Ikävä faktahan on kuitenkin se, että tämä maa pyörii autoilun ja alkoholin verotuksen tuloilla. Jos yhtäkkiä lopetettaisiin ajaminen ja ryyppääminen, Suomi menisi konkurssiin. Jatketaan siis ajamista ja juomista (ei kuitenkaan samaan aikaan).
Eipä tuo alkoholiverotus mitenkään kovin merkittävä tulonlähde ole, mutta se on samanlainen alue josta (jotkut) ihmiset ovat valmiita maksamaan. Toisaalta myös jossainmäärin samanlaista sairaudella rahastamista kuin uhkapelitkin.
Normi ihmisen vuosittaisesta liikevaihdosta menee kuitenkin aivan mitätön osuus alkoholiveroon verrattuna liikenteen veroihin. Jopa markkinaehtoisen bussiliikenteen liikevaihdosta liikenteen verotus on ihan hyvä viipale, vaikka itse autoilla ei veroja olekaan (pl. ALV).
Mielestäni työmatkakustannukset sähköautolla vs polttomoottoriautolla sopii ihan hyvin aihepiirin yleistä sähköautoilusta alle.
Itseasiassa sähköauton ja julkisen liikenteenkin vertailu olisi ihan paikallaan..
Puhtaasti kustannusten puolesta polttiksellakin pääsee monessa tapauksessa alle julkisen liitekenteen työmatkakuluissa, mutta sähkärillä voidaan päästä jo ekologisestikin ajateltuna yksityisautoilun eduksi.
Julkinen liikenne on tietysti todella nätin näköinen vaihtoehto kun lasketaan sen täyteen ahdetun bussin tai junan päästöjä per km, mutta jotta niihin saadaan riittävästi matkustajia niillä pitää ajella myös silloin kun ihmisä on vähemmän liikkellä (+ siirtoajot yms täysin tyhjänä ajelu), ei 15m dieselbussi kovin ekologinen tapa ole viedä yhtä spurgua kylän laidalta toiselle.
Aiemmin yksi joukkoliikenteen etu oli kaluston elinkaari, kerran valmistettu bussi käytettiin loppuun ja lopuksi kierrätettiin, nykyään erityisesti suurempien kaupunkien tilausliikenne ajetaan käytännössä lyhyen elinkaaren laitteilla. No sähköbusseilla olisi potentiaali olla pitkäikäisiä, mutta en tiedä millaisia ratkaisuja niissä on rakenteellisesti tehty. Kaupallisella puolella bussien elinkaari lienee vielä käytännössä suunnilleen ennallaan, vaikka korinvaihdot onkin tehty käytännössä mahdottomiksi.
Yksi potentiaalinen tapa lisätä linja-autojen ekologisuutta olisi muuttaa dieselbusseja sähköisiksi, mutta jos se dieselbussi on alunperin suunniteltu lyhyelle elinkaarelle, siellä lahoaa kaikki muutkin komponentit kuin vain voimansiirto.
Tehokas tapa parantaa liikenteen ekologisuutta olisi tehdä liikenteessä käytettävästä kalustosta pitkäikäisempää, joka varsinkin sähköautojen kohdalla kumoaa myös ainaisen "uuden auton pienemmät päästöt" valheen. Tämä olisi myös kansantalouden kannalta parempi ratkaisu, mutta sopii huonosti autoteollisuudelle, joka on myös niin vahva lobbari ettei tuohon suuntaan ohjaavaa lainsäädäntöä saada käytännössä murjottua läpi.