Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Siinähän on mahdollista myös...Itsehän tein aikoinaan kakkosessa niin, että
tein vain Mirandan ja Jacobin uskollisuustehtävät, jotta jälkimmäisillä pelikerroilla olisi uutta koettavaa. Tuloksena pelin lopussa ruuma täynnä ruumisarkkuja![]()
Toiminta on aika puhdasta räiskintää, mutta kaikki sen ulkopuolella on ropea ja mielenkiintoista.En ole ikinä tähän peliin päätynyt enkä tiedä miksi. Joskus taisin ekaa osaa testata mutta tuntui kankealta ja jäi heti alkuun. En muista edes mikä ärsytti, oliko liikaa valintoja heti alkuun vai kuinka...
Kulttuurisyistä tekis silti mieli hommata Ledendary Edition ja pelata ainakin juoni läpi. Montakos tuntia tuohon trilogiaan pitäisi varata?
Mihin peleihin tämä nyt peliteknisesti vertautuisi jos on jotain verrokkia? Ei tekisi mieli aloittaa jos se oli se syy, että en pidä genrestä... Muistelisin, että ihan 3D-räiskintää oli eikä pelkkää nopanheittoa. Ja onko eka osa "remasterina" sellainen, ettei visuaalinen ankeus esim osaltaan vie pelihaluja kun on nykypeleihin tottunut?
Vaikka pelisarjasta paljon tykkäänkin, niin suosittelen ostamaan pelin vaikka joulualesta. Kuusikymppiä remastereista on liian suolainen, mutta nyt ollut Steamissä 35€ hintaan aina alennusmyyntien aikaan, mikä on jo sopiva hinta tästä.En ole ikinä tähän peliin päätynyt enkä tiedä miksi. Joskus taisin ekaa osaa testata mutta tuntui kankealta ja jäi heti alkuun. En muista edes mikä ärsytti, oliko liikaa valintoja heti alkuun vai kuinka...
Kulttuurisyistä tekis silti mieli hommata Ledendary Edition ja pelata ainakin juoni läpi. Montakos tuntia tuohon trilogiaan pitäisi varata?
Mihin peleihin tämä nyt peliteknisesti vertautuisi jos on jotain verrokkia? Ei tekisi mieli aloittaa jos se oli se syy, että en pidä genrestä... Muistelisin, että ihan 3D-räiskintää oli eikä pelkkää nopanheittoa. Ja onko eka osa "remasterina" sellainen, ettei visuaalinen ankeus esim osaltaan vie pelihaluja kun on nykypeleihin tottunut?
HowLongToBeat näyttää pelityylistä riippuen koko trilogialle 60h (pelkkä pääjuoni) - 100h (pää+sivu) - 130h (kaikki tehtävät). Turhimmat sivuquestit kun skippaa niin alle 100h menee.
Pistin sitten kuitenkin rahat likoon kun ei tässä muutakaan tähän hätään ole jonossa oikein.
Ilmeisesti koko trilogian läpi tehdyt päätökset seuraavat juonessa character importin kautta ja näin ollen mahdolliset typerät hahmonluontimokatkin seurannevat pitkään. Vai voiko osien välissä korjata jos harmittaa?
Onko mitään kriittisiä vinkkejä mitä pitäisi huomioida jos tän nyt vain kerran aikoo pelata läpi. Millaisella hahmolla tappelu on vähiten tervanjuontia mitä se spoilaamattoman selailun perusteella loppua kohden tahtoo olla? Vai onko vaikeustasolla tehtävissä kaikesta triviaalia?
Ei paha. Ajattelin, että nää on itsenäisinäkin jotain sadan tunnin eepoksia![]()
Pistin sitten kuitenkin rahat likoon kun ei tässä muutakaan tähän hätään ole jonossa oikein.
Ilmeisesti koko trilogian läpi tehdyt päätökset seuraavat juonessa character importin kautta ja näin ollen mahdolliset typerät hahmonluontimokatkin seurannevat pitkään. Vai voiko osien välissä korjata jos harmittaa?
Onko mitään kriittisiä vinkkejä mitä pitäisi huomioida jos tän nyt vain kerran aikoo pelata läpi. Millaisella hahmolla tappelu on vähiten tervanjuontia mitä se spoilaamattoman selailun perusteella loppua kohden tahtoo olla? Vai onko vaikeustasolla tehtävissä kaikesta triviaalia?
Riippuu toki mistä tykkää, mutta biotic-kykyihin kykenevällä hahmolla taistelu on omasta mielestäni monipuolisinta ja hauskinta, pelkillä pyssyillä en jaksaisi tässä pelissä (ainakaan ykkösen taistelua). Itse en näe tech-kykyjä tarpeellisina, koska saat kaksi hyvää tiimiläistä jotka keskittyvät näihin. Toki sitten olet naimisissa toisen kanssa joka tehtävällä, jos on samanlainen neuroottinen pakkomielle hakkeroida jok'ikinen löytyvä arkku auki kuten minulla. (E: Tämä ei tosin ole ongelma, sillä Garrus on muutenkin hyvä ryhmäkaveri.)Pistin sitten kuitenkin rahat likoon kun ei tässä muutakaan tähän hätään ole jonossa oikein.
Ilmeisesti koko trilogian läpi tehdyt päätökset seuraavat juonessa character importin kautta ja näin ollen mahdolliset typerät hahmonluontimokatkin seurannevat pitkään. Vai voiko osien välissä korjata jos harmittaa?
Onko mitään kriittisiä vinkkejä mitä pitäisi huomioida jos tän nyt vain kerran aikoo pelata läpi. Millaisella hahmolla tappelu on vähiten tervanjuontia mitä se spoilaamattoman selailun perusteella loppua kohden tahtoo olla? Vai onko vaikeustasolla tehtävissä kaikesta triviaalia?
Itse tykkään Vanguardista ykkösessä, siinä on aseilla ammuskelu niin köyhää. Pari hyvää biotic-skilliä muuttuvat AoE-skilleiksi tietyssä vaiheessa peliä. Muutenkin sopiva sekoitus aseita ja bioticceja.Classia voi vaihtaa importin yhteydessä. Juoksen ykkösen tavallisesti Soldierilla ja 2&3 menee Vanguardilla (ykkösen Vanguard on aika kauheeta tervan juontia).
Tiedän että olen myöhässä, mutta Legendary Edition on tulossa ihan piakkoin EA Play-palveluun/Game Passiin. Sieltähän sitä olisi voinut helposti kokeilla jollain tarjouksella.En ole ikinä tähän peliin päätynyt enkä tiedä miksi. Joskus taisin ekaa osaa testata mutta tuntui kankealta ja jäi heti alkuun. En muista edes mikä ärsytti, oliko liikaa valintoja heti alkuun vai kuinka...
Kulttuurisyistä tekis silti mieli hommata Ledendary Edition ja pelata ainakin juoni läpi. Montakos tuntia tuohon trilogiaan pitäisi varata?
Mihin peleihin tämä nyt peliteknisesti vertautuisi jos on jotain verrokkia? Ei tekisi mieli aloittaa jos se oli se syy, että en pidä genrestä... Muistelisin, että ihan 3D-räiskintää oli eikä pelkkää nopanheittoa. Ja onko eka osa "remasterina" sellainen, ettei visuaalinen ankeus esim osaltaan vie pelihaluja kun on nykypeleihin tottunut?
Jep, Mass Effect 3:n FOV oli pakko korjata modilla: Better CameraOletteko modanneet legendary versiota? Alkuperäisissä käytin ALOT pakettia joka on tarjolla myös legendary versiolle. Jos hankin joulualessa niin vanilla vai tuon kera? Fov piti myös modata alkuperäisissä laajemmaksi.
Siitä on jo aikaa, mutta ellen väärässä ole niin ihan melkein lopussa on yksi kohta, jossa vihollisia spawnaa loputtomiin kunnes tekee tietyn triggerin.Onko tässä ykkösessä mahdollista päästä levelille 60 ensimmäisellä läpipeluukerralla? Olen nyt level 55 ja pääquestinä jäljellä enään Ilos. Sivuquestit olen tehnyt lähes kaikki (yht. 58 kappaletta, mukaan lukien ne saamarin "kerää 10kpl asiaa X). Tämän listan mukaan sivuquestejä on 63, mutta tässä vaiheessa yhden levelin saanti vaatii sen verran XP:tä, että tuskin noilla puuttuvalla viidellä sivuquestillä (joista yhtä en voi tehdä, koska se vaatii 80% paragonin) saisi edes 1-2 kokonaista leveliä.
Ei muuten mitään väliä, mutta saisi ME2:een vielä vähän lisää krediittejä kun siirtäisi lvl 60 hahmon siihenE: Äh, ei jaksa enää venkslata. Suunnaksi Ilos.
Joo taisin löytää kyseisen kohdan, mutta lopun eeppisestä tunnelmasta johtuen en taisteluhuuruissani kehdannut pysähtyä.Siitä on jo aikaa, mutta ellen väärässä ole niin ihan melkein lopussa on yksi kohta, jossa vihollisia spawnaa loputtomiin kunnes tekee tietyn triggerin.
Ei ole ongelma.Mokasinkohan jotain kun valitsin "Legendary" leveling tjsp. Näytti olevan puolet pienempi lvl cappi...
Ihan hyvältähän tää näyttää. Vakio-soldierilla lähdin pelaamaan ja taistelu on yksinkertaista ja aavistuksen kankean oloista 3rd person dodge shooteria. Jos tää käy yhtään vaikeammaksi niin saatan kääntää vaikeustason helpolle, toistaiseksi aika hyvin menee kun etenee vaan ja ampuu sarjaa naamaan.
Toivottavasti noita kavereita ei tartte alkaa aktiivisesti ohjeistamaan. Ei oikein huvittaisi. Tekoälyähän niillä näkyy olevan sen verran, että ampuvat konttia vaikka vartin jos sen takana luuraa vihollinen...
Hmm teinköhän virheen jatkaessani Vanguardina myös ME2:ssa.. Ainakin näin aluksi vaikuttaa, että nämä skillit ovat paljon tylsempiä kuin ME1:n vastaavat. Noh, toivottavasti on silti hauska hahmoluokka pelata.
Juu, Poropietarisysteemi! Sama kuin jouluisin joulupukki! Poropietarisysteemi...Joo, tuo Biowaren poropietarisysteemi oli kyllä paskuudessaan jotain ihan käsittämätöntä. Kyllähän sitä sieti, mutta ei siitä hyvää puolta löytynyt.
Viime vuonna tuli ostettua Mass Effect 1 & 2 Steamista. Ykkösosan pelasin läpi tuolloin, mutta kakkososaa en ole vieläkään aloittanut.
Tällä välin on julkaistu tuo remasteroitu trilogia eli Legendary Edition. Kannattaako hankkia Legendary, vaikka orginaali ME2 on jo ostettu? Ensimmäistä kertaa olen siis pelaamassa.

Kolmosen Leviathan taas on koko sarjan paras DLC
From Ashes olikin launchin yhteydessä tullut DLC, joka kaiken järjen mukaan olisi kuulunut olla osa base gamea mutta $$$From Ashes on kyl meikästä semi-kriittinen loren kannalta, vaikkei varsinaisesti tarjoa kuin sen yhen ryhmäkaverin ja sitä kautta lorea. Tuntui molemmille pelikerroilla, että jos näitä asioita ei kerrota, nii vähän orvoksikkin kokonaisuutena tarina jää.
Itse en pelannut mitään DLC:tä, niin paljon on uutta luvassaaloitinpa itsekkin mass effectin alusta. Jännä huomata miten kehno ensimmäisellä kerroilla eli silloin kun tämä tuli oli ymmärtää diaglogia tai maailmaa. nyt kun tuota pelaa nykytiedolla niin ihan kiva juoni tuossa on
jotain uutta saisivat tuoda ei pelkkää grafiikka uudistuksia. hyvin vielä muistaa perus pelimaailman ja aika juoksemalla saa mennä.
Juoni, musiikit, tunnelma, hahmot jne. on edelleen hyviäJäi kesken eka osa muuten. Vaikka ulkoasu onkin ok tasolla ja taistelu ei ihan tervanjuontia sotilaalla, ikä kyllä näkyy. Kai se kaikki, mihin tämän maine perustuu on vaan sitä että tehtiin ennen muita. Nykyisellään tuo valinnat ja niiden perusteella suoraviivaisesti kasvavat hyvis- ja pahispisteet tuntuu vain erittäin yksinkertaistetulta. Ja välillä ei oikein tiedä, tehdäänkö tässä hyvää vaiko pahaa ennen kuin pisteet kilahtaa tilille.
Eiköhän tuo ole suhteellisen helposti korjattavissa.Tuli napattua Gamepassista tämä, jos vetäis vaikka sen viidennen kerran läpi, tällä kertaa kaikilla delsuilla.
Mutta mikä mättää fps:ää? Valikossa ME1 pyörii silmämääräisesti arvioituna ehkä 10fps ja muutenkin tahmean oloinen. Borderlessina pelaan, enkä muuten suostu edes pelaamaankaan.
EDIT: näin hienosti tämä pökäle ny sit pyörii..
![]()
En pyöritä kameraa vaan ollaan taas sellasen combon äärellä joka ei tykkää kun on esim Hotas kytkettynä.
Aivan täysin pelikelvoton. Kylläpä vituttas jos olis tästä maksanu 60e.
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.