Kappas. Meinasin eilen kysyä vähän vastaavasta tapuksesta, mutta koska mitään ei mun kohdalla mennyt vituiksi, niin annoin olla.
Mulla kävi niin, että jouduin jättämään reissun takia uudenkarhean qn85a:n yksin kotiin muutamaksi viikoksi. Ennen lähtöä säätelin kuvaa ja yritin etsiä josko firmistä/softaa saisi päivitettyä, mutta tuorein eu-versio oli jo sisässä valmiiksi. Auto updaten napsautin pois, vaikka televisio kovin yritti ilmaista että se ei olisi hyvä idea. Tyypillistä, ei siinä mitään. Reissun päällä luin jostain forumilta että 2001.4 päivitys oli viimein julkaistu myös eurooppalaisiin, 2021 qn-malleihin. Kotiin palattuani ajattelin asentaa uuden firmiksen ennen kuin yritän hienosäätää kuvaa yhtään enempää, mutta se olikin jo asennettu/asentunut. Auto-update oli myös edelleen pois käytöstä.
Wtf-fiilistä lisäsi myös se, että "oma nettini" joka telkulle oli jaettu, oli reissun ajan mukanani. Avoimia verkkoja tästä löytyy kyllä, mutta en ole niihin ikinä kajonnut. Tuosta päivityksestä ei myöskään näytä olevan mitään merkintää telkkarin niissä logeissa, mitkä suoraan valikosta pystyy jokainen katsomaan. Tekisi melkein mieli kokeilla näppäillä toisella kaukosäätimellä service-menuun vilkaisemaan, mutta olkoot...
Väkisinkin tulee mieleen, että tällä pakotetulla päivityksellä on joku yhteys noihin testikuvakeplotteluihin. Keino sekin hävittää todistusaineistoa. Suraavaksi menee varmaan ruutu pimeäksi, kun laite havaitsee mitä tässä sen ruudulle tuli juuri kirjoitettua