Yleinen TV:n hankinta- & säätöketju

Tästä on varmaan ollut ennenkin puhetta, mutta kysyn nyt kuitenkin kun asia mietityttää.

Mikä on syynä siihen, että urheilun (ja muunkin sisällön) katsominen on kaapelitvn kautta katsottuna aina paljon sulavampaa kuin nettilähetysten kautta ainakin omalla Sonyn A80J:llä (ja edellisellä Sonyn XE90:llä).

Nytkin esimerkkinä Huuhkajien matsi Yleltä. Kaapelin kautta liketoisto on aivan täydellistä riippumatta MotionFlown asetuksista, mutta sama matsi Areenasta on hieman nykivää kaikilla asetuksilla.

Vielä räikeämpi esimerkki oli lätkäkisoissa. Maikkarin kaapelikanavalta katsottuna ei ollut minkäänlaista nykimistä ja kiekkokin kulki ilman mitään ongelmia, mutta sama matsi CMoren kautta oli katselukelvotonta nykimistä. Testasin telkkarin apilla ja CC Ultralla. Vastaavan Cmoren toimittaman lähetyksen sain taas kuitenkin Discoveryn apilla katseltavaan kuntoon MotionFlowta säätämällä mikä jo sinällään on aika erikoista.

Viaplay on ainoa palvelu missä en ainakaan isoa eroa nähnyt kaapelisignaaliin verrattuna.

Näin äärimmäisen yliherkkänä kaikelle nykimiselle odotan pelolla niitä aikoja kun kaapeli/antennitv joskus suljetaan ja kaikki tv-lähetykset katsotaan suoratoistojen kautta.
En ole itse penkkiurheilija, mutta muistelisin monen sanoneen, että chromecast kannattaa urheilua varten pakottaa 50Hz (?) tilaan.
Ilmeisesti siis materiaali on usein 50Hz ja se sitten pakotettuna 60Hz aiheuttaisi nykimistä yms.
 
Mikä on syynä siihen, että urheilun (ja muunkin sisällön) katsominen on kaapelitvn kautta katsottuna aina paljon sulavampaa kuin nettilähetysten kautta ainakin omalla Sonyn A80J:llä (ja edellisellä Sonyn XE90:llä).

Nytkin esimerkkinä Huuhkajien matsi Yleltä. Kaapelin kautta liketoisto on aivan täydellistä riippumatta MotionFlown asetuksista, mutta sama matsi Areenasta on hieman nykivää kaikilla asetuksilla.
Yle Areenan puolella esittävät urheiluakin useasti 25 fps kuvataajuudella normaalin 50 fps:n sijaan. Se tekee nopeista lajeista katselukelvotonta diashowta.
 
On se Viaplayn kuvakin aivan persiistä, muka uhd ja kuva paskempi kuin kaapeli tv:n normi hd lähetys. Näin ainakin F1 lähetyksissä.
 
Itse katson F1TV tietokoneen kautta ja kuva on mun mielestä ihan ok, taitaa olla aika paljon halvempikin ja parempi kuin suomi roskat mun mielestä :D
 
En ole vuosiin seurannut tv-asioita.

Pitäisi ostaa uusi teevee, uuteen kotiin.

Xbox silloin tällöin, urheilut (kaapeli, viaplay, cmore). Sarjat ja elokuvat iltaisin. Teeveetä vastapäätä ikkuna (saa pimennettyä), kannattaako silloin C1? Onko liian peilaava?

Vaihtoehtoina tällä hetkellä mitä katselin seuraavat:

Samsung 55" QN95A 4K Neo QLED älytelevisio (2021) - Gigantti verkkokauppa Saan tämän 1060€.

LG 55" C1 4K OLED älytelevisio (2021) - Gigantti verkkokauppa 999€

Mitä mieltä olet, onko vielä jotain muuta vaihtoehtoa. Koko pitäisi olla 55". 1000€ budjetti.

Edit: En ole kultasilmä, vanha tv oli Sony 46" vuodelta 2008, joten joku halvempikin on ihan varmasti hyvä minulle. Yritän nyt löytä hyvää hintalaatusuhdetta.
 
Tuohon 349€ hintaan ei ihan kauheasti voine mennä mönkään, kerro ihmeessä miltä Panasonicin Android TV näyttää - aiemmissa vuosimalleissa on ollut Panasonicin oma käyttis.

No nyt on Panasonic ollut pari päivää käytössä. Edelliseen Sonyyn verrattuna kuva on hiukan tarkempi ja kirkkaampi ja katselukulmat paremmat, mutta jotkut tekstit ovat suttuisemmat. Liiketoisto normaali tilassa heikompi kuin Sonyn, mutta säädin TV:n True Cinema moodiin, jolloin se ei enää häiritse. Ääni on aika heikko kuten kaikissa nyky televisioissa, mutta oletan että se paranee käytön mukaan (kokemuksen mukaan kaikki kaiuttimet vaativat sisäänajoa). Sanoisin että ääni on suht saman tasoista kuin Sonyssa uutena. Ei kuitenkaan häiritsevän huono ääni, niin kuin joissakin LG:n telkkareissa.

Kaukosäädin on kankeampi kuin Sonyn ja Android tuntuu kankeammalta käyttää, mutta appsit lataavat kuitenkin aika ripeästi ja videoiden toisto on sujuvaa.

Suuri miinus kuulokeliitännän toiminnasta. TV:n äänet mykistyy kun liitetään kuulokkeet. Asetuksista voi valita sellainen tila jossa äänet kuuluu sekä kuulokkeista että sisäisistä kaiuttimista, mutta silloin kaukosäätimellä pystyy vain säätämään kuulokkeiden äänenvoimakkuutta. Sisäisten kaiuttimien äänenvoimakkuutta voi ainoastaan säätää valikosta mikä on täysin käsittämätöntä, koska kuulokkeissa voidaan yleensä säätää äänenvoimakkuutta erikseen. Se pitäisi siis olla toisinpäin, että kuulokkeet säädetään valikosta. Ja "mute" painike mykistää sekä sisäiset kaiuttimet että kuulokkeet, mikä sekin on täysin järjetöntä, koska kuulokkeet voidaan sammuttaa jos niitä halutaan mykistää.

Muuten hintaisekseen varsin kelpo peli.
 
Viimeksi muokattu:
Nyt apuja kiitos. Miten Panasonicissa luodaan suosikkikanavalista? Tänään tunnin verran etsin enkä tajua miten suosikkilistalle voidaan lisätä kanavia. Saan suosikkilistan auki joka on siis tyhjä. Vaihtoehdot on valita keltaisella napilla "lisää" tai sinisellä "poista". Mitään ei tapahdu näitä nappeja painettaessa. Kävin kaikki valikot läpi ja en perkele ymmärrä.
 
Xbox silloin tällöin, urheilut (kaapeli, viaplay, cmore). Sarjat ja elokuvat iltaisin. Teeveetä vastapäätä ikkuna (saa pimennettyä), kannattaako silloin C1? Onko liian peilaava?

Vaihtoehtoina tällä hetkellä mitä katselin seuraavat:

Samsung 55" QN95A 4K Neo QLED älytelevisio (2021) - Gigantti verkkokauppa Saan tämän 1060€.

LG 55" C1 4K OLED älytelevisio (2021) - Gigantti verkkokauppa 999€

Mitä mieltä olet, onko vielä jotain muuta vaihtoehtoa. Koko pitäisi olla 55". 1000€ budjetti.

OLED:it pitäisi olla erinomaisia heijastusten suhteen ainakin RTINGS-testien perusteella, mutta maksimikirkkaus on vaan rajallisempi noissa halvemmissa OLED:eissa. Jos tulee hämärään tai puolivaloisaan huoneeseen, niin varmasti riittää kirkkaus tuossa C1. Ja erinomainen telkkari on myös tuo Qn95a, eipä tonnilla parempia taida löytyä. Tuossa on RTINGS vertailu noista, jos englanti taittuu: LG C1 OLED vs Samsung QN90A QLED Side-by-Side TV Comparison niin voit verrata niitä asioita, jotka on sulle tärkeitä. Tai parempi voi olla lukea arvosteluja molemmista telkkareista, jossa selitetään paremmin vahvuudet ja heikkoudet.
 
Nyt apuja kiitos. Miten Panasonicissa luodaan suosikkikanavalista? Tänään tunnin verran etsin enkä tajua miten suosikkilistalle voidaan lisätä kanavia. Saan suosikkilistan auki joka on siis tyhjä. Vaihtoehdot on valita keltaisella napilla "lisää" tai sinisellä "poista". Mitään ei tapahdu näitä nappeja painettaessa. Kävin kaikki valikot läpi ja en perkele ymmärrä.
Itsellä 2019 vm Panasonicissa Asetukset -> DVB-C-viritinvalikko -> Muokkaa suosikkeja. Sitten "Ok" napilla voi saada kanavia lisättyä suosikkilistalle.
Return ja se pyytää painamaan "Ok" jotta kanavat tallentuu.

Suosikkilistan saa otettua käyttöön ainakin kun menee Guideen ja painaa sinistä nappia, jolloin voi valita luokaksi esim "suosikit1".

Varmaankin erilainen käyttis koska tuota "lisää"/"poista" keltaisella ja sinisellä napilla ei minulla ole, mutta kirjoittelin tuon nyt auki lämpimikseni kun ei ihan ilmiselvä omassakaan ollut miten tuo piti tehdä.
 
Kiitos tästä. Päädyin C1:een.
 
Ei hitto soikoon toimi tällä tavalla tässä Pansun mallissa. Malli oli joku XV jotain, ei ole siis oma vaan tuttavan laite. Tuossa varmaankin uusin mahdollinen käyttis kun on ihan täysverinen nykypäivän telkkari. Ainakin verkosta latasi uuden updaten ja päivittyikin onnistuneesti.
 
Mikä on syynä siihen, että urheilun (ja muunkin sisällön) katsominen on kaapelitvn kautta katsottuna aina paljon sulavampaa kuin nettilähetysten kautta ainakin omalla Sonyn A80J:llä (ja edellisellä Sonyn XE90:llä).

Nytkin esimerkkinä Huuhkajien matsi Yleltä. Kaapelin kautta liketoisto on aivan täydellistä riippumatta MotionFlown asetuksista, mutta sama matsi Areenasta on hieman nykivää kaikilla asetuksilla.
Joku kuvataajuusongelma tuo on. Villi veikkaus että areenan appi on paska, ellei tuota esiinny myös esim. tubevideoissa. Kannattaa tsekata tubesta 50 ja 60hz motion test videoita ja kattoa että onko sama vika. Jos ei, niin vika on ylen appissa, tai siinä miten yle kysesen lähetyksen sinne areenaan dumppaa.

Netin yli saa kyllä ihan yhtä sulavaa kuvaa kuin kaapelillakin. Ainoa ero on latenssissa, jolla on aika harvalle merkitystä urheilua katsottaessa.
 
Yle Areenan puolella esittävät urheiluakin useasti 25 fps kuvataajuudella normaalin 50 fps:n sijaan. Se tekee nopeista lajeista katselukelvotonta diashowta.
Mutu-Mutu-Mutu-Mutu taas tuhannen kerran kun kerrotaan "faktoja" henkilöille jotka tietävät vieläkin vähemmän.

Kuvataajuus (Hz) ja kuvanopeus (fps) ovat eri asioita. Yle ei lähetä mitään lähetystä missään alustassa milloinkaan "50 fps".

Jopekin sanoi: Aatteleppa Ite. Eli jos ottaisi asioista selvää, ihan Ite.
 
" Areenassa esitettävät suorat urheilulähetykset ja niiden tallenteet ovat jatkossa HD-tasoisia ja niiden kuvataajuus on 50 fps. "

YLEllekin näiden kahden termin käyttö ilmeisesti epäselvää, mutta 50fps kuvanopeudella (tai artikkelin mukaan kuvataajuudella) lähetetään ainakin suorat urheilulähetykset ja niiden tallenteet.
 
Joo, ei ole eka tai vika kerta kun Ylen "asiantuntijat" ovat ilmoittamassa väärin lähetys tekniikkansa tietoja.

TV-lähetykset on lomitettua 25fps signaalia Suomessa.

Kun telkkarisi lomituksenpoisto-piiri tekee tehtävänsä että paneeli voi kuvaa edes näyttää, on signaali muutettava lomittamattomaksi eli progressiiviseksi ja sen kuvataajuus on PAL-standardin mukainen 50Hz.

Kuvataajuus tuplataan lomituksen poistossa kun jokainen kuva näytetään kaksi kertaa.
25fps kuvasta tulee 2x25fps = Kuvataajuus 50Hz, nopeus silti sama 25 kuvaa/sekunnissa.
 
En tiedä tarkoitatko jotain yle areena spesifistä ratkaisua mutta kyllä PAL puolella kuvataajuus voi olla myös 50fps.. silloin nämä puolikuvat eivät kuulu samaan loppukuvaan vaan ovat erillisiä ajallisesti (50hz liikeresoluutio) Resoluutio kärsii liikkuvissa kohdissa mutta tuottaa staattisessa kohdassa saman täysikuva resoluution kuin 25fps kuvakin.
Jos taas lähetys on ns 25fps niin 2 puolikuvaa on ajallisesti samaa ja tuottaa yhden koko kuvan 25hz liike resoluutiolla.
 
Kuvataajuus (Hz) ja kuvanopeus (fps) ovat eri asioita.
Kerro toki tarkemmin. Kuvataajuus – Wikipedia tai
nimetön.jpg
Kuvataajuus tuplataan lomituksen poistossa kun jokainen kuva näytetään kaksi kertaa. 25fps kuvasta tulee 2x25fps = Kuvataajuus 50Hz, nopeus silti sama 25 kuvaa/sekunnissa.
Tuosta videosta voi laskea montako eri kuvaa oli sekunnissa Areenan lähetyksessä vuonna 2017 (25 fps esimerkkiä en tuolloin kuvannut).
 
Tuli viikonloppuna töllökuume, ja ainut isompi mitä läheltä löytyi torista oli tällainen:

2019 malli ja 500e tuosta köyhtyi. Onko mitään mielipiteitä oliko huonokin ostos?
15 vuoteen ollut telkkua niin ainakin omaan silmään näyttää hyvältä.
 
Aikataulut nämä niin tulos tämä. Kunhan mielenkiinnosta kyselin, ei tuo tuosta ole enää lähtemässä mihinkään.
 
Sanonko kiltisti vai totuudenmukaisesti ? . Pääasia että olet itse tyytyväinen...turha sitä jälkikäteen tollaisia miettiä ;)
 
[QUOTE="intelops79, post: 10906178, member
Aikataulut nämä niin tulos tämä. Kunhan mielenkiinnosta kyselin, ei tuo tuosta ole enää lähtemässä mihinkään.
[/QUOTE]
Hintaa vähän liikaa, mutta jos näyttää hyvältä ni turha sitä miettiä sen enempää.
 
ei tuo tuosta ole enää lähtemässä mihinkään.
Ja 65" on jo aika isotöinen palauttaa jos sen joutuu tekemään itse. Muutama viikko takaperin nappasin 65" samsunging verkkokaupasta ja tilataksilla kotiin (sunnuntai, eli ei kulj.palveluita, mutta telkku piti saada). Vasta kerrostalon ahtaissa kierreportaissa iski hirveä ajatus jospa kohdalle osuikin huono paneeli tms. En varmana vie mihinkään ihan helpolla :speechless:

Eikö tuon tyytyväisyystakuupalautuksen joudu maksamaan muuten itse jos ei ole tilannut kuljetusta ostaessa? Tapauksessa siis verkkokauppa.com.
 
Tulipa haettua Philipsin 65" OLED705 Powerin outletista kun halvalla sai tuon -20% lisäalennuksen kanssa. Huima ero vanhaan budjettiluokan LCD:hen.

Sellainen ongelma tosin tuli tämän kanssa, että kaukosäätimellä ei pysty säätämään kuulokeulostulon voimakkuutta, vaan pitää valikoiden syövereistä säätää. Nykyisiä Yamahan aktiivikajareita ei saa oikein muulla tapaa kiinni telkkariin, joten taitaa joutua myös kaiutinkaupoille.

Kellään suositella TV:n kaveriksi kohtuu edullista 2.0 setuppia (alle 400€) HDMI ARC:lla? Soundbarit ei nappaa.
 
Sonyssa sama optisen piuhan kanssa. Kaiuttimien kake on laitettu kaksipuoleisella teipillä television kaken kääntöpuolelle niin saa molempia säädettyä
Plussapuoli on se, että "keskikaiutinta" eli televisiota saa säädettyä vähän ohjelman mukaan.

Yritin ensihädässä etsiä aktiivikajareita, joissa olisi subille reikä sekä tuo hdmi. Hinta vaan nopealla vilkaisulla karkasi tuonne 600€ ja ylöspäin.
 
Vaikka tuosta. Löytyy ainakin pre-out johon saa subbasen
 
Juu optista ei käsittääkseni pysty missään televisiossa säätämään. Auxia pystyi vanhassa televisiossa, mutta tässä Philipsissä ei (softassa vika).

Kiitos @cman ehdotuksesta, ihan varteenotettavan oloiset kajarit ja tyylikkäitä eri värejäkin löytyy. Meni harkintaan.

Edit: Oledia etsiville, 65" C1 muuten näyttäis olevan nyt 1199€ verkkiksessä
 
Juu optista ei käsittääkseni pysty missään televisiossa säätämään. Auxia pystyi vanhassa televisiossa, mutta tässä Philipsissä ei (softassa vika).
Mulla aiemmassa ihmetykki Grundigissa pystyi. Optisella sisään ja pystyi valikoimaan ne "kuulokkeiksi" ja tv:n äänen pois. Toki se sääti vain lähdön ääntä, joten ääntä piti lisätä sitten erikseen kaiuttimista kun tv:n lähtö oli jo maksimissa.
 
Nyt kun C1 oledit ja muut samoista paneeleista tehdyt tv:t muiden valmistajien toimesta ovat <1k € paikkeilla, niin eikö se tarkoita että hinta-laatu suhteen puolesta kaikki LCD:t on täysin turhia?
Hyvät mallit on liian kalliita kun voi ostaa OLED:in, alle tonnin lcd mallit näyttää kuralta ja kärsivät liiasta osien kanssa säästämisestä. Ei niissä mitään hyviä soc ole liikkeen käsittelyä varten, tahi hyvää kirkkautta hdr varten.
Mitä 500-900€ budgettiin voi suositella lcd telkuista missä se rahansäästö vs oled olisi kannattava?
 
Mahtaa olla varastontyhjennyshinta ja kohta loppu, nauttikaa kun vielä saa. Valoisaan tilaan ei OLED ole edelleenkään paras, mutta varmasti >90% riittävä.
 
Historiallisesti black fridayn aikaan ollut halvimmat tv:t. Uskoisin, että trendi jatkuu.
LG ei kaiketi lopeta tehtaiden toimintaa ja oledi paneelit vain myydään pienemmillä marginaaleilla, ja tuotanto halpenee kun ajan kanssa viilataan yksityiskohtia.
QD OLED on halvempi valmistaa ja niiden hinta on vähän kuin yläraja mitä woledeista voi pyytää, ja niiden tuotanto kasvaa tulevaisuudessa.

Toki ne laittaa uusia tekniikoita kirkkauden parantamiseksi, mistä voi sitten pyytää premiumia. Ehkä se kaikkien paneeleiden blue oledin materiaali vaihto luo eri hintatason vs nykyiset c1 paneelit.
 
C1 on viime vuoden malli, liekö sen tuotanto enää jatkuu kun C2 ulkona, joten eiköhän C1 varastot ole myyty loppuun Black Fridayhin mennessä, ainakin muistelen että CX:ää ei enää BF:ssä myyty.

Edit: Pitikin heti varmistaa ja olihan tuota CX:ää vielä BF:n aikoihin saatavilla joten voi olla että C1 varastoja vielä riittää.
 
Pikaotannalla (1,2,3,4) BF:n ultimaattinen halpuus on kauppiaiden luomaa mielikuvaa. Kesällä näyttäisi olevan pihin tv:n ostajan kulta-aika.
Kesä saattaa olla tietyn mallin varastontyhjennyksessä kulta-aika, kuten jos c1 loppuu varastoista. Yleisesti trendinä on, että joku kauppa laskee hintaa ennen bf saadakseen ostajat ennen muita, ja bf jälkeen hinta laskee tasaisesti. Vaihtoehtojen määrä halvoille hinnoille kasvaa sen 1 viikon aikana marraskuussa.
blafa.png
 
Nyt kun C1 oledit ja muut samoista paneeleista tehdyt tv:t muiden valmistajien toimesta ovat <1k € paikkeilla, niin eikö se tarkoita että hinta-laatu suhteen puolesta kaikki LCD:t on täysin turhia?
Hyvät mallit on liian kalliita kun voi ostaa OLED:in, alle tonnin lcd mallit näyttää kuralta ja kärsivät liiasta osien kanssa säästämisestä. Ei niissä mitään hyviä soc ole liikkeen käsittelyä varten, tahi hyvää kirkkautta hdr varten.
Mitä 500-900€ budgettiin voi suositella lcd telkuista missä se rahansäästö vs oled olisi kannattava?
Tää on kyllä mielenkiintoinen tilanne tällä hetkellä. Samsungin ja paikoin jopa Sonyn kärkipään LCD:t aivan huimissa hinnoissa jos vertaa LG:n C1:n tällä hetkellä. Harva ehkä maksaa 1550 euroa (65" QN95a) jos tarjolla on samassa koossa useita satasia halvemmalla OLED telkkari.
 
Historiallisesti black fridayn aikaan ollut halvimmat tv:t. Uskoisin, että trendi jatkuu.
No ei varmana ole. Toki telkkareissa se on se ensimmäinen ja näkyvin näistä suuremmista hinnanlaskuista. Täälläkin oli jollain jotain dataa parista viimevuodesta kerättynä. Sen perusteella tammikuun alennusmyynneissä hinta laski black fridaytakin alemmaksi. Puhumattakaan sitten poistomyynneistä, joissa yleensä on kaikkein edullisimmat hinnat. Ei tietysti aina ja joka mallin kohdalla.

Nyt kun C1 oledit ja muut samoista paneeleista tehdyt tv:t muiden valmistajien toimesta ovat <1k € paikkeilla, niin eikö se tarkoita että hinta-laatu suhteen puolesta kaikki LCD:t on täysin turhia?

...paitsi desktop-käyttöön. Kiinnipalamiseen liittyvät asiat on kuitenkin vielä aika merkittäviä haittatekijöitä. En kyllä itsekään näe muita syitä. Mulla oli nyt alkukesästä karkea budjetti 1500€. Koska käyttö on 100% pc:n kautta jne. niin vaihtoehdoiksi jäi QN95A (1699€)ja QN85A (999€), jonka sitten ostin.
Tää on kyllä mielenkiintoinen tilanne tällä hetkellä. Samsungin ja paikoin jopa Sonyn kärkipään LCD:t aivan huimissa hinnoissa
On. Koko kevään odottelin sitä trendin mukaista hintakehitystä QN95 kohdalla. Eipä näkynyt. Olin varma vielä kun hinnat yhtäkkiä nousivat keväällä, että nyt pedataan hintoja näyttävään ale-%-kampanjaan. Olisiko tuossa joku että sitä mallia on jostain syystä löydyttävä varastosta tms. Ei varmana kovin montaa kauppaa noilla hinnoilla synny.
 
Tää on kyllä mielenkiintoinen tilanne tällä hetkellä. Samsungin ja paikoin jopa Sonyn kärkipään LCD:t aivan huimissa hinnoissa jos vertaa LG:n C1:n tällä hetkellä. Harva ehkä maksaa 1550 euroa (65" QN95a) jos tarjolla on samassa koossa useita satasia halvemmalla OLED telkkari.
On kyllä hieman poikkeava hinnoittelu, tosin Samsung QN90A saa samaan 1199€ hintaan, mutta se ei amerikan mallista poiketen ole tämän vuoden Samsungin 4K-lippulaiva, mutta eipä tuota QN95A:ta ole juurikaan varastossa niin hintapainetta ei liene. Vertailukohdaksi voinee ottaa toissa vuoden Samsung Q90T:n jonka hinta oli halvimmillaan heinäkuun 2021 alussa 999€. Sony X93J on myös samaan 1199€ hintaan, mutta sekään ei ole Sonyn lippulaiva, vaan X95J, tosin siitä kai varastot aika tyhjillään niin sen hinta ei välttämättä juurikaan laske. LG CX 65":n hinnat ei tainneet koskaan käydä alle 1500€, joten tuon C1:n hinta on todella halpa.
 
CX 65" kävi halvimmillaan 1399€. Tuon perusteella ajattelin itsekin, että C1 65" pohjahinta tulisi olemaan tuo 1399€ (etenkin kun kaikki tuntuu lähinnä kallistuvan). Tuo 1199€ hinta olisi kyllä tehnyt valinnan 65" OLEDin ja 75" LEDin välillä vielä haastavammaksi, kuin mitä se oli jo aiemmin pari viikkoa sitten.

Nyt kun C1 oledit ja muut samoista paneeleista tehdyt tv:t muiden valmistajien toimesta ovat <1k € paikkeilla, niin eikö se tarkoita että hinta-laatu suhteen puolesta kaikki LCD:t on täysin turhia?
Hyvät mallit on liian kalliita kun voi ostaa OLED:in, alle tonnin lcd mallit näyttää kuralta ja kärsivät liiasta osien kanssa säästämisestä. Ei niissä mitään hyviä soc ole liikkeen käsittelyä varten, tahi hyvää kirkkautta hdr varten.
Mitä 500-900€ budgettiin voi suositella lcd telkuista missä se rahansäästö vs oled olisi kannattava?

Tuossa 55" tai 65" kokoluokassa ei tosiaan enää ole järkeä ainakaan hintojen puolesta ottaa LCD:tä OLEDin yli. Tätä isommissa kokoluokissa toki tilanne vielä hieman eri. Esim. 65" C1 1199€ ja 65" X93J 1199€ kuulostaa aika järjettömältä LCD:n osalta mutta 77" C1 2499€ ja 75" X93J 1599€ on sitten taas aika iso ero (vaikka tuo X93J ei lippulaiva olekaan niin on se silti pätevä LCD). LCD:n puolella lisätuumat tuntuvat olevan halvempia kuin OLEDin puolella kun mennään yli 65". Tuossa ehkä vielä yksi etu mutta eiköhän tuo hintaero tulevaisuudessa kavennu isommassakin päässä. Ei varmaan vielä C1 kohdalla mutta ehkä sitten C2 aikana.
 
Hyvät mallit on liian kalliita kun voi ostaa OLED:in, alle tonnin lcd mallit näyttää kuralta ja kärsivät liiasta osien kanssa säästämisestä. Ei niissä mitään hyviä soc ole liikkeen käsittelyä varten, tahi hyvää kirkkautta hdr varten.

Mitä tarkoitat tuolla jälkimmäisellä lauseella? Onko esim. LG:llä OLED:eissa jotain ekstraa liikkeen käsittelyä varten, jota he ei käytä vaikkapa QNED-sarjassaan, jotka on heidän LCD miniled-sarjaa?

Edit: Jaa luin väärin, kirjoitit noista alle tonnin telkkareista. Selvä homma, esim. LG QNED-sarjaa ei paljoa alle tonnilla ole ollut, paitsi Gigantissa oli 999e tarjous viime viikolla. Joo halpaa on OLED:it LCD rinnalla.
 
En tiedä tarkoitatko jotain yle areena spesifistä ratkaisua mutta kyllä PAL puolella kuvataajuus voi olla myös 50fps.. silloin nämä puolikuvat eivät kuulu samaan loppukuvaan vaan ovat erillisiä ajallisesti (50hz liikeresoluutio) Resoluutio kärsii liikkuvissa kohdissa mutta tuottaa staattisessa kohdassa saman täysikuva resoluution kuin 25fps kuvakin.
Jos taas lähetys on ns 25fps niin 2 puolikuvaa on ajallisesti samaa ja tuottaa yhden koko kuvan 25hz liike resoluutiolla.
Jos vähän pilkkua vielä viilaa, niin perinteisessä lomitellussa TV-kuvassa ei ole kyse edes 50 Hz -taajuudella esitettävistä "still-kuvista" vaan kuvasensoria luetaan reaaliajassa ja aika juoksee kuvassa ylhäältä alas. Kun yhteen puolikuvaan kuluu aikaa 20 ms, niin ruudun alaosa esittää aikaa lähes 20 ms myöhemmin kuin ruudun yläosa: jos kuvan piirto alkaa hetkellä 0,000 s, niin puolikuva on valmis n. 0,018 s ja seuraava puolikuva alkaa 0,020 s.

Tällaisen kuvasignaalin esittäminen oikein jollain toisella taajuudella toimivalla progressiivisella näytöllä on jonkin verran haastavaa. Wanhan liiton analogi-TV:t sen sijaan toimivat automaattisesti oikein, kun kuva piirretiin putkelle synkronissa lähteen kanssa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
295 841
Viestejä
5 053 762
Jäsenet
80 988
Uusin jäsen
Ygyttäjä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom