Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Aika oudolta tuntuu jos ikkunaa vasten pitää tv viritellä. Mukavampihan se on pihalle ikkunasta katella ilman tvtä. Ja jos kahtoo tvtä nii en silloin seiniä tuijottele. Meillä koira tuijottaa aina seinää.
 
Makuasioita, itse en voisi edes ajatella että laittaisin tv:n muualle kuin ikkunalle. Yksinkertaisesti siitä syystä että haluan olla rintamasuunta(sohvalla) ikkunoihin ja ulos koko ajan, sen verran magee näkymä pihalle ja taivaalle. Asiaan tietty vaikuttaa sekin että se on vain oma piha korkeine puskineen, eli ei mitään katuvaloja, naapureiden liikehdintää tai muuta.

Mutta jatkakaa aiheesta, tämä vain kommenttina siihen että eipä häiritse mitkään ulkoa tulevat heijastumat tällä tavoin asetellessa.
 
Itsellä ei ole ikinä ollut ongelmaa kun sijoittanut TV:n ikkunan puolelle, ei kai kukaan sitä toisella puolella huonetta pidä ja tuijota seinää pitkin iltaa.
Makuasioita kyllä. Lähinnä tuo lainaamani osa aiheutti varmaan keskustelua, koska rehellisesti paikoissa missä olen käynyt, niin ehkä 1% on televisio ikkunan edessä. Silloinkin varmaan sisustusjärjestelyjen takia, ei niinkään heijastusten minimoimiseksi. Ja vaikka heijastusten kannalta tuo tv ikkunan edessä onkin paras paikka, niin peilaavalla näytöllä niitä heijastuksia on silti ja niistä päästään eroon vain pimeässä.
 
Tulevan PS5 myötä olisi tarkoitus uusia 8-vuotta vanha UE46D7000 ->65". Mitään kiirettä tv:n hankinnalla ei ole ja todennäköisesti saatan katsella vasta ensi keväänä malleja, ellei syksyllä tule jokin todellinen tarjous eteen. Olen kuitenkin jo nyt kiinnostunut mm.seuraavista malleista Q80T, B9S ja Sonyn XH90. Vaatimuksena olisi, että löytyisi vähintään yksi HDMI 2.1 paikka ja täyttäisi kaikki PS5 uudet ominaisuudet(poislukien 8K) ja hintahaarukka menee 1000-2000€. Mieluiten kuitenkin lähempänä 1000€.

Taaempana taisi lukea, että kaikki 100Hz paneelit ovat todellisuudessa 120Hz ja näin tukisivat PS5 120fps?

Pari asiaa mietityttää ja vaikuttaa TV:n valintaan.

1. Budjetti ei taivu uusimaan viritinvahvistinta(Denon AVR-X3000) samaan aikaan, joten onnistuuko seuraavanlainen viritelmä. PS5 HDMI piuhalla telkkarin HDMI 2.1 paikkaan ja TV:stä toisesta HDMI(ARC) ääni viritinvahvistimelle? Tällöin saisin parhaan mahdollisen kuvan ja viritinvahvistin toimisi pullonkaulana ainoastaan äänelle. Käytössä Amphion Argon 1 setti, joten mahtaako tuossa olla iso ero äänenlaadullisesti, vaikka viritinvahvistin ei tuekaan HDMI 2.1 ja sitä kautta saatavia ääniä?

2. Käytän TV:tä paljon(?). Arkisin klo. 17-> aina iltaan saakka, kunnes menen nukkumaan, eli noin 22-24. Viikonloppuisin pidempiä settejä. Kärsiikö OLED TV:t pitkistä katseluajoista? Pääasiassa katson PS4 kautta youtubea, Netflixiä, Bluray-elokuvia tai pelailen, joten kiinnipalamisen riskiä tuskin on?

3. Tämän hetkisen huoneen saa suht pimeäksi pimennysverhoilla, koska omistan ennestään videotykin. Jatkosta en ole varma, sillä olen etsimässä uutta asuntoa. Pitääkö auringonvaloa olla merkittävästi, jotta OLED alkaa kärsimään ominaisuuksissa ja esim. QLED alkaa olemaan parempi vaihtoehto? OLED mietityttää myös käyttöiältään. En ihan heti ajatellut vaihtaa TV:tä uuteen, vaan porskuttaa mahdollisimman pitkään. HDMI 2.1 luulisi riittävän vielä monta vuotta eteenpäin.

4. Onko OLED ja QLED tv:ssä yleisesti kuinka paljon eroja pelaamiseen soveltuvuudesta, vai onko kyse enemmänkin mallikohtaisista eroista?
 
Ota suosiolla B9s. Huomenna powerilla rajoitettu erä 1499€. Heittämällä parempi kuva kuin kahdessa muussa. LG 65" 4K OLED TV OLED65B9SLA - Power.fi
 
TV:n oston kannalta paras aika on yleensä syys-talvella. Mutta riippuu vähän mistäkin.
Kaikki 100hz on 120hz,. Tärkeämpää on se, ottaako se HDMI:n kautta vastaan 120hz halutulla resoluutiolla ja muilla asetuksilla.

1. ARC:in kautta ei ole merkitystä, tukeeko vahvistin HDMI 2.1. eARC on parempi kuin ARC, ja jos tukee sitä, niin saa parhaat äänet paluukanavasta. eARC toimii HDMI 2.0:n kautta, jos valmistaja sen tuen on tuonut. TV:ssä on hyvä olla eARC. Noissa kaikissa todennäköisesti on.
2. Katseluajalla ei ole merkitystä, vaan sisällöllä.
3. Ehkä hyvissä QLED:eissa voi olla parempi heijastuksenesto tai sitten ei, en pitäisi merkittävänä asiana valinnan kannalta. OLED kestää pitkään normaalissa käytössä.
4. Ei taida olla suurta merkitystä. OLED on hyvä/nopea pelaamiseen. Ja tukee enemmän pelaamisessa hyödyttäviä ominaisuuksia HDMI:n kautta. LG OLED on HDMI-paikkojen (4x2.1) suhteen ylivoimainen. Philipsin ja Sonyn OLED:eissa ei ole edes HDMI 2.1 ollenkaan. QLED käy myös hyvin.
 
Tuohon kirkkauteen vielä että nuo kyseiset lcd:t eivät ole olennaisesti kirkkaampia kuin oled joten siitä ei pitäisi jäädä kiinni etteikö kirkkaus riitä.
 
Tulevan PS5 myötä olisi tarkoitus uusia 8-vuotta vanha UE46D7000 ->65". Mitään kiirettä tv:n hankinnalla ei ole ja todennäköisesti saatan katsella vasta ensi keväänä malleja, ellei syksyllä tule jokin todellinen tarjous eteen. Olen kuitenkin jo nyt kiinnostunut mm.seuraavista malleista Q80T, B9S ja Sonyn XH90. Vaatimuksena olisi, että löytyisi vähintään yksi HDMI 2.1 paikka ja täyttäisi kaikki PS5 uudet ominaisuudet(poislukien 8K) ja hintahaarukka menee 1000-2000€. Mieluiten kuitenkin lähempänä 1000€.

Taaempana taisi lukea, että kaikki 100Hz paneelit ovat todellisuudessa 120Hz ja näin tukisivat PS5 120fps?

Pari asiaa mietityttää ja vaikuttaa TV:n valintaan.

1. Budjetti ei taivu uusimaan viritinvahvistinta(Denon AVR-X3000) samaan aikaan, joten onnistuuko seuraavanlainen viritelmä. PS5 HDMI piuhalla telkkarin HDMI 2.1 paikkaan ja TV:stä toisesta HDMI(ARC) ääni viritinvahvistimelle? Tällöin saisin parhaan mahdollisen kuvan ja viritinvahvistin toimisi pullonkaulana ainoastaan äänelle. Käytössä Amphion Argon 1 setti, joten mahtaako tuossa olla iso ero äänenlaadullisesti, vaikka viritinvahvistin ei tuekaan HDMI 2.1 ja sitä kautta saatavia ääniä?

2. Käytän TV:tä paljon(?). Arkisin klo. 17-> aina iltaan saakka, kunnes menen nukkumaan, eli noin 22-24. Viikonloppuisin pidempiä settejä. Kärsiikö OLED TV:t pitkistä katseluajoista? Pääasiassa katson PS4 kautta youtubea, Netflixiä, Bluray-elokuvia tai pelailen, joten kiinnipalamisen riskiä tuskin on?

3. Tämän hetkisen huoneen saa suht pimeäksi pimennysverhoilla, koska omistan ennestään videotykin. Jatkosta en ole varma, sillä olen etsimässä uutta asuntoa. Pitääkö auringonvaloa olla merkittävästi, jotta OLED alkaa kärsimään ominaisuuksissa ja esim. QLED alkaa olemaan parempi vaihtoehto? OLED mietityttää myös käyttöiältään. En ihan heti ajatellut vaihtaa TV:tä uuteen, vaan porskuttaa mahdollisimman pitkään. HDMI 2.1 luulisi riittävän vielä monta vuotta eteenpäin.

4. Onko OLED ja QLED tv:ssä yleisesti kuinka paljon eroja pelaamiseen soveltuvuudesta, vai onko kyse enemmänkin mallikohtaisista eroista?

En ihan ymmärrä, miten HDMI 2.1 antaisi parempaa äänenlaatua kuin tavallinen HDMI, tai ylipäätään mikään digitaalinen kanava siirtää ääni-informaatiota? Siis jos kyseessä on ihan stereosetti, etkä tarvitse mitään 7.1 Atmoksia tms, jotka vaativat erityistä laitetason tukea. Itsellä on B&W Nautilus 805 setti Velodynen subbarilla kiinni ihan oldschool 2 kanavaisessa stereovahvistimessa, johon ääni tulee telkkarin optisen ulostulon ja välissä toimivan perus da-muuntimen kautta, ja äänenlaatu on aivan täyttä timanttia.

Yleisesti tuosta OLED vs QLED päivänvalossa on kyllä paljon keskustelua ja mielipiteitä, mutta itse vierastan ajatusta, että kukaan katselisi TV:tä kuvanlaatua hifistellen keskellä päivää kun aurinko porottaa ikkunoista. Tuohon aikaan ehkä katsoo jotain sarjaa tai hömppäleffaa, jossa nyt riittää että kuvan näkee. Vakavampaan katsomiseen nyt kuitenkin vedetään verhot eteen. OLEDien yleiskirkkaus (~350 nittiä SDR) vastaa sellaista melko kirkasta pelinäyttöä, joten eivät ne himmeitä ole. HDR:ssä kirkkautta on luonnollisesti vielä enemmän. Hyvin harvalla tuo OLED on koskaan muutenkaan täydellä kirkkaudella, eli valtaosa käyttäjistä ei päivälläkään noita täysillä ajele. Toki QLED on kirkkaampi, mutta onko sillä isoa käytännön merkitystä, on sitten toinen juttu. Ja ilta-aikaan OLED kuitenkin on täysin lyömätön kuvanlaadussaan.
 
Optinen teoriassa paras stereoäänensiirtoon, koska ei sähköisiä häiriöitä kuten HDMI:n kautta.

Tuokin 350 nittiä on 3x kirkkaampi mitä korkeintaan suositellaan kalibroituun PC-näyttöön. Itse pidän TV:tä n. 40% maksimikirkkaudesta pitkältä matkalta. LCD:n ainoat todelliset hyödyt tulevat kirkkaammasta HDR-kuvasta (huippumallit) ja riskittömyydestä palamiseen.
 
Tuohon mainitsemaani kokoonpanoon, että päivittäisin TV:n HDMI 2.1 tukevaksi ja pitäisin viritinvahvisimeni ennallaan(HDMI 1.4), niin eikös eARC siirrä parempi laatuista ääntä TV:stä viritinvahvisimelle, kuin ARC? Näin olen ymmärtänyt.
Oma äänentoisto on siis Denon AVR-x3000 ja 3kpl Amphion Argon 1 edessä ja 2kpl Amphion Helium 410 takana ja tuo vahvistin tukee ainoastaan ARC. Vahvistimen kautta ei myöskään pysty siirtämään 4K kuvaa(ainakaan 120fps), joten minun pitäisi saada kuva(ja ääni) ensin PS5->TV ja sieltä sitten jotenkin ääni eteenpäin viritinvahvistimeen. Olettaisin tuon ARC toimivan tuossa tilanteessa, mutta kun en ole varma, niin ajattelin kysyä täältä apua jos joku osaisi neuvoa toimiiko tuo.
Toinen vaihtoehto on sitten ostaa HDMI-Optical oudio splitteri(The PS5 Has No Optical Audio Port But Your Existing Headset Should Still Work), millä siirtää ääni PS5->viritinvahvistimeen optisena.
ARC olisi kuitenkin ehkä se helpompi vaihtoehto ja ehkäpä laadukkaampi. En nyt muista ulkoa onko optinen huonompi, kuin HDMI äänensiirrossa.

Tätähän ei tarvitsisi tuskailla jos päivittäisin vahvistimenikin samalla, mutta siihen ei rahkeet riitä vielä, enkä toisaalta haluaisi luopuakaan hyvin toimivasta vahvistimesta vain tuon takia.

Edit: Pahoitteluni jos meni off topiciksi. Tuo äänensiirto TV:stä vahvistimeen(tai äänen siirto PS5 vahvistimeen ylipäätänstä jollain tapaa) vaan sattuu olemaan yksi isoimpia kriteerejä uuden TV:n ostamisessa.
 
Ei telkkarissa olevasta eARC:ista ole tuon vahvarin kanssa hyötyä kun se tukee vain ARC:ia ja aina mennään sen heikomman lenkin mukaan. ARC ja optinen kuljettaa hyvin pitkältä samanlaatuisena äänet. eARC:illa saisi sitten myös HD-ääniraidat kuulumaan. Siitäkin voidaan olla montaa mieltä että kenen laitteisto ja korvat edes huomaavat esim. Dolby digitalin ja Dolby TrueHD ääniraitojen eron.

Vetele sillä perus ARC:illa vaan äänet telkkarin kautta vanhalle vahvistimelle ja päivittele vahvistin sitten joskus tulevaisuudessa kun hdmi 2.1 yleistyy niissäkin ja hinnat tulee alaspäin.

Oma suositus telkkariksi on myös tuo LG oled.
 
"Vetele sillä perus ARC:illa vaan äänet telkkarin kautta vanhalle vahvistimelle ja päivittele vahvistin sitten joskus tulevaisuudessa kun hdmi 2.1 yleistyy niissäkin ja hinnat tulee alaspäin. " Eli tuo on mahdollista laittaa PS5 HDMI piuhalla telkkariin ja sieltä sitten ARC kautta vahvistimelle? Kiitos :)! Tätä tietoa kaipasinkin.
Kyllähän tuo B9S vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Pitää vielä hieman miettiä jos sitä malttaisi odottaa ensi talveen/kevääseen ja jos tuon CX mahtaisi saada silloin halvemmalla, kuin nyt.
Kiitos kaikille vinkeistä!
 
En pääse testaamaan omilla kämyisillä lähteillä, vaikka äänilaitteet sitä tukee, mutta lukemani mukaan pakatussa ARC-äänessä ja häviöttömässä eARC-äänessä on esimerkiksi Atmoksessa ero kuin yöllä ja päivällä, sitä tukevissa lähteissä. Eli jos monikanavaääni tulee kiinnostamaan seuraavan 5 vuoden aikana niin TV:n eARC on äärimmäisen tärkeä. Ainakin jos ei ole ostamassa kalliita vahvistimia, mitä ei vielä edes oikein myydä, ja sitten arpoa tuleeko niistä kaikki kuvasignaali läpi vai ei.

Ja pahoittelut, kun sinulla olikin 5-kanavainen setti, eikä stereo. ARC on silloin hieman parempi kuin optinen. Tuo ylläsanottu tapa on paras, ja toimii tietysti. Silloin ei eARC taida paljon merkitä.
 
Viimeksi muokattu:
Mikäs mahtaa olla paras ostos noin 400 euron paikkeilla? Vähintään 49 tuumainen olisi haussa ja käyttöön kuuluu satunnaista pelailua. Onko esim näistä kahdesta jommasta kummasta mihinkään?
 
Ilmeisesti tuossa 58" Philipsissä on VA? Ei löydy tietoa, mutta kaikki 58" on vissiin VA. Silloin se on paras TV mitä tuolla hintaa oon ikinä nähnyt. Käyttis on vaan huono. LG sopii vessaan tai mökille, muttei voi suositella niihinkään.
 
"Vetele sillä perus ARC:illa vaan äänet telkkarin kautta vanhalle vahvistimelle ja päivittele vahvistin sitten joskus tulevaisuudessa kun hdmi 2.1 yleistyy niissäkin ja hinnat tulee alaspäin. " Eli tuo on mahdollista laittaa PS5 HDMI piuhalla telkkariin ja sieltä sitten ARC kautta vahvistimelle? Kiitos :)! Tätä tietoa kaipasinkin.
Kyllähän tuo B9S vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Pitää vielä hieman miettiä jos sitä malttaisi odottaa ensi talveen/kevääseen ja jos tuon CX mahtaisi saada silloin halvemmalla, kuin nyt.
Kiitos kaikille vinkeistä!
eARC mahdollistaa pakkaamattoman 5.1/7.1-äänen konsolilta TV:n kautta vahvistimelle. Jos vahvistimessa ei ole eARC-tukea, niin markkinoilla on jo purkkeja tuohon väliin, jotka mahdollistavat tuon pakkaamattoman 5.1/7.1-äänen ARC-vahvistimille.

Feintech:ta tulossa myös halvempi "HDMI eARC Audio Extractor VAX01202" marraskuussa.

Uudet konsolit + HDMI 2.1 Yms. Varmaankin vauhdittavat näidenkin tuotteiden kysyntää.
 
Viimeksi muokattu:
"Vetele sillä perus ARC:illa vaan äänet telkkarin kautta vanhalle vahvistimelle ja päivittele vahvistin sitten joskus tulevaisuudessa kun hdmi 2.1 yleistyy niissäkin ja hinnat tulee alaspäin. " Eli tuo on mahdollista laittaa PS5 HDMI piuhalla telkkariin ja sieltä sitten ARC kautta vahvistimelle? Kiitos :)! Tätä tietoa kaipasinkin.
Kyllähän tuo B9S vaikuttaa varsin mielenkiintoiselta. Pitää vielä hieman miettiä jos sitä malttaisi odottaa ensi talveen/kevääseen ja jos tuon CX mahtaisi saada silloin halvemmalla, kuin nyt.
Kiitos kaikille vinkeistä!
Taitaa lähes kaikki uudet av-vahvarit tukea tuota earc:tä joten sellainen vaikka käytettynä jossain kohtaa niin saat häviöttömät äänet käyttöön eikä tarvitse odotella hdmi 2.1 vahvistimia. Omaan denonin x4400 tuli päivityksellä tuo earc ja hyvin toimii sonyn television kanssa vaikka on jo pari vuotta vanha malli.
 
En ihan ymmärrä, miten HDMI 2.1 antaisi parempaa äänenlaatua kuin tavallinen HDMI
HDMI 2.1:n vaatimalla earcilla kaistaa on ~2,5-7x enemmän (riippuen onko DTS vai HD) kuin arcilla. Tietty löytyihän tuo jo aiemmin ainakin Sonyn laitteista.
 
eARC tuli HDMI 2.1:n lanseerauksessa mukana, mutta ei kuitenkaan tarvi HDMI 2.1:a. Käyttää kaistanaan 2.0:n ethernet-osuutta, siksi HDMI-kaapelissa täytyy olla ethernet-kaista että eARC toimii. 2.1 johtoa ei siis tartte myöskään. Esim. Samsungeissa on korkeintaan ykkösportissa HDMI 2.1 ja nelosportissa eARC HDMI 2.0:n kautta, ja hyvin moniin kunnon vahvistimiin on se lisätty firmwarella.
 
Tuli tuollainen tarjous vastaan niin ajattelin jakaa, eli Samsung Q80T 1999€ + kylkiäiset. Ihan ok hinta isolle 4K 120Hz tv:lle.
Odyssey G7 27" Pelinäyttö, Galaxy Note10 Lite Black puhelin tai VR7000M robotti-imuri kaupan päälle! (Arvo jopa 799€) Kampanja koskee vain kuluttajia (ei esimerkiksi yrityksiä tai jälleenmyyjiä)*
 
Tuli tuollainen tarjous vastaan niin ajattelin jakaa, eli Samsung Q80T 1999€ + kylkiäiset. Ihan ok hinta isolle 4K 120Hz tv:lle.

Koskee kaikkia 80-sarjan tai siitä parempia malleja 55" kokoluokasta ylöspäin. Tosin samsungilla oikeus päättää minkä kylkiäisen antavat jos vaikka jokin tuotteista on loppu.
 
Osta Q80T 65" tai suurempi, minkä tahansa kokoinen Q90T/Q95T/Q800T/Q900TS/Q950TS tai The Frame televisio 55" tai suurempi myymälästämme tai verkossa.
 
Juu koskee muitakin, muttta tuo nyt äkkiseltään ainoa hyvä valinta, 65" hintaero vs OLED jää jo niin pieneksi etten voisi suositella muille kuin palamiskammoiselle.
 
Mikähän mahtaa olla OLED:n käyttöikä? Tuntuu että aika menee muutenkin niin nopeaa. Mulla on vielä toisessa huoneessa 2010 ostettu Sonyn Full HD telkkari mallia EX500, jolla satunnaisesti tulee pelailtua PS3 pelejä. Voikohan näille nykyisille televisioille ennustaa samanlaista käyttöikää? Ei tuo Sonykaan maksanut aikanaan kun 599€.
 
Moikka. Olen seuraillut ketjua jonkin aikaa ja koska TV:n päivittäminen on ajankohtaista rekisteröidyin. Vanha töllö on Sonyn KDL-42W705B joka on palvellut varsin moitteetta, eräs valituksen sana on että sitä ei saa tarpeeksi himmeäksi yökatseluun ja muutenkin tummat kohtaukset näkyy aika heikosti. Olen hieman hukassa nyt mitä tekisi.

Suunnitelmissa on ollut 55" OLED, mutta toisaalta ei-OLED telkuista kiinnostaisi myös kokoluokat 58" jopa 65" asti tulevaisuutta ajatellen. TV on sellainen investointi jolta odottaisin pitkää ikää ja tässä suhteessa isompi koko palvelisi kenties paremmin. Ongelma tulee siinä, että 65" OLED TV:t on jo liian kalliita. Eli pitäisin 1000€ aikalailla kipurajana ja tähän mahtuu ainakin 55" OLED ja kymmeniä muita ei-OLED televisioita. Pakkaa sekoittaa entisestään, se että noiden vertailu on vähän hankalaa eri termien kanssa ja harvassa paikassa löytää esim. tiedon paneelien hz määrästä. Verkkokauppa.com tuntuu ilmoittavan parhaiten. Olenko ymmärtänyt oikein että 120hz olisi paras liiketoiston kannalta koska 24, 30 ja 60 fps materiaalit osuu tasakertoimilla? Merkitseekö tuo mitään? Jos ei ole OLED niin paneeleista ilmeisesti VA-paneelit on parhaat? Pitäisi myös mieluiten olla FALD? Mites HDR-tekniikat HDR 10, HDR 10+, Dolby Vision, Dolby Vision IQ, toimiiko niin, että jos TV ei tue esim. Dolby Visionia niin se materiaali ei näy tai ei sitten hyödynnä ollenkaan HDR ominaisuuksia? Omissa mietinnöissä Samsungit on pudonnut pois juuri koska pelkästään HDR 10+ tuki, onko edes loogista?

Sitten tulee vielä soppaan nämä HDMI 2.1 ja eARC yms ominaisuudet jotka ilmeisesti future prooffaisi hyvin?

Oma käyttö on aikalailla suoratoistopalvelut ja normit TV-kanavat. Pelailu on vähäisempää, toisaalta en tiedä jos siitä joskus innostuu enemmän.

LG OLEDit on keskustelussa aika vahvasti esillä, mutta mites tämä 899€ Philips OLED Philips 55OLED754 55" Smart 4K Ultra HD OLED -televisio 899,90
ilmeisesti jotain on vinossa koska aika hiljaista sen osalta ollut? Tuo Ambilight olisi kiva lisä kyllä, mutta sen huomioisin lähinnä jos olisi 2 samalla viivalla ja toisessa lisänä tuo valo.

Vähän turhauttavaa tämä nyt on, välillä tekisi mieli vain ostaa tyyliin 500-800€ väliköstä 58" tai 65" ja katsoa tilannetta uudelleen vuosien päästä uudelleen joskin luultavasti silloin edessä taas sama miettiminen :geek:

Auttakkee kun on niin hankalaa kuten viestistä näkyy. Huomasin kirjoittaessakin miten sekasin tässä on mennyt kun ei ole yhtään TV alaa seurannut sen jälkeen kun tuon edellisen vuosia sitten ostin :D
 
Kuinka kaukaa tv:tä on tarkoitus katsella? Esim. 2,5mm välimatkalle tuo 55" on auttamattoman pieni vaikka kuva olisi ns. parasta.
 
Piti ihan kaivaa mittanauha ja katsoa :lol: Tuosta pääkatselupaikalta tulee juurikin n. 2,5 metriä ja pienin välimatka oli 2 metriä. tuntuu oudolta että nyt katselen 42” jos 55” on jo auttamattoman pieni:D
 
Näkyy olevan samsungilta vielä tarjolla 75” q85r. Mitähän eroa sillä on uudempaan q80t malliin? Ainakaan uudemmassa ei tule enää one connect boxia. Kannattaisiko näistä ottaa se kumman halvemmalla saa?
 
Oletko varma, ettei kuitenkin irtoaisi vaikka 1500e 65" OLEDiin, jos ei muuten niin osarilla? Tosiaan 42" telkkuun tottuneena 55" voi kuulostaa tuolle 2,5m matkalle isolta, mutta tilanne muuttuu vain niin olennaisesti noiden UltraHD-leffojen ja sarjojen kohdalla, kun sellaista kuvaa oikeasti haluaa katsoa aivan eri suuruisena kuin vanhalla telkkarilla HD:ta. Itse vaihdoin 42" telkkarista 65" kokoon juurikin tuolle 2,5m matkalle, ja ekan viikon kuva tuntui valtavan immersiivisen isolta, mutta sen jälkeen tekikin jo mieli alkaa vedellä sohvaa lähemmäksi että näkee jotain. 55" olisi jo tällä hetkellä ärsyttävän pieni, kun nyt haaveissa on 77" OLED tälle matkalle.

Käytännössä saat ihan hyvän ei-OLED telkkarin 65" koossa noin tonnilla, mutta raaka tosiasia on se, että ne eivät kuvanlaadullisesti paini samassa sarjassa OLEDin kanssa, ainakaan mikäli katselutila on vähänkään hämärämpi. Helposti voisi myös ajatella että "Onhan se uusi telkkari joka tapauksessa paljon parempi kuin tämä nykyinen, joten ihan hyvin riittää se melko hyvä malli eikä tarvitse olla parasta". Tuo ei kuitenkaan ole niin suoraviivaista, koska HDR puolella kaikki telkkarin puutteet näkyvät enemmän tai vähemmän häiritsevinä ongelmina, joita vanhassa telkkarissa ei tarvinnut sietää. Esim tuo taustavalon blooming voi käydä hyvinkin ärsyttäväksi, vaikka olisikin kohtuu hyvä FALD. OLEDin hienous on juuri siinä, että kuva on vain niin virheetön ja juuri sellainen kuin pitääkin, katsoit sitten kuinka sivusta tai kuinka hämärässä tahansa.

Kaikki HDR formaatit aina sisältävät tuon HDR10, eli kaikki HDR sisältö näkyy HDR:nä aina, riippumatta siitä tukeeko telkkarisi Dolby Visionia, HDR10+ tai kumpaakaan. Noiden formaattien tuki vain optimoi kuvan paremmin omalle TV:llesi. Oma kokemus on, että Dolvy Vision on vain jotenkin mielyttävämpi ja tasaisempi katselukokemus kuin HDR10, jossa kontrastivaihtelut tuntuvat menevän vähän yli tai kuva olevan samaan aikaan pikkuisen liian hämärä ja kuitenkin toisaalta liian räikeä. Ero ei ole suuri, mutta selvästi nähtävissä kuitenkin.

Käytännössä melkein kaikki tonnin hintaluokassa tai yli olevat TV:t tapaavat olla tuon 100/120hz. Kaikki OLEDit ainakin ovat, ja en keksi myöskään FALD telkkaria, joka olisi 60hz missään isommassa koossa. Jos sinua ei vanhassa telkkarissasi (joka varmaan oli 60hz?) häirinnyt tuo matalampi hertsimäärä, niin eipä tosin häiritsisi uudessakaan. Isompi virkistystaajuus periaatteessa vähentää tuota mikronykimistä hieman 24fps materiaalilla, jos sillä omaan silmään on väliä.

Tuo Philipsin 754 ei varmaan siksi saa oikein rakkautta täällä, kun pohjaa tuohon Saphi-käyttöjärjestelmään, joka on melkoisen syvältä. Kuvanlaadultaan varmasti ihan pätevä laite, mutta softatuki ja yleinen käyttiksen käytettävyys on sitten isompi kysymysmerkki. Vähän kalliimmissa Philipseissä on android, joka luonnollisesti on iso hyppy ylöspäin.
 
Mistä löytyy? Olisin tuon ottanut luultavasti, nyt tulossa Q80T 75". eARC ja HDMI 2.1 puuttuu, muuten taitaa olla kaikin puolin parempi.
 
Piti ihan kaivaa mittanauha ja katsoa :lol: Tuosta pääkatselupaikalta tulee juurikin n. 2,5 metriä ja pienin välimatka oli 2 metriä. tuntuu oudolta että nyt katselen 42” jos 55” on jo auttamattoman pieni:D
Menee kalliin telkkarin hyödyt hukkaan kun noin kaukaa katselee pientä ruutua, tuolla välimatkalla kun menisi hyvin myös 75". Aika harvassa hyvät 65"telkut, vaihtoehtoina lienee Philips The One 65" PUS8555 (jos VA?), 75" Samsung TU8005 tai 55" LG OLED.
 
Näkyy olevan samsungilta vielä tarjolla 75” q85r. Mitähän eroa sillä on uudempaan q80t malliin? Ainakaan uudemmassa ei tule enää one connect boxia. Kannattaisiko näistä ottaa se kumman halvemmalla saa?
Onhan Q85R kuvallisesti parempi, mutta HDMI 2.1 myötä ottaisin itse ennemmin Q80T. Mutta mille kukin antaa eniten painoarvoa, 4K 120Hz HDMI 2.1 on itselle aika arvokas ominaisuus.
 
Oletko varma, ettei kuitenkin irtoaisi vaikka 1500e 65" OLEDiin, jos ei muuten niin osarilla? Tosiaan 42" telkkuun tottuneena 55" voi kuulostaa tuolle 2,5m matkalle isolta, mutta tilanne muuttuu vain niin olennaisesti noiden UltraHD-leffojen ja sarjojen kohdalla, kun sellaista kuvaa oikeasti haluaa katsoa aivan eri suuruisena kuin vanhalla telkkarilla HD:ta. Itse vaihdoin 42" telkkarista 65" kokoon juurikin tuolle 2,5m matkalle, ja ekan viikon kuva tuntui valtavan immersiivisen isolta, mutta sen jälkeen tekikin jo mieli alkaa vedellä sohvaa lähemmäksi että näkee jotain. 55" olisi jo tällä hetkellä ärsyttävän pieni, kun nyt haaveissa on 77" OLED tälle matkalle.

Käytännössä saat ihan hyvän ei-OLED telkkarin 65" koossa noin tonnilla, mutta raaka tosiasia on se, että ne eivät kuvanlaadullisesti paini samassa sarjassa OLEDin kanssa, ainakaan mikäli katselutila on vähänkään hämärämpi. Helposti voisi myös ajatella että "Onhan se uusi telkkari joka tapauksessa paljon parempi kuin tämä nykyinen, joten ihan hyvin riittää se melko hyvä malli eikä tarvitse olla parasta". Tuo ei kuitenkaan ole niin suoraviivaista, koska HDR puolella kaikki telkkarin puutteet näkyvät enemmän tai vähemmän häiritsevinä ongelmina, joita vanhassa telkkarissa ei tarvinnut sietää. Esim tuo taustavalon blooming voi käydä hyvinkin ärsyttäväksi, vaikka olisikin kohtuu hyvä FALD. OLEDin hienous on juuri siinä, että kuva on vain niin virheetön ja juuri sellainen kuin pitääkin, katsoit sitten kuinka sivusta tai kuinka hämärässä tahansa.

Kaikki HDR formaatit aina sisältävät tuon HDR10, eli kaikki HDR sisältö näkyy HDR:nä aina, riippumatta siitä tukeeko telkkarisi Dolby Visionia, HDR10+ tai kumpaakaan. Noiden formaattien tuki vain optimoi kuvan paremmin omalle TV:llesi. Oma kokemus on, että Dolvy Vision on vain jotenkin mielyttävämpi ja tasaisempi katselukokemus kuin HDR10, jossa kontrastivaihtelut tuntuvat menevän vähän yli tai kuva olevan samaan aikaan pikkuisen liian hämärä ja kuitenkin toisaalta liian räikeä. Ero ei ole suuri, mutta selvästi nähtävissä kuitenkin.

Käytännössä melkein kaikki tonnin hintaluokassa tai yli olevat TV:t tapaavat olla tuon 100/120hz. Kaikki OLEDit ainakin ovat, ja en keksi myöskään FALD telkkaria, joka olisi 60hz missään isommassa koossa. Jos sinua ei vanhassa telkkarissasi (joka varmaan oli 60hz?) häirinnyt tuo matalampi hertsimäärä, niin eipä tosin häiritsisi uudessakaan. Isompi virkistystaajuus periaatteessa vähentää tuota mikronykimistä hieman 24fps materiaalilla, jos sillä omaan silmään on väliä.

Tuo Philipsin 754 ei varmaan siksi saa oikein rakkautta täällä, kun pohjaa tuohon Saphi-käyttöjärjestelmään, joka on melkoisen syvältä. Kuvanlaadultaan varmasti ihan pätevä laite, mutta softatuki ja yleinen käyttiksen käytettävyys on sitten isompi kysymysmerkki. Vähän kalliimmissa Philipseissä on android, joka luonnollisesti on iso hyppy ylöspäin.
Menee kalliin telkkarin hyödyt hukkaan kun noin kaukaa katselee pientä ruutua, tuolla välimatkalla kun menisi hyvin myös 75". Aika harvassa hyvät 65"telkut, vaihtoehtoina lienee Philips The One 65" PUS8555 (jos VA?), 75" Samsung TU8005 tai 55" LG OLED.
Kiitos tuhannesti teille selkeyttämisestä :) Tuli nyt pohdittavaa. Jos nyt lähtisi hieman katsomaan siltä kannalta, että 65” on lähtökohta mutta budjettia en enää mielellään venyttäisi. Joskin pidän sen vaihtoehdon tässä sellaisena turhautumisen multihuipentumana, että kun nämä vertailut jo nyt valuu korvista niin jos tässä jumitun lisää niin otan kiltisti sen 65”OLEDin. Tuo rahamäärä on kuitenkin suuri lyödä lisää.
Hyvä info noista HDR formaateista, tämä avaa nyt siis myös Samsungit vertailuun.

Noiden käyttöjärjestelmät jätän toissijaiseksi koska nyt käytössä Elisa Viihde ja Chromecast joilla tarvittavat toimii.

Se mietityttää myös kun TV pitäisi saada myös tarvittaessa aika himmeäksi niin onko se vain valmistajan antamista säätömahdollisuuksista kiinni vai onko siihen jokin rautatason este? Pohdin vain kun nykyinen tykittää melko kirkasta kuvaa vaikka taustavalo olisi nollissa.
 
Powerilla on vielä muutamassa myymälässä.
Hintaeroa tulee tonnin verran Q80T:hen verrattuna kun siihen saa kylkiäisiä, joten taidan säästää sen nyt ja laittaa sen sitten 80"+ OLEDiin kun ne joskus halpenee kohtuulliselle tasolle.
 
Juuh, tarjosivat minulle 2000 euron hinnalla vanhempaa mallia, mutta en tarttunut tarjoukseen. Täytyy varmaan vielä odotella BF tarjouksia.
 
Voi hemmetti, eikö toi 4k Chromecasti tue sit HDR juttuja? Tuossa Viihteestä en tiliä vaikka 4K boxi siinäkin.
Tukee ja mahdollisimman future proof kannattaa aina ostaa vaikkei muu laitteisto vielä ajan tasalla olisikaan. Höpöhöpö hommia tommoset "et tee 4k hdr-televisiolla mitään".
 
Voi hemmetti, eikö toi 4k Chromecasti tue sit HDR juttuja? Tuossa Viihteestä en tiliä vaikka 4K boxi siinäkin.
Ultra tukee 4K + HDR10, mutta ei esim Dolby visiona. Kommentti oli heitetty tuohon, että television käyttöjärjestelmällä ei ole väliä. Kyllä Android TV, WebOS ja Tizen sisältävät aika kattavan valikoiman sovelluksia 4K, HDR10, HDR10+ ja Dolby Vision -tuilla.
 
Taitaa telkut mennä vain huonompaan suuntaan, jos 55" on 2,5m etäisyydeltä aivan liian pieni. Mulle ei rehellisesti logiikka aukea. Itse ostaisin mieluummin hyvän 55" kuin huonon 65".

Valitettavasti vaihtoehtoja ei nyt hirveästi ole. Täytyy varmaan odottaa bf-tarjouksia, muttei henkeä pidätellen, koska en muista aiemmilta vuosilta sieltä mitään erityisen halpaa kaivaneeni. Tarjoukset yleensä osuu LG:n ja Samsungin töllöihin, joista varsinkaan jälkimmäiseen en missään nimessä sorru. Aikomus on kuitenkin taas seuraavat 10v pärjätä.
 
Tulee ihan ihmissilmän fysiikka vastaan, eli resoluution kuten 4K tuoma etu katoaa tietyn etäisyyden jälkeen.
Resoluution kasvaessa pitää joko siirtyä lähemmäksi ruutua tai hankkia isompi ruutu. 2,5m etäisyydelle 65" on vielä ns. optimaalinen koko, kun kyseessä on 4K resoluutio, kun taas 55" alkaa olemaan liian pieni.
 
Taitaa telkut mennä vain huonompaan suuntaan, jos 55" on 2,5m etäisyydeltä aivan liian pieni. Mulle ei rehellisesti logiikka aukea. Itse ostaisin mieluummin hyvän 55" kuin huonon 65".

Valitettavasti vaihtoehtoja ei nyt hirveästi ole. Täytyy varmaan odottaa bf-tarjouksia, muttei henkeä pidätellen, koska en muista aiemmilta vuosilta sieltä mitään erityisen halpaa kaivaneeni. Tarjoukset yleensä osuu LG:n ja Samsungin töllöihin, joista varsinkaan jälkimmäiseen en missään nimessä sorru. Aikomus on kuitenkin taas seuraavat 10v pärjätä.
Viime vuoden mallit tosiaan myytiin jo. Parhaat televisio tarjoukset on/alkaa yleensä keväällä. Black friday lähinnä lyö hinnat sinne mihin kuuluukin. Samsungia ei kannata nyt ostaa, reippaasti ylihinnoiteltuja esim Q70T.
Muutenkin tämä trendi telkkareissa ollut, että ominaisuuksia lähinnä otetaan pois ja hintoja nostetaan tai mallinumeroita sekoitetaan entisestään.
 
Taitaa telkut mennä vain huonompaan suuntaan, jos 55" on 2,5m etäisyydeltä aivan liian pieni. Mulle ei rehellisesti logiikka aukea. Itse ostaisin mieluummin hyvän 55" kuin huonon 65".

Valitettavasti vaihtoehtoja ei nyt hirveästi ole. Täytyy varmaan odottaa bf-tarjouksia, muttei henkeä pidätellen, koska en muista aiemmilta vuosilta sieltä mitään erityisen halpaa kaivaneeni. Tarjoukset yleensä osuu LG:n ja Samsungin töllöihin, joista varsinkaan jälkimmäiseen en missään nimessä sorru. Aikomus on kuitenkin taas seuraavat 10v pärjätä.

Kai se on katsojasta kiinni. Itsellä katseluetäisyyttä se 3,5m olohuoneessa ellei jopa vähän päälle ja hyvin on pärjännyt 55":lla tähän asti. Nyt tosin tarkoitus ostaa isompi ja uudempi töllö.
 
Täällä 65” OLED ja katseluetäisyys 3 m. Ei vaan voi mitään, niin kyllä kaipaisi isompaa tilalle, mutta kun ne hinnat. Siis vilpittömästi tuntuu liian pieneltä tältä etäisyydeltä. Toki onhan sitä joskus ennen katseltu 24 tuumasesta kuvaputkitelkusta ihan tyytyväisenä, mutta ei se tarkoita että se optimaalista olisi ollu.
 
Ultra tukee 4K + HDR10, mutta ei esim Dolby visiona. Kommentti oli heitetty tuohon, että television käyttöjärjestelmällä ei ole väliä. Kyllä Android TV, WebOS ja Tizen sisältävät aika kattavan valikoiman sovelluksia 4K, HDR10, HDR10+ ja Dolby Vision -tuilla.

Goole esitteli juuri uuden Chromecastin, jossa on navigoitava frontend, Dolby Vision ja kaukosäädin. Tällaisen myötä nuo Saphit sun muut virivirikäyttikset telkuissa voivat jopa olla harkitsemisen arvoisia. Ainakin itselleni jäi silti epäselväksi, tukeeko uusikaan CC 24p-tilaa lainkaan.
 
Eipä paljon helpottanut alkaa katselemaan 65" tuumaisia tonnin hintaluokassa, aina on joku häiritsevä juttu. Jotenkin alkaa tuntua, että olisi kyllä helpointa säästää nyt muutama satku ja hyväksyä jokin puute. Sitten muutaman vuoden päästä katsella hommaa uudelleen kun OLEDien hinnat tulee alemmas.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 678
Viestejä
5 047 950
Jäsenet
80 970
Uusin jäsen
Hippo_Plazamus

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom