Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Mittaako TM nykyään inputin? Ennen eivät noteeranneet koko asiaan mitenkään.
 
Joo, vain SDR-kuvassa TM:n mukaan. Valkoisen pinta-alan vaikutuksesta kirkkauteen oli siis kyse. Philipsissä kirkkaus alkaa pudota jo kun kuvasta yli 20% on valkoista, ja se putoaa reilusti. Tuo alkaa jo satunnaisesti näkyä todellisellakin kuvamateriaalilla tyyliin talviurheilussa yms.

Hieman oudolta tuo tuntuu vaikka samaa himmeyttä peloteltiin pos9002 kohdalla, eilen viimeksi piti kirkkautta laskea kun tuntui että silmät palaa sellaisissa kohtauksissa joissa on paljon valkoista.
 
Noista TV:n itsestään käynnistymisistä, voisiko jollain naapurilla olla samalla taajuudella olevia laitteita, jotka käynnistää sen TV:n....? :think:
-Aikoinaan myytiin sellaista kapulaa jolla sai sammutettua minkä tahansa TV:n, ärsyttävä laite kiusanteossa julkisissa tiloissa esim. pubissa.... :shifty:
-Olihan jossain taloyhtiössa asukkaalla elektroninen lämpömittari, joka sai autojen hälyttimet sekoamaan, syytähän etsivät pitkään, oli juttua iltapäivälehdissäkin... o_O
 
Oi voi, pitäisi päivittää tietojaan useammin kuin kerran viiteen vuoteen. Edellisen kerran hankin töllön (46" Samsung) alkuvuodesta 2014 ja nyt heti perään pitäisi olla vaihtamassa, kun asunnon vaihto edessä ja nykyinen siirtyy eläkevirkaan makuuhuoneeseen. Jonkin verran katsellut noita malleja itse, joskin tietyt speksit, mallisarjojen nimeämiskäytännöt yms. ampuu vähän yli hilseen. Kriteereitä ja käyttötarkoituksia uudelle töllölle:

- Samsung
- 65" (maksimi, joka tilaan mahtuu)
- 4K olisi hyvä löytyä (taitaa olla kaikissa nykyään?)
- Kaapeli-TV-talous
- Hintaa max. tonni
- Seinäkiinnitys (arveltiin luopua TV-tasosta)
- Ei tule mitään pelikonsoleita tms., ainoastaan Elisa Viihteen digiboksi satunnaiseen käyttöön.
- TV:n katselu tapahtuu ihan TV:n itsensä kautta, ei ulkoisen boksin
- Äänentoistosta vastaa töllön omat kaiuttimet

Siinä nyt äkkisältään mitä mieleen tuli, varmaan kultasilmät ja -korvat katsoo listaa kuin halpaa makkaraa, mutta TV ei ole meille mikään intohimo :D

Sitten niitä kysymyksiä ja mietinnän aiheita. Onko tuo QLED nyt miten ihmeellinen tekniikka? Onko 2018 ja 2019 mallien välillä suuria eroja? Tämä tietysti riippuu mallistakin.

Miten nuo virkistystaajuudet noissa menee? Nykyisessä mallissa on 100 Hz eli siitä alemmas nyt ei ainakaan kiinnosta mennä. Myyjältä kun tuota edellistä ostaessa kyselin, niin rupesi vaan selittämään jostain PQI:stä ja kuvanparannuspiireistä sun muusta, vaikka yksinkertaisesti kysyin virkistystaajuutta. Eipä osannut vastata, piti googlata. Alla linkkaamissani malleissa vain yhdestä löysin maininnan, tuo 8-sarjalainen 100 Hz paneelilla.

Tässä olisi kolme mallia, joista pari tarjouksessa:
Samsung 65&quote; 4K UHD Smart TV UE65RU7105 (2019) - Televisiot
Samsung 65&quote; Q6F 4K UHD Smart TV QE65Q6FNAT - Televisiot
Samsung 65&quote; Premium UHD Smart TV UE65NU8005 - Televisiot
Yli ymmärtääkseni on tämän vuoden mallia, QLED, mallia, ja viime vuoden "premium" (8-sarja) mallia.

Edit: Lisätään nyt vielä, että Smart TV -ominaisuuksista käytössä on ollut Yle Areena, MTV Katsomo, Ruutu, YouTube, HBO Nordic
 
Viimeksi muokattu:

Kuvanlaadultaan Q6FN ja NU8005 ovat hyvin lähellä toisiaan, Q6FN:ssä on hiukan parempi värintoisto. Jos hinta on sama, kannattaa ottaa Q6FN. RU7105 on tämän vuoden hinnat alkaen -malli ja monella tavalla huonompi kuin kumpikaan noista muista. Liiketoiston huonouden perusteella taitaa olla 50 Hz paneeli, toisin kuin nuo kaksi muuta.
Samsung RU7100 vs Samsung Q6FN/Q6/Q6F QLED 2018 Side-by-Side TV Comparison

QLED on Samsungin kehittämä LCD-tekniikka, joka on kyllä ihan hyvä, mutta kuvanlaatu paranee mallisarjassa halvimmasta ylöspäin. Q6FN nyt vain sattuu olemaan se halvin malli, joka ei vielä suuresti erotu tuosta NU8005-mallista.
 
Noista TV:n itsestään käynnistymisistä, voisiko jollain naapurilla olla samalla taajuudella olevia laitteita, jotka käynnistää sen TV:n....? :think:
-Aikoinaan myytiin sellaista kapulaa jolla sai sammutettua minkä tahansa TV:n, ärsyttävä laite kiusanteossa julkisissa tiloissa esim. pubissa.... :shifty:
-Olihan jossain taloyhtiössa asukkaalla elektroninen lämpömittari, joka sai autojen hälyttimet sekoamaan, syytähän etsivät pitkään, oli juttua iltapäivälehdissäkin... o_O

Esimerkiksi välillä tullut ilmoitus, että Huawein kännykkä haluaisi yhdistyä töllöön. Jonkun naapurin puhelin siis, kun ei ole Huawein puhelinta käytössä. Tiedä vaikka töllö voisi käynnistyä tuollaisesta..
 
Mullakin tuli alkuaikoina tuon tyyppinen ilmoitus jokusen kerran. Vastasin siihen kerran "ei" (yleensä se ehti kadota nopeammin kuin ehti reagoida) ja sen jälkeen ei ole ilmestynyt. Oma telkkarini ei ole käynnistynyt itsekseen kertaakaan.
 
Oi voi, pitäisi päivittää tietojaan useammin kuin kerran viiteen vuoteen. Edellisen kerran hankin töllön (46" Samsung) alkuvuodesta 2014 ja nyt heti perään pitäisi olla vaihtamassa, kun asunnon vaihto edessä ja nykyinen siirtyy eläkevirkaan makuuhuoneeseen. Jonkin verran katsellut noita malleja itse, joskin tietyt speksit, mallisarjojen nimeämiskäytännöt yms. ampuu vähän yli hilseen. Kriteereitä ja käyttötarkoituksia uudelle töllölle:

- Samsung
- 65" (maksimi, joka tilaan mahtuu)
- 4K olisi hyvä löytyä (taitaa olla kaikissa nykyään?)
- Kaapeli-TV-talous
- Hintaa max. tonni
- Seinäkiinnitys (arveltiin luopua TV-tasosta)
- Ei tule mitään pelikonsoleita tms., ainoastaan Elisa Viihteen digiboksi satunnaiseen käyttöön.
- TV:n katselu tapahtuu ihan TV:n itsensä kautta, ei ulkoisen boksin
- Äänentoistosta vastaa töllön omat kaiuttimet

Siinä nyt äkkisältään mitä mieleen tuli, varmaan kultasilmät ja -korvat katsoo listaa kuin halpaa makkaraa, mutta TV ei ole meille mikään intohimo :D

Sitten niitä kysymyksiä ja mietinnän aiheita. Onko tuo QLED nyt miten ihmeellinen tekniikka? Onko 2018 ja 2019 mallien välillä suuria eroja? Tämä tietysti riippuu mallistakin.

Miten nuo virkistystaajuudet noissa menee? Nykyisessä mallissa on 100 Hz eli siitä alemmas nyt ei ainakaan kiinnosta mennä. Myyjältä kun tuota edellistä ostaessa kyselin, niin rupesi vaan selittämään jostain PQI:stä ja kuvanparannuspiireistä sun muusta, vaikka yksinkertaisesti kysyin virkistystaajuutta. Eipä osannut vastata, piti googlata. Alla linkkaamissani malleissa vain yhdestä löysin maininnan, tuo 8-sarjalainen 100 Hz paneelilla.

Tässä olisi kolme mallia, joista pari tarjouksessa:
Samsung 65&quote; 4K UHD Smart TV UE65RU7105 (2019) - Televisiot
Samsung 65&quote; Q6F 4K UHD Smart TV QE65Q6FNAT - Televisiot
Samsung 65&quote; Premium UHD Smart TV UE65NU8005 - Televisiot
Yli ymmärtääkseni on tämän vuoden mallia, QLED, mallia, ja viime vuoden "premium" (8-sarja) mallia.

Edit: Lisätään nyt vielä, että Smart TV -ominaisuuksista käytössä on ollut Yle Areena, MTV Katsomo, Ruutu, YouTube, HBO Nordic
RU7105 tippuu heti listalta, jos 100Hz paneeli on vaatimus.
NU8005 ja Q6FN ovat tosiaan miltei identtisiä, mutta Q6 etuna on tuo Quantum Dot kerros, joka parantaa värintoistoa. Nyt 65" 999€ hintaan on varsin mainio hankinta.

Rtingsilta löytyy hyvä vertailu-työkalu Samsung NU8000 vs Samsung Q6FN/Q6/Q6F QLED 2018 Side-by-Side TV Comparison
Ja teknisiä tietoja tarvittaessa kannattaa kaivella Samsung - TVs and desktop monitors (joitain virheitä voi löytyä paikoitellen, mutta pääosin pitää paikkaansa)

Kaikki mainitut sovelluksetkin löytyvät Samsungeista.
 
Taitaa alkaa NU8 osalta olla varastot kohta loppuunmyytyjä, kun korvaava RU8 on jo ollut hetken aikaa myynnissä. Se onkin sitten keskivertokäyttäjälle pikkuisen huonompi mutta kalliimpi vaihtoehto. Että jos huomaa kaipaavansa 65NU8000:tta niin kannattaa toimia aika asappiin. Esim. Gigantin keskusvarastolla taisi olla alle 5 kappaletta jäljellä ja tuskin on tulossa lisää.
 
Jep tätä ounastelin itsekin. Pitänee huomenna käydä paikan päällä vielä tsekkailemassa noita jos on myymälässä esittelykappaletta ja tehdä nopeita päätöksiä. Tarve tölsylle sinällään on vasta heinäkuun lopussa, mutta sitten kyrsii jos tuo NU8 on loppu ja QLEDin hinta hypännyt pari hunttia.
 
TM:n tuoreessa tv-vertailussa ollut TCL:n QLED-tv ei esiintynyt edukseen - muussa kuin liiketoistossa. Etenkin HD- ja HDR-kuvan liiketoiston häiriöttömyyden arvosana oli : erinomainen, vain Philipsin OLED pystyi samaan. Ehkä yhtenä syynä on TCL:n panelin natiivi taajuus, 50/60 Hz.
 
RU7105 tippuu heti listalta, jos 100Hz paneeli on vaatimus.
NU8005 ja Q6FN ovat tosiaan miltei identtisiä, mutta Q6 etuna on tuo Quantum Dot kerros, joka parantaa värintoistoa. Nyt 65" 999€ hintaan on varsin mainio hankinta.

Rtingsilta löytyy hyvä vertailu-työkalu Samsung NU8000 vs Samsung Q6FN/Q6/Q6F QLED 2018 Side-by-Side TV Comparison
Ja teknisiä tietoja tarvittaessa kannattaa kaivella Samsung - TVs and desktop monitors (joitain virheitä voi löytyä paikoitellen, mutta pääosin pitää paikkaansa)

Kaikki mainitut sovelluksetkin löytyvät Samsungeista.
Q6F löysi tiensä Škodan takakonttiin :tup: tuli katseltua myös noita kalliimpia QLED:ejä myyjän auliisti esiteltyä kalibroituja hämäräsävyjä, mutta onneksi vielä maltoin mieleni :D
 
Mitenkäs tuo Q6F suoriutuu verrattuna LG:n OLEDit? Sen tiedän että mustassa jäävät, mutta kirkkaudessa voittavat, mutta jotain muuta?
 
Mullakin tuli alkuaikoina tuon tyyppinen ilmoitus jokusen kerran. Vastasin siihen kerran "ei" (yleensä se ehti kadota nopeammin kuin ehti reagoida) ja sen jälkeen ei ole ilmestynyt. Oma telkkarini ei ole käynnistynyt itsekseen kertaakaan.

Useammin tullut tuo sama ilmoitus, vaikka tullut laitettua ei. Nyt näyttäisi siltä, että töllö ei käynnisty enää itsekseen kun otin muistaakseni jotain kännykkäohjaukseen liittyvää pois ja automaattipäivitykset.
 
Kellään tietoa philipsin 7803 verkkokortista, onko 1gb vai 100mb kortti? Kotiverkossa toistaessa 45gb 4k leffat pätkii välillä... 30gb tulee vielä sukkana läpi.
 
Ettei vain loppuisi telkkarin videopurusta vääntö? Googlasin käyttöohjeen (sivu 78):
https://www.download.p4c.philips.com/files/5/55pus7803_12/55pus7803_12_dfu_fin.pdf
Tuetut mediapalvelimet
• Tiedostomuodot: PS, TS, M2TS, TTS, AVCHD, MP4, M4V, MKV, ASF, AVI, 3GP, Quicktime
• Videokoodekit: AVI, MKV, HEVC, H264/MPEG-4 AVC, MPEG-1, MPEG-2, MPEG-4, VP9
• Äänikoodekit: AAC, MP3, WAV, WMA (versio 2 - 9.2), WMA-PRO (versio 9 - 10)
• Tekstitys:
– Muodot: SRT, SUB, TXT, SMI
– Merkistökoodaukset: UTF-8, Keski- ja Itä-Eurooppa (Windows-1250), kyrillinen (Windows-1251), kreikka (Windows-1253), turkki (Windows-1254), LänsiEurooppa (Windows-1252)
• Kuvakoodekit: JPEG, GIF, PNG, BMP
• Rajoitukset:
– Mediatiedoston suurin tuettu kokonaisbittinopeus on 30 Mb/s.
– Mediatiedoston suurin tuettu videobittinopeus on 20 Mb/s.
 
Kodilla, VLC:llä vai millä toistat? Noita eri playereitakin kannattaa kokeilla.
 
Jonkin aikaa olen nyt käyttänyt Sonyn Android-televisiota, ja muutamia kokemuksia, niitä kun on tullut:
- tv on ethernet-kaapelilla kiinni reitittävässä (ja nattaavassa) verkkopurkissa, kaapeliverkossa (DNA) ja kiinteistönetissä (DNA). Aluksi yhteyden saaminen verkkoon kesti, ja mm. tv:n päivitystoiminto ei siitä tykännyt, vaan manuaalista päivitystä yritettäessä tuli virheilmoitus: ei verkkoyhteyttä, vaikka verkko oli jo siinä vaiheessa päällä. Vaihdoin tv:n ip-osoitteen kiinteäksi, jotta sen ei tarvitsisi odotella DHCP-arvontaa, ja se näytti korjaavan tilanteen.
- Yle Areena ja Ruutu appit toimivat aluksi ajoittain, mutta tekivät sitten lopullisen tenän. Sama tapahtui myös Android-tabletin (wifi) vastaaville appeille. Etsin pitkään netistä ongelmanratkaisua, mm. appien muistintyhjennykset sekä tv:n ja tietoliikennepurkin virrattomana käyttämistä, ja kävin katsomassa oliko purkin asetuksissa mitään kummallista. Ei auttanut.
Lopuksi tein viimeisen tempun eli tein purkille "neularesetin". Tämä tehdasasetusten palautus auttoi - ainakin väliaikaisesti.
- DNA:n kaapeli ei ilmeisesti välitä Ylen hbbTV:tä, koska "punaista nappia" ei näy. Mm. Discoverilla se kyllä on. Tosin TM sanoo viimeisimmässä tv-vertailussaan Sonyn OLED-televisiosta: "HbbTV:n Areena jäi toistumatta". Jos tuo koskee kaikkia Sonyja, ei hbbTV:stä sitten Ylen tapauksessa niin paljon iloa olisikaan.
- Tavallinen tv:n hd-kanavien katselu on toiminut hyvin. Ainoastaan kerran kun olin katsonut digiboksilta elokuvaa, ja siirryin takaisin tv-ohjelmiin, tekstitys ei toiminut. Tv:n (ja siis Androidin) uudelleenkäynnistys korjasi tilanteen.
Yleisesti ottaen: televisioista on tullut "tietokoneita" oikkuineen. Toinen huomio: vanha lähituen viisaus kertoo että jos ongelmatilanne ratkeaa buuttaamalla, virhettä ei ole vielä korjattu, vaan ongelma tulee uudelleen esiin ennemmin tai myöhemmin. Kolmas huomio: Asiakaspalveluista ei ole hyötyä. Fysiikan lakien mukaan kaikki tässä maailmassa pyrkii lepotilaan, ja asiakastuet pääsevät siihen nopeimmin sanomalla "vika ei ole meissä".
 
Moi. Täälläkin uusi töllö hankintavaiheessa. Oon nyt vähän kahden vaiheilla, tonnin budjetti on käytössä ja vaihtoehdot tällä hetkellä tuo 65 Q6F (999e) tai LG65SK8100(899e,tai 8200 malli 999e)
Kumpi olisi parempi? Ei tule pelikäyttöön.
 
Kodilla, VLC:llä vai millä toistat? Noita eri playereitakin kannattaa kokeilla.
Kodilla juu.
Ettei vain loppuisi telkkarin videopurusta vääntö? Googlasin käyttöohjeen (sivu 78):
https://www.download.p4c.philips.com/files/5/55pus7803_12/55pus7803_12_dfu_fin.pdf
Tuetut mediapalvelimet
• Tiedostomuodot: PS, TS, M2TS, TTS, AVCHD, MP4, M4V, MKV, ASF, AVI, 3GP, Quicktime
• Videokoodekit: AVI, MKV, HEVC, H264/MPEG-4 AVC, MPEG-1, MPEG-2, MPEG-4, VP9
• Äänikoodekit: AAC, MP3, WAV, WMA (versio 2 - 9.2), WMA-PRO (versio 9 - 10)
• Tekstitys:
– Muodot: SRT, SUB, TXT, SMI
– Merkistökoodaukset: UTF-8, Keski- ja Itä-Eurooppa (Windows-1250), kyrillinen (Windows-1251), kreikka (Windows-1253), turkki (Windows-1254), LänsiEurooppa (Windows-1252)
• Kuvakoodekit: JPEG, GIF, PNG, BMP
• Rajoitukset:
– Mediatiedoston suurin tuettu kokonaisbittinopeus on 30 Mb/s.
– Mediatiedoston suurin tuettu videobittinopeus on 20 Mb/s.

Tuossa laskeskelin että bittinopeus olisi siinä 8-9mb/s jos laskin oikein;)
 
Kodilla juu.

Tuossa laskeskelin että bittinopeus olisi siinä 8-9mb/s jos laskin oikein;)

Tarkoittanet varmaan 8 - 9 MB/s? Tämä olisi 64 - 72 Mb/s, joka taas menee heittämällä noiden vemkkin antamien lukujen yli.

Jos vaikka lasketaan, että tuo 45 GB leffa on kahden tunnin mittainen, niin sekuntissa tietoa siirtyy 6,25 MB/s, eli 50Mb/s. Silloinkin mennään jo heittämällä yli noiden vemkkin antamien lukemien.
2 tunnin mittaisella 30 GB leffalla siirtonopeus tippuisi jo noin 33 Mb/s, joka menee aika lähelle tuota suurinta tuettua kokonaisnopeutta.
 
Hakusessa halpa 55" telkkari harrastetilaan, verkkiksestä saisi sekä Samsungin UE55NU7093- että UE55NU6035-mallia 399€ hintaan (NU7093:n normihinta 479). Verkkiksen ilmoittamat speksit ovat identtiset, onkohan noissa mitään käytännön eroa vai onko toinen vain joku eripuolella Eurooppaa myytävä malli ja siksi eri mallinumerolla?
 
Ostin 58 tuumasen samsung 4k tellun. tellu on liikkeessä calibroitu. Mutta tyhmä kysymys jos tellun kuva asetuksista palautan kuvan, poistuuko silloin calibrointi asetuksetkin vai pelkästään omat asetukset ?
 
Tyypillisesti poistuu kalibroinnitkin.
 
Philips 903 oli testivoittaja, sitten varsin lähellä LG, Samsung/Sony. TCL selkeästi heikoimmat kokonaispisteet.

Numeroarvosanojen ja yksiuloitteisen paremmuusjärjestyksen sijasta kannattaa luonnollisesti lukea teksti huolella ja päätellä mikä on tärkeää. Itselleni kiinnostavin maininta oli, että kuvaominaisuuksien osalta Philips erosi muista OLEDeista lähinnä sulavammalla liiketoistolla ("Liikkeet ovat aina jouhevia") ja tiukemmilla kirkkausrajoituksilla - muiden OLEDeiden liiketoistoyhteenvetokommentit olivat LG C9: "liikkeessä on jatkuvasti pientä nykimistä, joka korostuu 24p-kuvalla", Sony AG8: "liikkeet ovat jonkin verran nykiviä".

Tähän Philips 903 testivoittajaan liittyen olisi kysymys. Kaveri miettii tämän telkkarin ostamista ja suunnitelmissa olisi, että telkkarin laadukas soundbar toimisi kotiteatterin keskiäänenä. Onkohan mahdollista virittää tämä soundbar keskiääneksi? Olisi mukava kuulla jonkun kyseisen telkkarin omistajan kokemuksista tai jos on asiasta varmaa tietoa.
 
Samsung q8d käytössä ja tuo play kauppa ei appi toimi. Trailereita pääsee uutuuksista katsomaan mutta kun painaa sovellusta jää musta ruutu. Eikö se toimi Suomessa ja jos ei niin millä porukka vuokraa 4k matskuu.
 
Viimeksi muokattu:
Uuden tv:n hankinta on edessä, ja päätöksiä pitäisi tehdä kuluvan viikon aikana. Houkuttelemassa on mm. LG OLED55C9, Philips 55OLED903, Samsung Q70R (nuo kaikki 55") ja lisäksi 65-tuumainen Samsung Q60R. Mistään noista en ihan listahintaa joudu onneksi maksamaan hyödyllisen tuttavan ansiosta, mutta tarkkaan tämä ostos pitää silti punnita.

TV-kanavia en juurikaan katso, eli käyttö olisi suurimmaksi osaksi Netflixiä yms suoratoistoja, Youtubea jne. Tietokoneen näyttönä tämä tuskin tulisi juuri olemaan, mutta silti OLED-vaihtoehtojen kohdalla huolettaa kiinnipalamisriskin lisäksi se, että onko kuva riittävän kirkas valoisaan aikaan vrt. QLED, jonka kirkkautta monet tuntuvat ylistävän. Aion käydä lähipäivinä jossain liikkeessä katselemassa noiden eri tekniikoiden eroja.

Sisäisillä kaiuttimilla ei juuri ole väliä koska pistän soundbarin hankintaan viimeistään syksyllä. Löytyykö teiltä mitään em. malleista, ja osaatteko suositella jotakin noista ylitse muiden?

edit:
Ilmeisesti LG:n edellinen malli OLED55C8 on erittäin vakavasti otettava vaihtoehto huomattavasti edullisemman hintansa takia. Hmm.
 
Viimeksi muokattu:
Henkilökohtaisesti mieluummin ottaisin kumman vain oledin, riittää niissäkin normikuvalla kirkkaus. Hdr materiaalilla tarvittaisiin sitä korkeampaa kirkkautta niihin kirkkaimpiin yksityiskohtiin mutta käsittääkseni q60 ei edes pysty edge ledinä näyttämään kelvollista hdr:ää
 
Uuden tv:n hankinta on edessä, ja päätöksiä pitäisi tehdä kuluvan viikon aikana. Houkuttelemassa on mm. LG OLED55C9, Philips 55OLED903, Samsung Q70R (nuo kaikki 55") ja lisäksi 65-tuumainen Samsung Q60R. Mistään noista en ihan listahintaa joudu onneksi maksamaan hyödyllisen tuttavan ansiosta, mutta tarkkaan tämä ostos pitää silti punnita.

TV-kanavia en juurikaan katso, eli käyttö olisi suurimmaksi osaksi Netflixiä yms suoratoistoja, Youtubea jne. Tietokoneen näyttönä tämä tuskin tulisi juuri olemaan, mutta silti OLED-vaihtoehtojen kohdalla huolettaa kiinnipalamisriskin lisäksi se, että onko kuva riittävän kirkas valoisaan aikaan vrt. QLED, jonka kirkkautta monet tuntuvat ylistävän. Aion käydä lähipäivinä jossain liikkeessä katselemassa noiden eri tekniikoiden eroja.

Sisäisillä kaiuttimilla ei juuri ole väliä koska pistän soundbarin hankintaan viimeistään syksyllä. Löytyykö teiltä mitään em. malleista, ja osaatteko suositella jotakin noista ylitse muiden?

edit:
Ilmeisesti LG:n edellinen malli OLED55C8 on erittäin vakavasti otettava vaihtoehto huomattavasti edullisemman hintansa takia. Hmm.
Jos tilaan mahtuu 65" niin toki se, 55" alkaa olemaan sen verran pieni että myöhemmin harmittaa. Unohda tuo Q60R ja ota ennemmin Q8DN joka voittaa Q60R:n kaikessa.

Samsung Q60/Q60R QLED vs Samsung Q8FN/Q8/Q8F QLED 2018 Side-by-Side TV Comparison

Samsung 65&quote; Q8D 4K UHD Smart TV QE65Q8DNAT - Televisiot
 
Kiitos, otan tuon Q8DN:n tutkimuksen alle. Nykyinen tv on 55" ja en ole vielä osannut kaivata isompaa, mutta sellainen kyllä mahtuisi ihan hyvin.
Tällä hetkellä kuitenkin eniten kiinnostaa tuo LG:n viimevuotinen OLED C8, koska siinä tuntuisi olevan rahalle vastinetta aika hyvin. Hintaerolla tämänvuotiseen C9:iin ostaisi jo erinomaisen soundbarin C8:n kaveriksi.
 
Onko kellään tietoa mikä on vialla. samsung tv jossa äänilähtönä on valittu bluetooth ja kuulokkeet on bluetooth sony wh-ch500 kuulokkeet. Kun kuulokkeissa on virta päällä ja valitsen bluetooth kaiutin luettelon ja teen hakutoiminoon niin laitteita ei löydy. Telkkari on samsung ue58ru7105. Aiemmin oli pienenpi saman mallisarjan telkkari jossa telkkari löysi kuulokkeet ja sain tehtyä parituksen ihan ookoo. Onko jotain kikkaa asiaan vai lieneekö telkkarissa vikaa ?
 
Oletko laittanut myös kuulokkeet "Pairin modeen"?
WH-CH500 | Help Guide | Pairing and connecting with other Bluetooth devices
 
Tarkoituksena olisi ostaa uusi telkkari 55-65 tuumaa ja yksi tärkeä ominaisuus olisi ettei olis pilveilevä valovuotoruikkoo! Kokemuksia teillä näistä ja mustantaso yms??Samsung 65” UHD 4K Smart TV 2019 UE65RU7445 | DNA Samsung UE65NU6025 65" Smart 4K Ultra HD LED -televisio 649,00 € SONY KD65XF8596BAEP 65" UHD-TV 4KHDR 800HZ X1 ANDROID TRIL. BRAVIA - Veikon Kone verkkokauppa
Q6F lienee paras valinta tuossa tonnin hintaluokassa.

Samsung 65&quote; Q6F 4K UHD Smart TV QE65Q6FNAT - Televisiot
 
Oletko rekisteröinyt tvsi kännykän tai tietokoneen kautta. Ohjeet tulee ruutuun kun yrität vuokrata leffan ensimmäistä kertaa.Jos ei vieläkään toimi niin asenna sovellus uusiksi tvhen.
 
Tämä Samsungin esiasennettu play kauppa appi ei ilmeisesti toimi lainkaan Telian Hybridi modeemin kanssa. Tein Apple tilin ja asensin Apple tv apin niin sillä sai hyvän vuokraamon. Tuohon Playhin tuli kaikki kokeiltua uudelleen asennuksen jne..
 
Uuden tv:n hankinta on edessä, ja päätöksiä pitäisi tehdä kuluvan viikon aikana. Houkuttelemassa on mm. LG OLED55C9, Philips 55OLED903, Samsung Q70R (nuo kaikki 55") ja lisäksi 65-tuumainen Samsung Q60R. Mistään noista en ihan listahintaa joudu onneksi maksamaan hyödyllisen tuttavan ansiosta, mutta tarkkaan tämä ostos pitää silti punnita.

TV-kanavia en juurikaan katso, eli käyttö olisi suurimmaksi osaksi Netflixiä yms suoratoistoja, Youtubea jne. Tietokoneen näyttönä tämä tuskin tulisi juuri olemaan, mutta silti OLED-vaihtoehtojen kohdalla huolettaa kiinnipalamisriskin lisäksi se, että onko kuva riittävän kirkas valoisaan aikaan vrt. QLED, jonka kirkkautta monet tuntuvat ylistävän. Aion käydä lähipäivinä jossain liikkeessä katselemassa noiden eri tekniikoiden eroja.

Sisäisillä kaiuttimilla ei juuri ole väliä koska pistän soundbarin hankintaan viimeistään syksyllä. Löytyykö teiltä mitään em. malleista, ja osaatteko suositella jotakin noista ylitse muiden?

edit:
Ilmeisesti LG:n edellinen malli OLED55C8 on erittäin vakavasti otettava vaihtoehto huomattavasti edullisemman hintansa takia. Hmm.

C8 on kyllä tuolla nykyisellä hinnallaan aika lyömätön. OLEDit ovat myöskin ihan riittävän kirkkaita, kunhan katsomaympäristö ei nyt ole ihan suora auringonpaiste olkkariin ja päin telkkaria ilman mitään verhoja. Eivät nuo siis missään nimessä pimeitä ole, lähinnä eivät vain niin brutaalin silmänpolttokirkkaita, kuin kalleimmat (Q)Ledit. Lisäksi nuo Q60/Q70-tason QLEDit eivät oikeastaan edes ole kovin merkittävästi OLEDia kirkkaampia, ja HDR puolella jopa häviävät yksityiskohtien kirkkaudessa.

Jos ei aktiivisesti pelaa tai käytä PC-näyttönä, niin pitäisin OLED kiinnipalamisriskiä aika olemattomana. Tai voihan sellaista useiden vuosien jälkeen tulla, mutta siinä vaiheessa nyt joka tapauksessa voi olla jo aika päivittää telkkua muutenkin.
 
  • Tykkää
Reactions: Hcc
Mitenkäs tuo Q6F suoriutuu verrattuna LG:n OLEDit? Sen tiedän että mustassa jäävät, mutta kirkkaudessa voittavat, mutta jotain muuta?

Vähän samaan kastiin menee tämäkin kysymys, mutta otetaan koppi. Q6F voittaa jonkin verran koko ruudun alueen maksimikirkkaudessa, mutta häviää käytännössä jokaisella muulla osa-alueella. Katselukulmat ja mustan taso ovat ne selkeimmät kompastuskivet. Isoin ero noiden välillä on, jos katsellaan HDR-sarjoja/elokuvia, joissa on mustat ala- ja yläreunukset. Noissa mustan taso ja ruudun kirkkaus pumppaa Q6F:llä aika ikävästi, siinä missä OLEDilla kuva näkyy juuri sellaisena kuin on tarkoituskin. Pelikäytössä Q6F puolestaan on ihan varteenotettava vaihtoehto OLEDille, tai ei ainakaan pahasti häviä.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 814
Viestejä
5 052 814
Jäsenet
80 987
Uusin jäsen
Heepinpoika

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom