Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Tuli tilattua Sony 55" XG95 Gigantista. Ei ollut tarjouksessa mutta 699 euroa tuntui hyvältä hinnalta. Tilasin hyvään aikaan kun tilatessa varastossa oli 5+ mutta noin tunnin kuluttua ei enää yhtään.
 
Itse kävin pari viikkoa sitten ostamassa samsung qe65q95t. Telkkari oli ihan hyvä päivän valossa katseltuna, mutta illalla leffojen katselussa taustaledien yms. aiheuttama "blooming" oli itselle niin häiritsevää että palautukseen meni. Nyt gigantista hommattuna LG 65CX ja mielestäni ainakin huomattavasti parempi kuvan laadullisesti. En myöskään ole huomannut puutteita valon voimakkuudessa. Äänet LG:ssä tosin niin surkeat että täytyy hommata soundbar kaveriksi :)

Kerrohan sitten, miten vertautuu päivänvalokatselussa tuohon Q95T:hen. Kuitenkin Samsung pitäisi olla QLED:nä tosi otollinen päiväkatseluun kirkkautensa takia ja paneelin pinnan pitäis olla parhaimmasta päästä, mitä tulee minimaalisiin heijastuksiin. Ko. asiat ovat taas sitten OLED-paneelin heikkouksia (en siitä väitä, että OLED olisi näissä umpisurkea muttei kukaan voi sanoa, että esim. OLED olisi paras vaihtoehto valoisaan huoneeseen).
 
Tuskin silti uskaltaisit pistää omaa rahaa pantiksi siitä, ettei burn-iniä (unohtamatta toisaalta myöskin OLED:n taipumusta tummua vuosien saatossa, mikä on ongelma, jos kokee ruudun jo valmiiksi turhan tummaksi, mitä esim. arvioissaki joskus näkee ei-hämärähuonekatselijoilla) viiden vuoden sisällä tapahdu, siinäkin tapauksessa, että voisit luottaa CX-käyttäjän käyttävän telkkariaan normaalisti. Kuitenkin burn-inistä puhutaan edelleen ihan virallisissa arvioissakin jne., joten jos se olisi asia, joka saattoi ilmetä vielä parisen vuotta sitten muttei enää, niin miksi siitä edes puhutaan. Meinaatko että hysteerikot pitävät tätä vuodesta toiseen ilmassa ja arvostelijatkin tarttuvat siihen, vaikka ovat muuten järkeviä ihmisiä?
Lyhyesti yhdellä sanalla vastattuna: meinaan.
Asia on ollut ongelma, mutta nykyään huomattavasti vähemmän, jos ollenkaan. Katselin Youtubesta, jos olisi jotain päivityksiä burn-in-testaajilta, mutta eivät ole saaneet juurikaan tuloksia aikaiseksi. Ne esimerkit, joihin "hysteerikot" turvautuvat ovat niitä samoja, joissa ruutuihin on palanut jokin CNN/NBC-logo, kun töllöparalla ei ole mitään muuta tehty kuin katsottu sitä samaa uutiskanavaa. Ainakin LG:llä on nykyään lukuisia tekniikoita tätä vastaan.
 
Gigantti muuten kusettaa huolella noissa varastosaldoissa (tai sitten jengi perunut älyttömästi tilauksiaan) kun nyt jostain ilmestyi 100kpl erä 65" LG CX OLEDia keskusvarastolle josta ne olivat loppu kun omani tilasin ja toimitus luvattiin päivää ennen joulua. Saapa nähdä saanko nopeutettua toimitusta...
 
Kerrohan sitten, miten vertautuu päivänvalokatselussa tuohon Q95T:hen. Kuitenkin Samsung pitäisi olla QLED:nä tosi otollinen päiväkatseluun kirkkautensa takia ja paneelin pinnan pitäis olla parhaimmasta päästä, mitä tulee minimaalisiin heijastuksiin. Ko. asiat ovat taas sitten OLED-paneelin heikkouksia (en siitä väitä, että OLED olisi näissä umpisurkea muttei kukaan voi sanoa, että esim. OLED olisi paras vaihtoehto valoisaan huoneeseen).

Itselleni CX:n valovoima riittää myös päivällä vaikka TV on suht. valoisassa tilassa. Enemmän minua pelotti että näyttö heijastaa liikaa, eli musta ei ole mustaa vaan näen siitä oman kuvani. Heijastus ei ole kuitenkaan ongelma.

Itse säädän TV:n kirkkauden tosin suht pienelle (samsungin ja lg:n kanssa) koska jos kuva on kirkkaalla niin tuntuu että silmät sulaa päästä.

Eli lyhyesti CX:n valovoima riittää ainakin itselleni kirkkaassa päivän valossa valoisassa olohuoneessa katseluetäisyydellä ~3m.

Huonoja puolia olen tosin löytänyt CX:stä huonot äänet (kuten jo mainitsinkin) ja kaukosäädin on ruma. Lisäksi LG:n magic remotessa on uskomatonta että pointteri tulee näytölle ainakin kaukosäädintä liikuttaa eikä tätä saa kytkettyä pois.

Muuten CX on mielettömän hyvä.
 
Gigantti muuten kusettaa huolella noissa varastosaldoissa (tai sitten jengi perunut älyttömästi tilauksiaan) kun nyt jostain ilmestyi 100kpl erä 65" LG CX OLEDia keskusvarastolle josta ne olivat loppu kun omani tilasin ja toimitus luvattiin päivää ennen joulua. Saapa nähdä saanko nopeutettua toimitusta...

Tuo kyllä kiinnostaisi todella paljon. Pitäisi melkein painaa ostonappulaa.
 
Gigantti muuten kusettaa huolella noissa varastosaldoissa (tai sitten jengi perunut älyttömästi tilauksiaan) kun nyt jostain ilmestyi 100kpl erä 65" LG CX OLEDia keskusvarastolle josta ne olivat loppu kun omani tilasin ja toimitus luvattiin päivää ennen joulua. Saapa nähdä saanko nopeutettua toimitusta...
Gigantti kusettaa ihan huolella joka asiassa, yht äkkiä se Black Friday tarjouskoodi ei toimikaan. Siis Black Friday tarjouskoodi ei toimi enää Black Fridayna.
Jo aiemmin sillä sai ilmaisen kotiinkuljetuksen, sitten se muuttui 4,90e arvoiseksi alennuskoodiksi ja nyt poistui kokonaan. :facepalm:
 
Mitä sä itse tekisit? Mulla tilaus odottaa vielä tuotteita. Helposti tuon vielä perun. Mulla ei oo ollu 5 vuoteen pöytäkonetta, mutta just tilasin työpöydän ja tarkotus olisi laittaa telkkarin viereen sellainenkin setti. Voisin kuvitella laittavani rullaamaan osakeindeksejä tvn ruudulle, eli pitää todellakin olla lukukelpoista.

Riittääkö, että vaihdan hz pienemmäksi?

Peruutin tilauksen. Kyllä mä melkeen haluan oledin. 77" CX tarjoukseen maanantaina kiitos.

EDIT: Mä oon ihan kauhee tuuliviiri. Laitoin uudelleen tilaukseen. Oon optimisti luonteeltani. En pidä oikein jaloista ja omat epäilykset toimivuudesta, mutta toi hinta on vaan niin hyvä suhteessa, että on 85" kokoinen ja löytyy ehkä toimiva hdmi 2.1.

Ensimmäisellä tilauksella en saanut tuotetta jostain syystä varattua kun laitoin noudon ja myöhemmin tajusin, ettei tuo autoon mahdu ja vaatii kuljetuksen. Nyt tuli heti vihreätä.
 
Viimeksi muokattu:
Peruutin tilauksen. Kyllä mä melkeen haluan oledin. 77" CX tarjoukseen maanantaina kiitos.
Saa haluta, mutta en usko uusiin tarjouksiin. Verkkiksessä edelleen tarjoushinta 3999€ ja muut varmaan pysyy tossa samassa. Vastahan tuo hinta tuli alas lokakuussa. Ei ole muistissa 77C9:n hintahistoriaa, mutta se tainnut pudota ikinä Suomen kaupoissa alle tuon 3999€.

Joulun jälkeen tulee taas alennukset seuraavaksi, jos edellisiin vuosiin on uskominen.
 
