Yleistä keskustelua autoista

Toyota on kyllä hyvin kunnostautunut näissä sisarmalleista, Corolla/Swace-parin lisäksi useampi tulee heti mieleen.

Mazda 2 Hybrid = Yaris Hybrid
Subaru Solterra = bZ4X
Subaru Trailseeker = bZ4X Touring
Suzuki eVitara = Urban Cruiser
Subaru BRZ = GT86/GR86

Tietysti jo pitkään myyty eri alueilla samaa autoa eri valmistajan/mallin nimillä, mutta nämä nyt ihan EU:n sisällä myynnissä toistensa "kopiona".

Autoteollisuudessa on no jos ei ihan, niin melkein satavuotinen perinne että jotain automallia markkinoidaan eri brändeille, eri yhtiöiden kautta. Jälkimmäisessä sidosta voi olla ihan kokonaan samaa konsernia, osa omistusta, tai ihan kilpailijan. Eikä autoteollisuus mitenkään ainoa ole siinä touhussa.

Subaru Toyotalla ollut syvempiäkin taloudellisia linkkejä. Aiempaa Mitsu keskusteluun, niin ei Renu ainoa kenenkän kanssa samalta tehtaalta tullut Mitsua ja muun merkkistä.

Ja tähän Renu Mitsu kimppaa taisi alunperin kuulua myös Nissan, jälkimmäisen osalta kai ollut jotain uutista, kun Nissan vähän kaipaisi omistajakseen tukevaa lompakkoa. Onko tuota liittoa purettu ?

Auton kehittäminen valmistukseen asti on kallista, niin onhan tuo ihan järkevää muodostaa yhteenliittymiä, vaikka ei ihan fuusioita tehtäisi.
 
Jep, myytiinhän Toyota Hiluxia aikanaan myös Volkswagen Tarona. Volkswagen valmisti itse takavetoista mallia Saksassa. Nelivetoiset mallit taas tehtiinToyotan tehtaalla Japanissa.
 
Autoteollisuudessa on no jos ei ihan, niin melkein satavuotinen perinne että jotain automallia markkinoidaan eri brändeille, eri yhtiöiden kautta. Jälkimmäisessä sidosta voi olla ihan kokonaan samaa konsernia, osa omistusta, tai ihan kilpailijan. Eikä autoteollisuus mitenkään ainoa ole siinä touhussa.

Subaru Toyotalla ollut syvempiäkin taloudellisia linkkejä. Aiempaa Mitsu keskusteluun, niin ei Renu ainoa kenenkän kanssa samalta tehtaalta tullut Mitsua ja muun merkkistä.

Ja tähän Renu Mitsu kimppaa taisi alunperin kuulua myös Nissan, jälkimmäisen osalta kai ollut jotain uutista, kun Nissan vähän kaipaisi omistajakseen tukevaa lompakkoa. Onko tuota liittoa purettu ?

Auton kehittäminen valmistukseen asti on kallista, niin onhan tuo ihan järkevää muodostaa yhteenliittymiä, vaikka ei ihan fuusioita tehtäisi.

Mitä yhteistyötä renaultilla ja mitsulla on ollut? Edit puhetta coltista js cliosta edellisellä sivulla, enpä ole moiseen ennen törmännyt.
 
Viimeksi muokattu:
Onko mitään kanavaa/tahoa mistä näkisi vanhoja autohinnastoja? Esim. kun haluan nähdä mitä joku käytetty auto olisi uutena maksanut listahinnalla?
 
Sellainen kirjasarja on (tai on ainakin ollut) kuin "Suomen henkilöautot 1999" jossa siis numero muuttuu vuoden mukaan. Siinä on mm kyseisenä vuonna myydyt autot, hinta ja tärkeimmät speksit. Divareista, torista jnä. Vm 08-09 asti ainakin löytyy.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
280 225
Viestejä
4 821 483
Jäsenet
78 047
Uusin jäsen
pentti oja

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom