Ylellä aiemmin töissä ollut Sanna Ukkola kirjoitti hyviä havaintoja ja todisteita tästä Ylen poliittisesta vinoutumasta.Kun tämmöistä väitetään niin pitää lyödä ne todisteet tiskiin. Voinhan minäkin väittää että hevonen asuu puussa ja joku sen saattaa uskoa.
"Veikkailemme usein huvin vuoksi kavereideni kanssa, kuka on Ylen seuraava kolumnisti, panelisti tai show’n pitäjä. Tähän mennessä kaikki veikkaukset ovat menneet nappiin.
Kun toimittaja ja aktivisti Renaz Ebrahimi huusi kurkku suorana rakastetulle tähtitieteilijälle Esko Valtaojalle n-sanan käytöstä tv-ohjelmassa, arvelimme, että pian hän saisi uuden puheohjelman Yleltä.
Niin kävikin. Nyt Ebrahimi juontaa Kohupodi-ohjelmaa, jossa hän on viimeksi käsitellyt esimerkiksi sitä, kuka saa kunnian turvallisemman tilan periaatteiden kehittämisestä ja sitä, miksi drag queenit muka halutaan kieltää.
Entä miten kävi räyhäanarkistina julkisuuteen ponnahtaneelle Suvi Auviselle, joka uhosi vuonna 2014 Helsingin Sanomien haastattelussa, että sortajien kannattaa pelätä, flirttaili vastustajien ampumisella ja esitti samana vuonna somessa silloisen pääministeri Alexander Stubbin pään leikkaamista?
Hänelle irtosi paikka vakiopanelistina Ylen mediaohjelmassa Viimeisessä sanassa.
Somessa öykkäröivä aktivisti, äärioikeistoa joka nurkan takana näkevä koomikko Iikka Kivi, puolestaan näkyi tällä viikolla istuvan Ylen uuden poliittisen satiirin vakkaripanelistina yhdessä vasemmistolaisen Niina Lahtisen kanssa. Ylelle hän tekee myös Hauskaa maailmanloppua -podcastia, jossa hän saarnaa pihvinsyönnistä ja planeetan tuhoutumisesta toisen aktivistin (Ellen Ojala) ja stand-up-koomikon (Teemu Vesterinen) kanssa.
Seuraavat veikkauksemme, saamelaiset aktivistisiskokset Emmi ja Miisa Nuorgam ovat molemmat Ylen ahkerasti käyttämiä sisällöntuottajia: Emmi kirjoittelee Ylen kolumneja muun muassa rasistisesta, naisia vihaavasta tekoälystä ja Miisa kertoili esimerkiksi polyamoriastaan ja avoimesta suhteestaan Ylen sarjassa.
Vihreän langan päätoimittaja, ilmastoaktivisti Riikka Suominen siirtyi lehden lakkauttamisen jälkeen Ylelle tekemään podcastia uudenlaisista parisuhteista, polyamoriasta, moniavioisuudesta ja sen sellaisista, juuri kuten arvasimme.
Näyttää siltä, että mitä räyhäkämpi aktivisti, sitä varmemmin Yle lyö megafonin käteen ja kuukauden lopulla rahaa tilille.
Yleä syytetään usein politisoitumisesta ja yhden ideologian tuuttaamisesta kansalaisille, ja ymmärrän syytökset. Ylen vinouman näkee sokea marsukin.
Ongelma ei ole yksi vasemmistoaktivisti yhdessä ohjelmassa, ja nuorgamit, suomiset ja ebrahimit voivat hyvin toimia Ylellä. He ovat varmasti ammattitaitoisia ihmisiä.
Ongelma on kokonaisuus – se, että Ylen sisällöt on pitkälti saturoitu yhden laidan aktivisteilla. Ylen erilaiset raadit, paneelit, kolumnit, podcastit ja ajankohtaisohjelmien ulkopuolinen sisältö on hyvin yksipuolista.
Tämä johtaa tilanteisiin, jossa yhdessä paneelissa hekotellaan täysin samanmielisen porukan kanssa minuuttitolkulla parille puolueelle, kuten kävi viime viikolla Pyöreässä pöydässä. Huumori perustui puhtaasti siihen, että Säätytalolla oli päättämässä väärät, tyhmät tai hassut ihmiset.
Eikä tässäkään vielä mitään, jos huumori laajemmin Ylessä kohdistuisi tasapuolisesti kaikkeen. Mutta Yleä on kritisoitu siitä, että lafka lopetti Suomen ainoan viikoittain ilmestyvän, päivänpolitiikkaan keskittyvän satiiriohjelmansa Marinin hallituksen aikana ja aloitti uuden heti, kun oikeistohallitusta ollaan kokoamassa.
Ylen vino kolumniplatta taas joutui kohun kouriin vuonna 2020, ja kokoomuspoliitikko Tere Sammallahti jopa kävi tuolloin läpi kirjoittavien kolumnistien räikeän yksipuolisuuden. Lista sai haukkomaan henkeä: vihreiden ex-ehdokas, vasemmistoliiton ex-ehdokas, feministi, feministi, feministi, Feministisen puolueen perustajajäsen, feminismiä käsittelevä pornoaktivisti, transaktivisti, punavihreä feministi, ja niin edelleen.
Nuorille suunnattu Yle Kioski näkyy niin ikään täyttyneen hyvin yksipuolisista aiheista: seksityön ylistäminen, eduskunnan manspleinaajat, transaihe, transaihe, metoo, rasismi. Kioskin Hehku-seksipodcast äänitetään sängyssä heti seksin jälkeen ja jaksojen nimet ovat kiintoisia: “Mulle hyvä catch on mies, jota saa panna peppuun”, “Mulla ei vaan muna seissyt”, “Mä halusin tosi paljon tulla sidotuksi”.
Ylen aamun suosittu raati Jälkiviisaat on joutunut viime vuosina taajaan yksipuolisuuskohuihin. Ilmeisesti jatkuvan ja yltyvän kritiikin takia Jälkiviisaat otti paneeliinsa yhden kiintiökonservatiivin, Timo Soinin.
Ylen luoma turvallinen tila särkyi, ja Feministisen puolueen perustajäsen, aktivisti Maryam Abdulkarim kertoi näyttävästi jättävänsä raadin “väärin” ajattelevan “agitaattorin” takia – Suomen entisen ulkoministerin.
Mutta Ylen vinoumaa ei yhdellä Timo Soinilla paranneta.
Ylen ääni on nykyään yhä useammin yhtä ideologiaa kannattavan aktivistin ääni. Ongelma ei ole yksittäisten sisällöntuottajien vaan talon johdon.
Päätoimittaja Jouko Jokinen ei vastaa Twitterissä kansalaisten viesteihin eikä käy aktiivista keskustelua Ylen roolista. Muistan viime vuosien aikana nähneeni hänet kerran: Hesarin ex-päätoimittajan Kaius Niemen kanssa palaverissa Elokapinan aktivistien kanssa.
Ylen tehtävä ei ole toimia kuten etujärjestö ja puskea joka tuutista yhden laidan poliittisten aktivistien ideologiaa.
Yle on harvoja mediataloja, joilla olisi riittävästi resursseja saattaa erilaisia keskustelijoita yhteen ratkomaan erimielisyyksiä kuten ne demokratioissa ratkotaan: keskustelemalla. Se ei voi muuttua ajatusumpioksi, jossa yksi ryhmä määrittelee, kenet keskusteluun saa kutsua.
Jos Ylen käytäviltä löytyy peilejä, talon johdon kannattaisi pysähtyä niiden eteen ja pohtia, onko se onnistunut tehtävässään. Pystyykö johto perustelemaan Ylen arvon kaikille suomalaisille, jotka tuosta sisällöstä veroina joutuvat maksamaan?
Se olisi äärimmäisen tärkeää juuri nyt, kun Yleen kohdistuu valtavia leikkauspaineita.
Yle on yksi suomalaisten suosituimmista leikkauskohteista, enkä ihmettele, ylläkuvatun kehityksen takia. Ylen touhujen katsominen viime vuosina on ollut minulle, pitkän linjan Yle-fanille, sydäntäsärkevää; päätoimittaja Jouko Jokinen on antanut Ylen politisoitua lyhyessä ajassa"
Kun toimittaja ja aktivisti Renaz Ebrahimi huusi kurkku suorana rakastetulle tähtitieteilijälle Esko Valtaojalle n-sanan käytöstä tv-ohjelmassa, arvelimme, että pian hän saisi uuden puheohjelman Yleltä.
Niin kävikin. Nyt Ebrahimi juontaa Kohupodi-ohjelmaa, jossa hän on viimeksi käsitellyt esimerkiksi sitä, kuka saa kunnian turvallisemman tilan periaatteiden kehittämisestä ja sitä, miksi drag queenit muka halutaan kieltää.
Entä miten kävi räyhäanarkistina julkisuuteen ponnahtaneelle Suvi Auviselle, joka uhosi vuonna 2014 Helsingin Sanomien haastattelussa, että sortajien kannattaa pelätä, flirttaili vastustajien ampumisella ja esitti samana vuonna somessa silloisen pääministeri Alexander Stubbin pään leikkaamista?
Hänelle irtosi paikka vakiopanelistina Ylen mediaohjelmassa Viimeisessä sanassa.
Somessa öykkäröivä aktivisti, äärioikeistoa joka nurkan takana näkevä koomikko Iikka Kivi, puolestaan näkyi tällä viikolla istuvan Ylen uuden poliittisen satiirin vakkaripanelistina yhdessä vasemmistolaisen Niina Lahtisen kanssa. Ylelle hän tekee myös Hauskaa maailmanloppua -podcastia, jossa hän saarnaa pihvinsyönnistä ja planeetan tuhoutumisesta toisen aktivistin (Ellen Ojala) ja stand-up-koomikon (Teemu Vesterinen) kanssa.
Seuraavat veikkauksemme, saamelaiset aktivistisiskokset Emmi ja Miisa Nuorgam ovat molemmat Ylen ahkerasti käyttämiä sisällöntuottajia: Emmi kirjoittelee Ylen kolumneja muun muassa rasistisesta, naisia vihaavasta tekoälystä ja Miisa kertoili esimerkiksi polyamoriastaan ja avoimesta suhteestaan Ylen sarjassa.
Vihreän langan päätoimittaja, ilmastoaktivisti Riikka Suominen siirtyi lehden lakkauttamisen jälkeen Ylelle tekemään podcastia uudenlaisista parisuhteista, polyamoriasta, moniavioisuudesta ja sen sellaisista, juuri kuten arvasimme.
Näyttää siltä, että mitä räyhäkämpi aktivisti, sitä varmemmin Yle lyö megafonin käteen ja kuukauden lopulla rahaa tilille.
Yleä syytetään usein politisoitumisesta ja yhden ideologian tuuttaamisesta kansalaisille, ja ymmärrän syytökset. Ylen vinouman näkee sokea marsukin.
Ongelma ei ole yksi vasemmistoaktivisti yhdessä ohjelmassa, ja nuorgamit, suomiset ja ebrahimit voivat hyvin toimia Ylellä. He ovat varmasti ammattitaitoisia ihmisiä.
Ongelma on kokonaisuus – se, että Ylen sisällöt on pitkälti saturoitu yhden laidan aktivisteilla. Ylen erilaiset raadit, paneelit, kolumnit, podcastit ja ajankohtaisohjelmien ulkopuolinen sisältö on hyvin yksipuolista.
Tämä johtaa tilanteisiin, jossa yhdessä paneelissa hekotellaan täysin samanmielisen porukan kanssa minuuttitolkulla parille puolueelle, kuten kävi viime viikolla Pyöreässä pöydässä. Huumori perustui puhtaasti siihen, että Säätytalolla oli päättämässä väärät, tyhmät tai hassut ihmiset.
Eikä tässäkään vielä mitään, jos huumori laajemmin Ylessä kohdistuisi tasapuolisesti kaikkeen. Mutta Yleä on kritisoitu siitä, että lafka lopetti Suomen ainoan viikoittain ilmestyvän, päivänpolitiikkaan keskittyvän satiiriohjelmansa Marinin hallituksen aikana ja aloitti uuden heti, kun oikeistohallitusta ollaan kokoamassa.
Ylen vino kolumniplatta taas joutui kohun kouriin vuonna 2020, ja kokoomuspoliitikko Tere Sammallahti jopa kävi tuolloin läpi kirjoittavien kolumnistien räikeän yksipuolisuuden. Lista sai haukkomaan henkeä: vihreiden ex-ehdokas, vasemmistoliiton ex-ehdokas, feministi, feministi, feministi, Feministisen puolueen perustajajäsen, feminismiä käsittelevä pornoaktivisti, transaktivisti, punavihreä feministi, ja niin edelleen.
Nuorille suunnattu Yle Kioski näkyy niin ikään täyttyneen hyvin yksipuolisista aiheista: seksityön ylistäminen, eduskunnan manspleinaajat, transaihe, transaihe, metoo, rasismi. Kioskin Hehku-seksipodcast äänitetään sängyssä heti seksin jälkeen ja jaksojen nimet ovat kiintoisia: “Mulle hyvä catch on mies, jota saa panna peppuun”, “Mulla ei vaan muna seissyt”, “Mä halusin tosi paljon tulla sidotuksi”.
Ylen aamun suosittu raati Jälkiviisaat on joutunut viime vuosina taajaan yksipuolisuuskohuihin. Ilmeisesti jatkuvan ja yltyvän kritiikin takia Jälkiviisaat otti paneeliinsa yhden kiintiökonservatiivin, Timo Soinin.
Ylen luoma turvallinen tila särkyi, ja Feministisen puolueen perustajäsen, aktivisti Maryam Abdulkarim kertoi näyttävästi jättävänsä raadin “väärin” ajattelevan “agitaattorin” takia – Suomen entisen ulkoministerin.
Mutta Ylen vinoumaa ei yhdellä Timo Soinilla paranneta.
Ylen ääni on nykyään yhä useammin yhtä ideologiaa kannattavan aktivistin ääni. Ongelma ei ole yksittäisten sisällöntuottajien vaan talon johdon.
Päätoimittaja Jouko Jokinen ei vastaa Twitterissä kansalaisten viesteihin eikä käy aktiivista keskustelua Ylen roolista. Muistan viime vuosien aikana nähneeni hänet kerran: Hesarin ex-päätoimittajan Kaius Niemen kanssa palaverissa Elokapinan aktivistien kanssa.
Ylen tehtävä ei ole toimia kuten etujärjestö ja puskea joka tuutista yhden laidan poliittisten aktivistien ideologiaa.
Yle on harvoja mediataloja, joilla olisi riittävästi resursseja saattaa erilaisia keskustelijoita yhteen ratkomaan erimielisyyksiä kuten ne demokratioissa ratkotaan: keskustelemalla. Se ei voi muuttua ajatusumpioksi, jossa yksi ryhmä määrittelee, kenet keskusteluun saa kutsua.
Jos Ylen käytäviltä löytyy peilejä, talon johdon kannattaisi pysähtyä niiden eteen ja pohtia, onko se onnistunut tehtävässään. Pystyykö johto perustelemaan Ylen arvon kaikille suomalaisille, jotka tuosta sisällöstä veroina joutuvat maksamaan?
Se olisi äärimmäisen tärkeää juuri nyt, kun Yleen kohdistuu valtavia leikkauspaineita.
Yle on yksi suomalaisten suosituimmista leikkauskohteista, enkä ihmettele, ylläkuvatun kehityksen takia. Ylen touhujen katsominen viime vuosina on ollut minulle, pitkän linjan Yle-fanille, sydäntäsärkevää; päätoimittaja Jouko Jokinen on antanut Ylen politisoitua lyhyessä ajassa"
Kolumni: Ylen vinouman näkee ilman Pillupäiväkirjojakin, mutta Sebastian Tynkkysellä keulii ja pahasti
Ylen sisältö on vinoutunut entistä pahemmin nykyisen päätoimittajan aikana, mutta Tynkkynen tekee virheen painostamalla mediaa, kirjoittaa Iltalehden kolumnisti Sanna Ukkola.
www.iltalehti.fi