Kirjoitan vielä vähän omia subjektiivisia kokemuksia Samsung qe65q95t vs LG 65CX jos joku pohtii samaa ja on kiinnostunut. Yritän tarkastella näitä kuitenkin mahdollisimman objektiivisesti koska en varsinaisesti kuulu kumpaankaan "leiriin". Kirjoittamisen aikaan molempien hinnat ovat samat 1799e.

Taustaa:
Melko valoisa olohuone, isot ikkunat sivulla, katselu etäisyys n. 3m. Tätä foorumia selailleena päädyin ostamaan ensin samsungin, jonka parin viikon käytön jälkeen kuitenkin vaihdon lg:hen. Ostin samsungin ennen bf tarjouksia koska gigantissa lupasivat rahaa takaisin jos 50 vrk aikana hinta tippuu (juuri oli tulossa ainakin singles day, black friday ja joulun välipäivän alet).

Samsung:
Hyvää:
+ tyylikkäämmän näköinen tv ja kaukosäädin
+ hieman parempi käyttöjärjestelmä omasta mielestä, myös yksinkertaisempi käyttää perheen pienimpien mielestä
+ hyvä kuva päivällä
+ hyvät saundit
+ pelaamisessa toimii hyvin (päivällä Rocker League / PC)
+ kuva ei heijasta
+ katsekulmat hyvät
+ päivällä mustan tasot lähes yhtä hyvät kuin oled, ei mielestäni mainittavaa eroa

Huonoa (näiden takia meni palautukseen):
- illalla elokuvaa katsoessa taustavalo teki "pumppaavaa liikettä"
- illalla pelatessa (Blair Witch / PC) "blooming" yms. logiikka teki pelaamisesta kamalaa. Jäin kaipaamaan asetusta jossa taustavalon saisi palamaan edes himmeällä kokoajan ettei kokoajan sammuttelisi.

LG:
Hyvää:
+ Omassa käytössä en huomaa puutteita valovoimaisuuden kanssa päivällä. LG:n asetukset nyt OLED-valo 24, kontrasti 90, kirkkaus 50
+ Toimii illalla leffojen kanssa ilman taustavaloja tms.
+ Toimii pelatessa em. pelissä kuin unelma. Ei väliä onko yö vai päivä.
+ Netin käyttö telkan kautta helpompaa (kaukosäätimen hiiriominaisuus)

Huonoa:
- Äänet ihan törkeän huonot
- Kaukosäädin ruma ja käynnistää osoittimen kun liikuttaa kaukosäädintä "raise-to-wake" joka on ärsyttävää

Jos nyt valitsisin niin ottaisin ehdottomasti LG:n. Jos oled liian kallis menisin samsungin halvemmalla mallilla esim q80t.
 
Oma asian vatvomine n saatu päätökseen tulossa Sony 75xg8599

Valinta tapahtui nähtyä liikkeessä 55xh8196 ja 55xh9299. Vaikka musta tasossa oli eroa, pidin sitä riittävänä tuossa 8196 töllössä. 9299 liiketoisto oli parempaa kehittyneemmän motion flown ja 100hz paneelin ansiosta. Katselukulmissa 9299 haaleni selvästi 8196 nopeammin. Oletan saavani tuolla 8599 koneella näiden itselleni parhaat puolet yhdistettyä...
 
Verkkiksessä enää 1 kpl 85XH9096:ta jäljellä :)

edit: Loppu, mutta näköjään vielä tilattavissa, toisin kuin 75". Eli tukkurilla lienee vielä varastoa.
 
Viimeksi muokattu:
Samoin myös 75XH9096 1kpl jäljellä (edit: verkosta loppu, myymälöissä yhteensä 5kpl jäljellä)

Tuollainen tuli heräteostoksena tilattua. Viimeiset kymmenen vuotta menty tykkielämää, mutta jo pidempään vaivannut 4K kuume vei lopulta tänään voiton. Laadukas 4K tykki taas olisi ollut sen vähintään 4K€, joten kokeillaan mitä tästä tulee.
 
Täällä ollaan melkolailla samankaltaisessa tilanteessa.

Telkkareiden maailmaan jos lähtisi niin en näe muita vaihtoehtoja kuin 85" ja sekin tuntuu kovin pieneltä. Sen verran katseluetäisyyttä itselläkin tulee ja isosta kuvasta luopuminen tuntuu äärimmäisen vastenmieliseltä ajatukselta.

Tuo sama Sonyn malli tai Samsungin Q80 näyttäisivät nyt olevan ne kaksi vaihtoehtoa omalla kohdalla.

Tykkien puolella Epsonin 9400 olisi voinut olla mahdollisesti kokelemisen arvoinen vaikkakin vale-4K on. Ei vaan tullut sopivaan tarjoukseen.
 
Itse laitoin tulemaan tuon sonyn 85"na hajonneen epson 9000 tilalle. Tuumat pysyy aikalailla samoina. Jännityksellä odottan että kuinka sulava tuo androidi on tässä uusimmassa kun taloudessa on jo muutaman vuoden vanha XE9 jonka käyttis ei niin sulava....ja tosiaan tuo epson 9400 oli myös vaihtoehtona mutta pääsee nyt eroon ylimääräisistä topfieldeista sun muista chromecasteista....
 
Tuskin silti uskaltaisit pistää omaa rahaa pantiksi siitä, ettei burn-iniä (unohtamatta toisaalta myöskin OLED:n taipumusta tummua vuosien saatossa, mikä on ongelma, jos kokee ruudun jo valmiiksi turhan tummaksi, mitä esim. arvioissaki joskus näkee ei-hämärähuonekatselijoilla) viiden vuoden sisällä tapahdu, siinäkin tapauksessa, että voisit luottaa CX-käyttäjän käyttävän telkkariaan normaalisti. Kuitenkin burn-inistä puhutaan edelleen ihan virallisissa arvioissakin jne., joten jos se olisi asia, joka saattoi ilmetä vielä parisen vuotta sitten muttei enää, niin miksi siitä edes puhutaan. Meinaatko että hysteerikot pitävät tätä vuodesta toiseen ilmassa ja arvostelijatkin tarttuvat siihen, vaikka ovat muuten järkeviä ihmisiä?

Mistä tuo teoria himmenemisestä tulee? Se toki tapahtuu teoriassa ennen pitkää, mutta LG lupailee niin pitkää ikää noille pikseleille, ettei se normikäyttäjälle koskaan tulisi vastaan. Edes tuossa RTINGS burn-in testissä (2017 malleilla, jotka ovat siis nykyisiä heikompaa tekoa) ei saatu valovoimaisuutta putoamaan juuri yhtään, vaikka telkkarien kuvat käristettiin ihan tappokäytölla pilalle. Tuossa vastaavassa käytössä sen sijaan verrokkina ollut IPS suli täysin ja hajotti ledinsä.

Tuo himmeneminen normikäytössä on/oli plasmojen ongelma, ei OLEDin. Ja edelleen, tuo oletus OLEDin himmeydestä on pahasti liioiteltu, eikä tosiaankaan ole ongelma että huoneessa on valoa. Nuo eivät vain ole NIIN kirkkaita kuin hinnaston yläpään QLEDit, mutta silti kepittävät heittämällä kirkkaudessa suurimman osan telkkareista mitä nyt normikodeissa yleensä tulee vastaan. Jos katselutila on sellainen että aurinko oikeasti paistaa päivällä suoraan ruutuun, niin itse lähtisin ensin korjaamaan sisustusta tai huonekalujen sijoittelua/verhoja kuin vaihtamaan telkkariin, jota voi katsoa suorassa auringonpaisteessa. Jos käyt katsomassa OLEDeja jossain kirkkaasti valaistussa Gigantissa, niin huomaat että siinäkin ympäristössä niiden kuva näyttää aika kirkkaalta. Toki se QLED vieressä on vielä kirkkaampi. Kannattaa kuitenkin käydä omin silmin katsomassa, näyttääkö se OLED tosiaan omaan silmään oikeasti liian himmeältä.
 
~70" tällä hakusessa 600-900€ budjetilla. Disney+ ja Netflix käyttöön 90% ajasta eli mitään hifi hifiä ei tarvita...
 
Oliko joku QLED joka pystyi vastaamaan tuohon OLED:iin hintaluokassa 1200/1800 euroa?
 
tuli haettua tuo 82" budjetti samppa, jeesus mikä duuni saada se kotiin ja paikalleen. Vanha 65" tuntui lastenleikiltä kuljettaa pois tuohon verrattuna, eihän se mahtunut hissiin ja oli kauhee duuni saada rappusia pitkin sisälle ja paikalleen. Toivottavasti laser projektorit korvaa telkut pian.
 
LG OLED55CX vs Sony KD55A89 (KD55A85)

Näiden välillä nyt painin enkä osaa päättää, osaako joku fiksumpi sanoa kokemuksesta onko jommassa kummassa jotain selkää syytä ostaa toinen?

Revikoiden mukaan Sonyssa paremmat mustat + kuva kokonaisuutena(?) ja ääni, androidtv ja 5v takuu liikkeestä / LG:ssä kirkkaammat värit ja kirkkaampi kuva, huonommat mustat, imo parempi kaukosäädin, webOs.
Hinta sama kummassakin.

Tulossa olkkariin eikä tarkoitus pelata Nintendo switchiä kummempaa, mutta melko paljon tv + suoratoistot ja leffoja jonkun verran ja paljon jääkiekkoa eli liiketerävyys on tärkeää.
 
Mitä nuo "paremmat" mustat tarkoittavat? Onhan molemmissa täydellinen musta. Rtings sanoo seuraavaa A8H (onhan sama malli kuin tuo?) vs LG CX

The Sony A8H OLED and the LG CX OLED are almost identical in performance. The Sony delivers slightly better picture quality, as it has better gradient handling and a much better color volume. On the other hand, the LG is a better choice for gaming, as it has a lower input lag, and it supports advanced gaming features like VRR and 'Auto Low Latency Mode'.

Eli Sonyssa hieman paremmat kirkkaat värit. Kuvanlaatu hyvin lähellä toisiaan, kirkkaus näyttäisi aika identtiseltä. Menee ihan siihen, kumman käyttiksestä tykkäät enemmän, jos et pelaa. OLED-paneeleissa liiketoisto on aina täysin veitsenterävää, eli ei siitäkään oikein eroja saa. Sonyssa yleisen käsityksen mukaan vähän paremmat liikeprosessoinnit, jos niitä tykkää käyttää. Itse vihaan liikkeenpehmennystä syvästi, enkä koske pitkällä tikullakaan.
 
Onko joku haastatellut gigantin myyjiä ja kysynyt tv-laatikkojen vihreistä tarroista, joissa lukee "tarkastettu ja optimoitu" tjstp? Uusina töllöinä niitä ainakin tunnutaan myytävän.
 
Kysellään nyt sekin vielä että minkälaiset tallennusmahdollisuudet näissä A8 ja CX vehkeissä on esim. USB-kovolle?
 
Kävin Gigantissa ja tilasin sitten lopulta sen 65 CXn, olisin varmaan ottanut A85sen, mutta koska ostin samalla astianpesukoneen kuljetettuna ja asennettuna ja Sony ei olisi samaan kuormaan ehtinyt, niin pihistelin ja otin LGn :)

Kun se keskiviikkona saapuu, niin katsellaan ja infotaan tuntemuksia kun sen saa tulille. Ja tarviiko joku soundbar hommata siihen kylkeen aiemmin olleiden kommenttien pohjalta...
 
Tässä ollu mietinnässä uutta telkkaa. Vanha joku samsungin 43" 4k töllö pari vuotta vanha. Kämppään mahtuu juuri 50", budjetti olisi 400-600e. Saako tähän hintaan edes päivitystä nykyisestä?
 
Halvin "oikeasti hyvä" 50-tuumainen taitaa olla Samsung QE50Q80T hintaan 699€. Tuota halvemmissa sitten joutuu tinkimään yleensä ainakin HDR-elämyksestä ja/tai HDMI 2.1 -ominaisuuksista. Perustelkkuja kyllä löytyy, mutta voi olla että eroa nykyiseen et huomaa kuin kuvan koossa.
 
Tuossa yksi vaihtoehto, missä herkut, ääni ja kuva (VA) kohdallaan:
Tai tästä alueellisella faldilla ja 100hz paneelilla vain 100e kalliimmalla. Philipsissa uupuu Fald ja 100hz Paneeli. Tosin siinä voi olla paremmat äänet yhdysrakenteisen soudbarin vuoksi.
 
