähes mahdotonta olla paljon suurempi.
Vielä jokusen vuosi löytyy yksilöesimerkkejä joissa se polttis on edullisempi.Esim, itse ostin 1.5v ikäisen 15tkm ajetun polttiksen 23k:lla. Jos verrokkina on yli 50k sähköauto (halpoja 4-veto sähkiksiä ei ole), niin melkein väkisinkin millään kuviteltavalla pitoajalla sähkiksellä kärsii isommat arvon pudotukset kuin polttiksella ja se kompensoi aika paljon kalliimpia polttoainekuluja.
Ei kilsakustannuksissa lopulta voi kovin isoa eroa tulla - polttoaine on niin pieni osa ajamisen kustannuksista.
Mutta kuten on nähty niin tässä toimialassa kestää todella kauan että saadaan asiat rullaamaan, ja nyt puhuttiin 1-3v aikahorisontista.
Teslan model Y on mennyt suunnilleen vastaavassa aikahorisontissa konseptista maailman myydyimmäksi automalliksi, ensimmäisenä sähköautona koskaan. Minkäänlaisista "sähköautomarkkinoista" on voinut ylipäätään puhua alle kymmenen vuoden ajan.
Sinun ajattelusi tuntuu hyvin vahvasti istuvan vanhassa polttomoottorien maailmassa, jossa kehitys tosiaan on varsin hidasta ja syklit pitkiä. ...
Voihan toki olla, että tässä iskee vielä joku kunnon globaali turbolama ja koko autoteollisuus ottaa taas kunnolla takapakkia, mutta henkilökohtaisesti pidän kyllä huomattavan paljon todennäköisempänä, varsinkin huomioiden kuinka epätoivoisesti monet valtiot haluavat autokantojensa sähköistyvän, että koko ajan halvemmalla tullaan saamaan entistä kaikilla tavoin parempia sähköautoja ja tämä muutos tulee olemaan nopeaa. Tesla aika varmasti haluaa olla osa tuota muutosta ja heillä on kaikki kannustimet tuutata pihalle mahdollisimman paljon ja mahdollisimman halpoja sähköautoja, vaikka se tarkoittaisikin korkeammista voitoista luopumista lyhyeällä aikavälillä.
Eurooppalaiset innostuvat Kiinalaisista autoista ja alkavat ostamaan niitä ennemmin kuin teslaa olisi yksi skenaario.
Riippuu vähän miten paljon ajaa ja millä hintaa saa ladattua. 18 000 km täynnä sähköllä ja latauksen kustannus ollut kaikkineen 200 €. Eli 1,11 €/100 km. Olisin päässyt halvemmallakin, mutta välillä vaan maksanut enemmän helppoudesta kun kyse kuitenkin pienistä rahoista. Edellisellä autollani tuo 18 000 km olisi maksanut noin 2160 € dieseliä.Ei kilsakustannuksissa lopulta voi kovin isoa eroa tulla - polttoaine on niin pieni osa ajamisen kustannuksista.
Diesel vajaa 20 sentti km, sähkis reilu sentin, ero n 18 senttiä, ei ollut kaukana hullujen päivien pöstarjouksen riskittömästä rahoituksesta.Riippuu vähän miten paljon ajaa ja millä hintaa saa ladattua. 18 000 km täynnä sähköllä ja latauksen kustannus ollut kaikkineen 200 €. Eli 1,11 €/100 km. Olisin päässyt halvemmallakin, mutta välillä vaan maksanut enemmän helppoudesta kun kyse kuitenkin pienistä rahoista. Edellisellä autollani tuo 18 000 km olisi maksanut noin 2160 € dieseliä.
Toki tämä sähköauto oli kalliimpi, joten saa tässä ajella ennenkuin ollaan tasoissa, mutta se päivä vielä koittaa kyllä, varsinkin kun jäi samalla pois 600 €/v dieselvero sekä 700€/v huollot. Ja ajaminen paljon mukavampaa tällä.
Jos MY 60tkm 3v jälleenmyyntiarvo olisi 35ke (60ke->35ke=25ke menetys) ja rahoituskulut olisivat noin 5000e (Teslan laskurista tulee tuon verran nykyisellä 2,9% korkotarjouksella 5ke käsirahalla), kuukausikulu auton omistamiselle olisi 833e. Samaisen auton saa tällä hetkellä liisattuna hintaan 901e ja siihen kuuluu renkaiden vaihdot, renkaiden säilytys ja kuluneiden renkaiden vaihto. Enkö ymmärrä jotain, vai miksi minusta tuntuu, että tässä tilanteessa on ihan ok maksaa tuo 67e/kk että saan nuo palvelut ja turvan arvon tipahtamiseen?
Ei ole ihan sama juttu malleja puutuu esim mg4 xpowerMarssit Laakkoselle elikkäs Hedinille ja ostat.
Just postauksia missä ihmeteltiin käytettyjen korkeita pyyntejä., näinä aikoina mennyt hintakehitys on vähän haasteellinen arvioitaessa tulevaa, jos siis katsoo Model Y hintakehitystä.En ihan pääse samoihin lukuihin. Yleisimmin myyty LR valkoinen rekisteröintineen maksaa 55 590, 3v rahoitus noin 5000e käsirahalla generoi luottokuluja 4 592e. Jos mennään tyypillisellä 15%+10%+10% arvonalenemalla niin 3v jälkeen arvoa on laskenut rapiat 17 000e. Nopeasti katsottuna esim leaseplanilta tosiaan hinta 901e/kk tai 32 000e/3v. On tuossa karkeasti melkein 10 000e eroa, jonka osalta jokainen voi tietysti pohtia että kantaako riskin itse vai ulkoistaako sen
TM:ssä oli juuri juttua Kiinasähkärien vyörystä ja mainittiin että Suomeenkin tuleva "BYD on maailman suurin sähköautojen valmistaja.Eurooppahan ei edes ole kovin iso markkina Teslalle, suurempi ongelma niille on jos kiinalaiset rupeavat ostamaan kiinalaisia sähkiksiä.
Ennenkuin voin muodostaa asiasta mielipidettä, onko tuossa liisauksessa kilometrirajoitus, ja millainen se mahtaa olla?Jos MY 60tkm 3v jälleenmyyntiarvo olisi 35ke (60ke->35ke=25ke menetys) ja rahoituskulut olisivat noin 5000e (Teslan laskurista tulee tuon verran nykyisellä 2,9% korkotarjouksella 5ke käsirahalla), kuukausikulu auton omistamiselle olisi 833e. Samaisen auton saa tällä hetkellä liisattuna hintaan 901e ja siihen kuuluu renkaiden vaihdot, renkaiden säilytys ja kuluneiden renkaiden vaihto. Enkö ymmärrä jotain, vai miksi minusta tuntuu, että tässä tilanteessa on ihan ok maksaa tuo 67e/kk että saan nuo palvelut ja turvan arvon tipahtamiseen?