Liitteet

  • Screenshot_20201128_103345_com.android.chrome.jpg
    Screenshot_20201128_103345_com.android.chrome.jpg
    495,4 KB · Luettu: 107
Uutta pleikkaria odotellessa ruvennut miettimään, että pitääkö telkkari vaihtaa samalla... Tällä hetkellä käytössä reilu vuoden vanha 55" Samsung Q65R. 4k120fps tuen sijaan enemmän mietityttää se, että ainakin googlausten perusteella VRR toimisi pleikkarilla ainoastaan hdmi 2.1 läpi ja tästä nykyisestä telkkarista siis 2.1 puuttuu (VRR tuki löytyy). Itse en näistä niin paljoa tiedä, että osaisin sanoa kuinka iso puute esim juuri tuon VRR "menettäminen" on? Nykyisestä telkkarista noin muuten ei ole juurikaan pahaa sanottavaa, joten kannattaako lähteä tuon hdmi 2.1 puutteen takia päivittämään uuten jo nyt?
 
Eikä se Dolby Vision mitään tuossa Philipsissä juuri pelasta, kun ei kirkkaus vaan riitä HDR-kuvaan. Tiedän, koska sellainen möllöttää itsellä olohuoneessa. Verrattuna edelliseen Dolbyttomaan FALD-Philipsiini HDR-kokemus on todella mieto.
 
Uutta pleikkaria odotellessa ruvennut miettimään, että pitääkö telkkari vaihtaa samalla... Tällä hetkellä käytössä reilu vuoden vanha 55" Samsung Q65R. 4k120fps tuen sijaan enemmän mietityttää se, että ainakin googlausten perusteella VRR toimisi pleikkarilla ainoastaan hdmi 2.1 läpi ja tästä nykyisestä telkkarista siis 2.1 puuttuu (VRR tuki löytyy). Itse en näistä niin paljoa tiedä, että osaisin sanoa kuinka iso puute esim juuri tuon VRR "menettäminen" on? Nykyisestä telkkarista noin muuten ei ole juurikaan pahaa sanottavaa, joten kannattaako lähteä tuon hdmi 2.1 puutteen takia päivittämään uuten jo nyt?
VRR tarkoitus on pelastaa ne tilanteet kun konsolista loppuu teho ja sen takia peli ei näytä sinulle nykivältä.
Ei kannata lähteä päivittämään turhan takia, en usko, että moni peli tulee tukemaan 4k@120Hz ainakaan alussa.
 
Nyt tämmönen pohdinta, on tämä saatana vaikiaa..
Aina ku tulee ok fiilis jostaki ni sitte yhtäkkiä ei ookkaa enää niin varma ja sen verran iso sijotus kuitenki, että haluaa olla suht varma ostoksesta

Näitä nyt pyöritelly:
Samsung Q80T
Samsung Q82T
Sony XH90 sarjasta joku

65" pitäs vähintään olla
Käyttö: PS5, sarjojen ja leffojen katteluun.
 
Jep tuo olikin selvillä, että 4k 120hz käytännössä turha odottaa. Eli tuosta VRR ei käytännössä ole hyötyä esim. jos peli pyörii 4k 60hz?
 
Osta CX 65 jos vielä saat.
Mutta pelaamisen osalta Samsungin pelitila syö värejä, että saavat input lagin pieneksi mutta Sony ei tätä tee ja siinä on jo suht pieni. Noista jos pelaaminen ensisijalle niin Sony jos kaipaat myös värejä peleihin.
 
Jep tuo olikin selvillä, että 4k 120hz käytännössä turha odottaa. Eli tuosta VRR ei käytännössä ole hyötyä esim. jos peli pyörii 4k 60hz?
Kyllä jos pyörii stabiilisti sen. VRR tarkoitus ns. tehdä kuva lagittomaksi frame dropeista.
Edit. Se myös, että ens vuonna saat varmasti vielä paremman 2.1 jos sitä kaipaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 916
Viestejä
5 056 186
Jäsenet
81 005
Uusin jäsen
veikko123

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom